Akateeminen talousblogi

Hesarista tupsahti kiertohaastattelu eurokriisistä, joka on kuulemma lähetetty 50 ekonomistille.

Pysyykö euroalue koossa? Olkaa hyvä, vastatkaa yhdellä ilmaisulla: KYLLÄ, EI tai EN OSAA SANOA. Antakaa vastauksellenne lyhyt perustelu eli 2-3 lyhyttä virkettä (Noin 200 merkkiä välilyönnit mukaan lukien).

Aika pahan heittivät.

Mikään ei ole ikuista, vaan kysymykselle täytyy heti alkuun tulkita jokin aikahorisontti. Jos vastaa “ei” avoimella takarajalla, niin voisi loputtomasti sanoa, että se vain ei vielä ole ehtinyt hajota. Valitsin hatusta 5 vuoden aikahorisontin. Näin siis oma versioni kysymyksestä tarkentui muotoon, “Luopuuko ainakin yksi nykyisistä euroalueen maista eurosta seuraavan 5 vuoden aikana?”

Kyllä-Ei-EOS asteikko on tietysti kätevä arvausleikissä, mutta sitä ei voi ottaa kirjaimellisesti. Jos nimittäin “kyllä” tai “ei” tarkoittaisi sitä, että on täysin varma suuntaan tai toiseen, niin vain suuruudenhullu voisi vastata tällaisiin kysymyksiin mitään muuta kuin EOS. Mikä olisi pidemmän päälle aika tylsää. Tutkijana kysyisin Kyllä-tai-Ei veikkaukset mielummin probabilistisena versiona. Oma versioni kysymyksestä on lopulta “Mikä on subjektiivinen todennäköisyytesi sille, että ainakin yksi nykyisistä euromaista luopuu eurosta seuraavan 5 vuoden aikana?”

Subjektiivinen todennäköisyys

Vertailun vuoksi, mieleltään terveen ihmisen subjektiivinen todennäköisyys sille, että maapallo jatkaa pyörimisliikettään vielä huomennakin, on 100%. Todennäköisyysasteikon “EOS” on tasan 50%. Se on tavallaan hyvin äärimmäinen vastaus, koska se tarkoittaa, että ei ole pienintäkään hajua siitä kumpi vaihtoehdoista on todennäköisempi. Se olisi ainoa järkevä vastaus, jos ei ymmärrä vaihtoehtoja (jos ne olisi vaikkapa esitetty kiinaksi).

Vastaaminen todennäköisyysprosentilla voi tuntua abstraktilta, ja voi olla liiankin houkuttelevaa heittää se äärimmäinen EOS eli 50%. Itse kukin lukija voi haarukoida oman prosenttivastauksensa tuohon eurokysymykseen kahden vaihtoehdon “uhkapelien” avulla seuraavasti. Kuvittele, että joku tarjoaa sinulle valinnan kahden ilmaisen uhkapelin väliltä. Jos veikkaat “kyllä,” ja euroalue todellakin pysyy koossa, niin saat 60 euroa, ja muuten et mitään. Jos valitset “ei,” ja euroalue todellakin hajoaa, saat 40 euroa, ja muuten et mitään. (Tai ehkä tässä pitäisi tarjota dollareita…) Jos ottaisit näistä kahdesta uhkapelistä mielummin vastaan tuon “kyllä-pelin”, niin subjektiivinen todennäköisyytesi euroalueen hajoamiselle on enintään 60%.

Pohdi tämän valinnan eri versioita, joissa kahden voittovaihtoehdon yhteensä lupaamat rahat summautuvat aina 100 euroon. Ehdoton “ei” tarkoittaa tällä asteikolla sitä, että ottaisit mielummin vaikka vain 1 sentin, jos euroalue hajoaa, kuin 99.99, jos se pysyy koossa. Ehdoton “en-osaa-sanoa” tarkoittaisi, että valitsisit aina sen puolen uhkapelistä, joka tarjoaa yli 50 euroa. Jos sinulla on asiasta pieninkin näkemys, mutta et ole vastauksestasi yhtä varma kuin seuraavasta aamunkoitosta, niin jossain muussa euromäärässä menee se raja, jossa valintasi vaihtuu kyllästä eihin. Tämä on yksi tapa määritellä “subjektiivinen todennäköisyytesi” euroalueen hajoamiselle.

Ai niin siitä eurosta vielä

No mainitaan nyt se oma vastaukseni, vaikka se ei tämän blogijutun pointti olekaan.

Mitä vaatisi vakava ennustaminen 17 jäsenmaan europäätöksistä seuraavan 5 vuoden ajalle? Ihan ensin pitäisi olla käytössä ennuste jokaisen 17 jäsenmaan politiikasta: ei vain nykysten hallituslinjojen pitävyydestä vaan myös tulevista vaalivoittajista. Yhden maan päätös riippuu toisen politiikasta. Yksi lukuisista jokereista, jonka tulevat linjat pitäisi ennustaa, on Saksan korkein oikeus  - se voisi periaatteessa pakottaa luottolamasta kärsivän euromaan eroamaan. Tässä vaiheessa päätä alkaa jo kummasti särkemään…

Hetken pähkäilyllä sain omaksi “kyllä-prosentikseni” 30. Subjektiivisen todennäköisyyden kääntäminen tuolle arkikielen ehdottomalle Kyllä-Ei-EOS asteikolla vaatii vielä näkemyksen siitä, missä prosentissa menee EOS:n ja Ei-vastauksen raja. On aika vähän kysymyksiä, ja vielä vähemmän mielenkiintoisia kysmyksiä, joihin voisi vastata muuta kuin EOS, jos se tarkoittaisi 100% varmuutta. Vedin taas tulkintani hatusta, ja päätin että Hesarin “Kyllä” tarkoittaa vähintään 90% subjektiivista todennäköisyyttä, ja “Ei” alle 10%. Laitoin siis vastauksekseni EOS. Enkä tietysti 200 merkin selvennysvirkkeessä lähtenyt selittämään mitään subjektiivisista todennäköisyyksistä.

Hesarin muut kysymykset muuten olivat: 2) Pitäisikö Suomen irtautua eurosta? 3) Minkä kouluarvosanan (4-10) annatte Suomen hallitukselle eurokriisin hoidosta? ja 4) Avoin kysymys, johon tarvitaan sanallinen vastaus: Mitä tapahtuisi, jos Suomi eroaisi eurosta? Tähän voi vastata hieman pidemmälti eli 4-5 virkettä (Noin 400 merkkiä välilyönnit mukaan lukien).

[ Lisäys 19.7. Linkki Hesarin jutun verkkoliitteeseen, jossa vastaukset kysymykseen 4. Mukana 5 AT-bloggaria!]

Ennustetarkkuuden arvioinnista

Jotta vastausten tarkkuutta voi seurata, täytyy kysymysten olla muotoiltu siten, että niille väistämättä realisoituu joko kyllä- tai ei-tulema, eli 100% tai 0%. Prosenttiarvausten tarkkuus voidaan mitata erotuksena tulemasta. EOS antaa aina 50% virheen (tulema miinus ennuste), samoin kuin kruuna-tai-klaava-pohjainen veikkaaminen keskimäärin. Vähintä mitä voidaan vaatia, on että keskimääräinen virhe olisi pidemmän päälle alle 50%. Jos kysymykset ovat oikeasti mielenkiintoisia, niin kuolevaiset eivät pidemmän päälle voi päästä kovin lähelle 0% keskimääräistä virhettä. Pienissä määrässä kysymyksiä ja eksperttejä sattuman osuus väistämättä dominoi. Mutta jos on tarpeeksi suuri populaatio, niin ennusteiden osuvuutta voidaan analysoida tilastollisesti. Tällainen tutkimus on tehty.

Whartonin proffa Phil Tetlock seurasi 284:ää politiikan asiantuntijaa 20 vuoden ajan, vastausformaattina subjektiiviset todennäköisyydet kyllä-tai-ei kysymyksiin (tyyliin hajoaako Kanada vuoteen X mennessä?). Hän raportoi tuloksista kirjassaan Expert Political Judgment. Siitä selviää, että ennusteista oli keskimäärin vähän–mutta vain hyvin vähän–hyötyä. Huonoimmat ekspertit (nimettömyys oli taattu) olivat niitä, jotka antoivat useammin vahvimpia ennusteita, eli usein lähellä nollaa tai sataa. Tetlock havaitsi myös, että keskimääräistä huonommat ja äärimmäisemmät ennustajat olivat myös muita yleisemmin esillä mediassa. Tämä on helppo ymmärtää, jos ajatellaan että median tarkoituksena on välittää viihdyttäviä kommentteja. Raflaavat kommentit ovat tietysti viihdyttävämpiä kuin toisaalta-tai-toisaalta tyyppiset pohdiskelut.

Aihealueet: Mikro

Jätä kommentti tai paluuviite.
Seuraa kommentteja täältä (RSS 2.0).
CC: by-nd-nc