Hallituksen kaavailema henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen alle 20 hengen yrityksissä herättää vastarintaa ainakin opposition ja ay-liikkeen puolella. Selitän seuraavassa taloustieteelliseen tutkimukseen nojaten miksi itse pidän irtisanomissuojan heikentämistä perusteltuna, vaikka sen vaikutus työllisyyteen ei tutkimuksen valossa olekaan selvä.[1]
Alkuun muutama varoituksen sana. Työmarkkinat ovat monimutkaiset. Siksi on tavallista(kin) todennäköisempää, että missaan jonkin tärkeän mekanismin. Lisäksi näkemykset siitä, kuinka hankalaa henkilöperusteinen irtisanominen tällä hetkellä on, vaihtelevat. Oma käsitykseni on, että Suomessa on varsin hankalaa irtisanoa työntekijä vain sillä perusteella, että hän ei osaa tai viitsi tehdä työtään kunnolla.[2]
Teoreettisissa tarkasteluissa irtisanomissuojaa kuvataan usein irtisanomiseen liittyvällä sakolla, joka tulee yrityksen maksettavaksi. Tällainen irtisanomiskustannus ei tietenkään ole sama asia kuin irtisanomissuoja. Mutta tiukemman irtisanomissuojan voi ajatella nostavan niitä kustannuksia, joita työnantajalle aiheutuu, jos se haluaa päästä yksittäisestä työntekijästä eroon.[3]
Irtisanomiskustannuksen työmarkkinavaikutuksia on luontevaa tarkastella ns. Mortensen-Pissarides -mallin avulla. Seuraava tarkastelu perustuu mallikehikolle nimensä antaneiden herrojen omaan (ei kovin yleistajuiseen) analyysiin.
Mallissa uuden työsuhteen syntyminen edellyttää, että työnantaja ja työnhakija ensin kohtaavat toisensa. Koska siihen kuluu aikaa, työnantaja ei voi nopeasti palkata kuinka monta työntekijää tahansa. Vastaavasti kaikkein motivoituneinkaan työnhakija ei työllisty välittömästi.
Palkat määräytyvät työntekijän ja työnantajan välisen neuvottelun tuloksena. Lopputulos riippuu osapuolten neuvotteluasemasta. Esimerkiksi korkeampi työttömyysturva nostaa palkkatasoa, koska työttömyysturvan ansiosta työnhakijan on helpompi hylätä työnantajan palkkatarjous. Työnantajan neuvotteluasemaa puolestaan vahvistaa, jos taloudessa on paljon työttömiä työnhakijoita suhteessa avoimiin työpaikkoihin. Tällöin työnantaja voi odottaa löytävänsä nopeasti uuden työnhakijan.
Palkkatasoon vaikuttaa myös yritysten keskinäinen kilpailu. Jos yleinen palkkataso on suhteellisen matala, yritysten kannattaa todennäköisesti luoda uusia työpaikkoja. Se taas lisää kilpailua työnhakijoista, mikä kohentaa työnhakijoiden neuvotteluasemaa. Uuden työpaikan luomiseen liittyy kustannus ja tasapainossa se on yrityksille vain juuri ja juuri kannattavaa.
Työllistymisen vastapainoksi mallissa tietysti myös tuhoutuu työpaikkoja. Mallissa työntekijän tuottavuus nykyisessä työpaikassa voi laskea. Tällöin työntekijä ja työnantaja neuvottelevat työsuhteesta uudelleen ja lopputuloksena voi olla työntekijän irtisanominen. Irtisanomiskustannus vaikuttaa suoraan yrityksen ja työntekijän neuvotteluasemiin tällaisessa tilanteessa.
Työttömyysaste määräytyy työvoimavirtojen perusteella. Työttömyysaste on sitä matalampi mitä todennäköisemmin työtön työnhakija työllistyy (tietyn ajanjakson kuluessa) ja mitä pienemmällä todennäköisyydellä työlliset menettävät työpaikkansa.
Irtisanomiskustannus vaikuttaa molempiin todennäköisyyksiin. Ei kovin yllättäen, korkeampi irtisanomiskustannus vähentää todennäköisyyttä, että työllisestä tulee työtön. Irtisanomiskustannuksen takia työnantaja on valmis maksamaan työntekijälle edelleen suhteellisen korkeata palkkaa, vaikka työntekijän tuottavuus olisi laskenut.
Toisaalta korkeampi irtisanomiskustannus pienentää työttömän todennäköisyyttä työllistyä vähentämällä avoimien työpaikkojen määrää. Tämä johtuu viime kädessä siitä, että irtisanomiskustannus tekee uusien työpaikkojen luomisesta vähemmän houkuttelevaa.
Malli siis ennustaa, että korkeampi irtisanomiskustannus vähentää sekä työsuhteiden syntymistä että tuhoutumista. Tämän ennusteen tueksi löytyy myös paljon empiiristä näyttöä (kirjallisuuskatsaus täällä ja täällä).
Koska irtisanomiskustannus pienentää sekä työllistymisen että työpaikan menettämisen todennäköisyyttä, sen nettovaikutus työttömyysasteeseen on mallin perusteella epäselvä. On siis totta, että irtisanomissuojan heikentämisen vaikutus työllisyyteen on tällaisen “perusanalyysin” valossa epäselvä.
Koska irtisanomiskustannus kuitenkin vaikeuttaa työttömien työllistymistä, on perusteltua sanoa, että se suojelee työllisiä työttömien kustannuksella.[4] Se myös pidentää työttömyysjaksoja, minkä voi olettaa kasvattavan elinkaarituloeroja. Minusta nämä molemmat havainnot ovat hyvä peruste suhtautua tiukkaan irtisanomissuojaan kriittisesti.
Edellä kuvatussa mallissa ei ole minimi- tai vähimmäispalkkaa. Vähimmäispalkat nähdäkseni kasvattavat todennäköisyyttä, että irtisanomissuoja heikentää työllisyyttä. (Tämän käsityksen tueksi löytyy ainakin mallianalyysiä.) On mahdollista, että tiukan irtisanomissuojan vuoksi työnantajan ei enää kannata palkata työntekijää edes vähimmäispalkalla. Tällaisessa tilanteessa työntekijä ei pysty työllistymään edes tinkimällä palkastaan. Tämä ongelma saattaa Suomessa koskea suhteellisen huonosti koulutettuja ihmisiä, joiden palkkataso on lähellä työehtosopimuksissa määriteltyä vähimmäispalkkaa.
Irtisanomiskustannus vaikuttaa todennäköisesti myös työn tuottavuuteen. Tuottavuuden kannalta olisi hyvä, että työntekijät liikkuvat nopeasti yrityksiin, joissa heidän osaamisestaan on eniten hyötyä. Tiukka irtisanomissuoja jarruttaa tätä prosessia. Irtisanomissuoja voi myös suoraan vähentää joidenkin työntekijöiden intoa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin pienentämällä työpaikan menettämisen riskiä. Irtisanomissuojan kielteisistä tuottavuusvaikutuksista on myös empiiristä näyttöä.
Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon liittyy minusta periaate, että valtion ei pidä suojella työpaikkoja vaan ihmisiä. Tiukka suoja henkilöperusteista irtisanomista vastaan sotii tätä periaatetta vastaan. Toisaalta työttömyysturvaan liittyy nyt karenssi, jos työntekijä irtisanotaan henkilöperusteella. Pohjoismaisen mallin hengen mukaista olisi myös lyhentää tätä karenssia tai luopua siitä kokonaan, jos henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan.
[1] Todettakoon kuitenkin, että minusta olisi parempi, että irtisanomissuoja ei riippuisi yrityksen koosta.
[2] Roger Wessman vertaa irtisanomissuojaa eri maissa OECD:n laatimien indeksien avulla.
[3] Eräs mahdollisesti tärkeä seikka on se, että irtisanomiseen liittyy yrityksen kannalta paljon epävarmuutta, mikä aiheuttaa omat ongelmansa. Aiheesta lisää tässä kirjallisuuskatsauksessa.
[4] Itse asiassa mallissa työttömien ja työllisten välinen eturistiriita on vieläkin selkeämpi. Irtisanomissuoja nimittäin laskee uuden työntekijän palkkaa mutta nostaa jatkavien työntekijöiden palkkaa. Tämä johtuu siitä, että irtisanomiskustannus parantaa työntekijän neuvotteluasemaa vasta sen jälkeen kun työsopimus on solmittu.
Avainsanat: irtisanomissuoja
Aihealueet: Makro, Työmarkkinat
Jotenkin sitä kovin epäakateemisesti tuppaa ajattelemaan että toisaalta henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen laskisi myös yrityksen halua kehittää itse työn tuottavuutta. Ikäänkuin liiketoiminnan kehittämisen sijasta tyydytään lyhytaikaiseen tulosparannukseen.
Jokainen toki voi olla eri mieltä ja asiaa on varmasti tutkittu, mutta tämä maa on täynnä lukuisia esimerkkejä hieman hiipuvista yrityksistä joiden tuotannot on joko siirretty muualle laadun kustannuksella, tai siirretty kokonaan alihankkijoille.Hiljalleen ovat sitten kuittuneet pois.
Väitän että tästä joukosta kovin moni olisi vieläkin olemassa-, että tuottaisivat oikeasti jotain myytävää, mikäli irtisanomisen suuremmat kustannukset olisi suojellut yritystoimintaa pikavoittojen houkutuksiltä.
Yksilöperusteisen irtisanomisen vaikeus on myytti, joka on mennyt julkisuudessa läpi varsin hyvin. Irtisanominen on ikävää jopa vastenmielistä. Roger Wessmanin käyttämä OECD-data kertoo, ettei henkilöperusteinen irtisanominen ole Suomessa esim. Saksaa tai Ruotsia olennaisesti vaikeampaa; toki hieman vaikeampaa kuin vaikka Kreikassa ja Espanjassa. Anglosaksiset maat ovat sitten eri asia ja niissä kynnys kollektiivisiin irtisanomisiin on korkea ja yksilöperusteisesti alhainen, mutta niissä on muutenkin erilainen oikeusjärjestelmä.
Kyllä Suomen työlainsäädännöstä löytyy välineet ja oman kokemukseni mukaan henkilöstön edustajana Niku Määttäsen lähtökohta ”Oma käsitykseni on, että Suomessa on varsin hankalaa irtisanoa työntekijä vain sillä perusteella, että hän ei osaa tai viitsi tehdä työtään kunnolla.” ei ole validi. Esimiestyössä olennaista on riittävä ja oikea-aikainen puuttuminen huonoon työsuoritukseen tai muuhun epätoivottavaan käyttäytymiseen. Nykyisestä työsopimuslaista löytyvät välineet ongelmien hoitamiseen. Se toki vaatii ao. mekanismien tuntemista ja osaamista. Suomen lainsäädäntöä ei kuitenkaan pidä kehittää sen perusteella, jokin asia on ikävää työtä.
Yksi mahdollinen kanava mikä jää huomiotta, on se, että tiukempi irtisanomissuoja/pidempi työttömyysturva johtaa mahdollisesti suoraan parempien matchien syntyyn. Mikäli irtisanomissuojaa löysytetään työnantajat palkkaavat herkemmin alipäteviä työntekijöitä. Vaihtoehtoisesti mikäli työttömyysturvaa heikennetään työntekijät ottavat herkemmin vastaan työpaikkoja, jotka eivät vastaa heidän taitotasoaan. Tällaisella politiikalla saattaa olla koko talouden kannalta negatiivisia vaikutuksia, mikäli työtarjousten saapuminen hidastuu merkittävästi töissä ollessa ja sen vuoksi optimaalisen matchin löytymiseen kuluu enemmän aikaa.
Siitä taitaa olla konsensus, että irtisanomissuoja lisää nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä ja hidastaa uusien työpaikkojen syntymistä ja siten talouden kehitystä, luovaa tuhoa.
Juha Kuusama kommentoi: ” unohtui se, että irtisanomiskustannus haittaa kokonaan uusien työpaikkojen syntymistä ja näin jarruttaa talouskasvua sekä talouden uudistumista. Tämä on mielestäni irtisanomissuojan vakavin seuraus.”
Niku Määttänen vastasi: ”Irtisanomiskustannus tosiaan vähentää uusien työpaikkojen luomista.”
Talouskasvu ei tosiaankaan synny niin paljon työntekijöitä lisäämällä kuin onnistuneilla innovaatioilla, joiden avulla tuotetaan vähemmillä työntekijöillä aikaisempaa enemmän ja parempaa. Näin ollen toimet työpaikkojen säilyttämiseksi, puhumattakaan niiden lisäämisestä, ovat suorastaan talouskasvua vastaan.
Työllistämistä edistävien tukien turvin teollisuusyritys voi kauemmin sinnitellä investoimatta innovaatioihin. Sen sijaan palveluille jää työllistäminen, mutta suuri linja lienee, että siihen tarvittavat varat saadaan kansantalouteemme innovaatioiden piristämästä viennistä.
Juha Kuusama,
Mortensen-Pissarides-mallissa on toki mukana myös uusien työpaikkojen syntyminen. Irtisanomiskustannus tosiaan vähentää uusien työpaikkojen luomista.
M.K.,
Liittyen kohtaan 1:
Yksi - toki vain osittainen - vastaus tuohon huoleen on se, että työttömillä on velvollisuus etsiä ja ottaa vastaan uutta työtä. Sitä tulisi edellyttää myös työttömyysputkessa olevilta.
Kommenttisi havainnollistaa yleisemmin hyvin sitä, että irtisanomissuojaa ja työttömyysturvaa olisi hyvä miettiä yhdessä.
Tässä Olivier Blanchardin yleistajuista pohdintaa asiasta:
ftp://www.cemfi.es/pdf/papers/Seminar/blanchard.pdf
Blanchard (kuten käsittääkseni myös Jean Tirole) tuntuu kannattavan mallia, jos yritykset saavat yleensä irtisanoa ilman pitkää, kallista ja epävarmaa oikeusprosessia, kunhan maksavat etukäteen määritellyn (kohtuullisen) irtisanomismaksun valtiolle. Perusteena tällaiselle maksulle on juuri työttömyysturvaan liittyvät kustannukset.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että tällainen malli olisi Suomessakin parannus nykyjärjestelmään verrattuna (henkilöperusteisen irtisanomisen osalta).
Alaviitteessä 3 linkkaamassani kirjallisuuskatsauksessa on pohdintaa niistä ongelmista, joita irtisanomisprosesseihin liittyvä epävarmuus ja tietynlainen epäsymmetria työnantajan ja työntekijän kohtaamien riskien suhteen aiheuttaa.
Liittyen kohtaan 2: Ehkä. En miettinyt tuollaisia asioita.
Minulla tulee mieleen kaksi oikeistolaista argumenttia Määttäsen esitystä vastaan:
1. Karenssin poiston aiheuttama moraalikato.
Miksi tämä ei johtaisi työntekijän työttömyyseläkeputkeksi? Kun eläkeikään on vähemmän aikaa mitä ansiopäiväraha juokseen, työntekijä voisi vain ilmoittaa työnantajalle että nyt tipahti hanskat, anna potkut. Ja jäädä käytännössä 500 päivää aikaistelulle varhaiseläkkeelle.
2. Uudistuksen vaihtoehtoiskustannukset elikäk reaalipolitiikka. Mitä jää tekemättä, jos ajetaan tämä aika ilmeisesti vastenmielinen uudistus läpi? Eli olisiko hallitukselta kuitenkin viisaampaa tehdä jokin toinen uudistus? Kiky lienee huutava esimerkki siitä että vaihtoehtoiskustannukset voidvat olla aika ovia: kun tehtiin kiku, paikallinen sopiminen ja nippu muita uudistuksia pysähtyi siihen.
.
“Palkkatasoon vaikuttaa myös yritysten keskinäinen kilpailu. Jos yleinen palkkataso on suhteellisen matala, yritysten kannattaa todennäköisesti luoda uusia työpaikkoja. ”
Ei kannata! Yrityksen kannattaa luoda lisää työpaikkoja ainoastaan jos tietää pystyvänsä myymään tuotteet jotka tuotetaan lisätyövoiman avulla!
W. Edwards Deming, Amerikkalainen insinööri ja tilastotieteilijä, jonka oppeja sovellettiin Japanissa ja joiden ansiota, tai syytä, Japanin teollinen menestys on, totesi, että työntekijöiden tuntema pelko on eliminoitava työpaikoilta. Kun työntekijä ei ole huolissaan tulevaisuudestaan hän keskittyy työhönsä ja tekee hyvää laatua. Jos työntekijän on kannettava huolta tulevaisuudestaan, siis työsuhteen jatkumisesta, hän ei jaksa keskittyä työhönsä vaan tuottaa huonoa laatua!
Niku Määttänen taas katsoo, että työntekijä joka pelkää potkuja tekee parempaa laatua. Tässä asiassa Deming on luotetavampi ja osaavampi asiantuntija kuin Niku Määttänen!
Heh, tällaisten mielipidekirjoitusten yhteydessä olisi hyvä mainita että kirjoittaja on EK:n palkkalistoilla.
Ruotsissa vielä kankeampaa. Silti siellä menee paremmin…
Analyysi pätee olemassaoleviin työpaikkoihin. Tässä unohtui se, että irtisanomiskustannus haittaa kokonaan uusien työpaikkojen syntymistä ja näin jarruttaa talouskasvua sekä talouden uudistumista. Tämä on mielestäni irtisanomissuojan vakavin seuraus.