Lakossa olevia ahtaajia (ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliittoa AKT:tä) syytetään koko kansakunnan kiristämisestä. Heidän sanotaan käyttävän hyväkseen asemaansa, jonka avulla heidän on mahdollista pysäyttää Suomen ulkomaankauppa, kiristääkseen itselleen muita työntekijöitä parempia etuja. En ota kantaa lakon oikeutukseen, mutta kysynpä, eikö kiristäminen ole paljon yleisempää, koko yhteiskunnan läpäisevää?
Seuraavat lainaukset (tämä on aivan satunnainen esimerkki, törmäsin siihen EK:n sivuilta ensimmäiseksi) on otettu Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) puheenjohtajan Sakari Tammisen esitelmästä, jonka hän piti vuosi sitten EK:n päivillä Jyväskylässä:
” Kaikilla yrityksillä ja kansakunnilla on edessään entistä rajumpi kilpailu. Pärjäämiseen tarvitaan yhä parempaa osaamista, joustavuutta ja erittäin tiukkaa kustannuskuria. Kansantaloudet käyvät puolestaan kiihtyvää kilpaa siitä, kuinka houkuttelevan toimintaympäristön ne pystyvät tarjoamaan globaaleilla markkinoilla toimiville yrityksille. Tätä peliä emme saa hävitä, jos haluamme säilyttää suomalaisen työn ja hyvinvoinnin.
Palkankorotuksiin ei varaa
Tamminen kuulutti kriisitietoisuutta koko yhteiskuntaan sekä erityistä vastuuta työmarkkinoille. On tehtävä kaikki mahdollinen, jotta yritykset pystyvät pitämään markkina-asemansa ja hiomaan iskukykyä nousun alkuun.”
“ Kaikkia päätöksiä arvioitava kilpailukyvyn näkökulmasta
Tamminen korosti, että kaikkia päätöksiä on arvioitava kilpailukyvyn näkökulmasta.
- Nyt jos koskaan tarvitaan tulevaisuudenuskoa ja vahvoja signaaleja siitä, että yritysten kannattaa investoida Suomeen. Hallituksen viimeviikkoinen päätös yritysten energiaverojen nostamisesta peräti 550 miljoonalla eurolla on hätiköity ja tilanteeseen täysin sopimaton.
Yhtä nurinkurista olisi, jos hallitus ryhtyisi rajoittamaan yritysten investointeja.
- On varmistettava, että kaikki yrityksiin kohdistuvat vero- ja muut toimet ovat todellakin tehokkaita ja tukevat parhaalla mahdollisella tavalla yritystoimintaa.”
Kiristääkö puheenjohtaja Tamminen tässä suomalaisia työntekijöitä ja Suomen valtiota uhkailemalla, että työvoiman kysyntä supistuu rajusti (tuotanto siirtyy pois Suomesta), ellei hänen vaatimiinsa toimiin ryhdytä? Tamminen uhkaa työvoiman kysynnän vähenemisellä, ahtaajat rajoittavat sen tarjontaa.
Toki kielenkäytössä on eroa. Ehkä ahtaajienkin olisi kannattanut vaatia yhteiskunnalta panostamista ahtaamisosaamiseen. Samalla he olisivat voineet varoittaa kansakuntaa uhasta, että ahtaajan uralle siirtyy tulevaisuudessa entistä vähemmän nuoria, ellei ahtaajien tuloja nosteta. Ahtaajat olisivat voineet korostaa, että ilman ahtaajia väestön vanhenemisen aiheuttamia ongelmia ei voida ratkaista, vienti ei vedä, elleivät tavarat siirry maasta toiseen, ja kansakunnalta jäävät saamatta tulot, joilla hyvinvointiyhteiskunta pidetään pystyssä. Ahtaajat = kilpailukyky.
Nämä ovat esimerkkejä, kiristäminen läpäisee koko yhteiskunnan. Kaikkialla on alettu käyttää erilaisia rahallisia kannusteita motivoimaan ihmisiä ja parantamaan tuottavuutta, henkilölle x luvataan lisätulo y, jos hän savuttaa tavoitteen z. Kannustimet toimivat kuitenkin vain, jos niihin liittyy uhka, joka laukeaa, kun tavoitteita ei saavuteta: tulos tai ulos. Toki sama voidaan sanoa positiivisesti puhumalla kannustamisesta, mutta sillä ei voida kiertää tosiasiaa, että epäonnistumisesta rangaistaan (työuralle eteneminen pysähtyy tai hidastuu tai tulee irtisanotuksi tms.). Eikö tätä kutsuta tavallisessa kielenkäytössä kiristämiseksi? Eikö olisikin aika alkaa puhua kiristystaloudesta? Näin myös siksi, että huomiotalouden aika näyttää olevan ohi, koska sen tunnetuin edustaja valittaa saaneensa liikaa huomiota.
Avainsanat: kiristystalous
Aihealueet: Kummalliset
Pertti Haaparanta:
Ei kai Tamminen uhkaa työvoiman kysynnän vähenemisellä, koska hän ei aio ryhtyä itse toimiin kysynnän vähentämiseksi. (Tai ei ainakaan uhannut ryhtyä.) Vähän sama kuin jos joku toteaa auringon nousevan huomenna, niin ei tämä ole uhkaus auringon nousemisesta. Työnantajapuolen vastine lakolle on työsulku.
Minusta kyllä tämä ahtaajien lakon paheksunta on aika hassua. Ihan yhtä hyvin vois paheksua mitä tahansa muutakin lakkoa.
Toisaalta lakkojen paheksunta noin ylipäänsä vähenis aika paljon, jos työehtosopimukset ei olis yleissitovia ja työnantaja sais erottaa työntekijän, joka ei noudata työsopimusta. (Eli esim. ei tule töihin, koska on “lakossa”.)
Siitä, että jonkin ammattiryhmän suhteelliset palkat ovat muuttuneet (nousseet) enemmän kuin jonkin toisen, ei tietenkään suoralta kädeltä voida päätellä, että jokin olisi vialla. Itse asiassa virallinen totuushan hyvin toimivista työmarkkinoista on, että suhteellisten palkkojen tuleekin muuttua (vrt. myös tämän päivän HS:sta Yrjö Kopran haastattelu), tästä näkökulmasta virallinen ahtaajien lakon paheksunta on vähintäinkin omituista. Yksi mahdollinen selitys ahtaajien suhteellisen aseman paranemiselle ovat rakenteelliset kysyntätekijät: Venäjän talouden kasvun kiihtyessä 2000-luvun alussa transito-liikenne Suomen kautta Venäjälle kasvoi nopeasti. Tämä lisäsi töitä satamissa, joissa työvoiman kysyntä olisi muuten hiljentynyt Suomen perinteisten vientialojen tuotannon hiipuessa. Tilanne jatkunee niin kauan kuin Venäjän infrastruktuuri pysyy huonossa kunnossa.
Eilen leikittelin ajatuksella, että kuluttajille suunnattu positiivinen talousinformaatio ei kohdistu pelkästään kuluttajiin vaan, samoissa henkilöissä, tuotannon suorittajaportaaseen:
http://kenlie.vuodatus.net/blog/2404095/talousoptimismin-innostama-joukkovoima-tiivistyy-satamissa/
Ahtaajien lakko näyttää olevan keskustelua ja tunteita herättävä aihe. En ota tässä suoranaisesti kantaa siihen, onko kyse lakossa “kiristyksestä” vai jostain muusta, kuten esimerkiksi ahtaajien työmarkkinoiden ja ahtaustoimialan erityispiirteistä.
Talousanomien hiljattain tekemän eri ammattiryhmien tulokehitystä koskenee selvityksen mukaan ahtaajat ovat yksi 2000-luvun “palkkakilvan voittaneista” ammattiryhmistä. Tämän selvityksen mukaan ahtaajien ansiot ovat nousseet tällä vuosituhannella yli 40%.
EK:n hiljattain julkaisemat luvut osoittavat, että ahtaajien ansiokehitys on ollut poikkeuksellisen hyvää esimerkiksi suhteessa esimerkiksi paperiteollisuuden tai yleisemmin teollisuuden ansiokehitykseen (ks. http://www.ek.fi/www/fi/uutiset/liitteet/2010/Ahtaajat_teoll_.pdf).
Ahtaajien normaalit (so. säännöllisen työajan) ansiot ylittävät selvästi teollisuustyöntekijöiden keskimääräisen ansiotason. Kokonaisansioissa ero on suurempi mm. sen vuoksi, että ahtaajat tekevät usein ylitöitä.
Jotain mielenkiintoista ahtaaja-ammatissa ja ahtaajien työmarkkina-asemassa siis on.
Ahtaajan työ on epäilemättä vastuullista ja vaativaa mm. onnettomuusriskistä, lastauksiin liittyvistä aikataulupaineista ja vuorotyöstä johtuen. Mutta en usko olevani kovin väärässä, jos väitän, että niin on moni muukin työ. Ja käsittääkseni ahtaajien työn vastuullisuudessa tai vaativuudessa ole tapahtunut mitään merkittävää muutosta, ainakaan suhteessa muissa ammattiryhmissä tapahtuneisiin muutoksiin.
Koulutuksessakaan ei ilmeisesti ole tapahtunut mitään suurta muutosta: Ahtaajaksi voi, kuten aikaisemminkin, kouluttautua mm. oppisopimuksella satamissa ja/tai suorittamalla lastinkäsittelyalan ammattitutkinnon.
Mikä selittää tämän ammattiryhmän suotuisaa suhteellista ansiokehitystä viime vuosina? Miksi juuri 2000-luvulla heidän ansiot ovat kehittyneet näin hyvin?
Ahtaajien lakon yhteiskunnalliset kustannukset ovat vientivetoisessa taloudessamme suuret. Menetettyjen vientitulojen merkitys saattaa vieläpä korostua nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, mikä saattaa selittää lakosta viime aikoina käytyä monipuolista ja välillä varsin tunteikastakin keskustelua.
Mutta ahtaajien lakon osuminen vakavankaan laskusuhdanteen lopulle (ja toivottavasti noususuhdanteen alkuun) ei oikein tunnu riittävältä selitykseltä ahtaajien työmarkkina-aseman muita ammattiryhmiä paremmalle kehitykselle - varsinkaan siksi, että se on jo jatkunut jo jonkin aikaa.
Minulta jää jotain huomaamatta, mutta mitä?