Työterveyslaitoksen johtaja, professori Guy Ahonen toistaa Kauppalehdessä (2.3.) moneen kertaan aikaisemminkin esittämänsä viestin, jonka mukaan työhyvinvointia edistäviin toimenpiteisiin kannattaisi satsata rajusti enemmän rahaa kuin nyt tehdään. Nykyisin siihen käytetään Ahosen mukaan “vain” noin kaksi miljardia euroa vuodessa.
Ensimmäinen osa Ahosen argumentointia on laskelma, jonka mukaan “työpahoinvoinnin” hinta on ainakin 24 miljardia euroa vuodessa. Ahonen pääsee tähän summaan laskemalla paljonko palkkasumma kasvaisi, jos keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä nousisi nykyisestä noin 58 vuodesta 65 vuoteen. Tuo 65 vuotta on Ahosen mukaan “virallinen pyrkimys”.
Ahonen siis ilmeisesti olettaa, että kaikki, jotka siirtyvät ennen ikävuotta 65 eläkkeelle, tekevät niin “työpahoinvoinnin” takia, mikä on lievästi sanottuna vahva oletus. Laskiessaan palkkasumman menetyksen kokonaan kustannukseksi, Ahonen tuntuu lisäksi olettavan, että vapaa-ajalla ei ole mitään arvoa.
Toinen osa Ahosen argumentointia on väite, että työhyvinvointiin panostaminen on erittäin kannattavaa. Kauppalehden jutussa Ahonen sanoo, että tuotot voivat olla jopa kymmenkertaiset investointeihin nähden. Toisaalta tässä jutussa Ahonen kertoo, että työhyvinvointiin panostettu euro tulee keskimäärin kuusinkertaisena takaisin. Luottokunta viittaa Ahosen esitelmiin kertoessaan, että “työhyvinvointiin investoiminen on sijoitus, joka maksaa itsensta takaisin jopa 10-20 kertaisena”. Luottokunta mainostaa samalla työnanantajille lounas- ja virikeseteleitään.
Olen jo aikaisemmin ihmetellyt mihin väitteet näin huikeista tuotoista perustuvat. Siksi pyysin jokin aika sitten Ahosta lähettämään minulle edes yhden tutkimusraportin työhyvinvoinnin edistämiseksi tehtävien investointien tuotoista. Hän lähetti minulle tämän Hankenin tutkimusraportin Dragsfjärdin kunnassa toteutetusta Druvan-hankkeesta. Juuri tähän hankkeeseen Ahonen on monessa eri yhteydessä viitannut vaatiessaan lisäpanostuksia työhyvinvointiin.
Druvan-hankkeeseen osallistuivat kunnan työntekijät. Siihen kuului paljon asioita - mm. vesijumppa (kerran viikossa), sauvakävely, “synttärirupattelu”, “ASLAK-kurssi”, “Wireys-kurssi”, taukovoimistelu ja “ergonomia”. Tämä raportti on siis ymmärtääkseni Ahosen mielestä vakuuttava (ellei vakuuttavin) näyttö tällaisen toiminnan taloudellisista tuotoista.
Raporttia lukiessa ei kuitenkaan tiedä itkeäkö vai nauraa. Johtopäätökset perustuvat hyvin hataraan aineistoon. Sen, että kyseessä on professorin laatima ja korkeakoulun julkaisema tutkimusraportti, ei pidä antaa hämätä, sillä raportti on hyvin kaukana tieteelliset minimikriteerit täyttävästä vaikuttavuusanalyysistä.
Yksityiskohtana mainittakoon, että iso osa Druvan hankkeen aikaan saamista tuotoista perustuu siihen, että ohjausryhmä arvioi, että Druvan hankkeen ansiosta vältettiin (”suurella todennäköisyydellä”) kaksi työttömyyseläketapausta (s. 88). Esimerkiksi vuonna 2001 Dragsfjärdissä jäi yksi ihminen työttömyyseläkkeelle (s. 76). (Sivumennen sanoen, en oikein ymmärrä mitä kautta kyseinen hanke voi edes periaatteessa vaikuttaa työttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Sehän edellyttää, että hankkeen ansiosta kunta ei irtisano jotakin työntekijäänsä. Mutta en halua takertua yksityiskohtiin tämän enempää.)
Työhyvinvointiin panostaminen tuntuu nyt olevan jokseenkin kaikkien työryhmien ja poliitikkojen ykkössuositus. Luulen että Ahonen saa tahtonsa läpi ja työhyvinvointihankkeisiin todellakin käytetään tulevaisuudessa paljon enemmän myös veronmaksajien rahaa kuin nyt. Saattaa hyvin olla, että osa hankkeista on todellakin hyvin kustannustehokkaita. Ennen panosten kasvattamista olisi kuitenkin syytä käyttää pieni osa rahoista kunnollisen vaikuttavuusanalyysin tekemiseen. Tutkimusresurssit kannattaisi suunnatta tutkijoille, joilla on näyttöä tilastollisten menetelmien hallinnasta ja harkintakyvystä tulosten tulkitsemisessa.
Avainsanat: Druvan, Guy Ahonen, työhyvinvointi
Aihealueet: Julkinen talous
Ahonen on kiva kundi ja varmasti oikeassa.Ei tähän maahan enää lisää jäykkäniskaisia dogmaatikkoja ja pragmaatikkoja.Työpahoinvointi on totista totta.Sen poistamiseen kannattaa satsata.Hyvä, Ahonen!
Palkkajäykkyydet voivat toki hidastaa talouden sopeutumista äkilliseen työvoiman lisäykseen. Palkkajäykkyydet koskevat Suomessa kuitenkin lähinnä olemassa olevia työsuhteita. Uusien työsuhteiden osalta palkat ovat paljon joustavampia, lukuun ottamatta niitä harvoja aloja, joissa palkat vastaavat työehtosopimusten mukaisia vähimmäispalkkoja. Ja kyllä korkea työttömyys pitkän päälle vaikuttaisi myös työehtosopimuksiin.
Laitetaan tähän vielä linkki tuoreeseen tutkimukseen nykyisten työhyvinvointi-investointien tuottavuudesta:
https://www.doria.fi/handle/10024/76643
Niku Määttänen:
“Perustalousteoria puolestaan kertoo, että jos työntarjonnan lisääntyminen (esimerkiksi sitä kautta että eläkkeelle siirtyminen myöhentyy) nostaa työttömyyttä, niin __palkat laskevat__. Palkkojen lasku saa yritykset palkkaamaan lisää väkeä. Työttömien työllistyminen puolestaan nostaa kokonaiskysyntää, mikä lisää työvoiman kysyntää ja nostaa palkkatasoa. ”
Kerro vielä ihmeessä, miten tämä liittyy Suomeen? Eiväthän palkat Suomessa laske, eivätkä monessa muussakaan länsimaassa. Palkathan ovat tunnetusti alaspäin hyvin jäykkiä.
Todellisuudessa - siis ei “perustalousteoriassa” - työvoiman tarjonnan voimakas äkillinen lisäyshän nimenomaan johtaa työttömyyden kasvuun, mikäli oletetaan että talouskasvu on kyseisellä aikavälillä suhteellisen vähäistä. Eivät työmarkkinat kykene vallitsevalla palkkatasolla (joka Suomessa on aika korkea..) sulauttamaan työvoiman tarjonnan äkillistä lisäystä, ainakaan näissä oloissa. Voimakkaan talouskasvun aikana tilanne olisi erilainen.
Mikäli vallitsevia työmarkkinarakenteita sen sijaan yritettäisiin murtaa ja palkkoja pakottaa “kellumaan”, olisivat tulokset aika kuplivia. Miettikää mitä tapahtuisi, jos vaikka putkimiesten ja jätekuskien palkkoja yritettäisiin leikata tuntuvasti?
Hengityssuojaimien hinta nousisi voimakkaasti.
SH:
Tunnut tosiaan olettavan, että yhteiskunnassa olisi vain jokin ennalta määrätty määrä työtä tarjolla.
Näkemys on ristiriidassa sekä lukuisten empiiristen havaintojen että perustalousteorian kanssa. Yksi esimerkki tällaisesta empiirisestä havainnosta on se, että työllisten määrä seuraa yleensä pidemmällä aikavälillä työikäisten määrän kasvua.
Perustalousteoria puolestaan kertoo, että jos työntarjonnan lisääntyminen (esimerkiksi sitä kautta että eläkkeelle siirtyminen myöhentyy) nostaa työttömyyttä, niin palkat laskevat. Palkkojen lasku saa yritykset palkkaamaan lisää väkeä. Työttömien työllistyminen puolestaan nostaa kokonaiskysyntää, mikä lisää työvoiman kysyntää ja nostaa palkkatasoa.
Toisin sanoen, tuo yksinkertaistuksesi ” jos joku jatkaa töissä pidempään, joku nuori ei pääse töihin” voi päteä yrityksen tasolla mutta ei koko kansantalouden.
On varmasti totta, että Suomessa on työhaluisia ihmisiä jotka eivät löydä töitä. Työmarkkinat eivät, monestakaan syystä, toimi täydellisesti. Mutta näitä ongelmia ei eläkkeelle siirtymisen myöhentyminen pahentaisi.
Näkemys että työpaikkojen määrä olisi annettu, on muuten niin yleinen, että sille on englannin kielessä oma terminsäkin eli ”lump of labor fallacy”.
SH:
Ei se nyt sentään näin mene. Työn määrä ei oo vakio.
Tuskin. Mä ainakin arvostan kaupan kassalla työtä tekevää ihan yhtä paljon riippumatta siitä lukeeko rinnassa joblink vai k-kauppa.
Minua aina kummastuttaa tässä eläköitymisen siirtämistä koskevassa keskustelussa se, että sillä ikään kuin voidaan luoda työtä. Meillä on työhaluisia ja -kykyisiä ihmisiä työuriensa alku- ja loppupäässä sekä myös keskivaiheilla.
Rajusti yksinkertaistaen: jos joku jatkaa töissä pidempään, joku nuori ei pääse töihin. Totta kai asia ei ole näin yksinkertainen ja moni ikääntynyt varmasti saa pitää työpaikkansa vain siksi, ettei häntä tohdita irtisanoa enää loppumetreillä. Eläköityvän tilalle ei siten palkata uutta ja näin voidaan ajatella, että eläköitymisen siirtäminen “luo” työtä.
Lopulta eläkeikäkeskustelu on älyllistä epärehellisyyttä, sillä kyse on siitä, ettei töitä ole. Miksei voida myöntää tosiasioita ja keskittyä oleelliseen?
Työelämän laatu sinänsä on ihan kannatettava asia. Itse en usko kuitenkaan vesijumppiin ja muihinkaan hokkuspokkus-konsteihin, vaan työntekijän arvostuksen palauttamiseen työstä riippumattta. Ulkoistamiset, vuokratyö jne. ovat osoituksia siitä, miten joidenkin työtä ei enää arvosteta. Totta kai juhlapuheissa aina muistetaan valehdella. Jos työntekijä tuntisi tekevänsä työtä, jota arvostetaan ja saisi sen mukaisen kohtelun, uskon, että hän jaksaa herätä aamuisin hyödyttämään muita vielä pitkälle 60-vuoden jälkeenkin.
Työelämää parannetaan poistamalla työelämän silppuamiset, työsopimuslain kiertämiseksi teetettävä vuokratyö ja muut työelämää eriarvoistavat piirteet. Vuokratyöläisen ahdinko ja stressi huomisen toimeentulosta ei poistu ilmaisella vesijumpalla. Nämä keinot ovat oivia osoituksia, kuinka vanhempi polvi on jo niin vieraantunut nyky-työelämästä, ettei heillä ole hajuakaan siitä, mistä on kyse.
–mm. vesijumppa (kerran viikossa), sauvakävely, “synttärirupattelu”, “ASLAK-kurssi”, “Wireys-kurssi”, taukovoimistelu ja “ergonomia”. –
Mitä tekemistä näillä on työhyvinvoinnin kannalta? Työajallako näitä puuhasteluja tehtiin?
”Määttänen esittää virheellisesti, että olettaisin, että koko aikainen eläköityminen aiheutuisi työolista. Tätä en ole missään yhteydessä esittänyt. Olen väittänyt, että lähes kaikki ennenaikainen eläköityminen on periaatteessa estettävissä työelämän laatua parantamalla.”
Aika pahasti onnistui Kauppalehden toimittaja vääristämään Guy Ahosen viestin. Jutussa todetaan: ”Työpahoinvoinnin hintalappu on huimaavasti 24-30 miljardia euroa vuodessa, TTL:n Ahonen laskee”.
Tällaista toki sattuu. Mutta Ahosen tarkennettu väite - ”lähes kaikki ennenaikainen eläköityminen on periaatteessa estettävissä työelämän laatua parantamalla” - ei oikeasti tarkoita mitään. Siksi on helppo pistää paremmaksi: Minä väitän, että lähes kaikki ennen ikävuotta 80 tapahtuva eläköityminen on periaatteessa estettävissä työelämän laatua parantamalla. Tässä meillä on 80 miljardin euron (tai jotain) vuotuinen säästöpooli!
En ymmärrä, miksi tähän Druvan-raporttiin ei olisi saanut tarttua. Kuten kirjoitin, Guy Ahonen on itse monessa yhteydessä viitannut nimenomaan Druvan-hankkeeseen. HS Vieraskynässä (17.1. 2010) hän kirjoitti: ”Esimerkiksi Dragsfjärdissä vuosina 2002–2005 toteutettu Druvan-projekti, jossa henkilökunta käytti osan työajastaan työnsä analysointiin ja kehittämiseen, osoittautui taloudellisesti kannattavaksi, vaikka kunta lisäsi panostuksensa työterveyshuoltoon 20-kertaiseksi.”
ETK:n Työelämä-lehdessä (2/2009) Guy Ahonen kertoo, että Druvan-mallin soveltaminen kansallisella tasolla voisi tuottaa jopa 1,2 miljardin euron vuotuisen vähennyksen yksinomaan pienentyneinä työeläkekustannuksina.
Jos nämä Druvan-hankkeen tuottoihin liittyvät väitteet perustuvat johonkin toiseen raporttiin, toivon Guy Ahosen antavan referenssin.
Kuoppala ym. (Work health promotion, job well being, and sickness absences - a systematic review and meta-analysis, Journal of Environmental and Occupational Medicine, 50) toteavat kirjallisuuskatsauksessaan, että suuri osa tutkimuksista, jotka pyrkivät arvioimaan ”work health promotionin” vaikutuksia esimerkiksi sairauspoissaoloihin on todistusvoimaltaan heikkoa.
Jotta asiassa päästäisiin eteenpäin, erilaiset työhyvinvointihankkeet kannattaisi suunnitella siten, että samalla voitaisiin saada tietoa niiden vaikutuksista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksilöt jaetaan satunnaisesti koe- ja kontrolliryhmiin.
Guy Ahonen:
Voitko vähän avata tätä väitettä? Eikös eläkkeelle voi vaikka joutua siksi, että loukkaantuu vapaa-ajallaan?
Onko sinulla mielipidettä siihen miksi investointeja työhyvinvointiin ei tehdä, jos ne ovat erittäin kannattavia?
Niku Määttänen suhtautuu kriittisesti esittämiini laskelmiin ja arvioihin puutteellisen työhyvinvoinnin taloudellisesta merkityksestä. Kritiikki perustuu esittäjän rajalliseen metodologiseen näkemykseen ja sisältää virheitä, jotka haluaisin oikaista. Ilkkuessaan Druvanin kaltaista tapaustutkimusta Määttänen paljastaa tilastollisia tutkimuksia ihannoivan orientaationsa. Liiketaloustieteessä on jo kauan sitten luovuttu ajatuksesta että vain laajoilla tilastollisilla aineistoilla voitaisiin saada oikeaa ja relevanttia tietoa siitä, miten organisaatiot toimivat. On myös harmillista, että Määttänen perustaa kritiikkinsä minun kerran kiireessä lähettämään linkkiin yhteen julkaisuun, kun aihealueesta löytyy runsaasti kirjallisuutta, muun muassa minun lähes pari sataa muuta julkaisua sekä erityisesti aiheesta tehdyt systemaattiset kirjallisuuskatsaukset, kuten:
Aldana,S (2001): Financial Impact of Health Promotion Programs: AComprehensive Review of the Literature. Am J. health Promotion, 15 (5), 296.320
Baicker, K, Cultler,D, Song,Z. (2010): Workplace Wellnes Programs Can Generate Saving . Health Affairs, 29, no. 2 (2010): 304-311
Chapman L. (2005) Meta-Evaluation of Worksite Health Promotion Economic Return Studies. Art of Health Promotion Newsletter, Update
Pelletier, (2005) A Review and Analysis of the Clinical and Cost-Effectiveness Studies of Comprehensive Health Promotion and Disease Management Programs at the Worksite: Update VI 2000-2004. Journal of Occupational & Environmental Medicine: October 2005 - Volume 47 - Issue 10 - pp 1051-1058
Määttänen esittää virheellisesti, että olettaisin, että koko aikainen eläköityminen aiheutuisi työolista. Tätä en ole missään yhteydessä esittänyt. Olen väittänyt, että lähes kaikki ennenaikainen eläköityminen on periaatteessa estettävissä työelämän laatua parantamalla. Se, kuinka pitkälle tässä voidaan mennä on käytännön kysymys. Tässä valossa kaikki ennenaikaisen eläköitymisen kustannukset muodostavat sen hyötypotentiaalin, josta työhyvinvoinnin edistäminen syntyy. Olen lisäksi esittänyt omaan ja kollegojeni kymmenien vuosien alalla tehdyn työn perusteella arvion, että se noin 2 miljardin välitön panostus, joka tänä päivänä tehdään työhyvinvointiin on todennäköisesti alimitoitettu, etenkin kun alan tutkimukset viittaavat siihen, että hyvin toteutetut (eivät kaikki) työhyvinvointi-interventiot maksavat itsensä keskimäärin 6-kertaisina takaisin. En ole sanonut että työhyvinvointipanostukset ovat aina kannattavia, kuten Niku Määttänen väittää.
Valitettavasti tässä asiassa ei, kuten ei tieteessä yleensäkään, löydy “conclusive evidense”. Meidän on pystyttävä tekemään ratkaisuja puutteellisen tiedon valossa. Ja tämä on mielestäni iso asia, joka kaipaa kiireellisesti radikaaleja päätöksiä.
Prof GuyAhosen laskelmat
Aika paljonkin näitä seurantatutkimuksia harrastaneena oudoksun eniten tuota ajatusta, että hyvinvoivat ihmiset voisivat siirtää eläköitymisikäänsä myöhemmäksi ja hämmästelen siitä saatavia miljardeja. Itse asiassa ei puoletkaan niistä, jotka jättävät työelämän siirry suoraan eläkkeelle. He kulkevat sairaseläkkeen kautta työkyvyttömyyseläkkeelle ja sieltä sitten joskus vanhuuseläkkeelle. Ja tähän asti on käytetty myös työttömyysputkea ja siitä seuraavaa työttömyyseläkettä niin laajasti, että 58 -60-vuotiaiden ikäluokista lähes 20 prosenttia oli työttömänä. Se on koko työikäisen väestön korkein työttömyysprosentti. Keskimäärin jokaiselle työlliselle tuli (ja melkein tulee vieläkin) työn päättymisen ja eläkkeen alkamisen väliin yhden vuoden työttömyysjakso. Eli työn lopettamisikä ja eläkkeenalkamisikä eivät ole lähimainkaan samoja.
Toinen asia on, voisiko hyvinvoiva työntekijä välttää nämä työkyvyttömyydet ja työttömyysputket ja jatkaa työtä 65 vuoden ikään saakka itse niin halutessaan. Luulen, että työttömyysputki palvelee enemmän työnantajien henkilöstön nuorennus/vähentämispolitiikkaa kuin työntekijöiden “vapaata” tahtoa.
Kolmanneksi vieläkin aika suuri osa vanhuuseläkkeen aloittajista tulee työvoiman ulkopuolelta, pitkäaikaistyöttömyydesta, kotitalouksista jne.