Olen Mosambikiin tekemäni (työ)matkan lopulla ja kirjoitan asiasta, joka on juuri nyt hotellissa päällimmäisenä mielessäni: valuuttakursseista. Mosambikiin tarvitaan viisumi. Sen voi hankkia Suomessa matkatoimiston kautta tai sitten sen voi hankkia rajalla. Jos viisumin hankkii ennen matkaa, niin se on paljon kalliimpi kuin sen viisumin hinta, jonka saa rajalta.
Samasta tavarasta maksaa siis eri hinnan, valuuttakurssi poikkeaa ykkösestä. Mutta kuinka iso hintaero on? Rajallakin on kaksi hintaa. Viisumi maksaa joko 25 USA:n dollaria tai 25 euroa. Anoja voi vapaasti valita kummalla valuutalla maksaa. Nyt siis eri tavaroille valuuttakurssi on pakotettu ykköseksi.
Hotellissa (tämä blogi ei ole kaupallinen, joten en kerro hotellin nimeä, erinomainen kuitenkin, saan herätä kukonlaulun aikaan kukon kieuntaan) laskua maksettaessa saa eteensä kolme vaihtoehtoa: maksu meticaleissa, USA:n dollareissa tai euroissa. Meticaleissa lasku on huomattavasti pienempi kuin muissa valuutoissa, kun käyttää niitä valuuttakursseja, joita täällä lähimmissä valuutanvaihtopaikoissa käytetään. Eivätkä hinnat euroissa ja dollareissa vastaa myöskään näitä kursseja.
Eilen illastin tilalleni tulleen kollegan kanssa. Ravintolassa dollarin kurssi oli korkeampi kuin euron, siis päinvastoin kuin markkinoilla tilanne on. Dollarin kurssi oli myös korkeampi kuin valuutanvaihtopisteissä, euron alempi.
Miksi tällaisia tarjouksia tehdään? Luulisihan esimerkiksi, että jos samalle tavaralle on kaksi hintaa, niin kaikki hankkisivat tavaran pienimmällä hinnalla. Tällöin kukaan ei ostaisi viisumia matkatoimiston kautta vaan vasta rajalla. Eroa ei selitä se, että rajalta hankittaessa joutuu jonottamaan, viisumia odottaa samanaikaisesti matkatavaroiden kanssa ja viisumin saanti on nopeutunut huomattavasti muutaman vuoden aikana. Oman vähäisen kokemukseni nojalla rajalla viisuminsa hankkivien määrä onkin kasvanut, ja kaikilla näyttää olevan tarvittava määrä dollareita mukana.
Yksi selitys on, että ennalta hankittu viisumi ja rajalta hankittu viisumi eivät ole samoja hyödykkeitä. Ehkä ennalta hankittu viisumi vähentää epävarmuutta. Mutta mitä epävarmuutta? Tavalliselta turistilta tai liikehenkilöltä maahanpääsyn epävarmuutta? Ei vaikuta hyvältä syyltä. Minulle ei nyt tule muuta mieleen kuin se, että matkatoimistot rahastavat tänne ensi kertaa tulevia matkustajia. Heillä ei ole välttämättä tietoa rajalta oston helppoudesta ja joilla saattaa olla mielikuva vaivalloisesta neuvottelusta kielitaidottoman rajaviranomaisen kanssa, jota täytyy lahjoa viisumin saamiseksi. Näiden matkustajien viisumin kysynnän hintajousto on alhainen, mikä luo mahdollisuuden periä heiltä korkeaa maksua.
Hotellin ja ravintolan hinnoittelun ymmärtämiseksi en keksi mitään selitystä. Hotellin tapauksessa voisi olla yritys saada korkeampi hinta matkustajilta, jotka tulevat tänne vain hetkeksi jotakin kokousta varten ja joilla ei ole aikaa käydä vaihtamassa rahaa. Mosambikissahan säädellään pääomaliikkeitä, joten meticaleja ei voi ostaa maan rajojen ulkopuolelta. On kuitenkin vaikea uskoa, että tähän huokeaan hotelliin tulisi tällaisia matkustajia. Täällä saa vain aamiaisen, joka on vaatimaton business-hotellien aamiaisiin verrattuna mutta joka on tarkoitettu nautittavaksi hitaasti puiden siimeksessä lintujen laulua kuunnellen.
Ravintolan voisi ajatella hinnoittelullaan haluavan valikoida asiakaskuntaansa, syrjiä euron käyttäjiä ja haalia dollareita käyttäviä. Dollareiden käyttäjistä suuri osa on varmasti yhdysvaltalaisia, jotka jättävät suurempia juomarahoja kuin kitsaat eurolaiset. Mutta jälleen vähäiseen kokemukseeni viitaten, suurin osa asiakaskunnasta näyttäisi olevan kaikkia muita kuin yhdysvaltalaisia ja puheen sorinasta päätellen juuri eurolaisia. Rahanvaihtopisteiden noteerausten perusteella dollarin ja euron suhde on sama kuin muuallakin maailmassa, joten ravintolan valuuttahinnoittelua tuskin pystyy selittämään sillä, että valuuttasäätely vaikeuttaisi euron käyttöä enemmän kuin dollarin käyttöä.
En siis löydä mitään selityksiä kuvaamilleni valuuttakursseille. Mutta ei Mosambik ole erilainen. Muutama vuosi sitten Marcus Asplund ja Richard Friberg (American Economic Review 2001) huomasivat, että Ruotsin lautoilla, joissa hinnat ilmoitetaan euroissa/markoissa ja kruunuissa, tullittomista tuotteista johdettavat valuuttakurssit (konjakkipullon hinta kruunuissa suhteessa konjakkipullon hintaan euroissa) erosivat merkittävästi markkinavaluuttakursseista. Ehkä me vain pidämme kiinteistä hinnoista emmekä välitä valuuttakurssien heilahteluista? Eihän rahanvaihto niitä ylevimpiä toimia ole.
Jos joku nyt sattuisi ihmettelemään mitä täällä teen, niin olen mukana projektissa, jossa tutkitaan Suomen antaman kehitysavun vaikuttavuutta. Osana projektia selvitämme yhden Suomen kehitysapuvaroilla rahoitettavan hankkeen vaikutuksia.
Hankkeessa yritetään parantaa ihmisten HIV/AIDS tietoutta ja ruokaturvallisuutta. Sitä toteutetaan Gazassa, yhdessä Mosambikin köyhimistä alueista, jossa kuivuuden takia ihmiset elävät nälkärajalla. Keräämme kotitalous- ja yksilötietoja sekä hankekylistä ja kontrollikylistä, jotta hankkeen vaikutus todella saataisiin selville, onhan tilanne voinut parantua hankkeesta riippumattakin.
Viime vuonna keräsimme perustiedot yli 200 kotitaloudesta, nyt tietoja kerätään samoista kotitalouksista ja yksilöistä, kun kylissä on toimittu vuosi. Itse olin nyt mukana siirtämässä esitietoja uusiin kyselylomakkeisiin, haastattelijoiden koulutuksessa ja sitten seuraamassa itse haastatteluja Nhanalin/Nhanalen kylässä (alueen kielenä on shangaani, jolle ei ole olemassa yhteistä kirjoitettua asua).
Avainsanat: metical, valuuttakurssit
Aihealueet: Kansainvälinen talous
Esa Salminen:
Kuullostaa kyllä aika uskomattomalta, että näillä rahanvaihtajilla olis pystyssä joku kartelli.
Olin Sambiassa kun euro oli nuori valuutta, ja silloin havaitsin tämän ilmön. Selitykseksi tarjottiin, että rahanvaihtajien ammattikunnassa eurojen kierto ja liikkuvuus oli hitaampaa, ja toisaalta se, että siihen luottamus oli vähäistä. Niinpä rahanvaihtaja pelkäsi, että hänelle jäisi euroja lojumaan ja sen hinta laskisi.
Asuin hiljattain Mosambikissa, ja siellä tilanne on toinen, eikä yllä oleva oikein selitä Haaparannan kokemuksia: eurot kun saa todella kätevästi ja laillisesti liikkumaan ja vaihdettua meticaleiksi. Kerkelän esittämä diili-hypoteesi voisi hyvinkin pitää paikkansa, ja ehkä huonompi euron kurssi on vaihtajille jäänyt tavaksi niiltä ajoilta, kun euro oli uusi ja epäluotettava?
Ehkä vaihtajat käyttävät hyväkseen vanhaa tapaa ja käärivät kivat voitot turistien kustannuksella?
Hotellissa tai ravintolassa ulkomaisessa valuutassa tapahtuvassa transaktiossa on ymmärrettävää olla pieni preemio siitä syystä, että ko. liike joutuu erikseen ylläpitämään vieraan valutaan vaihtokkassaa (luultavasti vaikeampaa kuin paikallisessa valuutassa) sekä mahdollisesti käteisen toimittaminen pankkitilille on vaikeampaa (pankki voi periä vieraan valuutan tallettamisesta maksun).
Nettikaupassa on yleistynyt vastaava ilmiö, monet nettikaupat (esim. Amazon) tarjoavat oletusarvoisesti ostovaluutan muuntamista euroiksi, jolloin ostoksien hinnat näkyvät “kätevästi” omassa valuutassa. Tässä muuntokurssissa on systemaattinen parin prosentin välistäveto. Uskon että moni kuluttaja hyväksyy tämän muunnoksen, koska sen tarjoaminen on yleistynyt nopeasti. Yritykselle se on parin prosentin ilmainen bonus liikevaihtoon.
Todennäköisesti keskivertokuluttajat, jotka eivät ole valuuttakursseista kovin tarkkaan perillä, tai vaikka olisivatkin, preferoivat omaa valuuttaansa jonkinlaisen “turvallisuuden” tuntemuksen vuoksi. Tässä olisi mielenkiintoinen behavioristisen tutkimuksen aihe.
Aivan vain selvennykseksi: Maputossa on nykyään todella helppo vaihtaa valuuttaa ilman jonotusta. Lisäksi siellä on keskeisillä paikoilla (suurlähetystöjen, valtion virastojen, ravintoloiden ja hotellien lähellä) nyt myös pankkiautomaatteja, joista voi helposti nostaa meticaleja. Maahan saa myös tuoda valuuttaa rajatta, sinällään erikoista, kun pääomaliikkeitä säädellään.
Mosambikissa on varmaankin valuutanvaihtajien ammattikunta, joka tekee ravintoloitsijoiden ja hotellinpitäjien kanssa kauppaa vaihtamalla heidän dollarinsa ja euronsa meticaleiksi ja asettaa nuo valuuttakurssit.
Ehkäpä turisteilla on muutakin tekemistä kuin miettiä kurssien suhdetta, saatikka lähteä vartavasten vaihtamaan/jonottamaan toiseen valuuttaan, halpaa se on joka tapauksessa.
Onpa mielenkiintoinen ilmiö. Voisiko selittävänä tekijänä olla se, että mosambiklaiset pitävät jostain syystä dollaria luotettavampana valuuttana kuin euroa? Ehkä he uskovat, että euron arvo voi romahtaa.
Voisiko tuota tilannetta hyväksi käyttää nostamalla Suomessa pankista dollareita ja vaihtamalla niitä euroiksi Mosambikissa, vai onko valuutan tuomiseen rajoitteita?
Eikö kyseessä ole ihan tavallinen hintadiskriminaatio? Jos joku suostuu maksamaan ylihintaa maksamalla euroilla, niin hyvä vaan. Hintatietoiset asiakaat valitsevat joka tapauksessa halvimman valuutan, jolloinnäitä asiakkaita ei menetä nostamalla euro-hintaa. Normaalia korkeampi euro-hinta koskettaa vain niitä jotka ovat liian tyhmiä/kiireisiä/rikkaita välittääkseen hintaerosta. Se että he suostuvat maksamaan euroissa todistaa että heidän hintajousto on alhainen, jolloin heiltä kannattaa periä suurempaa hintaa. Jos heillä ei ole aikaa tai kiinnostusta vaihtaa valuuttaa, ei heillä ole varmastikaan myöskään aikaa tai kiinnostusta vaihtaa ravintolaa hinnan perässä.
Eikö tämä ole aika tavallista hinta diskriminaatiota, jossa diskriminoidaan sillä perusteella jaksaako kuluttaja valita halvinta maksutapaa? Tämähän on yleinen ilmiö. Esimerkiksi Presidentit kahvi on säännöllisesti alennuksessa, mutta silti monet ostavat sitä normihinnalla: hintatietoiset ostavat vain alennuksesta, mutta useimmat suostuvat maksamaan ylihintaa samasta tuotteesta jotta säästyy vaivalta. Jatkuva esimerkki on HKLn kertaliput, joita myydään eri hintaan riippuen siitä ostaako sen kuljettajalta, automaatista, kännykällä vai matkakortilla–tuote on sama, mutta ostotavasta riippuen hinta vaihtelee paljon.