Arkisto avainsanalle ‘Energia’

Väitöskirja sähkömarkkinoista

13.8.2009 Kirjoittanut Matti Liski

Kilpailun puute sähkömarkkinoilla on yleinen yhteiskunnallinen huoli. Siksi on yllättävää, että kilpailua pohjoismaisella markkinalla on tutkittu vähän. Selvitysmiehet ovat kyllä tarkastelleet markkinan yleispiirteitä, mutta markkinan perusteellinen tutkimus on ollut vähäistä.

Tilanne korjaantuu osittain ensi tiistaina 18.8., kun Olli Kauppi puolustaa väistökirjaansa ”A model of imperfect dynamic competition in the Nordic power market” kauppakorkeakoululla.

(lisää…)

Viisas päätös Fingridistä

22.6.2009 Kirjoittanut Matti Liski

Hallitus on linjannut hankkivansa enemmistön kantaverkkoyhtiö Fingridistä. Taustalla on EU:n sähkömarkkinadirektiivi, jonka mukaan tuottajat eivät saa hallita kantaverkkoyhtiöitä.

EU:ta usein parjataan, mutta tässä on hyvä esimerkki muutoksesta, jota kotimaisin voimin ei oltaisi saatu aikaan ainakaan seuraavaan 100 vuoteen. On erittäin hyvä asia, että valtiolla on määräysvalta kantaverkkoyhtiössä.
(lisää…)