Olisiko palkkojen alentamisella suotuisia vaikutuksia talouteen? Ja olisiko palkkojen muututtava herkemmin taloudellisen tilanteen muuttuessa (palkkajoustoja kasvatettava)? Viime aikoina kumpaakin on ehdotettu, mutta mitä tiedämme niiden vaikutuksista?
Keynesin ajattelussa nimellispalkkojen (meillä siis euromääräisten) palkkojen jäykkyys sekä alas- että myös ylöspäin oli taloutta vakauttava mekanismi. Hyvä esitys Keynesin ajattelun perusteista löytyy tästä ja tästä James Tobinin kirjoittamasta artikkelista. Keynes ajatteli esimerkiksi, että nimellispalkkojen jäykkyys vähentää deflaation mahdollisuutta. Lisäksi Keynes ymmärsi palkkojen muodostukseen vaikuttavan myös sen, että palkansaajia kiinnostavat myös heidän palkkansa suhteessa muiden palkkoihin, palkkojen ”reiluus”. Yksittäisten palkansaajien palkkojen alentaminen rikkoo reiluuden periaatetta ja aiheuttaa ongelmia, työmotivaatio saattaa esimerkiksi heikentyä. Suhteellisten palkkojen/tulojen merkityksen hyvinvoinnille on vahvistanut myös viime vuosina ns. behavioraalisessa taloustieteessä tehty tutkimus. Jos suhteellisilla palkoilla on merkitystä, niin palkkojen alentaminen, vaikka se olisikin järkevää, olisi hankalaa, alennus pitäisi tehdä koordinoidusti kaikille. Rahapolitiikan keventäminen ja inflaation kiihdyttäminen on yksi keino alentaa reaalipalkkoja niin, että kaikki ovat sen valmiit hyväksymään.
Sillä, että palkansaajat ovat kiinnostuneita palkkojen reiluudesta, voi olla myös hyviä kokonaistaloudellisia vaikutuksia. V. Bhaskar on osoittanut (Wage Relativities and the Natural Range of Unemployment, Economic Journal 1990), että maailmassa, jossa eri toimialojen ammattiliitot ovat kiinnostuneita palkkojen reiluudesta, reaalipalkat asettuvat tasolle, jossa myös täystyöllisyys on mahdollista. Näin siis ainakin teoriassa solidaariselle palkkapolitiikalle on olemassa hyvät perusteet.
Palkkojen reiluus voi siis parantaa työmarkkinoiden toimivuutta ja työllisyyttä. Ehkä tämä olisi syytä muistaa niidenkin, jotka vaativat palkkojen määräytymistä yritys- tai toimialatasolla, ilmaisia lounaita ei ole. Viimeaikainen palkkojen alentamiskeskustelu onkin ollut hyvin erikoista, mitään kiinnostusta siihen, miten alennus vaikuttaisi työntekijöiden kannustimiin tehdä työnsä hyvin, ei ole näkynyt. Paitsi tietysti silloin, kun on ehdotettu johtajien palkkojen alentamista.
Tämä Keynesistä, mutta makrotaloustieteen ja myös käytännön talouspolitiikan valmistelun yksi keskeisimmistä työvälineistä ovat ns. uuskeynesiläiset mallit. Mitä ne sanovat palkkojen alentamisesta ja palkkojen jouston kasvattamisesta? Jordi Gali, Pompeu Fabran yliopiston professori, on yksi uuskeynesiläisten mallien tunnetuimmista kehittäjistä. Häneltä ilmestyi joulukuussa artikkeli “Notes for a New Guide to Keynes (I) (löytyy tästä), jossa hän pohtii uuskeynesiläisten mallien yhteyttä Keynesin ajatteluun. Niinpä hän myös selvittää yksinkertaisessa perusmallissa sekä palkkojen alentamisen että palkkajoustojen kasvattamisen vaikutuksia. Perustulos on, että emme tiedä, vaikutukset riippuvat mallin yksityiskohdista. Keskeisessä asemassa on rahapolitiikka, se miten herkästi rahapolitiikka reagoi inflaation ja kokonaistuotannon muutoksiin ja siten vaikuttaa reaalikorkoihin. Palkkojen alentamisella ja palkkajoustojen kasvulla ei ole mallissa mitään vaikutusta ilman tätä. Gali varoittaakin johtopäätöksenä odottamasta, että palkkajoustoilla olisi suotuisia vaikutuksia.
Uuskeynesiläisistä perusmalleista puuttuu monia myös Keynesin mutta erityisesti Tobinin korostamaa piirrettä, joiden huomioonottaminen tekee palkkojen alentamisesta ja palkkajoustojen kasvattamisesta huonompaa politiikkaa kuin perusmalli kertoo. Yksi näistä on velka, palkkojen alentaminen nostaisi velkaisten ihmisten velkataakkaa, velat kun ovat myös euromääräisiä, mutta niiden alentamisesta ei ole puhuttu sanaakaan. Tietysti myös säästöjen reaaliarvo nousisi, mutta mitä pankeille tapahtuu, jos velat jäävät maksamatta? Ja joka tapauksessa velallisten voi odottaa vähentävän tavaroiden ja palveluiden kysyntää enemmän kuin säästäjien sitä lisäävän.
Palkkojen alennus vähentäisi suoraan kysyntää ja painaisi myös muita hintoja alas ja lisäisi myös yrittäjien velkataakkaa. Hintojen lasku vaimentaisi reaalipalkkojen laskua mutta loisi samalla deflaatio-odotuksia, mikä vähentää kysyntää. Äärimmäisessä tilanteessa, jossa korot ovat jo lähellä nollaa, deflaatio kasvattaisi reaalikorkoja ja kutistaisi investointeja. Ja nythän me olemme nollakorkotilassa. Tämä merkitsee sitä, että tavanomaisen rahapolitiikan voima on heikko, eivätkä Galin tulokset päde. Palkkojen alentamisella ja palkkajoustojen kasvattamisella ei nyt vain ole niitä mahdollisia myönteisiä vaikutuksia, joita niillä muuten mahdollisesti (mutta vain mahdollisesti) olisi.
Avainsanat: palkkajoustot, palkkojen alennus
Aihealueet: Makro, Työmarkkinat
On mielenkiintoista lukea teoriaherrojen perusteluja sille, miksi palkat eivät voisi joustaa alaspäin. Talousteorioita ja käyttäytymistieteitä yhdistämällä voi perustella mitä tahansa, mutta kaipaisin tutkijoilta käytännön näyttöjä palkkajoustojen turmiollisuudesta.
Jos Keynes olisi oikeassa, niin miksi palkkajäykkyys ei ole vakauttanut taloutta Euroopassa? Sen sijaan palkkajoustot ovat tietääkseni olleet keskeinen syy esimerkiksi Saksan ja Sveitsin talouden menestykseen.
Mitä tulee reiluusteoriaan, niin se ei suinkaan heikennä palkkajoustojen vaikutusta. Ainakin pienessä yrityksessä palkkajoustoihin suhtaudutaan ymmärtävästi, jos vaihtoehtona olisi irtisanominen. En usko, että palkkajäykkyydestä johtuvat irtisanomiset vakauttavat taloutta paremmin kuin paikallistason palkkajoustot. Jään odottamaan todisteita päinvastaisesta.
En viitsi vatkata STX:ää, mutta skandaaliksihan se paljastuu. Ei yksin hallituksellemme, joka kaiken syleilyvyydessään tämänkin omii. Nyt on näet kriisin tähden niin, että EKP kelpuuttaa jälleenrahoituksensa vakuudeksi liikepankilta myös teollisuuslainat. Englannissa ohjelman nimi on Funding for Lending ja US Fedissä on omansa, lukuisat ja valtavat. Mutta niin on EKP:ssäkin. Ei se ole jumissa Kreikkaan tai eurokriisiin, vaan myös työllisyys ja tuotantoinvestoinnit ovat silmämääriä.
Kun liikepankki haluaa rahoittaa laivanrakennuksen, se saa rahat Telakan velkatunnistetta vastaan EKP:stä. Lisäksi useilla liikepankeilla on vaikka kuinka rahaa huilissa EKP:ssä, talletustileillään. Valtavasti rahaa jouten. Tasan vuosi sitten EKP jakoi liikepankeille kolmen vuoden lainaa niiden haluamia määriä olemattomalla korolla. Niitä otettiin yhteensä biljoona. Suomessa toimivat pankit eivät rahaa ottaneet, eivät ole aikeissa mitään isompaa rahoittaakaan.
Ranska kähvelsi STX Turun tilauksen ottamalla rahat EKP:n vuosi sitten pankeille jakamasta rahasta. Ja ellei näitä olisi ko. Telakan rahoittajilla, niin nyt tilanteen tullen Ranskan Bretangessa voitiin koota pankkisyndikaatti, joka jälleenrahoittaa STX Ranskan laivarakennuksen ja vastaavan velkakirjan toimittamalla sen EKP:hen. Sieltä tulee rahat tätä vakuutta, STX Ranskan tunnustamaa velkavastuuta vastaan. Näin se meni. Siis Telakan tunnustama velkakirja liikepankkiin ja sama paperi sieltä EKP:n -ja eurot alkavat virrata ja risteilijä rakentua.
Asiassa on vanhanaikainen maku. Se on peräti valtiokeskeistä rahasysteemiä. Sellainen onkin nyt päällä finassikriisin, USA-lähtöisen ml. 2007 painaessa päälle. Laillisuuskin on nyt toista kuin ennen kriisiä. On julistettu poikkeustila. Sitä Ranska käytti -tilanteen sallimalla tavalla, joka Suomessa lipsahti hyppysistä.
Jukka Sjöstedt
Joustetaan vain kohdennetusti, niin että ketään ei tarvitse potkia pois liian korkean palkan vuoksi tai jättää rekrytoimatta.
Työttömyys vähentää kysyntää ja lisää epävarmuutta ja velkaongelmia paljon enemmän kuin palkanalennus. Hyvä työllisyys olisi ratkaisu.
Reilu palkka on työn arvon verran, taantumassa siis vähemmän kuin hyvänä aikana. Palkkajoustamattomuus on siis epäreilua.
Suomi on tosin pieni avoin talous, eikä suljettu talous kuten Haaparannan ja Galin analyysi olettaa. Tässä linkki tiedostoon, jossa tuodaan esiin, että matalat palkankorotukset olisivat todella hyvä asia Suomelle:
http://blogs.helsinki.fi/jtervala/files/2013/01/Nollalinja.pdf
Juhani:
Eli jos on +0.001 astetta lämmintä, niin käyttäytyminen on kovin erilaista kuin jos on -0.001 astetta lämmintä?
Mitens, jos inflaatio on +0.001% verrattuna -0.001%?
“Että deflaatiossa olisi jotain erilaista, mitä inflaatioasteen laskussa ei ole.”
Deflaatiossa hintojen odotetaan laskevan ja käyttäydytään sen mukaan, inflaatiossa odotetaan hintojen nousevan.
Pakkasella vedetään pipo päähän ja helteellä shortsit jalkaan. Sanotaan, että on paljon pakkasta, vaikka yhtä hyvin voitaisiin sanoa olevan vähän lämpöä. Käyttäytyminen kuitenkin muuttuu.
Mä kaipaisin tähän tarkennusta:
“Palkkojen alennus vähentäisi suoraan kysyntää ja painaisi myös muita hintoja alas ja lisäisi myös yrittäjien velkataakkaa. Hintojen lasku vaimentaisi reaalipalkkojen laskua mutta loisi samalla deflaatio-odotuksia, mikä vähentää kysyntää. Äärimmäisessä tilanteessa, jossa korot ovat jo lähellä nollaa, deflaatio kasvattaisi reaalikorkoja ja kutistaisi investointeja.”
Mikä ero näissä kaikissa malleissa on inflaatioasteen laskulla ja deflaatiolla? Jos yllä olevassa sitaatissa korvaisi sanan “deflaatio” sanalla “inflaatioasteen lasku” niin olisiko se yhtä totta?
Mua häiritsee usein se, että tätä eroa ei tehdä. Etenkin vanhoissa keynesiläisissä malleissa puhutaan deflaatiosta ja inflaatiosta, niin kuin uudemmissakin, joissa malli on rakennettu (log-linearisoitu) optimaaliseksi katsotun nollainflaation ympärille.
Kun deflaatio ei ole, mä väittäisin, lainkaan todennäköinen skenaario, ainakaan kokonaisilla valuutta-alueilla. Keskuspankit ovat tehneet selväksi, että ne eivät anna inflaation kääntyä deflaatioksi. Ja deflaation puute yleisesti on ollut vähän yllättävä juttu tässä viime vuosina: joidenkin mallien meidän olisi “pitänyt” nähdä deflaatiota viime vuosina (ks. esim. Ball & Mazumder: Inflation Dynamics and the Great Recession). Edes Kreikassa, joka lienee näiden aikojen ääriesimerkki kysyntää laskevan politiikan seurauksista, ei ole deflaatiota. Suomenkaan kohdalla mä en oikein näe, miten palkat joustaisivat EK:n villeimmissä unelmissakaan niin, että nykyinen yli kahden prosentin vuosi-inflaatio taittuisi deflaatioksi.
Oma intuitioni on se, että ainakin nuo mekanismit, joista tekstissä puhutaan toimisivat myös inflaatioasteen laskussa. Mutta aina 1930-luvun lamaan palaava makrotalousoppi ja keskuspankkiirit ovat opettaneet mulle myös sen, että hintatason muutoksilla ei ole kovin suuria reaalisia vaikutuksia paitsi jos auta armias mennään deflaatioon niin sitten ryskyy. Että deflaatiossa olisi jotain erilaista, mitä inflaatioasteen laskussa ei ole.