Hallitus on linjannut hankkivansa enemmistön kantaverkkoyhtiö Fingridistä. Taustalla on EU:n sähkömarkkinadirektiivi, jonka mukaan tuottajat eivät saa hallita kantaverkkoyhtiöitä.
EU:ta usein parjataan, mutta tässä on hyvä esimerkki muutoksesta, jota kotimaisin voimin ei oltaisi saatu aikaan ainakaan seuraavaan 100 vuoteen. On erittäin hyvä asia, että valtiolla on määräysvalta kantaverkkoyhtiössä.
Kantaverkko on sähkön tuottajien ja kuluttajien fyysinen toimintaympäristö, joka pitkälle määrää, mitä investointeja toimialalla kannattaa tulevaisuudessa tehdä.
Jos kantaverkon kehittämisstrategia olisi esimerkiksi integroitua voimakkaasti Venäjän suuntaan lähitulevaisuudessa, niin Suomessa kannattaisi investoida ennemmin sähkön kuluttamiseen kuin tuottamiseen. Tuottajahinnat idässä ovat pääsääntöisesti alempia kuin lännessä.
Vallitseva strategia on ollut integraatio lännen suuntaan. Tämän odotetaan hyödyttävän enemmän tuottajia kuin kuluttajia, koska siirrymme kohti korkeampia keski-eurooppalaisia hintoja.
Jos siis kuluttajat saisivat päättää, niin verkko suunnattaisiin itään. Tuottajat menisivät länteen. On aivan selvää, että tuottajien tai kuluttajien ei tulisi olla yksin päättämässä, kuinka kantaverkkoa kehitetään.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana sekä tuottajat että kuluttajat ovat hyötyneet vuorovuosina markkinaintegraatiosta pohjoismaisella alueella. Norjan hyvinä vesivuosina kuluttajat ovat juhlineet Suomessa, huonoina tuottajat.
Tulevaisuudessa norjalainen vesivoima on enenevästi eurooppalaisten eikä pelkästään pohjoismaisten kuluttajien käytössä. Tästä johtuen markkinaintegraation länsisuuntaus hyödyttää pääsääntöisesti tuottajia — kuluttajat eivät jatkossa juhli hyvinäkään vesivuosina, koska norjalainen vesivoima ei riitä laskemaan yleiseurooppalaisia hintoja.
Mielestäni integraation länsisuuntauksen tulisi jatkua. Näin siksi, että EU:lla on yhtenäinen sähkösektoria sääntelevä politiikka. Sähkön tuottajia rangaistaan päästöistä sekä pyritään ohjaamaan yhtenäisellä kilpailupolitiikalla. Mutta sähkön tuottajia ei tule rangaista kilpaillulla alueelta, jossa tuottajat eivät kohtaa samoja rajoituksia.
Integraation suunta määräytyy siis johdonmukaisen yhteisen politiikan vuoksi. Kuinka korkeammat hinnat sitten perustellaan kuluttajille? Tämän pitäisi olla helppoa. Jyrkkä enemmistö kuluttajista (äänestäjistä) vannoo ilmastopolitiikan ja sen sisältämän energian säästön nimiin. Yhtenäinen korkeampi eurooppalainen hintataso on seuraa johdonmukaisesta energia- ja ilmastopolitiikasta. Energian tuottamisen ja kuluttamisen edellytykset tulisivat olla samat koko sillä alueella, jolla energia- ja ilmastopolitiikkaa toteutetaan.
Avainsanat: Energia, EU, sähkömarkkinat
Aihealueet: Energia, Julkinen talous, Ympäristö