Toimittaja Paavo Teittisen (HS 19.5.) mielestä yhteiskun-nalliseen keskusteluun osallistuvien taloustieteilijöiden olisi hyvä kertoa avoimesti arvomaailmastaan, tai ainakin sijainnistaan vasemmisto-oikeisto -akselilla. Teittisen puheenvuoro liittyy keskusteluun korkeakoulujen lukukausimaksuista, johon olen itsekin osallistunut.
Teittinen viittaa professori Markus Jänttiin, joka on painottanut, että yhteiskunnalliset päätökset ovat viime kädessä poliittisia arvovalintoja. Olen tästä väittämästä ainakin yleisesti ottaen samaa mieltä.
Konkreettisena talouspolitiikkaan liittyvänä esimerkkinä voi ajatella työttömyysturvan leikkaamista.[1] On vahvaa tutkimusnäyttöä sen puolesta, että työttömyysturvan leikkaaminen kohentaa työllisyyttä. Samalla on kuitenkin selvää, että se pienentää ainakin joidenkin ihmisten tuloja, sillä kaikki työttömät eivät työllisty vaikka työttömyysturvaa kuinka leikattaisiin. Siksi valintaa työttömyysturvan leikkaamisen ja leikkaamatta jättämisen välillä on minustakin luontevaa pitää “poliittisena arvovalintana”. [2] Vasemmistolainen ja oikeistolainen ekonomisti voivat olla aivan samaa mieltä myös vaikutusten suuruuksista, mutta silti eri mieltä siitä, pitäisikö leikata eli ei.
Mutta joissakin tilanteissa eriävät poliittikkanäkemykset kuitataan minusta liiankin herkästi arvokysymyksinä miettimättä huolella, mistä näkemyserot lopulta johtuvat. Korkeakoulujen lukukausimaksut on tästä hyvä esimerkki.
Ajatellaan havainnollisuuden vuoksi, että harkitsemme kahta eri vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto on kerätä korkeakoulutukseen lisää resursseja kiristämällä hyvätuloisten ansiotuloverotusta. Toinen vaihtoehto on, että korkeakoulujen sallitaan periä lukukausimaksuja myös EU-kansalaisilta. Tähän vaihtoehtoon liittyy myös tulosidonnainen opintolainajärjestelmä, joka kattaa lukukausimaksut. Tulosidonnaisuus tarkoittaa, että lainaa ei tarvitse lyhentää, jos tulot ovat suhteellisen matalat. Lainan saa myös lopulta anteeksi, jos tulot ovat pysyvästi matalat. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto vastaa sitä, mitä Vesa Vihriälä ja minä ehdotimme pari kuukautta sitten. [3]
Ehdotuksemme herätti välittömästi paljon vastalauseita. Yleisin perustelu lukukausimaksujen vastustamiselle tuntuu olevan se, että ne heikentävät sosiaalista liikkuvuutta nostamalla vähävaraisten vanhempien lasten kynnystä mennä korkeakouluun.
Olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla tarkemmin, mihin tämä huoli perustuu. Edellä kuvatun lainajärjestelmän tarkoitus on varmistaa, että kaikki pystyvät rahoittamaan opintonsa lainan turvin ilman, että heidän tarvitsee huolehtia lainan takaisinmaksusta siinä tapauksessa, että kohtuullisesti palkattua työtä ei valmistumisen jälkeen löydykään.
Myös kansainvälinen tutkimusnäyttö viittaa siihen, että tällaisia kielteisiä vaikutuksia ei mitenkään väistämättä synny. On mahdollista, että sosiaalinen liikkuvuus jopa paranisi verrattuna nykytilanteeseen. Ehdotettu lainajärjestelmä on köyhästä perheestä tulevan opiskelijan kannalta turvallisempi kuin nykyinen lainajärjestelmä, johon ei liity tulovakuutusta.
On toki selvää, että mahdollisuutta sosiaalisen liikkuvuuden heikkenemisestä on mahdotonta sulkea sataprosenttisella varmuudella pois. Voi siis ajatella, että ihminen, joka pitää suhteellisen pientäkin sosiaalisen liikkuvuuden heikkenemistä hyvin ikävänä asia, vastustaa lukukausimaksuja arvojensa pohjalta.
Mutta asiaa ei minusta kannattaisi jättää edes tähän. Verorahoitus aiheuttaa nimittäin tiettyjä ongelmia tai kustannuksia lukukausimaksuihin verrattuna. Yksi kustannus on se, että maksuton korkeakoulutus on omiaan pidentämään opiskeluaikoja ja lyhentämään työuria. Toinen ongelma on se, että ne ihmiset, jotka lähtevät opintojensa jälkeen Suomesta ulkomaille töihin, eivät osallistu korkeakoulutuksen rahoitukseen verojen kautta.
Jo näiden seikkojen takia verorahoitus tulee kokonaisuudessaan kalliimmaksi kuin lukukausimaksut. Ne resurssit, joita lukukausimaksujen avulla säästetään (siis suhteessa verorahoitukseen) voitaisiin ainakin periaatteessa käyttää sosiaalisen liikkuvuuden edistämiseen maksutonta korkeakoulutusta tehokkaammalla tavalla.[4] On tietysti ok vaatia joka tapauksessa lisäpanostuksia vaikkapa peruskouluun. Sen edellyttämä verotuksen kiristäminen aiheuttaa kuitenkin omat ongelmansa ja kohtaa sekin poliittista vastarintaa.[5]
Miksi siis sulkea lukukausimaksut kategorisesti pois ilman, että hyväksyisi edes sellaista kokonaisuudistusta, johon sisältyy sekä lukukausimaksut että erilaisia toimenpiteitä sosiaalisen liikkuvuuden kohentamiseksi? On myös selvää, että lukukausimaksujen vaikutusta vaikkapa tulonjakoon voidaan säätää monella tapaa järjestelmän parametrien avulla.
Toinen asia on se, että lukukausimaksujen vaihtoehtona ei käytännössä välttämättä ole samanlainen progressiivinen tai “vasemmistolainen” verotuksen kiristäminen kuin esimerkissämme. Poliittisten voimasuhteiden takia on mahdollista, että verotukseen perustuva ratkaisu korkeakoulujen rahoituksen kohentamiseksi kohdistuisi paljon suuremmalta osin myös pienituloisiin. Eivätkö lukukausimaksut, jotka selkeästi kohdistuvat hyvätuloisiin ihmisiin, olisi vasemmiston kannalta kuitenkin parempi vaihtoehto?[6]
Toisin sanoen kuvittelen, että lukukausimaksut voivat olla arvoista riippumatta jossakin tilanteessa selkeästi parempi vaihtoehto kuin ainakin kaikki poliittisesti mahdolliset vaihtoehdot!
Yleisemmin lukukausimaksut ovat minusta vain yksi mahdollinen väline tavoitella erilaisia asioita. Ne eivät itsessään liity politiikan tavoitteisiin, ellei sitten lukukausimaksuttomuus ole arvo sinänsä.
Lukukausimaksujen vaihtoehtona voi tietenkin myös olla se, että ei tehdä mitään. Nostimme Vesa Vihriälän kanssa lukukausimaksut esille tänä kevään osin sen takia, että Suomessa on viime aikoina kannettu laajasti huolta korkeakoulujen rahoitustilanteesta. Toisaalta Sipilän hallitus on linjannut, että se ei halua kiristää verotusta tai kiihdyttää valtion velkaantumista. Tällöin ainoaksi mahdollisuudeksi lisätä korkeakoulujen rahoitusta jää yksityinen rahoitus lähinnä lukukausimaksujen muodossa. Sipilän hallitus ei tähän mahdollisuuteen halunnut tarttua.
[1] Teittinen havainnollistaa ymmärtääkseni samaa asiaa viittaamalla yleisemmin sosiaaliturvan leikkaamisen. Minusta työttömyysturva on hieman selkeämpi esimerkki.
[2] On kuitenkin hyvä huomata, että todellisuudessa tilanne on väistämättä monimutkaisempi, sillä työttömyysturvan leikkaamatta jättäminen ei ole ns. budjettineutraali vaihtoehto sen leikkaamiselle. Työttömyysturvan leikkaamatta jättäminen pitäisi yhdistää esim. verotuksen kiristämiseen.
[3] Monet julkistaloustieteeseen ja koulutukseen perehtyneet taloustieteilijät ovat kannattaneet samantapaista mallia. Tunnetuin heistä lienee LSE:n professori Nicholas Barr (ks. esim. Barr 2012).
[4] Uskoakseni jokseenkin kaikki alan tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että koulutukseen liittyvän sosiaalisen liikkuvuuden kannalta julkisia varoja kannattaisi ennemmin panostaa aikaisempaan koulutukseen tai varhaiskasvatukseen.
[5] On mahdollista, että jotkin varhaiskasvatus- tai koulutusinvestoinnit rahoittavat itse itsensä. Sellaiset investoinnit kannattaa tietysti aina toteuttaa.
[6] Todettakoon, että lukukausimaksuja varmasti vastustetaan myös sillä perusteella, että ne saattavat kiristävät hyvätuloisten maksutaakkaa nykyjärjestelmään verrattuna.
Aihealueet: Lajittelematon
Lukemista aiheesta:
http://voxeu.org/article/real-costs-free-university
“The question of who should pay for higher education continues to be hotly debated across the world. This column uses the case of the English higher education system to examine whether it is possible to charge relatively high tuition fees and at the same time protect enrolments, access, and university quality. The analysis shows that since the move from a free higher education system to a high-fee, high-aid system, university enrolment has increased substantially, with students from the poorest backgrounds experiencing the fastest increases in participation. Moreover, university funding per head has recovered dramatically since the introduction of fees.”
Jaahas. Uusin Yleinen tasapaino -podcastin jakso koskee lukukausimaksuja. Kannattaa kuunnella!
https://soundcloud.com/ajatuspaja-libera
Tuukka Saarimaa,
TS: ”En näe syytä, miksi maksut pitäisi ottaa käyttöön takautuvasti.”
Lukukausimaksuthan nimenomaan otettaisiin käyttöön takautuvasti maksettavana ehdotetussa mallissa, tosin vain nuorille ja tuleville sukupolville. Sen sijaan tutkintonsa jo suorittaneille takautuvat maksut ovat jo käytössä progressiivisen verotuksen muodossa. Ja perustelukin on selkeä, kuten tässä on useaan otteeseen tullut ilmi: a) korkeakoulututkinnon arvo ei kasvanut (koulutusinflaatio), tähän viittaat itsekin (”huonoa politiikkaa 10 vuotta sitten”) ja b) nuorten tulokehitys on jäänyt jälkeen aiempien sukupolvien kehityksestä. Näiden tosiasioiden valossa on hyvin perusteltua vaatia, että vanhemmat, jo tutkintonsa suorittaneet sukupolvet osallistuvat entistä enemmän korkeakoulutuksen rahoittamiseen. Sen sijaan lukukausimaksukeskustelun yhteydessä on jonkin verran viitteitä jopa aikeista laskea tuloverotuksen tasoa.
TS: ”Korkeakoulutettujen merkittävästi suuremmat elinkaaritulot eivät ole tekosyy lukukausimaksuille, vaan syy. Oletko myös sitä mieltä, että tuloerot ovat vain keppihevonen niille, jotka haluavat progressiivista verotusta? Vai onko niin, että tuloerot ovat ihan validi syy kannattaa progressiivista verotusta?”
Nyt olet asian ytimessä. Tuloerot ovat nimenomaan validi syy kannattaa progressiivista verotusta, eikä lukukausimaksuja. Progressiivisen verotuksen maltillinen kiristäminen kaventaa tuloeroja tehokkaammin ja oikeudenmukaisemmin, kuin lukukausimaksut. Lukukausimaksut verottavat keskimääräisen potentiaalin mukaan, progressiivinen tuloverotus taas tutkinnon toteutuneen tuoton perusteella koulutusasteeseen katsomatta. Tuloverotuksen yhteydessä tietyn (verottoman) tulorajan ylittävän tulon verotusta kiinteällä prosentilla kutsutaan yleisesti tasaveroksi. Ehdotettu lukukausimaksumalli on siis määritelmällisesti lähellä tasaveroa. Ennalta määrätyn tulorajan (edelleen odotan ehdotuksia tähän) ylittävä sosionomi maksaa siis tutkinnostaan saman verran kuin korkeapalkkainen juristi. Todennäköisesti korkojen kanssa jopa enemmän. Jos alkaisimme verottaa keskimääräisen potentiaalin perusteella, voisimme laskuttaa lukukausimaksut sillä hetkellä, kun lapsi syntyy akateemiseen perheeseen, tai tupakkaverot ja terveydenhuoltomaksut, kun henkilö jää työttömäksi.
TS: ”Koulutusinvestoinnin kannattavuus yksilölle on ehkä kaikkein kattavimmin dokumentoitu asia koulutuksen taloustieteessä. Kukaan ei kiistä sitä, etteikö koulutus olisi yksilön kannalta erittäin kannattava investointi. Tämä tieto riittää siihen, että maksuttomuus ei ole optimaalista. ”
Koulutuksesta hyötyy keskimäärin sekä yksilö että yhteiskunta, tämä on tosiasia eikä sitä kukaan kiistä. Kommenttini koski kuitenkin koulutuksen kustannusten jaon optimaalisen suhteen määrittelemisen vaikeutta. Pelkkä lukukausimaksuttomuuden tarkastelu on täysin kestämätön lähestymistapa, sillä olennaista on nimenomaan kustannusten jaon suhde. Ensinnäkin, voisimme esimerkiksi luopua maksuttomuudesta asettamalla 2000€ lukukausimaksut ja samalla korottaa opintorahaa 2000 euroon kuukaudessa. Korkeakoulutus olisi tässä skenaariossa maksullista, mutta yhteiskunta osallistuisi entistä enemmän kouluttautumisen kustannuksiin. Toiseksi, kouluttautumisen hintaa voidaan nostaa myös muilla keinoin, kuten esimerkiksi lakkauttamalla opintotuki (vaikutus suurempi kuin 2000€ lukukausimaksulla). Näin ollen väite, että ”maksuttomuus ei ole optimaalista” on sisällöllisesti täysin tyhjä.
Kirjoituksen alkupäähän viitaten, hinnan nosto esitetään Etlan mallissa takautuvasti perittäväksi. Tiedostat tämän itsekin.
TS: ”Nyt keskustellaan järjestelmästä, jossa lukukausimaksuja ei käytännössä makseta opiskeluaikana, kun ollaan tilapäisesti pienituloisia, vaan vasta sen jälkeen ja silloinkin vain siinä tapauksessa, jos tulot ovat tarpeeksi korkeat.”
Progressiivinen verotus on yksi keino periä maksuja takautuvasti. Tässä kohtaa joku yleensä ottaa esille sen, että progressiivista veroa maksavat myös muutkin kuin korkeakoulutetut (tosin alle 35 000 € vuodessa tienaavien osuus valtion ansiotuloverokertymästä oli n. 3% vuonna 2013). Mutta oleellista huomio on se, millä hinnan nostoa perustellaan – keskimääräistä korkeammilla tuloilla, ei tutkintopaperilla itsessään. Progressiivinen verotus kohdistuu nimenomaan tutkinnon tuottamaan taloudelliseen hyötyyn, oli se sitten suoritettu millä koulutusasteella tahansa.
TS: ”Joissakin maissa maksuja on korotettu ja joissakin alennettu maksujen käyttöönoton jälkeen. Mitä mielestäsi opimme tästä näytöstä?”
Keskimääräisesti tarkasteltuna lukukausimaksut ovat nousseet merkittävästi. Elinkaaritulojen kohdalla tämä keskimääräinen potentiaali riittää vakuuttamaan sinut, joten miksi tilanne olisi tässä tapauksessa toisin?
“Jos korkeakoulututkinnon arvossa ei ole tapahtunut mitään äkillistä muutosta parempaan, niin mihin perustuu hinnan nosto keskimäärin 12 000 eurolla?”
Kuten jo aiemmin sanoin, lukukausimaksuja ei tarvitse perustella muutoksilla. Siteeraan paremman puutteessa itseäni: ”Maksuton yliopisto oli huonoa politiikkaa 10 vuotta sitten ja se on sitä yhä.”
”Ja miksi hinnan nosto vain nuorille ja tuleville sukupolville, kun olisi mahdollista kerätä takautuvia maksuja kaikilta meiltä tutkintonsa jo suorittaneilta?”
En näe syytä, miksi maksut pitäisi ottaa käyttöön takautuvasti. Emme peri veronkorotuksiakaan tai sakkoja takautuvasti, jos niiden määräytymisperusteet muuttuvat. Emme myöskään palauta veronalennuksia takautuvasti.
“Korkeakoulutettujen keskimääräistä suuremmat elinkaaritulot ovat vain keppihevonen lukukausimaksuja ajaville.”
Korkeakoulutettujen merkittävästi suuremmat elinkaaritulot eivät ole tekosyy lukukausimaksuille, vaan syy.
Oletko myös sitä mieltä, että tuloerot ovat vain keppihevonen niille, jotka haluavat progressiivista verotusta? Vai onko niin, että tuloerot ovat ihan validi syy kannattaa progressiivista verotusta?
“Kaikki tietysti ymmärtävät, ettei koulutuksen kustannuksen jaossa yhteiskunnan ja yksilön välillä ole olemassa mitään oikeaa (objektiivista) suhdetta: 2000 euron hinnan nosto on johdettu niin sanottua Harrison-Stetson -menetelmää soveltamalla.”
Kun taas maksuttomuus perustuu kattavaan teoreettiseen, ekonometriseen, tilastotieteelliseen ja kvalitatiiviseen tutkimustietoon. Niinkö?
Koulutusinvestoinnin kannattavuus yksilölle on ehkä kaikkein kattavimmin dokumentoitu asia koulutuksen taloustieteessä. Kukaan ei kiistä sitä, etteikö koulutus olisi yksilön kannalta erittäin kannattava investointi. Tämä tieto riittää siihen, että maksuttomuus ei ole optimaalista. Täällä lisää aiheesta:
http://blog.hse-econ.fi/?p=4813
”Summaa on kuvattu ”maltilliseksi” lukukausimaksuksi, mikä kertonee joko kommentoijien omasta tulotasosta tai vieraantumisesta opiskelijoiden arjesta.”
Ensinnäkin opiskelijat eivät ole köyhiä:
http://blogit.image.fi/asiatonlehdistokatsaus/chez-liisa-ja-lakimies-leena/
Toiseksi et ole ilmeisesti viitsinyt seurata keskustelua kovinkaan tarkasti. Nyt keskustellaan järjestelmästä, jossa lukukausimaksuja ei käytännössä makseta opiskeluaikana, kun ollaan tilapäisesti pienituloisia, vaan vasta sen jälkeen ja silloinkin vain siinä tapauksessa, jos tulot ovat tarpeeksi korkeat.
”Maailmalta on runsaasti näyttöä siitä, mitä näille ”maltillisille” lukukausimaksuille on tapana käydä.”
Joissakin maissa maksuja on korotettu ja joissakin alennettu maksujen käyttöönoton jälkeen. Mitä mielestäsi opimme tästä näytöstä?
Alla lukukausimaksullista tarjontaa: 323 Master’s -tutkintoa Suomesta. Onko tulijoita?
http://www.mastersportal.eu/search/#q=ci-9|lv-master,preparation&start=0&length=10&order=tuition&direction=desc
HY: Neuroscience EUR 18 000 / vuosi (M.Sc.); Economics EUR 18 000 / vuosi (Master); Microbiology and Microbial Biotechnology EUR 18 000 / vuosi (M.Sc.)
Tuukka Saarimaa,
Jos korkeakoulututkinnon arvossa ei ole tapahtunut mitään äkillistä muutosta parempaan, niin mihin perustuu hinnan nosto keskimäärin 12 000 eurolla? Ja miksi hinnan nosto vain nuorille ja tuleville sukupolville, kun olisi mahdollista kerätä takautuvia maksuja kaikilta meiltä tutkintonsa jo suorittaneilta?
Koska edelleen vahvistuvan tulkintani mukaan varsinainen ongelma Tuukalle ja kumppaneille on lukukausimaksuttomuus itsessään. Korkeakoulutettujen keskimääräistä suuremmat elinkaaritulot ovat vain keppihevonen lukukausimaksuja ajaville. Kaikki tietysti ymmärtävät, ettei koulutuksen kustannuksen jaossa yhteiskunnan ja yksilön välillä ole olemassa mitään oikeaa (objektiivista) suhdetta: 2000 euron hinnan nosto on johdettu niin sanottua Harrison-Stetson -menetelmää soveltamalla. Summaa on kuvattu ”maltilliseksi” lukukausimaksuksi, mikä kertonee joko kommentoijien omasta tulotasosta tai vieraantumisesta opiskelijoiden arjesta. Todennäköisesti hieman molempia. Maailmalta on runsaasti näyttöä siitä, mitä näille ”maltillisille” lukukausimaksuille on tapana käydä.
Näin maallikkona eli ei-taloustieteilijänä vain kommentoin ja ajattelen “ääneen”, että Suomessahan maksetaan pakollinen ylioppilaskunnan jäsenmaksu, jossa näyttää myös olevan hieman vaihtelua. Helsingin yliopisto, jossa itse opiskelin viime vuosikymmenellä, näyttää veloittaneen viime lukuvuodelta vähän reilun satasen, Vaasan yliopisto nelisen kymppiä enemmän.
Lukukausimaksuja ajavat ilmeisesti haluaisivat niiden olevan jotain 10-20 kertaa suuremmat kuin nämä ylioppilaskuntien jäsenmaksut ovat, eli tonnista muutamaan tonniin. Tästä tulisi sitten 5 vuoden tavoiteajassa valmistuvalle opiskelijalle jotain 5-15 tonnin lisäkustannus (tai lainamäärä niskaan), joka menisi yliopiston taskuun. Helsingin yliopisto tienaisi ~27 tuhannesta opiskelijastaan siis noin 25-75 miljoonaa vuodessa. Tämä olisi muutamasta prosentista vähän yli kymmeneen prosenttiin yliopiston nykyisistä ~690 miljoonan tuloista. Kannustinvaikutusten mahdolliset yhteiskunnalliset hyödyt tulisivat sitten erikseen, sikäli kuin tulisivat.
Mutta miksi pitäisi suoraan lätkäistä kovat tonniluokan lukukausimaksut? Miksei vaikka ensi alkuun noita kai suunnilleen kaikkien kohtuullisina pitämiä ylioppilaskunnan jäsenmaksuja vastaavat (säädetyt maksimi-?)summat kehiin, ja katsotaan sitten, miten niiden kanssa eläminen onnistuu, ja rukataan niitä kenties ajan kanssa?
Rupesin vielä ideoimaan henkilökohtaisen opiskeluajan myötä nousevaa maksua, eli että lukukausimaksuksi lätkäistäisi opiskelijan 1. lukukautena x, toisena sitten x + y, sitten x + 2y, jne. Jos käytetään esimerkkinä tuota huokeahkoa x = 100 euroa ja simppelisti asetetaan y = x, niin opiskelija maksaisi 5 vuodessa sitten yhteensä 1500 euroa opinahjolleen, eli keskimäärin 300 euroa vuodessa mutta painottuen loppupäähän, ja pitempään nysväävät sitten maksaisivat jo aika mojovasti. Mielestäni tällainen kannustaisi selkeästi aikatehokkaaseen opiskeluun, ja olisi kuitenkin samalla aika lempeä systeemi siellä alkuvaiheessa.
Yllä kuvattu keskimäärin 300 euroa vuodessa nuppia kohti olisi siis Helsingin yliopistolle ~27 tuhannella opiskelijalla ~8 miljoonaa euroa vuodessa, ja tosiaan painottuen pitempään opiskelleiden niskaan. Reilu prosentti lisää tuloja HY:lle. Ei mielestäni täysin mitätön summa suhteellisesti eikä absoluuttisesti, kyllä sillä vaikkapa palkkaa ryhmän ihmisiä joka kampukselle. Ja sillä jo varmaankin olisi niitä kannustinvaikutuksia, kun 5 vuotta alkaisi tulla täyteen.
Täältä lisää tutkimustietoa suomalaisen koulutuspoliittisen päätöksenteon tueksi:
http://www.nber.org/papersbyprog/ED.html
Niku Määttänen kirjoitti:
“Yleisin perustelu lukukausimaksujen vastustamiselle tuntuu olevan se, että ne heikentävät sosiaalista liikkuvuutta nostamalla vähävaraisten vanhempien lasten kynnystä mennä korkeakouluun. Olisi kuitenkin kiinnostavaa kuulla tarkemmin, mihin tämä huoli perustuu.”
En tiedä, onko tuo yleisin perustelu, mutta yksi yliopistovalintoja käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa esitetty havainto on, että taloudellisesti heikommassa asemassa olevat opiskelijat hakeutuvat paremmassa taloudellisessa asemassa olevia herkemmin sellaiseen korkeakouluun, joka sijaitsee lähellä heidän vanhempiensa asuinpaikkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he välttämättä jäisivät vanhempiensa kotiin asumaan. Tämä tilanne pätee jo ilman lukukausimaksujakin, mutta lukukausimaksut voivat ehkä voimistaa opiskelupaikkavalintoihin liittyviä eroja. Paremmin varoissa olevat puolestaan saattavat olla valmiita muuttamaan enemmän ja kauemmas korkeakoulutuksen perässä. Opiskelija pystyisi välttämään suomalaisen lukukausimaksun menemällä opiskelemaan johonkin muuhun maahan. Niin toimimiseen olisi isompi kannuste parempituloisilla opiskelijoilla, jotka säästäisivät näin myös lukukausimaksunsa, kun taas vähävaraisemmilla on ilmeisesti kauemmas opiskelujen perässä muuttamiseen muutenkin korkeampi kynnys. Siitä olisi mielenkiintoista lukea tutkimuksia, että millaisia kansantaloudellisia vaikutuksia siitä pitkällä aikavälillä seuraisi, jos lukukausimaksut johtaisivat siihen, että aiempaa suurempi osa kotimaisista nuorista lähtisi Suomen korkeakoulujen sijaan ulkomaiden korkeakouluihin opiskelemaan (osan jäädessä sille tielle palaamatta Suomeen veronmaksajiksi, ja jonkun osan palatessa ehkä takaisinkin uuden osaamisen kera).
Opiskelukysymyksen kohdalla yksi “tulovakuutus”turvaa heikentävä erityispiirre lienee opiskelujen toisinaan pitkä ajallinen kesto, varsinkin jos opintojen aikana tekee jotain muutakin (kuten saa lapsia). Opiskelupaikkoja koskevien “tulovakuutusten” yksi ongelma on se, että kukaan ei voi täydellä varmuudella etukäteen taata, mitä seuraavat eduskunnat päättävät tai eivät päätä lukukausimaksuasioista. Monien lukukausimaksujen vastustajien kannalta pelkona on se, että vaikka lukukausimaksuihin siirryttäisiin vaikkapa vakuutusmuotoisen mallin kautta, jokin myöhempi eduskunta voisi poistaa vakuutuksen tai ainakin heikentää sen ehtoja. Vaikka pienituloisen hakiessa opiskelupaikkaa olisi voimassa tulovakuutus, opintoihin liittyvästä aikaulottuvuudesta johtuen pienituloinen ei siksi kuitenkaan voisi automaattisesti olla varma siitä, että tukijärjestelmä on samanlaisena voimassa vielä hänen opintojensa loppupuolellakin.
“Yksi kustannus on se, että maksuton korkeakoulutus on omiaan pidentämään opiskeluaikoja ja lyhentämään työuria. ”
Siitä on näyttöä, että maksuton korkeakoulutus pidentää opiskeluaikoja. Siitäkin on näyttöä, että maksuton korkeakoulutus lisää opiskelijoiden kannusteita opiskeluaikaiseen työntekoon, jolloin työura tulee osin päällekkäiseksi opiskelu-uran kanssa. Sen sijaan se ei taida olla yhtä automaattisesti selvää, että korkeakoulutuksen maksuttomuus lyhentäisi työurien kokonaispituutta. Onko maksuttoman vs. maksullisen korkeakoulutuksen yhteyttä työuran kokonaispituuteen tutkittu jossakin? Yritin etsiä sitä asiaa käsitteleviä tutkimuksia, mutta en löytänyt mistään päin maailmaa (nopealla etsinnällä) yhtään tutkimusta, jossa asiaa olisi käsitelty ihmisten aidon työhistorian sisältävän empiirisen datan pohjalta. Jos joku tuntee hyviä tutkimuksia siitä aiheesta, voisi laittaa lähdeviitteitä, joista niihin voisi tutustua.
Saara,
tentti- tai kurssimaksut saattaisivat tosiaan korjata eräitä ongelmia. Mutta nähdäkseni ne eivät parantaisi kannustimia valmistua nopeasti läheskään yhtä selkeästi kuin perinteiset lukukausimaksut, koska hinta ei riippuisi suoaan siitä, kuinka monta vuotta on opiskelijana. Julkisen talouden kannalta olisi suotavaa, että opiskelijat keskittyisivät ensin täysipainoisesti opiskeluun ja menevät sen jälkeen täyspäivätöihin. (Tämä johtuu osin jo veroprogressiosta.) Pienet tenttimaksut eivät myöskään oleellisesti lieventäisi esimerkiksi sitä ongelmaa, että opiskelijat, jotka muuttavat valmistumisen jälkeen pois Suomesta, eivät nyt osallistu koulutuksensa rahoittamiseen millään tavalla.
Peräänkuulutat ilmeisesti rakenteelliseen malliin perustuvaa kvantitatiivista arviota niistä tehokkuustappioista, joita lukukausimaksuttomuus eri mekanismien kautta aiheuttaa. En valitettavasti tiedä sellaista analyysiä.
Lukukausimaksuja ei tulisi tarkastella irrallisena kysymyksenä. Aiheellisempaa olisi syventyä kysymykseen kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään talousteoreettisesti.
Tilanne 1. Oletetaan, että henkilö X on työtön, joka nostaa peruspäivärahaa ja mahdollisesti myös toimeentulotukea ja asumistukea. Nämä kaikki rasittavat valtion budjettia.
Tilanne 2. Jos samainen henkilö X on työttömyyden sijasta korkeakoulussa opiskelemassa, hän saa opintotukea ja asumislisää. Lisäksi nykyinen malli verokannustettua opintolainaa.
Pitkäaikaistyöttömällä on riski passivoitua, sortua rikollisuuden tielle ja jäädä varhaiselle eläkkeelle. Yhteiskunnan kannalta tällainen kehitys ei ole toivottavaa. Vastaavasti, jos hänellä on mahdollisuus päästä korkeakouluun opiskelemaan, hänestä saatava hyöty on yhteiskunnalle on moninkertainen. Tästä ei liene epäselvyyttä.
Kysymys kuuluu: Kumpi tilanne rasittaa enemmän yhteiskuntaa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä?
Vaikka kuulostaa radikaalilta niin minusta lukukausimaksujen sijaan tulisi nostaa opintotuen määrää vähintään peruspäivärahan tasolle, jolloin koulutus oikeasti kannustaisi nuoria kouluttautumaan. Lisääntyvä kilpailu opiskelupaikoista nostaisi koulutuksen laadun tasoa, sillä vain motivoituneimmat henkilöt saisivat kuitenkin lopulta opiskelupaikan. Työelämän palkkatulot ja opintolainan veroporkkana lisäksi kannustaa suorittamaan opinnot määräajassa.
Niku, kyllä kyllä. Avasin linkitetyt abstraktit. Kiitos. Kuitenkin olisin toivonut arviota nimenomaan tehokkuusetujen suuruusluokasta (eur), tässä kun tunnutaan hakevan monenlaisia etuja (opintoajat, alavalinta jne.). Tarkemmat magnituudit helpottaisivat isojen asioiden erottamista pienistä asioista ja sen arviointia, paljonko sitä “löysää” nyt onkaan. Eli kuinka suuria nykyjärjestelmän ongelmat ovat? Noin yleisesti ottaen minusta on ilmeistä, että huomion pitäisi keskittyä vähintään yhtä paljon tehokkuuteen kuin tulonsiirtoihin yksityiseltä sektorilta yliopistoille.
Lisäksi ehdotin näin IO-teoreetikon näkökulmasta mielestäni kiinnostavaa tapaa implementoida mahdollinen lukukausimaksu: kurssi- ja tenttimaksuja.
Tähän ei ole tullut mitään reaktioita - odotellaan.
Maksuhan voisi vaihdella eri oppiaineiden/yliopistojen/kurssien välillä ja olla eri suuruinen eri opiskelijasegmenteille: esim. 3 e/op kolme ensimmäistä vuotta.
WebOodissa kurssille tai tenttiin ilmoittautumisen yhteydessä kerättävä (PayPal tms.) maksuhan puuttuisi välittömästi moniin yliopisto-opiskelun lieveilmiöihin, kuten turhiin kursseille ja tentteihin ilmoittautumisiin, arvosanojen korottamiseen monta kertaa peräkkäin, tutkintojen paisumiseen, huonoon opintojen suunnitteluun jne. Ymmärtääkseni nämä juuri ovat omiaan pidentämään opintoaikoja ja kuormittamaan opetushallintoa ja tutkijoita. Detaljeilla on usein paljon väliä.
Mutta edelleen, mitä tulee lukukausimaksuihin, en ole puolesta enkä vastaan. Fundeeraan vain ja haen vastauksia.
Miksi tässä olisi pitänyt tapahtua joku muutos? Maksuton yliopisto oli huonoa politiikkaa 10 vuotta sitten ja se on sitä yhä.
Tuukka Saarimaa,
älykkyyteni kyseenalaistamisen sijaan voisit keskittyä itse asiaan. Olen kohta kohdalta kumonnut näitä perusteluja, alkaen siitä “ilmaisen” auton analogiastasi.
Korkeakoulutettujen keskimääräistä suuremmat elinkaaritulot ovat olleet yksi keskeisimmistä argumenteista lukukausimaksuille. Jos vastaus kysymykseeni on sinulle kristallinkirkas, niin jaa se toki meille kaikille:
Onko korkeakoulutuksen tuotossa tapahtunut lähiaikoina jokin merkittävä muutos, joka oikeuttaisi n. 12 000€ hinnan noston 2000-luvulla syntyneille?
Marko H,
“Huolimatta haluttomuudestasi puhua koulutuksen todellisesta kustannuksesta opiskelijalle, kustannus on - no, todellinen. Kysymys on siis ennen kaikkea siitä, että lukukausimaksut nostaisivat koulutuksen hintaa nuorille ja tuleville sukupolville. Onko tällaiselle hinnan nostolle perusteluja?”
Jos todella et vieläkään tiedä, mitkä nämä perustelut, niin mitäpä siihen enää sanoisi. Täällä on Nikun blogauksen lisäksi jaettu useita kirjoituksia, joissa perusteet esitetään kristallinkirkkaasti.
Miksei sekä-että? Lukukausimaksut yksityisiin yliopistoihin, verovaroilla valtion virastot.
Yksityisiin yliopistoihin lukukausimaksut sopivat kuin nyrkki silmään. Maailmalla on lukuisia esimerkkejä, miten homma hoituu.
Valtion yliopistoilla on jo kädet kyynärpäitä myöten veronmaksajan taskuissa ilman lukukausimaksujakin. Tai voivathan ne periä EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta niin korkeita lukukausimaksuja kuin sielu sietää. Kertyy empiiristä aineistoa ja kokemusta aidosta kilpailusta.
Niku: Yliopistojen kokonaisrahoitus ei ole kovin mielenkiintoinen tieto. Olennaisempaa on, miten raha jakautuu yliopistojen sisällä. Lisärahasta jollekin alalle on yleensä vähemmän hyötyä kuin saman summan viemisestä joltain toiselta alalta on haittaa.
Britannian viimeisimmän ison lukukausimaksu-uudistuksen jälkeen humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen opetus on rahoitettu lähes yksinomaan lukukausimaksuilla. Suora julkinen rahoitus (jota on alle 20% opetukseen käytettävistä rahoista) on kohdistettu luonnontieteisiin, tekniikkaan ja muille keskimääräistä kalliimmille aloille sekä joillekin “strategisesti tärkeiksi” katsotuille aloille.
Humanistis-yhteiskuntatieteellisten alojen tulevaisuus näyttääkin Britanniassa aika heikolta parhaiden yliopistojen ulkopuolella. Opiskelu maksaa saman verran kuin muillakin aloilla, mutta odotettavissa olevat tulot ovat matalampia, joten opintolainan takaisinmaksu on keskimääräistä suurempi taakka. (Takaisinmaksun tulorajahan on erittäin matala.) Koska tämä oletettavasti ohjaa opiskelijoita muille aloille, hiipuu näiden alojen opetus pitkällä aikavälillä rahoituksen siirtyessä muualle.
Noin yleisesti ottaen politiikassa on tapana tehdä kompromisseja ja päättää asioista vähän sinnepäin. Sellaiset asiat, joiden toimivuus riippuu yksityiskohdista, eivät oikein sovellu poliittisesti päätettäviksi. Jos lukukausimaksujen järkevyys riippuu siitä, että kannustimet ovat oikeanlaisia ja tasapainossa keskenään, mennään luultavasti metsään. Jos taas uskotaan, että asiat menevät yksityiskohdista riippumatta todennäköisesti parempaan suuntaan, kun opiskelu tehdään maksulliseksi, voi lukukausimaksuissa olla järkeä.
Tuukka Saarimaa,
Huolimatta haluttomuudestasi puhua koulutuksen todellisesta kustannuksesta opiskelijalle, kustannus on - no, todellinen. Kysymys on siis ennen kaikkea siitä, että lukukausimaksut nostaisivat koulutuksen hintaa nuorille ja tuleville sukupolville. Onko tällaiselle hinnan nostolle perusteluja?
Koulutuksen yhteiskunnalle ja yksilölle tuottama hyöty on monilta osin hankalasti mitattavissa, mutta on toki mahdollista, että kaikesta koulutuksesta ei ole hyötyä. Tämä, kuten korkeasti koulutettujen keskimääräiset elinkaaritulot, eivät kuitenkaan ole argumentti erityisesti lukukausimaksujen puolesta, eikä varsinkaan niiden ulottamisesta vain tuleviin korkeakoulutettuihin. Ja kuten aiemminkin olen todennut, jos on syytä nostaa kouluttautumisen hintaa, niin siihen on olemassa muitakin keinoja (mm. opinrahan ja asumistuen lakkauttaminen).
Mielestäni kouluttautumisen hinnan nostolle ei ole toistaiseksi järkeviä perusteluja, kun otetaan huomioon hyödyt ja haitat, koulutusinflaatio korkeakoulutuksen osalta ja esimerkiksi akateemisen työttömyyden yleistyminen. Suomessa olisi tavoiteltava korkeampaa koulutusastetta, jonka rahoitukseen pitäisi jo kouluttautuneiden sukupolvien osallistua entistä enemmän tulevien hoivapalveluiden ja eläkkeiden rahoituksen turvaamiseksi. Toteutuessaan lukukausimaksut nostaisivat kouluttautumisen hintaa tuleville sukupolville, joka on varsin ongelmallista, kun ottaa huomioon huoltosuhteen sekä sen, että nuorten tulokehitys on jäänyt jälkeen aiempien sukupolvien kehityksestä. Koulutustason nostaminen taas heikentää korkeakoulutuksen arvoa, joten hinnan nostaminen ei tässäkään mielessä perusteltua.
Linkkaamastasi Liberan blogitekstistä (ja osittain myös omista kirjoituksistasi) tulee väistämättä mieleen ajatus, että ongelmana on lukukausimaksuttomuus, jolloin ongelmaan on luonnollisesti löydettävissä vain yksi ratkaisu.
Saara,
En taida ihan ymmärtää, mitä tarkoitat kun viittaat tuolla tavalla menetettyihin työtuloihin. Esimerkiksi myös eläkkeelle siirtymisen myöhentäminen yhdellä vuodella kasvattaisi yleensä elinkaarituloja selvästi (monessa tapauksessa hyvinkin tuon 24 000 euroa). Silti ihmiset tietysti jäävät lopulta eläkkeelle. Emme kai kuitenkaan päättele pelkästään tästä havainnosta, että taloudellisilla kannustimilla ei ole juuri merkitystä.
Yleensä vastaavien taloudellisten kannustinten vaikutuksia (erilaisia joustoja) arvioidaan empiirisesti tarkastelemalla tilannetta, jossa kannustimet ovat muuttuneet yli ajan tai jossa ne vaihtelevat yksilöiden kesken. Linkkasin alempana kaksi paperia, jossa kannustinten muuttuminen tai vaihtelu liittyy juuri lukukausimaksuihin.
Mutta kenties haluat vain havainnollistaa sitä, että lukukausimaksun nostaminen esim. nollasta 1000 euroon ei paranna kannustimia valmistua nopeammin ”äärettömästi”. Siinä olet tietysti oikeassa.
Jouni,
En väitä osaavani arvioida, minkälaisia kehityskulkuja lukukausimaksuista lopulta seuraisi erilaisten poliittisten prosessien kautta.
En toisaalta osaa pitää noita sinun mainitsemiasi skenaarioita ainakaan väistämättöminä. Eikö ole esimerkiksi myös mahdollista, että jos lukukausimaksuja ei jatkossakaan sallita, niin korkeakoulujen rahoitus ajan myötä supistuu ainakin suhteessa siihen, mikä olisi jollakin mittarilla optimaalinen kokonaisrahoituksen taso? Julkisille varoillehan on lähes loputtomasti muitakin ottajia tai mahdollisia käyttökohteita.
Mitä muuten tarkoitat Britannian esimerkillä? Ainakin joidenkin arvioiden mukaan korkeakoulujen kokonaisrahoitus on Englannissa kasvanut lukukausimaksujen myötä myös tilanteessa, jossa yleinen talouskehitys on ollut heikkoa:
https://www.timeshighereducation.com/news/oecd-england-gets-extra-spending-under-nine-thousand-pound-fees-and-worlds-most-expensive-public-universities
Jaan vielä tämän, koska tässä kirjoituksessa käydään kootusti läpi lähes kaikki asiat, joista täälläkin puhutaan:
http://www.libera.fi/blogi/seitseman-sitkeaa-myyttia-maksuttomasta-yliopistosta/
Marko H:
Ulkoisvaikutukset eivät ole argumentti maksuttomuuden puolesta, vaan tuen puolesta. Jos yksilö ei hyötyisi lainkaan koulutuksesta, maksuttomuus (tai reippaampi tukeminen) olisi järkevää.
Ulkoisvaikutusargumentin voi ottaa myös vähän enemmän tosissaan. Kaikesta koulutuksesta ei ole ulkoisvaikutuksia. Jostain koulutuksesta on vain vähän ja jostain on paljon. Järkevä politiikka ottaisi tämän huomioon, eikä kaikkia tutkintoja annettaisi maksutta.
Lukukausimaksut eivät ole tasavero, etenkään Etlan ehdotus ei ole tasavero. Tarkennuksena siis, kun puhun lukukausimaksuista puhun tämänkaltaisesta järjestelmästä.
Ajattelin siis sellaista koemaksua, joka maksetaan yliopiston tilille WebOodissa kurssille tai tenttiin ilmoittautumisen yhteydessä, esim. juuri 3 euroa / opintopiste.
Kandin-tutkinnon hinta olisi näin 540 e ja maisterin 360 e, jonka voisi kattaa nykyistä korkeammalla opintolainalla. Vastaavasti voisi myydä täydennyskoulutusta.
Hinnan tiputin hihasta. Intuitio on se, että konkreettiset matalatehoisetkin kannustimet voivat toimia hyvin; korkeatehoisethan ovat tässä olleet melko tehottomia (vrt. vuoden lisäopintojen vaihtoehtoiskustannus = menetetty työtulo vuodessa, n. 12 x 2000 e = 24 000 e).
Kiitos selventävistä vastauksista. Keskustelu toivottavasti jatkuu.
Olisi helpompi kannattaa tätä, jos olisi parempi käsitys asioiden mittakaavasta ja siitä, miten suuri tehokkuusero on nykyisellä ja ehdotetulla järjestelmällä.
Toistaiseksi ei ole vielä oikein hahmottunut millaisista summista on kysymys.
Pohdin tässä samalla vaihtoehtoisia järjestelmiä. Joku muistakseni ehdotti koemaksuja. Voisiko koemaksu toimia yhtä hyvin: tyyliin 3 euroa/opintopiste?
Etuja?
- Konkreetisoituu joka maksukerralla, helppo hahmottaa, arkinen määrältään
- Ei kannata ilmoittautua kurssille tai tenttiin, jos ei aio opiskella kunnolla
- Ei siis enää sitä, että kurssille ilmoittautuu 200, joista loppukokeen tekee 50
- Kannustavat oppiaineita kehittämään opetusta
- Ei tarvitsisi muuttaa kokonaan opintolainajärjestelmää, polittisesti helpompi?
- Koemaksut pysyisivät yliopison kirjanpidossa…
Kieltääkö muuten nykyinen yliopistolaki keräämästä tällaisia koemaksuja?
Niku Määttänen,
menetetyt työtulot tarkoittavat, että opiskelijat osallistuvat jo nyt koulutuksensa kustannuksiin. Toisin sanoen, lukukausimaksut nostaisivat kouluttautumisen hintaa. Saivartelija voisi lisäksi huomauttaa, että ylioppilaskunnan jäsenmaksu on pakollinen kustannus, jos mielii ilmoittautua läsnä olevaksi lukukaudelle. Jos kustannusjako ei ole mielestäsi oikein, sen puolesta voi toki argumentoida, mutta akateeminen talousblogi -otsikon alla toimivalla sivustolla tulisi välttää virheellistä puhetta ”ilmaisesta” koulutuksesta.
Lisäksi koulutuksen hintaa voidaan nostaa muillakin keinoilla, kuin lukukausimaksuilla. Esimerkiksi opintorahan ja asumistuen lakkauttaminen nostaisi kouluttautumisen hintaa täyspäiväisiltä opiskelijoilta reilusti yli ehdotetun 2000€ vuodessa. Opintotuen lakkautus voitaisiin korvata ehdottamallanne tulosidonnaisella lainalla, jonka piiriin täytyisi nostaa myös nykyinen, elinkustannusten kattamiseen tarkoitettu opintolaina. Oletko ottanut kantaa siihen, mitä nykyiselle opintotuki, asumistuki ja opintolaina -kokonaisuudelle tulisi tehdä lukukausimaksujen käyttöönoton yhteydessä? Kiinnostaa myös tulosidonnaisen lainan takaisinmaksun porras. Mediaanitulo? (Valtion takaamien opintolainojen lainakanta oli muuten vuoden 2015 lopussa noin kaksi miljardia euroa.)
”On kuitenkin huomattava, että maltilliset lukukausimaksut eivät vähentäisi opiskelijoiden määrää. Pikemminkin päinvastoin jos niiden avulla saadaan lisää resursseja.”
Konditionaali, joka pätee kaikkiin eri rahoitusmalleihin. Aloituspaikkojen määrään tosin vaikuttavat muutkin tekijät, tästä esimerkkinä mm. lääkäreiden koulutus.
Tuukka Saarimaa,
koulutusta voidaan toki tarkastella myös välillisenä temporaalisena tulonsiirtona, mutta toisin kuin ilmaisella autolla, sillä on kiistattomasti merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia, joita ei yksinkertaisesti voi vain ohittaa sivulauseessa. Nämä merkittävät positiiviset ulkoisvaikutukset ovat selkeä peruste yhteiskunnan osallistumiselle koulutuksen kustannuksiin. Haittaverot kuuluvat autoiluun, eivät koulutukseen.
Lopuksi: Lukukausimaksut ovat tasavero. Toisaalta myös kaltaisesi lukukausimaksuttoman koulutuksen saaneen tohtorismiehen eläke on tulonsiirto, jonka maksavat tulevat veronmaksajat. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuus?
Maksuton koulutus on ilmiselvä tulonsiirto, jos oletetaan, että lukukausimaksut voitaisiin asettaa muuttamatta mitään muuta yhteiskunnassa. Jos taas oletetaan, että lukukausimaksut saattavat vaikuttaa johonkin, tulonsiirron suunta ja suuruus eivät enää olekaan niin ilmeisiä. On esimerkiksi aivan hyvin kuviteltavissa, että mitä enemmän hyväosaisten yhteiskunnalta saamat palvelut tulevat yksilön itse maksettaviksi, sitä hankalammaksi muuttuu progressiivisen verotuksen perusteleminen politiikassa.
Ajatus siitä, että lukukausimaksuilla voitaisiin saada lisärahaa yliopistoille, on hieman vastaava. Lisärahaa varmastikin tulisi, jos lukukausimaksuista voitaisiin päättää muuttamatta mitään muuta. Jos taas lukukausimaksut vaikuttavat johonkin, lisärahan saaminen ei olekaan enää mikään itsestäänselvyys. Voihan esimerkiksi olla, että kun korkeakoulutusta aletaan pitää enemmän hyödykkeenä kuin sivistyksenä, lakkaa suora julkinen rahoitus monille aloille ajan myötä kokonaan. Britanniassahan näin kävi varsin nopeasti.
Taloustiede tarjoaa kyllä hyödyllisiä näkökulmia. Jos asioita kuitenkin tarkastellaan yksin näistä näkökulmista, voidaan päätyä varsin kummallisiin johtopäätöksiin. Eräs ongelma on tuo yllä mainitsemani ajatus, että politiikassa voitaisiin päättää asioista toisistaan riippumatta ja tehdä näin mikä tahansa yhdistelmä valintoja. Se on aika läheistä sukua ajattelulle, että kommunismi toimisi, jos vain ihmiset ymmärtäisivät käyttäytyä oikein.
Esimerkissäni mainitun auton voi vaihtaa itse sopivaksi katsomaan rahasummaan. Esimerkin pointti ei muutu. On kiistatonta, että maksuton korkeakoulutus on tulonsiirto. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että vaikka koulutuksesta on ulkoisvaikutuksia, merkittävä osa koulutusinvestoinnin tuotosta jää yksilölle. Ja nyt on kyse nettotuotosta, johon lasketaan mukaan kaikki nuo menetetyt työtulot jne.
Se on lisäksi sellainen tulonsiirto, jonka saa, jos on tarpeeksi fiksu päästäkseen yliopistoon ja suorittamaan menestyksekkäästi tutkinnon. Tämän tulonsiirron maksavat kaikki veronmaksajat, joten on ilmeistä, että kyseessä on regressiivinen tulonsiirto. Toisin sanoen on helppo löytää sellainen lukukausimaksujen tai verotuksen yhdistelmä, joka on nykyistä progressiivisempi.
Juha,
Älä please sinäkin ala pakkaamaan matkalaukkujasi!
Ilmaisulla “häh?” yritin ilmaista hämmennykseni sen johdosta, että kysyit kysymyksen, johon minusta selvästi löytyy vastaus (tai oikeastaan useita vastauksia) kirjoituksestani. Ajattelin, että olisi helpompaa keskustella, jos suoraan kertoisit mikä argumentaatiossani mielestäsi on pielessä.
Vastauksena tuohon toiseen kysymykseesi niin viittaan edelliseen vastaukseni kohtaan 2 sekä kirjoitukseni viimeiseen kappaleeseen: lukukausimaksuilla saataisiin lisää rahaa korkeakouluihin ilman verotuksen kiristämistä.
Maintsemasi ratkaisu saattaisi kuitenkin hyvinkin olla parannus nykytilanteeseen verrattuna.
Marko H,
Opiskelijan kannalta koulutuksen merkittävin kustannus lienee tosiaan menetetyt työtulot. Menetetyt työtulot eivät kai kuitenkaan ole syy antaa koulutusta ilmaiseksi? Huomaa myös, että jos opiskelijan kustannus opiskelusta on menetetyt työtulot niin samalla julkinen sektori menettää verotuloja.
Tuukan vertaus on minusta sinänsä ihan osuva mm sen takia, että jos joku hyödyke on käyttäjälleen ilmaista, sitä helposti käytetään liikaa verrattuna tilanteeseen, jossa ihmiset joutuvat itse ottamaan kustannuksia huomioon. Korkeakoulutuksen osalta tämä liittyy erityisesti opiskeluaikoihin. Lisäksi ilmaisten hyödykkeiden jakaminen edellyttää verotuksen kiristämistä ja sen liittyviä haittoja.
On kuitenkin huomattava, että maltilliset lukukausimaksut eivät vähentäisi opiskelijoiden määrää. Pikemminkin päinvastoin jos niiden avulla saadaan lisää resursseja. Aloituspaikkojahan on nyt paljon vähemmän kuin hakijoita.
Tuukka Saarimaa,
minun on vaikea nähdä millä tavoin ilmainen auto -argumentti on a) validi b) ylipäätään keskustelua järkevällä tavalla edistävää.
Ensinnäkin, korkeakoulutus ei ole ilmaista, vaan merkittävin koulutuksen kustannus on menetetyt työtulot. Ottaen huomioon auton merkin, iän, ajetut kilometrit ja yleiskunnon, lahjaveron määrän ja vakuutus- sekä autoveromaksut, voi olla vaikea perustella jättäytymistä työmarkkinoiden ulkopuolelle kuudeksi vuodeksi “ilmaisen” auton
Harkitessa jättäytymistä työelämän ulkopuolelle kuudeksi vuodeksi “ilmaisen” auton takia, täytyisi menetettyjen työtulojen lisäksi ottaa huomioon auton merkki, ikä, ajetut kilometrit ja näistä johdettu lahjaveron määrä.
Toisekseen, “ilmaisen” auton antamisella tuskin saavutetaan mitään korkeakoulutukseen verrattavia, merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia. Jos yhteiskunnalla on varaa jaella ilmaisia autoja, sillä on varmastikin varaa myös maksuttoman koulutuksen ylläpitämiseen.
Niku kirjoitti aiheesta blogin, jossa kerrottiin ongelmista. Ehkä hän siksi ihmetteli kysymystäsi. Minä puolestaan kysyin kysymyksen. Missä vaiheessa on oltu ylimielisiä tai pahansisuisia? Autoesimerkki on ihan validi. Jos löydät siitä jotain ongelmia, löydät todennäköisesti ongelmia myös maksuttomuudesta.
Teidän argumentit (”häh?” ja ylimielinen ja pahansisuinen kommentti) eivät vakuuta minua lukukausimaksuista ja teidän keskustelutaidoista. Jos yksinkertaisiin kysymyksiin ei saa asiallista vastausta asiallisella tavalla, niin miksi keskustella aiheesta?
Juha, toisinkin päin voi kysyä.
Eli keksitkö, mitä ongelmia syntyisi, jos valtio antaisi vaikkapa auton ilmaiseksi kaikille niille, jotka pystyvät osoittamaan, että ovat tarpeeksi fiksuja päästäkseen yliopistoon?
Jaa, eli koska osa opiskelijoista ei valmistu ajoissa, kaikille lukukausimaksu. Miksi lukukausimaksu vasta opintojen tavoiteajan ylittyessä olisi huonompi vaihtoehto?
Juha Tervala,
Häh? Juuri yllä (blogimerkintäni puolivälistä alkaen) yritän selittää, minkälaisia ongelmia lukukausimaksut nähdäkseni pienentävät.
Mutta otetaan nyt kertauksen vuoksi pari juttua: 1) Lukukausimaksut pienentävät sitä ongelmaa, että opiskelijan kohtaama hinta opiskelusta on paljon pienempi kuin yhteiskunnallinen kustannus, mikä johtaa liian pitkiin opiskeluaikoihin. 2) Lukukausimaksut pienentävät sitä ongelmaa, että opiskelijat, jotka muuttavat ulkomaille pian valmistumisensa jälkeen, eivät nyt osallistu järjestelmän rahoittamiseen.
Tämä ei ole kattava lista. Lue esim. Barria:
https://econ.lse.ac.uk/staff/nb/Barr_HEReview100215.pdf
Kysymys: Minkä ongelman yliopistojen lukukausimaksut ratkaisevat?
Niinniin, nyt ymmärrän. Olin jotenkin fokusoitunut siihen velka-aversiivisuuteen, mutta opintotuessa on toki myös nuo mekanismit.
Hei Allan,
Nykyisen opintorahan leikkaaminen ei kannustinvaikutuksiltaan vastaa lukukausimaksun nostamista. Opintorahan määrä riippuu opiskeluun käytetystä ajasta positiivisesti kahta kautta: ensinnäkin opintorahan saaminen edellyttää opintopisteitä. Toiseksi, opintorahan saaminen edellyttää, että palkkatuloja ei ole kovin paljon. Tämä jälkimmäinenkin yhteys on omiaan lisäämään opiskeluun käytettyä aikaa (ainakin mallissa…), koska se tekee palkkatyöstä opiskelun aikana vähemmän kannattavaa (jos ansaitsee liikaa, menettää opintorahaa). Vastaavasti opintorahan leikkaaminen heikentää näitä kahta opiskeluun kannustavaa vaikutusta. Tätä vähän hankalaa asiaa on selitetty raportissamme ainakin sivulla 20, tosin vain hyvin lyhyesti. Lukukausimaksun nostamisella ei ole vastaavia kielteisiä vaikutuksia kannustimiin. Samalla se tietysti parantaa muulla tavoin kannustimia valmistua nopeasti.
Itsekin haluan kiittää Nikua ja kommentaattoreita, ilo lukea hyviä huomioita (erityiskiitos Saara Hämäläiselle!).
Yksi kysymys vielä Nikulle: te teitte opintotuen lainapainotteisuutta lisänneen uudistuksen vaikutuslaskelmia rakenteellisella mallilla (Etla raportti 59) ja tuossa totesitte seuraavasti (tiivistelmästä):
”Tulokset viittaavat toisaalta siihen, että uudistus samalla pidentää hieman opiskeluaikoja. Opiskeluaikoihin liittyvät vaikutukset riippuvat oleellisesti siitä, miten opiskelijat suhtautuvat opintolainan nostamiseen.”
Kuten Roopekin huomioi (http://www.soininvaara.fi/2017/05/15/huomioita-korkeakoulujen-lukukausimaksuista/), lukukausimaksut ja opintotuki toimivat aika samankaltaisesti: opintotuen leikkaus voidaan rinnastaa lukukausimaksun korottamiseen.
Miksi siis arviosi on, jos sen tulkitsen oikein, että opintotuen lainapainotteisuuden lisääminen pidentää opiskeluaikoja, mutta lukukausimaksu lyhentäisi niitä? Käsittääkseni tässä puhutaan siis opintotukireformissa noin (336-250)*9 = 774 euron leikkauksesta vuositasolla ja lukukausimaksun osalta 2000 euron ”leikkauksesta”.
Kiitos kaikille kommenteista ja kysymyksistä! Tässä vastauksia ja kommentteja ainakin useimpiin niistä.
1. Opintolainajärjestelmän yksityiskohdista
Opintolainan takaisinmaksamiseen liittyvän tulorajan määrittämistä voinee pitää pitkälti poliittisena arvovalinta.
Tulonjakoargumentti lukukausimaksujen puolesta liittyy siihen, että lukukausimaksut siirtäisivät maksutaakkaa korkeakoulutetuille, jotka ovat keskimäärin selvästi hyvätuloisempia kuin vähemmän koulutetut. Mutta opintolainan takaisinmaksuun liittyvä tuloraja vaikuttaa myös tulonjakoon. Mitä korkeampi tuloraja, sitä enemmän lukukausimaksut siirtävät rahoitustaakkaa kaikkein hyvätuloisimmille. Samalla valtion osuus rahoituksesta kasvaa (siis suhteessa matalampaan tulorajaan), kun suurempi osa lainoista annetaan anteeksi. Toisaalta tällöin myös ei-korkeakoulutettujen osuus korkeakoulujen rahoituksesta luultavasti kasvaa.
Tähän liittyen: kyllä, opintolainajärjestelmän laajentaminen kasvattaisi valtion vastuita. Ajatus tietysti on, että tuloraja ei ole sentään niin korkea, etteivätkö useimmat korkeakoulutetut ehtisi maksaa lainaa lopulta kokonaan pois.
Opintolainan koron tulisi nähdäkseni olla lähellä ns. riskitöntä korkoa (esim. valtionlainan korkoa). Tällöin opintolainan maksaminen myöhemmin ei tee opintolainasta (nykyarvomielessä) kalliimpaa.
Tällaisesta opintolainasta ei seuraa maksuhäiriömerkintää. Lainan lyhentäminen perustuu suoraan tulotietoihin eikä ”helpotusta” tarvitse erikseen anoa. Jos lainaa ei ole tietyn määräajan kuluttua maksettu, se annetaan anteeksi ja sillä selvä. (Ulkomaille muuttaneiden osalta tähän liittyy kuitenkin tiettyjä haasteita, joita pitää miettiä erikseen.)
Voi olla, että lainajärjestelmä olisi samassa yhteydessä järkevää siirtää kokonaan julkiselle. Mutta en näe, että se olisi aivan välttämätöntä. En ole miettinyt tätä asiaa kovin huolella. (Vesa ja minä esitimme tarkkaan ottaen valmistelutyön aloittamista.)
2. Lukukausimaksujen katto
On totta, että jos katto on suhteellisen matala, se luultavasti olisi sitova ainakin useimmissa koulutusohjelmissa.
Se kuinka suuret lukukausimaksut olisi järkevää sallia, on oma kysymyksensä. Yksi periaate on se, että lukukausimaksuilla ei pitäisi ainakaan rahoittaa itse tutkimusta vaan ainoastaan opetusta. (Toki tutkimuksen ja opetuksen erottaminen toisistaan on käytännössä hankalaa.) Toisaalta kv. vertailussa suhteellisen pienetkin lukukausimaksut riittäisivät kattamaan nykyhallituksen tekemät leikkaukset.
3. Opiskeluajat
Minusta on aika selvää, että lukukausimaksut (turvallisen lainajärjestelmän kanssa) lyhentäisivät opiskeluaikoja. Se, kuinka suuresta vaikutuksesta on kyse, on tietysti empiirinen kysymys. Opiskeluun liittyvistä ansiotulomenetyksistä huolimatta on ainakin periaatteessa mahdollista, että iso osa opiskelijoista on tällä hetkellä suurin piirtein indifferenttejä (arvostavat yhtä paljon) sen välillä opiskelevatko he vielä vuoden pidempään (tehden kenties samalla vähän töitä) vai eivät. (Opiskelu ja opiskelijaelämä on mukavaa!) Tällöin pienikin lukukausimaksu voi monen kohdalla kääntää valinnan toisin päin.
Tässä kaksi tutkimusviitettä jotka nähdäkseni molemmat viittaavat siihen, että lukukausimaksuilla on merkitystä myös kvantitatiivisesti:
http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/1360080X.2015.1056596?journalCode=cjhe20
http://www.mitpressjournals.org/doi/abs/10.1162/REST_a_00195
4. Opintolainan takaisinmaksun tulosidonnaisuus vs. ansiotuloverotus
On totta, että opintolainaan liittyvä tulovakuutus on omiaan heikentämään työntarjonnan kannustimia samaan tapaan kuin ansiotuloverotus. Mutta tämä kielteinen kannustinvaikutus on nähdäkseni pienempi kuin ansiotuloverotuksessa yleensä. Mitä enemmän korkeakoulutettu ansaitsee valmistumisensa jälkeen, sitä nopeammin hän on maksanut lainansa kokonaan pois, jonka jälkeen ansiotuloista jää enemmän käteen kuin pelkästään verotukseen perustuvassa rahoituksessa. Useimmat ovat myös maksaneet lainansa pois ennen kuin eläkkeellesiirtymistä koskeva päätös tulee ajankohtaiseksi.
5. Stipendit ja muu sosiaaliturvajärjestelmä
On totta, että monessa maassa on käytössä erilaisia kohdennettuja tulonsiirtoja (esim. apurahoja) joilla yritetään lisätä sosiaalista liikkuvuutta. En tiedä kattavaa selvitystä asiasta. Maiden välinen kattava vertailu on kieltämättä hankalaa, koska sosiaaliturvajärjestelmissä on perustavaa laatua olevia eroja. Esim. Saksassa käsittääkseni vanhemmilla on selkeästi ensisijainen vastuu myös lastensa korkeakouluopintojen rahoittamisesta.
6. Miten käy julkiselle rahoitukselle?
Se, miten julkiselle rahoitukselle jatkossa käy (lukukausimaksujen kanssa tai ilman) riippuu tietysti poliitikoista ja viime kädessä meistä äänestäjistä. Todettakoon, että minun nähdäkseni lukukausimaksut olisivat perusteltuja, vaikka samalla julkista rahoitusta vähän pienennettäisiinkin. Säästyviä julkisia varoja voidaan käyttää esim. toimenpiteisiin, joiden voi olettaa lisäävän sosiaalista liikkuvuutta tehokkaammin kuin korkeakoulujen lukukausimaksuttomuuden. En toisaalta ymmärrä, miksi yksityisen rahoituksen mahdollistaminen lukukausimaksujen muodossa ainakaan vähentäisi korkeakoulutuksen kokonaisrahoitusta.
Hyvä puoli lukukausimaksuissa olisi, että raha saattaisi nousta pintaan paremmin.
Lukiossa jatko-opintopaikkaan liittyvää ohjausta oli ylipäätään vähän ja sekin oli emotionaalista. “Mitä haluaisit tehdä”, “Mistä pidät”, “Viihtyisitkö ammatissa X”, ja niin edelleen.
Koskaan ei puhuttu mitään sellaisista kuin alkupalkka, urakehitysmahdollisuudet tai vaikka työkyvyttömyysriski. Opettaja ei osannut/halunnut jakaa numeerista informaatiota lainkaan.
“Tarkoitan, että jos opintolainan takaisinmaksu vaihtelee tulotason mukaan, niin miten tämä eroaa veroprogression kiristymisestä?”
Siten, että lukukausimaksuja maksavat vain yliopiston käyneet mutta veroja maksavat kaikki.
Jaakko Rustanius: Jälkikirjoitus oli kyllä jo vähän hassuttelua. Opiskelijoita ei pidä päästää läpi tenteistä ilman, että sisältö on hallussa. Tämä on aivan olennaista tutkintojen arvon kannalta.
Kuulisin mielelläni vasta-argumentteja kohtiini 1 - 5. Jos logiikkani pettää jossain kohtaa, syytän asiasta sitä, että harjoitan nimenomaan mikroteoriaa. Makroteorian oppini olen saanut mm. Nikulta.
Lukukausimaksukysymyksessä on myös se puoli, että ehdotuksen tekniset toteutusmahdollisuudet ovat erittäin epäsymmetrisiä. Lukukausimaksun periminen on käytännössä sangen helppoa, lukuvuosi-ilmoittautumisen yhteydessä tarkastetaan että maksu on maksettu.
Sen sijaan tulosidonnainen opintolaina on huomattavasti monimutkaisempi kysymys. Helpointa se olisi varmastikin toteuttaa samoin kuin esim. Iso-Britanniassa, eli lainat myöntää julkinen taho, jolloin myös takaisinmaksu hoituu verotuksen yhteydessä. Suomessa se vaan tarkoittaisi opintolainajärjestelmän yksityistämistä, mikä voi olla poliittisesti mahdoton paikka.
Jos taas pysytään yksityisellä puolella, niin avautuu paljon kysymyksiä:
1) Miten menetellään maksuhäiriöisten opiskelijoiden kohdalla? (Nyt itse asiassa ilmeisestikin saavat opintolainaa vastaavan osuuden toimenetulotukena).
2) Miten teknisesti toteutetaan tulosidonnaisuus? Pitääkö lainan saajan anoa erikseen tulosidonnaista helpotusta?
3) Mitä tehdään jos mennään valtiontakaukseen? Nythän seurauksena on maksuhäiriömerkintä, mikä ei liene “pehmeän” opintolainan tavoitteiden mukaista, tai ainakin se tekee siitä huomattavasti kovemman.
jne.
Näiden lisäksi on jäänyt kokonaan huomiotta se, miten eri opintolainamuotoja huomioidaan euroalueen vakauskriteereissä. Mahdollinen seuraushan voi olla myös se, että koko nykyinen opintolainojen takauksista johtuvat menot tulkitaan uudelleen, jolloin itse asiassa Suomen julkiset menot kasvavat tilastoinnissa muutoksen johdosta. Siinä tilanteessa lienee turha toivoa, että muutoksella saataisiin parannettua korkeakoulujen rahoitusasemaa.
Minä näen itse riskinä sen, että lukukausimaksut toteutetaan nykyisellä opintolainajärjestelmällä, koska sen muuttaminen on vain poliittisesti mahdotonta.
Saara Hämäläinen kirjoitti: “PS. Pidän teoreettisesti kiinnostavana ajatusta, että aloituspaikkojen säätelystä luovuttaisiin esimerkiksi juristien/lääkärien koulutuksessa ja opiskelijoiden määrää säädeltäisiin yksinomaan lukukausimaksulla.”
Korkeakouluopinnoissa ei ole kyse pelkästään yksilön oikeudesta saada koulutusta / työpaikka, vaan yhteiskunnan oikeudesta valita tiettyihin luvanvaraisiin ammatteihin niihin parhaiten soveltuvat henkilöt. Isäpapan kukkaron paksuus ei millään tavalla pätevöitä tuomarin tai kirurgin ammattiin. Ehdottamasi malli johtaisi maailmaan, jossa yhteiskunnan avaintehtävissä toimisi suuret määrät Trumpin kaltaisia debiilejä, tyhjäpäisiä perijöitä ja perijättäriä. Melkoinen dystopia.
Jos lukukausimaksut katetaan opintolainalla, jonka takaisinmaksu on sidottu tuloihin, päädytään yleensä tilanteeseen, jossa opiskelu on kalleinta (korkeakoulutetuiksi) keskituloisille.
Täällä Britanniassa nykymallinen opintolaina tarkoittaa käytännössä 9 prosenttiyksikköä korkeampaa marginaaliveroa tuloista, jotka ylittävät 21000 puntaa vuodessa, 30 vuoden ajan valmistumisen jälkeen. Lainasummat ovat melko suuria ja lainan reaalikorko on 3%, joten ei useimpien odoteta pystyvän maksamaan opintolainaa takaisin ennen sen anteeksiantamista. Koska reaalikorko on yli nollan, tulee laina kalleimmaksi niille, jotka pystyvät juuri ja juuri maksamaan sen takaisin. Hyvätuloinen taas maksaa lainan takaisin nopeammin, jolloin opinnot tulevat halvemmiksi.
Jotta tällaista mallia voitaisiin mitenkään pitää oikeudenmukaisena, tulisi opintolainan koron olla negatiivinen. Näin ne, jotka hyötyvät opinnoistaan eniten rahallisesti ja jotka pystyvät näin maksamaan lainan nopeiten takaisin, maksaisivat eniten.
”Ajatellaan havainnollisuuden vuoksi, että harkitsemme kahta eri vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto on kerätä korkeakoulutukseen lisää resursseja kiristämällä hyvätuloisten ansiotuloverotusta. Toinen vaihtoehto on, että korkeakoulujen sallitaan periä lukukausimaksuja myös EU-kansalaisilta. Tähän vaihtoehtoon liittyy myös tulosidonnainen opintolainajärjestelmä, joka kattaa lukukausimaksut. Tulosidonnaisuus tarkoittaa, että lainaa ei tarvitse lyhentää, jos tulot ovat suhteellisen matalat. Lainan saa myös lopulta anteeksi, jos tulot ovat pysyvästi matalat.”
Tämä menee vähän substanssin ohi, mutta onko tuo ”toinen” vaihtoehto lainkaan vai markkinointikikka? Tarkoitan, että jos opintolainan takaisinmaksu vaihtelee tulotason mukaan, niin miten tämä eroaa veroprogression kiristymisestä?
Vielä toinen kysymys: ”Yksi kustannus on se, että maksuton korkeakoulutus on omiaan pidentämään opiskeluaikoja ja lyhentämään työuria.”
”Omiaan”? Opiskelijana ja myöhemmin satunnaisena tuntiopettajana olen saanut vaikutelman, että opintoja pidentävät ennen kaikkea heikosti suunnitellut tutkintorakenteet ja työnteko opiskelun ohessa. Kustannuksista puhuttaessa kannattaisi ehkä muutenkin katsoa ensin jotain muuta kuin opiskelijoiden opiskelumotivaatio. Oppilasaineksesta ja heille tarjotuista insentiiveistä tuskin on kiinni, että saman tutkinnon hinta eri suomalaisissa yliopistoissa vaihtelee selvitysten mukaan kymmeniä tuhansia euroja.
Ja kokonaan toinen seikka sitten on, että lukukausimaksuja keräävissä maissa maksutonta korkeakoulutusta saa stipendijärjestelmän kautta kolmannes tai jopa puolet opiskelijoista. Jos näiden maksavien ja tuettujen opiskelijoiden edistymisessä on joitain eroja, niin siitä uskoisi olevan tutkimustietoa?
Muutakin tutkittua tietoa jäin vielä Määttäseltä kaipaamaan
Ottamatta kantaa siihen, kenelle maksuttomuus on arvo ja kenelle lukukausimaksu on ideologia: jos suomalainen opintotuki on nettomääräisesti laskettuna jo nyt pohjoismaiden alhaisin, niin mille tasolle se OECD-vertailussa asettuisi, jos kuvioon lisättäisiin lukukausimaksu?
Tämä edellyttäisi myös selvitystä, jossa lukukausimaksua ei tarkasteltaisi irrallaan siitä kokonaisuudesta, johon kuuluvat tutkinnon kustannus oppilaitokselle ja tutkinnon nettokustannus opiskelijalla. Periaattessahan on aivan mahdollista, että duunaritaustaisesta perheestä lastentarhanopettajaksi valmistuvalle suomalaiselle oma maisterintutkinto tulee kaikki opintovaiheen tekijät huomioiden kalliiimmaksi kuin korkeakoulututkinto jossakin lukukausimaksua peruvässä maassa - vaikkapa Saksassa, josa lain sosiaaliperustein lkm jää alle HYY:n pakollsien jäsenmaksun.
Tähän olisi hyvä saada selvennystä jo ihan sikssikin, että “ei siitä välttämättä mitään haittaakaan olisi” ei ole kovin vahva perustelu lkm:n puolesta. Ja että toisinaan lkm näyttäisi olevan sitä puoltaville taloustutkijoille ratkaisu etsimässä ongelmaa.
Heti alkuun: en ole puolesta enkä vastaan. En kuitenkaan usko vielä toistaiseksi löytämäni evidenssin perusteella, että ETLAn esitys olennaisesti muuttaa yliopistojen rahoitusasemaa pidemmällä aikavälillä tai nopeuttaa opintoaikoja.
(En toisalta usko, että esitys nykymuodossaan veisi Suomea kovin paljon kohti luokkayhteiskuntaa.)
Ero nykyjärjestelmään vaikuttaa stilistiseltä. Olisikin hyödyllistä, jos nykyisen verorahoitteisen järjestelmän tehokkuustappiosta olisi riittävän tarkka euromääräinen arvio suhteessa esitettyyn malliin. Magnituudeilla on väliä.
Muutamia keskeisiä huomioita:
1. Pitkällä aikavälillä lisääntynyt yksityinen rahoitus syrjäyttää julkista rahoitusta. Hallitukset vaihtuvat, lupaukset unohtuvat. Siitä, että lukukausimaksu kasvattaa yliopistojen rahoitusta pitkällä aikavälillä, ei kai ole mitään näyttöä. Jos yliopisto näyttää tulevan hyvin toimeen omillaan, valtio panostaa luultavasti vastaavasti vähemmän.
2. Lyhyellä aikävälillä joitain etuja voi kenties tulla yliopistojen lisääntyneen rahoituksen muodossa. Budjettiteknisesti esitys on hieno, sillä aluksi lukukausimaksut vaikuttavat ilmaiselta lounaalta. Niitä ei maksa opiskelija eikä niitä heti maksa valtiokaan; rahat lainataan pankeilta. Valtion takauskanta kuitenkin laajentuu.
3. Lukukausimaksulle on esitetty hyvin matalaa kattotasoa. Jos katto ns. sitoo ja monilla aloilla tulee olemaan sama korkein lukukausimaksu, lukukausimaksun ohjaava vaikutus eri alojen välillä vesittyy. Näin ollen voi tulla myöhemmin tarvetta nostaa kattoa.
4. Miksi 2000 e / vuosi lukukausimaksu, joka maksetaan joskus valmistumisen jälkeen, kannustaisi opiskelijoita valmistumaan pikemmin kuin 2000 e x 12 kk / vuosi menetetty työtulo? Opiskelijat eivät näytä olevan erityisen sensitiivisiä taloudellisille kannustimille?
5. Lukukausimaksujen takaisinmaksu yhdistettynä esim. päivähoitomaksujen tuloluokkiin voi tuottaa korkean marginaaliverotuksen, mikä taas vähentää työnteon kannustimia opintojen jälkeen.
Eikö olisi parasta keskittää Suomen yliopistoverkostoa?
Eikö olisi parasta perustaa aidosti yksityinen yliopisto?
PS. Pidän teoreettisesti kiinnostavana ajatusta, että aloituspaikkojen säätelystä luovuttaisiin esimerkiksi juristien/lääkärien koulutuksessa ja opiskelijoiden määrää säädeltäisiin yksinomaan lukukausimaksulla.
Tänä keväänä jää 150 000 hakijasta ilman korkeakoulupaikkaa 100 000 - Virossa tarjotaan vaihtoehtona englannin kielisiä maksullisia koulutuksia.
Miksi ei Suomessa - siinä olisi “vientituote” todistamaan Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hyvyyttä jos saataisiin maksavia asiakkaita sekä Suomesta, että muistakin oikeusvaltioperiaatteita kunnioittavasta maasta - nyt Suomeen tulevat ulkomaiset opiskelijat tulevat jostakin syystä maailman korruptuneimmista heikon demokratian ja elintason maista.
Toinen keskeinen perustelu on väite, että lukukausimaksut lisäävät yliopistojen keskinäistä kilpailua. Suomessa korkeakouluopetus on OKM:n määräämän profiloitumisen myötä alakohtaisesti keskittynyt yhä harvempiin yliopistoihin. Kilpailu edellyttää markkinaa ja yliopistomarkkina on Suomessa käytännössä ogligopoli tai monilla koulutusaloilla jopa monopoli. Onko kilpailun lisääntyminen realistinen tavoite näissä olosuhteissa?
Lukukausimaksujen keskeinen perustelu on väite, että korkeakoulutetut ovat elinkaaritarkasteltuna muuta väestöä paremmin toimeentulevia. On kuitenkin lukemattomia huonosti palkattuja ammatteja joihin korkeakouluista päädytään, esim. kirjastonhoitajat, museoamanuenssit, kirjallisuuden kääntäjät, lastentarhanopettajat ja kaikki taiteilijat. Jotta argumentti hyvätuloisuudesta olisi koherentti, eikö opintolainan takaisinmaksuvelvollisuuden pitäisi alkaa vasta selvästi mediaaniansiota suuremmista palkoista?