Tavanomainen tapa puolustaa kansainvälisen kaupan vapauttamista on, että se vain lisää ihmisten valintamahdollisuuksia. Siksi se ei voi heikentää kenenkään hyvinvointia, sillä aina voi valita vanhan. Kuitenkin jo pelkästään kaupan perusteoriatkin kyseenalaistavat tämän väitteen, koska kaupan vapauttaminen muuttaa tuotannontekijäkorvauksia, ja joidenkin reaaliansiotaso voi laskea. Mutta kaupan vapauttamisella voi olla kuolettavan haitallisia vaikutuksia, vaikka reaaliansiot nousisivatkin.
Viime aikoina tutkijoilla on ollut mahdollisuus yhdistää ihmisten terveystietoja laajoihin tietoihin heidän tuloistaan ja työnantajistaan. Näihin tietoihin on mahdollista yhdistää tietoja kauppapolitiikan ja muun ympäristön muutoksista. Näiden avulla on vähintäänkin mahdollista katsoa, onko ihmisten terveydentilan muutosten ja ympäristön muutosten välillä yhteyksiä. Parhaimmillaan voidaan saada selvyyttä myös syy-yhteydestä, seuraavassa esittelen tuloksia juuri tällaisista.
Justin Pierce ja Peter Schott ovat arvioineet yhden Yhdysvalloissa toteutetun, tuontia Kiinasta helpottaneen toimenpiteen vaikutuksia kuolleisuuteen. Arviointi on mahdollinen, koska Kiinasta tulevalle kilpailulle altis tuotanto on keskittynyt tiettyihin osiin maata, ja Piercellä ja Schottilla on ollut käytettävissään paitsi yksilöaineistoa myös maakunta- (county) tason aineistoa.
Pierce ja Schott keskittyvät erityisesti itsemurhiin, kuolemiin, jotka ovat seuranneet äkillisestä myrkytyksestä (kuten huumeiden liika-annostuksesta), ja kuolemiin, joiden syynä ovat liiallisen alkoholinkulutuksen tuottamat maksavauriot. Itsemurhat lisääntyivät merkittävästi. Samoin kuolemat muista syistä kasvoivat, mutta vaikutuksen suuruus riippui paljon käytetystä tilastollisesta mallista.
Mutta miksi itsemurhat lisääntyivät? Pierce ja Schott havaitsivat, että niissä maakunnissa, joihin Kiinasta tuleva kilpailu eniten osui, tehdasteollisuuden työpaikat vähenivät, työttömyys kasvoi sekä työhön osallistumisaste ja elinikäiset tulot laskivat. Erityisen rankasti muutos osui työikäiseen valkoihoiseen väestöön, joiden itsemurhat myös kasvoivat.
Näitä tuloksia vahvistavat monet muutkin tulokset. Autorin, Dornin ja Hansonin paljon julkisuudessa olleiden tutkimusten mukaan Kiinan mukaantulo kansainväliseen talouteen on Yhdysvalloissa lisännyt työttömyyttä (työllisyys niillä toimialoilla, joilla kilpailu kiinalaisen tuotannon kanssa ei ole kiivasta, ei ole kasvanut vastaavasti), alentanut reaalituloja ja työhön osallistumisastetta. Eivätkä vaikutukset rajoitu vain Kiinasta tulevaan kilpailuun. McLaren ja Hakobyan ovat arvioineet vasta julkaistussa tutkimuksessaan (tässä työpaperi) NAFTAn (Kanadan, Meksikon ja Yhdysvaltojen keskinäisen vapaakauppa-alueen) palkkojen laskeneen voimakkaasti suhteeessa siihen mitä ne olisivat olleet ilman NAFTAa, palkat ovat siis kasvaneet NAFTAn aikana hitaammin.
Vaikutukset eivät rajoitu myöskään Yhdysvaltoihin. Colantone, Crino ja Ogliori ovat tutkineet brittiaineiston avulla tuonnin lisäyksen (joka siis on tyypillinen seuraus kaupan vapauttamisesta) vaikutuksia mielenhäiriöihin (mental distress). Tulosten perusteella ongelmat ovat kasvaneet ulkomaisen kilpailun vuoksi merkittävästi ja rahassa arvioituna (”kuinka paljon suuremmat tulot tarvitsisit hyvittämään mielenterveyden alentumisen aiheuttaman hyvinvoinnin alenemisen”). Tutkijat ovat myös selvittäneet mielenterveyden muutosten yhteyksiä työelämän tapahtumiin. Työttömäksi joutumisella on yhteys mielenterveyden häiriöihin, mutta myös niillä, jotka ovat säilyttäneet työpaikkansa, mielenhäiriöt ovat nousseet, heidän stressinsä on kasvanut.
Viimeinen tulos on mielenkiintoinen, koska se herättää kysymään, eikö myös kaupan vapauttamisen aiheuttama vientimarkkinoiden laajentuminen lisää kilpailua ja siten erilaisia terveysongelmia, edellä mainitut tutkimukset ovat koskeneet tuonnin lisäyksen synnyttämää kilpailua. Hummels, Munch ja Xiang ovat hyödyntäneet tanskalaista tietoaineistoa selvittäessään viennin kasvun vaikutuksia työntekijöiden terveyteen. Heidän mukaansa työntekijöiden työpäivät pitenevät ja sairaspoissaolot vähenevät. Samanaikaisesti kuitenkin tapaturmien määrä kasvaa merkittävästi. Vaikutukset ovat suuret erityisesti naisille ja heillä erityisesti alttius sydänkohtauksille kasvaa. Niiden taustalla on tutkijoiden mukaan todennäköisesti työpanoksen kasvattaminen ja siihen liittyvä stressin kasvu.
Viennin kasvu kasvattaa myös työtuloja, osin tietysti jo siksi, että työtunnit kasvavat. Tutkijat arvioivat, että ex ante näkökulmasta (jolloin kysytään, kompensoiko odotettu parempi palkka odotetun terveyshaittojen tuottaman hyvinvoinnin laskun) viennin kasvu lisää työntekijöiden hyvinvointia, vaikka odotettu hyvinvoinnin lasku onkin suuri, miehille keskimäärin lähes 5 prosenttiyksikköä, naisille vähän yli 17 prosenttiyksikköä. Ex post -haitat ovat (tietysti) paljon suuremmat, niiden hyvinvointi, jotka todella sairastuvat lisääntyneen työpaineen vuoksi, laskee paljon. On myös hyvä huomata, että näissä laskelmissa ei oteta kummassakaan huomioon mahdollisesti työntekijän lähimmäisille aiheutuvia kustannuksia eikä muita ulkoisvaikutuksia.
Tavanomaiset laskelmat kaupan vapauttamisen vaikutuksista (yleensä siis kokonaishyödyistä) eivät millään tavalla huomioi edellä kuvattuja vaikutuksia, kuten eivät myöskään ota huomioon tulonjaon muutoksia. Laskelmat jo lähtökohtaisesti perustuvat malleille, joissa kaupan vapauttaminen alentaa ulkomailta tuotujen hyödykkeiden hintoja ja kasvattaa vientihyödykkeiden hintoja.
Täydellisen kilpailun malleissa tämä vaikutus on suora, malleissa, joissa kilpailun oletetaan olevan epätäydellistä, kilpailu kasvaa, minkä oletetaan näkyvän alempina hintoina ja siten reaalitulojen kasvuna. Kilpailun kasvun oletetaan myös kasvattavan tuottavuutta, joko siten, että tuottavimmat yritykset valtaavat markkinat tai siten, että kaupan vapauttaminen parantaa kannustimia tehdä innovaatioita potentiaalisten markkinoiden kasvaessa. Tämä tietysti johdattaa kysymään, onko kilpailulla näitä vaikutuksia ja millaista kilpailu on.
Sama kolmikko Autor, Dorn ja Hanson, jonka toiseen työhön yllä jo viittasin, on tutkinut Yhdysvalloissa tuontikilpailun vaikutusta niiden toimialojen innovaatioihin, joihin kilpailu on kohdistunut. Teorian tasolla tiedetään, että kilpailun vaikutus innovaatioihin on epäselvä. Autorin et.al. mukaan tuontikilpailu on vähentänyt innovaatioita merkittävästi. Mutta onko kilpailu nykyään sellaista, että se edes periaatteessa kannustaisi innovaatioihin tai alentaisi hintoja?
Thomas Piketty aloitti yhä jatkuvan keskustelun tulo- ja varallisuuserojen kasvusta ja niiden syistä. Luigi Zingales, Chicagon yliopiston professori, nosti oppilaansa työn pohjalta esiin mahdollisuuden, että yritysten välinen kilpailu on tietyssä mielessä näennäistä. Lähtökohtana on havainto, että Yhdysvalloissa pääoman ja työtulojen suhde, jos pääomatulot lasketaan tuotoilla, jotka vastaavat tuottoja täydellisen kilpailun tilanteessa, on itse asiassa pysynyt muuttumattomana. Sen sijaan yritysten puhtaat voitot ovat kasvaneet, mikä on merkki epätäydellisen kilpailun kasvusta. Zingales viittaa tutkimuksiin, joissa kilpailun väheneminen on havaittu.
Perinteisen chicagolaisen koulukunnan näkemyksen mukaan tämä ei ole mikään ongelma, koska yrityksen tuotteilla täytyy olla jokin etu, jonka vuoksi ihmiset ovat valmiit maksamaan sen tuotteista korkeamman hinnan. Zingalesin mukaan empiirinen evidenssi ei (enää) tue tätä näkemystä. Zingales esittää selitykseksi sen, yritykset kilpailevat suoraan sellaisilla strategioilla, joilla yritetään vaikeuttaa kilpailijoiden tuloa markkinoille tai toiminnan laajentumista niillä. Yksi mahdollinen esimerkki tästä on “turha” tuotedifferentiaatio. Kilpailu yritysten välillä näyttää kovalta ja yritysten työntekijöille todella kovalta, joutuvathan he tekemään kovaa ja stressaavaa työtä näiden näennäisten erojen luomiseksi ja ylläpitämiseksi.
Puhtaita voittoja ja tehottomuutta lisää myös se, että yrityksillä on markkinavoimaa työmarkkinoilla, jolloin työntekijöiden mahdollisuudet päästä osallisiksi puhtaista voitoista ovat rajatut. Yritysten markkinavoimaa työmarkkinoilla on kaikkialla, Yhdysvalloissa se näyttää lisääntyneen. Yritysten markkinavoimaa työmarkkinoilla lisää tietysti myös yritysten mahdollisuus siirtää tuotantoaan kansallisten rajojen yli.
Yhtä kaikki, tällainen on kokonaistaloudellisesti tehotonta. Kuten Zingales toteaa, emme tiedä miten tilannetta voidaan korjata. Puhtaiden voittojen olemassaolo on toki yksi klassinen peruste yritysverotuksen kiristämiselle. Ilman kansainvälisiä verosopimuksia tällekin on rajansa.
Kaikella tällä on merkitystä sille, millaiset nykyään keskustelussa olevien kauppasopimusten kuten TTIP:n ja CETA:n vaikutukset ovat. Itse asiassa nehän eivät ole kauppasopimuksia lainkaan. Kaupan esteet, kuten tullit ja tuontikiintiöt ovat lähes kokonaan hävinneet (maataloustuotteiden kaupan esteitä, polkumyyntisäännöksiä ja joitakin muita lukuun ottamatta), maassa A olevan yrityksen Y tuote G pääsee maan B markkinoille kilpailemaan paikallisen yrityksen X tuotteen H kanssa lähes ilman kustannuksia, koska myös kuljetuskustannukset ovat laskeneet.
TTIP:ssä ja CETA:ssa kyse on siitä, että yritysten omistus- ja patenttioikeuksia laajennetaan kansallisten rajojen yli. Niiden omistusoikeuteen lasketaan myös kunkin maan säännöstely siinä mielessä, että sääntelyä ei saa muuttaa vastoin niiden odotuksia. Kunkin maan markkinoilla kaikkien yritysten oikeudet ja vastuut tulisivat olla yhtäläiset, perustelu tälle yhtäläistämiselle on se, että tavallisille kansalaisille hyödyllinen kilpailu kasvaa. Edellä esittämäni on vasta-argumentti tälle. Eikö esimerkiksi se, että yrityksiä kohdeltaisiin eri maissa eri tavalla vähennä yritysten kansainvälistä liikkuvuutta ja siten niiden markkinavoimaa työmarkkinoilla?
Kaikki laskelmat, joita EU:ssa on tehty TTIP:stä, perustuvat oletukselle, että sopimus lisää hyödyllistä kilpailua. Laskelmissa ei ole tehty kuin karkeita arvioita sen vaikutuksista tulojen epätasa-arvoon. EU:ssa on mahtipontisesti väitetty tehtävän kauppapolitiikkaa, joka parantaa ihmisten asemaa kaikkialla maailmassa. Tämän Trade-for-All-hankkeen julistuksesta ei kuitenkaan löydy esimerkiksi sanaa “epätasa-arvo”, ainoa viite häviäjiin “loser” löytyy kohdasta, jossa todetaan kehitysmaiden häviävän, jos ne eivät pääse mukaan näihin sopimuksiin mukaan. Dokumentissa ei itse asiassa käsitellä lainkaan niistä globalisaatioon liittyvistä ongelmista, jotka tutkimuksissa ovat nousseet esiin.
Tästä pääsemme lopuksi pohtimaan kauppasopimusten luonnetta enemmänkin, sellaisten sopimusten, joilla on yhteyttä kuolemiin. Viime keskiviikkona Helsingin Sanomien Pääkirjoitustoimittaja (HSPKT) esitti jälleen ongelmallisia väitteitä käsitellessään (”Kärpänen haluaa mennä kylän hämähäkin luokse”) Euraasian unionin toimintaperiaatteita suhteessa EU:n periaatteisiin. Ensimmäinen väite on, että “EU pyrkii vapauttamaan sisäistä kauppaa ja luomaan mahdollisimman tasapuoliset kilpailuedellytykset kaikille talouden toimijoille.” Sitä vastoin “Euraasian unionin taloudellinen pohja on monopolien ja valtiollisten yhtiöiden varassa - kuten myös liittouman kantavan voiman Venäjän talous on - eikä perustaa näköjään yritetäkään muuttaa modernimmaksi ja tuottavuutta kehittäväksi”. Itse asiassa Euraasian unionin tavoitteet ovat lähes identtiset EU:n periaatteiden ja tavoitteiden kanssa. Tämän voi todentaa monista lähteistä vaikkapa tästä ja tästä.
Toinen väite on, että “Euraasian unioni on ennakoimaton. Venäjä on esimerkiksi päättänyt Kazakhstanin puolesta, miten se voi käydä kauppaa Ukrainan kanssa.” Kaikilla vapaakauppa-alueilla ja yhteismarkkinoilla yksittäinen jäsenmaa menettää oman kauppapoliittisen itsenäisyytensä, niissä säännellään sitä, millä ehdoilla kukin jäsenmaa voi käydä kauppaa ulkopuolisten maiden kanssa. Niinpä EU pakottaa esimerkiksi Unkarin osallistumaan kauppapoliittisiin sanktioihin Venäjää vastaan, vaikka Unkari ei sanktioita kannata ja on vaatinut niiden poistamista. EU:ssakaan kaikilla mailla ei ole yhtä suuri sananvalta. Mitä tapahtuisi, jos Saksa vastustaisi pakotteita? Olisiko EU silloin ennakoimaton?
Kolmas HSPKT:n väite on, että Euraasian unioni on Venäjälle välikappale oman vallan kasvattamisessa. Mutta, eikö EU:n sisältä löydy samanlaisia motiiveja? Pitääkö HSPKT:n väite, että “Euroopan taloudellinen integraatio on nimenomaan taloudellista integraatiota: sen perustana ovat lait ja lakeja säätävät demokratiat”, todella nyt paikkansa, kun EU ja sen jäsenmaat rikkovat pakolaisongelman ratkaisemisessa ihmisoikeuksia ja allekirjoittamiaan ihmisoikeussopimuksia, sekä EU:n vähemmän demokraattiset että myös enemmän demokraattiset maat? Onko Euroopan taloudellinen integraatio vain taloudellista?
Euraasian unionin vaikutukset ovat olleet toistaiseksi pienet, mutteivät olemattomat, tässäkin HSPKT on väärässä. Sen rakenteilla on omat vaikutuksensa, mutta myös sillä, että se on perustettu juuri silloin, kun maailmankauppa romahti eikä sen kasvu ei ole palannut entiselleen. Mutta ehkä kaikkein suurin syy on se, että EU ei suostunut tekemään sen kanssa sopimuksia yhteistyöstä.
Avainsanat: kansainvälinen kauppa, kilpailu, terveys
Aihealueet: Lajittelematon
Mitä tulee USAn kauppaan Kiinan kanssa, niin se on ollut kyllä huomattava osatekijä siinä, että miljoonittain kiinalaisia on noussut hyvin syvästä köyhyydestä selvästi parempaan elintasoon. Se yksistään painaa paljon enemmän kuin se, että jotkut USAn työläiset saattavat olla häviäjäpuolella.
En jaksa uskoa PH:n väitettä, että johtavat taloustieteilijät olisivat vapaakaupan tutkimuksesta aivan pihalla ja arvioisivat sitä peruskurssiopiskelijan tiedoin. Tai väitettä, että Saez ja ja muutkin noin yksimielisesti vastaisivat “are better off” tilanteessa, jossa köyhien tilanne huononisi.
Kysyn silti: mitkä ovat mielestäsi arvovaltaisimmat vapaakaupan empiirisestä tutkimuksesta tehdyt meta-analyysit ja yhteenvedot ja niiden johtopäätökset?
Jonkun afäärillä tai avioliitolla ulkomaalaisen kanssa voi tietysti olla haittoja jollekin suomalaiselle valkoiselle heteromiehelle, mutta sellaisen kieltäminen on silti arveluttavaa.
Klaus Kultti vaikuttaa kannattavan yksilönvapautta tai ihmisoikeuksia hyödyn sijaan tai hyödystä huolimatta. Eli että ihmisten *pitäisi* saada käydä kauppaa kenen kanssa huvittaa riippumatta siitä, mitä vaikutuksia sillä on kauppaa käyvien tai muiden hyvinvointiin. Vaikuttaa. Kultinkaan poliittista ideologiaa ei nähdäkseni voi johtaa loogisesti tosiasioista [https://plato.stanford.edu/entries/hume-moral/#io]. Se ei silti tarkoita, että Kultin mielipidettä kannattavat olisivat “pahasti sekaisin”. Mitenhän vakava ongelma arvojen ja tosiasioiden sekoittaminen on taloustieteessä yleensä? Kuinka paljon ajatellaan, että taloustieteilijöiden politiikkasuositukset ovat arvoista ja ideologioista vapaata tiedettä, joka perustuu vain tosiasioihin ja logiikkaan, ja että vain hullut tai tyhmät ovat eri mieltä? Vaikka kursseilla opetetaan, että taloustieteessä on positiviinen ja normatiivinen puoli (https://en.wikipedia.org/wiki/Normative_economics), ymmärretäänkö eroa kuitenkaan? Olen keskustellut muutamankin nuoren taloustieteilijän kanssa, joiden on ollut hyvin vaikea käsittää, että tiede ei kertoisi, millainen yhteiskunnan *tulisi* olla.
Ja tästä pääsee alkuun.
Olkiukko (luin aluksi Olliukko): ”Termi on suora käännös vastaavasta englanninkielisestä ilmauksesta, joka viittaa taistelutekniikoita harjoiteltaessa harjoitusvastustajana käytettävään oljilla täytettyyn nukkeen. Ilmaus voi viitata myös linnunpelättimeen, joka pelotustarkoituksestaan huolimatta on todellisuudessa täysin vaaraton.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke
Klaus Kultti: kannattaa tutustua käsitteeseen nimeltä olkiukko
- Olli
Ollaan tarkkoja. Haaparanta puhuu/kirjoittaa politiikoista, jotka suosivat tai estävät tai jotain kauppaa. Haaparanta on siis sitä mieltä, että poliitikot saavat päättää kenen kanssa käyn kauppaa. En tiedä Haaparannan preferensseistä mitään, mutta yleisesti ottaen tämä on vaarallinen periaate. Jos vallassa on jotain Halla-ahotyyppisiä veijareita en saa käydä kauppaa musulmaanien kanssa ja jos vallassa on kiihkomusulmaaneja kaupankäyntini abortin sallivan ja homoja suosivan Ruotsin kanssa kielletään. Täytyy olla pahasti sekaisin, että kannattaa mitään Haaparannan mielipiteitä.
Hämmästynyt ja Konsensus:
Korjataan nyt ensin väitteitänne: EU ei antanut Ukrainalle vaihtoehtoja (EU tai Euraasia) vaan pakotti sen valitsemaan, Ukrainahan halusi vapaakaupan kummankin kanssa, mikä olisi ollut sille, EU:lle ja Euraasian Unionille ilman muuta ollut paras vaihtoehto. Järjestelyitä, joissa maa on mukana erilaisissa vapaakauppasopimuksissa, on maailma pullollaan. Jostakin syystä EU ei nyt sellaiseen suostunut. Mitä olisi tapahtunut, jos se olisi suostunut? Tutkimuksessa on selvitelty kaupan ja sotien välistä yhteyttä, tulokset vaihtelevat. Ehkä tämä on luonnollista, tilanteetkin vaihtelevat, mutta tässä minusta vaikutus on selvä. Ukrainan tapauksessa siis kannatin laajempaa vapaakauppaa, Hämmästynyt ja Konsensus selvästikään eivät.
Moraalista: Olen jo aiemmin todennut, että mikään ei oikeuta Venäjän toimia Krimillä ja Itä-Ukrainassa. EU:n toiminta tekee ne kuitenkin ymmärrettävimmiksi. Se antoi selvän merkin, että Venäjää halutaan eristää.
Euraasian jäsenvaltioista useat ovat todellakin puhtaita diktatuureja, joissa ihmisoikeuksia ei kunnioiteta. Tästä huolimatta Suomi myy alueelle aseita. Asiaan kuuluu tietysti väittää, että niillä ei ammuta ihmisiä, aivan kuten hirttonarun myyjä voi myydä naruaan aitausten tekemiseen ja väittää, että niillä ei hirtetä ketään. Suomen aseet ovat siis rauhan aseita (aivan kuten suomalaisessa keskustelussa näyttää siltä, että USA:n aseita myös pidetään rauhan aseina).
EU ja sen mukana Suomi (eikä USA) eivät käyttäydy johdonmukaisesti: niillä on lukuisia sopimuksia Kiinan kanssa, joka valloittelee kansainvälisen oikeuden antamasta tuomiosta merialueita ja miehittää Tiibetiä. Kiina on myös mukana useissa erilaisissa kansainvälisissä kauppasopimuksissa. Kiina on diktatuuri samoin kuin monet muut Aasian maat, miksei niille aseteta pakotteita?
Euraasian unioni on tavallinen vapaakauppa-alue (tai itse asiassa yhteismarkkina-alue). Jos joku jaksoi katsoa esittämiäni linkkejä (joista pääsee Suomen Pankissa tehtyyn, Chatham Houselle tehtyyn ja yhteen akateemiseen arvioon), niin niistä käy ilmi, että sillä on yhteinen ulkotulli, joka näyttää olevan tasolla, joka huolehtii yhtälailla kaikkien jäsenmaiden eduista, ja työvoiman liikkuvuutta alueen sisällä on parannettu. Unioniin asetettiin aika paljon toiveita, kuten Chatham Houselle ennen Ukrainan tapahtumia tehty selvitys näyttää, ja aluksi tuloksia myös syntyi, kuten se viittaamani tutkimus näyttää. Mitään erityistä vaikutusta ei ole tullut siitä, että suuri osa jäsenmaista on diktatuureja eikä yhtään puhdasta demokratiaa ole mukana. Eihän Tyynen Valtameren kauppasopimuksissa ole ollut ongelmia, vaikka huomattava (ja vaihteleva) osa maista on diktatuureja. Ja onpa todella mielenkiintoista seurata, mitä tapahtuu Turkin ja EU:n suhteille, moraali kyllä paukkuu siinäkin, kuten kansainvälisissä kauppasuhteissa. Tekopyhyys näyttää olevan yleistä myös tämän blogin kommentoijien joukossa.
Konsensus: Kaupan vapauttamisen vaikutukset ja niistä saatava hyöty
a) Ilmeisesti se ensimmäinen mielipidetiedustelu oli siis yhtä epäilyttävä kuin arvelinkin. Julkisuudessa käytännössä saatava informaatio erilaisten kauppajärjestelyiden vaikutuksista koskee ainoastaan niiden kasvuvaikutuksia (esimerkiksi TTIP:n vaikutuksista en ole nähnyt muita arvioita, joissakin on karkeita arvioita tulonjaosta). Muun tiedon saaminen vaatii perehtymistä tutkimukseen, joka näissä asioissa, joista nyt on puhe, on viimeaikaista.
Tältä joukolta olisi voinut kysyä myös, miten kehitysapu on vaikuttanut
saajamaiden talouskasvuun. Arvaukseni on, että vastaus olisi ”negatiivinen” vastoin viimeisen kymmenen vuoden tutkimuksen valtavirrassa saatuja tuloksia.
b) Joka tapauksessa ne kysymykset, kuin myös ”huipputaloustieteiljöille” asetetut, ovat selvästi myös jotakin muuta kuin niiden tulisi olla. Otetaan nyt sitten vaikka Emmanuel Saez (joka ei ole kansainvälisen kaupan tutkija).
Kysyttiinkö häneltä, miten hän suhtautuu kaupan vapauttamiseen, jos se lisää tuloeroja ja jopa alentaa pienituloisten reaalituloja, jos vaihtoehdot ovat i) menetyksiä ei kompensoida tai ii) menetykset kompensoidaan? Tämä nyt olisi lähellä sitä oikeaa kysymystä, taustaksi pitäisi lisätä tiedot viimeaikaisesta tutkimuksesta (Saez on vero- ja sosiaaliturvatutkimuksen spesialisti), joukossa vaikka nuo viittaamani tutkimukset. Saezin vastaukset näihin kysymyksiin olisivat hyvinkin voineet olla erilaiset (kuten omanikin olisivat). Hän hyvin tietoinen siitä, millaiset vaikutukset kansainvälisellä verokilpailulla on huipputuloisten siirtymiselle maasta toiseen. Mitä, jos hänelle olisi kerrottu, että uudet kauppasopimukset saattavat entisestään lisätä tällaista verokilpailua?
Viittaamani Dani Rodrikin ja Paul DeGrauwen (kumpikin kansainvälisen talouden tutkijoita) kirjoitukset ottavat nämä tekijät eksplisiittisesti huomioon. Äänin 2-0 he kumpikin siis haluavat hidastaa globalisaation vaikutuksia ellei sen tuottamaa tulonlisää jaeta/kyetä jakamaan kaikille.
Millaisenhan vastauksen olisimme saaneet kehitysavun vaikutuksia koskevaan kysymykseen tältä huippujoukolta?
Saez ei muuten ole äärivasemmistolainen, aivan kuten vaikkapa Thomas Sargent ei ole äärioikeistolainen (eikä ehkä edes oikeistolainen). Muistan lukioajoiltani 1970-luvun alusta koulussani kiertäneen jonkun yhdysvaltalaisen radikaalilehden. Mieleeni siitä jäi kuvaus Richard Nixonista ja hänen varapresidentistään Spiro Agnew’sta: ”Heille kaikki sellainen on kommunismia, mikä on fasismista vasemmalle.” Ei nyt tuokaan ihan kohdalleen osunut (vaikka eivät Nixonin kädet puhtaiksi mccarthyismin kaudelta jääneet). Eikö se ollut Nixon, joka aloitti Kiinan avautumisen ulkomaailmaan pienten kauppasopimusten kautta? Tämä lienee yksi esimerkki hyvästä kaupan vapauttamisesta.
c) Olen yrittänyt tässä sanoa koko ajan, että taloustieteilijöiden vastaukset ovat yhtä tyhjän kanssa, jos samalla ei kysytä, millaiselle yhteiskunnan hyvinvointifunktiolle he arvionsa perustavat. Taloustieteilijät eivät voi määrätä (eikä heiltä sellaista ole mitään syytä vaatia), millaisista eettisistä lähtökohdista arviot tehdään.
Tyypillinen tapa on arvioida kaupan vapauttamista mahdollisen Pareto-parannuksen näkökulmasta. Tällöin riittää tieto kokonaistulon (BKT:n tai kansantulon) muutoksesta, tulonjaolla ei ole väliä. Toinen, edelliselle sukua oleva, on käyttää utilitaristista yhteiskunnan hyvinvointifunktiota, jolloin ei ole väliä kenen hyöty nousee, ainoastaan kokonaishyödyllä on merkitystä. Kolmas tapa, jo paljon harvemmin käytetty kansainvälisen kaupan tutkimuksessa on arvioida vaikutuksia atkinsonilaisella hyvinvointifunktiolla, jossa edelliseen vaihtoehtoon on lisätty se, että tasa-arvon lisääntyminen lisää yhteiskunnan hyvinvointia, heikkeneminen vähentää sitä. Tällöin ei oleteta vielä mitään kompensaatiomekanismia. Ja yksi mahdollisuus on se, että edellisen lisäksi häviäjille todella hyvitetään menetykset. Ainoa esimerkki siitä, jonka tiedän, on tuo viittaamani Pol Antrasin et. al. tutkimus.
Täysin käyttämättä on mahdollisuus hyödyntää tutkimusta, jossa lähtökohtana on arvioida, miten kaupan vapauttaminen vaikuttaa mahdollisuuksien tasa-arvoon. Tällöin siirrytään hieman eri maailmaan, hyödyn maailmasta voimavarojen maailmaan. Tällaiselle ajattelulle loi pohjan John Rawls. Lähes kaikissa tältä pohjalta tehdyissä teoreettisesta pohjatyöstä keskeinen tulos on, että yhteiskunnan tavoite on sen huonoimmassa asemassa olevan (kun jollakin tavalla on arvioitu hänen käytössään olevat voimavarat) aseman parantaminen.
Kaupan vapauttamisen vaikutuksia ei siis siis liene tutkittu tästä näkökulmasta. Joka tapauksessa jos tälle tielle mennään, niin on hyvin todennäköistä, että tulokset muuttuvat. Jos esimerkiksi huonoimmassa asemassa olevaksi katsotaan kaupan vapauttamisen aiheuttamien vaikutusten vuoksi itsemurhan tehnyt ihminen (hänethän tulee ottaa huomioon laskelmissa, koska hän olisi hengissä ilman kaupan vapauttamista), niin kaupan rajoittaminen saattaa olla perusteltua huolimatta siitä, että BKT tai hyötyjen summa kasvaisi.
Lopuksi, Konsensuksella on edelleen virhekäsitys siitä, että kuvailemani mallit kaupan aiheuttamasta epätasa-arvosta, olisivat jotenkin erityisiä. Eivät ole, ne ovat oppikirjamalleja, juuri niitä, joille suurin osa kaupan BKT-vaikutuksista rakentuu ja joille taloustieteilijät arvionsa perustavat. Ja empiiriset tulokset kaupan vaikutuksista ovat empiirisiä tuloksia.
Poliitikko: Juuri näin. Tieteellisen tutkimuksen tuloksia arvioidaan yleensä erilaisissa tieteellisissä katsauksissa, ei mielipidekyselyissä. Niissä kysytään mielipiteitä ja silloin tulee kysymysten lisäksi tietää, miltä pohjalta niihin vastataan.
Konsensus kirjoitti: ”Tässä oli kolme kysymystä vapaakaupasta. Missään niistä ei kysytty Bkt:sta vaan “better off” ja “hyödyt vastaan haitat”, kuten pitääkin.”
Näissä kysymyksissä oli myös määreet ”most Americans” ja ”on average”. Konsensuslausunnossa mainitaan myös, että ”US trade with China makes some Americans worse off” ja verrataan vapaakaupan hyötyjä vapaakaupan aiheuttamaan työttömyyteen.
On nähdäkseni johdonmukaista olla samaa mieltä siitä tosiasiasta, että keskimäärin ihmiset hyötyvät vapaakaupasta jollain mittarilla ja ajatella samaan aikaan, että vapaakauppaa tulee vastustaa, jos ja kun se tekee heikoimmassa asemassa elävien ihmisten elämästä sietämätöntä.
Samoin voi esimerkiksi ajatella, että ihmisoikeudet ja kansanvalta ovat tärkeämpiä kuin niiden hylkäämisestä mahdollisesti saatava keskimääräinen hyvinvointivoitto. Nähdäkseni tässä kyse ei ole vain tosiasioista ja siitä miten asiat ovat vaan myös arvoista ja siitä miten asioiden pitäisi olla. Ensimmäiseen kysymykseen on helpompi löytää kaikkien hyväksymä vastaus. Jälkimmäiseen ei lopullista vastausta liene eikä tieteen ehkä pitäisi siihen vastaamiseen pyrkiäkään.
Tässä oli kolme kysymystä vapaakaupasta. Missään niistä ei kysytty Bkt:sta vaan “better off” ja “hyödyt vastaan haitat”, kuten pitääkin. Vastasit, että sinun näkemyksesi yksin on oikeassa ja näiden johtavien taloustieteilijöiden näkemykset kaikki väärässä, kun heistä ei löytynyt yhtäkään, joka olisi edes osittain eri mieltä kaupan vapauttamisen paremmuudesta, yhdessäkään kysymyksistä. Tietysti uskon, että päinvastaisia malleja voi keksiä loputtomasti, mutta empiria sanoo yleensä toista, samoin johtavat taloustieteilijät.
http://capitolstartup.com/9-issues-economist-across-the-political-spectrum-overwhelmingly-agree-on/
Myös se, että johtavat tulonjaon tutkijat ja äärivasemmistolaiset, kuten Emmanuel Saez, unohtaisivat tulonjaon, on täysin absurdia.
Yhdyn myös “Hämmästyneen” ihmettelyyn siitä, että samaistetaan EU:n halu tuomita Krimin valloitus siihen, kun diktaattorit tukahduttavat ihmisoikeuksia ja demokratiaa ja rankaisevat kansan itsemääräämisoikeudesta valloitussodalla.
Nyt kyllä hämmennyin lopun 6-7 viimeisestä kappaleesta. T-tipiä ja EU:n toimintaa yleisemmin voi moittia monestakin asiasta ja usein hyvästä syystä. Mutta vertailu Euraasian unioniin ontuu. Euraasian unioni perustuu pelkistä Venäjän satelliitesista, maista joita johtaa Putinin valtaan nostama diktaattori tai väärennetyt ‘vaalit’ voittanut oligarkki. Toistaiseksi sentään Merkel ei päätä Ranskan, Italian tai Suomen valtionpäämiehestä. Ja tässä on oleellinen ero näiden unioneiden välillä.
EU sentään antoi Ukrainan valita kenen leiriin se kuuluu, Venäjä ei. Venäjälle voimapolitiikka on kauppapolitiikkaa, vai oliko se toisinpäin. Jos et leiki sen kanssa, et saa kaasua talvella ja kansasi kärsii. Myös aluevalloitukselta ovat mahdollisia. Miten voit verrata näitä kahta toisiinsa ja vielä unohtaa synkät faktat? Kerropa tämän kauppapolitiikan hyvinvointivaikutukset vaikka itä-ukrainassa? Mitä mallisi kertoo niistä?
Hyvä alku, mutta huono loppu tekstilläsi.
Niinkö? Kyse on mielipidetiedustelusta, jossa useimmat vastaajat eivät edes ole kv-kaupan tutkijoita. On siis aika erikoista väittää, että he nojautuisivat mihinkään tutkimustietoon, pikemminkin käymänsä kv-kaupan kurssin perusmalleihin ja pitkäaikaiseen perinteeseen unohtaa tulon-(ja varallisuuden-) jako. Ja kuten sanoin, mikään heidän mielipiteissään ei ole ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että kauppa hyödyttää joitakin, eikä hyödytä lainkaan joitakin toisia, jos he uskovat kaupan vapauttamisen kasvattavan BKT:tä.
Eikö ole erikoista, että yhä vielä kaiken maailmalla jo pitkän aikaa käydyn keskustelun jälkeen vielä joku tuputtaa BKT:tä hyvinvoinnin mittariksi?
Luettelemistasi asioista huolimatta meillä on harvinaisen yksimielinen taloustieteilijöiden konsensus kaupan vapauttamisen puolesta. Luettelemasi asiat on siis paljon suuremmalla viisaudella todettu sekundaarisiksi argumenteiksi pohdittaessa sitä, mitä kaupan vapauttamisesta tieteen valossa seuraa. Ellet sitten väitä ymmärtäväsi näitä asioita paljon paremmin kuin johtavat taloustieteilijät, he yhteensä, vasemmistolaiset mukaan lukien.
Edelleen: Teoria, edes aivan kansainvälisen kaupan perusteoriat, eivät sano, että kaupan vapauttaminen toisi kokonaishyötyä (siis lisää joko maailmantalouden kokonaistuotantoa tai tuotettujen tuotteiden kokonaismäärää, ja tämäkään ei kerro kokonaishyvinvoinnista yhtään mitään, se määräytyy sen mukaan, miten muutosta arvioidaan) paitsi silloin, kun verrataan tilanteita, jossa mitään kauppa ei ole, ja sellaista, jossa kaupan esteitä eikä mitään muita veroja ja ulkoisvaikutuksia ole olemassa. Tämä löytyy kaikista (siis kirkas enemmistö, enkä muusta enemmistöstä ole kirjoittanutkaan) oppikirjoista, kannattaa tutustua.
Samoin useimmat kaupan perusteoriat, niiden joukossa ne, jotka ovat standardien empiiristen kaupan kokonaishyötyä arvioivien laskentamallien taustalla kertovat sen, että kaikki eivät hyödy kaupan vapauttamisesta (eivätkä sen rajoittamisesta), tämäkin löytyy perusoppikirjoista, kannattaa siksikin tutustua.
Tällöin on kysyttävä, miten eri ryhmien hyödyt painotetaan, standarditapa on, että euro on yhtä hyvä riippumatta siitä, kuka sen saa, tällöin vain tällöin kokonaistulo on oikea mitta. Tämä on viime aikaisessa keskustelussa asetettu kyseenalaiseksi. Useimmat näistä standardilaskelmista eivät myöskään ota huomioon esimerkiksi kaupan vapauttamisen vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöjen määrään tai ihmisten sairastumiseen tai itsemurhiin. Noissa kyselyissä, joihin viittaat, ei edes vihjata tällaisiin ilmiöihin, mutta varmasti nekin tulevat niihin.
Oletko muuten huomannut, että monissa kyselyissä taloustieteilijöiden enemmistö on kannattanut finanssipoliittista elvytystä?
Se, että taloustieteilijät vasemmistoa myöten ovat noin yksimielisesti kaupan vapauttamisen puolella, “ei kukaan” vastaan, johtuu siitä, että taloustieteilijöiden johtopäätös malleista ja empiriasta ovat kaupan todennäköisesti suuret nettohyödyt. Tämä luo tilauksen konstruoida kaupalle kielteisiä malleja, mutta nekin ovat mukana aineistossa, josta tutkijat ovat tuon yksimielisen johtopäätöksen tehneet.
Tekstisi perusteella 99 % lukijoista luulisi, että taloustiede on mieluummin kaupan vapauttamista vastaan kuin puolesta, vaikka alla siteeraamani yksimielisyys puolesta on ällistyttävän vahva. Samalla tavalla useimmat muutkin postauksesi tuntuvat johtavan lukijoita luulemaan totuudesta poikkeavia asioita.
Sekoitat keskenään sen, mitä teoriat sanovat kaupan vapauttamisen vaikutuksista (joka on hyvin rajattua, kuten kirjoitin) ja taloustieteilijöiden mielipiteet kaupan vapauttamisesta.
Kuten olen tässäkin sanonut, en vastusta kaupan vapauttamista, jos samalla huolehditaan siitä, että kukaan ei häviä ja erityisesti yhteiskunnan heikompiosaiset eivät häviä. On kiistatta selvää, että kaupan vapauttaminen ei hyödytä suoraan kaikkia ilman erityisiä toimia (tai ei ainakaan ole näin tehnyt viimeisten parin vuosikymmenen aikana). Katselepa myös vaikka Krugmanin kirjoituksia TTIP:n vaikutuksista, tai Euroopan puolelta Paul DeGrauwen (hyvin tunnettu vapaakaupan kannattaja): http://escoriallaan.blogspot.fi/2016/10/how-far-should-we-push-globalisation.html
Kaupan vapauttamisen puolustus perustuu usein siihen, että kauppapolitiikalla pyritään saavuttamaan tavoitteita, jotka voitaisiin saavuttaa paremmin muilla toimilla, usein kauppapolitiikka on vasta kolmanneksi paras keino.
Konsensus vapaakaupan puolesta on poikkeuksellisen vahva. Arvostetussa IGM:n paneelissa 85 % puolesta, 5 % on epävarmoja, 0 % vastaan. “Freer trade improves productive efficiency and offers consumers better choices, and in the long run these gains are much larger than any effects on employment”. Puolesta oli jopa äärivasemmistolainen Emmanuel Saez, Thomas Pikettyn työtoveri. Piketty ja Krugman eivät olleet tai vastanneet paneelissa, mutta ainakin Krugman (äärivas) on puolustanut vapaakauppaa. Nyt menetin loputkin luottamuksestani Haaparannan teksteihin: “Mitään konsensusta ei ole.”
http://capitolstartup.com/9-issues-economist-across-the-political-spectrum-overwhelmingly-agree-on/
Mitään konsensusta ei ole. Jos jotakin teorian puolella on, niin monet useimmat perinteiset mallit sanovat sen, että kun verrataan tilannetta ennen mitään kauppaa tilanteeseen, jossa kauppa on vapaata, niin aggregaattihyvinvointi, siis käytännössä edustavan kuluttajan (malleissa oletetaan, että kaikilla on samanlaiset homoteettiset preferenssit, joiden mukaan kulutuksen rakenne ei muutu tulojen myötä) hyvinvointi kasvaa. Teoriassa ei voida sanoa edes tässä tapauksessa mitään, jos muita veroja tai maksuja on olemassa. Eikä edes siinä tapauksessa, että on olemassa vain tulleja on olemassa, voida sanoa mitään, ellei niitä kaikkia kaikkialla maailmassa poisteta samaan aikaan. Pienikin tutustuminen tulliliittojen tai yhteismarkkinoiden teoriaan kannattaa tehdä.
Käytännön puolella, monet mallit esimerkiksi TTIP:stä antavat tuloksen, jonka mukaan BKT kasvaa kaikissa sopimuksen piirissä olevissa maissa. Tällöin yhteiskunnan hyvinvoinnin väitetään parantuvan, koska häviäjille voidaan periaatteessa korvata tappiot. Tämä lähestymistapa on väistymässä syrjään, enää ei ole yhteiskunnallisesti kovinkaan hyväksyttyä, jos hänen omien tulojensa kasvu on yhteiskunnallisesti hyvää. Lisäksi mallit, joille useimmat laskelmat perustuvat, ovat vähän sisäisesti ristiriitaisia: niissä tulojen jakautumisen muutokset eivät näy millään tavalla, eikä niiden perusteella voida kuin karkeasti arvioida niiden muutoksia. Nyt ollaan menossa siihen suuntaan, että todella vaaditaan hyvitysten tekemistä häviäjille, ja sehän taas vaatii verojen muutoksia.
Mallit, joilla voidaan tehdä tällaisia mielekkäitä laskelmia, joissa siis voidaan arvioida kauppapolitiikan muutoksia tulonjakoon ja yhteiskunnalliseen hyvinvointiin ja sen jälkeen politiikkamuutosten vaikutuksia yhteiskunnalliseen hyvinvointiin, ovat onneksi tulollaan. Yksi esimerkki ovat Pol Antrasin, de Gortarin ja Itskhokin malli ja sen avulla tehdyt laskelmat (Antrasin kotisivulta löytyy). Tulonjaon vaikutuksia siinä arvioidaan perinteisen Anthony Atkinsonin kehittämän menettelyn avulla. Heidän tulostensa mukaan vuosien 1979-2007 kaupan kasvun tuottamasta hyödystä häviää 20 prosenttia kaupan tuottaman epätasa-arvon kautta, sen lisäksi kaupan tuottamista hyödyistä häviää lisäksi 15 prosenttia, jos häviäjille todella hyvitetään.
Nämäkin tulokset riippuvat siitä, millaiseksi yhteiskunnan hyvinvointifunktio oletetaan. Jos atkinsonilaisen lähestymistavan sijaan käytetään rawlsilaisen perinteen mukaista hyvinvointifunktiota ja määritellään se jollakin tavalla arvioidun huonommassa asemassa olevan ihmisen hyvinvoinnin perusteella, niin yhteiskunnalliset häviöt kaupan avautumisesta voivat olla suuret. Jos esimerkiksi itsemurhan tehnyttä pidetään huonoimmassa asemassa olevana, niin hyödyt häviävät.
Taloustieteen konsensus on kaupan vapauttamisen puolella. Miksi tätä postaus antaa opiskelijalle päinvastaisen kuvan? Aina kaikkeen voi keksiä poikkeuksia, mutta jo yksi pääsäännön kertova lause olisi tehnyt tästä paljon paremman.
Vähän jo odotinkin tällaista kysymystä. Kannatan politiikkaa, jossa lähtökohtana on kaikkein huonommassa asemassa olevien olojen parantaminen. Tällainen politiikkapäämäärä voidaan perustella, jos lähtökohtana on ihmisten mahdollisuuksien tasa-arvoon pyrkiminen.
Kauppapolitiikka on vain yksi osa politiikkaa, kaupan vapauttaminen ei hyödytä kaikkia ja huonontaa joidenkin tilannetta, siksi sitä ei pidä irrallaan muusta politiikasta. Globalisaatiota ei pidä viedä eteenpäin, jollei samalla lisätä sosiaaliturvaa ja pidetä huolta siitä, että tuloerot eivät kasva, tai ehkä vielä tiukemmin, että tuloeroja supisteta.
Samanlaisia näkemyksiä ovat tuoneet esille monet. Yksi tunnetuimmista vapaa-kaupan puolustajista, Jagdish Bhagwati , esimerkiksi on esittänyt, että se ei toimi, ellei kärsijöistä huolehdita. Hän erityisesti myös korostanut sitä, että vapaakauppa ei tarvitse täysin vapaita pääomaliikkeitä.
Toinen tunnettu taloustieteilijä, joka jo pidemmän aikaa, kaksi vuosikymmentä, on varoitellut globalisaation vaaroista, on Dani Rodrik, tässä hänen vastauksensa siihen, kannattaako hän Trumpin kauppapolitiikkaa: https://www.project-syndicate.org/commentary/trump-win-economists-responsible-by-dani-rodrik-2016-11.
Toinen vastaus, John Quigginin, löytyy tästä: http://crookedtimber.org/2016/11/19/trade-after-trump/.
Omituisinta tässä on se, kuten yritin sanoa, nyt ei enää ole kyse kauppapolitiikasta ja kaupan vapauttamisesta perinteisessä mielessä, vaan pelkästään yritysten vaikutusvallan kasvattamisesta, eikä sitä ole mitään syytä edistää.
Kysymys Pertti Haaparannalle: Tuetko Donald Trumpin kauppapolitiikka? Näet vapaakaupan hyvin haitalliseksi. Donald Trumpin näkee asian samoin ja hän peruu TPP:n ja lopetti TTIP-neuvottelut.
Krugmanin perusmalli: Toin sen esille yhtenä harvoista malleista, joissa kauppa varmasti hyödyttää. Siinä kakku ei kylläkään kasva siinä mielessä, että hinnat ja palkat eivät muutu (siis kun verrataan kahta identtistä maata ilman kauppaa ja täydellisessä vapaakaupassa) ja kokonaistuotannot pysyvät muuttumattomina.
Mallissa ihmiset saavat hyötyä siitä, että heillä on mahdollisuus kuluttaa suurempaa valikoimaa hyödykkeitä, vaikka vähemmän kutakin hyödykettä. Tämän vuoksi “laatukorjatuilla” = suuremman tuotevalikoiman huomioonottavilla hinnoilla arvioituna reaalipalkat nousevat ja ihmisten hyvinvointi kasvaa. Mallin tulokset voivat muuttua radikaalisti, jos se pannaan sisälle Heckscher-Ohlin-tyyppiseen malliin, silloin ollaan maailmassa, jossa Stolper-Samuelson-teoreema iskee.
Keksinnöt ja kauppa: Otetaan jälleen perus Heckscher-Ohlin-malli, jossa kaupan vapautumisen seurauksena kummallakin sektorilla yksikkökustannukset laskevat kaupan johtaessa tuottavuutta parantaviin keksintöihin. Oletetaan, että yksikkökustannukset eivät laske suhteellisesti yhtä paljon. Jätän Palkansaajalle helpoksi harjoitustehtäväksi osoittaa, että pienen avotalouden tapauksessa kaikki eivät hyödy kaupasta, joku häviää, joku voittaa.
Kirjoituksessani myös viittasin yhteen tutkimukseen, jonka mukaan kaupan avautuminen oli ainakin joillakin sektoreilla vähentänyt innovaatioita. Toki tästä käydään keskustelua, ja vastakkaisia tuloksia on, myös aivan viimeaikaisia.
Melkein joka keksintö ja kauppa pakottavat jonkun vaihtamaan työtään, mutta silti kokonaisuutena voitamme paljon keksinnöistä ja kaupasta. Krugmanin mallissa kaikki voittavat, kakku kasvaa, ja muutokset siihen ovat lähinnä tämän kasvaneen kakun siirtymistä taskusta toiseen, ei kakun pienenemistä, mitä sanamuotosi harhaanjohtavasti piilottelevat.
Kansainvälisen kaupan perusteoriat sanovat sen, että kansainvälisen kaupan vapauttamisessa jotkut hyötyvät, jotkut häviävät, joidenkin reaalitulot siis kasvavat, joidenkin laskevat. Ns. Heckscher-Ohlin-teoriassa tämän kertoo ns. Stolper-Samuelson-teoreema, joka julkitullessaan hämmensi niitä, jotka olivat tottuneet näkemään kaupan vain yksilöiden välisenä vaihtona eivätkä toimintona, joiden vaikutukset suodattuvat markkinoiden (hyödykemarkkinoiden ja tuotannontekijämarkkinoiden) muutosten kautta.
Paul Krugmanin (ja vaihtoehtoisesti Kelvin Lancasterin) ns. kaupan monopolistisen kilpailun yksinkertaisimmissa malleissa kaikki hyötyvät siksi, että tarjolla olevien hyödykkeiden valikoima kasvaa. Näissä malleissa hinnat eivätkä tuotannontekijäkorvaukset muutu lainkaan kaupan avautumisen myötä. Mutta nämä ovat siis ainoat, joissa kaikki hyötyvät, pienetkin muutokset malliin rikkovat tuloksen. Ja on hyvä muistaa, että elämme aina korkeintaan toiseksi parhaassa maailmassa ja silloin perustelluilta näyttävien toimien vaikutukset voivat olla kokonaan toiset kuin odotamme.
Mielenkiintoista lukea kriittinen puheenvuoro vapaakaupasta, niitä kun on aika vähän esillä.
Lukiessani tuli kuitenkin mieleen kaksi asiaa:
Eikö kuluttajat yleisesti kuitenkin hyödy ja heidän kokemaa hyötyä on vaikea verrata heidän kokemiin haittoihin..? (Jos vaikkapa 100k ihmistä saavat kaikki nyt jonkin tuotteen hieman halvemmalla, mutta yksi ihminen 100k:sta tekee itsemurhan, onko hyöty suurempi kuin haitta).
Myöskin, teksti käsitteli vapaakaupan negatiivisia vaikutuksia lähinnä kehittyneissä, korkean hyvinvoinnin maissa. Luulisin että kehittyvissä maissa vapaakaupan kokonaishyödyt suuret, mahdollisesti suuremmat kuin kehittyneiden maiden kokonaishaitat..? (Eikös matalan elintason oloissa rahan rajahyöty ole suurempi kuin korkean elintason maissa..?)
Myös Lehdon nostama pointti pieneten talouksien pitkälle erikoistuneiden tuotteiden markkinoista oli minusta hyvä.
Tero Lehdolle: Sekoitat keskenään kaupan esteet ja markkinoille tulon esteet. Kaupan esteitä ovat tullit, tuontikiintiöt ja muut keinot. Keskimääräiset tullit ovat laskeneet 1970-luvulta lähtien, viimeinen iso muutos tapahtui 1990-luvulla, saat siitä oikein hyvän kuvan World Development Indicators-tietokannan maailman keskimääräisen sovelletun tullin aikasarjasta: http://data.worldbank.org/indicator/TM.TAX.MRCH.WM.AR.ZS. Se alkaa 1990-luvun puolivälistä, jolloin kehitysmaat, Kiina, Itä-Eurooppa ja Venäjä palasivat/olivat palanneet maailmantalouteen. Samaan aikaan kuljetuskustannukset ovat laskeneet dramaattisesti ja maailmankauppa kasvoi aina nykyiseen talouskriisiin asti. TTIP:llä ei ole käytännössä mitään merkitystä näihin, TTIP:ssä on kyse vastavuoroisesta markkinoillepääsyn esteiden purkamisesta.
Kirjoitat esteistä julkisiin hankintoihin, tarkoitat kaupan esteillä niitä. Itse asiassa ei kovinkaan kauan sitten edes kotimaiset yritykset eivät päässeet niihin osallistumaan, julkinen sektori itse tuotti suuren osan palveluista ja yhä tuottaa monet.
Yhdysvalloissa vankiloiden hoito annettiin yksityisten yritysten hoidettavaksi kilpailutusten kautta pari vuosikymmentä sitten. Kokemukset ovat olleet niin huonot, että siellä on alettu suunnitella hoidon palauttamista takaisin julkiselle sektorille. Kuvitellaanpa, että TTIP olisi voimassa ja suomalaiset yritykset olisivat olleet mukana tuottamassa näitä (huonoja) palveluita (todennäköisesti yhdysvaltalaisen tytäryhtiön kautta).
Tällöin niillä olisi oikeus haastaa Yhdysvallat tai sen osavaltiot oikeuteen siitä, että päätös olla enää ostamatta on vastoin niitä odotuksia ja lupauksia, joita luotiin hankintojen ulkoistamisen yhteydessä, niiden investoinnit eivät saa sitä tuottoa, mitä oli ajateltu ja luvattu. Näin olisi, jos suomalaiset yritykset eivät olisi suoraan rikkoneet tehtyjä sopimuksia. Sopimukset ovat kuitenkin aina epätäydellisiä, niihin ei voida kirjoittaa kaikkia yksityiskohtia, osastahan ei edes tiedetä mitään, ennen kuin itse toiminta alkaa. Yhdysvalloilla ei olisi TTIP:ssä mitään oikeutta haastaa yrityksiä oikeuteen siitä, että ne ovat rikkoneet odotuksia ja lupauksia, joita yritysten toiminnalle luotiin ulkoistamisen yhteydessä. Ei myöskään silloin, jos yritykset olisivat rikkoneet esimerkiksi ILO:n työehtoja jossakin päin maailmaa. TTIP rajoittaa siis voimakkaasti julkisten yhteisöjen valintamahdollisuuksia ja samalla rajoitetaan tietysti myös kansalaisten vapautta valita palvelusten tuottaja, tämä tulee ymmärtää.
On kuitenkin tilanteita, jossa minustakin julkisiin hankintoihin pitäisi ehdottomasti päästää yksityisiä tuottajia kaikkialta maailmasta, siis Kiina ja Venäjä mukaan lukien. Sotavoimat ja niiden ylläpito pitäisi Suomeen hankkia kaikkialta maailmasta kilpailutuksen kautta tietysti. Kilpailu pitäisi toteuttaa sotilaspiireittäin sen varmistamiseksi, että sotavoimat todella olisivat kansainväliset, se lisäisi rauhan pysymisen mahdollisuuksia, pahimmillaan nämä armeijan joukko-osastot sotisivat keskenään. Yhteiseksi komentokieleksi pitäisi määrätä latina. Tällä olisi monta etua. Sotilaiksi tulisi tietysti rauhallisia humanisteja, jolloin mitään hätiköityjä ja ihmisoikeuksien vastaisia toimia ei tehtäisi ja toisaalta humanistit saataisiin töihin. Samalla saataisiin elvytettyä yksi maailman kulttuurikielistä, voin jo kuvitella kuinka tuvissa siteerattaisiin illat Ciceroa alkukielellä.
Tästä olisi apua myös hybridisodassa, kuka verkkoon tunkija ymmärtäisi yhtään mitään, mitä Suomessa suunnitellaan. Ajan oloon tästä tietysti seuraisi se, että latinan kielen harrastus leviäisi kaikkialle Suomen ulkopuolelle, ja sama rauhaisa humanismi, josta Suomi jo nauttisi, kattaisi koko maailman. Samoin suomalainen hyvä ruokakulttuuri varmasti leviäisi kaikkialle, varmasti sopimuksissa määrättäisiin armeijan ruokailun noudattavan suomalaisia perinteitä.
Ja muistin virkistämiseksi: Ei tässä nyt ole montaa sataa vuotta siihen, kun Euroopassa armeijat koostuivat eri maista kotoisin olevista ammattilaisista.
Tarmo: Itse asiassa mielessäni oli globalisaation vauhdin hidastaminen ja ajoittaminen parempiin suhdanteisiin hyvänä politiikkana, sosiaaliturvan vahvistamisen lisäksi.
Mutta kun kerran nostit asian esille: Filosofit ja taloustieteilijät ovat itse asiassa pohtineet sitä, miten niille, jotka kuolevat ennen eläkeikää, voitaisiin korvata jotenkin tämä onnettomuus, jos korvaus lainkaan on perusteltu. Yksi mahdollisuus antaa korvaus on lisätä tulonsiirtoja lapsille ja nuorille (nuorille aikuisille) eri tavoin, jolloin sen saavat siis myös ne, jotka eivät kuole nuorina, ja tietysti myös tarjota vakuutus (terveydenhoito ja seuranta) siten, että varhaisen kuoleman riski pienenee. Ilmaisen (perus-) koulutuksen voinee myös tulkita tällaiseksi tulonsiirroksi.
Onkos täällä kukaan koskaan ajatellut sitä, että suhteellisen tehokkuuden periaate kansainvälisessä vahdannassa tuottaa hyötyä kansantalouden näkökulmasta vain täystyöllisyyspolitiikkaa harjoitettaessa. Kansantalouden näkökulmasta työttömän työllistäminen on aina ilmaista, eli aina halvempaa kuin tuonti, joka on kuitenkin maksettava lopulta viennillä.
Pertti Haaparanta kirjoitti: “Kaupan esteet, kuten tullit ja tuontikiintiöt ovat lähes kokonaan hävinneet (maataloustuotteiden kaupan esteitä, polkumyyntisäännöksiä ja joitakin muita lukuun ottamatta), maassa A olevan yrityksen Y tuote G pääsee maan B markkinoille kilpailemaan paikallisen yrityksen X tuotteen H kanssa lähes ilman kustannuksia, koska myös kuljetuskustannukset ovat laskeneet.”
Olisi kiinnostavaa tietää mihin ihmeeseen tämä väite pohjautuu. Aivan hyvin tiedossa on, ettei Yhdysvallat päästä eurooppalaisia yrityksiä moniin julkisiin hankintoihinsa, ja siksi Suomi ei ole saanut myytyä sinne vaikkapa jäänmurtajia.
Vastaavasti taas EU-maat rajoittavat elintarvikkeiden tuontia, erilaisin tekosyin, suojellakseen erityisesti isojen maatalousmaiden elintarvike- ja maatalousliiketoimintaa.
Suomen kaltaisella pienellä maalla on tässä vapaakaupassa joka tapauksessa enemmän voitettavaa kuin hävittävää, kun kaikkialla Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa on isommat markkinat kuin mitä voi koskaan olla kotimarkkinoilla Suomessa.
Ihmiset kuolevat myös ilman ulkomaankauppaa, mutta silloin vain keskimäärin selvästi köyhempinä. Ilmeinen johtopäätös ei ole kaupan vähentäminen, vaan hyötyjen tasaaminen maan sisällä.
Tässä riittää kyllä meikäläiselle nielemistä, varsinkin kun oma näkökulma on melkoisesti oikealla. Kuitenkin jo jonkun aikaa on häirinnyt se, että julkisessa keskustelussa esitetään kombinaatio vapaakauppa + sääntelyn purku dominoivana politiikkavaihtoehtona, jossa ei ole millään mittarilla mitään heikkouksia. Tähän liittyvää empiirista tutkimusta on taas vaikeampi löytää - ainakaan kootusti ja helposti - taloustieteen populaarikirjoituksissa.
Tunnen oikeastaan vain yhden julkaisun, joka sotii yllä olevaa retoriikkaa vastaan: Russo, Michael V. 2001. “Institutions, Exchange Relations, and the Emergence of New Fields: Regulatory Policies and Independent Power Production in America, 1978-1992.” Administrative Science Quarterly 46 (1): 57–86.
Yllä oleva julkaisu liittyy sopivan sääntely-ympäristön luomiseen, jos tavoitteena on saada toimiva sopimusympäristö, joka mahdollistaa markkinoille tulemisen. Russo vertailee yhdysvalloissa eri osavaltioita ja niiden sääntely-ympäristöä. Paperissa on kaksi yrityspopulaatiota, joista toinen on riippuvainen toisen valinnoista. Kyseessä on esim. investoinnin tekeminen tehtaaseen, joka mahdollistaa hukkaenergian myynnin energiantuottajien verkon kautta. Sääntelemättömässä markkinassa heikompi populaatio ei synny eli investointeja ei tehdä. Investointien kaikki voitot nimittäin määrittyvät neuvotteluista energiayhtiöiden kautta, jotka vievät kaikki voitot. Myös ylisääntely estää heikomman populaation synnyn (ks. taulukot 1-2).
Järkevällä (sopivalla) sääntelyllä saadaan siten lisättyä kilpailua ja tässä tapauksessa edistettyä kokonaisen toimialan muodostumista.
- Olli
Joku yhdysvaltalainen ikävä kyllä saanut huonomman työpaikan, kun hän on menettänyt monopolinsateollisuustöihin, mutta vastapainoksi kymmenet miljoonat kehitysmaalaiset ovat vapautuneet köyhyydestä noiden työpaikkojen vuoksi.
“Kaikki voittavat” on 1. approksimaatio. Kyllä Roope-setä (en tarkoita Uusitaloa) voi hävitä menettäessään monopolinsa, mutta käytännössäkin yleensä ja myös Haaparannan esimerkissä hyödyt ylittävät haitat moninkertaisesti.