Julkisessa keskustelussa taloudelliset konfliktit tulkitaan usein pelkiksi tulonjakokysymyksiksi. Lakot ovat poikkeus. On kaikille selvää, että jos kakkua ei leivota, niin mitään jaettavaakaan ei ole. Juuri päättyvän ahtaajalakon yhteydessä oltiin erityisesti huolissaan sen vaikutuksista vientiin. Lakon vaikutukset kansantalouden kakkuun on suht helppo havaita, mutta ne ovat kuitenkin vain tilapäisiä. Pysyvän monopolivoiman vaikutukset taas eivät ole yhtä silmiinpistäviä, mutta voivat pidemmän päälle olla paljon suurempia.
Monopolivoimalla on taloudessa pääpiirteittäin kahdenlaisia vaikutuksia. Yksi on vaikutus tulonjakoon tuottajan ja asiakkaiden välillä, mikä on kakun koon kannalta vain plus miinus nolla. Tämä tulonjakovaikutus on laskettavissa, jos voidaan arvioida mikä olisi tuotteen tai palvelun kilpailullinen hinta. Toinen vaikutus on se, että monopolisti pienentää kakkua. Koko monopolin ituhan on siinä, että se nostaa hintaa. Ja korkeampi hinta alentaa kysyttyä määrää. Se osa tuotannosta, joka katoaa monopolivoiman takia, on tuota kakun pienenemistä. Aiheutuvaa hyvinvointitappiota on hankala mitata, ellei monopoli synny niin yhtäkkiä että määrän pieneneminen olisi silmiinpistävää.
Kuvitellaan hetkeksi, että joku yksittäinen taho saisi pysyvästi haltuunsa kaikki Suomen satamaoperaattorit. Totta kai se nostaisi meritse liikuteltavan tavaran hintaa. Kun tavaran kuljettaminen kallistuu, niin sitä kuljetetaan vähemmän. Osa merikuljetuksia vaativasta toiminnasta, joka ennen oli kannattavuuden rajan yläpuolella, putoaa nyt rajan alapuolelle ja katoaa. Sen lisäksi, että osa tuotannosta vaihtaa paikkaa, niin osa kuljetuksista siirtyy muihin todellisilta kustannuksiltaan kalliimpiin liikennemuotoihin.
Muun talouden kannalta ei ole merkitystä sillä, ovatko jonkin toimialan monopolivoiman takana tuottajat vai työntekijät. Tämä unohtuu helposti, kun kiistan varsinaisia osapuolia tietysti kiinnostaa lähinnä vain toimialan sisäinen tulonjako.
Suomen satamaoperaattoreilla ei tiettävästi ole kartellia - ja jos sellaista epäiltäisiin, niin se olisi Kilpailuviraston asia. (Kilpailupolitiikan puuttuessa suurasiakkaiden kannattaisi perustaa omia satamia.) Satamat eivät saa sopia yhteisestä hintatasosta, mutta kilpailullisenkin toimialan potentiaalista monopolivoimaa voi käyttää, jos omaa monopolin sen kaikille yrityksille välttämättömään tuotantopanokseen. Ja kaikki satamaoperaattorit tarvitsevat AKTn ahtaajia. (Facebook-ahtaajat olivat tästä toista mieltä, mutta suurin osa satamayrityksistä ilmeisesti ei.)
En usko että ahtaajiksi jotenkin valikoituisi porukkaa tavallista isommilla kyynärpäillä. Ahtaamisen erikoisuus liittynee jotenkin toimialan ja teknologian luonteeseen. (Pullonkaula-aloja voisi myös kutsua talouden ahtaumiksi). Ahtaajilla on jopa USA:ssa perinteisesti ollut vahva liitto, vaikkei siellä työsopimusten yleissitovuutta juuri tunneta. Siellä ahtaajien liitto peri aikanaan (ehkä vieläkin?) pöydän alta pääsymaksua koviin tienesteihin, ja käytti rikkureiden kurissapitoon kallista ammattiapua.
Suurin taloudellinen konflikti markkinataloudessa on kunkin yksittäisen toimialan etu vastaan muu talous. Kaikilla meillä on yhdessä tällaisessa konfliktissa iso työntekijän tai yrittäjän intressi, ja lukemattomissa muissa pieni asiakkaan intressi. Jokainen yritys ja jokainen työntekijä voisi hyötyä siitä, että juuri heidän toimialansa pääsisi toimimaan monopolina asiakkaiden - koko muun talouden - kustannuksella. Mutta jos tämä konflikti ratkeaisi suppean toimialan etujen mukaan joka alalla, niin kaikkien kakunpalat jäisivät hyvin pieniksi.
Avainsanat: monopoli, satamalakko
Aihealueet: Mikro, Työmarkkinat
[...] korottaa palkkoja, mutta pienentää yhteistä kakkua (kts. esim. Akateeminen talousblogi). Aina välillä ehdotettu minimipalkkalaki taas lisäisi jo heikoissa asemassa olevien [...]
Ossi: Reaalikorot seuraavat tuotto-odotuksia, eli jos reaalikorko on matala, niin pääoman tuotto-odotus on myös matala.
Määttänen-Terviö:
Income Distribution and Housing Prices:
1. Introduction
One question raised by the recent increases in income inequality is whether it has had an impact
on the distribution of housing prices. Could it be that ever higher top incomes just lead the rich
to bid the price of best locations ever higher?
Suomennettuna:
“Viimeaikaisen tuloerojen kasvun herättämä kysymys on, kuinka se on vaikuttanut asuntojen asuntojen hintojen jakautumiseen. Onko niin, että yhä muita korkeampi tuloluokka johtaa rikkaat vain nostamaan parhaiden alueiden hinnan yhä korkeammaksi?”
Kysymyksen asettelussa ei ole juurikaan järkeä. Totta kai niin tapahtuu. Mutta eivät rikkaat osta kymmentä asuntoa, vaan yleensä vain yhden. Hinnan nousun aikaansaavat sijoittajat, jotka voivat omistaa jopa 100 asuntoa, käyttämättä niistä ensimmäistäkään. Ja olennaisinta on, että nämä 100 asuntoa ostetaan velkarahalla. Joten hinta nousee korkotason laskiessa ja vuokratulojen verovapauksien myötä.
Toinen kysymyksen asettelun oxymoroni on “tuloerojen” kasvu. Tuloerojen kasvu ei synny ansiotuloista, vaan sijoitustuotoista. Joten kysymys pitäisi asettaa päinvastoin:
“Viimeaikaisten asuntojen hintojen nousun herättämä kysymys on, kuinka se on vaikuttanut tuloerojen kasvuun? Onko niin, että parhaiden alueiden yhä korkeampi hinta johtaa yhä muita korkeamman tuloluokan syntymiseen.”
Tai parempi vielä olisi:
“Viimeaikaisten asuntojen hintojen nousun herättämä kysymys on, kuinka se on vaikuttanut tuloerojen kasvuun? Onko niin, että kaikkien asuntojen yhä korkeampi keskimääräinen hinta johtaa yhä muita korkeamman tuloluokan syntymiseen.”
Marko Terviö: Niin monopolithan ei välttämättä aiheuta hyvinvointitappiota, jos on vähän dynaamisempi malli käytössä. Tähän tietysti liittyy useita muttia…
Jos monopoli ei ole valtiovallan synnyttämä (toisin siis kuin ammattiyhdistyksillä) ja monopolivoitot ovat mahdollisia markkinoilla, niin yritykset kilpailevat pääsystä monopoliasemaan ja tämän kilpailun kustannukset ovat suunnilleen yhtä suuret kuin monopolivoitotkin.
Sikäli mikäli kun monopoliaseman voi saavuttaa tarjoamalla asiakkaille ylivertaista tuotetta, niin yritykset joutuvat “antamaan” monopolivoittonsa takaisin muulle taloudelle jo ennakkoon.
ps. Nuo ahtaajien käyttämät kalliit keinot satamissa on kuin suoraan the Wire televisiosarjasta. (Mitä muuten suosittelen lämpimästi taloustieteestä innostuneille. Siinä käsitellään asioita koko ajan kannustimien kautta.)
Hieno kirjoitus. Varsinkin suomalaiselta ekonomistilta. Kiitoksia. Kansantalouden suurin monopolivoima on kuitenkin maanomistusoikeuksissa. Maaomaisuus ja myös luonnonvarat keräävät paitsi kansantalouden maankoron, myös pyörittävät (spekulatiivista) finanssimaailmaa ja keräävät valtavan velkapääoman. Mikä inflatoi rajusti maaomaisuuden hinnan. Varallisuudenhan tuottavat ainoastaan työ ja reaalipääoma. Maankorko, ja siten kiinteistövarallisuuden ja luonnollisten monopolien hinta, ei ole osa tuottavaa taloutta vaan ainoastaan maanomistusoikeuksista syntyvä kustannus. Ja puhdas hyvinvointitappio, minkä suuruus kasvaa sitä mukaa, kun maankorko inflatoituu.
Ikävä kyllä kaikki poliittinen taloustiede on valjastettu kiinteän omaisuuden kuten maaomaisuuden hinnan ja hyvinvointitappioiden kasvattamiseen. Lukuisin subventioin, verovapauksin ja korko- ja pankkipolitiikan keinoin. Tätä harjoitetaan usein Adam Smithin nimeen, vaikka mies itse vaati feodalismin (vuokratulojen) ja erilaisten monopolioikeuksien kuten ammattikuntaoikeuksien lakkauttamista.