Suomen taloudessa ei ole suhdanteista riippumatonta työvoiman tarjonnan supistumisen aiheuttamaa rakenneongelmaa, vaan työvoiman tarjonnan väheneminen on seurausta työvoiman kysynnän alenemisesta. Jatkan siis edellistä kirjoitustani seurannutta keskusteluani Juhana Vartiaisen kanssa.
Juhana huomaa aivan oikein Kansantaloudellisen Aikakauskirjan jutussaan, että työvoiman tarjonta supistui huomattavasti vuonna 2009 edelliseen vuoteen verrattuna, muutos oli siis äkillinen. Toinen tapa huomata sama asia on tarkastella työhön osallistumisastetta tai nykykielellä työvoimaosuutta. Se kuvaa annetussa ikäluokassa työmarkkinoille osallistuvien suhdetta koko ikäluokan kokoon. Mikään ikäluokka ei osallistu sataprosenttisesti työvoimaan, vaan osa on työvoiman ulkopuolella. Työmarkkinoille osallistuviksi lasketaan työllistetyt ja työttömyysrekisterissä olevat henkilöt.
Työvoimaosuuden aleneminen tarkoittaa siis sitä, että osa työvoimasta siirtyy syystä tai toisesta työvoiman ulkopuolelle. Seuraavassa taulukossa on esitetty työvoimaosuuden kehitys vuodesta 1989 lähtien vuoteen 2013 asti, kaikki luvut ovat Tilastokeskuksen ASTIKA-tietokannasta, kuten myös muissakin tämän kirjoituksen taulukoissa.
Tilasto vahvistaa sen, että ihmisiä todella siirtyi merkittävästi työvoiman ulkopuolelle vuonna 2009, työvoimaosuus laski edelliseen ja edellisiin vuosiin verrattuna. Mielenkiintoista ja selitystä vaativa asia on se, että työvoimaosuus laski käytännössä kaikissa ikäluokissa, ainoastaan ikäluokassa 40-44-vuotiaat se nousi marginaalisesti. Juhana käsittelee työvoiman tarjonnan laskua äkillisenä shokkina. Mutta miten kaikissa ikäluokissa yhtäaikaisesti ihmiset olisivat voineet saada äkillisesti päähänsä jättäytyä työmarkkinoiden ulkopuolelle?
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Sukupuolten välillä tilanne oli kokonaisuutena samanlainen, miehiä ja naisia poistui työmarkkinoilta. Ikäluokittain on eroja. 35-39-vuotiaiden miesten työvoiman tarjonta kasvoi, mutta hyvin vähän, muissa ikäryhmissä tarjonta aleni. 30-34-vuotiaiden naisten työvoiman tarjonta kasvoi, samoin kuin 40-44-vuotiaiden ja kaikkien yli 55-vuotiaiden naisten. Ikäluokan 30-34 naisten työvoiman tarjonta kasvoi lähes prosenttiyksikön verran, mutta samanikäisten miesten laski enemmän.
| 2009-2008 | 2013-2009 | |||
| M | N | M | N | |
| 15-74 |
-1,5 |
-0,4 |
-0,8 |
-1,3 |
| 15-64 |
-1,4 |
-0,4 |
0,4 |
-0,1 |
| 15-19 |
-3,3 |
-2,1 |
0,5 |
2,2 |
| 20-24 |
-3,9 |
-1,4 |
-1,1 |
0 |
| 25-29 |
-1,8 |
-0,9 |
-0,4 |
-1,6 |
| 30-34 |
-1,1 |
0,9 |
-2,4 |
-6 |
| 35-39 |
0,1 |
-0,7 |
-1,3 |
-4,2 |
| 40-44 |
-0,3 |
0,7 |
-0,7 |
-1,7 |
| 45-49 |
-0,4 |
-0,2 |
0,3 |
-0,2 |
| 50-54 |
0 |
-0,2 |
0,8 |
-0,3 |
| 55-59 |
0,8 |
2,8 |
1,3 |
3,2 |
| 60-64 |
-3,2 |
0 |
5,7 |
5,9 |
| 65-69 |
-0,8 |
0,7 |
2,3 |
2,7 |
| 70-74 |
-0,9 |
0,3 |
1,9 |
0,2 |
| Muutos prosenttiyksikköä | ||||
Mistä tällainen kollektiivinen iästä ja sukupuolesta riippumaton hulluus on voinut syntyä? Juhana käsittelee ilmiötä äkillisenä mielenoikkuna, mutta miten tällainen koordinaatio eri mielissä on voitu saada aikaan? Luonteva selitys on, että rahoitusmarkkinakriisin aiheuttama maailmantalouden taantuma/lama loi “pelkovaikutuksen” (”discouragement effect”). Suomessa metsäteollisuuden ongelmat olivat jatkuneet pitkään ja IT-teollisuus ajautui ahdinkoon. Maailman taloustilanteen heikkenemisen vuoksi ihmisten ei kannattanut etsiä töitä vaan katsoa muita mahdollisuuksia, työvoiman kysyntä ei muilla sektoreilla kasvanut. Jos työtä on lähes mahdotonta saada, ihmiset etsivät vaihtoehtoja muualta, osa siirtyy opiskelemaan, osa keskittyy perheen hoitoon, osa alkaa työskennellä kolmannella sektorilla, osa siirtyy perussosiaaliturvan käyttäjiksi, kun oikeus työttömyysavustukseen lakkaa.
Työvoiman tarjonta laski siis siksi, että työvoiman kysyntä laski. Väitettä tukee myös se, mitä tiedämme työvoimaosuuden alenemisesta maakunnittain, tiedot ovat seuraavassa taulukossa. Valitettavasti maakunnittaisia lukuja ei ollut saatavissa kuin vuoteen 2012 asti. ELY-kohtaisia tietoja on saatavissa vuoteen 2013 asti, mutta tiedot alkavat vuodesta 2009. Tällaista elämä on. Eniten työvoimaosuus laski maakunnissa, joissa työvoiman kysyntä aleni it-sektorin ja metsäteollisuuden kriisien tai jonkin yksittäisen yrityksen tuotannon lopettamisen vuoksi. Työvoiman kysynnän aleneminen siis alensi työvoiman tarjontaa.
| ero 2009-2008 | ero 2012-2009 | ||||
| Koko maa | 15-64 |
-1 |
0,3 |
||
| Uusimaa | 15-64 |
-1 |
-0,2 |
||
| Varsinais-Suomi | 15-64 |
-1,3 |
-0,4 |
||
| Satakunta | 15-64 |
-1,6 |
-0,1 |
||
| Kanta-Häme | 15-64 |
-2,5 |
2,7 |
||
| Pirkanmaa | 15-64 |
-0,1 |
0,4 |
||
| Päijät-Häme | 15-64 |
-0,7 |
1,2 |
||
| Kymenlaakso | 15-64 |
-1,7 |
1,9 |
||
| Etelä-Karjala | 15-64 |
-0,1 |
-3,3 |
||
| Etelä-Savo | 15-64 |
-1,3 |
2,8 |
||
| Pohjois-Savo | 15-64 |
-0,3 |
1,5 |
||
| Pohjois-Karjala | 15-64 |
-0,6 |
1,4 |
||
| Keski-Suomi | 15-64 |
1 |
-2,1 |
||
| Etelä-Pohjanmaa | 15-64 |
-0,8 |
1,4 |
||
| Pohjanmaa | 15-64 |
-1,7 |
1,1 |
||
| Keski-Pohjanmaa | 15-64 |
-3,4 |
1,1 |
||
| Pohjois-Pohjanmaa | 15-64 |
-1,5 |
-0,5 |
||
| Kainuu | 15-64 |
-1 |
0,6 |
||
| Lappi | 15-64 |
-0,6 |
0,8 |
||
| Ahvenanmaa | 15-64 |
-2 |
-0,2 |
||
| ero prosenttiyksikköjä | |||||
Mutta eikö tällöin ole siis kyse rakenteellisesta shokista? Ei, ongelma on työvoiman kokonaiskysyntä. Hyvä esimerkki on Kainuu, jossa työvoimaosuus supistui 2009 yhdellä prosenttiyksiköllä. Työvoimaosuus kuitenkin nousi vuoteen 2012 lähes entiselleen, syynä Talvivaaran kaivoksen toiminnan laajentuminen. Itse asiassa melko monissa maakunnissa työvoimaosuus alkoi nousta vuoden 2009 jälkeen, kuten edellisestä taulukosta näkyy. Siitä näkyy myös se, että työvoimaosuus nousi useimmissa maakunnissa vuoden 2009 jälkeen, joissakin jopa niin paljon, että työvoimaosuus oli suurempi vuonna 2012 kuin vuonna 2008. Kuitenkin maakunnissa, joissa IT-sektorin työllisyys laski paljon eikä työvoiman kysyntä muilla sektoreilla ole kasvanut työvoiman tarjonta on pysynyt alempana kuin vuonna 2008. Maakunnittaisten lukujen tulkinta on tietysti hieman vaikeaa, koska niistä ei voi suoraan nähdä muuttoliikkeiden vaikutusta. Kokonaan hyödyttömät ne tietysti ovat, jos Suomessa ei ole alueellisia työmarkkinoita, mutta tähän tuskin kukaan uskoo.
Mutta pysyvyys (hystereesi) näkyy hyvin myös, kun tarkastellaan ikäluokittaisten työvoimaosuuksien muutosta vuodesta 2008 eteenpäin vuoteen 2013 (ensimmäinen taulukko). Katsotaan erityisesti ikäluokkia 15-39, joissa kaikissa ihmisiä siirtyi työvoiman ulkopuolelle vuonna 2009. Vuonna 2013 kyseiset ikäluokat ovat neljä vuotta vanhempia, he kuuluivat tuolloin pääosin ikäluokkiin 20-44. Heidän työvoiman tarjontansa on supistunut yhä edelleen, yhä suurempi osa heistä on siirtynyt työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Tällaiset pysyväisvaikutukset ovat osoittautumassa tärkeiksi rahoitusmarkkinakriisin työmarkkinavaikutusten ymmärtämiseksi. Nykyään käytetyin työmarkkinamalli ns. yhteensovittamismalli (matching) ei niitä kuitenkaan ota huomioon. Mallissa oletetaan, että työmarkkinoilla on kitkaa, jonka vuoksi osa avoimista työpaikoista jää täyttämättä ja osa työttömistä työnhakijoista jää vaille työpaikkaa, yhteensovittaminen on siis epätäydellistä. Tämän vuoksi, sopusoinnussa tosiasioiden kanssa, avoimia työpaikkoja ja työttömiä ihmisiä on olemassa yhtä aikaa. Malli on huomattava parannus verrattuna aiempiin malleihin, joissa työmarkkinoita pidettiin samanlaisina kuin vaikkapa öljyn markkinoita. Åminnen kartanonomistaja esimerkiksi perustaa työmarkkinatapahtumien kommentointinsa jälkimmäisille malleille, jostakin syystä ne saavat julkisuutta.
Tällaiset yhteensovittamismallit eivät kuitenkaan pysty kuvaamaan viimeisen vuosikymmenen tapahtumia työmarkkinoilla. Kroft, Lange, Notowidigdo ja Katz (2014) todentavat tämän Yhdysvaltojen työmarkkinoille. He laajentavat mallia ottamaan huomioon sen, että henkilö työpaikan saantimahdollisuus riippuu henkilön työttömyysjakson pituudesta ja että työntekijä voi siirtyä työvoiman ulkopuolelle. Näillä muutoksilla heidän mallinsa selittää Yhdysvaltojen pitkäaikaistyöttömyyden vaihteluita varsin hyvin. Sellaisilla tekijöillä kuin toimialarakenteen muutoksilla tai demografisilla (kuten ikärakenteen) muutoksilla ei ole mitään selitysvoimaa. Nämähän ovat niitä tekijöitä suomalaisessa HTH:den (Hyvin Tärkeiden Henkilöiden) rakenneongelmakurttuotsapuheissa korostetaan. Mutta ehkäpä näin ei ole, nyt väitteet on temmattu tuulesta.
Työpaikan saannin riippuvuus työttömyyden kestosta on esimerkki hystereesivaikutuksesta. Juhanan ongelma on se, että hän nojautuu artikkelissaan yksinomaan yksinkertaisimpaan yhteensovittamismalliin. Tämä estää häntä näkemästä esimerkiksi hystereesi-ilmiöiden merkitystä. Sen lisäksi hän ei ota huomioon sitä, että nekin mallit voidaan liittää osaksi uuskeynesiläisiä malleja, jotka voivat selittää sen, miten talous voi ajautua pitkäaikaiseen taantumaan/lamaan. Mutta joka tapauksessa on selvää, että mikä tahansa hystereesin lähde onkin, niin kokonaiskysynnällä ja sitä kautta suhdannepolitiikalla on merkitystä rakenneongelmien syntyyn.
Yhteensovittamismalleissa, myös Kroftin et.al. mallissa, on ongelmia. John Quiggin on vast’ikään huomauttanut (ensin tässä ja sitten tässä), että mallien ennusteet informaatioteknologian vaikutuksista työmarkkinoihin ovat menneet täysin pieleen. Mallin mukaan uusi IT-teknologia vähentää kitkaa, koska työnantajat ja työtä hakevat voivat kohdata toisensa pienin kustannuksin virtuaaliavaruudessa. Siksi työttömyysasteen ja avoimien työpaikkojen suhteellisen osuuden olisi pitänyt laskea. Ei ole. Quiggin huomauttaa myös siitä, että todellinen työmarkkinoilla havaittu yhteensovittamisprosessi on aivan erilainen kuin mallin mukainen. Useimmat työnhakijat eivät esimerkiksi saa yhtään työtarjousta niistä yrityksistä, joista ovat työtä hakeneet.
Tarvitsemme siis paremman teorian.
Avainsanat: hystereesi, työvoiman tarjonta, yhteensovittamismallit
Aihealueet: Julkinen talous, Makro, Työmarkkinat
Suomen taloudessa ei ole työvoiman tarjontaongelmaa, vaan siitä puuttuu laatu. Kestävyysvajeen sijaan meidän tekemisiämme vaivaa laatuvaje. Ja se on mielestäni vakavampaa kuin rahan tai resurssien puute. Ehkäpä jopa syy näihin kahteen?
Tehokkuustempoilu mennyt överiksi kaikilla elämänalueilla (http://yle.fi/uutiset/professori_tehokkuustempoilu_mennyt_overiksi_kaikilla_elamanalueilla/7545572).
Paljonko sinä haluat hosua?
Ken. Täysin samaa mieltä suosittelemastasi kirjoituksesta ja siitä, että “nykyisestä poikkeavia malleja” on otettava käyttöön mikäli tavoitteena on muutos.
Tutustu myös näihin kirjoituksiin: http://mhyrylainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/mhyrylainen
Nyt vallitsee suurtyöttömyys. Kun haen työtä on usein 100-200 muuta hakijaa, tarjontaa siis on yllin kyllin. Työvoiman tarjoajia on tosi paljon ehkä 500 000, tätä joukkiota ei mielestäni tulisi entisestään lisätä vaan vähentää. Hullulta kuullostaa puheet työvoimantarjonnan lisäämisestä. Jo tää nykyinenkin työvoimareservi tulee liian kalliiksi.
Hei kaikille. Suosittelen jokaista (jolla aikaa on) lukemaan kyseisen kattavan kirjoituksen nykyisestä tilanteesta ja konkreettisista ehdotuksista tulevaisuutta ajatellen: http://kirjoituksiataloudesta.blogspot.fi/ - kirjoitus, jonka otsikkona on “Kasvuideologian konkurssista demokraattiseen talouteen”.
Löysin itse tämän tekstin sattumalta, mutta harvoin olen nähnyt yhtä konkreettisia ja perusteltuja näkökantoja. Eikö Suomen kannattaisi olla rohkea ja uskaltaa kokeilla nykyisestä poikkeavia malleja? Vai kuinka kauan hakkaamme päätä tähän samaan seinään ja kuvittelemme pääsevämme “läpi” samoin konstein?
Eikö nykyinen työvoimapolitiikka ole vallinnut jo varsin pitkään ilman silminnähtävää muutosta parempaan? Siispä, osaisimmeko jo katsoa asiaa myäs ns. laatikon ulkopuolelta käsin ja tehdä tarpeeksi ISOJA muutoksia, myös asenteissamme? (tai nimenomaan asenteissamme).
Katkelma tuosta yllämainitusta tekstistä:
“Rahoitus- ja työmarkkinaongelmat kuuluvat ”kaikki työ on arvokasta” -ajatteluun, jonka ensisijaisena tarkoituksena on työn tuottaminen, ei hyödykkeiden tuottaminen. Työn laadun arvioinnin suorittavat työn ostajat ja verottajat, jälkimmäiset tosin sillä varauksella että vain verotettava työ on heille arvokasta. Tämä on kuitenkin aivan järjetön ideologia, koska se perustuu selvään valheeseen. Sen mukaan kaikki sellainen työ on arvokasta, josta työn teettäjän kannattaa maksaa riippumatta siitä, mikä on sen vaikutus yhteiskuntaan, tuottaako se hyödyllisiä asioita vai ei. Nollatutkimuksen tuottaminenkin on arvokasta, kun vain löytyy tilaaja, joka uskoo hyötyvänsä siitä.”
Tämän näen olevan yksi ongelman syvimmistä syistä.
Kiitos hyvästä vuoropuhelusta.
Miika Kurtakko, jos sille siivoojalle kannattaa maksaa 1500 euroa kuussa ja IT-investointi muuttuu kannattavaksi vasta insinöörin alentaessa palkkapyyntönsä tonniin, niin sen insinöörin osaaminen on kansantaloudelle paremmassa käytössä siivoustöissä. Jos valtio yrittää markkinoiden sijaan valita, mitä Suomessa tuotetaan, syntyy keskimäärin tehottomuutta, populismia ja etenkin korruptiota.
Kommentti venähti, joten naputtelin sen oman blogin puolelle: http://harhala.blogspot.fi/2014/08/tyovoiman-kysynta-tarjonta-ja-suhdanteet.html
Laskeskelin yksinkertaisella trendivakioinnilla että kokonaistyötunnit olisivat 2,2 prosenttia nykyistä korkeammat, jos työikäinen väestö olisi jatkanut kasvuaan entiseen tahtiin. Jotain se selittää, ei varmastikaan kaikkea.
“Keskeinen poliittinen kysymys on, pitäisikö tällaisia tarjonnan ja kysynnän kohtaamisongelmia “pakottaa” muottiin heikennetyillä sosiaalieduilla vai pitäisikö edistää investointeja, jotta kalliit koulutusinvestoinnit ja muu hiljainen tieto saataisiin kansantalouden käyttöön?”
Jos hyvin koulutettu insinööri maksaa vuodessa veroja n. 20000 euroa ja siivoja vastaavasti 6000 euroa, niin on aika selvää, mitä pitäisi tehdä.
Juhana V: “Onko työvoiman kasvun loppuminen ongelma? Sen ei tarvitse sitä olla, jos siihen osataan sopeutua. Se on kuitenkin ongelma julkisen talouden kannalta, koska siihen ei ole varauduttu riittävillä turvamarginaaleilla. Nyt kun meillä on yhtä aikaa sylissä matalasuhdanne ja tämän tarjontamuutoksen ongelmat, olemme kiperässä tilanteessa. Ehkä kaikkein tuhoisinta on se, että tämä tällä ja ensi vuosikymmenellä vaikuttava tarjontamuutos rajoittaa nyt finanssipolitiikan pelivaraa. ”
Ei ole ongelma, koska Suomella on kaikesta päätellen varaa siihen. Tämän voi päätellä siitä, että edelleen nuoriso kuluttaa koulunpenkkiä noin 20 vuotta, julkisella sektorilla 700000 ihmistä veronmaksajien kustantamina ja lopuksi huomattava joukko vajaa 150000 yli 50v työttömiä eläkettä odottamassa YT-neuvottelujen tuloksena.
Työmarkkinoiden ongelmat Suomessa ovat lähinnä laadullisia, eivät niinkään määrällisiä. Työvoiman kysynnän tarpeet (ts. työnantajien vaatimukset ja toisaalta palkat) ja työvoiman tarjonta (ts. saatavissa olevan työvoiman kompetenssit) eivät kohtaa. Konkreettisena esimerkkinä voi ottaa Nokialta kenkää saaneen pitkän linjan IT-insinöörin - jota voisi varmaan nimittää “huippuosaajaksi” - jolle ei ole tarjolla oman alan ja kokemuksen mukaisia töitä, vaikka siivoojan, puhelinmyyjä ja sairaanhoitajan tehtäviä olisikin tarjolla.
Keskeinen poliittinen kysymys on, pitäisikö tällaisia tarjonnan ja kysynnän kohtaamisongelmia “pakottaa” muottiin heikennetyillä sosiaalieduilla vai pitäisikö edistää investointeja, jotta kalliit koulutusinvestoinnit ja muu hiljainen tieto saataisiin kansantalouden käyttöön?
Pertti,
Me puhumme ihan eri shokeista. Kansantalouden työpanoshan on potentiaaliurallaan
Työikäinen väestö x osallistumisaste x (1-NAIRU) x keskityöaika.
Sinä puhut postauksessasi tuon tulon toisesta termistä eli osallistumisasteesta. Se on verotuksen, sosiaaliturvan ja työelämän pelisääntöjen funktio mutta totta kai siinä on myös mukana polkuriippuvainen hystereesiefekti jota analysoit. Talouden ennustajat ovat siitä hyvin tietoisia: kun työllisyys kasvaa vaikka 100 tuhannella, työvoima kasvaa esim 30 000 tuhannella ja työttömyys alenee 70 000 tms.
Mutta se shokki, jonka minä otin esille kommenttina aikaisempaan postaukseesi, ei tietenkään koske osallistumisastetta vaan työikäistä väestöä! Eli tulon ensimmäistä termiä. Seuraavassa kuviossa ilmenee työikäisen (15-64) väestön määrän kehitys Suomessa 1990-2020, niin että mukana on Tilastokeskuksen ennuste:
http://www.vatt.fi/file/images/chart2.jpg
En sisällyttänyt tuota kuviota Kak 2/2014-juttuuni, koska ajattelin asian olevan kaikille itsestään selvä. Tuo väestön ikärakenteen muutos on tämän työntarjontashokin päädraiveri, tietysti. Suomen työvoiman kasvu loppuu 2009, koska työikäisen väestön määrä kääntyy laskuun, ensi kertaa moneen vuosikymmeneen. Jo se, että työvoima säilyisi ennallaan, edellyttää ilmeisesti pientä osallistumisasteen nousua. Ja osallistumisasteen nostaminen ei ole nopeaa tai helppoa tai itsestään selvää.
Ei siis ole kysymys mistään “kollektiivisesta hulluudesta” vaan väestön ikärakenteesta. Ja sitä nyt kai sentään voi pitää finanssikriisin suhteen lähes kokonaan eksogeenisena — eihän nykyinen matalasuhdanne voi vaikuttaa ajassa taaksepäin siihen, että vuosina 1947-52 syntyi paljon lapsia tai siihen että 1960-luvulla meiltä muutti paljon väkeä Ruotsiin, ja nyt meiltä puuttuvat heidän lapsensa. Ehkä pieni suhdanneriippuvuus syntyy siitä, että matalasuhdanne lienee merkinnyt hieman pienempää työperäisen maahanmuuton virtaa, mutta se on aika pieni tekijä tässä kokonaiskuvassa. Samaten olisi nyt ehkä hieman isompi osallistumisaste 65 vuotta täyttäneillä, jos korkeasuhdanne olisi jatkunut, mutta tuon ryhmän osallistumisaste on joka tapauksessa aika mitätön tekijä Suomen työllisyydelle, kiitos alhaisen eläkeikämme.
Minun pointtini on siis kovin yksinkertainen. Jokainen joka katselee ylläolevaa kuviota, ymmärtää että Suomen kansantalous tuskin olisi voinut jatkaa aiemmalla kasvu-urallaan, vaikka mitään matalasuhdannetta ei olisi tullutkaan. Ja siksi, vaikka nyt taloutta elvytettäisiin reippaasti, saatetaan aika pian törmätä tarjontarajoitteisiin jotka ilmenevät kustannustason nousuna. Meillehän kävi niin jo 2007.
Tuon samaisen kuvion valossa Lawrence Ball -tyyppiset vertailut pitäisi arvioida kriittisesti: jos vain piirretään potentiaalisen tuotannon trendiä vuodesta 2009 eteenpäin, ei tämä väestön ikärakenteen muutos tule analyysiin mukaan mitenkään.
Eikä tämä tietysti mikään “minun shokkini” ole niin kuin sitä nimität vaan yleisesti tunnettu tosiasia jota on kommentoitu ahkerasti viime vuosina ja joka on keskeinen syy kestävyysvajeeseen. “Väestö ikääntyy -> talouskasvu on pelkästään tuottavuuden kasvun varassa” -toteaa esimerkiksi Matti Pohjola esitelmässään http://www.stat.fi/ajk/tapahtumia/2009-09-30_pohjola.pdf. Kun työpanos ei enää kasva, trendikasvun on pakko olla hitaampaa, annetulla tuottavuuskasvulla.
Onko työvoiman kasvun loppuminen ongelma? Sen ei tarvitse sitä olla, jos siihen osataan sopeutua. Se on kuitenkin ongelma julkisen talouden kannalta, koska siihen ei ole varauduttu riittävillä turvamarginaaleilla. Nyt kun meillä on yhtä aikaa sylissä matalasuhdanne ja tämän tarjontamuutoksen ongelmat, olemme kiperässä tilanteessa. Ehkä kaikkein tuhoisinta on se, että tämä tällä ja ensi vuosikymmenellä vaikuttava tarjontamuutos rajoittaa nyt finanssipolitiikan pelivaraa. Jos tuota kuvion käännepistettä ei olisi vaan työikäinen väestö jatkaisi kasvuaan entisellä trendillään (Ruotsi on lähempänä tätä tapausta), olisi varmaan ensimmäisten joukossa suosittamassa ekspansiivisempaa finanssipolitiikan uraa. Nyt en kyllä uskalla sitä tehdä.
Tästä seuraa politiikkajohtopäätökseni: parasta olisi tehdä merkittäviä työntarjontareformeja, jotka nostavat potentiaalisen tuotannon uraa, ja niiden varaan nojautuen voisimme valita ekspansiivisemman finanssipolitiikan. Näin voisimme lääkitä sekä tarjonta- että kysyntäongelmaamme.
Työvoiman tarjontaan näyttää Suomessa vaikuttavan demografisen kehityksen lisäksi työmarkkinatilanne; työllisyyden parantuessa myös tarjonta kasvaa. 1990-luvun lamavuosina tarjonta romahti kun työllisyys heikkeni. Työllisyys supistui noi 450.000 henkeä ja tarjonta noin 130.000 (tarjonnan kysyntäjousto oli siten noin 0,3). Vuosina 1995-2008 työllisyys taas lisääntyi noin 500.000 hengellä ja tarjontakin kasvoi noin 240.000 henkeä. Työikäisen väestön kasvu 1995-2008 oli noin 190.000.
Vuoden 2008 jälkeen työllisyys ja tarjonta ovat molemmat supistuneet. Työikäinen väestö kasvoi vuoteen 2010 asti, minkä jälkeen se on supistunut noin prosentilla. Voisi kuvitella, että kansainvälisen työvoiman liikkuvuuden lisäännyttyä tarjonta reagoisi aiempaa enemmän työvoiman kysyntään.
Hyvä Haaparanta
Hienoa, että järki alkaa voittaa ja ymmärrämme, että kokonaiskysynnän lasku yhdessä laajenevan digitalisaation kanssa synnyttää työttömyyttä, varsinkin perinteisille aloille, ennen kuin taas keksitään uusia arvoa tuottavia työpaikkoja ihmisille
AAA:lla ei työtön saa makkaraa leivän päälle. Kansallisen valuutan devalvoinnin kautta syntyvän vientiteollisuuden kilpailukyvyn paranemisen myötä kylläkin.
Kollegat käyvät mielenkiintoista debattia, mutta työvoimaosuus on hiukan huono mittari työvoiman tarjonnalle. Ei-työlliset voivat olla työttömiä ja kuulua työvoimaan tai olla työvoiman ulkopuolella mm. työttömyysturvan ja muiden sosiaalietuuksien suhteesta riippuen. Työvoiman tarjonnan kannalta tällä ei välttämättä ole juuri merkitystä, kummastakin ryhmästä työllistyy ihmisiä, kun työta on tarjolla.
Työllisyys- ja työttömyysasteita sekä työvoimaosuuksia ikäryhmittäin ja maakunnittain löytyy muuten Työvoimatutkimuksen verkkotietokannasta vuodesta 1998 lähtien
http://193.166.171.75/database/StatFin/Tym/tyti/tyti_fi.asp
Kysyntä tosiaan on vaikuttanut tarjontaan. Tosin Suomessa on myös ollut samaan aikaan jo 1990-luvulta asti jatkunut trendi, jossa työaikaa lyhennetään. Esimerkiksi kuvio 25, sivulla 31 alla olevaa linkkiä kuvaa lääkärikunnan nykyistä osa-aikaismäärää:
http://www.laakariliitto.fi/site/assets/files/1268/ll_vuositil13_net1_130909.pdf
Alalla on työvoimapulaa, eli osa-aikaisuus on työntekijöiden omasta toiveesta johtuvaa. 1990-luvun puolivälissä osa-aikaisten määrä liikkui 5 prosentin tasolla, nykyisin keskimäärin 18 prosenttia lääkäreistä on osa-aikatyössä. Yksityisillä lääkäriasemilla työskentelevistä jo peräti 33 prosenttia tekee osa-aikatyötä ja julkisen terveydenhoidon terveyskeskuksissa 21 %, kun taas valtion virastoissa ja yliopistoissa työskentelevässä lääkärikunnassa osa-aikatöitä tekevien osuus on alin, 9-10 %.
Sama trendi on ollut muillakin aloilla. Etenkin keskimääräistä paremmin palkatuilla aloilla osa-aikaisen työvoiman osuus on kasvanut huomattavasti viimeisen 20 vuoden aikana. Eli samaan aikaan kun työvoiman kysynnän alenema on alentanut työvoiman tarjontaa, on ollut myös menossa työvoiman tarjontaa alentavia itsenäisiäkin trendejä.
Eikö työvoiman kysynnän aleneminen kuitenkin muodosta siemenen työvoiman tarjontaongelmalle eli toisin sanoen pitkään jatkunut työttömyys tai työmarkkinoiden ulkopuolella olo muodostavat hiljalleen korkeamman esteen työmarkkinoille paluulle ja henkilö ei ole enää tiedoiltaan ja taidoiltaan työmarkkinoita kiinnostavaa ainesta? Käsittääkseni näin kävi 90-alun laman aikaan, jolloin nopeasti kasvanut työttömyys oli alkuun luonnollisesti suhdannetyöttömyyttä, mutta muodostui hiljalleen rakenteelliseksi ongelmaksi. Nyt kun elämme hitaan kasvun/nollakasvun aikaa, kai meillä on olemassa korkea riski, että työvoiman tarjontaan muodostuu hiljalleen rakenteellinen ongelma. Tämä tosin on siis hieman eri asia, kuin tässä blogissa mainittu, sillä kyse ei olisi niinkään työvoiman tarjonnan niukkuudesta, kuin siitä, että työmarkkinoilta sivuun jääneet eivät hiljalleen enää kelpaa töihin.
Setelirahoitusta peliin ja kokonaiskysyntä kasvuun!
AAA. Suomessa työvoimakysyntää on lähinnä ilmaistyövoimasta, puhelinmyyjistä ja kaupustelijoista. Kaikki nuo työt pitäisi lailla kieltää jonkinlaisena kiusantekona.