Olen tämän aamun käyttänyt miettien lukiolaisten yliopistovalintoihin vaikuttavia tekijöitä. Sen jälkeen yritin valmistella luentoa ammattiliittomalleista. Jossain välissä kerkesin vielä laskeskella maahanmuuttajien määrän kehitystä eri kunnissa erästä kansainvälistymistä koskevaa esitelmää varten ja lähettää pari sähköpostia koskien PISA-tutkimuksen datan käyttöoikeuksia. Olenko siis uusliberaali? Ja jos olisin, tekisinkö tämän kaiken jotenkin tykimmin?
Taloustieteen maailman ulkopuolisille voi tulla yllätyksenä, että uusliberalismista ei taloustieteessä juuri keskustella. Useimpien akateemisten taloustieteilijöiden tutkimuskohteilla ei edes ole paljoakaan tekemistä talouspolitiikan saatikka makrotalouspolitiikan tai uusliberaalin sellaisen kanssa. Tutkimusta tehdään yliopistolla tieteellisin kriteerein ja useimmat tutkijat pyrkivät pikemminkin saavuttamaan tutkimuksillaan tieteen sisäistä mainetta kuin tekemään tutkimustuloksilla politiikkaa. Sama pätee yliopiston ulkopuolellakin tutkimuslaitosten taustayhteisöjen puoluekannasta riippumatta niiden tutkijoiden osalta, jotka pyrkivät tutkimuksiaan julkaisemaan tieteellisissä lehdissä. Meillä kun ei ole yhtään uusliberaalin taloustieteen lehteäkään. Journal of Post-Keynesian Economics sentään on olemassa, mutta ex-kollegaani Pekka Sauramoa lukuun ottamatta en ole kenenkään sitä nähnyt koskaan lukevan. Ylipäätään oppihistorian harrastus on taloustieteen sisällä olematonta. Taloustieteilijöiden maailmankuvaa tutkivat paljon innokkaammin ei-taloustieteilijät.
Taloustieteen ulkopuolella uusliberalisteja ja anti-uusliberalisteja tuntuu olevan paljon enemmän. Viimeksi pari päivää sitten tämän blogin kommenttipalstalla leimattiin valtaosa suomalaista ekonomistikuntaa uusliberaalin politiikan kannattajiksi. Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki on kirjoittanut uusliberalismista hiljattain kirjankin. Äsken tekemäni pikagooglauksen mukaan uusliberalismi on viime aikoina paitsi estänyt tehokkaan pankkisäätelyn ja STX-telakan tukemisen myös nitistänyt kuvataiteilijoiden koulutuksen, meinannut lakkauttaa koulutuksen maksuttomuuden, luonut innovaatioyliopiston ja jopa sulauttanut maaseudun kyläyhdistykset osaksi siirtymistä hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioon. (kaikki nämä kahdella ekalla googlen hakutulossivulla)
Mutta ei sitä uusliberalismia taloustieteen oppikirjoista tahdo löytää. Lueskelen luentoja valmistellessani paraikaa kolmea työn taloustieteen oppikirjaa. Näistä suosikkiopukseni nimi on osuvasti “The Economics of Imperfect Labor Markets”. Kilpailullisista markkinoista toki näissäkin puhutaan, mutta lähinnä kyse on benchmark-tilanteesta, johon eri institutionaalisten järjestelyjen vaikutuksia verrataan. Vaikkapa ammattiliittoja yksikään pöydälläni olevista oppikirjoista ei väitä vahingollisiksi vapaata kilpailua rajoittaviksi organisaatioksi, eikä yksikään esitä vapaata kilpailua minään ideaalitilana. Silti kaikista löytyy (samat) tulokset ammattiliittojen vaikutuksesta palkkoihin tasoon ja hajontaan sekä työllisyyteen, vieläpä höystettynä efficient-bargaining tuloksilla, joiden mukaan ammattiliittojen vaikutus työllisyyteen voi jossain tilanteessa olla positiivinenkin. Perään tulee suhteellisen siistiä empiiristä näyttöä sikäli kun sellaista on olemassa. Näiden kirjojen tieteellinen maailmankuva tuntuu paljon tutummalta kuin uusliberalistin tai ei-liberalistin leima.
Itse ajattelin seuraavaksi ruveta tutkimaan työsuhdeturvan vaikutuksia. Minua kun kiinnostaa saavatko suomalaisduunarit herkemmin kenkää kuin samojen firmojen ruotsalaiskollegat, koska Ruotsissa on tiukempi työlainsäädäntö. Ja vaikka kuinka koetan itsereflektiota harrastaa, en keksi miten liberaaleja arvoja tästä teemasta kiinnostuminen tutkijaminässäni heijastelee.
Aihealueet: Kummalliset
[...] suuremmaksi harmiksi jotkut akateemiset taloustieteilijätkin tuntuvat olevan aivan pihalla siitä, mitä uusliberalismil…. Tämän vuoksi päätin kantaa korteni kekoon ja julkaista lyhyenä tekstisarjana joitain omia [...]
Markkinatalous? Kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehkä sitä pitäisi joskus kokeilla jossain…
PS. Roope. Mukavaa, kun kansantaloustieteilijä tulee kaapista ja puhuu ihmisten kielellä. Kiitos!
Suuryrityksetkin kohtaavat markkinat lopputuotteiden osalta vaikka ne olisivatkin järjestäneet tuotannon arvoketjunsa globaalisti esim. välituotteiden osalta.
Suuryritysten budjettirajoite on siis sitova, julkisella vallalla nämä rajoitteet eivät tule niin nopeasti vastaan. Syy on tietysti se että riskit ja kustannukset voidaan jakaa kansalaisten kesken.
Mutta tämä sama höllä budjettirajoite voi estää myös asioihin reagoimisen koska muutoksien vaikutukset eivät tule heti esille.
Markkinoiden epäonnistumisesta tai markkinoiden puuttumisesta, miten se sitten määritelläänkin, ei voi johtaa suoraan tarvetta kollektiiviselle toiminnalle. Ja myös kollektiivinen toiminta voi epäonnistua.
Julkinen toiminta on nykyisin Suomessa erittäin laajaa palvelukokoelmaa tuottavaa, onnistuisiko vastaava kokonaisuus yhden yrityksen tasollakaan?
Tämä “Post-Keynesian” sen sanoo. Keynesiläinen valuutta oli jotakin kautta kytköksissä objektiiviseen arvonsa, arvonsa mahdollisimman vakaasti pitävään kohteeseen.
” Journal of Post-Keynesian Economics sentään on olemassa, - See more at: http://blog.hse-econ.fi/?p=5746#sthash.VycmrDcF.dpuf ”
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/350702?page=30#373572
” ei ole itsestään selvää että kollektivistinen taloudellinen suunnittelu on mahdollista. “, kirjoitti nimimerkki Austrian.
Kollektivinen taloudellinen suunnittelu on erinomaisen mahdollista.
Joka-ainoa liikeyritys on esimerkki kollektiivisesta taloudellisesta suunnittelusta, mitä suurempi ja kansaivälisempi sitä enemmän suunniteltu. MItä suurempi yritys, sitä suurempi kollektiivi -tai mieluummin “yhteisö”- joka päätöksiä valmistelee, tekee ja toteuttaa.
Suuryritys tai kansantalous /-ja sitä koskevat (lainsäätäjän) päätökset joihin tässä ilmeisesti viitattiin) ovat osittain samanlaisia, osittain erilaisia yksiköitä.
Heitä kysymyksen avoin vs suljettu järjestelmä- kannalata: miten suurimpien kv monialayriysten tai pienen avomarkkinatalouden -esim suomi- sijoitus ” avoin vs suljettu” vertailussa mahtais olla?
Austrian kirjoitti:
“Pasi,
ei ole itsestään selvää että kollektivistinen taloudellinen suunnittelu on mahdollista…”
Hetki pieni…? Mitäs siellä Arkadian mäellä oikein tehdäänkään, ja mitä varten meillä on edustuksellinen demokratia yhteisöä lainsäädännöllä ohjaamassa? Onko kultturilla evoluutiota?
Palaammekin nähtävästi taas arvokeskusteluun.
Tuukka, käsittääkseni taloustiede on tietyssä mielessä arvovapaata niiden preferenssien suhteen mitä mikroagenteilla on.
Ekonomisti voi ottaa nämä preferenssit datana, olemassa olevana faktana.
Ihminen voi olla autonominen eli kykenevä itsemääräämiseen, mutta se että ovatko hänen preferenssinsä autenttisia onkin jo toinen asia.
Vaihtokauppaan ja tuotantoon liittyvät rajoitteetkin voisi oikeastaan mallintaa “markkinateknologiana” eli niiden rajoitteiden mukaantulo rajoittaa sitä tehokkaiden vaihtoehtojen joukkoa, jonka ulkopinnalla rajoitteiden joukkoa vasten optimaalinen vaihtoehto toteutuu. Tämähän seuraa suoraan erottavan hypertason - teoreemasta jos näistä vaihtoehtojen ja rajoitteiden joukoista voi olettaa jotain.
Eli yhteisön moraalinen sääntely olisi markkinateknologiaa ja ihmiset muuten tekisivät valintoja niiden rajoitteiden vallitessa.
Tämän jälkeen ei enää tarvitsisi tehdä erotteluja käsitteiden liberaali, sosialisti tai konservatiivi välillä koska niillä ei olisi valinnan ja tuotannon näkökulmasta eroa.
Voi myös olla niin, että jonkinlainen liberalismi on meille taloustieteilijöille niin itsestään selvä lähtökohta, ettei sitä edes huomaa. Eikös talousteoria pohjaudu sille, että ihmiset itse tietävät sen, mikä on heille parasta? Ja eikö tästä seuraa melko suoraan ajatus, että ihmisiä ei pitäisi ohjailla ilman erittäin painavia syitä, kuten merkittäviä ulkoisvaikutuksia?
Ajatellaanpa vaikka sitä, miten taloustieteilijät pohtivat asumistukea. Asumistuen tehokkuustappio on taloustieteen määritelmän mukaan se määrä hyvinvointia, joka häviää, koska annetaan korvamerkitty tuki sen sijaan, että annetaan samansuuruinen tuki suoraan rahana. Jos siis haluamme antaa asumistukea rahan sijaan, eli käytännössä pakottaa tuen saaja kuluttamaan tuki asumiseen eikä muihin hyödykkeisiin, siihen on oltava hyvät perusteet. Tässä mielessä taloustieteessä on kai liberaali pohja.
Muistuipa mieleeni vielä Tyler Cowenin erinomainen NYT-kirjoitus:
http://www.nytimes.com/2013/03/17/business/the-egalitarian-tradition-of-economics.html?pagewanted=all&_r=0
Useat klassiset taloustieteilijät olivat liberaaleja ennen kuin Keynes ja muutamat muut valtasivat keskustelun. Myöhemmin tuli uusklassinen taloustiede ja monetaristit, joita kumpiakin pintamediassa katsutaan uusliberaaleiksi. Tämän etuliitteen, ‘uus’, voisi jo pudottaa kummastakin pois: eli puhutaan siis liberaaleista ja klassisista taloustieteilijöitä. OK? Näin median pöhöttämät reaktiiviset mielipideautomaatitkin ymmärtäisivät, mistä liberaaliudessa on kyse: arvo- ja talousliberaaliudesta, joita ei kukaan oikeasti suvaitseva tai tiedostava voi erottaa toisistaan.
tutkimustieteilijä: “Tää lausahdus oli kuitenkin hieman surullinen. Eikö tieteellisen tutkimuksen kuitenkin pitäisi tavoitella asiantilojen parantumista? Vaikka antaa suosituksia suunnista vaikka tietysti tiede ei voi erilaisia arvovalintoja ratkaista.”
Minä olen fyysikko ja joskus nuorempana yritin aina tunkea tietämystäni ihmisille jotka uskoivat parantaviin energiakristalleihin, ikiliikkujiin tai joilla oli täysin faktojen vastaisia näkemyksiä esimerkiksi ydinvoimaloiden säteilyturvallisuudesta tai jostain muusta mediaseksikkäästä tekniikan/luonnontieteen alasta. Yllättäen (tai vähemmän yllättäen) juuri kenenkään mielipiteitä ei näin kuitenkaan muuteta ja yleensä saa päälleen vielä asianosaisten vihat. Ihmiset eivät halua faktatietoa sotkemaan omia, tunteellisesti latautuneita näkemyksiään asioista. Luulisin että tämä pätee vielä enemmän taloustieteissä, koska politiikka yleensä herättää ihmisissä enemmän (usein huonosti perusteltuja) tunteita suuntaan jos toiseenkin kuin luonnontieteet.
Ei kannata syyttää tieteentekijöitä, jos he pysyvät hiljaa eivätkä yritä vaikuttaa yhteiskunnassa tiedoillaan, vaan valtaväestöä. Ei kukaan halua päälleen sellaista noitavainoa mitä ideologisesti väärän tiedon ääneenpuhuminen aiheuttaa.
Mitään uusliberalismia ei ole aatteena olemassakaan. Termi on olemassa vain sitä varten, että sen avulla voidaan leimata pahaksi sellainen politiikka, josta ei pidetä – riippumatta siitä, onko sillä mitään tekemistä liberalismin kanssa vai ei.
Pasi,
ei ole itsestään selvää että kollektivistinen taloudellinen suunnittelu on mahdollista. Entä jos sen seurauksena on suunniteltu kaaos?
Ja yhteisön hyöty tai kollektiivinen hyvinvointi ovat molemmat epämääräisiä käsitteitä, ne voivat perustellusti tarkoittaa erilaisia asioita.
Periaatteessa ekonomistina voisi olla pelkästään teknisen neuvonantajan roolissa. Kun ottaa palvelemiensa demokraattisesti valittujen johtajien ilmaistut preferenssit annettuna, niin voi kertoa mitkä keinot ovat mahdollisia niihin nähden ja minkä asioiden suhteen täytyy tehdä rajoitettua optimointia.
Silloin havaintojen kerääminen, analysointi ja menetelmätieteiden osaaminen olisivat keskeiset osaamisalueet.
Jonkun tietysti pitää ennen sitä kehittää tällaisen teknisen neuvonantajan roolissa työskentelevän käytössä olevaa työkaluvalikoimaa. Siihen akateeminen taloustiede on omiaan.
Tämä kirjoitus antaa mielestäni sen kuvan että “taloustieteen tieteellinen” osa ei puutu yhteiskunnalliseen ohjaukseen poliittisia suosituksia antamalla, eikä suosituksien antaminen ole edes suositeltavaa.
Poliittisia suosituksia antaa siis se vähemmän tieteellinen osa “taloustiedettä” ? Tätäkö kirjoitus tarkoittaa?
Mediaa seuraamalla tältä tosiaan vaikuttaakin. Eikö “taloustieteen” tulisi palvella juuri yhteiskunnallista ohjausta lisäämällä ymmärrystä raha- ja reaalitalouden toiminnasta.
Pitäisikö tiedeyhteisön ottaa itseään niskasta kiinni ja panostaa erityisesti siihen tutkiskeluun joka eniten hyödyttää yhteisöä kunakin aikana.
Toivottavasti ainakin suuri osa tutkijoista vielä rakentaa oman maailmankuvansa omien havaintojen perusteella, joihin voi niitä omia tutkimustuloksiaankin hyödyntää kaikessa epätäydellisyydessään. Mutta eiköhän meitä tutkijoitakin ole sen sorttisia, että tutkimustuloksia tulee saada tietyn näkemyksen, nyt vaikka uusliberalismin, tueksi, omaa ideologiaan pönkittämään. Sanokaa mitä sanotte, uskon kuitenkin että tutkijakoulutuksen hankkinut ei voi olla kovin äly-tön, että alkaisi paasata uusliberaalien ajatusten mukaan tunnistaessaan maailman niin monet epätäydellisyydet markkinoilla.
Mutta ehkä ekonomistit ja tutkijat leimataan uusliberaaleiksi, koska maailma tällä hetkellä kaikessa mylleryksessään on joko musta tai valkoinen eikä mitään siltä väliltä. Jos ekonomistit yrittää puhua joidenkin huonojen rakenteiden minimaalisen purkamisen puolesta niin ollaan uusliberaaleja vaikka niiden kokonaista purkamista ei suositella tieteen näkökulmasta.
“Tutkimusta tehdään yliopistolla tieteellisin kriteerein ja useimmat tutkijat pyrkivät pikemminkin saavuttamaan tutkimuksillaan tieteen sisäistä mainetta kuin tekemään tutkimustuloksilla politiikkaa.”
Tää lausahdus oli kuitenkin hieman surullinen. Eikö tieteellisen tutkimuksen kuitenkin pitäisi tavoitella asiantilojen parantumista? Vaikka antaa suosituksia suunnista vaikka tietysti tiede ei voi erilaisia arvovalintoja ratkaista.
Ihan aiheellista ja hienoa, että taloustieteilijä pohtii näitä aiheita. Mutta nyt tulee se mutta. Mielestäni kannattaisi lähteä kuitenkin liikkeelle uusliberalismin määritelmästä ja tutkimuksesta - aivan kuten “tutkimusorientoituneelle” taloustieteilijälle luulisi olevan luontaista! - pikemminkin kun vain tyytyä löysiin mielikuviin, joita googlettelu ja väljä mediapuhe tarjoilee.
Tällainen ote voisi ehkä esim. valottaa sitä puolta, miksi taloustieteen teorian kehityksen historiaa tutkittaessa voi alkaa näyttäytymään, että kyseisen “objektiivinen” kehitys on itse asiassa rinnasteinen muulle taloudellis-poliittiselle kehitykselle, jossa poliittinen taloustiede syrjäytyy tiettyjä ihmisoletuksia ja yhteiskunnallisia käsityksiä implikoivien matemaattisten mallien tieltä.
Ja vaikkei tätä historiallista kehitystä vielä pitäisi sinänsä osoituksena yhden tai toisen teorian voimakkaasta tieteellisyydestä tai sen puutteesta, niin se ainakin avaisi hieman sitä positiota, jonka nämä historiaa(nsa) tuntemattomat taloustieteilijät ikään kuin spontaanisti koulutuksensa seurauksena ottavat.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä kirjoitus on osa sitä positiivista kehityskaarta, jossa taloustietelijät hieman rohkeammin alkavat pohtia oman tekemisensä ennakkoehtoja.
Dataa käyttämällä on varmasti uusliberaali. Voit saada uusliberaaleja tuloksia. Olet ehkä jo saanut uusliberaaleja tuloksia. hyi häpeä.
Ekonomistin raskaana taakkana on puolustaa markkinoita, kirjoittaa Björn Wahlroos Markkinat ja demokratia -kirjassaan. Ehkä tätä kautta pääsemme jäljille: maallikon mielestä markkinat ovat lähtökohtaisesti uusliberaalit. Vasemmistolaisille jopa harvainvaltaiset. Lisäksi Suomi pienenä maana on ollut aina huono markkinataloudessa, erilaiset oligopolit tai valtionyhtiöt ovat jyllänneet alalla kuin alalla. Siksipä Nalle on oikeassa, erityisesti Suomessa.