Elvytyksen höydyt ovat suurimmallaan silloin kun taloudessa on paljon hyödyntämätöntä kapasiteettia, ennen kaikkea työvoimaa. Tällöin julkinen valta voi esimerkiksi toteuttaa uuden rakennushankkeen ilman, että jokin yksityinen rakennushanke jää sen seurauksena toteuttamatta.
Uuden työmaan ansiosta työllistyneet ihmiset arvattavasti lisäävät omaa kulutustaan, mikä hyvässä lykyssä työllistää muitakin työttömiä joillekin toisille aloille. Lopputuloksena kansantulo voi kasvaa enemmänkin kuin mitä rakennushankkeeseen käytetään rahaa. Sitä, kuinka paljon kansantulo kasvaa suhteessa rakennushankkeen kustannuksiin, kuvataan ns. kerroinvaikutuksella.
Lisähyötyjä voi tulla esimerkiksi siitä, että työllisenä osaaminen ei rapistu samalla tavalla kuin työttömänä. Sitä kautta työllisyyttä parantava elvytys voi nostaa kansantuloa myös tulevaisuudessa (rakennushankkeen jo päätyttyä). Tämä on esimerkki ns. hystereesivaikutuksesta.
Paljon huomiota saaneessa paperissa DeLong ja Summers (2012) esittävät millä ehdoilla elvytys, eli verotuksen keventäminen tai harkinnanvarainen julkisten menojen kasvattaminen, rahoittaa siinä mielessä itse itsensä, ettei se edellytä finanssipolitiikan kiristämistä joskus myöhemmin. He korostavat erityisesti hystereesivaikutuksen tärkeyttä.
Pointti on siinä, että jos elvytys kasvattaa kansantuloa lyhyellä aikavälillä (sen aikaa kun rakennustyömaalla tehdään töitä) , se voi hystereesivaikutuksen ansiosta kasvattaa myös tulevaa kansantuloa. On mahdollista, että elvytyksen rahoittamiseksi otetun lisävelan aiheuttama vuotuinen korkokustannus on pienempi kuin hystereesivaikutuksen synnyttämä vuotuinen verotulojen kasvu. Tällöin elvytys ei edellytä verotuksen kiristämistä tai menojen leikkaamista joskus myöhemmin. Tämä on sitä todennäköisempää mitä suurempia kerroin- ja hystereesivaikutus ovat ja mitä matalampi on valtion velan korko. Yhtälöön voi vielä lisätä talouskasvun. Talouskasvu helpottaa edelleen lisävelan hoitamista. Sen ansiosta ainakin osa korkomenoista voidaan rahoittaa lisälainalla ilman, että velka kasvaa suhteessa bkt:hen.
Pertti Haaparanta on hiljattain arvioinut Summersin ja DeLongin mallikehikon avulla, että kotimainen elvytys rahoittaisi nyt todennäköisesti itse itsensä (ks. Haaparanta 2015). Itse epäilen, että ainakaan laajamittainen elvytys ei edelleenkään rahoittaisi itseään. Luulen, että kerroinvaikutus ei ole edelleenkään riittävän korkea, koska tuotanto on vajonnut suurelta osin vientiteollisuuden ongelmien vuoksi, eikä kotimainen elvytys juuri auta vientiteollisuuden ongelmiin. (Koko euroalueen elvytys voisi olla Suomenkin kannalta hyvin tehokasta, koska se auttaisi vientiteollisuuttamme.) Ja jos kerroinvaikutus on suhteellisen pieni, hystereesilläkään ei voi olla suurta merkitystä.
En kuitenkaan halua tässä keskittyä kysymykseen siitä, rahoittaisiko elvytys tässä tilanteessa itse itsensä. Elvytys voi tietysti olla erittäin järkevää, vaikka se ei ihan ilmaista olisikaan.
Sen sijaan haluan kiinnittää huomiota siihen, että Summers ja DeLong sallivat laskelmassaan velan kasvaa pysyvästi verrattuna siihen velkauraan, joka toteutuu, jos ei elvytetä. Vaikka elvytys olisi itsensä rahoittava (Summersin ja DeLongin määritelmän mukaisesti), todennäköisesti velan määrä ja myös velan suhde bkt:hen kasvaa (elvytysperiodin jälkeen) verrattuna tilanteeseen, jossa ei elvytetä. Laskelmassa edellytetään vain, että velka suhteessa bkt:hen vakiintuu uudelle tasolleen. (On toki ainakin teoriassa mahdollista, että kerroinvaikutus on niin suuri, että edes lisävelkaa ei lopulta tarvita. Summersin ja DeLongin kriteeri on löysempi.)
Ne, jotka suhtautuvat elvytykseen vähän varauksellisemmin, tuovat usein esiin, että velkaantumisella on rajansa. Tämä on relevantti huoli varsinkin rahaliittoon kuuluvissa maissa, joilla ei ole omaa keskuspankkia. Suomenkin velkaantumisella (suhteessa bkt:hen) on epäilemättä olemassa jokin raja, jonka jälkeen rahoituksen saaminen kävisi vaikeaksi. Tuo raja saattaa myös muuttua olosuhteiden muuttuessa. Jo ennen rajan saavuttamista sijoittajat alkavat vaatia meiltä korkeampaa korkoa, mikä tietysti nostaisi velkaelvytyksen hintaa.
Siksi on hyvä miettiä miten elvytyksen hyödyllisyyttä koskevat johtopäätökset muuttuvat, jos elvytyksen takia otettua velkaa joudutaankin myöhemmin lyhentämään finanssipolitiikkaa kiristämällä. IMF:n tutkijoiden tuoreessa paperissa (Fletcher ja Sandri 2015), joka on oikeastaan Summersin ja DeLongin analyysin laajennus, pohditaan juuri tätä asiaa.
Oletetaan ensin, että julkinen valta elvyttää tänä vuonna velkarahalla, mutta joutuu syystä tai toisesta maksamaan lisävelan pois joskus tulevaisuudessa. Unohdetaan myös hetkeksi hystereesi. Ensimmäisenä vuonna toteutettu elvytys kasvattaa tuotantoa, mutta toisaalta tulevaisuudessa velan lyhentämiseksi tehty finanssipolitiikan kiristys pienentää tuotantoa.
Yksi tapa arvioida tällaisen elvytyksen hyötyä on kysyä, mitä tapahtuu bkt:n nykyarvolle (vuotuisten bruttokansantuotteiden diskontatulle summalle). Vastaus riippuu, tietenkin, siitä, kuinka suuret kerroinvaikutukset ovat voimassa silloin kun elvytetään ja silloin kun kiristetään.
Jos kerroinvaikutukset ovat yhtä suuret, bkt:n nykyarvo ei muutu verrattuna tasaisen politiikan (ei elvytystä, ei kiristystä) vaihtoehtoon. Myöhemmin toteutettava kiristäminen supistaa taloutta, ja sitä myötä myös verotuloja, yhtä paljon kuin tänään toteutettava elvytys sitä kasvattaa. Jos elvytyksen vastapainoksi joudutaan kiristämään tilanteessa, jossa kerroin on suurempi, bkt:n nykyarvo pienenee. Tällöin kiristyminen supistaa tuotantoa enemmän kuin mitä elvytys sitä alunperin kasvattaa. Vastaavasti bkt:n nykyarvo kasvaa, jos kerroinvaikutus on suurempi elvytettäessä kuin kiristettäessä.
Hystereesivaikutus muuttaa tätä tulosta ainakin kvalitatiivisesti. Sen ansiosta elvytys voi kasvattaa bkt:n nykyarvoa vaikka kertoimet olisivatkin samat elvytettäessä ja kiristettäessä. Hystereesin merkitys voi kuitenkin jäädä pieneksi, koska myöhemmin toteutettava kiristys pienentää vastaavasti hystereesin vuoksi bkt:ta siitä eteenpäin.
Elvytyksen perusteluksi ei siis riitä pelkästään se, että finanssipolitiikan kerroinvaikutus on nyt suuri. Ratkaisevaa on se, että elvytystä ei tarvitse kompensoida finanssipolitiikan kiristämisellä ennen kuin talous on tilanteessa, jossa finanssipolitiikan kerroin on nykyistä pienempi.
Toki monet elvytystä puoltavat argumentit liittyvä juuri siihen, että finanssipolitiikan kerroin vaihtelee suhdanteiden myötä. Tässä mielessä IMF:n kavereiden analyysissä ei ole mitään mullistavaa. Se tuo kuitenkin selkeästi esiin sen, että kun mietitään elvytystä tänään, on tärkeätä arvioida myös paljonko meillä on pelivaraa tulevaisuudessa, jos talouskehitys yllättääkin taas ikävällä tavalla. Elvytyksen riskinä on se, että joudumme kiristämään tilanteessa, jossa menee vielä huonommin kuin nyt.
Avainsanat: elvytys
Aihealueet: Julkinen talous, Makro
Ulkoinen šokki on mahdollinen mutta epätodennäköinen. Putin tai meteoriitti voi iskeä, mutta todennäköisemmin talousvaikeudet jatkuvat itseaiheutettuina.
Stagnaatio on taittanut Suomen talouskasvun. Kitukasvu jatkuu ja jatkuu. Syntyvyys mataa alla uusiutumistason, investoinnit ovat alimmillaan vuosikymmeneen, tuottavuus putoaa, vienti ei vedä…
Rakenteelliset uudistukset tarvitsevat taakseen rahaa. Investointeja innovointiin. Konkreettisesti: t&k investoinnit 4% BKT:sta, puolustusbudjetti 2% BKT:sta, jne.
John Rawls varautuisi vain pahimpaan skenaarioon. Hän siis säästäisi kaiken elvytysvaran sen varalta, että lähivuosina tulisi nykyistä pahempi kriisi, jossa kerroin ja ehkä hystereesivaikutuskin olisivat paljon suurempia kuin nyt. Rawls kiristäisi nyt talouspolitiikka ja tekisi kaikki tärkeät rakenneuudistukset säästääkseen enemmän elvytysvaraa pahemman päivän varalle. Ketkä ovat rawlsilaisia?
Kiristys-elvytys -keskustelun perusteella lienee selvää kumpaa tarvitaan: kumpaakin. Sekä leikkauksia että investointeja.
1. Helpointa on aloittaa helpoimmasta päästä: jatketaan niitä julkisinvestointeja, jotka on jo aloitettu (länsimetro, lentokenttärata, LNG-terminaali) tai jotka joka tapauksessa täytyy toteuttaa (homekoulujen korjaus, routavaurioisten teiden asvaltointi, vanhentuneen sotilaskaluston korvaus).
2. Talousteoria ohjeistaa muuhunkin: Julkinen sektori investoikoon julkishyödykkeisiin. Perustutkimus, puolustusvoimat, huoltovarmuus ja infrastruktuuri kaipaavat julkista rahoitusta.
3. Laajimmillaan kyse on rajanvedosta: Mitkä tehtävät kuuluvat yksityiselle sektorille, mitkä julkiselle? Kansanedustajat päättäkööt, mitä kansa tahtoo.
Vaalien lähestyessä on mielenkiintoista nähdä, millaisia leikkauslistoja ja investointiohjelmia vaalikarjalle esitetään. Nettonykyarvolaskelmia tuskin nähdään.
mä luulen että alv alennus veroelvytyksenä toimisi koska sen pitäisi suoraan kulutusta lisätä. ainaskin ptt sivuilla on väite että työllisyys joustaa 0.5%-1,5% yhden prosentin palkan alennuksella. elikkä 24% alv alennus nostaisi työllisyysastetta 24% ja päästäs siitä reilun puolen miljoonan työttömän joukosta.
tietty toi myöhemmin maksettava valtion velka on yksi syy välttää elvytystä. historia kuitenkin osoittaa ettei valtiot maksa velkojaan. enkä usko että ne pystyy siihen muuten kuin äärimäisen ylikuumenemisen oloissa ilman että aiheuttavat lamaa.
nousukaudella velan maksu on kummiskin poliittisesti mahdotonta. selitä jollekkin kokkarille nousukaudella että veroja pitää korottaa ja palveluja heikentää. ei ne sitä tajua kun kassa pursuaa rahaa.
en myöskään usko että yksikään euromaa kykenee tai haluaa maksaa velkojaan. ne on pakko joko syöttää inflaatiolle taikka siirtää ekp taseeseen.
elikkä on aivan sama kuinka paljon valtio velkaantuu, se on ilmaista rahaa.
Pystyn ymmärtämään sekä elvytystä puoltavan että elvytykseen varovaisesti suhtautuvan kannan, eihän johdonmukaista elvytyspolitiikkaa ole nykyisen kriisin aikana juurikaan nähty.
Etupainotteista leikkaamista on sen sijaan tehty paljon ja ihan lähialueillakin, joten sen vaikutuksista on myös vahvaa empiiristä näyttöä.
Mutta niinpä vain Vesa Vihriälä totesi Hesarissa, että sopeutus on aloitettava heti, koska: “Kun arviointi on näin epävarmaa, täytyy kysyä itseltään: mihin suuntaan erehtyminen on vaarallisinta? Minusta looginen vastaus on, että vaarallisinta on arvioida tilanne liian positiiviseksi.”
Eiköhän viime aikojen selvin esimerkki arviosta, jolla on suuri todennäköisyys olla “vaarallisesti liian positiivinen”, ole kuitenkin pääpuolueiden karvoineen ja häntineen nielaisema VM:n sopeutusuralaskelma.
Jos leikkausten kerroinvaikutukset on arvioitu huomattavasti pienemmiksi ja lyhytaikaisemmiksi kuin mitä empiria sanoo vaikutusten yleensä vastaavissa tilanteissa olleen, pitäisi arvion perustelujen olla todella vahvoja.
Pelkkä viittaus talousongelmien “rakenteelliseen” luonteeseen ei ole vielä kovin vahvaa argumentointia. Opettaahan historia, että pitkittyneessä matalasuhdanteessa aikalaishavainnoijat tyypillisesti näkevät rakenneongelmia sielläkin, missä on vain suhdanneongelmia.
Toisin sanoen Vihriälän ja Hetemäen tulisi pystyä perustelemaan, miksi Suomen matalasuhdanteen ongelmat eivät ole tavallisia suhdanneongelmia, vaan erikoislaatuisia, ja miksi he eivät ole tavanomaisia aikalaishavainnoijia, jotka ovat tavallisella tavalla väärässä.
Olen ymmälläni ekonomistien tarpeesta nostaa raha resurssin kaltaiseksi tekijäksi talouskeskustelussa. Raha on hallinnollinen järjestely, josta ei voi olla koskaan puutetta. Jos rahasta on puutetta siten, että se estää talouden oikeiden resurssien täysimääräisen hyödyntämisen, niin silloin ollaan täysin hakoteillä. Talouden resursseja ovat työ, koulutus, teknologia, energia ja raaka-aineet, mutta ei raha. Talouden tuotanto, palvelut ja tuotteet, perustuvat näiden resurssien käyttöön. Kaikki tuotanto ja palvelut jotka jaamme tulonjakojärjestelmässämme vaatii reaaliset resurssit, samoin kaikki tuonti jonka maksamme lopulta omalla tuotannollamme.
Jokainen työtön alentaa kansantalouden tuotantopotentiaalia eli jaettavaa tulosta. Muun väittäminen vaatii todella hyvät perustelut. Tietenkin kansantaloudessa tehdään paljon turhaa työtä, ja jopa elämän kannalta haitallista työtä, mutta periaatteessa on hyvin vaikeaa rakentaa järkevää “teoriaa”, joka todistaisi liian alhaisen työttömyyden pienentävän kansantalouden kokonaistuotantoa. Turhasta ja haitallisesta työstä on tietenkin päästävä eroon. “Liian” pieni työttömyys vaikuttaa tulonjakoon ja inflaation kautta kertyneiden pääomien(rahan) arvoon, mutta ei tuotantopotentiaaliin eli siihen mitä oikeasti tuotetaan jaettavaksi. “Rakenteellinen työttömyys” käsitteenä tuntuukin vain ideologiselta tempulta oikeuttaa kansan oikeustajun vastainen politiikka.
Raha on hallinnollinen konstruktio, joka voidaan rakentaa täysin halutulla tavalla palvelemaan koko kansakuntaa tai vaikka jotakin pientä osaa kansasta. Nykyinen konstruktio ei hyvällä tahdollakaan näytä siltä, että se palvelisi koko kansakunnan etua. Raha on vain peli, jolla on säännöt. Nämä säännöt on muutettavissa jolloin peli muuttuu. Ekonomistit unohtavat tarkoituksella tai tarkoittamattaan mainita, että tällä hetkellä pelaamme joillakin “uusliberaalin kapitalismin” säännöillä, ja heidän kommentit, analyysit datasta ja poliittiset suositukset perustuvat tämän “sääntökirjan lakeihin”. Ennakko-oletukset unohdetaan mainita.
Raha hallinnollisena konstruktiona on saatava palvelemaan koko kansakuntaa ja planeettaa. Jokainen talouden resurssi eli työtönkin, voi olla ja pitääkin olla rakentamassa sitä maailmaa, jolla otetaan vastaan ihmiskuntaa kohtaavat tulevat haasteet. Jos ilmastonmuutos ja ehtyvät resurssit eivät ole riittävä kannustin yhteiskunnalliselle suunnittelulle, niin voimme muistaa myös sen että fossiilinen öljy kymmenkertaisti tämän planeetan eläinbiomassan. Jos öljyn kaikkia hyviä ominaisuuksia ei saa korvattua muilla resursseilla, mieluiten uusiutuvilla, niin planeetan kyky ylläpitää elänbiomassaa romahtaa öljyn myötä.
Näihin haasteisiin voimme vastata vain kouluttamalla ihmisiä oikeille aloille, ja ohjaamalla talouden resurssit siten että siirrymme “kestävään kehitykseen” ennen uusiutumattomien resurssien hiipumista. Raha ei saa olla jarru tässä kehityksessä. Tämä kuulostaa ehkä suunnitelmataloudelta, mutta jokainen joka on tutustunut evoluutioon ja kulttuurievoluutioon ymmärtää yhteisön keskeisen merkityksen yksilön selviytymiselle. Käytännössä kaikki talouden aktiviteetti perustuu suunnitteluun ja yhteisön näennäisesti kannattamattomiin investointeihin infraan, koulutukseen, sosiaalipolitiikkaan ja siihen aluepolitiikkaankin. Meillä ei ole varaa kuvitella tai kokeilla josko suuresta määrästä valistuneita / itsekkäitä päätöksiä (eli markkinoista) kumpuaisi jotain suurempaa älykkyyttä taloutta ohjaamaan, ei kumpua.
Niin pitkään kun ylläpidämme tätä “pelin sääntöihin” liittyvää naurettavaa höpötystä “rahapulasta” tai “velka kriisistä” viivytämme sen keskustelun alkamista, jolla tuleviin uhkiin valmistaudutaan. Niin pitkään kun talous on lamassa pysyy kestävän kehityksen keskustelut akateemisena nillityksenä ja kokousten juhlapuheina. Markkinatalous ei pelasta tulevaisuutta, kansakunnan johtajat pelastaa jos pelastaa.
Huomasin, että professori Haaparanta ohimennen komentissaan viittasi minun esittämään kritiikkiin hänen laskelmista:
http://www.marketnoze.com/uutiset/ajankohtaista/maksaisiko-elvytys-itsensa-takaisin.html.
Pari selvennystä vaikuttaa olevan paikallaan.
Minusta ei ole perusteltua laskea IMF:n pitkän ja lyhyen aikavälin ennusteiden muutoksista implisiittistä arviota hystereesisestä. Yritin tuoda esille sen, että ennustemuutoksia voi myös selittää se, että heikkoa kasvua nähdään pysyvän tarjontasokin seurauksena. Etenkin Suomen kohdalla pidän todennäköisenä että IMF:n ennustemuutosten taustalla on olettama, että viime vuosien heikko kasvu heijastaa ensi sijaisesti rakenteellisia ongelmia eikä suhdanneluonteista toipumista ole siksi syytä ennustaa.
Tämä siis minun arvio IMF:n näkemyksestä. Itse olen kyllä vakuuttunut siitä, että Suomen taloudessa on merkittävä suhdanneluonteinen ongelma.
Tosin en olisi ihan varma että IMF:n ennusteet heijastavat näin syvällistä ajateltuja. Usein arviot tuotantokuilusta ja siten pitkän aikavälin kasvusta perustuvat yksinkertaiseen aikasarja-analyysiin (esim. Hodrick-Prescott filtteriin), jotka luontevasti tuottavat tuloksen, että pitkäaikainen taantuma on aina rakenteellinen.
Olen myös vakuuttunut siitä, että työmarkkinoilla on hystereesiä, ja että tätä pitää ottaa huomioon kun arviois talouspolitiikan viritystä. Sen sijaan minun on vaikea uskoa, että tämän perusteella finanssipolitiikan pysyvä BKT:ta nostava vaikutus olisi läheskään 60 prosenttia alustavasta elvytysvaikutuksesta.
Ymmärtääkseni tämä vaati sen, että 60 prosenttia niistä, jotka elvytystoimien myötä työllistyvät tämän ansiosta välttyvät pysyvästi syrjäytymästä. Tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä. Ei syvienkään taantumien seurauksena 60 prosenttia työttömiksi joutuneista ole työmarkkinoilta yleensä syrjäytyneet.
Lisäksi pitää vielä huomioida, että yhden vuoden tilapäinen elvytys ei välttämättä riitä pelastamaan kaikkia syrjäytymisvaarassa olevia, jos yksityinen kysyntä on sitkeästi heikko. Jos elvytystä täytyy jatkaa esimerkiksi kolme vuotta ehkäisemään kaikkien syrjäytymistä, elvytysvaikutuksen ”hystereesi-kerroin” kai putoaa kolmannekseen.
Mitä tulee motiiveihin ”karsastaa hystereesi-ilmiötä” niin en näe sen lisäämistä käyttämääni malleihin erityisen ongelmallisena (paitsi tietysti, että sen suuruutta on vaikeata arviota). Olen itse tehnyt laskelmia velkaurista jotka huomioivat sen (esim. http://rogerwessman.com/2015/01/18/menojen-lisays-ja-velkaantumisen-ura/
Olen myös johdonmukaisesti viime vuosina vastustanut nopeaa finanssipolitiikan kiristymistä. Mitään muuta syytä esittää epäilyjä laskelmista minulla ei siten ole, kun että parhaan ymmärrykseni mukaan, ne ovat heikosti perusteltuja.
Suurimmat kustannukset pitkällä aikavälillä ovat kuitenkin vaihtoehtoiskustannukset, mikäli sillä ylläpidetään epäterveitä rakenteita.
Toinen suuri kustannus on suhdannepolitiikan nimissä toteutetut huonot investoinnit, joilla saattaa olla hetkellinen kerroinvaikutus, mutta pidemmän päälle ne kuitenkin usein poissulkevat järkevät investoinnit.
Aniharva ekonomisti ymmärtää vaihtoehtoiskustannuksia etenkin investoinniesta puhuttaessa
Niku ja Juha,
Kohtiin A ja B sain selvyyden. Kiitos tästä.
Kohdan C olin vastauksista päätellen argumentoinut epäselvästi. Hain tässä lähinnä prospektiteorian (Kahneman & Tversky) mukaista argumenttia päätösteko-ongelman kehystämistä.
En kiistä taustalla olevia tutkimuksia tai taloustieteellisiä faktoja. Jäin vain ihmettelemään, millä tavoin nämä esitetään. Äänestäjät, poliitikot, konsultit, liiketaloustietelijät kuin taloustietelijätkään eivät käytännössä käyttäydy normatiivisten rationaalista päätöksentekoa kuvaavien mallien mukaisesti, vaan he ovat alttiita päätöksenteon harhoille. Tämä lienee tuttua kauraa. Siten, ongelma on enemmänkin siinä, että millä tavoin esitämme (framing) ko. faktat.
Julkisessa keskustelussa esitetään usein vyönkiristys normaalina lähtökohtana (referenssipiste) ja elvytystä verrataan tähän. Koska Niku ei eksplisiittisesti irtaantunut tästä, tulkitsin kirjoituksen tätä taustaa vasten. Nikun kirjoituksessa tuotiin esille selkeästi myös, että elvytykseen liittyy riskejä ja vyönkiristykseen liittyviä riskejä ei käsitelty (eli vyönkiristyksestä välittyy kuva, että se on riskitöntä).
Tästä muodostuu siis seuraava kehys päätöksille:
i) Vyönkiristys referenssipisteenä. Varma kulu heti. Tulevaisuudessa kyky turvata ainakin jotain palveluita, ei epävarmuutta lopputulemista (!?).
ii) Elvytys. Varma isompi kulu heti. Tällä pääsee osallistumaan seuraavaan arvontaan (jakaumia ei tunnettu, mutta lopputulemat on tunnettu):
* Elvytys epäonnistuu ja elvytysrahat valuvat hiekkaan (esim. kerroin on tulevaisuudessa suurempi kuin tänään)
* Todennäköisyys X uusi pahempi kriisi, jolloin ei pystytä elvyttämään (Nikun argumentti)
* Elvytys onnistuu kohtien 2-3 mukaisesti
Haen tässä lähinnä siis sitä, että vyönkiristystä ei tarvitse esittää referenssipisteenä (kuten julkisessa keskustelussa on pääsääntöisesti esitetty) tai että elvytys ei ole ainoa toimenpide, joka sisältää riskejä (Nikun alkuperäisestä kirjoituksesta välittyvä kuva).
Toki olisi hieno juttu, jos ihmiset kykenisivät rationaaliseen päätöksentekoon. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Seison vieläkin väitteeni takana, että Niku tuli (ilmeisesti vahingossa) kehystäneeksi elvytyksen tietyssä (riskaabelissa) valossa - vaikka vaihtoehtoisiakin tapoja kehystää asia on olemassa. Käsittääkseni ainoa järkevä referenssipiste on tilanne, jossa mitään ei tehdä. Lyhyen ajan näkymät eivät parane ja rakenneongelmat pahenevat: varmasti.
Nikun kommentti symmetriasta: normatiivisessa tilanteessa asia menee juuri näin. Kuitenkin positiivisessa prospektiteoriassa symmetria-argumentti ei päde. Mikäli päätöksenteko-ongelma käännetään päälaelleen (esitetäänkö ongelma tappiona vai voittoina), niin ihmisten päätöksenteko muuttuu radikaalisti. Kyse on nimenomaan referenssipisteen valinnasta ja siitä, mitä tulemia esitetään riskaabeleina ja mitä ei.
Kannattaa myös tsekata erityisesti framing trap: Hammond, Keeney & Raiffa. 1998. The Hidden Traps in Decision Making. Harvard Business Review
Ainakin itse luen mielelläni taloustieteilijöiden populaarikirjoituksia (blogit ym.). En sen vuoksi, että saisin tukea olemassa olevalle maailmankuvalleni vaan siksi, että saisin vaihtoehtoisia näkökulmia, jotka perustuvat tutkimustietoon. Mielestäni Akateemisessa talousblogissa on tehty erinomaista työtä.
Selkeyden vuoksi: ainakaan oma tarkoitukseni ei ollut dissata. Päinvastoin - mielenkiintoinen ja selkekielinen kirjoitus. Kiitos tästä!
- Olli
Juu, mutta kaikki riippuu täsmällisistä parametriarvoista. Jos hystereesivaikutus tai nettorajaveroaste tai lyhyen ajan kerroin ovat suuret, niin mikään ei estä elvytystä jopa alentamasta velka/BKT-suhdetta siitä, mikä se olisi ilman elvytystä. Joka tapauksessa niiullä parametreilla, joita minä nyt pidin jotenkin relevantteina, niin elvytyksen jälkeen hystereesivaikutus itsessään on tarpeeksi voimakas siihen, että velkasuhde itsessään alenee, mutta ei välttämättä samalle tasolle kuin ennen elvytystä. Velka ei tietystikään alene heti vaan hystereesivaikutusten alkaessa tulla esiin.
En ole varma ymmärrämmekö toisiamme tässä. Joka tapauksessa pointsini oli, että vaikka elvytys olisi “selkeästi” itsensä rahoittavaa (tuo enemmän tuloja kuin mitä tarvitaan velkasuhteen vakauttamiseksi myös ilman mitään muutoksia esim. rajanettoverossa), niin tässä simppelissä laskentakehikossa elvytyksen seurauksena velkasuhde nähdäkseni tyypillisesti ensin kasvaa (verrattuna ei elvytykseen) ja laskee vasta asteittain. Tätähän IMF:n kaveritkin problematisoivat.
Juu, mutta tarkoitin myös, että jo olemassa olevilla parametreilla elvytys voi tuoda enemmän tuloja kuin tarvitaan DeLong-Summers-mielessä velkasuhteen vakauttamiseksi, Tätä T&Y-lehdessä julkaistuilla laskelmillani halusin sanoa. Niitä ei siis silloin tarvitse muuttaa elvyttävämpään suuntaan. Ja olisihan vähän hassua korottaa esimerkiksi rajanettoveroastetta tämän vuoksi, vaikka viime aikaisten estimaattien perusteella menoelvytys on (paljon) tehokkaampaa kuin veroelvytys (ja siis menoelvytys kumoaisi verojen korotuksen vaikutuksen).
Pertti,
Liittyen velkasuhteeseen. Jos ymmärrän oikein, niin tarkoitat seuraavaa:
Otetaan ensin joku parametrikombinaatio, jolla elvytys on juuri ja juuri itsensä rahoittavaa DeLongin ja Summersin määritelmän mukaan. Tällöin siis velkasuhde nousee pysyvästi uudelle korkeammalle tasolle (verrattuna ei-elvytykseen), jos elvytystä ei kompensoida minkäänlaisella kiristyksellä.
Lähtien tällaisesta parametrikombinaatiosta, riittää että muutamme mitä tahansa parametreista aavistuksen elvytystä suosivaan suuntaan. Tällöin verotulot kasvavat aavistuksen enemmän kuin mitä pelkkä velkasuhteen vakauttaminen edellyttäisi ja velkasuhde lähtee siis laskuun ilman kiristystä.
Tässä on kuitenkin huomattava, että velkasuhde voi laskea hyvin hitaasti kohti tasoa, jolla se olisi ilman elvytystä ja lopulta sen alle. Tästä syystä huoli velkarajasta on nähdäkseni yleisemminkin relevantti asia myös siinä tapauksessa, että elvytys on itsensä rahoittavaa a la DeLong ja Summers.
Kiitokset Nikulle! Todellakin DeLong-Summers-laskelma laskee sen tulevaisuuden rahoituksen, joka tarvitaan lyhyen ajan nettona tuottaman julkisen velan/BKT -suhteen vakauttamiseksi. Koska käytännön laskelmissa yhtälön vasen ja oikea puoli lasketaan erikseen, niin jos elvytys rahoittaa itsensä niin useimmiten tulevaisuuden verokertymä on suurempi kuin velkasuhteen tasoittamiseen tarvittaisiin. Tulevaisuuden velkasuhde olisi siis alempi.
Nikun toinen huomautus koskee hystereesi-ilmiön merkittävyyttä, Niku epäilee sitä. Palaan siihen jossakin välissä perustelliseemmin, mutta tässä on linkki Christina Romerin luentokalvoihin, joissa hän tarkastelee hystereesistä USA:n työmarkkinoilla: http://eml.berkeley.edu/~webfac/cromer/e134_sp13/Lecture%2024%20Slides%20Long.pdf. Romer käy läpi Lawrence Ballin vuoden 2009 jutun pohjalta, näyttääkö siltä, että hystereesi-vaikutus on olemassa. Niin näyttäisi olevan, mutta sen jälkeen Romer käy läpi vaihtoehtoisia selityksiä ja hylkää niistä jokaisen.
Hystereesi, siis se, että ymmärrämme jonkun muuttujan nykyisen tilan sen historian perusteella, koskee muitakin talouden keskeisiä ilmiöitä kuin työttömyyttä, mutta työttömyydestä on tehty eniten tutkimuksia. Aivan samalla tavalla kuin inhimillesen pääoman rapautuminen työttömyyden seurauksena aiheuttaa hystereesiä työttömyyteen ja sitä kautta kokonaistuotantoon, myös fyysisen pääoman rapautuminen voi niin tehdä. Kuten DeLong ja Summers toteavat, niin käytännössä kaikki ennusteet perustuvat jonkinlaiselle oletukselle hystereesistä, vaikkei sitä tehdä eksplisiittisesti, ja olen aivan varma, että niin ETLA:nkin ennusteissa asianlaita on.
Omissa laskelmissani lähdin liikkeelle samoin kuin Lawrence Ball jutussaan, johon viittasin taannoin keskusteluissani Juhana Vartiaisen kanssa. Hystereesiä on hankala tutkia empiirisesti, mutta yksi tapa edetä on tutkia jonkin luotetun ennustajan ennusteita ja muutoksia ennusteissa. Jos oletamme, että ennustaja käyttää kaiken relevantin tiedon ennusteissaan, niin ennustemuutoksia voidaan käyttää arvioimaan ainakin kyseisen ennustajan arvioita hystereesin merkityksestä. Ball teki sen niin, että katsoi IMF:n ennusteita eri OECD-maiden pitkän ajan kasvulle ennen nykyistä kriisiä. Hän vertasi näitä kriisin aikana tehtyihin ennusteisiin ja vertasi ennustemutoksia toteutuneisiin BKT-muutoksiin. Hän havaitsi hystereesin olevan hyvin voimakasta, toteutuneet BKT-muutokset heijastuivat lähes yksi yhteen pitkän ajan kasvuun.
Tein saman Suomelle niin, että otin kriisin ajalta IMF:n ennusteet sekä lyhyen ajan BKT:n että potentiaalisen BKT:n muutoksille ja laskin yksinkertaisen regressiosuoran, jossa selitettänä muuttujan oli potentiaalisen BKT:n ennustemuutos ja selittävänä tekijänä lyhyen ajan ennustemuutos. Ajatuksena oli siis selvittää kuinka suurelta osin lyhyen ajan BKT:tä heiluttavat tekijät näkyvät myös pitkän ajan BKT-muutoksissa. Regressiokerroin vastaa suoraan DeLong-Summers-laskelmissa vaadittavaa parametria.
Tämä antaa siis IMF:n käsityksen hystereesin merkityksestä ja merkityksellinenhän siitä tuli, muttei niin voimamas kuin Ballin arvioissa. Sama tulos olisi varmasti tullut OECD:n ennusteiden pohjalta, Ballinkaan tuloksille ei ollut merkitystä, kumpia hän käytti. Näissä laskelmissa ei ole mitään väliä sillä, kuinka hyvin IMF tai OECD kykenee ennustamaan kehitystä,vaan saada selville, mikä niiden näkemys hystereesin voimasta on, ne ovat kuitenkin luotettuja tutkimuslaitoksia.
Roger Wessman ei näytä tätä tajuavan kuten ei myöskään sitä, että työmarkkinoilta löytyy paljon näyttöä hystereesistä. Olen usemaan otteeseen viitannut siihen, ettei 1990-luvun laman jälkeen Suomen työvoimaosuus (siis työhön osallistumisaste) eikä työllisyysaste koskaan palannut entiselleen. sama pätee myös Ruotsiin, palannen tähänkin jossakin vaiheessa. Työmarkkinoilla vaikutukset ovat siis hyvin pitkäaikaiset.
Hystereesi-ilmiön tärkeys näkyy työmarkkinoilla myös niin, että käytännössä rakenteellisen työttömyyden arviot seuraavat hyvin tiukkaan havaittua työttömyyttä aivan vuositasolla. Tässä ei ole mitään järkeä, jos kukaan ei havaitse mitään muutoksia niissä rakenteellisissa tekijöissä, joilla rakennetyöttömyyttä selitetään. Määritelmän mukaan rakennetekijät muuttuvat hitaammin kuin suhdannetekijät. Edellisessä blogikirjoituksessani oli muutama kuva Suomen yksikkötyökustannusten muutosten suhteesta työttömyysasteen poikkeamista rakennetyöttömyydestä. Ne kuvat olivat aivan toisenlaiset kuin perusteoriamme pohjalta odottaisi, mutta sopusoinnussa hystereesin kanssa. Eivät ne mitään tietysti todista, mutta antavat ajtuksen aihetta.
Niku korostaa elvytyksen riskejä vaikka se DeLong-Summers-mielessä rahoittaisi itsensä silloin jos velan suhde BKT:hen kasvaa. Mutta ainakin minä lähden siitä, että tämän vastapainona paremmissa suhdanteissa menojen kasvua hillitään niin, että tilanne palautuu entiselleen. Hystereesi-ilmiöt painottavat riskejä toiseen suuntaan: jos ne toteutuvat niin BKT:n kasvu ei riitä alentamaan velka/BKT:ta siinä määrin kuin tapahtuisi, jos olisi elvytetty ja pidetty työllisyyttä pystyssä.
On helppo, ymmärtää, että taloustieteilijät karsastavat hystereesi-ilmiötä, sen hyväksyminen vaatisi mallien melko radikaalia muuttamista, ja muutoksilla olisi suuria muutoksia myös erilaisiin politiikkalaskelmiin. Varmastikaan nopeaa julkisten menojen leikkaamista olisi hystereesi-malleilla vaikea perustella.
Olli,
A) En sanoisi ihan noin. Pikemminkin niin, että jos kaivossa on vesi vähissä, niin vanha huussi saa palaa mutta uusi sauna kannattaa kuitenkin sammuttaa. Sanoisin myös, että tässä on yksi argumentti sen puolesta, että velkaelvytys yhdistetään rakenneuudistuksiin, jotka vievät velkarajaa kauemmas (tuovat lisää vettä kaivoon).
B) Parhaimmillaan juuri noin: velkasuhde korjataan kiristyksellä vasta sitten kun taloudessa on melkein täystyöllisyys. Silloin ei tarvitse kiristyksen yhteydessä murehtia hysteerisistäkään.
C) Yritin välttää esittämästä mitään siitä kenelle tässä kuuluu todistustaakka. Tuossa IMF:n mallissa kaikki menee nähdäkseni symmetrisesti sen suhteen, että elvytetäänkö vai kiristetäänkö ensin. Eli yhtä hyvin voisi miettiä mitä seuraa jos ensin kiristetään (suhteessa johonkin vertailukohtaan) ja myöhemmin elvytetään. Jos velkaraja huolena, niin kiristämisen hyötynä on se, että on todennäköisemmin varaa tarvittaessa elvyttää tulevaisuudessa. Haittana tietysti että tuotanto pienenee nyt.
Mielestäni Pertti Haaparannan ja HS:n aloittama (älyllinen) keskustelu Suomen finanssipolitiikasta, joka on heijastunut myös Akateemiseen talousblogiin, on ollut hyvin tarpeellista. HS on sunnuntaista saakka kirjoittanut järkeviä juttuja talouspolitiikasta. Liian usein talouspoliittista keskustelua saadaan aikaiseksi vain kun keskustelemassa kaksi puhuvaa papukaijaa, jotka eivät ymmärrä asiaa syvällisesti, mutta haluavat mediahuomiota itselleen tai työnantajalleen. Nyt kyse ei ole ollut tästä.
Järkevän talouspolitiikan käytännön toteuttaminen on paljon haasteellisempaa kuin oppikirjat tai pinnalliset keskustelut antavat ymmärtää.
Erilaiset näkemykset
i) Suomen talousongelmien luonteesta (missä määrin suhdanneongelma; missä määrin rakenneongelma) ja siten talouden tilasta ja tuotantokuilun suuruudesta
ii) finanssipolitiikan tehokkuudesta (kun ottaa huomioon talouden tilan ja ongelmat)
iii) julkisen talouden pitkän ajan rahoitusasemasta
iv) tavoitteiden (julkisen talouden tila, täystyöllisyys jne.) painoarvoista
tarkoittaa, että järkevästä finanssipolitiikasta nykyisessä taloustilanteessa vallitsee huomattavia erimielisyyksiä!
HS ja akateeminen talousblogi ovat hyvin tasapainoisesti esitelleet näkemyksiä ja äänessä ovat olleet osaavat ihmiset (Haaparanta, Hetemäki, Kajanoja, Pohjola, Tuomala ja Määttänen). Tämänkaltaista – asiallista ja tärkeää – keskustelua tärkeistä talouspolitiikan asioista pitäisi olla enemmänkin.
Mielenkiintoinen ja selkeäkielinen kirjoitus, mutta loppua kohti johtopäätökset eivät varsinaisesti tue hänen omaa analyysiaan.
Niko argumentoi mielestäni seuraavaa (pelkistäen):
1. Elvytys voi maksaa itse itsensä takaisin
1.1. Suomessa tuskin on tämä tilanne
1.2. Itse itsensä takaisin maksaminen on melko tiukka kriteeri, joten 1.1 ei ole kriittinen
1.3. Rahaliitossa pitää kuitenkin ottaa huomioon, mitä tapahtuu, jos elvytyksen rajat tulevat vastaan.
2. Elvytys voi olla järkevää, jos kerroinvaikutus on tänään isompi kuin tulevaisuudessa
3. Hysteeresivaikutus lisää elvytyksen järkevyyttä
4. Tulevaisuudessa saman hystereesivaikutuksen vuoksi tulevaisuuden vyönkiristys voi kumota kohdan 3 hyödyt
5. “Elvytyksen perusteluksi ei siis riitä pelkästään se, että finanssipolitiikan kerroinvaikutus on nyt suuri. ”
6. Elvytys on siten järkevää vain, mikäli elvytys voidaan toteuttaa laman yli (ks. kohta 2)
7. Nykypäivän elvytys on riski tulevaisuuden elvytyskyvylle
Itse esitän kolme huomiota:
A) Mietiään kohtaa 7. Tämähän on yleinen argumentti kaikkea elvytystä vastaan, joka ei varsinaisesti seuraa aiempaa ajatusketjua. Ei kannata sammuttaa tulipaloa kaivossa olevalla vedellä, koska kaivo on tyhjä, jos naapurissa palaa huomenna. Siten ei kannata sammuttaa koskaan mitään paljoa, koska palonsammutuskyvykkyys on tärkeämpää kuin sammuneet palot.
B) Jäin ihmettelemään kohtaa 4. Hysteereesivaikutus on olemassa, jos taloudessa on paljon työttömyyttä. Lama-aikana työtä haluavat henkilöt eivät työllisty ja heidän potentiaalinsa työllistyä tulevaisuudessakin heikkenee (taidot rapistuvat, terveysongelmat jne.). Mikäli ehdot elvytyksen toimivuudelle täyttyvät (Nikon argumentit 2 ja 3), niin eikö ole melko epärealistista olettaa, että hystereesivaikutus toimisi myös tulevaisuuden vyönkiristykselle. Eli mikäli työttömät saavat töitä, heidän terveytensä pysyy kunnossa (jne) ja lisäksi talous pelittää, niin eikö nämä henkilöt työllisty hyvin toimivilla markkinoilla myös laman jälkeen - vaikka julkinen sektori ei enää elvytä? Lama-aikanahan kysymys on siitä, että he eivät saa töitä yksityiseltä sektorilta ja elvytysperiodin jälkeen tämä ei ole enää tilanne (ainakaan samassa mittakaavassa). Tämän nojalla väittäisin, että ei ole järkevää olettaa että tulevaisuudessa taantuman jälkeen hystereesi toimisi myös “päinvastaiseen” suuntaan.
C) Mielenkiintoinen asia Nikon argumenteissa 5 ja 7 ovat, että hän olettaa että elvytystä puolustetavien on todistettava elvyttäjien järkevyys. Eikö tämän voi nähdä myös toisin päin? Vyön kiristystä kannattavien olisi pystyttävä todistamaan vyönkiristyksen järkevyys… Miksi kirjoituksessa käsitellään vain elvytykseen liittyviä riskejä, mutta sivuutetaan vyönkiristykseen liittyvät riskit? Esimerkki: mikäli kohdat 2 ja 3 täyttyvät, niin eikö nimenomaan vyönkiristys ole riski talouskasvulle ja siten tulevaisuuden elvytyskyvylle (vyönkiristysversio Nikon johtopäätöksestä 7)?
C-jatkoa) Voisiko argumentit kirjoittaa jatkossa siten, että meillä on karkeasti kolme vaihtoehtoa: vyönkiristys, ei mitään toimenpiteitä ja elvytys? Näistä mikään ei ole luonnollinen tila, jota vasten muita tiloja verrataan. Tällöin yhdelläkään toimenpiteellä ei ole erityisen suurta todistustaakkaa. Hyvässä analyysissa kartoitetaan politiikkavaihtoehdot ja tämän jälkeen verrataan eri suosituksien seurauksia kiihkottomasti toisiinsa.
- Olli