Sipilän hallitus leikkaa työttömyysturvaa. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa lyhennetään. Lehtitietojen mukaan hallitus suunnittelee myös kiristävänsä työttömyyspäivärahaa saavien velvollisuutta ottaa työtä vastaan, vaikka se ei vastaisikaan koulutusta tai aikaisempaa kokemusta.
Tavoitteena on parantaa työllisyyttä ja kohentaa siten julkista taloutta. Tällainen politiikka herättää silti paljon vastustusta, sillä työttömille tarjoillaan tässä pelkkää keppiä. Jos työllisyys tämän ansiosta kohentuu, se johtuu vain siitä, että työttömät joutuvat taloudellisen pakon edessä ottamaan vastaan heikommin palkattua tai muuten ikävää työtä. Heidän tilanteensa voi vain heikentyä nykytilanteeseen verrattuna.
Tai näin ainakin monet tuntuvat ajattelevan. Talousteorian valossa tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Työttömyysturvan leikkaamisella voi olla vaikutuksia, jotka ovat työttömienkin kannalta myönteisiä. Siis sen lisäksi, että kestävä julkinen talous on luultavasti kaikkien kansalaisten kannalta hyvä asia.
Taloustieteessä työttömyyttä pohditaan useimmiten ns. etsintämallien avulla. Näissä malleissa työmarkkinat ovat siinä mielessä epätäydelliset, että työn hakija ja hänelle sopivaa työpaikkaa tarjoava yritys joutuvat käyttämään aikaa ja vaivaa löytääkseen toisensa. Siksi mallin kuvaamassa maailmassa on aina jonkin verran työttömyyttä. Työttömien määrä riippuu kuitenkin työntekijöiden ja yritysten kohtaamista taloudellisista kannustimista, joihin voidaan vaikuttaa myös politiikalla. (Perusmallia kutsutaan usein Diamond-Mortensen-Pissarides -malliksi. Syvällisempi kuvaus siitä löytyy esimerkiksi täältä.)
Työttömyysturva vaikuttaa näissä malleissa työllisyyteen kahden erilaisen mekanismin kautta, joita välillä kutsutaan “mikro-” ja “makro-” vaikutuksiksi. Mikrovaikutus liittyy siihen, kuinka ahkerasti työttömät etsivät uutta työtä ja minkälaista palkkaa he vaativat. Hyvä työttömyysturva heikentää kannustimia etsiä uutta työtä. Lisäksi se nostaa työntekijöiden kynnystä hyväksyä matalasti palkattua työtä, nostaen siten keskimääräistä palkkatasoa. Vastaavasti työttömyysturvan leikkaaminen saa työttömät etsimään ahkerammin ja hyväksymään huonommin palkattuja töitä.
Makrovaikutus puolestaan liittyy yritysten kannustimiin luoda uusia työpaikkoja. Mallissa työpaikan luominen ja työntekijän etsiminen maksavat yritykselle jotakin. Se, kuinka hanakasti yritykset luovat uusia avoimia työpaikkoja, riippuu siitä, kuinka nopeasti ne voivat olettaa löytävänsä siihen sopivan työntekijän ja kuinka suurta palkkaa hänelle pitää maksaa.
Koska työttömyysturvan leikkaaminen laskee palkkatasoa, se tekee uusien työpaikkojen luomisesta samalla yrityksille kannattavampaa. Lopputuloksena työmarkkinoilla on aikaisempaa enemmän avoimia työpaikkoja (suhteessa työnhakijoiden määrään). Tämä parantaa työttömien mahdollisuuksia löytää nopeasti työpaikka. Toisin sanoen, työttömyysturvan alentamisen seurauksena työttömien on aikaisempaa helpompaa löytää uusi työpaikka. Malleissa tämä makrovaikutus on työllisyyden kannalta usein tärkeämpi kuin mikrovaikutus.
Tämän ainakin hivenen lohdullisen teorian tueksi olisi tietysti hyvä saada empiiristä näyttöä. Valitettavasti makrovaikutuksen mittaaminen on hankalaa, sillä se koskee samaan tapaan kaikkia työttömiä, eikä ainoastaan niitä, joiden etuudet muuttuvat. Makrovaikutusta on siksi vaikea eristää lukuisista muista asioista, jotka ovat voineet vaikuttaa työttömyyteen samaan aikaan. Iso osa työttömyysturvan ja työttömyyden yhteyttä käsittelevästä empiirisestä tutkimuksesta kuvaakin lähinnä mikrovaikutusta.
Muutama tuore empiirinen tutkimus yrittää kuitenkin huomioida myös makrovaikutuksen. Hagedorn ym. (2016) hyödyntävät sitä seikkaa, että työttömyysturvan enimmäiskesto on USAssa vaihdellut huomattavasti sekä yli ajan että osavaltioiden kesken. He vertaavat työllisyyden ja palkkojen kehitystä piirikunnissa, jotka ovat lähellä kahden osavaltion rajaa sen molemmin puolin. Kiinnostavat tapaukset koskevat tilanteita, jossa työttömyysturvan enimmäiskesto on muuttunut eri tavalla osavaltiorajan molemmin puolin olevissa piirikunnissa. Koska yleinen talouskehitys on osavaltion rajan molemmin puolin olevissa kunnissa yleensä hyvin samanlaista, voidaan kuntien väliset erot työmarkkinakehityksessä liittää työttömyysturvaa koskeviin muutoksiin.
Menemättä hankaliin yksityiskohtiin (niitä on paljon), tulokset voi tiivistää niin, että makrovaikutukset näyttäisivät olevan hyvin tärkeitä ja edellä lyhyesti kuvatun yleisesti käytetyn etsintämallin mukaisia. Työttömyysturvan enimmäiskeston pidentäminen vähentää uusien työpaikkojen syntymistä ja nostaa palkkatasoa. Samalla se lisää työttömyyttä enemmän kuin mitä pelkän mikrovaikutuksen perusteella voisi arvioida.
Työttömyysturvan keston lyhentämisellä voi olettaa olevan päinvastaiset vaikutukset. Siksi näidenkin tulosten valossa on perusteltua uskoa, että työttömyysturvan leikkaaminen lisää avoimien työpaikkojen määrää ja helpottaa työllistymistä myös Suomessa. (Todettakoon tosin, että näiden tulosten luotettavuudesta käydään tutkijoiden kesken debattia, sillä käytetty koeasetelma on kaukana ihanteellisesta.)
Suurestakaan makrovaikutuksesta ei tietenkään seuraa, että työttömyysturvan leikkaaminen olisi yksiselitteisesti hyvä asia. Osa työttömistä ei työllisty vaikka työttömyysturvaa kuinka leikattaisiin. Heidän asemansa heikkenee väistämättä. Työttömyysturvan leikkaaminen ei kuitenkaan ole työttömienkään kannalta ainakaan ihan niin tylyä politiikkaa kuin usein ajatellaan.
Aihealueet: Lajittelematon
“Keskustelun pitäisi siirtyä arvovalintaan: onko työttömyysturvan leikkaamisen myönteiset vaikutukset (työllisyyden lisääntyminen) suuremmat kuin haitat (osa työttömistä kärsii)?”
tämä on totta. sama logiikkahan pätee esimerkiksi tupakan verotukseen. ne henkilöt, jotka veron korotuksen innostamana lopettavat tupakoinnin, kokevat tästä näkökulmasta (jos lähdetään liikkeelle siitä ei-101-näkemyksestä, että ihminen on jumissa väärällä paikkaa hyötyfunktiotaan tupakoidessaan) elämänlaadun paranemisen.
taas toisaalta ne henkilöt, jotka eivät kykene tupakointia lopettamaan, kärsivät elintason laskua kasvavien verojen johdosta. suhteutettuna käytettävissä oleviin tuloihin alimmat tulokymmenykset kuluttavat selvästi enemmän rahaa tupakointiin kuin suurempituloiset, jolloin tämä tupakkaveron korotuksista kärsivä joukko on erityisesti niitä yhteiskuntamme pienituloisimpia, joiden tupakointi ei lopu.
näitä voisi tietty tuoda enemmän esille.
Juha Tervala,
ei ole valitettavasti noin yksinkertaista. Se fakta on usein kokoelma yksittäisiä tunnuslukuja ja sinä menit kirjoittamaan jostain sellaisesta, joka edellyttää melko luotettavia todisteita kausaalimekanismin olemassaolosta…
Puhutko nyt ehdollisesta odotusarvosta vai ehdollisesta todennäköisyydestä kun mainitset että noilla muuttujilla on jonkinlainen riippuvuus?
Nikun kirjoitus on hyvä.
Vanhan sanonnan mukaan ihmisillä on oikeus omiin mielipiteisiin (ml. arvovalintoihin), ei omiin faktoihin. Hagedornin ja muiden (2016) tutkimus tuo esiin, että työttömyysturvan enimmäiskeston lyhentäminen lisää uusien työpaikkojen syntymistä ja laskee palkkatasoa (nykyisessä tilanteessa tämäkin on tarvittavaa, koska kiky-sopimus jäi pahasti vajaaksi). Niku tuo hyvin kuitenkin esiin kääntöpuolen: ”Osa työttömistä ei työllisty vaikka työttömyysturvaa kuinka leikattaisiin. Heidän asemansa heikkenee väistämättä.”
Olisi kiva jos ekonomistit voisivat saada viestinsä läpi: työttömyysturvan leikkaaminen lisää työllisyyttä (laskee työttömyyttä), mutta trade-off on, että osan työttömien asema heikkenee. Julkinen keskustelu kuitenkin on sitä, että ”työttömyysturvan heikentäminen ei luo yhtään uutta työpaikkaa”. Keskustelun pitäisi siirtyä arvovalintaan: onko työttömyysturvan leikkaamisen myönteiset vaikutukset (työllisyyden lisääntyminen) suuremmat kuin haitat (osa työttömistä kärsii)?
Edellä kirjoituksessa tarkasteltiin asiaa työttömän kannalta, joka on yksi näkökulma asiaan. Työttömyysturvajärjestelmä vaikuttaa kuitenkin myös työssä olevien toimintaan. Kattavampi ja korvauksiltaan suurempi työttömyysturva saattaa antaa turvatumman mahdollisuuden työpaikan vaihtamiseen, koska työttömyysturva on työntekijän kannalta “vakuutus” epävarmuuksien varalle, jollaisia voi ilmetä esim. uudessa työpaikassa vanhan “turvallisen” sijaan. Heikko työttömyysturva voi aiheuttaa työmarkkinoille jämähtämistä vanhoihin työpaikkoihin urakehityksen hakemisen sijaan, kun taas se lisää jo työttömänä olevien kannustetta edes jonkinlaisen työpaikan etsimiseen. Työttömänä olevien lisäkannusteet työn etsimiseen voivat tarkoittaa sitä, että työn hinta laskee, minkä myötä puolestaan esim. eläkeikäisten ja eläkkeellä jo olevien kannusteet töiden tekemiseen voivat vähentyä, ja osa eläkeikäisten työpaikoista saattaa korvautua työttömien tekemällä työllä.
Kokonaisvaikutusten tutkiminen on hyvin hankalaa, koska muuttuvia tekijöitä riittää, ja tutkimuksissa kyetään huomioimaan kerrallaan kunnolla vain osaa muuttujista.
Taloustieteen ongelma on perimmältään se että lukuisat keskenään ristiriitaiset, mutta sisäisesti konsistentit teoriat voivat selittää samat empiiriset havainnot.
Todellisuus puhuu liian karua kieltä joten datasta ei voi johtaa informaatiota ilman että hyödynnetään jotain teoreettista viitekehystä.
Ongelma tulee soveltamisvaiheessa kun pitäisikin tietää miten systeemi tulisi reagoimaan joidenkin yksittäisten muuttujien arvojen muuttamiseen. Lopputulos voi olla se, että tavoite jää saavuttamatta ja välillisesti aiheutetaan harmia monelle.
Koesuunnittelukin antaa vain vähän apua kun kyseessä on erittäin haastava ilmiö, joka ei kosketa vain jotain pientä segmenttiä.
Miksi ekonomistit eivät liitä laadukasta riskianalyysiä politiikkasuosituksiinsa?
Putte Wilhelmsson,
En nojannut yhteen ulkomaiseen julkaisuun vaan teoriakehikkoon, jota on sovellettu sadoissa ellei tuhansissa julkaisuissa.
Ensimmäinen julkaisu johon kirjoituksessani viittaan, on oikeastaan kirjallisuuskatsaus. Se tiivistää (DMP-mallin esittelyn yhteydessä) sen teoreettisen tuloksen, jota yritin selittää, seuraavasti:
“Consider for example an increase in the unemployment benefit. This raises the value of unemployment and reduces the worker’s gain from a wage agreement; the resulting increase in wage pressure leads to a decline in job creation, higher unemployment and higher real wages.”
Kuten mielestäni toin esille, tämän mekanismin empiirinen tutkiminen on hankalaa. Tässä Hagedornin ja kumppaneiden oma katsaus erilaisiin lähestymistapoihin ja niihin liittyviin ongelmiin:
https://www.dropbox.com/s/1duj5rq0yjc4kru/Notes_UI_2016.pdf
Siitä löytyy tietysti myös viittauksia tutkimuksiin, jotka päätyvät erilaisiin tuloksiin.
Tuo lainaamasi ja linkkaamasi kommentti käsittelee eri paperia, kuin mihin viittaan kirjoitukseni loppupuolella. En tosin oikein ymmärrä ko. kommentin yhteyttä edes siihen paperiin, johon se viittaa. Mahdollisesti se käsittelee paljon vanhempaa versiota kyseistä paperista. Hagedorn ja kumppanit ovat laajentaneet tutkimuksiaan monin tavoin yrittäen vastata heille aikaisemmin esitettyihin epäilyihin.
Muistutus: ansiosidonnaisen työttömyysturvan enimmäiskeston leikkaus ei ole hallituksen työllisyys- vaan säästötoimi. Tässä asiassa hallituksen työvoima- ja oikeuslaborantti Jari Lindström on kyennyt esittämään selkeämmän näkemyksen kuin yhteen ulkomaiseen julkaisuun nojaava Niku Määttänen.
Humanistina en tietenkään pysty tuomaroimaan eri taloustutkijoiden laskutoimitusten ja graafien merkityksellisyyden välillä. Mutta näin yleisön näkökulmasta olisin mieluusti nähnyt heti jo blogissa jonkin perustelun sille, että miksi jokin tutkimus ilman sen jo valmiiksi saaman kritiikin arviointia? Ja tässä vain yksi esimerkki kovasti kiistellystä teemasta.
Sen verran tajuan minäkin, että erilaisia johtopäätöksi tulosten pitävyydestä selittävät jälleen kerran aineiston valinta ja vertailuasetelman rajaus. Ja että ”sattumanvarainen” toistuu kritiikissä niin usein, että Määttänen on yhä vastausvuorossa. Yksi lainaus:
”If the evidence did show that the greater the cut in the maximum duration for claiming unemployment benefits, the greater the growth in employment, the intuitive reason for this would be that the ability to claim benefits for long periods enabled people who could otherwise work to choose not to work. But that could be tested only by looking firstly at the actual numbers taking advantage of the longer duration, which cannot be inferred from the mere possibility that people could, and secondly at the change in the numbers unemployed - which cannot be inferred from the numbers in employment.
The latter can be simply illustrated by looking at how unemployment and employment both changed during 2014. It is notable that immediately following the changes, unemployment levels did not actually drop at all despite employment increasing. In fact, after not falling by much during 2012, unemployment had dropped quickly throughout 2013. But the first few months of 2014 saw that decline stop. That is, the curtailment of federal extensions to the duration of unemployment benefit claims at the end of 2013 was actually accompanied by an interruption to the downward trend in unemployment.
http://www.strongerinnumbers.com/blogBenDur.html
>Työttömyysturvan leikkaaminen ei kuitenkaan ole työttömienkään kannalta >ainakaan ihan niin tylyä politiikkaa kuin usein ajatellaan.
Olisi hienoa nähdä tutkimusta jossa nähtäisiin AY-johtajan vaikutus. Joskus aikoinaan katsoessa paperiliiton johtajaa tuli mieleen…, no joo, jos nyt kuvataan kauniisti mutta miten pitkäaikaisen vaikutuksen puolesta kaveri teki duunia.