Eläkeneuvontaa

23.1.2012 Kirjoittanut Niku Määttänen

Taloussanomissa oli hiljattain juttu “eläkevuoden hinnasta”. Siinä pohdittiin, paljonko suurin piirtein keskituloinen ihminen menettää tuloja jäämällä eläkkeelle 62- tai 63-vuotiaana verrattuna siihen, että jäisi eläkkeelle vuotta myöhemmin.

Jutun aihe on tärkeä. Ihmisten olisi tietysti hyvä ymmärtää, minkälaisia taloudellisia seurauksia heidän eläkeratkaisuillaan on. Seuraavassa esitän - eläkeikää lähestyviä ATB:n lukijoita ajatellen - joitakin edellä mainittua Taloussanomien juttua täydentäviä näkökohtia.

Tarkastelen tässä sellaisen 63-vuotiaan työntekijän vaihtoehtoja,  joka pohtii lopettaako työura nyt vai jatkaako sitä vielä yhdellä vuodella.

Osa eläkkeelle jäämisen hintaa on tietysti menetetty palkkatulo. Lisäksi, kuten Taloussanomien jutussa korostettiin, lisätyövuosi nostaisi myös tulevaa työeläkettä aika reippaasti. Se johtuu 63-68 -vuotiaiden niin kutsutusta kannustin- tai superkarttumasta, joka on neljä ja puoli prosenttia vuodessa.

Esimerkiksi 3 500 euron kuukausipalkalla yksi lisätyövuosi kartuttaa tulevaa kuukausieläkettä noin 150 eurolla. Tarkassa laskelmassa pitäisi huomioida vielä mm. elinaikakerroin (joka todennäköisesti pienentää eläkettä), eläkkeiden indeksointi (joka nostaa eläkettä) ja verotus (joka tietysti vähentää käteen jäävää eläkettä huomattavasti).

Joka tapauksessa kannustinkarttuman avulla ansaitusta “lisäeläkkeestä” kertyy koko eläkeajalta helposti sievoinen summa. Jos eläkettä ehtii nostamaan esimerkiksi 15 vuotta, kannustinkarttuman avulla kertyy tässä esimerkissä loppuelämän aikana yhteensä noin 28 000 euroa lisää eläkettä. Tämän summan voi siis laskea osaksi eläkevuoden hintaa.

Kannustinkarttuma on kuitenkin voimassa vain siinä tapauksessa, että työntekijä ei samaan aikaan nosta eläkettä. Kannustinkarttuman hyödyntäminen edellyttää siis aikaisemmin kertyneestä eläkkeestä luopumista siltä ajalta, kun työntekijä hyödyntää kannustinkarttumaa. Esimerkissämme edellä mainitusta 28 000 eurosta tulisi siis vähentää vuosieläke, jonka työntekijä halutessaan saisi 63-vuotiaana. Tämä asia tuppaa unohtumaan kannustinkarttuman kannustavuutta hehkutettaessa.

63-vuotias työntekijä voi myös nostaa eläkettä töissä ollessaan (tosin se ymmärtääkseni edellyttää työsuhteen katkaisemista ja uuden solmimista). Tällöin työntekijä siis luopuu kannustinkarttumasta ja eläke karttuu paljon hitaammin. Tämä on todennäköisesti kannustinkarttuman hyödyntämistä parempi vaihtoehto siinä tapauksessa, että palkkatulo on pieni suhteessa jo aikaisemmin kertyneeseen eläkkeeseen. Suuren eläkkeen nostamista ei kannata lykätä euromääräisesti pienen kannustinkarttuman vuoksi.

Kannustinkarttuma ei myöskään ole houkutteleva siinä tapauksessa, että odotettavissa oleva elinaika on lyhyt. Huonoja elintapoja noudattavan kannattaa siis todennäköisesti nostaa vanhuuseläkettä heti kun mahdollista vaikka tekisikin vielä töitä.  Vastaavasti kannustinkarttuma on erityisen kiinnostava vaihtoehto terveellisiä elämäntapoja noudattaville naisille.

Kuten nähdään, eri eläkeratkaisujen vertaaminen edellyttää useiden yksilökohtaisten asioiden huomioista. Ihmisten päätöksentekoa voisi helpottaa eri vaihtoehtoja vertaavalla eläkelaskurilla, joka huomioisi ainakin iän, palkan, eläkekertymän ja elinajan odotteen. Olemassa olevat laskurit (esim. täällä) ovat varsin puutteellisia.

Avainsanat:

Aihealueet: Julkinen talous

3 kommenttia kirjoitukseen “Eläkeneuvontaa”

  1. Jouko Marttila kirjoitti:

    Kannattaa aloittaa eläkesäästäminen ajoissa, niin voi panostaa elämänlaatuun silloin, kun on vielä terve. Tunnen aika monta kaveria, jotka ovat saaneet aivoinfarktin pian eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Siinä ei paljon lisäeläke enää lohduta.

    Eläkelaskelmien teko on muutenkin arpapeliä, kun verotus muuttuu jatkuvasti ja vapaaehtoisten eläkevakuutusten ehdoista ja kuluista ei kukaan ota selvää. Suora ja säännöllinen rahastosäästäminen (indeksirahastoihin) tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. Peliviettiä voi sitten tyydyttää suorilla osakesijoituksilla.

    Jokke
    http://taloudentulkki.com

  2. Jo Eläkeläinen kirjoitti:

    Sitä ei voi rahalla arvioida, kuinka paljon laadukkaampaa on aloittaa vanhuuseläke 63-vuotiaana kuin 68-vuotiaana.

  3. Jaakko Joki kirjoitti:

    Olipa mielenkiintoinen kommentti! Tuota Talouselämän juttua itsekin pohdin tuossa männä viikolla - näin 25-vuotiaana täytyy alkaa pohtia, miten eläkkeensä järjestää.