Vanhan ekonomistivitsin mukaan kun huoneessa on kaksi ekonomistia, on siellä vähintään kolme mielipidettä. On one hand … but on the other hand. Ei näytä enää pitävän paikkaansa - ainakaan Suomessa. Päinvastoin, tässä yhden totuuden maassa näyttää vallitsevan herttainen yksimielisyys talouspolitiikan päälinjoista.
Hallituksen pitäisi päättää lähivuosien finanssipolitiikan suunnasta maaliskuun lopun kehysriihessä. Tällä kierroksella ovat ainakin ekonomistineuvot kelvanneet. Hallituksen rakennepoliittisista uudistuksista keskusteltiin valtiovarainministeriön tieteellisessä neuvostossakin useampaan kertaan. Viime elokuussa pääministeri Katainen kutsui viitisenkymmentä etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten edustajaa Heureka-foorumiin. Tammikuussa valtiovarainministeri Urpilainen kokosi yliopisto- ja tutkimuslaitosekonomisteja talousfoorumiin säätytalolle. Talouspolitiikan arviointineuvostoa koskeva asetuskin hyväksyttiin tammikuun lopussa. Helmikuun alussa tutkimuslaitosten johtajista koottu asiantuntijaryhmä kasasi arvion finanssipolitiikan vaihtoehdoista. Lopulta OECD:kin kävi julkistamassa Suomea koskevan maaraporttinsa kuun puolivälissä.
Hesari julkaisi viime sunnuntaina tuloksia edellä mainittuihin tilaisuuksiin osallistuneille ekonomisteille tehdystä kyselystä. Demokratian kannalta ihan perusteltua, selviääpä mitä neuvoja hallitus on ekonomisteilta saanut. Tällä kertaa ekonomistikunta kun näyttää olevan harvinaisen konsensushenkistä porukkaa. Ekonomistienemmistön mukaan eläkeikää pitää varovasti nostaa ja velkaantuminen pitää pysäyttää, mutta vielä tänä vuonna ei menoja kannata leikata. Erimielisyyttä saatiin oikeastaan syntymään vain siitä pitäisikö talous tasapainottaa veronkorotuksilla vai menoleikkauksilla, muta tämä ei enää olekaan taloustiedettä vaan politiikkaa. Lisäksi kyseltiin mm. maahanmuutosta, yritysverotuksesta, palkankorotuksista ja arvonlisäverosta, mutta nämä vastaukset taisivat olla liian tylsiä päätyäkseen lehteen.
Ei ole ihan ilmeistä kaipaako hallitus oikeasti ekonomistien neuvoja vai haetaanko talousviisaita [sic] kuulemalla legimiteettiä aikaisemmista päätöksistä lipsumiseen. Ekonomisteista kun on viime vuosina tullut kovin keynesiläisiä. Suhdanteitten tasoittaminen aktiivisella finanssipolitiikalla on muodissa, ja kun nyt kerran on pahannäköinen matalasuhdanne, niin ekonomisteilta on helppo saada tukea poliittisesti hankalien menoleikkausten lykkäämiseksi.
Itse huomasin yllättäen olevani Hesarin kyselyssä keskimääräistä tiukemman budjetinpidon kannalla. Lähinnä siksi, että 1) vuonna 2015 tehtävien leikkausten vaihtoehdoksi tarjottiin pitkähköä viiden vuoden sopeuttamista - minusta lyhempi lykkäys olisi riittänyt, 2) metsä- ja elektroniikkateollisuuden romahdus ei oikein näytä tilapäiseltä suhdanneongelmalta vaan pysyvämmältä muutokselta, sekä 3) suhtaudun keskimääräistä skeptisemmin rakennepoliittisten uudistusten vaikuttavuuteen. Viimeisestä muutan mielelläni kantaani, kunhan selviää millaisia ne uudistukset oikein ovat.
Ja silti, suhtautuisin yhteen oikeaan vaihtoehtoon paljon luottavaisemmin, jos se perustuisi vaikkapa taloustieteelliseen tutkimukseen, jota joku meistä “viisaista” olisi tehnyt. Suomessa tehdään nykyään ihan hyvää empiiristä mikrotutkimusta, jonka avulla vaikkapa rakennepolitiikan uudistusten todennäköisistä vaikutuksista voi muodostaa jonkin käsityksen. Makropuolella, onkin sitten hiukan ohuempaa. Esimerkiksi tuossa tutkimuslaitosten johtajien raportissa finanssipolitiikan valinnoista ei siteerata ainuttakaan tutkimustulosta.
Aihealueet: Julkinen talous, Makro
Valtionvelan korkoihin vaikuttaa myös odotukset noudatettavasta politiikasta. Jos odotukset muuttuu, niin markkinahinta heilahtaa. Eli voisi olla, että ilman tällaista ekonomistikonsensusta CDS hinnat olisivat aivan eri luokkaa. Ei urheilussakaan voi katsoa vedonlyöntikertoimista että voitto on markkinoiden mukaan varma eikä tarvitse ottaa kisaa tosissaan.
Juha,
Pelkästään markkinahinnoista ei voi tehdä noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä onko velkaantuminen huolestuttavaa eli ei. Sijoittajat miettivät vain omien rahojensa kohtaloa. Suomen valtionlainojen olematon riskipreemio osoittaa toki, että sijoittavat luottavat vankasti Suomen valtion kykyyn ja haluun hoitaa velkansa jatkossakin. Mutta se ei todista, että velkaantuminen ei ole suomalaisten hyvinvoinnin kannalta huolestuttavaa. Nuorten ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kannalta velkaantumisesta voi tietysti olla huolissaan jo kauan ennen kuin riskipreemio nousee.
Helsingin Sanomat kirjoitti 16.2 Suomen valtion ”huolestuttavasta” velkaantumisesta otsikolla ”ekonomistit antaisivat Suomelle aikalisän”. Jutun pääosassa olivat kotimaiset ekonomistit. Enemmistön (8/14) mielestä Suomen valtion (julkisen sektori on tässä kirjoituksessa = valtio) velkaantuminen on ”erittäin huolestuttavaa”. Loppujen (6/14) mielestä se on ”jonkin verran huolestuttavaa”. Ekonomistien valtion velkaantumisesta löytämää konsensusta on kuitenkin vaikea ymmärtää. On the one hand -jutun kertoivat HS:n haastattelemat ekonomistit. Tämä kommentti on”but on the other hand” –juttu.
Suomen 10 vuoden valtionlainan korko on noin kaksi prosenttia. Euroalueen inflaatio on ollut keskimäärin noin kaksi prosenttia vuodessa ja Euroopan keskuspankin inflaatiotavoite on kaksi prosenttia. Onkin perusteltua sanoa, että Suomen valtion pitkiltä lainoilta ei pienen luottoriskin takia edes vaadita reaalikorkoa. Korkomarkkinoiden mielestä Suomen valtion velkaantuminen ei siis ole lainkaan huolestuttavaa.
Valtionlainojen turvaksi ostettavien luottoriskijohdannaisten (credit default swap, CDS) hinnat kertovat saman tarinan Suomen valtion maksukyvystä: valtion velkaantuminen ei ole ongelma. Suomen valtionlainojen turvaksi ostettavien luottoriskijohdannaisten hinnat ovat CNBC:n mukaan kaikista (länsimaisista) valtionlainoista toiseksi halvimpia (Ruotsin jälkeen). Tämä tarkoittaa, että Suomen valtion maksukyvyttömyyden riski on markkinoiden mielestä kaikista alhaisin. Rahoitusmarkkinoiden mukaan Suomen valtion velkaantuminen ei siis ole lainkaan ongelmallista.
http://www.cnbc.com/id/38451750
Yksi valtavirtatalousteorian opetuksista on, että rahoitusmarkkinat ovat tehokkaat. Rahoitusmarkkinoiden yksi tehtävä on riskien hinnoittelu. Varallisuuserien, kuten valtiolainojen, hinnat (ja siten niiden korot) heijastavat rahoitusmarkkinoiden toimijoiden käsityksiä niiden arvosta. Rahoitusmarkkinoilla on runsaasti toimijoita, jotka jatkuvasti yrittävät etsiä mahdollisuuksia voittoihin. Näin ollen on hyvin epätodennäköistä, että mahdollisuuksia voittoihin jää rahoitusmarkkinoilla käyttämättä. Rahoitusmarkkinoiden tehokkuudesta seuraa, että (jatkuvasti) keskimääräistä suurempien tuottojen saavuttaminen ei ole mahdollista. Markkinoita ei siis ole mahdollista voittaa.
Rahoitusmarkkinoiden viesti ja talousteorian opit onkin vaikeaa sovittaa yhteen kotimaisten ekonomistien löytämän konsensuksen kanssa: ekonomistit ovat ”erittäin huolestuneita” valtion velkaantumisesta; markkinat eivät.
Ovatko rahoitusmarkkinat tehottomia riskien hinnoittelussa? Jos rahoitusmarkkinat ovat tehottomat, ovatko HS:n haastattelevat ekonomistit miljonäärejä? Jos markkinat eivät osaa hinnoitella riskejä ja valtionlainojen hintoja oikein, haastateltujen ekonomistien varallisuus on varmasti noussut hyvin runsaasti nykykriisin aikana. Markkinoita paremmalla kyvyllä hinnoitella riskejä on voinut talouskriisin aikana tehdä paljon rahaa ja hyvin helposti.
Ekonomistien löytämää konsensusta onkin hyvin vaikea sovittaa yhteen talousteorian ja rahoitusmarkkinoiden viestien kanssa. Suomen valtion velkaantuminen ei ole huolestuttavaa rahoitusmarkkinoiden mielestä; ekonomistien mielestä on.
Markkinahinnat edustavat markkinatoimijoiden näkemyksiä. Erilaisia näkemyksiä taloudesta on paljon. Hinnat sovittavat näkemykset yhteen ja heijastavat markkinoiden konsensusnäkemystä valtion velkaantumisen riskeistä. Markkinoiden näkemys Suomen valtion velkaantumisen riskeistä on kuitenkin hyvin kaukana ekonomistien näkemyksistä. Yksi mahdollinen selitys erolle ekonomisten ja markkinoiden näkemysten välillä on, että rahoitusmarkkinat eivät vielä ole ymmärtäneet Suomen valtionlainojen riskiä. Jos näin on, ovatko HS:n haastattelemat ekonomistit pelanneet rahoitusmarkkinoilla Suomen valtionlainoja vastaan? Jos ei ole pelannut rahoitusmarkkinoilla Suomen valtionlainoja vastaan, ainoa järkevä vastaus HS:n kysymykseen olisi ollut, että valtion velkaantuminen ”ei ole lainkaan huolestuttavaa”. Tällöin mielipide olisi vastannut rahoitusmarkkinoiden näkemystä. Jos on erittäin huolestunut Suomen valtion velkaantumisesta, niin radikaalisti markkinoiden näkemyksistä eroavaa mielipidettä kannattaa käyttää hyväksi rahoitusmarkkinoilla.
Roope kirjoitti: ”metsä- ja elektroniikkateollisuuden romahdus ei oikein näytä tilapäiseltä suhdanneongelmalta vaan pysyvämmältä muutokselta”. Tämän kanssa on helppo olla samaa mieltä. Suomen ongelmat eivät ole pelkästään suhdanneluonteisia, vaan osin rakenteellisia.
Mielestäni on kuitenkin perusteltua väittää, että Suomen valtion nykyinen velkaantuminen on paljolti suhdanneluonteista. IMF:n ja OECD:n arviot ovat, että tuotantokuilu on negatiivinen. IMF:n arviot vuosille 12 ja 13 ovat -1,7 % ja -2,7 %; OECD:n -1,7 % ja -3,6 % HS:n haastattelemien ekonomistien konsensusmielipide näyttää tukevan näkemystä. Konsensuksen mukaan velkasuhde pitää taittaa ”viiden vuoden kuluessa”. Tätä voi tulkita niin, että tuotantokuilu on ekonomistien mielestä negatiivinen. Tästä syytä leikkauksia ei pidä tehdä - niiden kielteisten vaikutusten takia - heti, vaan viiden vuoden kuluessa. Samaan aikaan enemmistö ekonomisteistä kuitenkin väitti, että valtion velkaantuminen on ”erittäin huolestuttavaa”. Onkin vaikeaa nähdä, miten suurelta osin suhdanneluonteinen velkaantuminen on ”erittäin huolestuttavaa”.
Suomen valtion budjettialijäämä on ollut alle 3 % koko kriisin ajan. Jos ongelma on edes osin suhdanneluonteinen, ei rakenteellinen budjettialijäämä voi olla kovin suuri. OECD:n ja IMF:n arviot ovat noin -1 % BKT:stä. OK, valtion budjetti on rakenteellisesti alijäämäinen, mutta pienenkin talouskasvun oloissa tarkoittaa velkasuhteen laskemista! Valtion nykyinen velkaantuminen ei siis ole mikään ongelma; ongelma on pitkän ajan kestävyysvaje.
Olen Roopen kanssa amaa mieltä, että etujärjestöjen ekonomistien (ns. talousviisaiden) perustelut tasapainottamisen lykkäämiselle olisi ollut mukava kuulla. Mikä on heidän mielestä tuotantokuilu Suomessa lähivuosina? Onko valtiolla rakenteellinen alijäämä vai ei? Kuinka suuri? Jos tuotantokuilu on negatiivinen ja elvytykselle on tarvetta, mikä on finanssipolitiikan kerroin? Negatiivinen tuotantokuiluhan ei vielä tarkoita, että elvytystä kannatta tehdä. Jos finanssipoliittinen elvytys ei toimi, miksi harjoittaa sitä.
Yhteenvetona sanon, että makrotaloustieteeseen liittyvä talouspoliittinen keskustelu on Suomessa aikalailla kummallista. Se perustuu ”konsensukseen”, jonka perusteita ei näemmä tarvitse kertoa.