Miten työttömyyskorvausten tulisi riippua työttömyyden kestosta?

5.2.2018 Kirjoittanut Niku Määttänen

Otsikon kysymystä on pohdittu sadoissa taloustieteellisissä tutkimuksissa.  Siitä on keskusteltu myös hallituksen lanseeraaman “aktiivimallin” yhteydessä.

Aktiivimalli tarkoittaa, että työttömyysturva pienenee työttömyyden keston myötä jo ansiosidonnaisella oltaessa, mikäli aktiivisuusehdot eivät täyty. Lisäksi aktiivimallin vaihtoehtona on sanottu olleen työttömyyskorvauksen automaattinen pienentäminen työttömyysjakson keston myötä.

Matti Tuomalan mukaan aktiivimallin puolustajien ja erityisesti Juhana Vartiaisen ja Martti Hetemäen pitäisi päivittää tietonsa taloustieteellisestä kirjallisuudesta.  Vartiainen ja Hetemäki ovat viitanneet tuloksiin, joiden mukaan etuuksien tulisi pienentyä työttömyysjakson myötä. Tuomalan mukaan tämä on vanhentunut näkemys. Ilpo Suoniemi esittää samanlaista kritiikkiä.

Tuomalan ja Suoniemen kritiikki Vartiaista ja Hetemäkeä kohtaan on minusta liioiteltua. On olemassa useita argumentteja sen puolesta, että työttömyyskorvaus laskee ajan myötä. Uusin tutkimus ei välttämättä kumoa niitä kaikkia. Yleensäkään yksittäinen uusi tutkimus muuttaa harvoin konsensusnäkemystä, ainakaan välittömästi.

Tunnettu työmarkkinatutkija Bertil Holmlund summeeraa tutkimuskirjallisuuden tulokset seuraavasti: “There is a reasonably strong case for a benefit path that declines over the current spell of unemployment[...]” Holmlundin kirjallisuuskatsaus on vuodelta 2015. Käsitys, jonka mukaan etuuksien tulisi laskea ajassa, ei siis ole mistään keskiajalta.

Uusin tutkimus, johon Tuomala ja Suoniemi viittaavat, on kuitenkin hyvin kiinnostavaa. Palaan siihen kohta. Yritän ensin selittää lyhyesti miten työttömyysvakuutusta tarkastellaan taloustieteessä ja miksi tutkimusten antamat politiikkasuositukset vaihtelevat.

Vakuutus vs. kannustimet

Kysymys on siitä, miltä “optimaalinen” työttömyysvakuutus näyttää. Tähän liittyy, eräiden muiden asioiden lisäksi, kysymys siitä, miten etuuksien tulisi muuttua työttömyysjakson myötä.

Taloustieteellinen tutkimus ottaa tavoitteeksi ihmisten hyvinvoinnin maksimoimisen. Työttömyysvakuutukseen, kuten useimpiin muihinkin vakuutuksiin, liittyy kaksi asiaa, joiden välillä vakuutuksen suunnittelijan pitää tasapainoilla.

Ensinnäkin vakuutus lisää hyvinvointia. Tämä johtuu siitä, että ihmiset kärsivät - tai ainakin heidän oletetaan kärsivän - työttömyysriskin aiheuttamasta kulutusmahdollisuuksien epävarmuudesta ja kulutuksen vaihtelusta yli ajan. Työttömyysvakuutus vähentää tulevaan kulutukseen liittyvä epävarmuutta ja kohentaa kulutusmahdollisuuksia silloin kun palkkatuloja ei ole.

Toisaalta vakuutus aiheuttaa kannustinongelmia. Työttömyysvakuutus heikentää kannustinta etsiä uutta työtä tai vastaanottaa suhteellisen matalasti palkattua työtä. Tällainen käyttäytymisvaikutus nostaa työttömyysvakuutuksen hintaa mm. pienentämällä verotuloja.

Näistä lähtökohdista aika monessa analyysissä on päädytty siihen, että kuukausittaisen työttömyyskorvauksen tulisi pienentyä ajan myötä. Äärimmäisenä esimerkkinä laskevasta korvauksesta voi ajatella mallia, jossa työttömäksi jääneelle annetaan ainoastaan kertakorvaus. Tällainen vakuutus ei aiheuttaisi kannustinongelmia, koska työllistymisestä seuraavaa tulojen kasvu ei pienentäisi lainkaan korvausta työllistyminen ei vaikuttaisi työttömyyskorvauksiin.[1]

Näin äärimmäinen malli tuskin on optimaalinen, koska haluamme huolehtia myös niiden kulutusmahdollisuuksista, joiden työllistyminen kestää hyvin kauan. Vastaavalla logiikalla voi kuitenkin perustella, miksi työttömyyskorvauksen tulisi todennäköisesti pikemminkin pienentyä kuin kasvaa työttömyyden keston myötä.

Yhteisestä tavoitteenasettelusta huolimatta eri tutkimukset päätyvät kuitenkin toisinaan erilaisiin politiikkasuosituksiin.

Erilaisten tulosten taustalla eri mekanismit

Jos vakuutusturvan ja kannustimien välinen jännite ymmärretään tutkimuskirjallisuudessa samalla tavalla, miksi eri tutkimukset päätyvät erilaisiin johtopäätöksiin? Syy on se, että johtopäätökset riippuvat monista erilaisista mekanismeista.

Ensinnäkin, tutkimuksissa tehdään erilaisia oletuksia sen suhteen, miten ihmisten ajatellaan itse voivan varautua työttömyyteen. Työttömyysvakuutuksen arvo eri tilanteissa riippuu siitä, kuinka helposti ihmiset voivat itse tasoittaa kulutustaan yli ajan esimerkiksi lainaamalla tai säästöjensä turvin.

Toinen syy on se, että työttömyysvakuutus voi vaikuttaa työmarkkinoihin monella eri tavalla. Työttömyysturva esimerkiksi vaikuttaa siihen minkälaisiin töihin työttömät työllistyvät. Työttömyysturva voi antaa työttömälle aikaa etsiä työtä, joka vastaa hyvin hänen osaamistaan. Se puolestaan voi nostaa työn tuottavuutta tai parantaa työsuhteen pysyvyyttä, mikä on verotulojen kautta kaikkien kannalta hyvä asia. Minusta tämä on myös yksi argumentti sen puolesta, että korvaus laskee ajassa: voi olla fiksua antaa työttömille jonkin verran aikaa etsiä osaamistaan vastaava työpaikka suhteellisen hyvän työttömyyskorvauksen turvin. (Ks. myös Blumkin ym.).

Työttömyysvakuutuksen suunnitteluun liittyvä taloustieteellinen tutkimus on valottanut lukuisia muitakin mekanismeja. Eri mekanismit voivat vaikuttaa eri suuntiin, kun ajatellaan miten etuuksien tulisi muuttua työttömyysjakson kuluessa. Kaikkien eri mekanismien arvioiminen yhtä aikaa on kuitenkin hyvin vaikeata.

Uusin tutkimus

Tuomala ja Suoniemi korostavat erityisesti Kolsrudin Korslundin ym. tutkimusta (julkaisu, työpaperi). Kyseessä on kunnianhimoinen tutkimus, jossa hyödynnetään laajasti ruotsalaisia rekisteriaineistoja. Aineistot mahdollistavat esimerkiksi sen arvioimisen, missä määrin työttömyys heijastuu yksityiseen kulutukseen. Tutkijat hyödyntävät myös työttömyysturvaan liittyviä uudistuksia. Niiden avulla he pystyvät arvioimaan kuinka suuria kannustinongelmia (moral hazard) työttömyysvakuutus aiheuttaa.

Tutkimuksen päätulos on, että korvaustason ei tulisi laskea työttömyysjakson myötä vaan pikemminkin kasvaa. Tämä tulos seuraa ymmärtääkseni pitkälti siitä, että työttömyyskorvauksen kielteiset kannustinvaikutukset näyttäisivät ruotsalaisen aineiston valossa olevan yllättävän suuria työttömyysjaksojen alkupäässä ja toisaalta pienempiä myöhemmin.

Taustalla oleva mekanismi ei tutkimuksen perusteella ole aivan selvä, mutta saattaa liittyä siihen, että pitkään työttömänä olleiden joukossa on suhteellisen paljon ihmisiä, joiden työllistymismahdollisuudet ovat joka tapauksessa varsin heikot. Kärjistäen ilmaistuna, he eivät välttämättä työllisty, vaikka heitä siihen kuinka kannustettaisiin työttömyyskorvausta leikkaamalla. Vastaavasti työttömyyskorvauksen nostaminen ei ratkaisevasti vähennä heidän työllistymistään.

Sen sijaan hyvä työttömyyskorvaus työttömyysjakson alussa saattaa vähentää työllistymistä suhteellisen paljon, koska joukossa on vielä paljon ihmisiä, jotka halutessaan helposti työllistyisivät.

Lisäksi työttömyysvakuutus on hyvinvoinnin kannalta yleensä kaikkein tärkein niille ihmisille, joiden taloudellinen tilanne on selvästi heikentynyt pitkittyneen työttömyyden seurauksena.  Lopputuloksena pitkään työttömänä olleille voi olla järkevää maksaa vähän suurempaa korvausta kuin lyhyen aikaa työttömänä olleille.

On mahdollista, että tämä tulos muuttaa konsensusnäkemystä työttömyyskorvausten optimaalisesta aikaurasta, varsinkin jos se saa tuekseen vastaavia tuloksia muista tutkimuksista. Nähdäkseni johtopäätös Suomen kannalta olisi, että ansiosidonnaista työttömyysturvaa tulisi laskea peruspäivärahaan työmarkkinatukeen verrattuna.

On kuitenkin huomattava, että tämäkään tutkimus ei pysty huomioimaan kaikkia aikaisemmassa kirjallisuudessa tarkasteltuja mekanismeja. Siinä ei esimerkiksi ole mukana uuden työpaikan laatuun liittyvää mekanismia, jonka voi ajatella puoltavan laskevaa työttömyyskorvausta.

Työttömyysvakuutuksen oikea suuruus

Työttömyysvakuutusta koskevat tutkimustulokset eroavat myös sen suhteen, kuinka kattava vakuutuksen tulisi olla. Työttömyysturvan oikea taso on viime kädessä arvovalinta. Sen tulisi kuitenkin riippua siitä, kuinka arvokkaana vakuutusturvaa pidetään suhteessa sen aiheuttamiin kannustinongelmiin.

Edellä käsitellyn tutkimuksen toinen päätulos on, että Ruotsin työttömyysvakuutus on ollut ainakin keskimääräisen hyvinvoinnin kannalta ylipäätään liian antelias. Tämä johtuu siitä, että työttömyysvakuutus on heikentänyt työllisyyttä suhteellisen paljon. Siksi kyseisestä tutkimuksesta voi halutessaan löytää tukeakin hallituksen pyrkimykselle kohentaa työllisyyttä myös työttömyysturvan ehtoja kiristämällä.


[1] Se saattaisi kuitenkin johtaa siihen, että työntekijät sopivat työnantajan kanssa potkuista, nostavat korvauksen ja palaavat pian töihin. Useimmat tutkimukset sivuuttavat sen, miten työttömyysturva vaikuttaa työttömäksi tulemisen todennäköisyyteen.

Avainsanat: ,

Aihealueet: Lajittelematon

15 kommenttia kirjoitukseen “Miten työttömyyskorvausten tulisi riippua työttömyyden kestosta?”

  1. jukka mattila kirjoitti:

    niin Ilpo,

    en kai koskaan väittänyt etteikö hännän nosto suhteessa optimaaliseen flat rateen olisi sitä. ihmettelin vaan, miten vähäiselle huomiolle on jäänyt, että myös alkuosan leikkaus on sitä.

    mutta ehkä on paras jättää tämä tähän

    terv,
    jukka

  2. Ilpo Suoniemi kirjoitti:

    Jos ajatellaan työttömyysturvan kallistumaa, niin se saadaan aikaan kahdella eri tavalla. Itse korostin nostoa loppupäästä, joka on lokaalisti hyvinvointia parantava. Alkuosaa koskeva johtopäätöksesi on tästä näkökulmasta banaali seuraus, kuten prof. Klaus Vala tapasi sanoa. Luulin, ettei banaaleihin (triviaaleihin) kysymyksiin tarvitse vastata.

    Mutta hyvä, että myönnät, ettei tulos Ruotsin liian korkeasta tasaisesta työttömyysturvan tasosta sovellu Suomeen, kuten tässä keskustelussa aiemmin annettiin ymmärtää. Suomen uudistuksestahan tässä oli koko ajan kyse.

  3. jukka mattila kirjoitti:

    Ilpo,

    Kuten jo aiemmin totesin, yritin olla sotkematta tähän aktiivimallia, mutten tietenkään ole lähtökohtaisesti eri mieltä sen suunnasta.

    Mutta teroitan vielä: minä tulkitsen tätä tekstiä niin, että (siltä osin kun kyse on Ruotsista) niin suositus olisi leikata työttömyysturvaa, ja leikata enemmän keston alkupäästä.

    Jos ajatellaan, että suomalainen flat rate olisi tästä näkökulmasta optimissa nykytilassaan, niin suositus Kolsrudin ym. perusteella olisi leikata työttömyysturvaa alkupäästä, ja korottaa loppupäästä?

    Emme kai tästä ole eri mieltä? Olisi mukavaa, jos vastaisit edes yhteen kysymykseen suoraan.

    terv,
    jukka

  4. Ilpo Suoniemi kirjoitti:

    Suomessa siirryttiin alenevaan korvausprofiiliin (toki ehdollisena).

  5. jukka mattila kirjoitti:

    ps. Ja sinun linkkisi kuvio 9 on tietenkin sama, kuin minun paperini kuvio 7. Oletettavasti katsomme siis samaa kuviota: näen kyllä pidempikestoisten jaksojen korvausasteen parantamisen vaikutuksen, mutta ihmettelen, miksi sinä et tunnu näkevän vastaavaa vaikutusta jaksojen lyhyemmän osan korvausasteen alentamisen osalta, vai näenkö omiani.

  6. jukka mattila kirjoitti:

    Ilpo,

    Ensinnäkin: eikö tästä edelleen jää jäljelle alkuperäinen pohdintasi siitä, että meillä ei ole Suomesta 1) eri osia koskevia joustoja (jolloin emme osaa arvioida moraalikadon kokoa eri osissa työttömyysturvaa) ja 2) kulutuksen tasoituksen arvoa (ehkä edes lähtökohtaisesti, mutta ei myöskään eri osille työttömyysjaksoa), ja tosiasiassa tästä näkökulmasta optimaalisen korvaustason löytäminen edellyttäisi näiden kahden ratkaisemista?

    Toiseksi: jos optimaalinen flat rate on 58 %, niin silloin kai aritmeettisesta määritelmästä seuraa, että jos tämä optimaalinen flat rate on liian matala jaksojen loppuosassa, niin sen on yhtäaikaisesti oltava liian korkea jaksojen alkuosassa. Tämänkin näkee mielestäni kuviosta 7.

    Eli on mahdollista tehdä kaksi uudistusta jotka vievät kohti parannusta (tällä mittarilla mitattuna): 1) työttömyysturvan alentaminen alkuosassa (koska alkuosan moraalikato MH1 leikkaa alkuosan kulutustasoituksen hyödyn CS1 optimaalisen flat raten vasemmalla puolella) ja korottaminen loppuosassa (koska vastaavasti loppuosan kohdalta MH2 ja CS2 leikkaavat flat raten oikealla puolella).

    terv,
    jukka

  7. Ilpo Suoniemi kirjoitti:

    Kuten totesin, en halunnut vedota sellaisenaan Ruotsin estimaatteihin. Estimaattien sopivuus on liiankin häkellyttävä. Mutta mennään sitten yksityiskohtiin.

    Suomessa kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden mediaani oli 3 001 euroa kuukaudessa vuonna 2016. Tästä ansiosidonnaisen korvausaste on 57,8 prosenttia. Kolsrud ym. (2017) osuvat estimoinneissaan lähelle tätä. Optimaalinen, keston myötä tasainen korvausaste olisi ollut Ruotsissa 58 %.

    Lisäksi tutkimuksen kuviosta 9 käy ilmi, että pidempikestoisten jaksojen korvaustason nostaminen tästä on edelleen hyvinvointia parantava. Tärkeä ja tutkimuskirjallisuuteen perehtymättömiä yllättävä johtopäätös.

    Kolsrud, Landais, Nilsson & Spinnewijn(2017):_
    https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwiul6n58qLZAhXDWSwKHX2UAAUQFggyMAE&url=http%3A%2F%2Fecon.lse.ac.uk%2Fstaff%2Fclandais%2Fcgi-bin%2FArticles%2FoptimalprofileUInew.pdf&usg=AOvVaw1lcX3nF3lgGncOOOTlNT7M

  8. jukka mattila kirjoitti:

    Ilpo Suoniemi,

    Sanot että korvaustasoa koskeva tulos ei sellaisenaan siirry Suomeen, sillä eri osia koskevat joustot voivat olla eri suuruiset. Tottahan on, että meillä ei myöskään ole consumption smoothingina hyvinvointiarvoa arvioivaa tutkimusta (tai ainakaan itselläni ei tule mieleen soveltuvaa, vaikka sellaisen laatiminen ei ehkä kulutustutkimukseen yhdistettyjen työttömyyshistoriatietojen kanssa olisi mahdotonta), joten emme oikeastaan voi äkkiseltään laskea, onko työttömyysturvan taso liian matala vai liian korkea. Tästä näkökulmasta siis, kuten Niku yllä huomauttaa.

    Mutta eikö tästä seuraa, että nousevaa profiiliakaan koskeva tulos ei siirry Suomeen? - tuloshan perustuu nimenomaan siihen, että eri osia koskevat joustot ja kulutuksen tasoittamisen hyödyt ovat suhteessa erilaisetö.

    terv,
    jukka

  9. Ilpo Suoniemi kirjoitti:

    Mikko2:lle
    1. Se, miten työttömyysvakuutus jatkuessaan niveltyy perusturvaan olisi ihan eri tarina, johon pitää liittää koko muu syyperustainen sosiaalivakuutus (myös eri eläkkeet). Lisäksi pitäisi kysyä, miksi työtä tai koulutusta ei pystytä järjestämään vaihtoehdoksi. Asumistuki palvelee puolestaan omia tavoitteittaan.

    3. ”Työttömyysturvan oikea taso on viime kädessä arvovalinta”
    Virke sotii sosiaalivakuutuksen ajatusta vastaan. Näin kai sitten pitäisi olla palovakuutuksessakin, eikä niin kuin nyt, että isomman omakotitalon palosta maksetaan suurempi korvaus (ja suurempi vakuutusmaksu). Arvovalinta tämäkin?

    Toisaalta Suomessa vakuutusmaksu on verrannollinen palkkaan ja (ansiosidonnaisen päivärahan) korvaussuhde on aiemman palkan aleneva funktio.

    J Mattilalle:

    En puuttunut tähän, koska

    (i) Korvaustasoa koskeva tulos ei sellaisenaan siirry Suomeen. Eri osia koskevat joustot voivat olla eri suuruiset (Suomessa niitä ei ole mitattu) eikä meillä ole tietoa marginaalisesta vakuutusvaikutuksestakaan.

    (ii) Toisaalta (nyky)Ruotsissa ansiosidonnaisen korvausaste on 80 prosenttia. Suomessa korvausaste on aiemman palkan laskeva funktio: TYJ:n esimerkissä se on 2 000 € palkasta 62,1 prosenttia.

    Perusosa on vuosittain kansaneläkeindeksin mukaan vahvistettavan peruspäivärahan suuruinen. Peruspäiväraha on 32,40 € vuonna 2018. Ansio-osa on 45 % päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Jos kuukausipalkka ylittää taitekohdan (3 078,00 € vuonna 2018), ansio-osa on ylimenevältä osalta 20 %.

  10. jukka mattila kirjoitti:

    hei,

    Ja kiitos hyvästä tekstistä. Sotkematta tähän aktiivimallia, ja pysyen porrastuksessa. Paperi on kieltämättä kiinnostava, vaikka paljon tässäkin on oletuksia (vrt. leisure-consumption; RKD:n yleistäminen lokaalista ansioturvan katon ympäristöstä - RKD:n joustoestimaatit ovat väkisin aika valikoituneelle väelle, käsittäisin).

    Jostain syystä yksi tutkimuksen keskeisistä tuloksista on jäänyt erikoisen vähäiselle huomiolle - Suoniemi tai Tuomala eivät kumpikaan taida mainita sitä: abstraktistakin löytyvän huomion siitä, että tutkimuksen kontekstissa (kuten huomautat, näkökulma on rajoittunut) ruotsalainen flat benefit on liian antelias.

    On tietenkin vaikea mututuntumalta vertailla järjestelmiä, mutta suomalainen systeemi ei nyt ansiosidonnaisen osansa kohdalta ehkä ainakaan ole tolkuttoman paljoa ruotsalaista järjestelmää kitsaampi.

    Jos Kolsrudia tulkitsee tässä mielessä ansiosidonnaisen kontekstissa, niin olisi kai syytä ainakin harkita ansioturvan tason laskemisen esittämistä. Lienet - erikoista kyllä, huomioiden miten esillä tämä lopputulos on tilttiäkin käsittelevässä osiossa tutkimusta - ensimmäinen kommentaattori, joka tästä huomauttaa.

    On helpottavaa huomata, että en ole ainoa joka on katsonut kuviota 7 ja todennut, että jo optimaalinen flat rate -policy on silmämääräisesti arvioiden lähemmäs 15% replacement ratessa mitattuna matalampi, kuin todellinen järjestelmä. Silmämääräisesti on tietenkin vaikea sanoa, miten paljon tässä kontekstissa replacement ratea olisi edes mahdollista nostaa 20 viikon tuolla puolen (CS2, MH2) - ei ihan kamalasti.

    Kolsrudin näkökulmasta profiililtaan oikeanlaisen työttömyysturvan saisi Ruotsissa aikaan ihan vaan leikkaamalla alkuvaiheesta - joka on liian antelias. Säästyneen rahan voisi sitten käyttää, kuten tutkimuksessa tehdään, loppuvaiheen korottamiseen, tai vaikka varhaiskasvatusmaksujen alennusten kustannusten kattamiseen.

    Tietenkin on muitakin tuoreita tapoja katsella asiaa, tykkäsi niistä tai ei (ks. esim. https://academic.oup.com/qje/article/132/4/1969/3796325).

    terv,
    jukka

  11. Mikko2 kirjoitti:

    1. Työmarkkinatuen ja ansiosidonnaisen vakuutus- ja kannustinvaikutuksia pitäisi tarkastella yhtenä pakettina muun sosiaaliturvan kanssa. Toimeentulo- ja asumistuki tulevat osittain tilalle kun työttömyysturva (varsinkin ansiosidonnainen) laskee työttömyyden pitkittyessä.

    2. Onko “nousevaa” turvaa implementoitu jossainpäin maailmaa? Rohkenen epäillä, koska ajatus sotii ansiosidonnaisen sosiaaliturvan ideaa vastaan. Nimittäin, tarkoitus on köyhyyden lisäksi minimoida “hyppäyksenomaiset” tulojen pienennykset. Jos ajatelemme, että on jaettava kiinteä potti työttömyysjaksolle niin nouseva turva tarkoittaisi sitä, että aluksi saa vähemmän ja lopuksi enemmän. Jos aluksi saa vähemmän niin se tarkoittaa työttömäksi jäämisen hetkellä suurempaa tulojen pudotusta. Tämä ei istu ansiosidonnaisen työttömyysturvan perusajatukseen. Tästä syystä ansiosidonnaista eläkettä eli TyELiä maksetaan enemmän “rikkaille” kuin “köyhille”. Jos ajatuksena olisi pelkkä köyhyyden torjunta, niin kaikkea sosiaaliturvaa maksettaisi köyhille enemmän kuin rikkaille, vai mitä Ilpo?

    3. >>Työttömyysturvan oikea taso on viime kädessä arvovalinta.

    Näin se taitaa olla. Minun arvoihin
    - ansiosidonnainen sopii huonosti: miksi maksaa enemmän niille, jotka jo aikaisemmin tienanneet enemmän ja todennäköisemmin pystyneet säästämään?
    - koko työttömyysturvan voi kyseenalaistaa: eikö meidän pitäisi tukea kaikkia vaikeassa tilanteessa olevia riippumatta siitä mitä polkua pitkin kukin on siihen vaikeaan tilanteeseensa saapunut -> kohti perustuloa.

  12. -riikka- kirjoitti:

    Jos arvaan oikein, Ruotsin tapauksessa hyvin vaikeasti työllistyvien joukossa ovat yliedustettuina humanitääriset maahanmuuttajat, jolloin tulos olisi linjassa oheisen tanskalaispaperin kanssa (http://ftp.iza.org/dp2720.pdf). Siinä tutkittiin, paraneeko humanitääristen maahanmuuttajien työllisyys, kun sosiaaliturvaa (käytännössä ilmeisesti sikäläistä työmarkkinatukea) leikataan: “Furthermore, we investigate heterogeneous treatment effects, and we find, generally, that those which we consider the weakest in the labour market are close to being immune to this treatment.”

  13. Putte Wilhelmsson kirjoitti:

    ”Halutessaan voi löytää tukeakin hallituksen pyrkimykselle kohentaa työllisyyttä myös työttömyysturvan ehtoja kiristämällä.”, Määttänen muotoilee varovasti, ja ”työttömyysturvan oikea taso on viime kädessä arvovalinta”, mutta ”lisäksi työttömyysvakuutus on hyvinvoinnin kannalta yleensä kaikkein tärkein niille ihmisille, joiden taloudellinen tilanne on selvästi heikentynyt pitkittyneen työttömyyden seurauksena”, joten ”lopputuloksena pitkään työttömänä olleille voi olla järkevää maksaa vähän suurempaa korvausta kuin lyhyen aikaa työttömänä olleille”.

    Eli tieteen näkökulmasta oikeastaan ihan sama, että tuleeko sanktio heti kolmen kuukauden kuluttua, kun suurin osa työttömistä on jo työllistynyt uudestaan, vai vasta ansiosidonnaiselta pudotessa, koska enää silloin ei työllisty oikein kukaan? Eikä sillä vakuutusturvan tasollakaan ole niin paljon väliä, kun elinkustannukset määräävät, että ne yli kolme kuukautta työtä hakeneet joka tapauksessa elävät jonkin tai useamman kuin yhden sosiaaliturvan varassa - olivat töissä tai ei? Vaikka toki samaan aikaan vakuutusturvaan kuuluvan hyvinvointivaikutuksen näkökulmasta hallituksen sanktion ulottaminen 518 euron nettomääräiseen peruspäivärahaan on vähintäänkin noloa?

    Ymmärsinkö oikein jäikö tutkijoilla vielä jotain lisättävää…

  14. Roope Uusitalo kirjoitti:

    Aktiivimallille on vähänlaisesti suoria esikuvia, mutta olisiko monitoring & sanctions -kirjallisuudesta saatavissa lisää palikoita sen analysoimiseen. Tässä esim. Holmlund ym:

    http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1468-0297.2007.02023.x/abstract

Vastaa