Mitä yhteistä on suomalaisella kuntataloudella ja Kreikan velkakriisillä?
Enemmän kuin ehkä haluat tietää.
Ihan alkuun kaksi varaumaa:
Ensinnäkin, kirjoitan asiasta, josta tiedän varmaan lopulta aika vähän. Toivon, että oikeat kuntatalouden asiantuntijat tarvittaessa oikaisevat mahdollisia väärinymmärryksiäni ja ystävällisesti täydentävät tätä tahoillaan. Toiseksi, en usko olevani ensimmäinen, joka kiinnittää tähän teemaan huomiota: Pahoittelut siis jo etukäteen mahdollisesti puuttuvista viittauksista.
Mutta sitten niihin yhtäläisyyksiin:
Yhtäläisyys #1
Kreikka oli jo euroalueeseen liittyessään 2001 muita velkaisempi ja se velkaantui liittymisen jälkeen tasaista vauhtia lisää. Tämä ei kuitenkaan pitkään aikaan millään tavoin näkynyt Kreikan hankkiman velkarahoituksen kustannuksissa, verrattuna muihin euroalueen maihin. Vasta 2010 alkupuolella joukkovelkakirjamarkkinat havahtuivat kyseenalaistamaan sen takaisinmaksukyvyn.
Yhtäläisyys suomalaiseen kuntasektoriin syntyy siitä, että monet suomalaiset kunnat velkaantuvat parhaillaan hyvin nopeaa vauhtia, mutta tämäkään ei heijastu mitenkään yksittäisen kunnan velkarahoituksen kustannuksissa. Tämä johtuu siitä, että kunnilla on yhteinen varainhankintajärjestelmä, joka muodostuu Kuntarahoitus Oyj:n ja Kuntien takauskeskuksen muodostamasta kokonaisuudesta.
Tämä kokonaisuus toimii siten, että Kuntarahoitus lainaa kotimaisilta ja kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta hankkimansa varat eteenpäin kuntasektorille. Järjestelmän yksi keskeinen ominaisuus on se, että sen kautta välitetyn rahoituksen kustannus on kaikille kunnille (jotakuinkin? täsmälleen?) sama.
Kuntakohtainen riskilisä on siis samanlaisia rahoitusinstrumentteja hyödyntävillä kuntasektorin toimijoilla nolla, eikä se esimerkiksi riipu siitä, miten kunta hoitaa talouttaan. Talouttaan hyvin hoitavat kunnat siis ristiin-subventoivat muita kuntia.
Yhtäläisyys #2
Kreikan oikeaa velanhoitokyvyn murenemista, pitkänaikavälin rahoitustarpeita ja siten myös velkaantuneisuutta oli pitkään varsin vaikeaa havaita tai mitata luottavasti. Ongelmien laajuus alkoi paljastua lokakuussa 2009 pidettyjen vaalien jälkeen. Tuolloin Kreikan uusi hallitus julkisti päivitetyn näkemyksen odotettavissa olevasta budjettialijäämästä. Lähes samaan aikaan kävi myös ilmi, että aiempien vuosien tilastot antoivat maan taloustilanteesta ilmeisen virheellisen ja liian optimistisen kuvan.
Tilanne on suomalaisissa kunnissa hieman samankaltainen (joskaan ei tietysti samanlainen), kahdellakin tavalla:
- Ensinnäkin, kuntien todellista lainakantaa ja velkaantuneisuutta on vaikea mitata tarkasti ja yksiselitteisesti. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että kuntien liikelaitoksien omistus on organisoitu eri tavoin eri kunnissa. Tämä vaikuttaa mm. siihen, miten näihin toimintoihin liittyvät varat ja velat näkyvät tai eivät näy kunnan tilinpäätöksessä. Kunnat myös organisoivat toimintojaan eri tavoin ja toimivat eri periaattein mm. toimitilojen vuokraamisen tai rakennuttamisen osalta. Ne myös hyödyntävät konsernirakennetta ja -lainoja eri tavoin.
- Toiseksi, kuntien talouden analysointi on kaikkea muuta kuin yksinkertaista tai yksiselitteistä. Esimerkiksi laskelmat kuntien talouksien tasapainosta ja niihin vaikuttavista tekijöistä, valtionosuusjärjestelmän vaikutuksista, toimintojen erilaisten organisointitapojen fiskaalisista seurauksista tai poistoista ja investointitarpeista ovat hankalia, eikä kokonaiskuvaa saa helposti vangittua yhteen tai kahteen yksinkertaiseen tunnuslukuun.
On merkille pantavaa, että Kuntien takauskeskuksen kotisivuillaan antama perustelu sille, miksi lainarahoituksen kustannukset ovat kaikille samat, on se, että kunnilla on toistaiseksi (näennäisesti?) moitteeton luottohistoria ja se, että ”Kuntatalouksien seuranta- ja puuttumisjärjestelmät eivät ole tunnistaneet Suomessa kuntaa, jolla olisi aito konkurssiriski.”
Tähän näkemykseen on vaikea yhtyä. Se, että meillä on tunnettuja ja tunnistettuja ongelma- ja kriisikuntia ei ilmeisesti ole viesti vielä mistään?
Kreikka-yhtäläisyydeltä on tässäkin kohtaa vaikea välttyä: Ilmeisesti voidaan ajatella, että vielä 2008-2009 euroalueellakin tilanne oli kunnossa, koska ”valtiontalouksien seuranta- ja puuttumisjärjestelmät eivät tunnistaneet euroalueella valtiota, jolla olisi ollut aito konkurssiriski”?
Yhtäläisyys #3
Osa syy sille, miksi Kreikan velkarahoituksen korkokustannus ei lähtenyt nousuun selvemmin ja aikaisemmin oli ilmeisesti se, että euroalueen koettiin vähintäänkin epäsuorasti nojautuvan jonkinlaisen ”yhteisvastuun” periaatteelle. Näin koettiin Kasvu- ja vakaussopimuksesta ja no bail out -lausekkeista huolimatta, eivätkä viime aikojen tapahtumat ole osoittaneet tätä näkemystä perustavalla tavalla vääräksi.
En usko, että kovin moni suomalainen ymmärsi ennen velkakriisiä rahaliiton merkityksen tältä osin eli sen, että myös me suomalaiset olemme jonkinlaisessa vastuussa - osin ja kenties vain välillisesti - Kreikan kansantalouden selviytymisestä ja sen vastuista.
Suomessa kuntien yhteisvastuu ei velkaantumisen osalta ole epäsuoraa tai välillistä, vaan täysin suoraa ja välitöntä: Kunnat ovat Kuntien takauskeskuksen välityksellä yhteisesti vastuussa toistensa veloista. Kunnat siis takaavat yhdessä ne sitoumukset, jotka Kuntien takauskeskus myöntää Kuntarahoituksen varainhankinnalle.
Kuinkahan moni kunnallisveronmaksaja ymmärtää olevansa osin vastuussa myös muiden kuntien selviytymisestä ja vastuista kuntien yhteisen varainhankintajärjestelmän välityksellä?
Tässä muutamia lukuja: Viimeisimmän käytettävissä olevan tiedon mukaan espoolaisten osuus Kuntien takauskeskuksen takausvastuusta on yhteensä hieman yli 0,8 miljardia euroa. Kuopiolaisille vastaava luku on 0,3 mrd euroa.
Näiden kuntavastuiden realisoitumisen todennäköisyydestä ja tarkemmasta tulkinnasta voidaan olla montaa mieltä. Viime aikojen kokemusten valossa on kuitenkin ehkä hieman varomatonta ajatella, että näillä luvuilla ei olisi mitään merkitystä tai että ne ovat täysin teoreettisia?
Yhtäläisyys #4
Kuten hyvin tiedetään, Kreikka oli pitkään varsin haluton tekemään rakenteellisia uudistuksia, jotka olisivat kääntäneet sen velkaantumiskehityksen myönteisemmäksi. Se myös käytti innovatiivisia rahoitusratkaisuja, kuten erilaisia swap-sopimuksia (kansainvälisten investointipankkien ystävällisellä avustuksella), velkakriisiin johtaneen kehityksen kuluessa. Niillä pyrittiin mm. välttämään syytöksiä siitä, että maan velkaantumiskehitys ei ollut linjassa Maastrichtin sopimuksen ehtojen kanssa (ks. esim. tämä).
Hieman kärjistäen voi todeta, että suomalainen kuntasektori ei häviä merkittävästi tässäkään ulottuvuudessa verrokilleen.
Esimerkkeinä mainittakoon seuraavat:
- Kuntasektorilla vaikuttaa olevan kasvava kiinnostus erilaisia elinkaarihankkeita kohtaan. Näiden järjestelyiden todellisista eduista ei vielä tiedetä kovinkaan paljoa, mutta niiden yleistyminen nykytilanteessa ei ole yllättävää, kun oivaltaa, että eritavoin muotoillut elinkaarihankkeet ovat varsin oiva tapa ”piilottaa” kunnan tosiasiallista velkaantumista: Näiden hankkeiden myötä syntyvät vastuut eivät nimittäin rekisteröidy läpinäkyvällä tavalla kuntien velka-asemaan.
- On hyvin tiedossa, että kunnat voivat nykyoloissa lykätä talouden tasapainottamiseen tarvittavia toimenpiteitä ja rakenteellisia uudistuksia vuosi vuodelta eteenpäin. Tämä ei ole yllättävää, sillä kunnilla on ilmeinen kannustin hoitaa alijäämäongelmat velkaantumalla, koska ne saavat rahoitusta edullisesti riippumatta niiden omista toimista ja taloudellisesta asemasta.
- Kannustin velkaantua tasaisesti vain vahvistuu entisestään, jos kunnat voivat luottaa kohtaavansa ”pehmeän budjettirajoitteen” taloustilanteen hankaloituessa, esimerkiksi valtiolta odotettavissa olevien harkinnanvaraisten tukitoimien vuoksi. Pienempien kuntien ongelmat voitaneen hoitaa kuntaliitoksin, mutta tämäkään ei ole ongelmatonta, koska esimerkiksi pakkoliitoksissa kriisikunnan velat siirtyvät osin muiden kuntien asukkaiden maksettavaksi. Miksi siis tehdä mahdollisesti ikäviä kuntapäätöksiä nyt, jos kerran lainarahoitusta on hyvin saatavilla, ja vieläpä edullisesti?
- Suurempien kuntien osalta tilanne on toinen, ja niiden vakavampien talousongelmien ratkaiseminen epäilemättä edellyttää jonkinlaista valtion harkinnanvaraista mukaantuloa. Empiiriset tulokset ruotsalaisten kuntien velkaantumisesta pehmeän budjettirajoitteen oloissa eivät ole rohkaisevia.
- On myös esitetty, että kuntien velkaantumiselle ei ole perusteltua asettaa kattoja, koska niitä on niin ”helppoa kiertää”. Tämä näkemys on melko kaukana siitä ”keskinäisestä kurista”, johon nykyisen järjestelmän ajatellaan ainakin osin nojaavan.
Yhtäläisyys #5
Kreikan velkakriisi on osin pitkittynyt ja syventynyt sen vuoksi, että ongelmaa ei hoidettu heti sen ilmaannuttua. Tässä näkemyksessä on ilman muuta hieman jälkiviisautta. Ei kuitenkaan ole kovin väärin todeta, että Kreikan velkakriisin ratkaisua ovat hankaloittaneet poliittinen epäröinti ja erilaiset poliittiset eturistiriidat.
Suomalainen kuntakenttä ei onneksi ainakaan vielä ole varsinaisessa velkakriisissä – tosin valitettavan monet kunnat antavat tämänhetkisellä lainanotollaan vinkkiä pahimmillaan odotettavissa olevasta suunnasta.
Ottaen huomioon sen, miten syvään kuntien velanhankinnan toimintamalli on sementoitu, ei ole juurikaan syytä optimistisuuteen sen suhteen, että poliittiset päätöksentekijämme puuttuisivat velkaantumiseen kannustaviin mekanismeihin ajoissa.
***
Yllä sanottu ei missään nimessä tarkoita, että nykyisellä kuntien yhteisellä lainanhankintajärjestelmällä ei olisi tiettyjä etuja. Se, että nykyinen järjestelmä onnistuu hyödyntämään mittakaavaetuja rahoituksen hankinnassa eli hankkimaan kunnille rahoitusta edullisesti kansanvälisiltä rahoitusmarkkinoilta, on lähtökohtaisesti hyvä asia.
Mutta tämäkään etu tai se, että näin hankitulla edullisella lainarahalla rahoitetaan monia tärkeitä kuntien investointi- ja infrastruktuurihankkeita ja sosiaalista asuntotuotantoa, ei tarkoita, että nykyinen järjestelmä olisi täydellinen tai että sitä ei kannattaisi pyrkiä parantamaan.
Kuntarahoituksen ja Kuntien takauskeskuksien muodostamaa kokonaisuutta kuntien velkaantumisen taustalla on arvioitava kriittisesti. Näin on tarpeen tehdä siitä huolimatta, että nykyisellä järjestelmällä on, ainakin Kuntien takauskeskuksen vuosikertomuksen mukaan, ”suomalaisen yhteiskunnan varaukseton tuki” (s. 13).
Ensiaskel oikeaan suuntaan on se, että kuntien lainarahoituksen kustannukset saadaan heijastelemaan sitä, kuinka hyvin ja pitkäjänteisesti ne hoitavat talouttaan. Vähintäänkin pitäisi miettiä sitä, kuinka nykyiseen järjestelmään saataisiin tämä elementti mukaan. Asialla on kiire, koska tästä velkaantumista hillitsevästä mekanismista ei ole hyötyä, jos velkaantuminen pysyy nopeana ja ehtii nousta kestämättömän korkeaksi.
Mahdollisia ratkaisuja on epäilemättä monenlaisia. Ehkäpä suomalaisella kuntasektorilla voisi esimeriksi olla käytössä ns. siniset ja punaiset kuntalainat, hieman euroalueelle ehdotettujen ratkaisujen mukaisesti (ks. myös tämä).
Sinisten lainojen osalta voitaisiin pitää kiinni yhteisvastuusta, ja varmistaa niiden erinomainen luottokelpoisuus. Punaisia kuntalainoja joutuisivat käyttämään ne kunnat, joiden velkaantuneisuus ylittäisi jonkin tietyn etukäteen sovitun kynnyksen. Niiden takaisinmaksun osalta yhteisvastuuta ei olisi, ainakaan samanlaisena kuin nykyjärjestelmässä.
Vaihtoehtoisesti - tai yllä sanottuun soveltaen - Kuntarahoituksen ja Kuntien takauskeskuksen asemaa ja niiden muodostamaa kokonaisuutta voitaisiin harkita uudelleen, koska se saattaa olla edessä rahoituslaitoksia koskevien tulevien sääntelymuutosten vuoksi joka tapauksessa.
Ehkäpä Kuntarahoitus pitäisi muuttaa kansalliseksi kuntien luototus -yksiköksi, jonka varainhankinta olisi jaettu kahteen luokkaan, hieman siihen tapaan kuin Brunnermeier ja muut ovat ehdottaneet European Debt Agencyn perustamista euroalueen ratkaisuksi.
Tässä mallissa osa Kuntarahoituksen kotimaisesta ja kansainvälisestä varainhankinnasta ei olisi ”riskitöntä” (ja kuntien täydelliseen yhteisvastuuseen sidottua), vaan altistaisi siihen sijoittavat aidosti ja etukäteen määritellyllä tavalla kuntien mahdolliselle maksukyvyttömyydelle.
***
Tässä kirjoituksessa kuvattuja kuntatalouden ja Kreikan velkakriisin yhtäläisyyksiä ei tule ottaa liian kirjaimellisesti, tai ajatella vain kuntien omista toimista aiheutuviksi. Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että olisi parempi, jos niitä olisi hieman vähemmän.
************************************
Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Avainsanat: Kreikka, Kunnat, rahoituskustannus, velkaantuminen
Aihealueet: Kaupunkitalous, Makro
Tuossa varsinaisessa blogissaan tämä ongelma on esitetty oikein hyvin
Mitä sitten Kreikkaan ja muihin Välimerenmaihin tulee, olisi kannattanut
Kuunnella aikanaan jo Helmut Kohlia “Euroopan hiili- ja teräsunionin” laajentamisesta.
Tuossa varsinaisessa blogissaan tämä ongelma on esitetty oikein hyvin
Mitä sitten Kreikkaan ja muihin Välimerenmaihin tulee, olisi kannattanut
Kuunnella aikanaan jo Helmut Kohlia “Euroopan hiili- ja teräsunionin” laajentamisesta.
Yhtäläisyys #0 … prima
Puuttuu oma raha ja keskuspankki…
Mitä EROA on suomalaisella kuntataloudella ja Kreikan velkakriisillä? Enemmän kuin ehkä haluat tietää.
Suomen kunnat eivät ole velkaantuneet yhtään talouskriisin aikana, päinvastoin kuin Kreikan valtio. Aikana 2009-2012Q2 KUNTIEN POSITIIVINEN NETTOVARALLISUUS ON KASVANUT!
http://www.tilastokeskus.fi/til/jyrt/2012/02/jyrt_2012_02_2012-10-01_tau_001_fi.html
Ari H.
Laitan tähän HS-mielipidekirjoitukseni eurobondeista viime keväältä - toivon, että se vastaa osaltaan kysymyksiisi, jotka tietenkin ovat mielenkiintoisia. Kun tosin katsellaan Eurooppaa, niin havaitaan sellainen asia, että maissa, joissa paikallishallinnon velka on suhteellisen merkittävä, julkinen velka on keskimääräistä alhaisempi ja päinvastoin - eli ne maat joissa valtio vastaa suurinpiirtein kaikesta, myös julkinen velka on taivaissa. Pohjoismaiden merkittävä menestystekijä onkin juuri hyvinvointivaltion sydän, vastuunsa kantava paikallishallinto - niin tässäkin asiassa. Tietenkin on oltava varuillaan siinä, että ei mennä ojasta allikkoon halvan rahan perässä - tähän meillä Suomessa on toimiva kriisikuntamenettely. Jos luotettava sellainen olisi myös Euroopassa, vanha manner ei olisi nykyisessä suossa. T. reijo Vuorento
TALOUS- Suomen ei tulisi osallistua eurobondeihin
Vieraskynä 1.3.2012 Helsingin Sanomissa - Reijo Vuorento
Euroopan komissio on esittänyt euroalueen velkakriisin hoitoon niin sanottuja eurobondeja eli vakausvelkakirjoja. Valtion vastuun ohella velkakirjat vaikuttaisivat myös Suomen kuntien varainhankinnan kustannuksiin.
Velkakirjalla velallinen sitoutuu maksamaan sijoittajalle velan pääoman lisäksi korkoa. Tavallisista velkakirjoista eurobondi eroaa yhteisvastuun vuoksi. Liikkeellelaskijana eli velallisena olisi tehtävään määrätty Euroopan unionin virasto, joka ohjaisi lainatut varat edelleen kullekin jäsenvaltiolle. Yhteisvastuun vuoksi muut eurovaltiot sitoutuisivat maksamaan sijoittajalle korvauksia, jos velan alun perin ottanut eurovaltio ei selviytyisi velastaan.
Suomelle yhteisvastuu merkitsisi vastuuta sellaisesta velasta, jonka jokin muu eurovaltio, kuten Italia, Kreikka tai Espanja, ottaa. Kun Suomi on hoitanut omat asiansa näitä maita paremmin, osallistuminen yhteisvastuuseen rasittaisi Suomen luottokelpoisuutta samalla kun se parantaisi velkaa ottaneiden maiden luottokelpoisuutta.
Yhteisvastuun säteilemisestä myös kuntien varainhankinnan kustannuksiin saatiin ensimmäinen viite, kun luottoluokituslaitos Standard & Poor’s asetti joulukuussa Suomen kuntien varainhankinnan toimijoiden Kuntarahoitus Oyj:n ja Kuntien takauskeskuksen luottoluokitukset tarkkailuun. Tämä oli seurausta Suomen valtion luottokelpoisuuden ottamisesta tarkkailtavaksi niiden vastuiden vuoksi, jotka Suomelle on koitumassa euroalueelta.
Vastedes on ilmeistä, että euroalueen vastuukustannukset heijastuvat suoraan Suomen valtion tai kuntien varainhoidon kustannuksiin sitä mukaa kuin Suomi osallistuu euroalueen vastuisiin. Vastuita on tärkeää tarkastella myös kuntien kustannusten näkökulmasta, sillä kunnat hoitavat noin kaksi kolmasosaa julkisten peruspalvelujemme rahoituksesta.
Suomen kuntien varainhankinta on esimerkki yhteisvastuullisesta toimintatavasta. Suomalainen ”kuntabondi” muistuttaa läheisesti nyt ehdotettuja eurobondeja. Kuntabondeissa toimijoina ovat suomalaiset kunnat, kun taas eurobondissa toimijoina olisivat euroalueen valtiot.
Suomen kunnat ovat järjestäneet kuntabondinsa määräysvallassaan olevien Kuntarahoituksen ja Kuntien takauskeskuksen kautta. Vastaavia järjestelyjä on muun muassa Itävallassa sekä muissa Pohjoismaissa.
Euroopan komissio on kysynyt Suomen Kuntaliiton kantaa eurobondeihin. Kuntaliiton vastaus on hyvin varauksellinen.
Miksi sitten yhteinen varainhankinta ei toimisi euroalueella myös valtioiden varainhankinnassa, kun yhteinen kuntabondi on Suomessa osoittautunut toimivaksi?
Kokemustemme mukaan yhteinen varainhankinta vaatii tiukkaa keskinäistä kuria, selkeitä vastuusuhteita, yhtenäistä lainsäädäntöä ja tilinpitoa, vähäistä velkaantuneisuutta ja kestävää veropohjaa. Kun nämä edellytykset ovat kunnossa, julkisen vallan toimijat, kuten kunnat, osavaltiot ja valtiot, voivat järjestää varainhankintansa yhdessä joutumatta perimmäiseen vastuuseen toistensa veloista.
Jos taas edellytykset eivät ole kunnossa, mukana olevat toimijat joutuvat epäterveellä ja vinouttavalla tavalla vastuuseen toistensa taloudesta. Suomen kuntabondeissa vinoumien syntyminen on tehokkaasti estetty. Euroalueella näitä vinoutumia estäviä perusrakenteita vasta luodaan.
Toisin kuin kaavailluissa eurobondeissa, Suomen kuntabondeissa toimijat eivät ole täysimääräisesti yhteisvastuussa toistensa veloista. Suomen kuntabondeissa kunkin kunnan vastuuta rajoittaa kunnan väestön osuus maan väkiluvusta.
Vastuun rajauksen lisäksi kunnilla on oikeus saada korvauksia, jos niiden takausvastuu toteutuu jonkin muun kunnan laiminlyönnin tai epäonnistumisen vuoksi. Tällöin vahingon aiheuttanut kunta on velvollinen hyvittämään maksamaan joutuneen kunnan kärsimät tappiot.
Jotta suomalainen kuntabondi voi toimia ilman ylivelkaantumisen riskiä, myös kuntien keskinäisen puuttumisjärjestelmän pitää toimia tehokkaasti. Tätä varten Suomessa on jo vuodesta 2004 ollut käytössä niin sanottu kriisikuntamenettely.
Jos jonkin kunnan talousluvut heikkenevät hälyttävästi ja velka kasvaa liian voimakkaasti, kunta päätyy valtiovarainministeriön kriisikuntamenettelyyn. Tehokkaiden hallinnollisten puuttumiskeinojen vuoksi Suomen kuntien velkaantumista ei ole ollut tarpeen muutoin ohjailla.
Eurobondeissa on kyse myös suomalaisten veronmaksajien edusta. Hyvin ilmeistä on, että eurobondit nostaisivat niin valtion kuin kuntienkin lainanhoitokulut muun euroalueen tasolle.
Suomen kuntien ja kuntayhtymien noin 12 miljardin euron lainakannassa jo yhden prosenttiyksikön nousu merkitsisi kuntien lainanhoidon kulujen kasvua noin 120 miljoonaa euroa vuodessa. Jos korkotaso nousisi 2-3 prosenttiyksikköä, lisäkustannus kunnille ja kuntayhtymille olisi noin 240-360 miljoonaa euroa vuodessa.
Tärkeätä on, että kuntasektorin tarpeelliset investoinnit ja peruskorjaukset voidaan vastedeskin rahoittaa mahdollisimman edullisesti. Tämä on vahva peruste pitää Suomen varainhankinta erillään muusta euroalueesta.
Suomen kuntabondeissa kunkin kunnan vastuuta rajoittaa kunnan väestön osuus maan väkiluvusta.
Onko kunnallisvero 7 % kaikista veroista? Silloin kunnan velka pitäisi jakaa 7 prosentilla kunnan alueen BKT:sta, jotta näkisimme velkaantumisprosentin. Ehkä jakaja on 10-15 %, kun kiinteistöverot yms. huomioidaan.
Voisiko blogikommentit kääntää alkamaan ylhäältä vanhimmasta, ettei lukijan enää tarvitsisi koko ajan kelata näyttöä ylös-alas?
“Osa syy sille, miksi Kreikan velkarahoituksen korkokustannus ei lähtenyt nousuun selvemmin ja aikaisemmin oli ilmeisesti se, että euroalueen koettiin vähintäänkin epäsuorasti nojautuvan jonkinlaisen ”yhteisvastuun” periaatteelle. Näin koettiin Kasvu- ja vakaussopimuksesta ja no bail out -lausekkeista huolimatta”
Muistuttaisin norsunluutornin huonosta muistista ja likinäköisyydestä.
Toistakymmentä vuotta sitten norsunluutornista opetettiin euroalueen yhteisvastuuta aina niin herkkäuskoisille ekonomiopiskelijoille.
Jos siellä norsunluutornissa otetaan kaukolasit päähän ja vilkaistaan konvergoituneita valtionlainojen markkinakorkoja menneisyydessä niin siellä norsunluutornissakin voidaan päätellä, että markkinoilla oli sama tieto.
Merkel sitten ilmoitti tuon no-bailout-periaatteen ja vuosi sen jälkeen valtioiden markkinakorot alkoivat eriytyä eri maiden kesken.
Kreikan todellinen tilanne oli melkein kaikkien markkinaosapuolten tiedossa koko ajan. Samaten kuin euroalueen nyt toteutuneet ongelmat olivat tiedossa jo euroalueen perustamisesta lähtien. Näistä ongelmista myös kyseltiin jatkuvasti EKPeen johdolta.
Teen valmiin johtopäätöksen lisättäväksi sinne norsunluutornin muistiinpanoihin, jos teillä kantti kestää: talous ei toimi makrotasolla ollenkaan niin kuin opetatte. Poliitikot ja suuryritykset harjoittavat reaalitalouspolitiikka viime kädessä setelipainolla, armeijoilla ja veroilla. Vaikka joku taloustieteellinen juttu pitäisikin joskus paikkansa niin edellä mainittujen toimintatapojen vuoksi suuryritykset ja poliitikot jättävät sen huomiotta. Norsunluutornien jutuista poimitaan vain rusinat pullasta propagandamateriaaliin silloin kun se sattuu sopimaan reaalitalouden todellisten toimijoiden agendaan.
Asiasta sivummalle. Suomalaisessa propagandassa toistuu valitus sosiaalimenojen reippaasta kasvusta. Totta kai ne kasvavat väestön ikääntyessä, kun eläkemaksujen palautukset lasketaan sosiaalimenoiksi.
Ja takaisin asiaan. Kansantalousmallien merkittäviä muuttujia ovat kokonaisvelka-aste (yksityinen+julkinen velka) ja velkojen vipu: velkojen suhde vakuuksiin. Löytyykö tuosta toisesta hyvin merkittävästä tiedosta edes mistään kunnon tilastoa.
Yksityinen velka on tabu, koska nenilleenhän niiltä saa, jos niille sanoo, että olette konkurssissa ja teidän palkan maksu pitäisi lopettaa heti.
Eli kuntasektorin kokonaisvelkaantumisen tarkastelu ilman noita viitekehyksiä on irrelevantti. Mutta tuskinpa näkökulman korjaaminen jutun pessimististä sävyä mihinkään muuttaisi.
Reijo,
kannattaa muistaa että osa valtion budjettitalouden alijäämästä johtuu myös siitä että kunnille maksetaan niiden valtionosuudet ja hintatason nousu.
Valtio ei voi esim. päättää siitä minkä verran on kunta-alan yleiskorotus, mutta joutuu kuitenkin myöhemmin kompensoimaan tämän.
Oli julkisen talouden kustannuskurin vuoksi hyvä asia että yliopistoindeksin käytöstä luovuttiin ja osa valtionosuuksista leikattiin. Yliopistojen pitäisi tuottavuuden paranemisella raivata tilaa professorien palkankorotukselle, ei käymällä veronmaksajan taskulla…
Pari jatkohavaintoa Reijo Vuorennon kommenttiin:
1. Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, R. Vuorennon kommentissaan esittämää velkaantuneisuusvertailua ei tehdä kirjoituksessa missään kohtaa: Kirjoituksessa ei verrata suomalaisen kuntasektorin tämänhetkisen velkaantuneisuuden tasoa Kreikan velkaantuneisuuden tasoon.
2. Kuten blog-kirjoituksessa todetaan (ja kuten monet muutkin ovat todenneet), kuntien velkaantuneisuuden ja velanhoitokyvyn mittaaminen ei ole yksiselitteistä. R. Vuorento vertaa kommentissaan suomalaisten kuntien yhteenlasketun velan BKT-suhdetta yksittäisen euroalueen maan, Kreikan, velkaantuneisuuden tasoon. Tämän suhdeluvun järkevyydestä kuntatalouden velkamittarina voidaan olla montaa mieltä. Jos kuitenkin sovellamme samaa vertailulogiikkaa euroalueeseen, havaitaan, että kun euroaluetta tarkastellaan kokonaisuutena, ei senkään velkaantuneisuus keskimäärin ole vielä välttämättä erityisen huolestuttavaa. Tätä ei kaiketi kuitenkaan yleensä tulkita niin, että tietyillä euroalueen kansantalouksilla ei olisi velkaantuneisuuteen liittyviä haasteita ja ongelmia?
3. Jätän lukijoiden harkittavaksi, tulisiko kuntien nykyistä velkaantumisvauhtia pitää - edes vähintäänkin jonkin verran - huolestuttavana esimerkiksi seuraavien lukujen valossa: i) Verrattuna 1990-luvun loppuun ja 2000-luvun alkuvuosiin, kuntasektorin velkaantuneisuus on kasvanut, hieman lainakannan laskutavasta ja vertailuvuodesta riippuen, noin 200% (ks. esim. tämän esityksen viimeinen kalvo); ii) Vuosina 2000-2010 lainamäärä kasvoi 217 kunnassa kuutena tai sitä useampana vuotena (ks. esim. tämän raportin kuvio 13); iii) Valtion talousarvioesityksestä löytyvien painelaskelmien mukaan kuntasektorin lainakanta nousee nykyisestä n. 12-13 mrd. euron tasosta vuoteen 2016 mennessä n. 19 mrd. euroon (eli n. 45-60 %:ia), ellei jokin muutu, kuten esimerkiksi kunnallisveroprosentit nouse. (Nämä luvut eivät luonnollisestikaan kerro mitään kuntien erilaisista taloustilanteista tai alueellisista eroista velkaantumispaineessa ja -vauhdeissa).
4. Kuten vähemmänkin tarkkaavainen lukija huomaa, kirjoituksessa todetaan täsmälleen se, minkä R. Vuorento mainitsee kommentissaan, eli se, että ”Kunnat siis takaavat yhdessä ne sitoumukset, jotka Kuntien takauskeskus myöntää Kuntarahoituksen varainhankinnalle.” Eikö tämä nimenomaan tarkoita, että nykyiseen varainhankintajärjestelmään sisältyy yhteisvastuun elementti? Ei kai ole mahdotonta ajatella, että jos kuntien velkaantuminen jatkuu nopeana myös jatkossa ja jos kuntatalouden tilanne heikkenee (ja/tai korkotaso nousee nykyiseltä alhaiselta tasoltaan), saattaa käydä niin, että osa hankalammassa tilanteessa olevista kunnista ei kykene hoitamaan lainojaan ja niihin liittyviä korkomenoja? Eikö tässä tilanteessa ole mahdollista, että kuntien luotottaja joutuisi kirjaamaan (luotto)tappioita, varsinkin jos ongelmiin ajautuu myös suurempia kuntia? Eikö viimeaikaisten rahoitussektoreiden kokemusten valossa ole varsin luontevaa ajatella, että (luotto)tappioiden realisoituessa luotonmyöntäjä ei välttämättä kykene vastaamaan omista velvoitteistaan? Jos suljemme pois mm. valtion mahdolliset tukitoimet, eikö siis ole ajateltavissa, että kuntien lainoituksesta vastaavan luottolaitoksen varainhankinnan taanneet kunnat päätyvät yllä mainitun yhteisvastuun myötä kantamaan toistensa velkavastuita?
Kirjoituksen tavoitteena oli kiinnittää huomiota sekä vauhtiin, jolla osa kunnista velkaantuu että siihen, minkälaisia kannustimia velanottoon nykyinen lainanhankintajärjestelmä tarjoaa toimintaedellytyksiltään ja -ympäristöiltään erilaisille kunnille.
Se, että Suomessa on (ilmeisen toimiva?) kriisikuntamenettely, on hienoa. Se toimii kuitenkin pitkälti (joskaan ei yksinomaan) jo kasaantuneiden ongelmien jälkikäteisenä ratkaisumenettelynä. Luotonottoon liittyvä hintaohjaus eli se, että kuntien velkarahoituksen rahoituskustannus eriytettäisiin heijastelemaan niiden talousasemaa ja -näkymiä, olisi lähtökohdiltaan enemmän eteenpäin katsovaa, ja siten velkaantumiskannustimia osaltaan hillitsevää.
Toivon, että yllä sanottu ei kuulosta kunta-asioista päättävien mielestä “heprealta” tai muutoinkaan “absurdilta”.
Suomen kuntasektorin velan Bkt - osuus on koko 200o luvun ollut noin 7 % - Kreikan jotain 130 - nyt noussee 190 %:iin samalla kun kuntien osuus noussee 8 %:iin lähivuosina. Suomessa on toimiva kriisikuntamenettely, tehokas kirjanpitojärjestelmä yms. Kuntien menojen BKT-osuus on pysynyt viimeiset 20 vuotta viidenneksenä kansantuotteesta, mikä on alhaisin taso pohjoismaissa. Kunnat eivät myöskään takaa toistensa lainoja, vaan kuntarahoituksen varainhankinnan maailmalta - jokainen kunta antaa omasta velastaan omavelkaisen takauksen.
Tällaiset asiaa tuntemattomat kirjoitukset ovat yleistyneet - mitä ilmeisimmin kuntatalouteen liittyvät yksityiskohdat ovat ihan hepreaa valtaosalle ns. talousasiantuntijoita. Tosiasiassa meidän kuntasektori kestää vertailun toiminnan taloudellisuudessa ja tehokkuudessa minkä maan kanssa tahansa - sen vertaaminen Kreikkaan on täysin absurdia.
t. reijo vuorento
Samasta aiheesta Alustalla! http://alusta.uta.fi/artikkelit/2012/10/11/alustus-pakottaako-eurokriisi-meidat-kuntaliitoksiin-vai-toisinpain.html
Osasyyllisyys kuntien velkaantumiseen löytyy myös eduskunnasta ja sektoriministeriöistä. Kunnat voidaan lainsäädännöllä velvoittaa tuottamaan tietyt palvelut koko maassa riippumatta tietyn alueen taloudellisista resursseista. Valtion sektoriministeriöiden hankkeissa on havaittu tietoista alibudjetointia ja tämän alibudjetoinnin vuosia myöhemmin realisoituvat seuraukset VM vyöryttää kunnille valtionosuuksien leikkauksina.
Toinen syy kuntatalouden menojen kasvuun yli normaalin voi olla kuntien henkilöstön vahva edustus kuntien päättävissä elimissä. Kuntataloutta hoidetaan silloin mieluummin palvelutason leikkauksin kuin palkkojen tai työehtojen heikennysten kautta, vaikka sitäkin voi tapahtua.