Nyt kun minua ja kollegoitani ei enää Helsingin Sanomienkaan mukaan epäillä maanpetoksesta, uskaltanen päättää kolmiosaisen Hesarin tietovuotouutista käsittelevän blogisarjan. Tämän postauksen lopussa on myös pari konkreettista ehdotusta vastaavien episodien välttämiseksi tulevaisuudessa. Sopii ottaa kantaa. Muutoin homma päättyy osaltani tähän.
Aikaisemmissa teksteissä käsittelemäni tiedevilppiepäily tutkitaan Oulun yliopistossa normaalin proseduurin mukaisesti. Puolustusvoimien KHO:lle lähettämässä kirjeessä olevat väärinkäsityksetkin on nyt perinpohjaisesti selvitetty. Tämä toki oli Puolustusvoimissa tehty jo kauan ennen Hesarin jutun nostattamaa kohua. Kuten Pääesikunnasta tätä kommentoitiin: Jos Puolustusvoimat olisi jo kaksi vuotta epäillyt tutkijoita salassapitosääntöjen rikkomisesta, ei siitä lehdissä huudeltaisi. Sen sijaan toimiston ovelle olisi voinut ilmestyä pari synkän näköistä heppua.
Silti edelleen ihmetyttää, miten ilmeisen aiheettomasta epäilystä tuli päivän ykkösuutinen, joka levisi Hesarista kaikkiin mahdollisiin medioihin, ja miten uutisen tietojen korjaaminen oli niin vaikeaa, että siihen meni itseltäni melkein kokonaan ensimmäinen lomanjälkeinen työviikko.
Sinänsä Hesarin moka oli ymmärrettävä. Voin helposti kuvitella, kuinka toimittaja selaa hiljaisena heinäkuun uutispäivänä - itse esiin kaivamaansa tai jonkun tippaamaan pinon - tylsännäköisiä oikeudenkäyntipapereita ja yhtäkkiä löytää sieltä kummallisia väitteitä, joiden mukaan suomalaistutkijat olisivat lainanneet dataa ulkomaalaiskollegoilleen ilman asianmukaista lupaa. Toimittaja yrittää saada tiedot vahvistettua ja soittaa Pääesikuntaan, missä ei kuitenkaan olla innokkaita keskeneräisessä - kokonaan toiseen teemaan liittyvässä - oikeudenkäynnissä esitettyjä väitteitä kommentoimaan. Toimittaja soittaa myös epäillyille tietovuotajille, jotka hölmistyneenä vastaavat, että ei tietenkään olla kenellekään asiaankuulumattomalle tietoja luovutettu eikä sitä paitsi olisi voitukaan. Vahvistusta ei siis löydy, mutta uutisnälkä saa lähdekritiikin lipsumaan.
Lopputuloksena on - ehkä sitten vilpittömin mielin kirjoitettu - koko sivun juttu, jossa ei - erikoista kyllä - ole yhtään asiavirhettä. Kaikki väitteet on sanatarkasti kopioitu oikeudenkäyntipapereista. Eri asia on olisiko toimittajan pitänyt tajuta lähteensä olevan väärässä. Jutun perusteella nimittäin toimittajia on vaikea saada retkuun. HS artikkelissakin kerrotaan, että brittitutkijoiden aineisto on peräisin julkaisemastamme tutkimuksesta, eikä että brittitutkijoilla olisi ollut puolustusvoimien aineistoa. Pisteet tästä toimitukselle, joka näköjään osaa sujuvasti lukea mitä tieteellisessä artikelissa lukee olkoonkin että artikkleli reputttaa kaikki normaalit tieteelliset kriteerit.
Ymmärryksestä ja asiantuntemuksesta ei valitettavasti juuri apua ole. Näistä huolimatta HS saa aikaan artikkelin, jonka mukaan “satojentuhansien psykologisten testien tulosten epäillään päätyneen ulkomaille”.
Hesarin otsikkomaakarit ovat sitten ihan oma lukunsa. Kainalojutun otsikointi “Puolustusvoimat luotti tutkijoihin” on klassista “Oletko lopettanut vaimosi hakkaamisen?” -tyyliä.
***
Ainakin suuremmissa suomalaisissa tiedotusvälineissä seurataan journalistin ohjeita aika tarkkaan. Tässäkin sotkussa HS - säntillisesti journalistin ohjeiden mukaan - varasi uutisen vuoksi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutuneille tutkijoille tilaisuuden kommentoida väitteitä jo samassa artikkelissa. HS myös julkaisi yleisönosastolla (4.8.) kirjoittamamme vastineen ja teki Puolustusvoimien yhteydenoton jälkeen lopulta (9.8.) uuden uutisen, jossa todettiin että Puolustusvoimat ei epäilekään, että armeijan psykologisten testien (p-kokeet) tuloksia olisi päätynyt luvatta tutkimuskäyttöön.
Pitäisikö siis journalistin ohjeita muuttaa tällaisten sotkujen estämiseksi. Nykyisten journalistin ohjeen kohdan 12 mukaan ” Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa…”. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti päätynyt kahden viranomaisen välinen riita lienee malliesimerkki kiistanalaisesta asiasta. Voisiko tätä kohtaa täydentää esimerkiksi lisäyksellä, jonka mukaan “kiistanalaisissa asioissa esitettyjä epäilyjä ei pidä uutisoida vain kiistan toisen osapuolen kertomuksen perusteella, ellei epäilyä voida riippumattomasta lähteestä varmistaa”. Ja vielä voisi lisätä esimerkiksi, että “tämä on erityisen tärkeää, jos epäillyt joutuvat uutisoinnin vuoksi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi”.
***
Minulle tuli myös yllätyksenä toimittajien keskinäisen solidaarisuuden vahvuus. Luulin, että postaamalla faktat blogiin, tarina leviää kuin väärä raha. Aikaisemman kokemuksen perusteella näin piti käydäkin, mutta nyt tuli yllättävän hiljaista.
Jos jääkiekkoilija kaatuu kännissä tai poliitikko maksaa Alkon laskun valtion kortilla, päätyy tämä suurella todennäköisyydellä lehtiin. Sen sijaan jos toimittaja kirjoittaa höttöperustein jutun, ovatkin muut toimittajat yhtäkkiä jossain muualla. Edes netissä kriittiset kommentit eivät normaaliin tapaan leviä, kun niitä eteenpäin aikaisemmin ahkerasti jakaneet toimittajat yhtäkkiä pitävätkin niitä vähemmän mielenkiintoisina tai muuten vaan viettävät kesän víimeistä päivää biitsillä.
Solidaarisuus on ymmärrettävää; kuka haluaa riitelemällä toimituksen sisäistä työilmapiiriä pilata. Sitä paitsi seuraava moka voi olla oma. Samalla vallan vahtikoirilta jää kuitenkin neljäs valtiomahti valvomatta.
Yleisradion eettisissä ohjeissa (kohta 8) todetaan että tiedot on tarkastettava myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu. Olisi hienoa, jos vastaava kohta ilmestyisi myös muiden tiedotusvälineiden toimintaohjeisiin ja jos sitä myös noudatettaisiin. Hesarin Puolustusvoimien tietovuotoepäilyä koskevan uutisen kohdalla näin taisi toimia vain MTV, joka kirjoitti (1.8.) “Erikoinen jupakka: Varusmiesten tietoja väitetään vuodetun - tutkija ei ole edes nähnyt aineistoa”. Muut mediat julkaisivat Hesarin uutisen faktoja tarkistamatta - pahimmillaan jopa sopivasti maustettuna. Esimerkiksi Uuden Suomen (3.8.) mukaan “Armeijan palikkatesti-tuloksesi voi putkahtaa vastaan - epäilty tietovuoto ainutlaatuinen Suomessa”
Riippumattomilla tiedotusvälineillä olisi paljon enemmän arvoa, jos ne olisivat myös toisistaan riippumattomia.
Aihealueet: Lajittelematon
Anonyymi: Haistan pientä sarkasmia kommentissasi. Ehkä aiheetta.
Varsinainen syy miksi tästä kannattaa pitää meteliä ei kuitenkaan ole suomalaisen journalismin pelastaminen.
Varsinainen syy on pyrkimys vahvistaa yleistä luottamusta siihen, että tutkimuksessa tietosuojaan suhtaudutaan vakavasti. Ja sitä kautta turvata tutkimuksen tekemisen edellytykset myös tulevaisuudessa.
Roope, kunnioitettavaa tällainen kansalaisaktivismi. Hesarin ja kyseisen toimittajan (mikäs se nimi olikaan?) ja vähemmän muidenkin lehtien arvostus on laskenut kansan silmissä (tai ainakin älymystön). Kaius Niemi ja lievemmin muut päätoimittajat ovat varmaankin kironneet tapahtunutta ja korjanneet ohjeistuksia. Nyt lehtemme paranevat.
Laatujournalismi alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.
Skandaalinkäryisyys, sensaationhakuisuus ja mustamaalaus saa yhä enemmän palstatilaa.
Laajin levikki ei takaa korkeinta tasoa. Pikemminkin päinvastoin.