Valtavirtataloustieteilijöitä on joskus syytetty autistiseksi, sisäänpäin lämpiäväksi lahkoksi, joka on kokonaan irrallaan maailman todellisuudesta. Mutta olkoon miten tahansa, niin nykyinen rahoitusmarkkinakriisi ja sen aikana toteutettu talouspolitiikka on nostattanut ammattikunnan sisällä keskustelua, enkä tarkoita tällä pelkästään blogimaailmaa.
Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF) on järjestänyt kriisin aikana jo kaksi työpajaa, joissa on keskusteltu taloustieteen tilasta. Viimeisin oli tänä keväänä, sen aineistot ja videot ainakin osasta esitelmiä löytyvät tästä. Ne kannattaa kaikki ainakin selata läpi, esitykset ovat varsin lyhyitä ja, koska ne on tarkoitettu poleemisiksi, myös “viihdyttäviä”. Niistä saa siis pienellä vaivalla hyvän käsityksen alamme tunnetuimpien tutkijoiden ajatuksista.
Joissakin asioissa varsin iso osa ammattikunnasta on tyytyväinen valtavirtataloustieteen tilaan ja tehtyyn politiikkaan. Esimerkiksi varsinkin Yhdysvaltain keskuspankin harjoittaman politiikan nähdään olleen järkevää ja sopusoinnussa myös tutkimuksen kanssa. Yksittäisistä esityksistä kehottaisin myös suomalaisen keskustelun vuoksi lukemaan Roberto Perottin paperin. Aiemman tutkimustyönsä pohjalta Perottin olisi odottanut puolustavan julkisen vallan menoleikkausten kasvua tukevaa vaikutusta. Mutta näin hän ei nyt tee, vaan pikemminkin arvostelee sitä (katso myös Perottin kotisivua ja tätä Jeffrey Frankelin blogikirjoitusta).
Yksi keskeisimmistä tutkimuksista, jolla kuristuspolitiikan elvyttävää vaikutusta taantumassa olevassa taloudessa perustellaan, on Albero Alesinan ja Silvia Ardganan artikkeli. Jaan Frankelin käsityksen, että AA:n artikkelilla on ollut suurempi vaikutus kuristuspolitiikan perustelemiseen kuin Reinhartin ja Rogoffin vähän liiankin pahamaineiseksi teilatulla artikkelilla. RR:ssä ei ollut sellaisia väitteitä, jotka olisivat oikeuttaneet kuristuspolitiikan, se oli tarkoitettu keskustelun pohjaksi, siitä tehtiin kuristuskäsikirja 90-prosentin velkakynnyksineen.
AA sen sijaan on tietoinen politiikan puolustus. Se on vakavaksi tieteelliseksi artikkeliksi tarkoitettu, siksi siihen viittaaminen on ollut aivan kunnioitettavaa ja siksi se on kelvannut Suomenkin valtiovarainministeriölle, siitä huolimatta, että artikkelin tulokset on jo moneen kertaan osoitettu virheellisiksi. Perottin kirjoitukset ovat pieni, mutta merkittävä lisä AA:n arvosteluun, koska ne tulevat sisäpiiristä. AA käy läpi joitakin tapauksia, joissa taantuman aikana tehdyt isot julkisten menojen leikkaukset olisivat elvyttäneet taloutta. Perotti on myös huomannut sen, että kaikissa näissä tapauksissa leikkaukset on tehtykin nousukauden aikana.
Kuristajapäättäjillä on siis ollut tukevahko noja tunnettujen taloustieteilijöiden tutkimuksissa. Kun tuki on kaatunut, niin miten tästä eteenpäin? Aikaa myöten varmasti taas löytyy joku uusi tutkimus, johon nojata, mutta ennen kuin se löytyy, niin jäljelle ei jää kuin yksi vaihtoehto: taloustieteellisen tutkimuksen relevanssin kiistäminen. Tämä on jo käytössä tai ainakin se jo kolkuttelee eteisessä.
Viime perjantaina olin seuraamassa Suomen Pankin järjestämää paneelikeskustelua, aiheena oli ”What have we learned from the crisis?”, puheenjohtajana toimi pääjohtaja Erkki Liikanen, panelisteina olivat Englannin keskuspankin pääjohtaja Mervyn King ja pääministeri Jyrki Katainen. Ilmoitettua aihetta kosketeltiin hyvin vähän, enemmän panelistien henkilökohtaisia kokemuksia kriisistä ja suomalaista poliittista historiaa.
Mutta asiaankin päästiin hetkeksi pääjohtaja Liikasen kysyttyä panelisteilta kantaa Rehn-Krugman -keskusteluun. Vastauksessaan pääjohtaja King totesi julkisten menojen supistamisen vaikutuksia mittaavan kertoimien tutkimuksen kuuluvan akateemisiin kammioihin, käytännölle niillä ei ole hänestä mitään hyötyä. Ei vaikka kerrointutkimukset ovat olleet sekä kuristuspolitiikan että sen arvostelijoiden käytössä, viime aikoina tosin vain arvostelijoiden.
Mitä tilalle? Vastaus saatiin pääministeri Kataiselta, jonka mukaan “terve järki” sanoo Euroopassa valitun politiikan olevan ainoan oikean ja mahdollisen. Hieman epäselväksi jäi, mitä hän tarkoitti terveellä järjellä, ainakaan hänen antamansa esimerkki päinvastaisesta oli erikoinen, hän arvosteli näkemystä, jota kukaan ei ole esittänyt. Pääministerimme nimittäin kysyi, ketkä olisivat rahoittaneet kriisimaita, jos niitä ei olisi pakotettu supistamaan julkisia sektoreitaan. Ketkähän nyt oikein ovat rahoittaneet kriisin alusta alkaen, myös nyt, kun kuristustoimet vain ovat vastoin ennusteita lisänneet niiden velkaa ja velkaantumista (velan suhdetta kokonaistuloihin), luoneet lähes käsittämättömän pitkäaikaistyöttömyyden, joka on osunut erityisesti nuoriin, …. (lisää haluamasi kauheus)?
Vastaus lienee selvä meille kaikille, ja pääministeriltä voisikin kysyä, eikö Suomelle ja muille rahoittajille olisi tullut paljon halvemmaksi vaatia kriisimailta paljon maltillisempia menojen leikkauksia. Tällöinhän niiden velkaantuminen olisi saatu hillittyä ja velan kasvukin olisi ollut vähäisempää, kaikille osapuolille siis parempi ratkaisu. Nythän kuristusotetta on löysätty, liian myöhään kylläkin. Mitenhän tähän on päädytty, etteivät vain kertoimet lymyäisi siellä jossakin? Ja se terve järki, mihin osaan politiikkaa se soveltuu?
King-Katainen, paitsi arvostellessaan kuristus- (austerity) politiikka - termiä ja tarjotessaan tilalle orwellilaisittain kasvupolitiikka - termiä, näki Euroopan kriisimaiden ongelmien olevan niiden kilpailukyvyttömyydessä. He eivät ole yksin, mutta tällä tavoin väistetään todelliset, kilpailukyvyttömyyden taustalla olevat euroalueen rakenteelliset ongelmat. Euroalueen yhteinen elvytys olisi ratkaissut nyt osan Etelä-Euroopan kilpailukykyongelmasta, mutta sitä eivät päättäjät koskaan edes pitäneet vaihtoehtona.
Euroalueella Saksan kilpailukyvyn parantuminen heikentää kaikkien muiden maiden kilpailukykyä, koska euro vahvenee (revalvoituu). Saksan kilpailukyvyn paraneminen näkyy peilikuvana jonkun muun euroalueen osan heikentyneenä kilpailukykynä. Sen lisäksi itse integraatio voi jakaa alueen heikon ja hyvän kilpailukyvyn piireihin. Suomen pääministeriltä (ehkä vähemmän Englannin keskuspankin pääjohtajalta) odottaisi näkemystä näiden ongelmien ratkaisemiseksi, ennen kuin ne ovat kotiovella.
Mitähän Suomelle tapahtuu, jos Etelä-Euroopan maiden kilpailukyky todella paranee nopeasti ja samalla Saksan asema pysyy ennallaan? Tästä on syytä avata keskustelu mieluummin kuin Nato-jäsenyydestä, jota pääministeri ehdotti viime sunnuntain Pääministerin haastattelutunti - ohjelmassa (lapsuudesta asti suosikkiohjelmani, sen aikana nukahtaa varmasti). Ongelmilta ei vain voi sulkea silmiään, niin fantastisia nekin ovat.
Keskustelussa pääjohtaja Liikanen kysyi panelisteilta, kannattaisiko opiskelijoiden (joita oli paikalle kutsuttu parikymmentä) mieluummin panostaa taloushistorian kuin talousteorioiden opiskeluun nykyisen (ja tulevien) ymmärtämiseksi. Miksi niiden pitäisi olla vaihtoehtoja? Dani Rodrik on pohtinut tätä ja yleisesti valtavirtataloustieteen vahvuuksia ja heikkouksia tavalla, joka vastaa pitkälle omia ajatuksiani.
Omissa tohtoriopinnoissani oli vuoden pakollinen taloushistorian kurssi, joka tästä päivästä katsoen on yksi elämäni tärkeimmistä kursseista, mutta ei se korvaa vaan täydentää muita elämäni tärkeitä kursseja. Valtavirtataloustiedettä arvostellaan liiallisesta mallien ja matematiikan käytöstä (nämä eivät ole sama asia), ja tämän väitetään rajoittavan ajattelua. Ne toimivat kuitenkin juuri päinvastoin, ne pakottavat ajattelun ryhdikkääksi, selkeyttämään oletukset, vähän samaan tapaan kuin analyyttinen filosofia filosofiassa (lukekaa vaikkapa John Broomen kirja “Weighing Lives”). Mutta malleissa voi olla myös vaarallista viehätystä, tässä Simon Wren-Lewisin kertomus. Ja tässä on lopuksi historian opetuksia yhden taloustieteilijän tulkintana, ei historiaakaan voi opettaa ilman teorioita.
Avainsanat: kerroin, kuristuspolitiikka, terve järki, valtavirtataloustiede
Aihealueet: Kummalliset, Makro
“…Ja joku raja se on velanotollakin. Nykyvauhdilla valtion velka on v. 2015 lopussa yli 107 mrd. euroa. Jokainen ymmärtää, mitä joudutaan ennemmin tai myöhemmin velkariippuvuuden vähentämiseksi.”
Paitsi jos velka on omassa valuutassa.
Mitä jos keskustelussa tuotaisiin esille ennakkoehdot, joiden vallitessa jotakin tapahtuu tai ei tapahdu. Tässäkin unohtui se että puhutaan Emu-järjestelmän sisällä vallitsevista olosuhteista. Jos jokin järjestelmä tuottaa työttömyyttä tai muita yhteiskunnallisesti ei-toivottuja ilmiöitä, niin eikö järkevä itsenäinen toimija kuten Suomen valtio pyri poistamaan tai muuttamaan järjestelmän, joka tuottaa ei- toivottuja vaikutuksia.
Velka on ongelma Emu:ssa. Emu:n tuottamaan velkaongelmaan vastataan toimilla jotka aiheuttavat työttömyyttä. Työttömyys on reaalitalouden ilmiö ! Emu, euro, rahatalous… ovat symboolitalouden instituutioita. Kumpaan pitäisi vastata yhteiskunnallisilla toimilla !
Meillä on poliittinen ongelma.
Ongelma on useimmiten se, että taloustieteilijät ovat viisaita niin pitkään kuin joutuvat hoitamaan itse talouspolitiikkaa, jolloin heistä tulee tavallisia poliittisia päättäjiä tavallisine virheineen.
Mielestäni postkeynesläisyyden ja austerityn välinen ristiriita on keinotekoinen, koska molempia tarvitaan. Toisaalta on välttämätöntä tehdä leikkauksia joissakin menoluokissa, jotta voidaan investoida kasvua vahvistaviin toimiin.
Mitä Suomen valtion budjettiin tulee, on se vuodesta 2009 alkaen ollut voimakkaasti elvyttävää. Rahaa on palanut enemmän kuin talouskasvun aikana saataisiin verotuloja. Rahaa on siis lainattu enemmän kuin verotulojen väheneminen vaatisi. Olennainen virhe on tehty siinä, että ns. sopeutus on tehty veroja korottamalla samalla kun ei ole tehty riittäviä investointeja kasvua vahvistaviin toimiin. Hallituksella ei ole ollut rohkeutta vähentää toisaalla menoja ja lisätä kasvuinvestointeja.
Ja joku raja se on velanotollakin. Nykyvauhdilla valtion velka on v. 2015 lopussa yli 107 mrd. euroa. Jokainen ymmärtää, mitä joudutaan ennemmin tai myöhemmin velkariippuvuuden vähentämiseksi.
Miksi valtavirtatieteilijöiden (ml. vv-taloustieteilijöiden) tulisi olla yksimielisiä? Näin ei ole missään muussakaan tieteessä, ei fysiikassa ja joillakin tieteenaloilla kuten ilmastotutkimuksessa erimielisyydet näyttävät olevan varsin suuria keskeisistä kysymyksistä, ks. vaikkapa http://judithcurry.com/2013/04/17/meta-uncertainty-in-the-determination-of-climate-sensitivity/#more-11524. Valtavirtaa taloustieteessä luonnehtii yhteinen tutkimuksellinen lähestymistapa, joka näkyy oppikirjoissa perusteista jatko-opintoihin.
Vaatimus, että taloustieteilijöiden tulisi olla yksimielisiä, on oikeastaan absurdi, jos olisimme yksimielisiä, niin kai meillä olisi hallussa absoluuttinen totuus talouden ja itse asiassa koko yhteiskunnan toimintamekanismeista tai ainakin niin kuvittelisimme. Yksimielisyysvaatimus noussee siitä, että taloustiede on yhteiskuntatieteissä poikkeus, muilta aloilta, sosiologiasta tai valtio-opista, tuskin löytyy samanlaista valtavirtaa.
Yksimielisyyden vaatimus näkyy tavallaan myös käsityksenä, että meidän pitäisi tehdä ennusteita ja että tehtyjen ennusteiden epäonnistuminen olisi osoitus teorian huonoudesta. Näinhän ei tietenkään ole, tässä hyvä Krugmanin kirjoitus aiheesta: http://krugman.blogs.nytimes.com/2013/06/02/non-prophet-economics/.
Tämä on hyvä muistaa aina silloin, kun jotkut profeetat, kuten Björn Wahlroos, ilmoittavat ennustensa osuneen oikeaan. Kannattaisi kaivaa esiin hänen ennusteensa viimeisten viiden vuoden ajalta. Palautankin mieleen oman ennusteeni: tulee lama, taantuma, tasaisen kasvun vaihe (ml. positiivinen, negatiivinen ja nollakasvu), nousukausi ja/tai ylikuumeneminen jossakin maassa.
Onko “valtavirtataloustiede” hyvin määritelty käsite? Ainakin amerikkalaista keskustelua seuratessa tuntuu, että on helppo löytää televisioon väittelemään kaksi arvostettua taloustieteilijää jotka ovat aivan päinvastaista mieltä siitä, että mitä olisi oikea talouspolitiikka.
Kuristuspolitiikasaa voisi olla jotain järkeä takana, jos finanssikriisi johtuisi julkisen sektorin kulutuksesta.
Kiitos blogista ! Tapaan siekailematta tunkea mukaan ja varsinkin Jukka Kempisen blogeja kommentoin harmillisen tiuhaan. Nyt eilen 28.5. ja viime perjantaina puskin mukaan tähän Liikasen/Kingin kesätunnelmaan. Eilinen on alla kokonaan, ja alkuun joku lause lauantailta.
Intouttavia avauksia nämä JK:n vedot. Puhtiahan näistä imee ja nytkin uteliaana ja valppaana väijyn mitä Mervyn King sanoi ja teki eilen Helsingissä Erkki Liikasen vieraana. Olen edelleen Telegraphin varassa näissä Suomen asioissa. Uutissulkuko vaiko hauskemmat kujeet tukkivat korvat tämän kohta eroavan Bank of Englandin metodistin sarkasmeilta. Otanpa yhden kai toissa talvelta. Jotain tarttis tehrä näissä rahakuvioissa, “Ai miksikö, no -ja kaarratti kädellään Cityn pilvenpiirtäjien korkeuksiin- kun nuo ovat rakennetut väärennetyllä rahalla”. Jukka Sjöstedt
Kävi kuin kävikin se Mervyn King Suomessa viime perjantaina. Poikkesiko Erkki Liikasen saunaan Anttolassa ja kerkesikö pidempään Suomessa viipymäänkään ? Tuskin, taisi olla huomaavaisuusvierailu kun King jää ensi kuussa eläkkeelle Bank of Englandista.
Vanha suola janotti kun King avioitui 2007 Suomen ruotsalaisen Barbara Melanderin kanssa 2007. Olivat ihastuneet jo 70-luvulla. Rouva meni aikoinaan muihin naimisiin, mutta leskenä sitten roihahti uudelleen. King lukemani perusteella vitsaili kerinneensä urata akateemista ja keskuspankkiirin taivalta kun eleli välivuosikymmenet pinttyneeksi, luultuna , poikamiehenä.
Ankarissa löylyissä miestä onkin vihdottu. Gordon Brown julisti Labourin voiton jälkeen ensi töikseen Bank of Englandin poliitikoista eli hänestä valtionvarainministeri Brownista “riippumattomaksi”. Ja mitä sitten seurasi on nykykriisiä ja paljoa muuta.
King kertoili Risto Rydistä perjantaina Helsingissä ja esitteli, Kauppalehti raportoi, Bank of Englandin lähettämää kirjettä sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin haastetun Rydin puolesta, joka kirje osoitettu Englannin ulkoministeriölle kun oltiin tultu tietämään, että Neuvostoliitto oli pyytänyt brittejä pysymään sivussa säätytalon tapahtumista.
King seisoa sojotti sivussa kun finanssit keittivät yli 2007-08. Hän kai olisi antanut pankkiirien kärsiä, kohdata tappioitaan tekemistään ja putsata pöytänsä uuden kattauksen tieltä. Näin ei käynyt ja kriisi senkun venyy. Tuo Gordon Brown oli keskeisesti pönkittämässä suurpelureita nyt katastrofin alla. Olihan se rahahillittömyys New Labourin katseen alla ja nyökkäilllessa kiehunutkin liesille kautta maapallon. Jos kohta myös lautasille.
Yksi tällainen nimi joka myös olisi antanut kapitalismin ja konkurssiaallon kaapia mädät ja istuttaa uudet uskalikot, oli Reaganin ajoilta tuttu David Stockman. Hän julkaisi joku viikko sitten laajan kirjan raha- ja finanssipuolen kehityksistä. Olen sivulla 576. Kaiken pahan juuri olisi Nixonin päätös jättää US vastuut hoitamatta luvatulla tavalla eli irrottaa kulta keskuspankkien perimmäisestä clearingistä eli velkojen/saamisten maksuvälineydestä (eli siitä Bretton Woods sopimuksesta). Sitten olikin haipakkaa kun vielä nämä politiikan katseet käännettiin sivuun ja keskuspankki jätettiin Wall Streetin ja Cityn (ja vihdoin Aleksinkin) pelien perustaksi.
Mittarit saunan seinällä eivät mitanneet näitä rahauutuuksien lisäämisen ja koukuttamisen lukemia eivätkä itsetarkoituksellisia pyyntiretkiä, kun isot “kansantaloudelliset” mallit aina isommissa tietokoneissa eivät sisältäneet kuin viitteitä koko privaatista luottosysteemistä. Se kuitenkin on kapitalismin synty- ja toimeksipanemisjuomaa.
Kriisillä on puolen vuosikymmenen hätätoimien sarja takanaan varsinkin euroalueella. Tämä ad hoc meinki ja sen logiikka on vienyt asiat uusille kynnyksille. Bank of Englandin korkeimmat auktoriteetit jo kysyvät mitä tabuja olisi edelleen kaadettava. Lord Adair Turner ajatteli ääneen -tai kirjoitti- että pitäisikö rahaa panna valtion / yhteishyvän projekteihin (ml. suoraan köyhille perheille) ketään verottamatta, valtion lainaamatta, ja vain rahanappia syvään painalla. Jotta taiteilijoilla olisi töitä, jotta yleisöllä rahaa pääsylippuihin, jotta huippujunat yleistyisivät, jotta ratikkavuorovälit tihenisivät ? Ei ikuista Onnela Utopiaa varten, vaan lähivuosien käynnistykseksi. Jos talous ylikuumenisi voisi ihan vanhanaikaisesti verottaa liikoja jaettuja / lahjoitettuja pois -ja budjetti ylijäämäiseksikin ! Jukka Sjöstedt
“Pitää muistaa, että politiikan lähtökohta ei ole (eikä saakaan olla) tiede…”
Hetki.. Mikä on politiikan lähtökohta? Yleensä tarjotaan politiikan lähtökohdaksi “arvoja”, mutta se on sellainen sekamelska myyttejä, tabuja, etujärjestöajattelua ja ymmärtämättömyyttä ettei sitä sotkua selvitetä muuten kuin tieteellä. Onhan tiede yksinkertaisuudessaan tervettäjärkeä ja järjestelmällistä tiedonkeruuta. Ilman tiedettä ja / tai tieteellistä ajattelua ei ole mitään järjestelmällistä politiikkaakaan - vain ajelehtimista ja poukkoilua.
“…kansa oppii tekemään työtä ja olemaan velkaantumatta.”
Tämä on kanssa aika erikoinen rinnastus. Edes vaihdanta talous ei toiminut täysin tällä tavalla, puhumattakaan yleensä rahajärjestelmästä ja etenkin Emusta. Velkaa otetaan että saadaan investoitua (maksettua työmiesten palkat). Velalla luodaan työtä ja kasvavassa taloudessa jonkun on aina pakko velkaantua lisää.
Pitää muistaa, että politiikan lähtökohta ei ole (eikä saakaan olla) tiede. Tosin kurjistamispolitiikkaa ehkä tukee sellainen behavioristinen näkemys että jos kurjistetaan tarpeeksi niin kansa oppii tekemään työtä ja olemaan velkaantumatta.
Kiitos kirjoituksesta ja aiheen käsittelystä. Nyt odottakaamme uusia avauksia myös politiikassa.
hmmmm… Oliskohan pohjoisten euromaiden toimia mahdollista ajatella dynaamisten sopimusten kautta? Jos se meneekin niin, etta “me” yritetaan rangaista sopimuksesta poikenneita maita tarpeeks, etta poikkeaminen ei olis kannattavaa, mutta samalla niin, etta siita tulee “meille” ja rankaistaville mahdollisimman pienet kustannukset?
Olisko taa rankaiseminen pitany aloittaa viela aikaisemmin, etta sen ei olis tarvinnut olla nain iso, vai olisko sita pitany viela viivyttaa silla seurauksella, etta sen olis tarvinnut olla viela isompi?
Erinomainen kirjoitus. Olisko mahdollista saada (oikeinkirjoitussääntöjen vastaisesti) hyperlinkitetyt kohdat lihavoiduksi.