Hallitusta on viime aikoina monelta taholta syytetty siitä, että sen elvytyspolitiikka perustuu liiaksi veronalennuksiin ja liian vähän julkisen kulutuksen ja investointien lisäämiseen. Veronalennusten katsotaan olevan tehottomia, koska kuluttajat säästävät suuren osan veronalennuksistaan.
Veroelvytyksen kritisoijat viittaavat usein siihen, että kotitalouksien säästämisaste on noussut. Toisaalta valtiovarainministeri Katainen totesi televisiossa viime viikolla, että vaikka säästämisaste onkin noussut, se on edelleen hyvin lähellä nollaa, joten veronalennukset menevät lähes kokonaan kulutukseen.
Valitettavasti emme pysty varmuudella sanomaan kumpi näkemys on oikea. Siitä, että säästämisaste on edelleen lähellä nollaa, ei loogisesti seuraa, että veronalennukset ovat menneet kulutukseen. Saattaa nimittäin olla, että kotitaloudet olisivat ilman veronalennuksia säästäneet vieläkin vähemmän. Pienikin säästämisasteen nousu riittää kattamaan kaikki veronalennukset. Mutta toisaalta se, että säästämisaste on noussut, ei todista, että veronalennukset on säästetty, sillä säästämisaste olisi hyvin saattanut nousta ilman veronalennuksiakin. Kinastelua tästä teemasta voidaan siis jatkaa loputtomiin.
Menoelvytys on yksinkertaisen oppikirjamallin mukaan veroelvytystä tehokkaampaa siksi, että julkisten menojen lisäys lisää kokonaiskysyntää täydellä painolla kun taas veronalennuksista osa menee säästöön. Huonosti suunniteltu menoelvytys saattaa kuitenkin syrjäyttää yksityistä kulutusta tai yksityisiä investointeja. Veronalennukset puolestaan saattavat tuoda lisähyötyjä, jos ne parantavat esimerkiksi työntarjontakannusteita. Siksi ei ole kovin yllättävää, että on olemassa useita empiirisiä tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että veroelvytys onkin tehokkaampaa kuin menoelvytys.
Hallitusta voi minusta kritisoida ainakin sillä perusteella, että kaikki nyt toteutetut veronalennukset eivät varmasti ole elvytyksen kannalta tehokkaimpia mahdollisia. Suuri osa veronalennuksista kirjattiin jo hallitusohjelmaan. Siis paljon ennen kuin tästä lamasta oli mitään tietoa. Isompi kysymys kuuluukin, olisiko hallituksen pitänyt reagoida taloustilanteen muuttumiseen heittämällä hallitusohjelma roskikseen.
Avainsanat: Elvytyspolitiikka
Aihealueet: Julkinen talous, Makro
Hallitusohjelman heittäminen romukoppaan olisi tarkoittanut uusia hallitusneuvotteluja ja siis käytännössä hallituskriisiä. Sen poliittinen hinta on iso.
Alla joitakin kommentteja kommentteihin:
“Tuo finanssipolitiikan syrjäytysvaikutushan perustuu siihen, että budjettialijäämä nostaisi korkotasoa. Käsittääkseni Suomi on niin pieni maa, että nyt euro-aikakaudella syrjäytymisvaikutus on käytänössä nolla.”
On totta, että korkovaikutuksesta ei tarvitse Suomessa murehtia. Mutta julkisen kulutuksen lisääminen voi vaikuttaa myös eri hyödykkeiden suhteellisiin hintoihin. Jos esimerkiksi julkisten rakennushankkeiden lisääminen nostaa rakentamisen hintaa, se todennäköisesti vähentää yksityistä rakentamista. Näin käy tietysti
todennäköisimmin niillä aloilla, joilla kapasiteettia ei ole paljoa vapaana. Suomessa kapasiteettia vapautui ensimmäisenä vientiteollisuudessa. Sen kapasiteetin hyödyntäminen julkisen vallan toimesta ei varmaankaan ole kovin helppoa.
“Kuinka hyvin veronkevennykset elvyttävät, kun hallitus esitellessään näitä päätöksiä toteaa jo samaan hengenvetoon, että ensi vaalikaudella verotusta sitten kiristetään? (Ricardolainen ekvivalenssi)”
Minusta on selvää, että kuluttajien halu tasata kulutustaan yli ajan vähentää tuloveronalennusten tehoa elvytyskeinona. Tuloveronalennusten pitäisi kuitenkin vaikuttaa suoraan ainakin luottorajoitteisten kotitalouksien kulutukseen.
Veroelvytyksen ei myöskään tarvitse tarkoittaa juuri tuloveroalennuksia. Esimerkiksi määräaikainen alv-alennus alentaisi kulutuksen hintaa tänään suhteessa kulutuksen hintaan tulevaisuudessa. Siksi sen voi olettaa lisäävän kulutusta tänään. Erilaiset määräaikaiset investointituet saattaisivat myös olla tehokkaita.
Todettakoon vielä, että moniin meno- ja veroelvytystä vertaaviin empiirisiin tutkimuksiin (ml. tuohon Janin viittamaan) liittyy ymmärtääkseni se ongelma, että niissä ei pystytä kunnolla huomioimaan yleisen taloustilanteen vaikutusta. On selvää, että julkinen kulutus ja julkiset investoinnit syrjäyttävät yksityistä kulutusta ja yksityisiä investointeja normaalissa taloustilanteessa. Mutta syrjäytysvaikutus on varmasti keskimäärin paljon pienempi tilanteessa, jossa kokonaiskysyntä on yhtäkkiä romahtunut.
Seuratessani keskustelua hallituksen suorittamasta elvytyksestä, on mieleeni noussut:
Kuinka älyllistä on se, kun oppositio perustelee menoelvytyksen ylivertaisuutta veroelvytykseen sillä, että (mahdollinen) säästämisasteennousu syö veronkevennysten tehoa? Eikös säästämisasteennousu heikennä aivan yhtälailla julkisten investointien elvytystehoa. (Tasapainotetun budjetin kerroin on aina yksi, täysin säästämisasteesta riippumatta.)
Kuinka hyvin veronkevennykset elvyttävät, kun hallitus esitellessään näitä päätöksiä toteaa jo samaan hengenvetoon, että ensi vaalikaudella verotusta sitten kiristetään? (Ricardolainen ekvivalenssi)
Lisäksi kommentti varsinaiseen tekstiin, jossa tuotiin esille se mahdollisuus, että menoelvytys voi syrjäyttää yksityistä kulutusta ja investointeja. Tuo finanssipolitiikan syrjäytysvaikutushan perustuu siihen, että budjettialijäämä nostaisi korkotasoa. Käsittääkseni Suomi on niin pieni maa, että nyt euro-aikakaudella syrjäytymisvaikutus on käytänössä nolla.
Mitä muuten teki hallitus, kun ruuan arvonlisäveronalentamisen työllisyysvaikutukset arvioitiin mitättömiksi? Se päätti tuoda lisää työtä kaupanalalle veivaamalla alv:tä ensin alas ja sitten taas ylös…
ah unohtu vielä veroelvytyksen edullisuudesta se, että sen pystyy toteuttamaan aika tiukassakin aikataulussa, kun suuren menoelvytyksen tekeminen näyttää kestävän niin kauan, että suuri osa menojen lisäyksestä tapahtuu vasta sen jälkeen, kun taantuma on jo ohitse.
Niku Määttänen:
Joo tai se miten EKP saatais höllentämään rahapolitiikkaa niin, että elvytykseen ei olis tarvetta…
Vielä tuosta veroelvytyksestä vs. menoelvytys: mietin pari päivää sitten, että eikös niiden tehon erotus riipu oikeastaan siitä miten sen saajat reagoivat siihen, eli anekdoottina miten työtön rakennusmies, joka saa töitä jossain valtion infraprojektissa muuttaa kulutustaan verrattuna siihen, että valtio vaan lähettäisi hänelle “veronpalautus”-shekin, tai verrattuna johonkin muuhun työntekijään, jonka verotus alenee pysyvästi tuolla summalla.
On helppo kuvitella, että töitä saanut muuttaa välittömästi kulutustottumuksiaan enemmän kuin muut esimerkin tapaukset, mutta pidemmällä aikavälillä vaikutusta vähentävät julkisen sektorin kyvyttömyys käyttää rahaa niin, että se maksimoisi hyvinvoinnin kansalaisille ja kannustinvaikutusten käänteisyys verrattuna pysyviin veronalennuksiin.
Aiheeseen liittyvä paperi:
http://www.economics.harvard.edu/faculty/alesina/files/Large%2Bchanges%2Bin%2Bfiscal%2Bpolicy_October_2009.pdf
Abstract
We examine the evidence on episodes of large stances in fiscal policy,
both in cases of fiscal stimuli and in that of fiscal adjustments in OECD
countries from 1970 to 2007. Fiscal stimuli based upon tax cuts are more likely to increase growth than those based upon spending increases. As for fiscal adjustments those based upon spending cuts and no tax increases are more likely to reduce deficits and debt over GDP ratios than those based upon tax increases. In addition, adjustments on the spending side rather than on the tax side are less likely to create recessions. We confirm these results with simple regression analysis.
Linkki poimittu Mankiwin blogista.