Fennovoima on rahoittanut tutkimuksen kolmen kilpailevan ydinvoimahankkeen kansantaloudellisista vaikutuksista. Tutkimuksen toteuttivat Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos, Palkansaajien tutkimuslaitos sekä Helsingin yliopiston professori.
Tutkimus viestittää, että Fennovoiman saadessa rakennusluvan taloudellinen hyödyn jakautuminen talouteen on “hyväksyttävämpää” kuin TVO:n tai Fortumin tapauksessa. On useita syitä olla eri mieltä tästä tuloksesta.
Lähtökohta
Tutkimuksen lähtökohtana on että ydinvoiman rakennusoikeus synnyttää merkittävän taloudellisen ylijäämän. Työssä on kolme eri perusskenaariota, joista pessimistisinkin tuottaa uudelle yksikölle 25 euroa/Mwh puhdasta voittoa. Vuodessa on 8760 tuntia ja uudessa yksikössä mahdollisesti 1600 Mw tehoa, joista seuraa kevyet 315 360 000 euroa puhdasta voittoa vuodessa, olettaen 90 prosentin käyttöasteet. Seuraavassa skenaariossa voitto enemmän kuin tuplaantuu ja optimistisimmassa arviossa puhutaan jo miljardinluokan voitosta vuodessa.
Nämä tuottolaskemat ovat hieman liian “helppoja”, mutta palataan tähän myöhemmin. Oletetaan nyt (epärealistisesti) että ydinvoimalupa on oletetun kaltainen lupa painaa rahaa. Silloin rahapotti jakautuu eri toimijoiden kesken seuraavan taulukon mukaisesti riippuen siitä kuka luvan saa:
Perusviesti on selvä: Fennovoiman omistuspohja on laaja, jolloin hyötyä tulisi uusille toimijoille kuten kaupalle (SOK ja Kesko mukana) sekä kaivos- ja kemianteollisuudelle. TVO:n omistusrakenne on sellainen, että uusi hanke hyödyttää erityisesti metsäteollisuutta. Fortumin saadessa luvan —selvityksen mukaan— kukaan muu ei hyödy kuin yhtiö itse.
Mikä menee pieleen?
Ensinnäkin kestävä energia- ja ilmastopolitiikka on sellaista, että kaikki maksavat sähköstään yhtä paljon. Päästökaupan ja integroituneen sähkömarkkinan idea on juuri tämä: energian tuotannon ja kulutuksen edellytykset tulisivat olla samat koko sillä alueella, jolla politiikkaa toteutetaan.
Suomessa vallitseva käytäntö sallia ostajien yhteenliittymät, joissa sähköä jaetaan omakustannushintaan, on tapa tukea sähkön kulutusta. Näin voidaan kiertää esimerkiksi päästölupakaupan ohjaavaa vaikutusta.
Ohjausvaikutuksen poistuminen vääristää tuotanto- ja kulutusteknologioiden valintaa ja siten ruokkii talouden energiavaltaistumista (välitön ohjausvaikutus tuotantoon ei poistu jos osakkaat hinnoittelevat ydinsähkönsä markkinahintaan omassa tuotannossaan, mutta uskoisin pystyväni osoittamaan että myös tässä tapauksessa ydinosuudet suojelevat vanhaa teknologiaa uuden kustannuksella).
Jos yhteenliittymät sallitaan (kuten nyt tehdään) ja edellä kuvattu voitto todella syntyy, niin ydinvoimaluvat tulisi myydä esimerkiksi huutokaupassa.
Muita ongelmia
Fennovoiman tutkimus esittää tahtomattaan lisätukea laajan osto-osuuskunnan aiheuttamista vääristymistä. Tutkimuksessa nimittäin argumentoidaan, että paikalliset sähköyhtiöt siirtävät ydinsähkön hintahyödyn asiakkailleen herkemmin kuin markkinaehtoiset toimijat. Näitä yhtiöitä ovat ns. toimitusvelvolliset myyjät, jotka toimittavat sähköä useille tämän blogin lukijoista (kaikille niille joilla ei ole sähkösopimusta mutta sähköä kuitenkin kuluu).
Ongelma tässä on sama kuin edellä eli kaikkien pitäisi maksaa sähköstään saman verran. Sähkön alihinnoittelu on tehotonta ja kulutustottumuksia vääristävää veroäyrien palauttamista. Yhtiöt voivat myydä sähköä alle markkinahintojen juuri ydinvoimaosuuksien vuoksi: polkumyynti ei näy kirjanpitotappiona koska omakustannushintaan hankittu ydinsähkö on juoksevalta kustannukseltaan halpaa.
Lisäksi tutkimuksen analyysi perustuu aineistoon ajalta, joka edelsi energiamarkkinalain muutosta. Ei ole selvää, että toimitusvelvolliset myyjät käyttäytyvät samalla tavoin nykyisessä vähittäismarkkinaympäristössä.
Pari sanaa Fortumin puolesta
On huvittavaa, että tutkimuksessa parjattu Fortum vaihtoehto on vapaa kaikista em. vääristymistä. Jos Fortum rakentaisi laitoksen, niin kaikki uuden yksikön tuotanto tulisi kierrätettyä tukkumarkkinan kautta ja siten uuden tuotannon kulutukseen pätisi yhden hinnan laki, toisin kuin muissa vaihtoehdoissa (kuten Fennovoiman selvityksessä todetaan uusi yksikkö ei tukkuhintoja heiluttele, joten kait sama pätee myös Fortumiin — siis markkinavoima ei ole ongelma).
Lisäksi valtio omistaa enemmistön yhtiöstä, joten väitetty voitto tulisi vähän meille kaikille. En halua leimautua puoltamaan Fortumin hakemusta, mutta mielestäni tehokkuusnäkökulmasta asia on selvä. Jos määräävä markkina-asema on ongelma, niin se voidaan hoitaa markkinaseurannalla.
Loppuhuitaisu
Huitaisen vielä lopuksi alussa mainittuja tuottolaskelmia. Odotusarvoisesti ydinvoimalle ei mitenkään voi saada Suomessa kuviteltuja tuottoja. Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisten laskelmien pääoman tuottovaatimukset ovat epärealistisen alhaiset. Suuri riski näin isoissa hankkeissa liittyy siihen, että lopputuotteen hinta vaeltelee alhaisella tasolla pitkiä aikoja (kannattaa katsella viimeaikaisia sähkön hintoja). Tämä lisää varovaisuutta ja investoinnin aloittamisen kynnyshintaa huomattavasti yli laskemissa käytetyn “varman hinnan”. Itse alkaisin keräillä investoijaryhmää, kun vallitseva hintataso on 100 euroa/Mwh tuntumassa (päivän hinta 37.84 euroa).
Todellisuudessa ydinvoimaosuudet kiinnostavat, koska ne antavat mahdollisuuden suojautua markkinahintaa liittyvää epävarmuutta vastaan. Tästä suojauksesta kannattaa vaikka maksaa alemman tuottovaatimuksen muodossa.
Avainsanat: energiapolitiikka, ydinvoima
Onko kukaan kysynyt, miksi viranomaisten ylipäätään pitäisi säädellä tänne rakennettavien ydinvoimaloiden märää. Turvallisuusvaatimusten noudattamisen tiukka vgalvonta tietenkin on eri asia.
Alkuperäiseen kirjoitukseen kommentoisin, että kaikki sähkömarkkinoiden suuret toimijat ovat oppineet, että sähkömarkkinoilla pitää ajatella tuotantoa ja kulutusta erikseen. Ei enää kannata ajatella, että joku tuotanto tulee itselle omakustannushinnalla, vaan kaikki tuotanto myydään markkinoille markkinahinnalla ja kaikki kulutus ostetaan markkinoilta. Muutamat pienet kunnalliset sähköyhtiöt eivät tätä ole hyväksyneet (tai omistajakuntien poliittinen johto ei ole hyväksynyt) vaan ne antavat mieluummin alennuksen oman kunnan kuluttajille kuin tuottavat voittoa ja antavat hyödyn veroäyrin alennuksena. Ne siis kieltäytyvät tulemasta mukaan kilpailluille markkinoille ja maksimoimasta taloudellista hyötyä, minkä ne voisivat kunnalle ja kuntalaisille parhaimmillaan tuottaa.
Suuret teolliset omistajat eivät ole tämän harhan vallassa. (Prosessiin sidoksissa oleva tuotanto on hieman eri asemassa, mutta esimerkiksi ydinvoima ei ole prosessiin sidoksissa.)
Niinpä sillä, että esimerkiksi Outokumpu omistaisi ydinvoimaa ei muuta Tornion jaloterästehtaan kannattavuutta verrattuna siihen, että sama voimalaitos olisi olemassa, mutta muiden omistuksessa. Jos ydinvoima tuottaa voittoa, lisää se luonnollisesti Outokummun voittoa, mutta jaloterästehtaan kannattavuus ei muutu. Konsernin riskien kannalta eroa kyllä on, kun tehtaan kannattavuus kärsii sähkönhinnan noususta, mutta voimalaitoksen paranee ja riskit siten kumoutuvat.
Amatööri:
Sähkön tuotannolle on ominaista, että samanaikaisesti on käytössä tuotantomuotoja, joiden kustannukset eroavat voimakkaasti toisistaan ja että edullisimpien tuotantomuotojen volyymia ei pystytä vapaasti kasvattamaan. Täten kilpailu ei voi hävittää niitä muotoja, joiden kustannukset ovat korkeammat, vaan uudet investoinnitkin joudutaan usein suuntaamaan juuri niihin.
Kaikkein edullisinta tuotantoa on hyviin sijoituspaikkoihin rakennettu vesivoima, mutta tällaisia sijoituspaikkoja ei Pohjoismaista enää löydy eikä paljon muitakaan mahdollisuuksia vesivoiman lisäämiselle. Yhteistuotantoa ei voida lisätä enemmän, kuin on sopivaa lämpökuormaa, ja ydinvoiman rakentamista rajoitetaan poliittisesti.
Niinpä hintojen on noustava sellaisiksi, että tuotanto vastaa kysyntää saaden mukaan myös korkeampien kustannusten tuotantoa. Tämä vaatii hintojen nousua.
Amatööri: Kysyntä on hinnan funktio.
Artturi: En tarkoittanutkaan, että hinnan pitäisi olla eri hintadifferentointimielessä. Autotehtaan esimerkki pätisi aivan yhtä lailla, vaikka kaikki autot olisivat samanlaisia.
Ääriesimerkki: autehtaan maksimikapasiteetti on 1 miljoona autoa vuodessa. Kun kysyntä ylittää yhden miljoonan ollessa 1 000 001 autoa vuodessa, tuo yksi ylimääräinen auto pitää tehdä käsin ja maksaa tuhatkertaisen määrän muihin verrattuna. Autotehdas sitten nostaa kaikkien tuottamiensa autojen hinnan tuhatkertaiseksi, koska se on rajakustannushinta.
Amatööri: Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä, että jos kuluttajille myydään tuotetta, joka on täysin homogeeninen, niin se hintadifferentiointi ei oikein toimi, eli ei voida laskuttaa ihmisiltä eri määrää riippuen heidän maksuhalukkuudestaan, koska kaikki vaan ostaisivat sen halvimman tuotteen.
Minua oudoksuttaa sähkön markkinahinta ylipäätään. Esim. sähköpörssi tuntuu markkinoiden irvikuvalta; hinta määräytyy kalleimman tuotantotavan mukaan, ja ko. hinta määrää sitten koko markkinoiden hinnan.
Voisi verrata siihen, että maailmassa olisi vain yksi vaikkapa autotehdas, jonka rajakustannushinta nousee tietysti tuotannon kasvaessa. No, kun kysyntä kasvaa, nousee tietysti tuotanto ja sitä kautta rajakustannushinta - ja kaikkien maailman autojen hinta nousisi. Eli autotehdas voisi lisätä tuon rajakustannushinnan kaikkiin myymiinsä autoihin, vaikka kustannus koskettaa todellisuudessa vain jäävuoren huippua eli tuotannon kasvua.