Kuvitellaanpa jokin politiikka, josta vähemmistö hyötyy paljon, mutta enemmistö häviää yhteensä vielä enemmän. Annettuna niin hyötyjen kuin haittojenkin kokonaismäärät, milloin tällä politiikalla on parhaat mahdollisuudet toteutua demokratiassa?
Silloin kun voittajia on tarpeeksi vähän ja häviäjiä tarpeeksi paljon.
Tämä demokratian perusajatuksen vastainen ilmiö voi kuulostaa oudolta, mutta on itse asiassa looginen seuraus poliittiseen toimintaan liittyvistä kustannuksista.
Mitä enemmän politiikalla on maksumiehiä, sitä pienempiin palasiin jakautuvat sen kustannukset. Kukapa jaksaa aktivoitua, jos kyseessä on muutama euro tai kymppi kuukaudessa. Oikeastaan koko asiasta kiinnostuminen sen verran, että edes ymmärtäisi oman menetyksensä, ei ole vaivan väärti. Mutta jos haja-euroista koostuva puro sataa tarpeeksi pienen porukan laariin, niin heidän kyllä kannattaa panostaa aikaa ja rahaa asiansa ajamiseen. Poliittisesti ajankohtaisia kotimaisia esimerkkejä ovat taksit ja apteekit (josta Ari Hyytinen kirjoitti aiemmin tässä blogissa).
Sama keskittyneiden etujen (concentrated interests) ilmiö vaikuttaa ammattimaisen lobbaamisen lisäksi ihan tavalliseen äänestämiseenkin. Kukapa äänestäisi vain yhden asian perusteella, kun edustajat päättävät sadoista ja tuhansista asioista? No jos joku, niin ne, joille se asia on tärkein kaikista. Taksiyrittäjiä ei ole lukumääräisesti kovin paljon, mutta ainakin jotkut äänestäjät ovat ensisijaisesti juuri taksiyrittäjiä. Sen sijaan yksikään äänestäjä ei ole ensi- eikä tois- eikä kymmenessijaisestikaan taksiasiakas.
Yhteys säätelyyn
Keskittyneiden etujen ongelma liittyy myös säätelyä toteuttavien viranomaisten toimintaan. Esimerkiksi toimivan pankkisäätelyn hyödyt jakautuvat laajalti yhteiskuntaan (ja enimmäkseen hamaan tulevaisuuteen), kun taas säädeltävien rahoitusalan yritysten edut ovat paljon keskittyneemmät. Pankkien jos kenen kannattaa panostaa pankkisäätelyyn vaikuttamiseen.
Säätelyyn vaikuttaminen ei vaadi lahjontaa tai muuta laittomuutta, eikä välttämättä edes virallista organisoitumista, silloin kun suurimmat säädeltävät yritykset ovat tarpeeksi suuria. Ne voivat esimerkiksi luoda epävirallisen kannustinjärjestelmän, jossa rahakkaat virat odottavat säätelijäuransa aikana “alaa hyvin ymmärtäneitä”. Pieniin toimijoihin jakautuneella alalla yksittäisten yritysten ei kannattaisi tehdä vastaavia palveluksia koko toimialalle, eivätkä ne ehkä edes pystyisi uskottavasti sitoutumaan pysyvään kannustinjärjestelmään.
Ratkaisu?
Patenttiratkaisua ei ole. Keskittyneiden etujen ongelma tulee aina olemaan vieraanamme.
Kansalaisten aktiivinen asioiden seuraaminen toki pienentää ongelmaa. Pelkkä äänestäminen ilman asioiden seuraamista on kuitenkin haitallista, koska se jättää vähemmän vaikutusta niiden äänille, jotka tekevät molempia. Kuntavaaleissa löytyy puolueiden sisältäkin toisaalla nimbyilyä ja yksittäisiä asioita ja toisaalla laajemmin ajateltua kaupungin etua enemmän painottavien ehdokkaiden kirjo. Jalointa on tietysti valita ehdokas kyvykkyyden perusteella, silloinkin kun oma etu on niin keskittynyt, että sen ajamisella kalastellaan ääniä.
Lisämateriaalia
Klassikko: Mancur Olson: The Logic of Collective Action (1965).
Hauska ääriesimerkki: Linkki NPR podcastiin. Kaliforniassa 99% kokeilemaan päässeistä kannatti ennakonpidätystietojen avulla esitäytettyä veroilmoitusta, joka säästäisi monelle veronmaksajalle hieman aikaa ja rahaa. Suuri osa siitä rahasta menee yhdelle firmalle, joka tuottaa veroilmoitusten täyttämiseen erikoistunutta softaa. Arvaatte loput.
Avainsanat: politiikka, vaalit
Aihealueet: Julkinen talous
Itsekkään taviksen kannalta on rationaalista olla tietämätön useimmista politiikan aiheista, mutta pelkkä julkisen valinnan teoria (Olson, Tullock, ym) ei riitä selittämään salaliittoteorioihin ja älyttömiin huhuihin uskomista.
Heimovaistoihin vetoaminen — me-hyvät/järkevät vastaan ne-pahat/idiootit — lienee vahvin voima suurten kansanjoukkojen aktivioimisessa. Uskollisuutta omalle heimolle voi osoittaa esim jakamalla kahtiajaottelua tukevia tarinoita, joista Suuri kaalihuijaus on hyvä esimerkki.
Harrastatpa marjanpoimintaa. Julkisen valinnan teorian tutkijat ovat saaneet monta Nobelia ja teoria on laajalti hyväksytty lukuun ottamatta esittämäsi kaltaisia äärimuotoja. Oma etu on vain melko kuvaava approksimaatio, johon on poikkeuksia.
“Onneksi on muutama Anne Bernerin, Elina Lepomäen ja Antero Vartian kaltainen epäitsekäs sankari. Vartia onkin taloustieteilijäsukua ja tuntee hyvin julkisen valinnan teorian.”
Onko tämä nyt se sama (Anthony Downsin, William Niskasen ym.) julkisen valinnan teoria, jonka mukaan poliitikot ajavat vain omaa etuaan? Koska myös Anne Berner, Elina Lepomäki ja Antero Vartia ovat poliitikkoja, julkisen valinnan teoriahan kertoo tällöin, että myös he ajavat vain omaa etuaan - eivät esimerkiksi taksiasiakkaiden etua.
“yksikään äänestäjä ei ole ensi- eikä tois- eikä kymmenessijaisestikaan taksiasiakas.” Niin, omilla rahoillaan. Kansanedustajat käyttävät jatkuvasti taksia meidän rahoillamme, joten heille olisi sosiaalisesti vaikeaa lakkauttaa lakisääteinen taksikartelli. Onneksi on muutama Anne Bernerin, Elina Lepomäen ja Antero Vartian kaltainen epäitsekäs sankari. Vartia onkin taloustieteilijäsukua ja tuntee hyvin julkisen valinnan teorian.
Ammattiliittojen etuoikeudet ja lakisääteinen työehtomonopoli ovat vielä paljon haitallisempia ja suurin syy työttömyyteen. Ne saavat silti lahjoa puolueita ja ehdokkaita kymmenillä miljoonilla ja jotkut jopa äänestävät heikäläisiä puolueiden puheenjohtajiksi.