Kuten tarkkaavaisimmat talousblogin lukijat ehkä jo ehtivät huomata, Jukka Lassila on korjannut ETLAn eläkelaskemia ja lisännyt tätä koskevan kommentin edellisen ETLA raporttia repostelleen blogini keskusteluosaan. Kun kyseessä on eläkeuudistuksen tärkeimpiin kuuluva taustapaperi, on mielestäni syytä nostaa kissa takaisin pöydälle.
Kuluneen sanonnan mukaan tutkimus on itse itseään korjaava prosessi. Parhaimmassa tapauksessa myös tutkijat ovat itse itseään korjaavia. Jukka on paitsi noteerannut fiban, myös julkaissut ETLAn sivulla kymmensivuisen oikaisun, jossa osoittaa aikaisemmat laskelmat virheellisiksi. Suoraselkäistä puuhaa.
Alkuperäisessä raportissa oli laskettu, mitä tapahtuisi jos eläkkeitä leikkaava elinaikakerroin korvattaisiin osittain vanhuuseläkeiän indeksoinnilla elinajan odotteen kasvun mukaan. Raportissa tämä on laskettu siten, että eläkkeiden pääoma-arvo (eli tulevien eläkkeiden 62-vuoden ikään diskontattu nykyarvo) säilyy ennallaan. Edellisessä blogitekstissäni ihmettelin, miten eläkejärjestelmän kestävyys tällaisen muutoksen vuoksi voisi vahvistua niin, että työeläkemaksuja voitaisiin laskea.
Jukan oikaisun mukaan selitys on, että ETLAn raportin laskelmissa elinaikakerrointa pienennettiinkin vähemmän kuin mitä tekstissä annettiin ymmärtää. Ja jos ymmärsin oikein niin, eläkkeiden pääoma-arvo siis laskee nykyjärjestelmään verrattuna, mikä vahvistaa eläkejärjestelmää mutta satuttaa eläkkeen saajia. Elinajan pidentyessä eläkkeitä leikattaisiin raportissa esitetyn mallin mukaan siis kahta kautta, uudella elinaikakertoimella ja vanhuuseläkkeiden nostolla. Tässä ‘double wham’ -mallissa leikkureiden yhteisvaikutus on suurempi kuin nykyisen elinaikakertoimen vaikutus.
***
Eläkekysymysten asiantuntijatyöryhmän juuri julkaistu raportti kannattaa päätelmissään eläkejärjestelmän sopeuttamista elinajan odotteen muutoksiin sekä eläkeikien että eläketasojen (=elinaikakerroin) kautta. Elinaikakerroin olisi tällaisessa mallissa mahdollisesti ETLAn laskelmien tapaan aikaisempaa lievempi. Myös Euroopan komission Suomelle antamissa suosituksissa kehotetaan indeksoimaan vanhuuseläkeiän alaraja elinajan odotteeseen - ilmeisesti siis elinaikakertoimen sijaan. Suhtaudun kumpaankin ehdotukseen epäilevästi, jos muut eläkejärjestelmän palikat, erityisesti nykyinen 63-68 vuoden iässä eläkkeitä kerryttävä superkarttuma, säilyvät ennallaan. Perussyy epäilyyni on se, että superkarttuma on karkeasti ottaen aktuaarisesti neutraali, jolloin keskimääräinen vanhuuseläkkeelle jäämisiän muutos tämän ikkunan sisällä ei juuri eläkejärjestelmän taloutta heilauta.
Eläkkeelle jäämisikkunan siirtämisellä siten että myös superkarttuman ikäraja nousee elinajan odotteen kasvun mukaisesti, taas olisi suunnilleen sama vaikutus kuin elinaikakertoimella - kaikkiin muihin paitsi niihin, jotka jäävät eläkkeelle alimmassa mahdollisessa vanhuuseläkeiässä. Kysymys kuuluu, miksi tehdä systeemistä monimutkaisempi kaksinkertaisella indeksoinnilla; nykyisen systeemin ymmärtäminenkin on tarpeeksi hankalaa. Yksinkertaisempi temppu olisi säilyttää elinaikakerroin ja eläkkeiden karttumaprosentit ennallaan ja nostaa silti vanhuuseläkkeiden alaikärajaa pikku hiljaa. Tällöin vanhuuseläkeiän nosto vain estäisi eläkkeiden jäämisen liian pieniksi. Jos samalla nostettaisiin varhaiseläkkeiden ja työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden ikärajoja, parantuisi järjestelmänkin kestävyys, koska varhaiseläkkeet eivät ole aktuaarisesti reiluja. Ikärajamuutoksista seuraava työllisyyden ja verotulojen kasvu helpottaisi lisäksi julkisen talouden tilannetta.
Aihealueet: Julkinen talous
Äskeinen kommentti meni vahingossa väärään paikkaan. Sen voi poistaa, samoin kuin tämänkin viestin. Se oli tarkoitettu Haaparannan blogikirjoitukseen.
Itseäni vähän ihmetytti esipuheen toteamus Stiglitziin liittyen. Himanen kirjoitti:
“Kansainvälisen akateemisen tutkimuksen ja päätöksentekijöiden väliselle vuorovaikutukselle on kansainvälisesti monia erittäin tunnettuja esimerkkejä. Viimeisimpiä näistä on Ranskan presidentti Sarkozyn tilaus professori Joseph Stiglitzin johtamalta kansainväliseltä tutkimusryhmältä, joka pohti vaihtoehtoisia kehityksen mittareita BKT:lle (ns. Stiglitzin komissio 2009). Tämä työ on ollut hyvin vaikutusvaltainen akateemisessa maailmassa, ja se on herättänyt laajaa kiinnostusta myös ympäri maailmaa. Stiglitzin työ on tällä hetkellä taloustieteen alalla viitatuinta maailmassa.”
Tuosta voi saada käsityksen, että Stiglitzin työ olisi tällä hetkellä taloustieteen alalla viitattua sen takia, että hän on tehnyt jotain Ranskaan. Amerikkalainen Stiglitz kuitenkin tunnetaan akateemisessa maailmassa ensisijaisesti muista syistä. Hän on maailman tunnetuimpia epäsymmetrisen informaation tutkijoita, johon liittyvistä ansioista hänet palkittiin niin sanotulla taloustieteen Nobelilla 2011 yhdessä kahden kollegansa kanssa. Kyseisen palkinnon saaneisiin tupataan viittaamaan aika paljon myös palkinnon jakamisen jälkeen, jolloin nimet tulevat tutummiksi myös suuremmalle yleisölle.
Stiglitzin toimittamaan Komissio-loppuraporttiin on viitattu Google Scholarin mukaan vähän yli 1000 kertaa, Stiglitzin artikkeliin “Credit rationing in markets with imperfect information” puolestaan noin 11 000 kertaa. Jos vertailu siihen raporttiin kiinnostaa, se löytyy osoitteesta:
http://www.novorumo.info/economia/stoglitzetal.pdf
Eläkeiän nousulle pitäisi tehdä automaatti, koska poliitikkojen on nytkin mahdotonta nostaa sitä, vaikka alpkusyksystä Sdp:kin käytännössä myönsi nostamisen tarpeelliseksi. Se vain vaalipaniikissa kilpaili persujen kanssa vaalilupausten tyhmyydellä, ettei romahtaisi vieläkin alemmaksi.
Sekä yksityisillä että valtionhallinnossa ajetaan turhaan eläkkeelle tuottavia työntekijöitä, koska eläkeikä toimii signaalina. Siksi iän tulisi olla korkea ja varhaiseläkkeiden eksplisiittisiä poikkeuksia. Tietysti rahakannustimiakin tarvitaan.
Jukka: Tarkoitin superkarttuman ikärajan pitämistä ennallaan, niin kuin arvelitkin.
Tosin olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi siitä, että superkarttuma ei välttämättä ole ollenkaan paras tapa kannustaa eläkkeellesiirtymisen lykkäämiseen. Ääriesimerkki olisi, jos vaikkapa Nokia palkkaisi ulkomailta uuden 63-vuotiaan toimitusjohtajan ja maksaisi tälle palkkaa 1M€ vuodessa. Jos tämä Elop 2.0. pysyisi firmassa viisi vuotta, maksaisi Nokia eläkemaksuja viiden vuoden aikana reilun milijoonan ja Tj kartuttaisi nykysäännöillä reilun 200 000 euron vuosieläkkeen. Jos uusi Tj osoittautuisi pitkäikäiseksi ja pysyisi hengissä 95-vuotiaaksi, maksaisi systeemi hänelle eläkettä diskonttaukset ja indeksit unohtaen rapiat 6M€!
Esimerkki on tietysti äärimmäinen, mutta koettaa havainnollistaa sitä, että eläkejärjestelmän kannalta ei ole ollenkaan yhdentekevää kenen eläkkeellesiirtyminen lykkääntyy eteenpäin. Pitkäikäisten ja hyväpalkkaisten kannustaminen työurien jatkamiseen voi tulla kalliiksi. Mutta miten kalliksi, sen laskemiseen tarvittaisiin malli, jossa olisi tulojen ja elinajan odotteen suhteen heterogeenisiä eläkeläisiä. Edustavan kuluttajan mallin avulla tällaisen laskelman tekeminen täytyy olla hankalaa.
Hyppääminen superkarttumista takaisin vaikka ennen vuotta 2005 käytettihin varhennysvähennyksiin ja lykkäyskorotuksiin taitaisi kuitenkin olla astetta isompi remontti kuin mitä nyt suunnitellaan?
Täsmennyksesi on paikallaan, suunnilleen noin olin tekstin ymmärtnytkin. Tosin osa eläkkeiden kasvusta tuossa laskelmassa johtuu eläkkeelle jäämisiän muutoksesta 63 vuoden iästä eteenpäin. Minä yritin alkuun miettiä miten indeksointi elinajan odotteeseen vaikuttaa sellaisen henkilön eläkkeeseen, joka jää joka tapauksessa eläkkeelle vaikkapa 65 vuoden iässä, eli henkilölle, jonka valintoihin ikärajaa kosekvat rajoitteet ei vaikuta.
Roope,
haluaisin selvennystä siihen mitä ehdotat kun sanot että ”Yksinkertaisempi temppu olisi säilyttää elinaikakerroin ja eläkkeiden karttumaprosentit ennallaan ja nostaa silti vanhuuseläkkeiden alaikärajaa pikku hiljaa”. Tarkoitatko että myös superkarttuman ikäraja pysyisi ennallaan? Jos tarkoitat, niin ilmoitan vain olevani eri mieltä, tukeutuen sekä Barrin esittämään kritiikkiin siitä miten superkarttuma kohtelee eri tilanteissa olevia henkilöitä että Nikun havaintoon siitä, että superkarttuma hyödyttää erityisesti hyväosaisia eli hyvin koulutettuja nousevan palkkauran kokevia henkilöitä jotka todennäköisesti vielä elävätkin pitkään. Jos taas ajattelet että superkarttuman ikäraja nousisi, niin vanhuuseläkkeiden alaikärajan nosto johtaisi korvausasteiden hitaaseen laskuun. Tämä malli siis johtaisi matalampiin etuuksiin kuin ETLAn uudistusesimerkki jossa elinaikakerrointa lievennetään, mutta on kyllä harkinnan arvoinen koska korvausasteet eivät luultavasti muodostuisi ongelmallisiksi moneen vuosikymmeneen.
Täsmentäisin kuvaustasi siitä, mitä ETLAn raportin laskelmissa tapahtuu eläkkeiden pääoma-arvoille. Vanhuuseläkeiän alarajan nosto vähentää ikään 63 mennessä kertyneen eläkeoikeuden pääoma-arvoa, koska eläkettä saa lyhyemmän ajan. Elinaikakertoimen lievennys osaltaan kasvattaa pääoma-arvoa, ja kun mukaan lasketaan se eläkeoikeus joka kertyy työskentelystä iästä 63 uuteen vanhuuseläkeikään asti, koko eläkkeen pääoma-arvo on suurempi kuin ikään 63 mennessä kertyneen eläkeoikeuden pääoma-arvo jota aletaan nostaa iässä 63 nykyisen elinaikakertoimen kanssa.