Työttömyysasteen ohella on hyvä katsoa myös työvoiman ulkopuolella olevien kehitystä ymmärtääksemme työmarkkinatilannetta. Äskettäin PT:n johtaja Elina Pylkkänen kiinnitti huomiota 25-35 - vuotisten miesten ikäluokkaan, josta huomattava osa ei kuulu työvoimaan. Tärkeää on katsoa myös kaikkia ikäluokkia yhdessä, jotta saataisiin esiin esimerkiksi menneen talouskriisin ja erilaisten politiikkatoimien vaikutus laajemmin.
Kuvassa 1 on esitetty työvoiman ulkopuolella olevien ihmisten osuus ikäluokasta vuodesta 1989 lähtien vuoteen 2017 asti, mukana ovat ikäluokat 20-74 viisivuosittain ja ikäluokat 15-64 ja 15-74. Kuvan yläosan käyrät kuvaavat pääosin kehitystä vanhemmissa ikäluokissa, alaosan käyrät kehitystä nuoremmissa ikäluokissa. Selkeästi nähdään, että vuoteen 2008 asti osuudet kehittyivät samaan suuntaan 1990-luvun kriisin jälkeen.
Vuodesta 2008 lähtien ikäluokkien välillä on selkeä ero: nuoremmista ikäluokista siirryttiin työvoiman ulkopuolelle, vanhemmista aiempaa vähemmän. Vuonna 2017 ikäluokista 20-44 kaikissa suurempi osa oli työvoiman ulkopuolella kuin vuonna 2008, vanhemmista ikäluokista työvoiman ulkopuolella olevien osuus 45-74 pienempi osa.
Mikä selittää eron vuodesta 2008 jälkeisessä kehityksessä sitä edeltävään periodiin? Vuosi 2008 oli vuosi, jolloin Suuri Taantuma tai Globaali Rahoitusmarkkinakriisi. Tätä kriisiä on varsin laajalti analysoitu esimerkkinä “nollakorkokriisistä”, jossa kokonaiskysyntä on liian alhainen. Tällöin kokonaiskysyntä siis määrittää kokonaistuotannon ja yritykset selvitä kriisistä tarjontapuolen uudistuksilla, kuten työvoiman tarjontaa kasvattamalla, eivät onnistu.
Euroalueella erityisesti finanssipolitiikka (ks. vaikkapa tämä tuore Antonio Fatasin tutkimus) alensi kokonaiskysyntää ja rahapolitiikkakin oli pitkään kireämpää kuin muissa maissa. Suomessa on vuodesta 2005 alkaen toteutettu eläkeuudistuksia, jotka ovat nostaneet alinta eläköitymisikää ja samalla kannustaneet rahallisesti ihmisiä myös siirtymään eläkkeelle myöhemmin. Nämä uudistukset ovat siis lisänneet kannustimia pysyä työelämässä myös niissä ikäluokissa, jotka ovat lähellä alinta eläköitymisikää.
Yksi tulkinta edellä esitetylle kehitykselle onkin, että vanhempien ikäluokkien työvoiman tarjonnan kasvu on syönyt vuodesta 2008 alkaen nuorempien ikäluokkien työllistymismahdollisuuksia. Tällaista ei tapahtunut ennen vuotta 2008 ja esimerkiksi 1990-luvun alun kriisissä kaikissa ikäluokissa työmarkkinoilta syrjäytyneiden osuus nousi.
Talouskriisien välillä on myös yhtäläisyyksiä. 1990-luvun kriisin jälkeen työvoiman ulkopuolella olevien osuus ei koskaan laskenut takaisin sille tasolle, jolla oltiin vuonna 1989. Samoin, ainakaan vielä työvoiman ulkopuolella olevien osuus ei ole laskenut samalle tasolle kuin se oli vuonna 2008 (Kuvio 2), paitsi vanhoissa ikäluokissa, joissa työvoiman ulkopuolella olevien osuus alkoi laskea jo heti 1990-luvun kriisin jälkeen ja on jatkunut siitä eteenpäin. Tähän kehitykseen lienee vaikuttanut osaltaan myös eläkeuudistukset ja työttömyyseläkkeelle siirtymisen vaikeutuminen, muiden tekijöiden, kuten paremman terveyden, ohella. Joka tapauksessa näyttää siltä, että tarjonta ei ole luonut kysyntää vaan liian alhainen kysyntä on vain muuttanut tarjonnan rakennetta.
Tällaiset työmarkkinoiden muutokset voivat tuottaa hysteresis-ilmiön (ks edellä mainittu Fatasin tutkimus): osa työvoiman ulkopuolelle jääneistä ei ehkä koskaan palaa työmarkkinoille. Suomessa tämä siis koskisi nuoria ikäryhmiä, mikä taas varmasti vaikeuttaisi esimerkiksi väestön ikääntymisen aiheuttamien ongelmien ratkaisua. Hysteresis on myös esimerkki siitä, että kysynnän muutoksilla voi olla pysyviä vaikutuksia tarjontaan, kysyntä luo tarjontansa. Kysynnän vaihtelu on myös tärkein kokonaistaloudellisten vaihteluiden lähde.
Tässä olen tarjonnut yhden selityksen sille, miksi nuorimmissa ikäluokissa on ollut ja yhä on ongelmia työllistyä. Ehkä ihmisten pompottaminen, ammattikoulutuksen tason heikentäminen eivätkä muut koulutusmenojen leikaukset ole parhaita keinoja ongelman ratkaisemiselle.
Aihealueet: Kansainvälinen talous, Makro, Työmarkkinat
Nuorten aikuisten matala työllisyysaste on suuri ongelma, mutta minusta kolumnin pohdinnoissa ei ole löydetty siihen syytä, eikä ratkaisua. Datan tarkempi tarkastelu antaa seuraavanlaisia tuloksia:
- Ikäryhmässä 15-24-vuotiaat ei näy kasvua työvoiman ulkopuolisissa.
- Ikäryhmässä 25-34 laman jälkeen tapahtui suurempi muutos työvoiman ulkopuolisten määrässä kuin työttömien määrässä.
- Myös ikäryhmässä 35-44 työvoiman ulkopuolisten määrä kasvoi.
- Ikäryhmässä 55-64 työvoiman ulkopuolisten määrä oli korkea vielä 2011. Sen jälkeinen määrän väheneminen oli noin kolminkertainen verrattuna nuorten määrän kasvuun. Näin määrällinen ja ajoituksellinen muutos eivät täsmää.
Osuuksien tarkastelu on vähemmän havainnollista syrjäyttämiskeskustelussa kuin määrien. Toiseksi työvoiman tarjonnan kasvua tai työllisyystilannetta ei voi arvioida katsomalla pelkästään työvoiman ulkopuolisten määrää. Kausaalivaikutusten liittäminen osuuksien muutokseen on luonnollisesti spekulatiivista, vaikka käytettäisiin oikeita mittareita. Tutkimuksista on vaikea löytää tukea vähänkään pitkäaikaisemmista syrjäyttämisvaikutuksista.
Ikääntyneiden työurien pidentäminen sosiaaliturvan sääntöjä muuttamalla on ollut onnistunutta politiikkaa, varsinkin kun se on osunut ajallisesti yksiin terveyden paranemisen ja koulutusrakenteen muutoksen kanssa. Sen sijaan tulevien tutkimusten varaan jää se, miksi nuorten aikuisten osallistumisaste työmarkkinoilla on ollut jo vuosikymmeniä matala ja miksi reaktio vähentyneeseen työvoiman kysyntään oli laman alusta alkaen työttömyyden ohella ja sijasta työvoimasta vetäytyminen. Veikkaisin, että tässäkin tapauksessa valintoihin vaikutetaan politiikalla.
Uuden työntekijän rekrytointi on aina investointi, koska uusi työntekijä ei ole työhön perehtymisen aikana yhtä tuottava kuin kokenut vanha työntekijä. Siksi yritykset eivät rekrytoi uusia työntekijöitä edes eläköityvien tilalle, jos talouden näkymät ovat huonot.
Kepittäminen ei siis auta, jos kysyntää ei ole.
On tosiaan syytä olettaa, että tarjontapuolen toimet kuten “eläkeuudistukset ja työttömyyseläkkeelle siirtymisen vaikeutuminen” lisäsivät työllisyyttä vanhemmissa ikäluokissa.
Miksi rahallinen kannuste ei toimisi myös nuorten kohdalla? Onko nuorella vapaa-ajan arvo noussut verrattuna 1900-lukuun? Vai onko sosiaaliturva muuttunut “nuoria suosivaksi”, jolloin nuoren on vaikea merkittävästi kohottaa käytettävissäolevia tulojaan työtä tekemällä? Vai onko vain jatkettava kärsivällisesti nykyisellä kysyntää lisäävällä “löysän rahan” linjalla ja positiivinen kehitys nuorten työvoimaan kuulumisessa ja työllisyydessä näkyvät sitten myöhemmin.
Mielenkiintoinen artikkeli. Ilmiön nimi lienee hystereesi suomen kielellä.