Turpeen käyttöä ja tuotantoa tuetaan veronmaksajien rahoilla ainakin syöttötariffin ja tärkeimpiä fossiilisia polttoaineita matalamman energiaveron muodossa. Paavo Väyrystä lukuun ottamatta aika harva kehtaa kuitenkaan enää väittää turvetta erityisen ympäristöystävälliseksi energianlähteeksi. Hiilidioksidipäästöjen kannalta sitä pidetään yleisesti ainakin yhtä huonona energianlähteenä kuin kivihiiltä ja öljyä. Ilmeisesti turveteollisuuskin on alkanut korostaa muita asioita, erityisesti huoltovarmuutta ja työllisyyttä.
Uusin turpeen ympärillä pyörivä keskustelu on syntynyt kesäkuussa julkaistusta Suomalaisen Tiedeakatemian raportista, jossa turvetuotannon tukemiseen suhtaudutaan kriittisesti. Turveteollisuusliiton toimitusjohtaja Jaakko Silpola esitti (HS Mielipide 1.7.), että raportissa aliarvioidaan turvetuotannon työllisyysvaikutuksia. Turveteollisuuden mukaan valtio saa turpeen suurten työllisyysvaikutusten takia merkittävästi tuloja palkka- ja kulutusverojen muodossa. Näin annetaan ymmärtää, että turpeen tukeminen ei välttämättä maksa veronmaksajille mitään.
Jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälaisiin laskelmiin tämä työllisyysargumentti perustuu, saanee tästä VTT:n tutkijan esityksestä, jonka löysin Turveteollisuusliiton nettisivulta. Suoran työllisyysvaikutuksen (4155 henkilötyövuotta) lisäksi laskelmissa huomioidaan “välilliset” työpaikat (5185 htv) ja “kulutuksen” työpaikat (3010 htv). Jos oikein ymmärrän, niin viimeksi mainittuja työpaikkoja syntyy esimerkiksi silloin, kun turpeen tuotannosta elantonsa saava ihminen työllistää rahoillaan vaikkapa parturin. Esityksessä mainitaan jopa se, että turvetuotantoon liittyvä byrokratia työllistää viranomaisia ympäristökeskuksissa (11 htv), ympäristölupavirastoissa ja hallinto-oikeuksissa. Laskelmissa myös osoitetaan, että vastaavan energiamäärän tuottaminen kivihiilen avulla työllistäisi paljon vähemmän ihmisiä.
Reilusta 12 000 henkilötyövuodesta tosiaankin kertyy paljon verotuloja. Toisaalta tällaisilla laskelmilla saataisiin myös vaikkapa massiiviset tuet kotimaiselle banaaninviljelylle näyttämään julkisen talouden kannalta järkeviltä. Kotimainen banaani kun epäilemättä työllistäisi paljon enemmän suomalaisia kuin ulkomainen. Halutun johtopäätöksen voisi varmistaa olettamalla vielä riittävän suuret kulutuksen kerroinvaikutukset (Turveteollisuusliitto puhuu “epäsuorista kansantalousvaikutuksista”): Banaaninviljelijän työllistämä parturi työllistää vielä kalakauppiaan, joka puolestaan työllistää terveystarkastajan, joka puolestaan työllistää…
Koko työllisyysargumenttiin liittyy kuitenkin äärimmäisen yksinkertainen mutta merkittävä ongelma. Jotta turveteollisuuden suoraan tai epäsuoraan työllistämien ihmisten maksavat verot voitaisiin laskea kokonaisuudessaan julkisen talouden turveteollisuuden tukemisesta saamaksi hyödyksi, on oletettava, että kukaan turveteollisuudessa työskentelevä ihminen ei työllistyisi eikä kävisi lainkaan parturissa, jos turveteollisuutta ei tuettaisi. Jos nuo ihmiset työllistyisivät jollekin muulle alalle, valtio saisi suurin piirtein saman verran verotuloja kuin nytkin, mutta säästäisi kaikki nykyiset turpeen tuotantoon liittyvät tuet.
Epäilemättä turveteollisuuden yhtäkkinen loppuminen vähentäisi työllisyyttä koska kaikki turveteollisuudessa työskentelevät eivät heti löytäisi uutta työtä. Osa heistä saattaisi jopa päättää jäädä lopullisesti pois työelämästä. Tästä kaikesta todellakin syntyisi verotulomenetyksiä. Mutta on järjetöntä olettaa, että vastaava määrä ihmisiä ei edes pitkällä aikavälillä voisi työllistyä muilla toimialoilla. Pitkällä aikavälillä julkinen valta ei siis saa merkittäviä lisäverotuloja turpeen tukemiseen käytettyjen rahojen vastapainoksi. Työllisyys yksinään ei ole järkevä perustelu sen paremmin turveteollisuuden kuin banaaninviljelyn tukemiselle.
Avainsanat: turve
Aihealueet: Energia, Julkinen talous
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2010/08/03/professori-maataloudelle-miljardi-euroa-piilotukea/201010628/12
Banaani-vertaus on näköjään lähtenyt elämään, heh
Mutta karseaa on tukipolitiikka Suomessa, ei ihme että aivovuoto ulkomaille on niin korkea.
Tottahan toki velkarahalla työpaikkojen luominen parantaa taloutta. Voidaan perustaa vaikka ilotulitusrakettitehdas ja ampua tuotanto taivaalle uutenavuotena. Mutta vain sillä edellytyksellä, että tämä raha vastaavasti poistuu oligarkkitalouden rahoituksesta. Kansalaisten helikopterirahoitus kierrättää rahaa reaalitaloudessa ja luo sitten oikeaakin varallisutta. Toisin kuin kiinteistömarkkinoille työnnetty velkaraha, mikä lihottaa vain oligarkkeja ja poistaa rahaa kierrosta.
Olen osittain samaa mieltä, mutta osittain eri mieltä.
Suhdanneluonteinen elvytys olisi täysin eriasia ideaalitilanteessa, mutta todellisuudessa se vaikuttaa pitkällä aikavälillä ainakin kahta eri kautta.
1) Suomen valtion velka on lisääntynyt ja sen maksamiseksi joudutaan nostamaan veroja.
2) Julkisen sektorin menojen lisääminen on aina helpompaa, kuin niiden vähentäminen. Menojen supistamiseen tulee menemään monta vuotta.
Yhteys tukiaisiinkin on aika vahva: aika usein suhdanne-elvytystä tehdään niiden kautta (esim. USA:n autoteollisuus).
Suhdanneluonteinen elvytys on täysin eri asia kuin tällainen rakennepolitiikka. Elvytys on väliaikaista, eikä sen takia periaatteessa vaikuta pitkänaikavälin veroasteeseen suuntaan tai toiseen. Elvytyksellä ei yleensä ole myöskään tavoitteena muuttaa talouden rakennetta, vaan tarkoitus on vain saada hetkellisesti tuottamattomat resurssit tuottavaan työhön siihen saakka kunnes suhdannetilanne paranee ja yksityinen sektori taas tarvitsee resurssit käyttöönsä. Turvetukiaiset sen sijaan ovat pysyviä ja niiden tarkoitus on nimenomaan muuttaa talouden rakennetta. Nämä asiat ovat kuin yö ja päivä, eikä yhtäläisyyksien vetäminen niiden välillä ole millään tapaa mielekästä.
Tuli vielä tuosta banaanin tuotannosta mieleen, että eikös Euroopassa tehdä juuri tuollaista maatalouspolitiikkaa? Banaanin sijasta muilla maataloustuotteilla. Ilman tukiaispolitiikkaa monet maanviljelijät olisivat jo aikapäivää sitten keksineet jotain tuottavampaa tekemistä.
Vastaavilla kommenteillahan perustellaan usein myös talouspolitiikkaa. Valtioiden tulisi elvyttää, jotta luotaisiin työpaikkoja sanoo Paul Krugman.
Koska valtion kulut pitää maksaa veroilla, on helppoa vastustaa tämän kaltaista keynes-ajattelua. Pitkällä aikavälillä korkea veroaste aiheuttaa työttömyyttä yksityisellä sektorilla (ei kannusta työntekoon, ei kannusta ihmisten palkkaamiseen ja muut kliseet).
Lisäksi verojen maksaminen ei ole kivaa muutenkaan: kuvitellaanpa, että suomalaiset maksavat vaikkapa 30mrd euroa veroja. Mikä on tuolla rahalla tuotettujen palvelujen loppuarvo? Veronmaksajat on siis pakotettu ostamaan ylihintaisia palveluita (tai oikeastaan maksamaan niistä vaikkeivät niitä käyttäisikään).
Tämä työpaikkojen laskeminen kustannushyötyanalyyisissä plussan puolelle on tosiaan omituista. Tehokkuusnäkökulmasta vaikuttaa selvältä, että jos on kaksi vaihtoehtoista tapaa tuottaa 25 TWh energiaa joista toinen työllistäisi kymmenen tuhatta ja toinen viisi tuhatta ihmistä, niin (ceteris paribus) tuo vähemmän työllistävä on parempi ratkaisu. Jos olisi olemassa joku keinoa saada tuo sama 25 TWh ilman että kukaan joutuu likaamaan käsiään, niin vielä parempi! Jos työpaikkojen luominen olisi joku itsetarkoitus, niin talouspolitiikkahan olisi helppoa. Työpaikkoja voitaisiin luoda turveteollisuuden lisäksi vaikka vesihuoltoon palkkaamalla tuhansia kantamaan vesi ämpäreissä järvistä vesitorneihin. Saataisiin kivasti lisää työpaikkoja!
Työllisyys ei ole yksinään eikä minkään muun kanssa yhdessä järkevä perustelu turveteollisuuden tukemiselle, pikeminkin päinvastoin. Mitä pienempi osuus Suomen väestöstä on mukana energiantuotannossa, sitä parempi. Sama pätee kaikkeen muuhunkin: mitä pienemmällä työpanoksella saadaan jotain tehtyä, sitä parempi.