Suomalaisen poliittisen eliitin kannanotoissa on painotettu tärkeyttä päästä osallistumaan niihin piireihin, joissa tosiasiassa päätetään myös Suomea koskevista asioista. Sitä korostettiin erityisesti Euroopan Rahaliittoon (EMU) liityttäessä. Suomi onkin ilmeisen hyvin päässyt piireihin. Siksipä on syytä kysyä, onko suomalaisten hyvinvointi tämän kasvaneen vaikutusvallan seurauksena kasvanut. Valitettavasti on hyvin mahdollista, että ei ole.
Vastajulkaistussa tutkimuksessaan “Markups and Euro” (Review of Economics and Statistics, vol. 93, No. 4, 2011, 1440-1452, tämä lehti on muuten yksi alamme arvostetuimpia empiirisen tutkimuksen kanavia), David Cook on arvioinut, miten euroon siirtyminen on vaikuttanut palkkatulojen osuuteen kokonaistuloista sekä maa- että toimialatasolla. Koko euroalueen tasolla euroon siirtyminen on alentanut työtulojen osuutta tuloista. Maatasolla vaikutus on erittäin merkittävä Irlannissa, Italiassa - ja Suomessa. Yleisesti ottaen palkkojen tulo-osuus on euroon siirtymisen vuoksi laskenut maissa, joissa ammatillinen järjestäytyminen on ollut korkeaa ja joissa työelämän säätelyä on purettu.
Jukka Pirttilä on arvioinut, että EMU-maiden kasvu on ollut hitaampaa kuin se ilman EMU:a olisi ollut. Kun tämä yhdistetään Cookin tuloksiin, niin EMU näyttää pienentäneen pääosin palkkatuloilla elävien ihmisten ja kotitalouksien tuloja. Ja heitä taas on enemmistö EMU-maiden kansalaisista. Kuten aina, tuloksissa on paljon epävarmuutta (erityisesti Pirttilä korostaa tulostensa alustavuutta), mutta nyt näytön paikka on niillä, jotka väittävät, että EMU olisi hyödyttänyt kansalaisten enemmistöä. Näytön paikka on erityisen suuri Suomessa, jossa EMU:n palkkojen kansantulo-osuutta alentava vaikutus on suuri.
Mikä selittää Cookin tuloksia (joiden mukaan muuten EMU:n olisi tarvinnut lisätä talouskasvua roimasti, jotta palkansaajien tulokehitys olisi edes sama kuin ilman EMU:a)? Cook nimeää kaksi tekijää. Toinen on, että EMU:n mukanaan tuoma integraation kasvu, kaupan todellisten esteiden aleneminen ja pääomien liikkuuvuden kasvu, on alentanut työntekijöiden neuvotteluvoimaa. Toiseksi, yhteinen rahapolitiikka, joka ei määritelmän mukaan aina sovellu yhtäaikaa kaikille jäsenmaille, on vaikuttanut yritysten hinnoittelupäätöksiin. Yleisesti ottaen suurta osaa työmarkkinoiden ilmiöistä ei ymmärretä, jollei ymmärretä, että yrityksillä on markkinavoimaa suhteessa työntekijöihin, kuten Alan Manning London School of Economicsista on osoittanut. Instituutioiden muutokset vaikuttavat tämän markkinavoiman lujuuteen ja EMU kasvatti siis sitä.
Kumpaankin näistä vaikuttaa se, josta edellisessä kirjoituksessanikin jo huomautin, että EMU ei ole uskottava rahaliitto, koska siltä puuttuvat keskeiset toimivien rahaliittojen instituutiot. Näistä tärkeimmät ovat riskien jakamisen instituutiot. Jos yhteinen rahapolitiikka ei sovi kaikille maille, niin riskien jakaminen tasoittaa politiikan sopivaksi kaikille. Politiikka voi olla liian kireää yhdelle maalle ja liian löysää toiselle. Kireyden tuottaman työttömyyden aiheuttamia kustannuksia yhdessä maassa katetaan veroilla, joita on kerätty maasta, jossa työllisyys on poikkeuksellisen korkealla rahapolittikan löysyyden vuoksi, jos rahaliitossa kerätään koko liiton tasolla työttömyysturvamaksuja.
Riskien jakamisen instituutiot parantaisivat myös palkansaajien neuvotteluasemaa. Ilman niitä työttömyys yhdessä maassa johtaa, kuten euroalueella on havaittu, paineisiin alentaa julkisia menoja ja heikentää työttömyysturvaa (joka on osa ns. uudistuksia, joita “markkinat” vaativat ja poliitikot uskottavuuden nimessä toteuttavat).
Riskien jakaminen osin rahaliiton tasoisen työttömyysturvan kautta ei ole ainoa tarpeellinen instituutio, toinen on rahoitusmarkkinoiden vakauden, erityisesti pankkijärjestelmän toiminnan turvaaminen rahaliiton tasoisten instituutioiden avulla. Ilman niitä pankkikriisit väistämättä leviävät rahaliiton sisällä maasta toiseen, koska ongelmat yhdessä maassa rapauttavat koko rahaliiton tasoiset pankkien välisten markkinoiden toiminnan.
Todella mielenkiintoista onkin, että Suomessa vastustetaan läpi koko poliittisen spektrin EMU-tasoisia riskienjakomekanismeja. Eilisessä Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessaan Timo Soini vahvisti perussuomalaistenkin torjuvan kannan. Pieni detalji Soinin kirjoituksessa oli, että hän ei näyttäisi ymmärtävän sitä, että velkaongelmien ratkaisu IMF:n avulla järjestettävien velkojen uudelleenjärjestelyiden kautta ei ole ilmaista. Sekin vaatii rahoitusta ja siihenkin liittyy aina ongelma pankkien pääomittamisesta. Itse olen kannattanut IMF:oon nojaamista, koska sillä on kokemusta velkakriisien hoitamisesta ja velkojen uudelleenjärjestelyiden organisoimisesta.
Suomen poliittisen eliitin kanta kansainvälisten tai EU:n tasoisten riskien jakamiseen ei kuitenkaan ole johdonmukainen. Varsin usein eri tahoilla on perusteltu sotapoliittista (jota tavanomaisemmin kutsutaan puolustuspolitiikaksi) yhteistyötä EU:n sisällä sillä, että sen avulla voidaan jakaa sotakustannuksia. Näihin kustannuksiin kuuluvat uuden sotatekniikan kehitys, yhteinen rahoitus jakaa kehitysriskit kaikkien maiden kesken. Lisäksi se pitää sisällään ajatuksen, että hyökkäys yhteen EU-maahan torjutaan kaikkien EU-maiden voimin. Pohjois-Atlantin Sopimukseen (NATO) liittymistä perustellaan myös sillä (viimeksi Sauli Niinistö), että EU-tasoinen yhteistyö ei ehkä tuo tarpeeksi etua riskienjaosta. Ja tietysti NATO:on liittymistä perustellaan myös sillä, että meidän on oltava mukana kaikessa päätöksenteossa.
Miksi EU-tasoinen riskien jako hyväksytään yhdessä muttei toisessa asiassa? Itse en tätä ymmärrä, mutta nyt olisi korkea aika alkaa vaatia vastauksia. Vastausten sijaan meille ilmoitetaan, että Suomi pyrkii vahvistamaan AAA-luottoluokituksen maiden neuvotteluasemia EMU:ssa ja EU:ssa. Eilinen versio tästä oli, että nämä maat vetävät puoleensa muita maita magneetin lailla ja saavat ne seuraamaan esimerkkiä. Mitkä ovat tämän politiikan kustannukset?
Kustannukset ovat tavallisille ihmisille suuret jo pelkästään sen perusteella, mitä yllä totesin palkkojen kehityksestä Euroopan Rahaliitossa. Mutta sen päälle tulevat kustannukset AAA-statuksen säilyttämisestä.
Säilyttäminen edellyttää suurten budjettiylijäämien synnyttämistä ja ylläpitoa, ns. puskureiden keräämistä, jotta julkisen sektorin maksukyky suurimmissakin taloudellisissa häiriöissä säilyy. Nämä “säästöt” ovat poissa jostakin ja ne tullaan keräämään pääosin julkisia menoja alentamalla. Toinen kustannus syntyy siitä, että EMU:n sisään syntyy deflatorinen paine, varsinkin jos Stubbkatin kuvittelema magneettivaikutus nousee. Pieneenkin taloudelliseen häiriöön vastataan osin julkisia menoja karsimalla (osa tulee tietysti kerätyistä puskureista ainakin jonkun aikaa, jos tulee). Jos tätä tehdään koko rahaliiton alueella, niin negatiivinen vaikutus on suuri.
Kansalaisten on siis syytä alkaa vaatia päättäjiltä selityksiä. Selityksiä sille, miksi EMU ei olekaan lisännyt kansalaisten enemmistön tuloja. Selityksiä sille, miksi Suomi kannattaa toimia, jotka pahentavat EMU:n vaikutuksia tavallisen kansalaisen asemaan? Yksi odotettavissa oleva vastaus on, että kansalaiset eivät elä pelkästä leivästä vaan myös hengen ravinnosta. Eikö meidän hyvinvointimme kasvakin, kun voimme olla ylpeitä päättäjiemme pääsystä parhaimpiin pitopöytiin? Eiväkö Linnan itsenäisyysjuhlien suuret katsojaluvut olekin osoitus tämän merkityksestä?
LISÄYS 29.11.2011: Koska tämän jutun keskustelussa on otettu esiin Suomen ja Ruotsin työn tuottavuuden kehitys, niin päätin hakea keskustelun pohjaksi dataa. Hain sen Conference Boardin (löydät guuglaamalla helposti) sivuilta TED tietokannasta siitä osasta, jossa on lukuja eri maiden tuotannon tasosta ja työn tuottavuudesta, jolla nyt tarkoitan kokonaistuotantoa työtuntia kohden. Olen valinnut sen, jossa ostovoimapariteettikorjaus on tehty EKS-menetelmällä. Ostovoimapariteettikorjaushan tarvitaan, jotta kokonaistuotanto eri maissa saadaan yhteismitalliseksi. Kukin on vapaa tekemään omat johtopäätöksensä.
Lisäys 30.11.2011: Keskustelussa on viitattu myös palkkakustannuksiin. Seuraavassa kuvassa on esitetty Suomen ja Ruotsin suhteellisten yksikkötyökustannusten kehitys vuosina 1970-2008. Ne kuvaavat siis maan palkkakehitystä suhteessa kilpailijamaiden palkkakehitykseen, kun myös työn tuottavuuden kehitys otetaan huomioon. Tiedot on otettu uusimmista löytämistäni OECD:n tilastoista. Jätän jälleen tulkinnat lukijalle:
Avainsanat: EMU, palkkatulot, rahaliitto, riskien jako
Aihealueet: Julkinen talous, Kansainvälinen talous
Kun nyt aloin ja näissä keskusteluissa on viitattu palkkakustannuksiin, niin lisäsin tekstiin myös kuvan, jossa on esitetty Suomen ja Ruotsin suhteellisten yksikkötyökustannusten kehitys (siis kummankin palkkojen kehitys suhteessa kilpailijamaiden palkkojen kehitykseen, kun myös työn tuottavuuden kehitys otetaan huomioon). Luvut ovat OECD:n tilastoista. Kukin nähnee kuvassa sen, mitä haluaa.
Pertti,
Tilastoistaja voi aina lukea monella tavalla. Itse viittasin ihan viimeaikaiseen kehitykseen. OECD:n mukaan Ruotsissa työn tuottavuus on 2000-luvulla kehittynyt Suomea paremmin. Viime vuonna tuottavuus Suomessa kasvoi 2 %, Ruotsissa 3 %, toissa vuonna Suomessa tuottavuus heikkeni -4 %, Ruotissa -2,5 %. 1990-luvulla Suomen tuottavuus parani naapuria nopeammin laman ja Nokian ansiosta. Nyt tilanne on taas toinen.
Koska tässä keskustelussa on viitattu työn tuottavuuteen ja sen kehitykseen Suomessa ja Ruotsissa lisäsin jutun loppuun kuvan Suomen suhteellisesta työn tuottavuudesta, vertailukohtana tietysti Ruotsi. Luvut kuvaan on otettu Conference Boardin tietokannoista, jotka ovat julkisesti saatavilla.
Ruotsissahan on siirrytty käytännössä tasaveroon. Suomessakin voitaisiin tehdä samoin vaikkapa poistamalla tuloveroasteikosta ylin porras. Uschanovkin (puhumattakaan kapitalistisista tiedemihistä) varmasti myöntää, että se kiihdyttäisi Suomen talouden uuteen kukoistukseen.
Tommi:
Totta, että Ruotissa on kokonaisveroaste on vielä korkeampi, mutta siellä on tultu alas vuoden 2005 jälkeen nopeammin ja korkeammalta kuin Suomessa ja suunta on jatkunut viime ja tänä vuonna. Myös ensi vuodelle on tulossa lisää verokevennyksiä ja yrittäjyyttä tukevia uudistuksia.
Lisäksi työn tuottavuus on Ruotsissa Suomea parempi.
Jokke
“Lisäksi Ruotsissa on noudatettu parempaa talouspolitiikkaa kuin Suomessa - veroja on alennettu ja julkisia menoja leikattu, mikä näkyy Suomea parempana talouskasvuna.”
Ruotsin kokonaisveroaste on yli kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin Suomen, mikä näkyy Suomea parempana talouskasvuna.
Ruotsissa työskentelee väkilukuun suhteutettuna 175 000 henkilöä enemmän julkisen sektorin koulutus-, terveys- ja sosiaalipalveluissa kuin Suomessa (Susanna Rahkonen, Yhteiskuntapolitiikka 1/2006), mikä näkyy Suomea parempana talouskasvuna.
Sekä Ruotsissa että Suomessa on samalla tavalla alennettu veroastetta 90-luvun puolivälin jälkeen neljästä viiteen prosenttiyksikköä, mikä näkyy Ruotsin Suomea parempana talouskasvuna.
Hauska spekuloida vaihtoehdolla, jota ei koskaan päästä testaamaan. Sillähän ne eknomistit leipänsä tienaavat.
EMU on ihan talonpoikaisjärjellä ajateltuna tuonut vakautta ja kasvua perinteiseen suomalaiseen devalvaatio-inflaatio -talouteen. Kokonaan eri asia on, että nykyinen kriisi johtuu huteralle pohjalle rakennetusta valuuttaunionista, jonka sääntöjä lähes kaikki ovat rikkoneet.
Ruotsin talous on myös hyötynyt vakaammasta ympäristöstä (tähän asti). Lisäksi Ruotsissa on noudatettu parempaa talouspolitiikkaa kuin Suomessa - veroja on alennettu ja julkisia menoja leikattu, mikä näkyy Suomea parempana talouskasvuna. Toki Ruotsin teollisuuden rakenne ja pääomapohja on myös Suomea monipuolisempi.
Suomessa tuottavuus on viime vuosina heikentynyt, kuten EVA:n tuore raportti osoittaa. OECD:n mukaan Suomessa keskituntipalkat ovat nousseet 2000-luvun lopulla liki nopeinta tahtia Euroopassa. Vain tehotaloudet Italia ja Espanja taitavat mennä edelle…
Jokke
http://taloudentulkki.com
Pirttilä korosti arviotaan vain laskuharjoituksena. Ne luvut näyttävätkin satunnaisluvuilta, etumerkitkin vaihtelevat riippuen ajanjaksosta, suureesta ja vertailumaista. Lievä argumentti se kuitenkin on sitä vastaan, jos joku väittää EMU:n hyötyjä suuriksi.
Palkkatulo-osuuden lasku johtuu ainakin suurelta osin siitä, että nyt kannattaa näyttää pääomatuloja. Ilman EMU:a olisi ehkä devalvoitu kansa köyhäksi ja hinnoiteltu palkat niin, että olisi nykyistäkin enemmän työttömyyttä. Jaakko Kiander ja kumppanit väittivät euroa yhä nettohyödylliseksi Suomelle, mutta voivathan he hyvinkin olla väärässä, ja ehkä ainakin tulevaisuudessa euro on nettohaitallinen.
Toisaalta yhteisvastuu tuottaisi nykyistäkin pahempaa moraalikatoa, joten sitä tuskin ainakaan kannattaa valita.
Rockman: “Mikä olisikaan projektio suomalaisten tulojen kehittymisestä, jos olisi jatkettu omalla valuutalla?”
Mitäpä tuohon kukaan osaa vastata kuin oman arvauksensa, mutta jos vertaa Suomen ja muiden pohjoismaiden talouden kehittymistä viimeisen 15 vuoden aikana, niin muut pohjoismaat ovat kepittäneet Suomen kaikilla tällaisen maallikon tuntemilla mittareilla (bruttokansantuotteen kasvu, inflaatio, työllisyys).
Oma ammattiliittonikin tuossa juuri lopetti lakkoilun ja neuvotteli jäsenistölleen ihan tuntuvat reaalipalkkojen alennukset. Jostain syystä tuossa asian tiimoilta lähettämässään jäsenkirjeessä eivät tätä huomanneet mainita vaan esittelivät korotuksia nimellispalkoissa jonkinlaisena neuvotteluvoittona.
Valtiohan on ohjannut keräämään pääomatuloja, joten tottakai palkat ovat ainakin yrittäjillä pienet. Tämä kartuttaa yrityksen vaurautta ja omistajan motivaatiota jättää pääomaa yritykseen. Allekirjoittanut on jo muutaman vuoden pyörittänyt pientä oto-toimintaa ja sijoittaa rahat firman kautta. Palkkatulot ovat samalla tasolla kun noin 10-vuotta sitten, koska en ole keksinyt mitään järkevää syytä niitä yrittää kasvattaa. –> ei stressiä töissä, koska ei tarvetta pyrkiä eteenpäin ja osaan hommani jo todella hyvin + mukavaa oto-konsultointia 15-20 päivää vuodessa ja joka vuosi hyvä potti sijoituksiin (asunnot, joukkarit, osakkeet). Ei sovellu kaikille, mutta on oma selitys palkkatulojen heikkoon kehitykseen. Tutkimuksessa ei mainittu kuinka moni oli tyytymätön omaan tulokehitykseen ja asiakaslähtöisesti ajatellen tämän pitäisi olla ensimmäinen kysymys.
Hvviä näkökulmia, mutta herättää kyllä paljon kysymyksiä:
Mikä olisikaan projektio suomalaisten tulojen kehittymisestä, jos olisi jatkettu omalla valuutalla? Tietty epäilys on historian valossa jäänyt siitä kuinka viisaita päätöksiä Suomessa on tehty. Yleensä on jouduttu
vakavaan kriisiin ihan kotimaisinkin voimin.
Tulo-osuuksien sisältöjä pitäisi tarkemmin avata. Mihin konkreettisella tasolla palkkatuloja verrataan. Miten merkittävää on esimerkiksi tulojen verospekulatiivinen pääomatuloiksi muuttaminen, jossa taustalla on yhteiskunnan kyvyttömyys tehdä verotusuudistuksia.
Kaikkiaan yrittäjyysluokan nousun pitäisi myös jollain tavoin näkyä
talouden mittareissa. Palkansaaja voi tulla markkinoille “tyhjin käsin”, mutta yrittäjän on jollain tavoin pystyttävä pääomaakin hankkimaan. Vaikka sitten muuntamalla palkkatulonsa pääomaksi. Jos katsotaan ammatillisen toiminnan historiaa yrittäjyyshän oli alkuperäisempää kuin palkkaperäinen ammattitoiminta. Eikö trendi ole taas sitä kohden.
EMU/euro on ollut aika katastrofi. On ollut varmasti vilpitöntä mutta vähän naivia poliittista tahtoa ja aika vähän tajua siitä mihin oikein mennään. Jos se pysyy kasassa voi olettaa, että talouden näkökulmasta
Euroopasta tulee entistä vahvempi.
Erinomainen kirjoitus. Tätä lukiessa tuli mieleen prof. Ravi Batran epäortodoksiset teoriat. Batran perisväittämiä on mm. ns. wage gap kriisien aiheuttajana. Tuottavuus on kolmen vuosikymmenen aikana kasvanut huimasti mutta palkkojen kehitys on mennyt toiseen suuntanut. On syntynyt valtava aukko tuottavuuden ja ostovoiman välille. Tämä johtaa ihmisten ja kansakuntien velkaantumiseen jne. Kehitys näyttää edelleen menevan Batran viitoittamaan suuntaan: tulo- ja varallisuuserot kasvavat ja rikkaudet keskittyvät yhä harvempiin käsiin. Seurauksena ennätyksellinen koko maailmaa ravisteleva lama, joka tuhoaa vanhat rakenteet kun poliitikot eivät ymmärrä tehdä asioita oikein. Suosittelen käymään myös Ravi Batran kotisivulla http://www.ravibatra.com/Home.htm
Wage Gappia on kuvattu mm. tällä sivulla:
http://www.truthout.org/weapons-mass-exploitation/1304696645
Ihan vain mielenkiinnosta, paljonko kansalaisten enemmistön tulot ovat kasvaneet rahaliiton aikana? Paljonko niiden olisi pitänyt kasvaa ilman rahaliittoa?
Tavallisen suomalaisen varallisuus lienee kuitenkin suurempi EMU-jäsenyyden ansiosta, sillä muussa tapauksessa Suomen markka olisi taas devalvoitu pari-kolme kertaa viimeisen vuosikymmenen aikana.