Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, miten vaalirahoituksen ilmoitussääntöjä pitäisi kehittää. Keskustelu käynnistyi jo keväällä 2008, kun joillekin tuli (Timo Kallin, kesk., tunnustuksen seurauksena) yllätyksenä se, että vaalirahoituslakia rikotaan tietoisesti.
Jos on hetkeäkään pohtinut poliitikkojen ja heidän vaalikampanjoitaan rahoittavien motiiveja, (uudelleen)valinnan tärkeyttä poliitikoille, sekä sitä, että ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisestä ei rangaista, vaalirahoituslain - tai vähintäänkin sen hengen - tietoinen rikkominen ei voi kuulostaa kovin yllättävältä. Yllättävä ajatus voi sen sijaan olla se, että vaihtoehtoinen tapa ratkaista vaalirahoitukseen liittyvät eturistiriidat on määrätä vaalirahoitus täysin salaiseksi.
Vaalirahoitukseen liittyvä ongelma on, että ehdokkaat ja erityisesti valituksi tulevat saattavat antaa vaalirahoittajiensa vaikuttaa liiallisesti toimintaansa tai päätyvät korvauksena saamastaan rahallisesta tuesta jopa suoranaisesti ajamaan heidän etujaan. Tahdomme sitä tai emme, poliittinen päätöksenteko luo kysyntää ja tarjontaa tällaisille “vaikutusvallan markkinoille”.
Viimeaikainen keskustelu vaalirahoituksen ilmoitussäännöistä kuvastaa näkemystä, jonka mukaan mitä läpinäkyvämpää vaalirahoitus on, sitä vähemmän siihen liittyy tämänkaltaisia ongelmia.
Mutta entäpä jos vaalirahoitus määrättäisiinkin täysin salaiseksi? Siis siten, että edes sen saaja ei voisi varmuudella tietää, kuka tai ketkä ovat vaalikampanjaa tukeneet.
Mikäli lahjoitukset olisivat täysin anonyymejä, ehdokkaat eivät voisi ”myydä” (edes implisiittisesti tai kuvaannollisesti) lupausta ajaa kenenkään tietyn lahjoittajan asiaa. Vaikka lahjoittaja voisi tietysti kertoa tukemalleen ehdokkaalle, että juuri hän on tukenut kampanjaa, saman väitteen voisi esittää kuka tahansa. Väite annetusta lahjoituksesta ei olisi näin ollen uskottava, eikä vaalirahoitukselle voisi siten vaatia vastapalvelusta. Pelkkä puhe kun on halpaa…
Vaalirahoituksen julistaminen täysin salaiseksi estää vaikutusvallan ostamisen poliitikoilta samaan tapaan kuin vaalisalaisuus estää äänien ostamisen äänestäjiltä. Vaikka äänien ostaminen tai myyminen ei olisi laitonta, kansalaisten äänistä on nykyisessä vaalijärjestelmässä äärimmäisen hankala käydä kauppaa nimenomaan vaalisalaisuuden vuoksi.
Vaalirahoituksen julistaminen täysin salaiseksi ei tietystikään olisi täydellinen tapa estää (poliittiseen päätöksentekoon väistämättä liittyvien) ”vaikutusvallan markkinoiden” synty. Mutta idea on jollain tapaa kiehtova, vai mitä?
Mielenkiintoisia lisänäkökulmia vaalirahoitukseen ja yllä esiteltyyn nimenomaiseen ajatukseen löytää mm. Barry Nalebuffin ja Ian Ayresin kirjasta “Why Not: How to Use Everyday Ingenuity to Solve Problems Big and Small” (Harvard Business School Press, 2003) ja erityisesti Ian Ayresin ja Bruce Ackermanin kirjasta “Voting with Dollars: A New Paradigm for Campaign Finance” (New Haven, Yale University Press, 2002).
Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa.
Avainsanat: politiikka, Vaalirahoitus
Aihealueet: Kummalliset, Mikro
Niin mihin niitä politiikkoja tarvitaa.
Idea täysin salaisesta rahoituksesta on kyllä ihan hyvä, mutta siinakin on se että silloin rahoittajat pääsevät vaikuttamaan omaan etuunsa isommalla skaalalla eikä henkilökohtaisella tasolla kuten nykyisin. Henkilökohtaisella tasolla tapahtuva lahjonta on meille suomalaisille naapurikateudessa paljon isompipaha kuin puoluetasolla tapahtuva )kait se on sama ulkomaillakin)
Tarkoitan tällä sitä että voihan sitä antaa rahansa esim kunnallispoliitiikassa kokoomuksen kassaan jos kokoomuksen edustaja ensin sanoo että minut kun valitsette niin kaavoitus menee uusiksi ja rahoittajan edut tulee ajetuksi ihan samalla tavalla.
Rahoittajan pitää cvain siinätapauksessa osata valita tai laittaa oikea ehdokas peliin.
Tällä spekulaatiolla yritän sanoa vain sen että emme päääse lahjonnasta (provosoiva sana, eikö) eroon mutta ehkä meidän on ihmisluonteen tuntien luotava tiukemmat säännöt mikä on laillista ja mikä ei, raportointi väärinkäytöksistä on nettiyhteiskunnassa ehkä avoimempaa kuin viela kymmennen vuotta siltten jolloin tomittajat olivat samassa kelkassa asioita salaamassa.
Alex kansanedustajaksi
Monet tekevät tuhansien eurojen edestä talkootyötä vaalityöhön. Jos pitkiä päiviä paiskivat asiantuntijat kustantavat verorahoillaan näiden mm. työttömien elämän, kai heidän pitää saada maksaa rahoistaan myös muutaman tonnin lahjoituksia itse kannattamilleen ehdokkaille, kun eivät vaalityöhön ehdi?
Tämä kommentti liittyy lähinnä lehtien keskusteluun siitä, pitääkö saada lahjoittaa rahaa puolueille ja mikä on lahjoituksen yläraja.
Kyynisesti tarkastellen politiikka on korruptiota. Poliitikot ostavat valtion ja kuntien rahoilla ääniä joko investoimalla tai palveluja parantamalla.
raha ei saisi ratkaista sitä, kuka pääsee politiikkaan, silloinhan itse poliittinen instituutio on turha
olen pienestä pitäen ihmetellyt, mihin poliitikkoja tarvitaan, kun kerran on olemassa asiantuntijoitakin. mutta se on se ihmisestä, kansalaisesta välittäminen.
jonkun täytyy välittää poliitikostakin ja silloin et voi olla puolueeton. sinänsä kirjoittajan ehdotus on linjassa äänisalaisuuden kanssa
mutta pyrkimys on puolueettomuuteen ja suoraan demokratiaan, kun kerran teitoverkko on olemassa
kohti avoimmuutta ja informaatiota kaikessa mennään. ääni tosin on salainen. tietokoneet voisivat hoitaa politiikan. ja kansalaisten ehdotukset mennä tietoverkon kautta suoraan arvioitaviksi parannuksiksi
“Idean ydin onkin juuri siinä, että enemmän tai vähemmän vaikutusvaltaisia mahdollisia lahjoittajia on pienessäkin maassa ja yhdelläkin merkittävällä ehdokkaalla useita. Jos lahjoittajat ovat aidosti anonyymejä, kuka tahansa näistä mahdollisista lahjoittajista voisi kertoa sisällöltään samankaltaisen viestin (olivatpa heidän henkilökohtaiset suhteet kuinka läheisiä tahansa).”
Mutta ongelmiahan tulee vasta, kun joku ei maksa (eli poliitikko huomaa saavansa selvästi vähemmän kuin on luvattu). Jos poliitikolle näyttää että kukaan ei petä, hän uskoo tietenkin kavereidensa puhuvan totta ja on aivan samalla tavalla kiitollisuudenvelassa. Luottaako tämä rakennelma vain siihen, että joku jossain vaiheessa jättää maksamatta - mutta siihen asti lahjonta on ihan ok? Kun kuitenkin vaalirahoja tällä hetkelläkin maksetaan teoriassa ilman mitään vastinetta, miksi kukaan jättäisi maksamatta? Vai onko tarkoitus jotenkin pitää poliitikko täysin pimennossa siitä kuinka paljon hänen kampanjaansa edes käytetään, ettei hän voi tarkistaa mitään? Jos hän saa silti viestiä kampanjapäälliköltään, että hyvin menee, miksi hän ei uskoisi lahjoittajiksi itseään väittäviä?
Ja minusta on aika kummallista olettaa, että henkilökohtaisten suhteiden asteet eivät vaikuttaisi. Uskooko kukaan keskimääräinen ihminen että henkilö x, jonka hän tuntee hyvin, puhuu (ceteris paribus) vähemmän totta kuin henkilö y, jonka hän tuntee huonommin, jos on syytä olettaa että joku valehtelee (eli kaikki eivät maksaneet)?
Toisaalta vaikuttaa tietysti myös väitetyn lahjoittajan oma poliittinen kanta. Jos ay-liike väittää rahoittavansa sikaporvaria tai suuryritys vasemmistoanarkistia, tämä tuskin saa poliitikkoa miettimään että olikohan se samaa mieltä oleva väitetty rahoittaja sittenkin valehdellut.
Idea on ajatusleikkinä kiinnostava, mutta en vain näe miten se voisi olla millään tavalla käytännössä parempi kuin se tavallisempi, avoimuuden lisääminen.
Ehdotus kuulostaa kyllä erittäin kiehtovalta ja oikeudenmukaiselta. Otsikko tosin oli hieman harhaanjohtava; ymmärsin sen tarkoittavan täydellistä salaisuutta julkisuudelta, mutta ei ehdokkaalta. No onneksi ei sentään tällaista ideaa ehdotettu
Kiitos kommentista. Hyvä havainto, joka toki on ollut ideaa aiemmin kehitelleiden (I. Ayres ja muut) tiedossa.
Idean ydin onkin juuri siinä, että enemmän tai vähemmän vaikutusvaltaisia mahdollisia lahjoittajia on pienessäkin maassa ja yhdelläkin merkittävällä ehdokkaalla useita. Jos lahjoittajat ovat aidosti anonyymejä, kuka tahansa näistä mahdollisista lahjoittajista voisi kertoa sisällöltään samankaltaisen viestin (olivatpa heidän henkilökohtaiset suhteet kuinka läheisiä tahansa).
Ideaa saa ja voi toki kehitellä eteenpäin. Tietenkään tässä ei ole kyse siitä, että vaalikampanjoita tukevat lahjoitukset menisivät suoraan ehdokkaiden “omille tileille” jollain tavoin näennäisesti nimettöminä, vaan järjestelmä vaatisi jonkinlaisen (aidon anonymiteetin takaavan ja) eri lahjoitukset kokoavan rahaston tai vastaavan perustamista.
Liian vakavasti tätä ideaa ja ehdotusta ei pidä ottaa. Vaalirahoituksen läpinäkyvyyden lisääminen ja sanktioiden käyttöönotto voivat olla varsin hyviä ja käytännöllisiä ratkaisuja vaalirahoitukseen liittyviin ongelmiin Suomessa.
Enpä voi sanoa olevani kiehtoutunut ideasta.
Ajatuksen virhe on minusta siinä, että se olettaa sekä poliitikot että lahjoittajat neutraaleiksi tai ideaaleiksi toimijoiksi, eikä huomioi että he ovat ihmisiä joilla on henkilökohtaisia suhteita. Vai voiko joku väittää, että kun hypoteettisessa Kesärannan tapaamisessa vaikutusvaltainen lahjoittaja lupaa tuntemalleen poliitikolle henkilökohtaisesti tietyn määrän tukea (ja poliitikko voi myöhemmin todeta saaneensa ainakin sen verran, vaikka ei näekään suoraan keneltä se tuli), tämä poliitikko ei pidä lupausta uskottavana eikä sen tähden tunne kiitollisuudenvelkaa lahjoittajaa kohtaan?
Äänestäjän lahjomisessa tilanne on merkittävästi erilainen: äänten ostajalle ei riitä, jos hän tuntee yhden äänestäjän ja voi pelkällä suhteellaan saada äänestäjän kannalleen, vaan hän tarvitsee tuhansia ja taas tuhansia ääniä. Ei ole inhimillisesti mahdollista tuntea kaikkia niitä äänestäjiä joilta ääni ostetaan, eivätkä siis henkilökohtaiset suhteet pääse vaikuttamaan merkittävästi vaikutusvallan ostamiseen. Siten salaisuus on tehokas keino äänten ostamisen estämisessä, mutta ei poliitikkojen ostamisen estämisessä.