Palaan nyt tämän blogin pariin oltuani koko viime syksyn kotona hoitamassa nuorinta lastani. Suomessa tällaista toimintaa tuetaan rahallisesti ja tukea motivoidaan uskomuksella, jonka mukaan koti on paras paikka alle kolmivuotiaalle lapselle. Tutkimustiedon valossa vaikuttaisi kuitenkin siltä, että kotihoidon tuella tuetaan enemmän vanhempien omaatuntoa kuin lapsia.
Toisin kuin muissa pohjoismaissa Suomessa maksetaan kodinhoidon tukea aina kolmannelle ikävuodelle asti, jos lasta ei laiteta kunnalliseen päivähoitoon. Ehkä osittain tästä syystä alle kolmevuotiaiden lasten äitien osallistumisaste on Suomessa noin 20 prosenttiyksikköä matalampi kuin esimerkiksi Ruotsissa tai Tanskassa. Kotihoidon tuen vaikutukset työn tarjontaan ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta useimmiten tällaista politiikkaa motivoidaan lasten hyvinvoinnilla. Suomessa tuntuu elävän hyvin sitkeässä se käsitys, jonka mukaan alle kolmivuotiaiden lasten paikka on kotona. Aika ajoin tätä käsitystä vahvistetaan kasvatustieteilijöiden lausunnoilla, kuten kävi esimerkiksi viime syksynä, kun Helsingin Sanomat julkaisi näkyvästi KT Erja Rusasen haastattelun. Rusasen mukaan päivähoito on vahingollista pienille lapsille ja hän pohjaa näkemyksensä “kiintymyssuhdeteoriaan”.
Työmarkkinoita tutkivalle taloustieteilijälle tällaisella “theory is also evidence”-asenteella on huono kaiku. Niinpä päätin kaivaa esiin, mitä tästä kysymyksestä tiedetään numeroiden valossa. Päivähoidolla voi tietysti olla monenlaisia hyötyjä tai haittoja, mutta inhimillinen pääoma, oppimistuloksilla tai tutkinnoilla mitattuna, on varmasti yksi tulema, jonka tärkeydestä useimmat ovat samaa mieltä. Onneksi Christopher Ruhm ja Jane Waldfogel ovat juuri julkaisseet katsauksen tätä aihetta käsittelevään taloustieteelliseen kirjallisuuteen. He käyvät läpi suuren määrän tutkimuksia, joissa tutkitaan sekä koti- että päivähoidon kausaalivaikutuksia myöhempään koulutukseen.
Yllättäen kotihoidon siunauksellisuudesta on vain hyvin vähän näyttöä. Ruhm ja Waldfogel löytävät vain yhden tutkimuksen, jossa vanhempainvapaan pidennyksellä oli positiivisia vaikutuksia lasten oppimistuloksiin myöhemmällä iällä. Tämäkin tulos on 1970-luvun Norjasta ja liittyy uudistukseen, jossa 0-4 kuukautisten lasten äideille annettiin ensimmäistä kertaa lakisääteinen äitiysloma. Sitä vastoin varhaiskasvatus-ohjelmien positiivisista vaikutuksista on paljon näyttöä. Ja erityisen vahvaa tämä näyttö on juuri suomalaista järjestelmää muistuttavien Tanskan ja Norjan päivähoitojärjestelmien kohdalla. Lisäksi mikään ei viittaa siihen, että kolmen vuoden ikäraja olisi jokin kriittinen raja päivähoidon aloittamiselle.
Voin kuitenkin itse kokemuksesta todeta, että vanhemmat pitävät kotihoidosta ja ovat varmaan yleisesti ottaen sitä mieltä, että juuri heidän hoitonsa on omalle lapselle parasta. Tutkimustulosten valossa jotkut lapset kuitenkin hyötyvät kodin ulkopuolisesta hoidosta. Valitettavasti lapset eivät kuitenkaan voi käydä kauppaa vanhemmillaan, joten julkisin varoin rahoitettu laadukas päivähoito on ilmeisesti paras tarjoilla oleva ratkaisu varhaiskasvatuksen dilemmaan. Sen sijaan kodinhoidon tuessa taitaa olla kyse enemmän vanhempien kuin lasten tukemisesta.
Aihealueet: Lajittelematon
[...] ilmeisesti parantaa lasten kognitiivisia taitoja verrattuna kotihoitoon (ks. Tuomas Pekkarisen kirjoitus tässä blogissa). Tehdyt päätökset siis mahdollisesti vaikeuttavat työttömien lasten asemia [...]
Ohessa komplementaarinen kirjoitukseni:
http://www.vatt.fi/ajankohtaista/kolumnit/kolumni/news_1808_id/271
Puolustelen päällekkäisen aiheen käsittelyä sillä, että minulla oli tämä juttu pöytälaatikossa jo ennen tätä Tuomaksen hyvää kirjoitusta, ja ehkä tuon jotain lisäinfoa aiheeseen.
Olisi huikeata, jos vanhemmilla olisi todellinen mahdollisuus valita kotihoidon ja päivähoidon välillä. Tällä hetkellähän ei ole taloudellisesti kannattavaa hoitaa omia lapsiaan kotona vanhempain vapaan päättymisen jälkeen. Käsittääkseni työttömänäkin saa paremman korvauksen kuin mitä “taskurahatyylinen” kotihoidon tuki tällä hetkellä on.
Kaikille perheille kotihoito ei sovi, syystä tai toisesta. Mutta tosiasiahan on, että myöskään ne (pahimmillaan 10h/päivä) päiväkotipäivät ei ole lapselle automaattisesti mikään ihanteellinen tilanne.
Jos päiväkotiin mennään aamulla seitsemäksi, ja iltapäivällä kotiin lähdetään viiden maissa, ei iltaa enää kovin pitkästi ole vietettäväksi omien vanhempien kanssa.
Minusta lapsella pitäisi olla paitsi subjektiivinen oikeus päivähoitoon, myös subjektiivinen oikeus kotihoitoon.
Kuntauudistus, varuskuntaverkon tarkastelu ja NATO-kysymys ovat pientä verrattuna päivähoidon ja kotihoidon herättämiin intohimoihin.
Horjumattomat tieteelliset paradigmat ja terve maalaisjärki todistavat sen puolesta, että juuri omille lapsille valittu hoitomuoto on ainoa oikea.
Jos joku on toista mieltä, tämä on paitsi yksiselitteisesti väärässä, myös sairaalla tavalla väärässä. Kommenttien vähyydestä päätellen Akateeminen Talousblogi ei kuitenkaan, ehkä onneksi, lukeudu Vauva-lehden foorumille linkittävän kansanosan lukutottumusten piiriin.
“Rusasen mukaan päivähoito on vahingollista pienille lapsille ja hän pohjaa näkemyksensä ‘kiintymyssuhdeteoriaan’. Työmarkkinoita tutkivalle taloustieteilijälle tällaisella ‘theory is also evidence’-asenteella on huono kaiku. Niinpä päätin kaivaa esiin, mitä tästä kysymyksestä tiedetään numeroiden valossa. ”
Täydennykseksi vielä, että Rusasen spesifisti mainitseman kiintymyksen yhteyttä päivähoitoon on myös tutkittu empiriisesti ja numeroin. Lyhyt yhteenveto merkittävimmistä tutkimuksista on Belsky (2009). Belskyn tekstin johtopäätös on, että päivähoidolla ja lapsen kiintymystyylillä on yhteys, mutta se on riippuvainen hoivan sosiaalisesta kontekstista. Kiinnostavana yksityiskohtana Yhdysvalloissa päivähoidon mikään yksittäinen piirre itsessään ei ennustanut lapsen kiintymyksen turvallisuutta, jonka merkittävin ennustaja oli vanhemman antaman hoivan sensitiivisyys. Mutta jos vanhemman hoiva oli epäsensitiivistä, päivähoidon huono laatu, liiallinen määrä ja moninaisuus voimistivat epäsensitiivisyyden kielteistä vaikutusta. Israelissa ja Australiassa puolestaan varhain aloitetun päivähoidon negatiivinen yhteys kiintymyksen turvallisuuteen oli suora.
Kiintymyksen turvattomuus ei kuitenkaan kaikissa muodoissaan välttämättä vähennä tuloja. On joitain tutkimuksia, joiden mukaan se voisi lisätäkin niitä suuremman työhön keskittymisen ja vähäisemmän altruismin kautta (Hazan & Shaver, 1990; Van Lange et al., 1997). Hyvinvoinnin kannalta tilanne voi olla toinen.
Belsky J. Early day care and infant-mother attachment security. Bennett J, topic ed. In: Tremblay RE, Barr RG, Peters RDeV, Boivin M, eds. Encyclopedia on Early Childhood Development [online]. Montreal, Quebec: Centre of Excellence for Early Childhood Development; 2009:1-6. Available at: http://www.childencyclopedia.com/documents/BelskyANGxp-Child_care2.pdf. Accessed 6.2.2012.
Hazan, C., & Shaver, P. (1990). Love and work: An attachment-theoretical perspective. Journal of Personality and Social Psychology, 59, 270-280. (http://www.psy.cmu.edu/~rakison/attachment2.htm)
Van Lange, P. A. M., Otten, W., De Bruin, E. M. N., & Joireman, J. A. (1997). Development of prosocial, individualistic, and competitive orientations: Theory and preliminary evidence. Journal of Personality and Social Psychology, 73, 733-746. (http://www.paulvanlange.com/files/VanLange1997.pdf)
Kiitos erittäin asiallisesta ja pohdiskelevasta vastauksesta kommentteihin! Tämä jälleen todistaa, että blogi palvelee tarkoitustaan herättämällä ajatuksia ja kiinnostavaa keskustelua.
Kiitokset kommenteista.
Ehkä on syytä selventää näiden tutkimusten tavoitteita. Kyse on poliittisten toimenpiteiden vaikutusten arvioinnista. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi äitiysloman pidentäminen tai lastenhoidon kustannusten subventointi. Tutkimuksissa pyritään sitten mahdollisimman läpinäkyvästi arvioimaan, miten nämä toimenpiteet vaikuttavat lasten tulemiin.
Keltinkangas-Järvinen ja Rusanen taas puhuvat siitä, onko koti (ilmeisesti keskimäärin) parempi paikka pienelle lapselle kuin päivähoito. En usko, että empiirinen tutkimus pystyy taloustieteessä koskaan vastamaan näin kunnianhimoiseen kysymykseen. On tietenkin hyvä, jos muut siihen pystyvät.
Mutta on hyvä muistaa, että jotkut vanhemmat etsivät aina jonkinlaisen kodin ulkopuolisen lastenhoidon pienille lapsille riippumatta siitä, mitä Keltinkangas-Järvinen tai Rusanen sanovat. Näin tehtiin Suomessa jo ennen kunnallista päivähoitoa ja tehdään myös edelleen maissa, missä sellaista ei ole. Politiikalla on vaikutusta juuri tällaisten ihmisten valintoihin. Ruhmin ja Waldfogelin läpikäymät tutkimukset pyrkivät nimenomaan estimoimaan toimenpiteiden kausaalivaikutuksia niiden ihmisten lapsiin, jotka muuttavat käytöstä toimenpiteiden takia. Tämän vuoksi näiden tutkimustulosten avulla voidaan edes auttavasti arvioida, mitä vaikutuksia esimerkiksi päivähoiden subventioiden lisäämisellä olisi lasten tulemiin.
Lopuksi, on tietenkin totta, että kognitiiviset kyvyt eivät ole ainoa mielenkiintoinen mittari. Olisi hienoa, jos meillä olisi myös tutkimustietoa näiden politiikkamuuttujien vaikutuksesta ei-kognitiivisiin kykyihin. Mutta kuten Ruhm ja Waldfogel toteavat “we know almost nothing about the medium- or longer-run effects of these programs for health, family functioning, criminality, social cohesion, or happiness”.
Tässä olisi hyvä väitöskirjan aihe, jos dataa löytyy. Suomen kodinhoidon tukien vaikutus lasten ei-kognitiivisiin tulemiin. Identifikaatio-strategiakin on jo olemassa. Tuomas Kosonen VATT:sta voi neuvoa asiassa.
Toisaalta on myös ihan pätevää argumentoida, että “saman ajattelumallin soveltamisella kaikkeen inhimilliseen toimintaan maailmassa” -asenteella on huono kaiku. Tämä on valitettavan usein taloustieteilijöille tyypillistä. Sinänsä se on ymmärrettävää, koska jos arsenaaliin kuuluu yksi teoria inhimillisestä toiminnasta, niin kauhalla on paha ammentaa… Laskennallis-rationaalinen relaatio löytyy kyllä ihan minkä tahansa kahden asian välillä tästä maailmasta, jos sen haluaa löytää.
Kriittinen taloustieteilijä käyttäisi rationaalista ajattelua välillä siihenkin, esim. millaista politiikkaa tällaisilla tutkimuksilla ja tutkimustuloksilla halutaan tehdä ja miten yleisesti ottaen halutaan vaikuttaa eri asemissa olevien ihmisten mahdollisuuksiin olla esimerkiksi lastensa kanssa kotona. Kumpa tällaisista lähtökohdista kumpuavia kirjoituksia näkisi julkisuudessa nykyään enemmän, kun taloudellinen ajattelu tunkeutuu yhä syvemmälle jokaiselle inhimilliselle elämänalueelle ja toimii perusteena kaikille “pakoille” ja “välttämättömyyksille”, joilla ihmisten elämää hallitaan.
Mutta siis, ottamatta tekstin varsinaiseen pihviin enempää kantaa, olen kyllä kaikin tavoin jutun lähtökohtaisesta ajatuksesta samaa mieltä: “theory is also evidence” -asenne on melko huono tieteellisen ajattelun lähtökohta ja siihen törmää valitettavan usein juuri yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä (joihin kasvatustieteetkin voi helposti lukea).
Monimuuttujaisen ilmiön (ihminen) analysointia seuraamalla yhtä muuttujaa (koulumenestys) ei ehkä voida pitää esimerkkinä akateemisesta tavasta tutkia asioita. Kuten muut kommentoijat ovat jo lähdeviitteineen todenneet, alle kolmivuotiaiden päivähoidon negatiiviset vaikutukset sosiaaliseen kehitykseen ovat havaittavissa. Kyseisen esimerkin kohdalla voidaan jopa postuloida, että puutteet sosiaalisessa kehityksessä korvataan hakemalla tukea ulkoisista struktuureista, kuten juuri kouluopinnoista.
kiravuo
Unicefin alaisuudessa toimii tutkimuskeskus Innocenti Research Center jonka tehtävänä on seurata OECD maiden kasvatuskäytäntöjä ja näihin liittyvää tutkimusta. Kyseinen tutkimuskeskus kerää myös lapsia ja perheitä koskevaa tilastotietoa joka antaa paljon tärkeätä vertauskelpoista tietoa lapsiperheiden tilanteesta eri maissa. Kyseinen keskus julkaisee myös yhteenvetoja viimeisimmistä tutkimustiedoista ja tuloksista. Viimeisessä raportissa nostettiin esille huoli alle kolmevuotiaiden ryhmähoidosta ja todettiin että tutkimukset osoittavat kiistämättä että liian varhainen, liian pitkä päivittäinen ryhmähoito on riski lapsen emotionaaliselle kehitykselle. Eroja lasten kognitiivisessa kehityksessä ei niinkään ollut nähtävissä päiväkotilapsilla mutta erot näkyivät lapsen sosiaalisissa taidoissa etenkin tunteiden hallinnassa ja käsittelyssä. Tutkimuskeskus kehoittaakin siksi eri maiden hallituksia kiinnittämään erityistä huomiota siihen miten yhteiskunnan pienimpiä hoidetaan. Suosittelen lämpimästi tutkimuskeskuksen julkaisuihin ja tietoon tutustumista.
Keltikangas-Järvinen ja Erja Rusanen m.m ovat lausunnoissaan ja kommenteissaan pyrkineet tuomaan esille samoja asioita. Jostain kummallisesta syystä ollaan sitä mieltä että kyse on heidän mielipiteistään tai omista ajatuksistaan. Ihmislapsen psykologinen kehitys ja sen vaiheet ja niihin liittyvät tarpeet ovat ollet tutkimusten kohteena varsin pitkään eikä sitä ymmärrystä ja niitä tosiasioita muuta miksikään äidin roolin väheksyminen ja mitätöiminen lapsen varhaisessa kehityksessä.
Päivähoidon haittapuolista on paljonkin tutkimustuloksia, joita esitellään esim. Liisa Keltikangas-Järvisen teoksessa Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Tuo on muuten kaikin puolin tutustumisen arvoinen teos, ks. myös http://linja-aho.blogspot.com/2011/08/jos-paivakoti-keksittaisiin-tanaan.html.
Keltikangas-Järvisen mukaan päivähoidon aloittaminen varhain (alle kolmivuotiaana) korreloi positiivisesti mm. lapsen aggressiivisuuden sekä käyttäytymis- ja keskittymisongelmien kanssa.
Tilanne ei selvästi ole niin yksioikoinen kuin tässä kirjoituksessa annetaan ymmärtää.
Mikko Koikkanen:
Kyllä se päivähoito tulee nimen omaan kotihoidon tilalle. Silloin kun lapset on päivähoidossa, niin ne ei oo kotihoidossa ja jos ne ei olis päivähoidossa, niin ne olis kotihoidossa.
Tämä on toki totta, mutta miten huonoja lasten vanhempien pitää olla, että tämä monipuolistuminen on hyvä asia?
Kun mietitään onko tarha parempi kuin koti, niin se on tietysti tosi tärkeetä tietää miten hyvä tarha on ja miten hyvä koti on ja sitten verrata näitä keskenään.
On kyllä aivan sairas ajatusmaailma sinulla! Ei pieni alle 3-vuotias lapsi tarvitse mitään hienoa varhaiskasvatusta, vaan sitä oman vanhemman syliä, rakkautta ja yksilöllistä huomiota, jota ei päiväkodista saa! Jopa tuntemani päiväkodin johtaja on myöntänyt asian ja kaikki päiväkodissa työskennelleet hoitajat ovat sanoneet samaa minulle. Alle 3-vuotias ei vielä edes leiki vastavuoroisesti muiden kanssa, vaan leikki on lähinnä rinnakkaisleikkiä, jossa oman vanhemman läsnäolo on lapselle vielä tärkeää. Jopa päiväkotien varhaiskasvatussuunnitelmissakin todetaan, että lapset alkavat vastavuoroisesti leikkiä vasta 3-4-vuoden iässä. En ole ikinä nähnyt vastaavaa 1-vuotiasta, vaikka kuinka ihmiset haluavat niin usein uskotella. Tärkein suhde pienellä lapsella on suhde omiin vanhempiin, ei kaveriin, jos meinaa tasapainoisen lapsen kasvattaa. Näen päivittäin hoitolapsia (kun olen omien lasteni kanssa ulkona) ja voin hyvin todeta, että vasta 3-vuotiaana lapset alkavat nauttia hoidosta ja leikkiä muiden kanssa enemmän. Toki on helppo tehdä tutkimuksia, joiden mukaan päiväkotilapset menestyvät paremmin koulussa, mutta opinnoissa menestyminen ei ole ollenkaan sama asia kuin että ihminen on psyykkisesti tasapainoinen, terveen itsetunnon omaava ihminen. Saman olen nähnyt yliopistossa: ihminen voi olla vaikka Laudaturin ylioppilas, mutta mieleltään täysin tasapainoton. Monesti uravanhemmat (usein korkeasti koulutetut) vievät lapsen jo alta 1-vuotiaana hoitoon, joten on helppo tehdä päätös, että näiden vanhempien lapset ovat niitä korkeasti koulutetumpia myös tulevaisuudessa. Mutta se onkin aivan eri asia se, tuleeko näistä “uravanhempien” lapsista tasapainoisia. On sitten masennusta, mielenterveysongelmia, paniikkihäiriöitä, unettomuutta yms. yms., jotka lähes kaikki juontavat juurensa varhaislapsuuden ongelmista. Yksi keskeinen tekijä on se, tunteeko lapsi olevansa rakastettu ja hyväksytty vai ei ja annetaanko hänelle tarpeeksi aikaa ja syliä. Jos 1-vuotiaan hylkää joka päivä tarhaan, lapsi ei tunne itseään enää rakastetuksi, koska hän ei ymmärrä, miksi vanhemmat jättävät joka päivä hänet. Päivähoitopaikka per lapsi maksaa muuten oikeasti 800-1200e/kk riippuen kunnasta ja lapsen iästä, mutta kyllä pieni- ja keskituloisen äidin kannattaisi yhteiskunnankin näkökulmasta ennemmin hoitaa itse lapsensa ja jos äidit kuuntelisivat sitä oikeaa omaa tuntoaan ja miettisivät oikeasti, miksi heistä tuntuu NIIN PAHALTA viedä lapsi hoitoon, niin ehkä päätyisivät sitten useammin hoitamaan itse lapsensa. Miksi yleensäkään tehdä lapsia jos uskoo, että joku muu taho pystyy hoitamaan lapsensa paremmin?
Eihän kyse olisi siitä, että lapsi päivähoitoon laitettaessa poistuisi kodin ja vanhempian kasvatuksen piiristä, vaan päivähoito tulee kotikasvatuksen rinnalle. Vanhempien huomiokaan lapsesta ei tämän takia poistu, vaikka sitä ajalla mitattuna teoriassa olisikin vähemmän.
Tällöin on vanhemmat huonompia tai parempia, lapsen kasvuympäristö joka tapauksessa monipuolistuu. Kasvamisessa ja kehityksessä ei ole kyse vain laadusta tai laaduttomuudesta. Tällöin ei esimerkiksi sillä luulisi olevan niin paljon merkitystä, leikkiikö lapsi heti muiden kanssa vai ei ja hyötyykö tätä kautta tarhasta.
Naapurissani asuu kaksi lastentarhan johtajaa ja heidän mielipiteet kyllä ovat olleet vakaasti sitä mieltä, että lastentarhat ovat vanhempia eivätkä lasta varten. Alle kolmivuotias lapsi ei vielä leiki kenenkään kanssa vaan pikemminkin omia leikkejään (kaksosten isänä olen voinut tämän empiirisesti todistaa. vasta yli kolmevuotias alkaa leikkiä yhteisiä leikkejä) eikä täten hyödy mitenkään siitä, että tarhassa hänellä olisi leikkikavereita jne. Henkilökohtaista huomiotakin lapsi saa varmasti enemmän kotona kuin tarhassa ihan karusti numeroiden valossa - kotona aikuisia per lapsi on varmaan enemmän kuin tarhassa. Kaikki vanhemmat eivät jaksa olla kotona pyörittämässä sitä rumbaa, eikä siitä tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Heitä varten on tarhat. Mutta oma mielipiteeni on, että lapsen on parempi kotona kuin tarhassa niin pitkään kun me jaksamme niitä siellä itse hoitaa.
Saitko noiden tutkimusten lukemisesta käsitystä siitä, että jos on keskiverto keskiluokkainen vanhempi, niin kannattaako lapsi laittaa päiväkotiin ja missä iässä?
Mikä on se cut off, että miten “huono” vanhempi saa olla, että
Tässähän on kaksi tasoa, kannattaako meillä olla ilmainen varhaiskasvatus ja kannattaako jonkun perheen laittaa lapsensa tähän ilmaiseen varhaiskasvatukseen vai jäädä kotiin hoitamaan lasta.