Tällä hetkellä suomalaisten sijoittajien - niin kotitalouksien kuin yhteisöjenkin - kotimaisiin yrityksiin tekemät osakesijoitukset ovat ns. yleisöjulkisia riippumatta niiden suuruudesta. Tuleeko näin olla myös jatkossa?
Kun ulkomaalaiset sijoittajat ostavat suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita, niiden osakeomistukset voivat olla ns. hallintarekisteröityjä eli niitä voidaan säilyttää omaisuudenhoitotileiksi kutsuttavilla arvo-osuustileillä. Tällaisesta tilistä ei ilmene sitä, mikä ulkomainen taho osakkeet lopulta omistaa, vaan se, kuka – eli esimerkiksi mikä pankki tai sijoituspalveluyritys – tiliä hallinnoi.
Hallintarekisteröinti viittaa moniportaiseen omistajarakenteeseen. Sillä tarkoitetaan järjestelmää, jossa arvo-osuusmuotoisia osakkeita ei säilytetä omistajakohtaisesti arvopaperikeskuksen järjestelmässä vaan omaisuudenhoitajan tietojärjestelmissä. Tämän säilyttäjän hoidossa olevat, yhden tai useamman sijoittajan arvo-osuusmuotoiset asiakasomistukset voidaan puolestaan kirjata säilyttäjän nimissä olevalle omaisuudenhoitotilille.
Osana arvopaperimarkkinalain uudistusta pohditaan parhaillaan sitä, voitaisiinko kotimaisten yhtiöiden suomalaisomistajien arvopapereiden pakollisesta suorasta hallinnasta luopua sallimalla heille myös moniportaiseen hallintarekisteröintiin perustuva omistajuus. Muutoksella olisi toteutuessaan moniulotteisia seurauksia ja se koskisi monia osapuolia.
Muutosta puoltaa se, että moniportaisuuden avulla saataisiin sekä ilmeisesti laskettua osakekauppoihin liittyviä korkeita selvityskuluja – kuten mm. tässä selvityshenkilön raportissa esitetään – että lisättyä selvitys- ja säilytystoimintojen markkinoilla toimivien osapuolten välistä kilpailua. Tämä vahvistaisi kotimaisten osakemarkkinoiden toimintaedellytyksiä pidemmän aikavälin näkökulmasta.
Hallintarekisteröinnin mahdollistava muutos olisi myös tarpeellista mukautumista kansainvälisiin muutospaineisiin arvopaperimarkkinoilla. Sen myötä suomalaiset sijoittajat voisivat hyötyä niistä tehokkuus- ja kilpailueduista, joita sekä uuden Euroopan laajuisen selvitysjärjestelmän (Target 2 Securities) että arvopaperikeskuksia koskevien EU:n laajuisten toimintapassien odotetaan aikanaan tuovan.
Toisaalta kansainvälinen suuntaus on se, että osakeomistusten ja omistusrakenteiden läpinäkyvyyttä halutaan lisätä. Tämän katsotaan parantavan osakemarkkinoiden tehokkuutta ja vahvistavan yritysten hallinto- ja omistusjärjestelmien toimintaa.
Tästä näkökulmasta arvioituna moniportaisen hallintarekisteröinnin salliminen kotimaisten yhtiöiden suomalaisomistajille on kyseenalaista. Se nimittäin tarkoittaa, että ainakin osa suomalaisista osakeomistuksista kirjattaisiin tavalla, josta ei välittömästi ilmene, kuka tai mikä taho osakkeet lopulta omistaa.
On kuitenkin tärkeää huomata, että syyt lisätä osakeomistusten ja omistusrakenteiden läpinäkyvyyttä eivät liity piensijoittajien osakeomistuksiin. Läpinäkyvyyttä tavoitellaan merkittävien omistuksien ja yritysten lähipiiriin ja arvopaperimarkkinoiden sisäpiiriin kuuluvien omistuksien ja kaupankäynnin osalta.
Näiden yleisö- tai viranomaisjulkisuudesta ei ole tarpeen Suomessakaan tinkiä.
Sen sijaan epäselvempää on se, miksi tavallisten yksityishenkilöiden tai kotitalouksien osakeomistusten tulisi olla julkisia.
On vaikea nähdä, mitä merkittäviä yhteiskunnallisia etuja nykyisen, suoraan hallintaan perustuvan järjestelmän mahdollistamalla yleisöjulkisuudella saavutetaan, varsinkin jos viranomaisten ja arvopapereiden liikkeeseenlaskijoiden tiedonsaantitarpeet voidaan pienten omistusten osalta varmistaa myös moniportaisessa järjestelmässä.
Eikö siinä ole jotain ristiriitaista, että kotitalouksien pienimuotoisimmatkin osakeomistukset ovat julkisia, vaikka samaan aikaan niiden monet muut velka- ja varallisuuserät, kuten vaikkapa palkka- ja talletustilien saldot tai asuntolainan koko, ovat yleisesti hyväksytysti ja ehdottomasti kotitalouksien yksityisasia?
*************************
Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori.
Tämä kirjoitus on hieman muokattu versio tekstistä, joka on julkaistu 17.5.2012 sanomalehti Keskisuomalaisessa.
Avainsanat: julkisuus, osakeomistus
Aihealueet: Rahoitus
Pohjolapankin palkitsemissotkuilla ei ole mitään tekemistä hallintarekisterin kanssa. SH viitannee 29.12.2011 artikkeliin, jossa todettiin Pohjolan muutaman tytäryhtiön olevan osittain henkilökunnan omistamia, ja että henkilökunnalla on tuohon tarkoitukseen holding-yhtiöt? Journalistisesti tuo juttu ei ollut mikään läpimurto, koska järjestely on perustamisestaan alkaen kuvattu Pohjolan vuosikertomuksessa. Vallan vahtikoira räkytti tuossakin tilanteessa omalle hännälleen, mutta kivahan se on, että se jaksaa näistäkin huteista huolimatta jatkaa.
Edelleen epäilen, että merkittävin nykykäytännön positiivinen puoli on veropohjan pitäminen laajana ihan nykyjärjestelmillä. Mutta jos joku oikeasti tahtoo kiertää veroja, niin kuka valvoo sitä ulkomaisen pankin ao-tilillä hallintarekisteröidysti tehtävää osakekauppaa nykyäänkään? Eikö se kannattaisi kiinnittää huomiota enemmän tähän kansainvälisen käytännön - eli hallintarekisteröinnin - valvonnan ja sääntelyn kehittämiseen?
Osakesäästäjien keskusliitto on esittänyt asiallisia argumentteja uudistusta vastaan. Allekirjoitan ne täysin.
Kysymys ei ole ainoastaan sisäpiirin omistuksien julkisuudesta, vaan omistustiedoilla voi olla merkitystä myös laajemminkin. Ei taida olla kauaa, kun Helsingin sanomat paljasti OP-konsernin palkitsemissotkut, jotka ylittivät selvästi sisäpiirin ja taisivat ulottua myös laajemmalle kuin ns. lähipiiri. Tämä ei olisi ollut mahdollista, jos omistukset olisivat olleet piilossa.
Esimerkiksi median ja tutkivan journalismin toimia vallan vahtikoirana edellyttää tietoa. Viranomaiset ovat eri elämänalueilla osoittaneet jo varsin hyvin, ettei heillä yksinkertaisesti ole kykyä, halua ja resursseja hoitaa heille annettuja tehtäviä. Tästä syystä se, että viranomaisilla olisi tietoa omistuksista, ei yksinkertaisesti ole riittävää. Tieto on kansalaisyhteiskunnan perusedellytys ja hallintarekisteri vie päinvastaiseen suuntaan.
Yhdenvertaisuus sitten edellyttää sitä, että kaikki pelaa samoilla säännöillä. Se, ettei persaukisten omistukset kiinnosta ketään, ei ole argumentti hallintarekisterin puolesta.
Kun Krisu sitä kysyi, niin selvennetään:
-Ei liity suoranaista vastapuoliriskiä. Kyse on säilytettävistä asiakasvaroista, ei säilyttäjäyhteisön omasta maksukyvystä. Säilyttäjäyhteisön kaatuessa säilytettäviä varoja ei käytetä kattamaan sen vastuita, vaan säilytettävä kama siirtyy. Jos säilytät venettäsi talvet vuokravarastossa, sen varastoyhtiön konkkapesä ei (toivottavasti) myy venettäsi.
-Tämä riski ei sellaisenaan ole voimassa myöskään kapitalisaatiosopimuksissa, jotka toteutetaan pääosin fyysisillä omaisuuserillä, ei siis johdannaisilla.
-Kapitalisaatiosopimuksilla tai johdannaisilla toteutetut omistukset eivät ole julkisia, mutta jos niillä aikaansaadaan yrityksen toiminnan kannalta merkittävä äänivaltakeskittymä, yrityksen itsensä täytyy julkistaa se.
Ei siitä mitään suoranaista iloa ole, että Pauli Palkansaajan omistukset ovat julkisia. Ehkä se helpottaa jotakin verotuksen cross-checkaamista tms, mutta ei sillä hallintarekkareiden käyttöönotolla oikeasti mitään menetettäsi. Kulujahan se säästäisi ja helpottaisi pankkien välistä järjestelmien yhteensovittamista.
Tekniset yksityiskohdat osakekaupan sujuvoittamisesta, pörssikaupan kilpailusta ym. työntää syrjään ne oleelliset kysymykset siitä: Mitä varten osakekauppaa ylipäätään käydään? Mitä tarkoitusta varten pörssit alunperin kehitettiin? Mitä sellaista pörssit tuottavat kansantaloudelle nykyään että tällaisista “nippeli”yksityiskohdista kannattaa edes keskustella? Ollaanko pörsseissä keräämässä pääomia tuottaviin investointeihin vai kuplia johtoryhmien optioita paisuttamaan?
Mikä motivaatio oikeasti ajaa tällaista lainmuutosta kun kansantalouden ja kansakunnan hyvinvoinnin kannalta se on yhdentekevää. Päällimmäiseksi jää vain ajatus umpimielistä pyrkimyksistä houkutella (muka tarvittavia) pääomia silläkin uhalla että veronkierto lisääntyy ja kansalasien lainkunnioitus horjuu.
t:Pasi Pulkkinen
Eikö hallintarekisteröinnin ongelmana olisi myös omaisuudenhoitoyhteisön konkurssiriski, joka kohdistuisi säilytettävien arvopaperien takaisinluovutukseen? Tämä riskihän on olemassa nykyisissä kapitalisaatiosopimuksissa ja siihen päin mennään kokoajan enemmän. Niissäkään kohde-etuuteen perustuvat johdannaisilla toteutetut tosiasialliset omistukset eivät taida suurelta osin olla julkisia.
Toinen ongelma on sitten nämä yleiset kirjanpitopetokset, joissa asiakkaan osakkeet kirjataan esimerkiksi pankin omiksi. Kun omistus ei alun perinkään ollut julkista niin asiakkaan on yhtä vaikea osoittaa koskaan omistaneensakaan osakkeita kuin on palauttaa venäläisestä pankista kadonnut tili.
Kirjanpitopetoksista voi kysäistä tarkempaa tietoa pankkien tietotekniikan parissa työskenteleviltä.
“Kun ulkomaalaiset sijoittajat ostavat suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita, niiden osakeomistukset voivat olla ns. hallintarekisteröityjä eli niitä voidaan säilyttää omaisuudenhoitotileiksi kutsuttavilla arvo-osuustileillä. Tällaisesta tilistä ei ilmene sitä, mikä ulkomainen taho osakkeet lopulta omistaa”
Ei pidä paikkaansa vaan tavallinen professorikin voi ostaa vakoilijoilta yksityiskohtaiset omistajatiedot.
Kun valtioiden vakoojalaitoksista alkoi tulla itsenäisiä mafioita noin 50 vuotta sitten niin ne ensi töikseen huomasivat tarvitsevansa valtiosta riippumatonta rahoitusta. Ensin ne hankkivat rahaa ase- ja huumekaupalla. Noiden lisäksi ne ovat myyneet tietokantoja tällä vuosituhannella ja vähän ryöstelleet (miljardeja).
Leikitään nyt kuitenkin tätä yhteiskuntaleikkiä ja leikitään, että nuo tiedot eivät kelpaa todisteiksi rahanpesusta tai veropetoksesta Suomessa.