Eriarvoisuus kasvussa?

11.10.2019 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Kirjoitin Suomen Kuvalehden 11.10. kolumnissa hiukan kriittiseen sävyyn kotimaisesta eriarvoisuustutkimuksesta. Lyhyeen kolumniin ei paljoa mahtunut, joten vähän pidemmät kommentit tässä. Lisäksi mukana muutama toivottavasti argumenttia selkeyttävä kuvio, joita ei Kuvalehteen voinut painaa.

Kimmokkeen kirjoitukselle tarjosi Helsingin Sanomien tiedesivun 30.9. julkaistu juttu osaamiserojen kasvusta eri sosiaaliryhmistä tulevien lasten välillä. HS artikkelin keskeinen sanoma tiivistyy alle kopioidussa kuviossa.

hskuva1

Kuviossa osaamiseroja on mitattu PISA tutkimuksen lisäksi aikaisempien kansainvälisten osaamismittausten avulla. Varhaisin on peräisin 1960-luvulta. Tulokset on normeerattu siten, että kunkin testin varianssi suomalaisessa aineistossa on 1. Kuvio mittaa pelkän perus- tai kansakoulun suorittaneiden vanhempien lapsia enemmän koulutettujen vanhempien lapsiin.

Ainakin Hesarissa tuloksia tulkitaan niin, että pitkään jatkunut tasa-arvoistumiskehitys on pysähtynyt ja osaamiserot alkaneen taas(?) kasvaa.

Tällaiset vertailut ovat vaikeita silloin kun vanhempien koulutusjakauma muuttuu. Pelkän peruskoulun varassa olevat vanhemmat ovat nykyisin koko lailla eri tavoin valikoitunut joukko kuin 1960-luvulla. Vähintään keskiasteen tutkinnon suorittaminenkin tarkoittaa nykyään keskimäärin paljon pidempää koulutusta kuin 50 vuotta sitten. Pelkän perus- tai kansakoulun varassa olleiden vertaaminen pidemmän koulutuksen suorittaneisiin voikin johtaa pahasti harhaan.

Koulutusjakauman muutokset on Hesarin jutun taustalla olevassa Katariina Salmela-Aron ja Anna Chmielewskin tuoreessa artikkelissa tyylikkäästi otettu huomioon vertaamalla lapsia perheistä, joiden vanhemmat ovat koulutusjakauman korkeimmin koulutetun kymmenyksen reunalla (90. persentiili), lapsiin, joiden vanhemmilla on vähiten koulutusta (10. persentiili). Nämä persentiilipisteet on vielä estimoitu kritiikin kestävällä tavalla sovittamalla 3. asteen polynomi koulutusluokkien keskiarvoihin ja estimoimalla persentiilit tuolta käyrältä. Kirjoittajien mukaan persentiilien vertailu onkin oleellisesti parempi tapa eriarvoisuuden muutosten kuvaamiseen. Jostain syystä Hesarin tiedesivuille päätyi kuitenkin se tutkijoiden huonompana pitämä mittari.

Vanhempien koulutusjakauman muutokset huomioon ottava kuva (alla) tarjoaa vähän rauhallisemman kuvan osaamiserojen muutoksesta Suomessa. Käyräviivainen trendi näkyy toki edelleenkin ja trendin muutos on tutkijoiden mukaan tilastollisesti merkitseväkin. Suhteellisen hyvin kuvioon sopisi trendiksi tosin myös vaakasuora – ei muutosta – viiva. Toisaalta pääosin PISA-tutkimuksiin perustuva viimeisten parinkymmenen vuoden dataan sovitettu suora näyttää osaamiserojen hieman kasvaneen.

sckuva

Lähde: Salmela-Aro and Chmielewski (2019) Socioeconomic Inequality and Student Outcomes in L. Volante et al. (eds.), Socioeconomic Inequality and Student Outcomes, Springer

Osaamiserojen muutos on kiinnostava teema ja niinpä etsin myös ko. artikkelin alkuperäislähteen. Kirjoittajien ystävällisellä avustuksella löysin sitten sosiologian lippulaivalehdessä American Sociological Review’ssä tänä vuonna julkaistun Anna Chmielewskin artikkelin, jossa samanlainen analyysi tehdään 99 muullekin maalle, ja josta Suomeakin koskevat tulokset ovat alun perin peräisin.

Tämä Anna Chmielewskin artikkeli on muuten lukemisen arvoinen sekä aineiston että analyysin vuoksi. Niitä varten, jotka eivät kerkiä, olen alle kopioidut artikkelista kuvion, jossa osaamiserojen muutoksia mitataan maissa, joista oli käytettävissä pisimpiä aikasarjoja.


chikuva

Lähde: Chmielewski, A. K. (2019). The Global Increase in the Socioeconomic Achievement Gap, 1964 to 2015. American Sociological Review, 84(3), 517–544.

Kuviossa on sosioekonomisten erojen trendit 24 eri maassa. Suomi erottuu joukosta, mutta ei sen vuoksi että erojen kasvu olisi ollut voimakasta vaan koska osaamiserojen kasvu Suomessa näyttää olleen verrokkimaita pienempi! Artikkelissa Suomi listataankin esimerkkinä maasta, jossa sosioekonomiset erot eivät ole kasvaneet.

Helsingin Sanomien tiedesivuilta ja American Sociological Review’sta saa aika erilaisen kuvan eriarvoisuuden kasvusta Suomessa. Kumpikaan ei ole varsinaisesti väärin, mutta aika paljon tarina on kerinnyt muuttua matkalla tiedelehdestä sanomalehden tiedesivulle.

Syitä eroihin on ilmeisesti lukuisia. Kuva trendeistä muuttuu riippuen siitä, miten perhetaustaa mitataan. Suomessa koulutustasoon perustuvien erojen kasvu on ollut ilmeisesti nopeampaa kuin ammattiin tai muihin sosioekonomisiin indekseihin perustuvien erojen kasvu. Myös kirjoittajien itse parempana tapana persentiilipisteisiin perustuva vertailu tuottaa maltillisemman kuvan erojen kasvusta kuin koulutusryhmien suora vertailu.

Tiedeuutisointi on haastavaa, mutta ehkä tällaisten varausten olisi pitänyt mahtua aukeaman kokoiseen tiedeartikkeliin. Ainakin jos tavoitteena on räväkän uutisjutun sijaan tasapainoinen analyysi tärkeästä teemasta.

***

Kerkesin Kuvalehden kolumniin mahduttaa myös kommentin Matti Tuomalan uudesta kirjasta ”Markkinat, valtio ja eriarvoisuus”. Matti Tuomala on yhdessä Marja Riihelän ja Risto Sullströmin kanssa tutkinut tuloeroja pitkään. Faktat alkaa olla kohdallaan. Aika lailla konsensusnäkemys vallitsee myös tuloerojen kehityksestä.

Suomessa tuloerot olivat pienimmillään 1990-luvun alussa. 1990-luvun loppupuolella tuloerot kasvoivat. Tuomalan mukaan lähinnä rikkaita suosivan pääomatuloverouudistuksen ansiosta. Tuloerojen kasvu 1990-luvulla on tilastofaktaa ja pääomatulojen merkityksen kasvu korkeimmissa tuloluokissa sekin dokumentoitavissa.

Ohuemmalla jäällä Tuomala liikkuu kommentoidessaan tuloerojen kasvua 2000-luvulla. Pitää paikkaansa, että Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaisaineistosta lasketut Gini-kertoimet olivat suurimmillaan vuonna 2007. Toisaalta tuloerot olivat vuonna 2017 pienempiä kuin vuonna 2000. Tuomalan kirjaa luin paperiversiona, joten alla oleva kuva on Tilastokeskuksen datasta. Ainakin siitä saa tuloerojen kasvua 2000-luvulla hetken etsiä. Gini-kerroin on toki vain yksi mahdollinen turoeromitta. Mutta niin kauan, kun pysytään suhteellisia eroja mittaavissa indekseissä, ei suurta muutosta löydy muistakaan mittareista.

ginit

Lähde: Tilastokeskus, Tulojakotilasto

Tuomalan kirjastakaan ei varsinaisia virheitä varmaan löydy. Silti olisi odottanut, että kansainvälistä tutkimusta 400 sivun verran vyöryttävä tutkimus olisi sisältänyt hiukan enemmänkin kansainvälistä vertailutietoa. Tieto siitä, että tuloerot olivat Suomessa 1990-luvun alussa maailman pienimmät, mahtuu yhteen sivulauseeseen. OECD-vertailun tulos, jonka mukaan verotuksen ja sosiaaliturvan tuloja tasaava vaikutus on OECD-maiden suurin, leimataan valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) väitteeksi. Heti perään todetaan, että Luxembourg Income Studyn mukaan Tanskassa tasataan tuloja vielä voimakkaammin. Mahdollisuuksien tasa-arvon mittarina usein käytettyä sukupolvien välistä tulokorrelaatiota ei taideta mainita ollenkaan. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu tällä mittarilla paremmin kuin juuri missään muualla.

***

Kolmatta syksyn tuloerotutkimusta Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan Huipputuloiset – kirjaa koskevia kommentteja en saanut Kuvalehden kolumniin enää mahtumaan. Itse asiassa luinkin kirjan vasta viime sunnuntaina.

Kantolan ja Kuuselan kirja herätti jo ennen ilmestymistään aikamoisen somemyrskyn. Suurin syypää lienee Helsingin Sanomien kirjasta ennen sen ilmestymistä julkaisema laaja artikkeli, johon oli poimittu kirjasta kärkevimmät sitaatit. Suurin osa keskustelusta taidettiinkin käydä ennen kuin kukaan keskustelijoista oli kirjaa lukenut.

Minusta Kantolan ja Kuuselan kirja oli erinomaisen mielenkiintoinen kuvaus siitä, millaisena Suomen raharikkaat maailman näkevät. Kvalitatiivinen tutkimus ei kuulu erityisosaamisalueisiini, mutta en tutkimuksen metodeissakaan mitään merkillistä huomannut. Asenteita ja mielipiteitä ei oikein voi tutkia muuta kuin haastattelemalla eikä rikkaitten asenteita muutoin kuin rikkaita haastattelemalla. Tutkimusasetelma ja metodit on kirjassa läpinäkyvästi kuvattu. Suosittelen tutustumista muillekin.

***

Loppukaneettina todettakoon, että tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ollut vähätellä eriarvoisuudesta tai köyhyydestä aiheutuvia ongelmia. Havainto, jonka mukaan eriarvoisuus ei ole juuri muuttunut, ei tarkoita, että vallitseva eriarvoisuus olisi jollain tavalla sopivaa tai oikeutettua. Itse asiassa minusta erityisen mielenkiintoisia ovat tutkimukset, jotka kertovat, miten tasa-arvoon vaikuttavat varta vasten tasa-arvon edistämiseksi tehdyt tai kaavaillut uudistukset - vaikkapa koskien  progressiivista verotusta, koulutuksen valintamahdollisuuksia ja koulutuksen kustannuksia ja rahoitusta, tai vaikkapa Tuomalan kirjassaan jostain syystä vieroksumaa työttömyysvakuutuksen pakollisuutta.

Iso kuva kun lienee kuitenkin, että Suomi - yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa - on tasa-arvon mallimaita. Kansainvälisessä eriarvoisuuskeskustelussa Pohjoismaat ovatkin jonkinlaisia ideaalitapauksia.

Kotimaisesta eriarvoisuuskeskustelusta tämä ei aina oikein välity.

Aihealueet: Lajittelematon

Yksi kommentti kirjoitukseen “Eriarvoisuus kasvussa?”

  1. Laadullinen kirjoitti:

    Kantola olisi voinut kysyä samanmielisyyttä väitteiden kanssa ja kvantitatiivisesti laskea, olivatko kirjan monet yleistykset perusteltuja. Nuo Tilastokeskuksen käyrät osoittavat, että vaikka tuottavuuserot ovat kasvaneet, valtio on tasannut yhä kireämmällä verotuksella ja runsaammilla tulonsiirroilla entistä enemmän, niin että sitäkään eroa ei näy?

Vastaa