Meneillään oleva talouskriisi on nostattanut kaikenlaista ja kaikentasoista keskustelua kriisin syistä. Yksi keskustelun valtaväylä mystifioi velan osuuden kriisin syntyyn. Tutustuakseni taloustieteen ulkopuolella käytävään keskusteluun kävelin tänään Akateemiseen Kirjakauppaan tutustuakseni toimittaja Timo Harakan kesällä ilmestyneeseen kirjaan “Luoton loppu”.
En ostanut kirjaa. Selailin sitä aluksi. Joka kerta, kun otin esille uuden aukeaman, silmiini osui omituisia väitteitä. Siksi päätin tehdä harakat: jätin perehtymättä syvällisesti kirjan antiin ja kirjoittaa siitä tästä huolimatta, aivan kuten Harakka on jättänyt perehtymättä mihinkään kunnolliseen taloustieteelliseen analyysiin kriisin synnystä (jollaista valistuneelle ei-taloustieteilijä kansalaiselle olisi löydettävissä vaikkapa VoxEU-sivustosta). Akateemisen Kirjakaupan rauhassa siis jatkoin selaamista, kunnes olin vakuuttunut henkilökohtaisella tasolla siitä, että mitään opittavaa Harakan tekstissä ei ole. Pyydän anteeksi AK:lta, mutta korvaan tämän kunhan kollegani Oulusta rantautuu seuraavan kerran pääkaupunkiseudulle. Tulemme silloin AK:n kahvilaan juomaan kahvit, on minun vuoroni tarjota. Olen siis velkaa hänelle.
Ensimmäinen silmiini osunut omituisuus oli seuraava: Harakka kertoo, että vuonna 2007 Suomen valtion budjetti (tällä TH varmasti tarkoittaa valtion kokonaismenoja) oli XX miljardia ja samana vuonna Nokian liikevaihto oli myös samat XX miljardia. Tästä on sitten lyhyt tie vertailuun Nokiasta Suomen valtion kokoisena instituutiona. Näitä lukuja ei kuitenkaan pidä verrata keskenään. Nokian liikevaihdosta pitäisi vähentää Nokian ostamien välipanosten arvo, jolloin päästäisiin Nokian tuottamaan arvonlisään. Tätä arvonlisää voidaan verrata valtion menoihin. Harakka ei tietysti ole yksin, erilaiset globalisaatiokriittiset sivustot esimerkiksi ovat täynnä vertailuja, joissa monikansallisen yrityksen Z liikevaihtoa verrataan maan Y bruttokansantuotteeseen. Vertailun kestämättömyydestä on huomautettu usein (bruttokansantuote on arvonlisäkäsite), mutta Harakalta tämä on mennyt ohi. Ymmärrän hyvin, että taloustieteen oppikirjat ovat tylsiä ja peruskurssit vielä tylsempiä, mutta niillä voi oppia tällaisia asioita, jos kykenee pysymään hereillä. Mutta kuten kapteeni Kaarna sanoo alikersantti Lehdolle: Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.
Melkein joka avaamisella silmissä vilkkui erilaisia lukuja maailman kokonaisvelasta, hurjimmillaan Harakka oli laskenut yhteen maailman kaikkien (vai olikohan se sittenkään kaikkien?) pörssien ja velkojen arvot. Silmiini ei osunut yhtään mainintaa taloustieteen nobelisti James Tobinista, mutta jokainen Tobinin oppilas tietää, että jonkun ottama velka on jonkun antama velka, toisen velka on toisen varallisuutta. Koko maailman tasolla nettovelka on siis nolla. Tai tarkkaan ottaen taloustieteessä on pitkään keskusteltu siitä, onko valtioiden velka yksityisen sektorin nettovarallisuutta vai ei. Sama pätee erilaisiin rahoitusmarkkinoiden johdannaisten kokonaisarvoon: joku on saava, joku on maksava osapuoli. Jos Harakka olisi ymmärtänyt edes tämän yksinkertaisen tosiasian, niin hän olisi saattanut edetä mielenkiintoisiin kysymyksenasetteluihin. Harakka kyllä viittasi pariin otteeseen velkaantumisketjuihin, mutta ei edes sen perusteella päässyt eteenpäin pohtimaan järjestelmäriskejä tai muita kriisin kannalta tärkeitä aiheita. Ei velan olemassaolo itsessään ole kriisin syy.
Olen törmännyt eri keskustelupalstoilla seuraavan kaltaiseen velan mystifiointiin, en tiedä syyllistyykö Harakka kirjassaan siihen, mutta joka tapauksessa sekin pohjautuu siihen, ettei ymmärretä netto- ja bruttovelan käsitteitä: Väitetään, että velan määrä on niin suuri, että rahamäärä tai tuotannon arvo ei riitä sen koron maksuihin saati itse velan takaisinmaksamiseen (Harakan kirjassa on lukuja siitä, kuinka suuri maailmankokonaisvelka suhteessa maailman kokonaistuotannon arvoon on). Tämä on tietenkin virhepäätelmä: Lainatkoon investointipankki A henkilölle PH 100 euroa, ja olkoon korko 10 prosenttia. Rahoittakoon A lainanantonsa ottamalla lainaa pankki B:stä 100 euroa, ja rahoittakoon pankki B lainansa ottamalla lainan sijoittaja C:ltä, joka rahoittaa sen omista varoistaan. Tällöin koko talouden bruttovelka on 100 (PH)+ 100 (A)+100 (B) = 300 euroa. Edellisen logiikan mukaan (oletetaan, että A saa luoton 9 prosentin korolla, B 8 prosentin korolla) koko talouden korkovastuu on 24-30 euroa. Tosiasia on kuitenkin, että jos PH maksaa korkonsa säällisesti, niin A saa 10 euroa, josta se maksaa 9 euroa B:lle ja B 8 euroa C:lle.
Toimittajille tyypilliseen tapaan Harakka näyttäisi henkilöivän kriisin ja ainakin taloustieteilijät kuuluvat galleriaan (nimiä vilisi kyllä niin paljon, onhan niin helppo korvata oma ajattelu nimiä luettelemalla, että muitakin syyllisiä varmasti on,). Hän mainitsee tietysti Milton Friedmanin, jonka sukunimelle hän antaa oikein lausumisohjeen, freed-man, vapautettu mies. Hauskaa, kyllä Turkan koulu on avannut luovuuden solmut, meillä taloustieteilijöillä voi vain olla harmaa aavistus siitä. No, meillehän kaikki on yhtä harmaata kaavaa. Harakka onkin tuonut suuren yleisölle näytiksi Black-Scholes-optiohinnoittelukaavan. Ehkä siksi minunkin on esitettävä kaava: z = x+y, x = lahtelaisten optiohuijareiden määrä, y = hämeenlinnalaisten optiohuijareiden määrä. Kaavani on hinnoittelukaava lahtelaisten ja hämeenlinnalaisten optiohuijareiden kokonaismäärälle. Toivottavasti yhteenlasku kielletään tästä lähin.
Kansakoulussa neljännellä luokalla lintuja opiskellessamme opettajani Kalevi Leino sanoi harakkaa kauniiksi. Tuo toteamus oli yksi elämääni syvästi vaikuttaneista huomioista, siihen asti harakka oli minulle ollut vain räkättävä lusikkavaras. Asiat voi nähdä toisin ja ne tulee nähdä toisin. Minäkin havaitsin, että harakka todella on kaunis. Piirustustunnilla sitten piirsin harakan kuvan (Leino kyllä avitti sen hahmottamisessa). Olin sen verran innoittunut, että piirrokseni sai paikan luokan takaseinällä. Se oli ainoa kerta, kun luova työni sai tällaisen huomion. Muuten piirrokseni olivat roiskaisuja tyhjän paperin täyttämiseksi, ehkä siksi tunnen lievää sympatiaa Harakan työtäkin kohtaan.
Ja nyt palaan taloustieteilijän normityöhön.
Avainsanat: harakka, lintu, velka
Aihealueet: Kummalliset, Rahoitus
Hyryläisen kommentit kyllä jotenkin vetoaa meikäläiseen. Hän ei sivuuta talouden ilmiöiden sidoksia historian saatossa muuttuviin inhimillisiin konventioihin. Minulle maistuisi, jos tuota asennetta olisi enemmän liikenteessä. Tiedä vaikka internetin aikakausi lopulta kaivaa vallitsevaan markkinatalouden varianttiin sisältyvän informaation pimittämisen logiikan salasana- ja ovikoodikierteineen pinnan alta esiin niin kuin nihkeät tennarit tappavat syylän. Nykyistä keskustelua leimaa ainainen kalvinistinen taustasäteily, jonka voi nykyisin aistia vain yhteiskunnan käsitteellisiltä katvealueilta käsin.
1. Sain Harakan kirjan pari viikkoa sitten, kiitoksia vain. En ole ehtinyt aiemmin sitä katsoa. Kirja ei ole saanut minulta erikoiskohtelua, en ole katsonut muutakaan postiani n. kolmeen viikkoon. En aio kirjaa lukea, mutta seuraavassa on suora sitaatti kirjan kohdasta, jossa Harakka tuo esille Nokian liikevaihdon ja valtion budjetin:
”Alkuvuonna 2008 koko maailman tuotannon arvoksi arvioitiin noin 52 biljoonaa euroa eli miljoona miljoonaa euroa.
Mitä se tarkoittaa? Vuonna 2007, huippuvuonna, Suomen valtion budjetti ja Nokian liikevaihto olivat kumpikin noin 50 miljardia euroa. (Voiko se olla sattumaa?) Siis vuosittain maailman tuotanto vastaa reilua tuhatta Suomea/Nokiaa, mikä on jokseenkin järkeenkäypää.
Maailman pörssiosakkeiden sekä valtioiden ja yritysten velkakirjojen yhteenlaskettu arvo nousi noin 114 biljoonaan euroon.”
Kukin saakoon itse päättää, vertaileeko Harakka tässä valtion budjettia ja Nokian liikevaihtoa toisiinsa vai ei. Minusta väite, että hän ei niin tekisi, on suoraan Absurdistanista. Kiinnittäisin mahdollisten lukijoiden huomiota myös siihen, että Harakka vertaa Nokian liikevaihtoa maailman tuotannon arvoon. Tämä on väärin, maailman tuotanto on arvonlisäkäsite, Nokian liikevaihto ei sitä ole. Harakka tekee siis saman virheen kuin vertaillessaan Nokian liikevaihtoa valtion budjettiin.
Mutta ei tässä kaikki: Mitä ihmettä Harakka tarkoittaa, kun hän sanoo, että maailman tuotannon arvo alkuvuonna oli noin 52 biljoonaan euroa? Tuotanto on virta, luvulla ei ole merkitystä, ellei kerrota, minä aikana tapahtuneesta tuotannosta puhutaan. Tarkoittaako Harakka vuoden 2008 ensimmäistä kuukautta? Vai koko vuoden 2007 tuotantoa? Ja vain Harakka voi tietää, mitä järkeä on siinä, että lasketaan yhteen pörssiosakkeiden ja velkojen arvot.
2. Antti Suvanto Suomen Pankista on ajautunut Kaleva-lehdessä (4.9.2009) samanlaiseen keskusteluun Harakan kanssa Harakan kirjassaan esittämistä luvuista kuin minä. Harakka väittää, että Suomen Pankin ennustevirhe vuoden 2008 BKT-kasvuvauhdille oli 133 %.. Ennuste oli 2,1 prosenttia, toteutunut 0,9. Harakka on päätynyt lukuunsa jakolaskulla 1,2/0,9.
Tämä on absurdistanilaista talousmatematiikkaa. Oikea ennustevirhe on 1,2 prosenttiyksikköä. Jos toteutunut kasvu olisi ollut tasan nolla prosenttia, niin Harakan talousmatematiikka sanoisi, että SP:n ennustevirhe olisi ollut ääretön. Ja entä, jos kokonaistuotanto olisikin supistunut, mitenhän Harakka olisi sitten lukujaan tulkinnut? Ja toisaalta Harakan laskuopin mukaan virhe olisi pienempi, jos toteutunut kasvuvauhti olisi ollut vaikkapa 9 prosenttia ja SP:n ennuste 10,2 prosenttia. Talousennusteiden laatijoiden pitää olla jollakin tajulla siitä, mikä talouden kasvuvauhti on. Siksi 1,2 prosentin virhe on yhtä suuri (tai yhtä pieni) silloin, kun puhutaan korkeista kasvuluvuista, kuin silloin, kun puhutaan alhaisista kasvuluvuista.
3. Heittäydyin uskaliaaksi ja katsoin kirjan lähdeluetteloa, jota siis en ollut katsellut aiemmin. Ottamatta sen paremmin kantaa käytettyyn aineistoon, kehottaisin lukijoita tutustumaan tutkimukseen talouskriisien historiasta, jota Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff ovat tehneet (keskeinen aineisto löytyy vaikkapa Reinhartin kotisivulta). He ovat keränneet aineistoa aina 1800-luvun alusta asti. Sen perusteella näyttää siltä, että nykykriisi on hyvin pitkälle samanlainen kuin aiemmatkin kriisit. Esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden kriisit ovat aina olleet keskeisesti talouskriisien osia, ja ennen kriisin puhkeamista luotonanto on kasvanut nopeasti.
Jos joku haluaa saada jonkun tolkun höttöraha-argumentteihin, niin yksi ilmiö, joka liittyy tähän viimeiseen kriisiin, on likviditeetin luominen uudella tavalla. Siihen on kiinnittänyt erityisen paljon huomiota Hyun Song Shin Princetonin yliopistosta (jutut löytyvät Shinin kotisivulta osa tutkimuksista on varsin teknisiä, osa sellaisia, että taloustieteen peruskurssin tiedoilla ne avautuvat). Sekä hänen että Reinhartin ja Rogoffin tutkimuksiin on viitattu myös talouslehdistössä.
4. Nyt vien Harakan kirjan laitoksen kahvihuoneeseen, minun seikkailuni sen kanssa ovat ohi.
Finanssikriisin syistä on parempiakin kirjoja. Tässä on kansantajuisin ja ~tuorein niistä:
http://www.johannorberg.net/?page=displayblog&month=9&year=2009#3278
Johan Norberg, Financial Fiasco: How America´ infatuation with home ownership and easy money created the economic crisis, 2.9.2009
Kriisin syinä olivat 1. liiallinen sääntely ja muut julkisen sektorin mogat, 2. ehkä jokin puuttuva sääntely, 3. yksityisen sektorin mogat. Tässä keskitytään sääntelyn haitallisuuteen:
http://www.vapaasana.net/huomioita/2008/09/miten-s%C3%A4%C3%A4ntelyll%C3%A4-luotiin-finanssikriisi-miksi-roskapankkia-ei-pid%C3%A4-perustaa
WSJ:stä valoittava artikkeli:
http://online.wsj.com/article/SB122298982558700341.html
Erikoista, että tämä riita asettuu Harakan ja Haaparannan, kahden punavihreän välille.
Haaparannan esiin kirjasta nostamat yleiset väärinkäsitykset on tärkeä tuoda kerta toisensa jälkeen julkisuuteen, vaikka Harakka ehkä ei niitä niin eksplisiittisesti toitottanut kuin monet muut.
Siis, onko Harakka lukenut, mutta ei vain ymmärrä sitä, ettei ole ymmärtänyt mitään? Ehkä hän tässä postmodernissa maailmassa ymmärtää asiat paremmin kuin kuolevaiset ekonomistit konsanaan. Markkinat oikeaksi totuuden osoittakoon. Tai oppineet.
Tuollainen herkkähipiäisyys toimittajalta on kieltämättä hieman noloa. Olisiko joku homeopaatti yhtä loukkaantunut lääketieteen sille antamasta kritiikistä? Onko Harakka nostanut itsensä auktoriteetiksi talouskeskustelussa? Siihen ei moni olisi uskonut. Kirjan myyntiin tällä kaikella on varmasti vain positiivinen vaikutus. Jään johtopäätökseen, että tämä kaikki on pelkkää markkinointibluffia, johon Haaparanta on maksusta houkuteltu.
Mitä mieltä professorit J.P.Roos ja Thomas Wallgren ovat tälläisestä otsikoinnista? http://timoharakka.blogspot.com/2009/08/professorin-kosto.html#comments
Mitä professori Haaparanta kostaa?????
“Nokian liikevaihto on ihan hyvä suuruusluokkaosoitin, parempi kuin sen pörssiarvo.” J.PRoos.
1. Nokia liikevaihto on harvinaisen huono koska,
a)
Nokian liikevaihto on x1 hetkellä t1
Nokian liikevaihto on x2 hetkellä t1+1
Nokia liikevaihto on x3 hetkellä t2+2
b) Nokian liikevaihtoon lasketaan NSN kokonaisuudessaan, vaikka Nokia omistaa NSN:stä vain hieman yli puolet. Osa numeroista menee myös Saksan sekä Siemensin tilinpäätöksiin.
c) J.P.Roos voi jatkaa tästä, jätin muutaman punktin varastoon.
2. Professori Roos, kerrotko mitä Harakan kohtaa lainaat, koska Harakka mielestäni vetää yhtäsuurusmerkit Nokian liikevaihto = Valtionbudjetti = Suomen BKT.
3. Haaparannan kansantalousesimerkki on analoginen Suomessa voimassa olevaan konsernitilinpäätösnormistoon.
4. Professori Roos, oletko maksanut Harakkan kirjasta senttiäkään? Jos olet saanut sen ilmaiseksi, vaikuttaako se arvostelukykyysi? Harakan lainaaman Kahnemanin talousnobelin alaan kuuluisi varmasti tutkimus, jossa tutkitaan ilmasten hyödykkeiden vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Katso myös http://www.predictablyirrational.com/ Aika monella Harakan lauluja laulavalla näyttää olevan ilmaiskappale, onko niistä myös omistuskirjoitus?
Suuruusvertailuargumenttia ei kannattane jatkaa muuten kuin siinä, mielessä että tässä siis Haaparanta on äärimmäisen tarkkana siitä mitä’ ko. numerot sisältävät. Sen sijaan kun kyse on paperi- ja reaalitalouden erosta, niin asia ei ilmeisesti edes kiinnosta häntä.
Meillä yhteiskuntatieteissä on tälläinen kuuluisa sanonta: “if people believe that something is real, it is real in its consequences” (Soroshan on myös kirjoittanut äskettäin aiheesta). Tästähän juuri kriisissä oli kyse: pankkiirit (ja taloustieteilijät) uskoivat että paperitalous olikin todellista ja seuraukset tästä uskomuksesta ovat nyt hyvin konkreettisesti nähtävissä. Tiedän että alkaa olla jo iso joukko taloustieteilijöitä, jotka eivät osaa/halua tehdä eroa reaalitalouden ja siihen liitettyjen fiktiivisten ilmiöiden välillä (ns. kielellinen käänne on ehtinyt taloustieteeseenkin…). Erottelu ei aina ole helppoa ja taloudessa alkaa olla yhä enemmän hieman epäselviä tapauksia. Silti tämä erottelu on erittäin järkevä ja tarpeellinen. Ilman sitä joudutaan takuulla entistä pahempien kriisien suohon, joita ainakaan tällaiset taloustieteilijät eivät kykene analysoimaan. En ole nähnyt että Haaparanta olisi itse kyennyt tähän. Mitä nyt on sitä mieltä että Harakan analyysi ja reseptit ovat vääriä.
Katsoisin kyllä että Haaparanta on esittämänsä kritiikin jälkeen velvollinen lukemaan Harakan kirjan, eikä vain kiemurtelemaan vastuustaan. Sen verran rajusti hän sen on runtannut.
Itselläni on tästä kokemus: otin kantaa Lasse Lehtisen väitöskirjaan lukematta sitä, pelkästään lehteilyn ja luotettavien arvioiden perusteella. Myöhemmin kun luin kirjan, totesin että olin ollut oikeassa (vaikka se olikin paikoin hauska, mutta muuten huuhaata). Mutta katsoin kyllä että minun velvollisuuteni oli ehdottomasti lukea kirja, kun olin sen julkisesti tuominnut.
Niin ja vastaus makeiskysymykseen. Makeisvero on tiedossa oleva realiteetti. Jos ihmiset ryhtyvät toimiin ja alkavat hamstrata, hintojen nousu on mahdollinen joskaan ei ihan varma. Mutta tämähän on ihan toinen asia kuin se, että minulla olisi ollut vaikka Glitnirin osakkeita ja ajattelin sen perusteella olevani tosi rikas. Tai jos olisin ostanut jonkin lainapotin josta en tiennyt kuinka paljon siinä oli roskatavaraa ja kuinka paljon hyviä lainoja. Haaparannan reseptin mukaan erosta ei olisi tarvinnut välittää: numeroita mitä numeroita, kaikki yhtä todellisia…
Muistaakseni Brechtin näytelmässä Galileo oli kohtaus, jossa Galilei pyysi paavin kardinaaleja katsomaan kaukoputkeensa ja toteamaan kuinka Jupiterilla on kuita kiertolaisinaan. Kardinaalit kieltäytyivät. Miksi? Eivät suinkaan siksi, että ilman katsomistakin tiesivät Galilein olevan väärässä vaan siksi, että tiesivät hänen olevan oikeassa. Kyvyttömyys selittää uudet havainnot vanhalla teorialla muuttui peloksi ja vihaksi.
Haaparannan reaktiossa Harakan kirjaa kohtaan saattaa olla kyse samasta asiasta. Harakka tuo esille nykytalouden vakavia ongelmia, joihin Haaparannan edustama taloustiede ei tiedä kunnollista ratkaisua. Eikä kyse ole luvuista ja määristä, joihin Haaparanta yrittää johdattaa keskustelun, vaan systeemiongelmasta. Kapitalistinen talous ei näytä etsiytyvän tasapainoon kuin lamojen ja sotien kautta. Tämän havainnon kohtaaminen on pelottava asia.
Aivan kuten Haaparanta asiaa tutkimatta mutta silti oikein arvaa, Harakka ei esitä ongelman ratkaisuksi mitään omintakeista. Hän esittää vain taloustieteilijöillekin tutut varovaiset ehdotukset. Kahdenväliset johdannaiset on siirrettävä päivänvaloon. Pankkisalaisuuden aika on ohi.
Ilmeisesti Haaparanta ei kuitenkaan haluaisi kuulla näitä vaatimuksia tavallisen kansalaisen suusta, mahdollisena poliittisena ohjelmana. Se, että yrityksillä on lailla säädetty oikeus tuotteiden sisältöjä ja hintoja koskevaan yrityssalaisuuteen, on yksi kapitalistisen talouden peruspilareita. Siitä voidaan poiketa vain hyvän asiantuntemuksen ja tarkan harkinnan perusteella, kummatkin asioita, joihin tavalliset kansalaiset eivät pysty. Asia on jätettävä asian tuntijoille.
Joku taloustieteen kehittyneimpiä totuuksia tuntematon voisi vaikka väittää, että kapitalismi ei ole aitoa markkinataloutta, koska markkinamekanismin pohjimmaisena tarkoituksena ei ole yksityisen hyödyn vaan yhteisen hyvän edistäminen ja että markkinoiden kunnollinen toiminta edellyttää paitsi teoriassa niin myös todellisuudessa kaikkien myytävien tuotteiden sisältöjen ja hintojen täyden julkisuuden. Se olisi tänään yhtä harhaoppista kuin aikanaan oli väittää, että maa todellisuudessa kiertää aurinkoa.
Mikä on tässä asiassa teorian ja käytännön suhde? Kiintoisaa on, ettei paavikaan oppineineen vastustanut sitä, että Maa kiertää teoriassa Aurinkoa. Paavin kardinaali Roberto Bellarmino kirjoitti Paolo Foscarinille, joka oli kirjassaan puolustanut aurinkokeskeistä mallia, mainion kirjeen:
”Mielestäni Teidän Korkeutenne ja Signor Galilei toimitte viisaasti, kun ette puhu ehdottomasti, vaan rajoitutte puhumaan hypoteettisesti. .. Kun sanotaan, että olettamalla Maa liikkuvaksi ja Aurinko paikallaan pysyväksi, kaikki taivaan ilmiöt selittyvät paremmin kuin eksentrien ja episyklien teorian avulla, niin tällöin puhutaan erinomaisen harkitsevasti … Tällainen puhetapa riittää matemaatikoille. Sen sijaan, jos halutaan väittää, että Aurinko todellisuudessa on maailmankaikkeuden keskus … ja että Maa sijaitsee kolmannessa taivaassa ja kiertää suurella nopeudella Auringon ympäri, niin tämä on hyvin vaarallinen asenne, joka on omiaan paitsi vihoittamaan paitsi kaikki skolastikkofilosofit ja teologit, lisäksi myös loukkaamaan meidän pyhää uskoamme olemalla Raamatun vastainen.”
Jos Haaparanta olisi tutustunut Luoton loppuun sillä perusteellisuudella kuin Bellarmino Foscarinin teokseen, hän olisi voinut kirjoittaa seuraavasti:
Mielestäni Harakka ja muut kapitalismin kriitikot toimisivat viisaasti, jos he rajoittuisivat puhumaan hypoteettisesti. .. Kun sanotaan, että olettamalla markkinatiedot julkisiksi, kaikki markkinoiden ilmiöt selittyvät paremmin kuin johdannaisten ja kannustimien teorioiden avulla, niin tällöin puhutaan erinomaisen harkitsevasti … Tällainen puhetapa riittää taloustieteilijälle. Sen sijaan, jos halutaan väittää, että kaikki markkinatiedot olisi todellisuudessa saatettava julkisiksi, jotta markkinat edistäisivät yhteistä hyvää, niin tämä on hyvin vaarallinen asenne, joka on omiaan paitsi vihoittamaan kaikki suuromistajat ja heidän edunvalvojansa, lisäksi myös loukkaamaan meidän pyhää uskoamme olemalla kapitalistisen taloustieteen vastainen.
“Selailin sitä aluksi. Joka kerta, kun otin esille uuden aukeaman, silmiini osui omituisia väitteitä. Siksi päätin tehdä harakat: jätin perehtymättä syvällisesti kirjan antiin ja kirjoittaa siitä tästä huolimatta”
En lukenut blogiartikkeliasi, mutta pikaselailulla silmiini osui edellinen lause. Siksi päätin tehdä Haaparannat ja arvioida kirjoituksen huonoksi.
Ystävällisin terveisin
Jarno Leikas
Timo Harakka voisi julkaista 2. painokseen tehdyt korjaukset.
Hyvä TH: Haluat (kuten myös J-PR) käyttää yritysten taloudellisen koon mittarina suuretta, jonka käytöstä suroraan seuraa, että maailman kaikkien yritysten yhteenlaskettu taloudellinen koko on suurempi kuin koko maailmantalouden. Minusta tässä ei ole mitään järkeä, varsinkin kun käytät samassa yhetydessä toisen instituution taloudellisen koon määrittämiselle toisenlaista mittaa. Samoin analyysisi kulmakivi, talouden erottaminen paperitalouteen ja reaalitalouteen (olen tämän päätellyt aiemmista viesteistäsi) on mieltä vailla samoin kuin sen kuvaamiseen käyttämäsi mittarit. Siksi en lue kirjaasi. Se saattaa sisältää vaikka mitä kultajyviä, mutta minulla on hyvät perusteet epäillä sitä. Jos olet sen lähettänyt, niin panen sen laitoksemme kahvihuoneen pöydälle näytille, jos joku siitä kiinnostuisi.
Hyvä J-PR: Kysyt, miksi kirjoitin blogin. Vastaus sisältyy kirjoitukseen. Jos yhtään seuraat kriittistä kansalaiskeskustelua (etkä vain osallistu siihen), niin huomaat sen vilisevän kirjoituksessani mainitsemiani virheitä ja muita kaikenlaisia höttöraha-argumentteja. Löydettyäni niitä myös Harakan kirjasta tarve tällaiselle huomautukselle oli olemassa. Sinusta se voi olla nipotusta, minusta ei. Minusta on oikein huomauttaa siitä, jos talouslukuja käytetään väärin tai niitä käytetään perusteettomasti erilaisten argumenttien tueksi. Viime aikoina olen ihmetellyt joskus sitä, tajuaako nykyinen valtiovarainministeri yhtään mitään niistä luvuista, joita hän esittelee.
Jos ymmärsin oikein, niin sanot, että pörssikurssit ovat illuusiota siksi, että jos kaikki yrityksen osakkeenomistajat yrittävät myydä osakkeensa, niin osakkeen hinta laskee. Enta miksi kutsuisit sitä, jos nyt makeisveron nostamisen seurauksena ihmiset alkavat hamstrata makeisia ja siksi kaupat ja makeisten valmistajat nostavat hintoja jo ennen veronnousua? Tai sitä, että ruuan maailmanamrkkinahinta on noussut sen vuoksi, että Aasian ruuan kysyntä on kasvanut. Illuusiotako?
Ilmiö, josta kirjoitat, tunnetaan taloustieteessä rahallisena ulkoisvaikutuksena. Sen ymmärtämiseksi teorian tulee perustua metodologiselle individualismille. Jon Elster kirjassaan “Making Sense of Marx” esittää, että Marx oli ensimmäinen yhteiskuntatieteilijä, jonka teoriat kutakuinkin järjestelmällisesti rakentuvat metodoligiselle individualismille. Ilman sitä Marx ei olisi voinut luonnehtia niin hyvin sitä, miten kapitalismissa ihmisten tekojen seuraamukset eroavat heidän aikeistaan.
Lopuksi kommentoit yhteiskunnallisten näkemysteni muutosta. Mielenkiintoista, itse en ole pientä virittelyä lukuunottamatta mitään isoa muutosta ainakaan viimeiseen kolmeen vuosikymmeneen.
Kun olen esittänyt diametraalisesti poikkeavan mielipiteen Harakan kirjasta enkä pidä itseäni taloustieteellisenä analfabeettina niin on suorastaan pakko kommentoida.
Koin alkuperäisen blogijutun pitkälle turhanpäiväisenä saivarteluna väärinymmärrysten pohjalta. Nokian liikevaihto on ihan hyvä suuruusluokkaosoitin, parempi kuin sen pörssiarvo. Bruttokansantuote ei sekään ole mikään nettosuure, vaikkei se ihan vertailukelpoinen olisikaan. Kuvitteellisuudesta voi toki saivarrella niin pitkään kuin haluaa, mutta yksi pointti on esimerkiksi se, että jos yrityksen pörssiarvo on jokin suure a niin jos kaikki omistajat haluaisivat samalla kertaa realisoida “omaisuutensa” niin heidän saamansa hinta olisikin ihan jotain muuta. Pörssiarvo on siis kuvitteellinen: omistajat voivat kuvitella olevansa rikkaita, mutta vain niin kauan kuin eivät yritä realisoida omistuksiaan. Ei jokin numero sisänsä ole todellisempi tai epätodellisempi ellemme tiedä asiasta hiukan enemmän. Paitsi postmodernin taloustieteen maailmassa.
Se mikä ei selvinnyt, miksi Haaparanta kirjoitti jutun. Osoittaakseen taas kerran olevansa taatusti toista mieltä kuin ennen vanhaan? Sekin on hiukan hassua kun Harakkahan haluaa reformoida kapitalismin rehellisempään ja läpinäkyvämpään suuntaan. Haaparanta ei siis halua reformoida sitä lainkaan, vaan kaikki käy?
Voi hyvänen aika. Tulee mieleen lapsi, joka huutaa auton takapenkillä: “Joko ollaan perillä?”
Kirjassa, jonka olen lähettänyt professori Haaparannalle luettavaksi, on 235 sivua. Sivuilla 13-15 esitetään havainnollisuuden vuoksi mittakaavaa maailman rahavirroista 2000-luvulla. Näihin lukuihin ei lataudu kaikkia niitä tulkintoja, joita professori Haaparanta on ensimmäisessä vaahtoamisessaan ollut näkevinään pikaisella selauksella.
Toisin kuin väitätte, argumenttini ei siis ole, että velkaantuminen sinänsä olisi kaiken pahan alku ja juuri. Mittakaava on seuraus, ei syy. Jo sivulla 20 - kun vain jaksaisi sinne saakka! - aletaan puhua velkaketjujen epäselvyydestä, informaation puutteesta, riskimallien vajavaisuuksista jne.
Seuraavat 215 sivua sisältävät varsinaiset argumenttini, analyysini ja johtopäätökset, myös parannusehdotukset. Joista keskusteltakoon sitten, kun koko kirja on luettu.
Professori Haaparanta on nyt velkaa sen, että tämä keskustelu pannaan tauolle ja että hän palaa näille sivuille teilaamaan kirjaani sitten, kun on lukenut sen. Sopiiko näin?
Hei vielä TH: Unohdin edellisessä vastauksessani vielä selventää bruttovelan merkitystä: sillä on mahdollisesti merkitystä kriisin puhjetessa, ei muuten. Olkoon sijoituspankki A:n antama laina B:lle 50 euroa ja C:n A:lle antama laina 100 euroa. A:n nettolaina on siis 50 euroa, joka määrittä sille aiheutuvan korkorasitteen. Jos B menee konkurssiin ja A voi vain nuolla näppejään, niin sen nettovelka on 100, bruttovelka on muuttunut nettovelaksi. Jos A:lla ei ole riittävästi omaa pääomaa, niin se joutuu pulaan (selailuni perusteella huomasin, että Harakka on kiinnittänyt huomiota rahoituslaitosten heikkoon pääomapohjaan). Tämä oli kriisin yksi tärkeimmistä laajenemismekanismeista. Mutta sitä suuremmalla syyllä ihmettelen sitä, miksi Harakka laski yhteen osakkeiden pörssiarvoja ja bruttovelkoja.
Professori voi tietenkin tilata Harakan kirjan laitoksen laitoskirjastoon.
Mielestäni kirja on erinomaista oppimateriaalia…..
Niin, miksi???
Hei taas TH:
Bruttosuureilla suhteessa BKT:hen ei ole mitään merkitystä sinällään. Kuvitellaanpa, että samat lainat olisi annettu, mutta niin, että kaikki olisivat tietäneet lainanantoketjut. Tällöin bruttovelkojen suhde BKT:hen maailmassa olisi sama, mutta olisiko kriisi syntynyt? En käsittääkseni katkaissut sitaattiasi kesken, totesin vain että väittämäsi siitä, että bruttovelkojen määrä suhteessa BKT:hen olisi mielekäs suure, ei pidä paikkaansa. Se kuvaa jotakin vain lisäinformaation avulla. Tämä lisäinformaatio on tietysti se, että lainanantoketjut ovat pidentyneet, mutta tuo luku ei sitä itsessään kerro. Mitäpä, jos rahoituslaitokset olisivat luoneet instituution, jossa päällekkäiset saatavat olisi nettoutettu, olisiko kriisi syntynyt? Tämän tapaisia “clearing house” -järjestelmiä on ehdotettu tulevaisuuden kriisien ehkäisemikseksi.
Olen rehellisesti ilmoittanut, että olen vain selannut kirjaasi, nähnyt siinä erikoisia lukuja (erikoisin mielestäni oli yritysten osakkeiden arvojen ja bruttovelan yhteenlasku) ja kommentoinut niiden pohjalta hieman yleisemminkin kriisistä ja velasta käytyä keskustelua.
Terveisiä Absurdistanista!
Käymme keskustelua kirjasta, jota keskustelija ei ole lukenut.
Professori H nappasi ensimmäisestä vastauksestani sitaatin, mutta tarkoitushakuisesti katkaisi sen kesken.
Vertaa Haaparannan valitsemaa otetta tähän alkuperäiseen:
Kirjoitin: “Samoin maailman arvopapereiden yhteenlasketun nimellismäärän vertaaminen maailman kokonaistuotannon arvoon antaa kuvan siitä, mikä on “paperitalouden” ja “reaalitalouden” suhde. Ja jo ennen kuin ryhdyt taas opettamaan, kiiruhdan sanomaan, että myös itse “reaalitalouden” käsite problematisoidaan kirjassa - jos siis vaivautuu lukemaan.”
Halpa kikka.
Professori jatkaa sanomisteni vääntelyä.
“Nyt antamasi vastauksen perusteella olet sitä mieltä, että tässä vertailussa ei ole mitään järkeä”.
No jopas on kärjistys. On siinä “mitään järkeä”, muutenhan on mahdoton edes silmämääräisesti arvioida, mikä on arvopaperikaupan bruttoarvojen kehitys suhteessa tavaroiden ja palveluiden tuotantoon planeetalla.
Näiden nimellisarvojen kasvu 2000-luvulla oli räjähdysmäistä. Ne olivat tietenkin olemassaolevia vastuita, mutta tietenkin kaikki olettivat etteivät ne laukea koskaan kuin murto-osaltaan - siinä mielessä “pitkälti” kuvitteellisia.
Ei siis taaskaan “täysin” vaan “pitkälti”.
Ja on bruttoarvoilla merkitystä. Jos johdannaiskaupan nimellisarvot olisivat olleet yhteensä sata dollaria, olisi herttaisen yhdentekevää, millaisessa solmussa keskinäiset vastuut ja vedonlyönnit ovat. Kun taas mennään lukuihin, jotka HAVAINNOLLISTUKSEN vuoksi osoittautuvat mielettömiksi suhteessa mihinkään planeetan varallisuuden mittariin, aiheutuu systeeminen riski.
Ja niinpä valppaiden taloustieteilijöiden äänekkäistä varoituksista huolimatta systeemi hajosi ja syntyi “bank runille” analoginen tilanne, harvinainen ja katastrofaalinen.
Mutta tämä vääntelynne saa nyt loppua. Edellytän, että keskustelua jatketaan kirjan lukemisen jälkeen.
Mika Lakoa olen kiittänyt julkisesti jo toisella sivustolla. Hän on vaivaa säästämättä etsinyt virheitä kirjastani. Hänen pitkässä listassaan oli yksi tosiasiallinen virhe, jonka korjasin. Epäilemättä hän jatkaa tämän riemuvoittonsa hehkuttamista, ja se hänelle suotakoon, nyt kun on samanmielistä seuraakin!
Professori Haaparanta laukoo tuomioitaan lukematta kirjaa. Mika Lako puolestaan on tutkinut kirjan tarkemmin kuin kukaan. Jälkimmäisestä on aidosti hyötyä tässä keskustelussa.
Timo Harakalle, kai olet kiittänyt minua toisessa painoksessa asiavirheiden korjaamisesta?
Ottamatta kantaa asiaan muuten suosittelen taloustieteen perusteista Stephen A. Marglinin tuoretta kirjaa “The Dismal Science: How thinking like an economist undermines community”, Harvard University Press 2008. - Minulla oli ilo johtaa HY:n filosofian laitoksen ja Helsingin kauppakorkeakoulun jatko-opintoseminaaria kirjasta yhdessä prof. Haaparannan kanssa viime maalikussa. Keskusteluihin osallistui kirjan kirjoittaja ja useita suomalaisia talousteoreetikkoja. Keskusteluistamme opin ainakin sen, että Pertti Haaparannalla on kykyä ja halua oman tieteenalansa itsekriikkiin enemmän kuin taloustieteilijöillä kenties keskimäärin. Silti taloustieteen kritiikin jättäminen taloustieteiljiöiden varaan olisi tietenkin virhe.
Thomas Wallgren
Filosofian yliopistonlehtori ja dosentti
Filosofian laitoksen johtaja, HY
Hyvä TH: Ensimmäisessä vastauksessasi on seuraava lause: “Samoin maailman arvopapereiden yhteenlasketun nimellismäärän vertaaminen maailman kokonaistuotannon arvoon antaa kuvan siitä, mikä on “paperitalouden” ja “reaalitalouden” suhde.” Nyt antamasi vastauksen perusteella olet sitä mieltä, että tässä vertailussa ei ole mitään järkeä, ja olen tästä täysin samaa mieltä, yritin sitä selittää. Miksi siis olet vertailuja tehnyt? Ja kuten sanoin, minun silmiini niitä osui kirjastasi useita, käytännössä aina kun avasin uuden aukeaman.
Sama huomautus pätee bruttosuureisiin ja johdannaiskaupan volyymeihin, itsessään niillä ei ole mitään merkitystä.
Lopuksi palaan tuohon Nokiaan ja valtion budjettiin, jonka esitin omassa kirjoituksessani ja jota kommentoit ensimmäisessä vastauksessasi. Luvut esitettiin samassa lauseessa ja normaalin lukijan reaktio tähän on se, että niillä yhdessä on jokin merkitys, varsinkin kun luvut olivat samat. Ja sen päälle esitit vertailun, jossa jokin oli yhtä suurta kuin 20 Nokiaa tai Nokia oli yhtä suuri kuin 20 jotakin, tämäkin vertailu ontui.
Kuvaavaa on, että Mika Lakon kommentti nosti keskustelun tasoa.
Esitän oman teorian Harakan motiivista.
1. Päätin kirjoittaa tämän kirjan uudenvuoden aattona Thaimaan Khoa Lakissa. [Harakka s.232]
2. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta myöntää tiedonjulkistamisen kohdeapurahoja yksityisille henkilöille tai ryhmille tiedonjulkistamista palvelevan työsuunnitelman toteuttamiseen lähinnä luovan työn korvauksina.
MÄÄRÄAIKA
Hakuaika päättyy vuosittain tammikuun 31. päivä. Päätökset tehdään maaliskuussa.
3. Kirjan tekemiseen on saatu tukea Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta [Kirjan sivu 4.]
4. Ilmainen raha kannattaa noukkia kadulta.
5. There is a well-known academic story about the random walk of a finance professor and two of his
students. The finance professor, a proponent of the strongest form of the random-walk theory, was
convinced that markets were always perfectly efficient. When he and the students spotted a $10 bill
lying on the street, he told them to ignore it. “If it was really a $10 bill,” he reasoned out loud, “someone
would have already picked it up.” Fortunately, the students were skeptical, not only of Wall Street
professionals, but also of learned professors, and so they picked up the money.
[Burton G. Malkiel]
Professori Haaparanta. Saatte vastauksen jokaiseen kysymykseenne lukemaan kirjan, josta olette ennakko-olettamuksienne ja omien fantasioidenne pohjalta julkaisseet vääristellyn ja valheellisen arvionne.
Jokainen alkuperäisistä väittämänne oli palturia: mitään sellaista ei kirjassa väitetty, mistä katsoitte aiheelliseksi minua ojentaa. Eikö tämä ole kannaltanne yhtään noloa?
Olisitte kenties itsekin “herkkähipiäinen”, jos ala auktoriteetti julkisesti tuomitsisi työnne niin kelvottomaksi, että sen argumentteihin ei ole syytä edes perehtyä.
Menettelynne on parhaimmillaan harkitsematonta, pahimmillaan halpahintaista.
Näissä olossa keskustelu on suorastaan absurdia. Kun edellisessä viestissäni esimerkiksi vakuutin, että kirjassa - jos sen nyt suvaitsee vain lukea - kyllä problematisoidaan “paperitalouden” ja “reaalitalouden” erottelu, jatkokommentissanne jaksatte moittia, että “erottelusi paperitalouteen ja reaalitalouteen on mieletön”.
Jatkan mielelläni keskustelua, kun olette lukenut kirjan. Onko se liikaa vaadittu?
Hyvä Timo Harakka, kiitoksia paljon.
a) Jos kirjasi paljolti perustuu analyyseihin talouskriisistä, joita jopa viralliset tahot ovat tehneet, niin mikä on sinun oma sanomasi? Vain päivitellä? Esitellä hurjia lukuja? Esitätkö jotakin ratkaisua, jolla tulevat kriisit estetään?
b) Kirjasi oli täynnä bruttolukuja mielekkäistä ja mielettömistä asioista. Mikä niiden rooli on? Eivät ne ole kuvitteellisia lukuja, yrityksen A pörssiarvo kunakin päivänä ei esimerkiksi ole kuvitteellinen luku. On mielekästä kysyä, heijastaako sen pörssiarvo yrityksen todellista arvoa. Yrityksen todellinen arvo on taloustieteen mukaan sen osakkaille tuottamien odotettujen tulevien tulojen nykyarvo. Tätä ei kyllä kukaan voi tietää, mutta se ei tee luvuista kuvitteellisia.
Vastaavasti bruttovelkaluvut eivät ole kuvitteellisia, ne ovat aivan todellisia lukuja. On eri asia, mikä niiden merkitys on.
c) Bruttovelkalukujen ja muiden vastaavien lukujen vertaaminen kokonaistuotantoon on mieletöntä, jos tarkoituksesi on mitata “paperitaloutta” (ilmeisesti jotakin joka on reaalitaloudesta irrallaan) suhteessa “reaalitalouteen”. Jos maailmassa ei olisi velkaa tai osakkeita, niin investoinnit reaalitalouteen olisivat paljon pienemmät kuin ne muuten olisivat. Lisäksi velka on varanto, tuotanto on virta, siksi velan määrä on luonnostaan suurempi kuin tuotannon arvo. Tyypillisesti velalla rahoitetaan tuotannollisia investointeja, joiden tuotoilla velka maksetaan takaisin.
Lisäksi riskien jakaminen, joka lienee sinustakin sallittua, luo kutsumaasi “paperitaloutta”, mutta sekin on kiinteässä yhteydessä reaalitalouteen. Koko erottelusi “paperitalouteen” ja “reaalitalouteen” on mieltön, paljon mielekkäämpää olisi yrittää ymmärtää, miksi ja milloin markkinat, erityisesti pääomamarkkinat epäonnistuvat.
d) Velkaketjuista: Olet oikeassa, että suuri ongelma kriisin taustalla olivat rahoitusketjut, joista kellään ei ollut tarkkaa tietoa. Ongelmastahan monet taloustieteilijätkin huomauttivat jo ennen kriisiä, ja osa on jo ollut kehittämässä keinoja hallita siitä aiheutuvaa järjestelmäriskiä. Mikä sinun panoksesi tähän keskusteluun on? Välität suomalaisille muualla käytyä keskustelua? Ja mitä tämän ongelman ymmärtämisessä auttaa tekemäsi ero “paperitalouden” ja “reaalitalouden” vertailu? Ei yhtään mitään, vaikka myös “reaalitalouden” käsite todellakin on epäselvä.
Ja aivan lopuksi, jos avaan tilin pankissa W, niin tiedänkö todella koskaan, mitä tarkkaan ottaen teen? Minunhan pitäisi tietää, onko tilini turvattu, ja silloin tarvitsisin tiedon pankin sijoituspolitiikasta. Vaikka säätelyjärjestelmä olisikin tehnyt pankin sijoitusketjuista läpinäkyviä ainakin säätelijälle, minulla ei tavallisena kansalaisena koskaan kuitenkaan olisi mahdollisuutta olla niistä perillä. Mutta eiköhän jo tähän maailmaan syntyminen ole riskisijoitus?
e) Määritelmällisesti nettovelka on nolla. Jos näin on, niin silloin tulee kysyä, miksi kansalaisten jakautumisella velallisiin ja velkojiin on merkitystä. Onko sinulla joku vastaus? Talouskriisien kannalta jaon merkityksen oivalsi ensimmäisten joukossa Irving Fisher, myöhemmin mm. James Tobin palasi teemaan Yrjö Jahnsson -luennoissaan vuonna 1978. 1980-luvun lopulta alkaen aiheesta on paljon tutkimusta, toivottavasti olet kirjassasi hyödyntänyt sitä.
f) En todellakaan suuttunut siitä, että mitä ilmeisemmin me taloustieteilijät tai ainakin meidän osajoukkomme olemme sinun erittelyssäsi syyllisiä kriisiin, en usko, että olet edes niin kriittinen kuin me taloustieteen sisäisessä keskustelussa olemme.
Et ole ainoa toimittaja, jonka analyysipatteri sisältää pitkiä nimiluetteloita, Thomas Friedmanin kirja “The World is Flat” on varmasti pahempi kuin sinun kirjasi. Mutta mielenkiintoista, kuinka herkkähipiäisiä te toimittajat olette.
Hyvä Pertti,
Olet arvostamani tieteilijä. Siksi olen vähän kummissani, että arvostelet kirjaani lukematta sitä, pelkkien vaikutelmien perusteella. Toteat halpahintaisesti, että sinulla on oikeus jättää “perehtymättä syvällisesti kirjan antiin ja kirjoittaa siitä tästä huolimatta, aivan kuten Harakka on jättänyt perehtymättä mihinkään kunnolliseen taloustieteelliseen analyysiin kriisin synnystä.”
Niitä analyyseja, joita taloustieteilijät ovat viime keväänä kerenneet kriisin synnystä laatia - eivätkä kaikki erityisen kunnollisia, muuten - olen kyllä lukenut paksut pinot. Ei omani kovin dramaattisesti eroa vaikkapa Suomen Pankin esittämistä näkemyksistä. Painotan enemmän johdannaismarkkinoiden merkitystä kuin makrotaloudellisia tekijöitä, mitä perustelen alempana.
Asiattomat kommenttisi, jotka ovat myös henkilöön käyviä, ovat kirjoittajalleen häpeäksi. Kautta tekstin ilmenee asiantuntija-aseman suoma ylimielisyys, jonka luvin heitellään yleistyksiä ja huolettomia vääristyksiä, omia projektioita “väärinkäsityksistä”, joilla ei ole mitään tekemistä kirjani kanssa.
Mutta asiallisen jatkokeskustelun toivossa kommentoin silti nöyrästi letkautuksiasi.
1) Motiivisi paljastunee tästä virkkeestä: “Toimittajille tyypilliseen tapaan Harakka näyttäisi henkilöivän kriisin ja ainakin taloustieteilijät kuuluvat galleriaan (nimiä vilisi kyllä niin paljon, onhan niin helppo korvata oma ajattelu nimiä luettelemalla, että muitakin syyllisiä varmasti on,).”
Et todellakaan kohenna taloustieteilijöiden tässä kriisissä ryvettynyttä mainetta. Itse asiassa toivon, että tämä tekstisi julkaistaisiin mahdollisimman monella foorumilla loistavana näytteenä siitä, miten “taloustieteilijöille tyypilliseen tapaan” herkkänahkaisuus purkautuu aggressiivisuudeksi.
Jos olisit lukenut kirjan, olisit havainnut, että vastustan kiivaasti helppoja, henkilöihin meneviä selityksiä kriisille. Greenspan on väistynyt, Bush on väistynyt, mutta systeeminen ongelma pysyy.
1) Suomen valtion budjettia ja Nokian liikevaihtoa ei verrata toisiinsa. Kyseinen noin 50 miljardia on havainnollistus, joiden ansiosta valtavat summat voidaan edes periaatteessa mittakaavaistaa. Innostut aivan turhan päiten sormenheristelyyn (”taloustieteen oppikirjat ovat tylsiä ja peruskurssit vielä tylsempiä”)on aivan turhaa.
Samoin maailman arvopapereiden yhteenlasketun nimellismäärän vertaaminen maailman kokonaistuotannon arvoon antaa kuvan siitä, mikä on “paperitalouden” ja “reaalitalouden” suhde. Ja jo ennen kuin ryhdyt taas opettamaan, kiiruhdan sanomaan, että myös itse “reaalitalouden” käsite problematisoidaan kirjassa - jos siis vaivautuu lukemaan.
2) “Melkein joka avaamisella silmissä vilkkui erilaisia lukuja maailman kokonaisvelasta…” “Sama pätee erilaisiin rahoitusmarkkinoiden johdannaisten kokonaisarvoon: joku on saava, joku on maksava osapuoli.”
Voi kun Pertti olisit katsonut muutakin kuin lukuja. Korostan ihan heti kättelyssä, että kyseessä ovat nimellisarvot, pitkälti kuvitteelliset summat, joita kutsun pitkin kirjaa “fantastiljooniksi”.
‘
Näitä bruttosummia, jotka olen kerännyt Bank of International Settlementsin tilastoista, verrataan kyllä johdannaisten kirja-arvoon: syntyy havainnollinen kuva sijoituksissa käytetyistä velkavivuista.
Kuten kirjassa moneen otteeseen korostan, kriisi syntyi juuri siitä, että noiden valtavien nimellisvastuiden todellista ketjua ja keskinäisvaikutusta oli mahdoton tietää. Investointipankeilta kesti kuukausia edes arvioida, millaisia tappioita niille oli syntynyt asuntoluottomarkkinoilla.
Peräämiäsi nettovelkoja ei ole suurimmalta osalta ole selvitetty eikä tuotu julki. Kerron kyllä arvion (s. 120), että johdannaiskaupan nettoarvo on noin kymmenesosa bruttoarvosta. Kirjassa kerrotaan myös, että kun Lehman Brothersin konkurssipesää piinallisen hitaasti setvittiin, johdannaissopimusten nettovaikutus jäi murto-osaan nimellisistä summista.
“Ei velan olemassaolo itsessään ole kriisin syy”, kirjoitat - aika rempseä väittämä. Tietysti pitäisi määritellä tarkemmin sanat “velka” ja varsinkin “olemassaolo”, ehkä myöskin “syy”, mutta olet mielestäni väärillä jäljillä korostaessasi sitä jopa minun pikkuruiseen järkeeni mahtuvaa asiaa, että nettovelka on nolla.
Kriisi laukesi siitä, että kukaan ei voinut tietää - edes kymmenien miljardien tarkkuudella ja kohtuullisessa ajassa - itse kunkin vastuita kellekin. Seurasi markkinapaniikki, keskinäinen lainamarkkina jäätyi, huhut ja uudet vedonlyönnit syvensivät kierrettä. (Samaan aikaan näitä ongelmallisia Credit Default Swappeja hankittiin lisää nimenomaan sopimuskumpaneiden konkurssin varalta - edesauttamaan sopimuskumppanien konkursseja.)
Nettovelka on nolla - joskus. Siitä ei ollut paljon lohtua viime syksynä, Pertti.
Varsinkin, kun hyvin harvat näyttivät ottaneen huomioon counterparty-riskin, joka laukesi täydellä tehollaan.
Korostan johdannaismarkkinoiden merkitystä siksi, että itse asuntokupla ja sitä edesauttaneet Yhdysvaltain makrotalouden virheet olisi voitu sinänsä hallita. Suurten rahoituslaitosten luoma “finanssi-innovaatio”, valtavien nimellisvastuiden läpinäkymätön verkosto, osoittautui hallitsemattomaksi, kriisiä syventäväksi systeemiriskiksi. Kirjassa luetellaan myös muita tekijöitä, mm. moraalinen vaara, pähkähullut palkitsemisjärjestelmät, huono hallinto, valvonnan ja regulaation puutteet, jotka pahensivat tilannetta entisestään, ja johtivat globaaliin talouskatastrofiin.
Suomesta on kadonnut toistaiseksi 70 000 työpaikkaa yksinomaan finanssikriisin takia. Se on syy, miksi olen täysin vakavissani yrittänyt selvittää myös talousasioita tavallisesti vieroksuvalle lukijakunnalle, mitkä olivat kriisin syyt ja seuraukset.
Voit toki jatkaa itsesi - ja muiden taloustieteilijöiden - nolaamista ilkkumalla keskenkasvuisesti alan ulkopuolisen ihmisen vilpitöntä työtä. Toivon, että edes joku kollegoistasi on valmis avoimeen ja keskinäisen kunnioituksen leimaamaan keskusteluun, jonka tavoitteena olisi aito ymmärryksen lisääminen.
Ja olisiko liikaa toivoa, että keskustelija edes lukisi kirjani?