Miksi rahoitussektorista, pankeista, investointiyrityksistä ja muista, on mitään hyötyä? Oppikirjavastaus on, että se helpottaa varojen välitystä säästäjiltä niille, jotka tarvitsevat varoja investointeihin, antaa kansalaisille mahdollisuuden suojautua riskeiltä. Vallitseva kriisi antaa kuitenkin aiheen kysyä, onko sen merkitystä (taloudelliselle) hyvinvoinnille liioiteltu.
Wouter den Haan, London School of Economicsin taloustieteen professori, on perustanut VoxEU-blogiin keskustelufoorumin, jolla pohditaan rahoitussektorin todellista merkitystä. den Haan itse aloittaa keskustelun väittämällä, että kansantulotilastot yliarvioivat sen merkitystä talouskasvulle. Sen lisäksi hän käy läpi tutkimuksia, jotka kyseenalaistavat vakiintuneen näkemyksen rahoitussektorin tuomista eduista.
Tässäkin blogissa on ollut muutama kirjoitus, joissa on ihmetelty joidenkin pankkien asiakkailleen tarjoamien sijoituskohteiden mielekkyyttä ja pankkien haluttomuutta tarjota asiakkailleen indeksirahastoja. Tältäkin pohjalta voi kysyä, pienentääkö rahoitussektorin toiminta rahoituksenvälityksen ja sijoittamisen kustannuksia vai kasvattaako se niitä.
Ja vaikka se sitä tekisikin, niin kohdistuuko se sinne, missä toimia eniten tarvittaisiin. Suuri ja kasvava osa arvopaperimarkkinoilla tehtävästä kaupasta on tietokoneohjelmapohjaista “korkean taajuuden” kauppaa. Siihen osallistuja saa huomattavia tuottoja, jos hänellä on käytettävissään ohjelma, joka toimii nopeammin kuin muiden ohjelmat. Nopeammin tarkoittaa tässä sekunnin murto-osaa. Tällaista kaupankäyntiä tehdään arvopapereilla, joiden kauppa on muutenkin vilkasta, muutenhan sekunnin murto-osista ei ole hyötyä. Korkean taajuuden kauppa siis lisää vain sellaisten sijoituskohteiden likviditeettiä (helppoutta ostajan löytää myyjä ja myyjän löytää ostaja), jotka jo ovat erittäin likvidejä.
den Haanin esilleottama aihe on lähellä Dani Rodrikin jokin aika sitten esittämää kysymystä. Rodrik nimittäin pyysi lukijoitaan kertomaan, löytyykö viime vuosikymmeniultä yhtäkään finanssi-innovaatiota, josta kiistatta on ollut laajalti hyötyä. Kovin vähän niitä tuntui löytyvän. Minustakin käteisautomaatit ja laskujen maksaminen verkon avulla ovat sellaisia. Antamassani Rodrik-linkissä Stephen Waldman hieman loukkaantuneeen oloisesti esittää oman listansa. Niistä mielenkiintoinen on heti listan ensimmäinen, ETF (electronically traded funds, hyvin likvidit sijoitusrahastot). Tämän hetken tiedon valossa niidenkin hyödyllisyyden astetta voidaan ihmetellä, ne kun ovat viimeaikaisten tutkimusten valossa levittäneet rahoitusmarkkinakriisiä globaalisti myös maihin, joihin kriisi ei muuten olisi yltänyt.
Eiköhän tässä ole regulaattorille töitä?
Avainsanat: kokonaistaloudelliset hyödyt, rahoitussektori
Aihealueet: Julkinen talous, Rahoitus
Oikeaa puhetta! Olen aivan samaa mieltä. Jonkinlainen paluu “peruspankkitoimintaan” lienee oikea suunta.
Yksi hyöty löytyy tehokkaimmista indeksirahastoista. Ovat tuottaneet ainakin omalla kohdalla paremmin kuin talletukset tai korkosijoitukset.
Mielestäni sääntelyssä olisi hyvä palata Glass-Steagall Actiin, joka Alan Greenspanin ansiosta kumottiin 90-luvun lopulla. Se erotteli talletuspankit ja investointipankit. Investointipankit saisivat toimia omalla riskillään, mutta missään oloissa niitä ei pelastettaisi valtion tuella. Talletuspankkien valvonta olisi tiukempaa ja vakavaraisuusvaatimukset kovemmat. Talletussuoja voisi olla nykyistä alhaisempi.
Englannissa Sir John Vickersin johtama pankkikomissio on ehdottanut tämänsuuntaista muutosta, mutta en jaksa uskoa, että ihan sellaisenaan onnistuu. http://bankingcommission.independent.gov.uk/
Jokke
http://taloudentulkki.com
Siis mä en ite usko yhtään siihen, et esim. mun tai jonkun muun tavissijottajan vois olla kannattavaa panostaa aikaani lappujen valikoimiseen muuten ku gamblaamisen ilosta oikeen missään realistisessa markkinatilanteessa.
Lähinnä pohdin sellasta melko utopistista skenaariota, jossa indeksirahastoihin olis keretty upottamaan jostain syystä(joku trendi-ilmiö tms.) niin paljon rahaa, ettei Norjan öljyrahaston ja kumppaneiden rahat enää riittäis korjaamaan hintoja oikeille tasoille. Tää toki korjaantuis ajan myötä, mut ei välttis ihan viiveettä. Mut pidän kans erittäin todennäkösenä, ettei tollasta skenaariota pääse ikinä syntymään.
Ja ilmeisesti riittävän iso määrä rahaa indeksirahastoissa tarkottais ainakin sitä, et ne isot osakkeita valikoivat sijottajat pystyis kahmimaan suuremman osan tuotoista itelleen ku tilanteessa jossa suurempi osa rahoista sijotettais isojen valikoijien kautta?
Rogue:
Nii siis mä väitän, että se menee näin ihan käytännössä.
Et jos se on piensijoittajalle ilmeistä, että se voi saada markkinatuottoo korkeemman tuoton valitsemalla lappuja, niin eiköhän se oo selvää kans Norjan öljyrahaston hoitajille ja ne voi varmasti valikoida niitä lappuja tehokkaammin ku se piensijoittaja.
Sun hypoteesi on mahdollinen vaan silleen, että jostakin syystä muut ku ne piensijoittajat ei tietäs tosta mahdollisuudesta tai sit et muut ku piensijoittajat vihais rahaa.
Tää on toki empiirinen kysymys, mutta tätähän onkin tutkittu vaikka minkä verran ja huomattu, että jos markkinoilla on jotain tehottomuutta, niin sen jälkeen ku ne on löydetty, niin se tehottomuus on poistunu markkinoilta.
Artturi, noinhan se menee teoriassa joo. Mielenkiintosta vaan, et millanen vaikutus tol vois olla piensijottajan näkökulmasta. Jos oletetaan tehokkaat markkinat, niin silloinhan indeksirahastoihin sijottaminen on tosi jees, koska et voi biittaa markkinatuottoo ja toisaalta minimoit kulut. Mut jos riittävän suuri osa markkinoilla olevasta sijotuspääomasta menee indeksirahastoihin, ni tuntuis väistämättömältä et markkinat ei enää olis tehokkaat ja silloin osaavalla pickaajalla vois olla paremmat saumat. Mut toisaalta tietty luulis, et isommat sijottajat korjais tossakin tilanteessa aika nopeesti ylimääräset tuottomahollisuudet himaan tavalla tai toisella.
Rogue:
Eiköhän se mene suunnilleen niin, että mitä enemmän on mahiksia asiantuntevalla tyypillä biitata markkinatuotto valikoimalla lappuja sitä enemmän sitä tehdään niin kauan, että siihen biittaamiseen käytetty vaiva on tasan sen tuoton arvoinen. (Tai jopa suurempi, jos se biittaamisen tuotto tulee osaks egona, maineena, statuksena yms.)
Oon yleisesti ollu taipuvainen uskomaan “tehokkaisiin markkinoihin”, sikäli kun asiaa tarkastellaan yksittäisen piensijoittajan näkökulmasta. Ts. edgeä odotusarvoon aika vaikee repii osakkeita valikoimalla ja siinä mielessä sama mihin lappuihin rahansa laittaa, paitsi tietty riskin osalta.
Mut olis mielenkiintosta tietää, et miten indeksirahastoihin yms. sijoittamisen yleistyminen vaikuttaa markkinoihin. Näin äkkisältään vois kuvitella, et mitä enemmän rahaa tungetaan markkinoille könttinä erilaisiin indekseihin, sitä enemmän asiantuntevalla tyypillä vois olla saumoja biitata markkinatuotto valikoimalla lappuja.
HFT:n reaalinen kustannus on se infra, jota rakennetaan, jotta joku näkee order flow’n 30 millisekuntia ennemmin kuin muut, ja se HFT-softa, jonka kehittämiseen fiksut ihmiset käyttävät aikaansa. Vaikuttaisi, että enimmäkseen kyse on rent-seeking tyyppisestä aktiviteetista. Mutta tuskinpa sen piikkiin voi suurempia kriisejä laittaa.
Tässä Nysärin artikkelissa on hyvä graafi HFT:sta.
HFT vaikuttaa sellaiselta bisnekseltä, että ylisuuria voittoja ei voi tulla. Mitään monopolivaltaahan tuollaisella tietokoneella ei voi olla. Jos tavalliset sijoittajat vapaaehtoisesti ostavat ja myyvät osakkeitaan HFTn kanssa mielummin kuin keskenään, niin mitä pahaa siinä voi olla?
Markkinoiden Flash Crash oli ilmeisesti HFT-aiheuttama, mutta sellaiset voidaan estää ilman HFT-kieltoakin. Eikä sen tyyppinen väliaikainen romahdus edes ole “tavalliselle sijoittajalle” juuri haitaksi. Jos sijoittaa pitkällä aikajänteellä ja on muodostanut näkemyksen osakkeen “oikeasta hinnasta”, niin hinnan hetkellinen romahdus ei ole muuta kuin mahdollisuus ostaa. Tuollainen romahdus voi olla HFT-treidaajille tuhoisa, mutta se ei minua tavallisena sijoittajana kiinnosta.
ETF:t ovat tehokkaita tapoja sijoittaa. Sen takia ne välittävät markkinainformaatiotakin nopeammin kuin joku muu instrumentti. Tietysti myös negatiivinen informaatio leviää. Jos katkaistaisiin kaikki tietoverkot USAn ja muun maailman välillä, niin sub-prime ei varmaankaan olisi vaikuttanut muuhun maailmaan, mutta se tuskin on peruste väittää että tietoverkot olivat haitallisia kriisissä.
Haaparanta:
Niin siis eiks ton Terrence Hendershottin pointti ollu, että sitä linkkiä HFT:n ja markkinoiden huonontumisen välillä ei oo pystytty näyttään, mutta se linkki likviditeetin lisääntymisestä on pystytty näyttämään ja paljastettujen preferenssien kautta on nähty, että normaaleina aikoina sijoittajat preferoi HFT:n käyttämistä.
Vähän omituinen kommentti. Tuskin näillä proffilla nyt on yhtään sen huonommat motiivit ku sullakaan.
Sen lisäks on ehkä vähän hassua sanoa, että nopeastikäytävä osakekauppa olis rahoitusinnovaatio. Kai sitä nyt on aina pyritty prosessoimaan infoa mahdollisimma nopeasti hintatiedoks?
Jos on hyvä, että osakemarkkinat reagoi päivissä, eikä viikoissa, niin miks ei oo hyvä, että ne reagoi sekunneissa eikä minuuteissa tai nanosekunnin kymmenesosissa eikä nanosekunneissa?
HFT:tä ja muuta algoritmista treidausta on hyökytetty ehkä vähän liikaakin. Ehkä tämä johtuu siitä, että niiden toimintaa on vaikea ymmärtää. Varmasti konekaupalla on myös omat haittansa, mutta luultavasti myös hyötynsä.
Nuo synteettiset ETF:t ovat aika vekkuleita instrumentteja. Ne perustuvat niin sanottuihin Total Return Swappeihin. Ideana on, että rahaston vastapuolena oleva toimija (esim. investointipankki) maksaa rahastolle kohde-etuutena olevan indeksin tuottoa. Vastineeksi se saa vakuutena toimivan sijoitusportfolion tuoton.
Tämän tyyppisessä järjestelyssä on aika suuri vastapuoliriski, koska vastapuoli (esim. investointipankki) voi mennä nurin. Siksi vakuutena olevat sijoitukset kattavat yleensä aika ison osan rahaston arvosta. Hassua vaan on, että vakuusportfolio voi sisältää sellaisia sijoituksia, jotka poikkeavat merkittävästi ETF:n kohde-etuutena toimivasta indeksistä. Eli Eurooppa-ETF:llä voi olla esim. Australialaisia osakkeita.
Kiitos Mikolle korjauksesta. ETF:n ongelmat todella liittyvät noiden “johdannais”-ETF:ien toimintaan.
Björkille: Korkean taajuuden kaupasta (HFT) on todellakin olemassa vain vähän tutkimusta (tiedän sen, koska meillä on tekeillä gradu aiheesta).
Arnaud Persaud on tarjonnut rahoitusmarkkinoiden transaktioverolle mielestäni ainoan koherentin perusteen (ja tavan toteuttaa se). Hänen argumenttinsa löytyy tästä: http://www.voxeu.org/index.php?q=node/7046. Se perustuu havainnolle, että HFT tarjoaa likviditeettiä silloin, kun sitä ei tarvita, ja hävittää sitä silloin, kun sitä tarvitaan, Persaudilla on esimerkkikin tästä.
Tuo esittämäsi lista HFT:n eduista on mielenkiintoinen, en tähän hätiin muista yhtäkään rahoitusinnovaatiota, jota ei olisi kaupattu samoin perustein. Moni kakku on päältä niin kaunis.
Mitätön muotokorjaus Pertin pohdintaan ETF = exchange-traded fund. Innovaatio ETF kuulostaa hyvältä. Mutta tietenkään pankkiirien mielikuvitusta ei voi suitsia. Itsellä on sattunut silmään keskustelu, jossa kritisoidaan ’synteettisiä’ ETF:iä. Eli rahastoja, joissa ei todellisuudessa olekaan ao indeksin pohjalla olevia (vaikkapa) osakkeita vaan joitain muita sijoituskohteita ja päälle monimutkaista suojausta. Ja tämä tieto pienen pienellä printillä sijoitusmuistiossa.
Pertti Haaparanta:
Tässä toinen näkökulma high frequency tradingiin:
http://marginalrevolution.com/marginalrevolution/2011/10/terrence-hendershott-writes-to-me.html
Regulaattorille saattaa olla töitä, mutta ekana on hyvä selvittää perin pohjaisesti sääntelyn hyödyt ja haitat.
Siitä, että ETF:t ovat levittäneet kriisiä myös maihin joihin kriisi ei olisi muuten yltänyt ei voi päätellä, että ne ovat olleet haitallisia kriisissä.