Kuten kaikki tietävät, Kreikan julkinen talous on epätasapainossa. Mutta kuinka pahasti se on epätasapainossa ja miten sitä arvioidaan?
Julkinen velka ei voi loputtomasti kasvaa suhteessa kansantalouden kokoon ilman, että sijoittajat hermostuvat. Siksi julkisen talouden velkaantumista arvioidaan yleensä kysymällä, kuinka paljon veroja pitäisi kiristää tai menoja leikata, jotta julkinen velka suhteessa bkt:hen saataisiin edes vakiintumaan.
Omat tupakkiaskinkansilaskelmani menevät seuraavasti. Kreikan pidempien valtionlainojen korot ovat markkinoilla nyt noin 6 % vuodessa. OECD arvioi Kreikalla olevan kohta julkista velkaa noin 130 % bkt:stä. Oletetaan, aika optimisesti, että Kreikan talous alkaa pian kasvaa nimellisesti 4 % vuodessa (esim. 2 % inflaatiota ja 2 % reaalikasvua). Jotta velka suhteessa bkt:hen ei edelleen kasvaisi, Kreikan ns. perusjäämän - eli julkisen sektorin tulojen ja ilman korkokuluja laskettujen menojen erotuksen - pitäisi näillä oletuksilla olla 2,6 % bkt:stä. Tällöin velkasumma siis edelleen kasvaisi mutta vain samaa vauhtia kuin kansantalouskin.
OECD:n viimeisimmän arvion mukaan Kreikan suhdanteista korjattu perusjäämä oli viime vuonna -6 % suhteessa bkt:hen. (Suhdannekorjaamaton budjettijäämä joka sisältää myös korkomenot, on noin -13 % bkt:stä.) Velan vakiinnuttaminen suhteessa bkt:hen edellyttäisi siis, että perusjäämä nousee lähes 9 prosenttiyksikköä. Eli kokonaisveroastetta (verojen osuutta kansantulosta) pitäisi nostaa pysyvästi noin 9 prosenttiyksikköä. Vaihtoehtona ovat tietysti rajut menoleikkaukset.
Kreikkaa vaivaa lisäksi pitkään jatkunut ja suuri vaihtotaseen vaje, mikä viittaa huonoon hintakilpailukykyyn. Sen korjaaminen rahaliiton puitteissa edellyttäisi sisäistä devalvaatiota. Verojen kiristämisen tai menojen leikkausten lisäksi kreikkalaisten pitäisi siis niellä vielä palkkojen laskukin.
Kreikan mahdollisuudet tasapainottaa julkinen taloutensa ja hoitaa velkansa riippuvat paljon korkokehityksestä. Jos korot nousevat edelleen, Kreikan julkinen talous näyttää vastaavasti tätäkin heikommalta. Toisaalta muut EU- tai euromaat voisivat helpottaa Kreikan tilannetta huomattavasti lupaamalla selkeästi, että ne vastaavat Kreikan veloista. Sen seurauksena Kreikan lainakorot laskisivat usealla prosenttiyksiköllä. Kreikka säästäisi nykyisiin korkoihin verrattuna vuosittain summan, joka olisi helposti 3-4 % bkt:stä.
EU-maiden lupaus vastata Kreikan veloista ei välttämättä maksaisi mitään, jos Kreikka sen avulla saisi julkisen taloutensa tasapainoon. Mutta todennäköisyys sille, että lupaus jouduttaisiin kuitenkin lopulta lunastamaan, on aika suuri.
Avainsanat: Julkinen velka, Kreikka
Aihealueet: Julkinen talous, Makro, Rahoitus
Okei, tuli kommunikaatiokatkos. Tarkoitimme eri vaikutuksia. Tarkoitin siis kysyntää Kreikassa. Kreikan sisäisessä devalvaatiossa WV:n kysyntä (Kreikassa) ei vaihdu Toyotaan, mutta Saksan sis. revalvaatiossa WV:n kysyntä (Kreikassa) vaihtuu Toyotaan. Mutta tuossa sinun tarkoittamassasi mielessä siis totta, vaikutus symmetrinen.
Tuo späämmibotin esto ei oikein meinaa toimia.
Aiemmin ole puhe sisäisistä devalvaatiosta ja revalvaatiosta ja niiden vaikutuksista vaihtotaseeseen. Tällöin kirjoitin: “Mitä sisäiseen devalvaation tai revalvaatioon tulee niin: on, jos nyt ei kummallista niin aikakin, epäsymmetristä sanoa, että sisäinen devalvaatio Kreikalle muttei sisäistä revalvaatio[ta] Saksalle. Samat mainitut tulo- ja substituutiovaikutukset muiden maiden hyödykkeiden kysynnälle on molemmilla.”
Johon Ilari kommentoi: ”Molemmilla nimenomaan ei ole sama substituutiovaikutus: sisäisessä devalvaatiossa myös muista maista tulevien tuotteiden kysyntä laskee (esim. Japanilaisten autojen).”
Taisin oikaista yhden mutkan liikaa: Koska devalvaatio ja revalvaatio siirtävät reaalista valuuttakurssia eri suuntiin, myös substituutiovaikutukset ovat erisuuntaisia. Sisäisen devalvaation substituutiovaikutus on Kreikassa siirtymä ulkomaisesta salaattijuustosta kotimaiseen feta-juustoon ja sisäinen revalvaation substituutiovaikutus Saksassa on siirtymä VW:stä Toyotaan. Näin vaikutus on symmetrinen, kun eri etumerkit otetaan huomioon.
“Mitä sisäiseen devalvaation tai revalvaatioon tulee niin: on, jos nyt ei kummallista niin aikakin, epäsymmetristä sanoa, että sisäinen devalvaatio Kreikalle muttei sisäistä revalvaatio Saksalle. Samat mainitut tulo- ja substituutiovaikutukset muiden maiden hyödykkeiden kysynnälle on molemmilla.”
Molemmilla nimenomaan ei ole sama substituutiovaikutus: sisäisessä devalvaatiossa myös muista maista tulevien tuotteiden kysyntä laskee (esim. Japanilaisten autojen).
Juha Tervala:
Toimiiko tämä muutenkin kuin valtioiden tasolla? Esim. yksittäisten ihmisten, yritysten, kaupunkien tai maanosien kesken?
Jos kyllä, niin olisko sinusta esim. järkevää sanoa, että minun talous on epätasapainossa, kun minun vaihtotase on noin 50% ylijäämäinen muun maailman kanssa?
Jos ei, niin miksi valtio on se yksikkö, missä vaihtotaseen ali- tai ylijäämä kertoo talouden epätasapainosta, mutta muissa skaaloissa ei?
Kirjoitin aiemmin:”Vaikka vaihtotaseen painuminen pahasti alijäämäiseksi on hyvä merkki talouden epätasapainosta, ei vaihtotaseen rakenteellista ylijäämää voida mitenkään automaattisesti pitää onnistumisen mittarina.
Johon AB kommentoi: ”Tulkitsenko oikein: vaihtotase ei sano menestymisestä mitään. Jos se on pahasti ali- tai ylijäämäinen se merkki vaihtotaseen [talouden?] epätasapainosta. Minä olen käsittänyt, että tämä olisi järkevä tapa ajatella vaihtotasetta.”
Poikkeuksia lukuun ottamatta, suuria vaihtotaseen ali- ja ylijäämiä voidaan - perustellusti - tulkita talouden epätasapainona. Juuri siksi en näe vaihtotaseen suurta ylijäämääkään mitenkään hyvyyden merkkinä. Poikkeuksena voi olla öljyntuottaja, joka öljyn hinnan ollessa korkea (väliaikaisesti) säästää paljon (vaihtotaseen suuri ylijäämä).
AB: ” Jos nyt oletetaan, että ongelmissa euroalueelta olis pelkästään Espanja ja Kreikka, niin onko hintojen sopeuttaminen alaspäin suhteessa niin kivuliasta, että enemmistön kannattaisi mieluummin sopeuttaa hintojaan ylöspäin?”
Mutta euroalueen inflaatiotavoite antaa mahdollisuuden sopeutumiseen molemmin keinoin ilman erityistä hintojen sopeuttamista ylöspäin. Jos ylijäämämaiden inflaation olisi 10 v tavoitteessa (2 %) ja Espanjan ja Kreikan hintataso vakio, niin Espanja ja Kreikka kokisivat noin 20 prossan sisäisen devalvaation. Tämä tosin voi olla liian pitkä tie. Joten kombinaatio: aluksi sisäinen devalvaatio ja sitten 10 v ilman palkankorotuksia voisi olla suotavampi tie.
Ilari kirjoitti: ”Tuon väestönikääntymisen lisäksi ainakin Suomelle vaihtotaseen ylijäämä on varmaankin tärkeää siksi, että kotimainen kysyntä ei riitä pitämään kaikkia töissä.”
(Tämä on tulkinta) Vaihtotaseen ylijäämä viennin romahtaessa ei voi olla muuta kuin merkki liian pienestä kotimaisesta kulutuksesta (eli liiallisesta säästämisestä). Tai toisin sanottuna: liian pieni kotimainen kysyntä Suomessa (ja Saksassa) heijastuu vaihtotaseen ylijäämänä. Kumminpäin tahansa asian näkee: kotimaista kysyntää ei siis ole riittävästi pitämään kaikkia töissä.
Ilari: En tiedä säästetäänkö noissa maissa [Saksa, Hollanti & Suomii] silti. Esim. Suomessa velkaantumisaste on ennätyskorkealla ja myös valtio on todella velkaantunut, kiitos Kataisen elvytyspolitiikan.
Sanotaan nyt vaikka, että: maiden nettomääräisen säästämisen on pakko olla positiivinen, sitähän vaihtotaseen ylijäämä kertoo. Suomi on kuitenkin nettomääräinen säästäjä nytkin. Valtion ja kotitalouksien bruttovelat ovat toinen juttu, mutta Suomen talous on silti nettomääräinen säästäjä, siinä missä Saksa ja Hollanti.
Mitä sisäiseen devalvaation tai revalvaatioon tulee niin: on, jos nyt ei kummallista niin aikakin, epäsymmetristä sanoa, että sisäinen devalvaatio Kreikalle muttei sisäistä revalvaatio Saksalle. Samat mainitut tulo- ja substituutiovaikutukset muiden maiden hyödykkeiden kysynnälle on molemmilla.
Lopuksi:
Q: Mitä eroa on Angelina Joliella ja vaihtotaseella?
A: Angelina Jolie on oikeastaan tarpeeton, mutta seksikäs ja paljon huomiota saava. Vaihtotase on taas oleellinen, mutta täysin unohdettu aihe.
“Japanilla on vuosikymmeniä ollut vaihtotaseen ylijäämä, onko tänä merkki siitä, että maalle menee hyvin.”
Japanilaiset kuluttajat ovat löytäneet mielestäni jonkinlaisen taloudellisen zenin tai nirvanan: työttömyys on (näin Eurooppaan verrattuna) matala ja kuluttajat voivat kuluttaa sen verran mikä tekee heidät onnellisiksi. Ei kai se niin kamalaa ole, jos talous ei kasva ja hinnat laskee.
“Edward Prescott ei taatusti ole koskaan - omasta mielestään - ollut väärässä. Me loput olemme erehtyväisiä ja samalla oppivaisia.”
Pirun Prescott, hehe. Eivätkö ylimieliset ekonomistit olekin ärsyttäviä?
“Miksi Saksan pitäisi vain viedä ja viedä ilman vastaavaa kulutusta? Sanottuani tähän tunnustan, että Saksan (ja Suomen) väestönikääntyminen oikeuttaa säästämisen (vaihtotaseen ylijäämän). Mutta miksi Saksan, Hollannin ja Suomen pitää keskellä vakavinta taantumaa sitten WWII:n säästää?”
Tuon väestönikääntymisen lisäksi ainakin Suomelle vaihtotaseen ylijäämä on varmaankin tärkeää siksi, että kotimainen kysyntä ei riitä pitämään kaikkia töissä. En tiedä säästetäänkö noissa maissa silti. Esim. Suomessa velkaantumisaste on ennätyskorkealla ja myös valtio on todella velkaantunut, kiitos Kataisen elvytyspolitiikan.
“Nyt tarvitaan siis Kreikan sisäinen devalvaatio suhteessa muihin euromaihin. Kreikan (ja kaikkien muiden alijäämämaiden), tietyn suuruinen, suhteellisten hintojen lasku voi tapahtua isolla sisäisellä devalvaatiolla. Tai pienemmällä sisäisellä devalvaatiolla, jos muiden euromaiden kustannukset nousevat. Molemmissa tapauksissa Saksan ja Kreikan suhteellinen hintakilpailukyky muuttuu saman verran.”
Revalvaatiolla on pari ongelmaa, joiden vuoksi en pidä sitä kovinkaan tehokkaana ratkaisuna. Ajatellaan vaikkapa Saksaa ja Suomea (joka liittyi alijäämäisten vaihtotaseiden kerhoon hiljattain): Jos Saksassa tehdään sisäinen revalvaatio, niin se
a) heikentää Suomalaisten vientituotteiden kysyntää Saksassa: yritysten kannattavuus heikkenee ja täten investointihalukkuus. Suomalaiset vientituotteet ovat suurelta osin investointihyödykkeitä.
b) ei välttämättä laske tuontihyödykkeiden kysyntää Suomessa, jos Saksalaisten hyödykkeiden substituutit ovat myös ulkomaalaisia: esim. Saksalaisten autojen sijaan aletaan ostaa Japanilaisia.
Juuri tuota sisäistä devalvaatiota pidin itsekin järkevämpänä (ja vähemmän itsetuhoisena) ratkaisuna. Sillä vaan voisi olla (ainakin lyhyellä aikavälillä) tuhoisat vaikutukset Kreikan julkiselle taloudelle. Myös käytännön toteutus on aika hankala, valtio ei oikeastaan voi vaikuttaa kuin julkisen sektorin palkkoihin. Ainakin Kreikassahan valtion työntekijöiden palkkoja on jo alennettu.
“Akateeminen blogi (miksi muuten nimi on niin jäykkä?) on onnistunut saamaan aikaan taloutta koskevaa kirjoittelua, hyvä niin!”
Näin on. Etenkin eriävät mielipiteet on hyviä, sillä ne auttavat löytämään aukkoja omassa logiikassa.
Juha Tervala:
Tulkitsenko oikein: vaihtotase ei sano menestymisestä mitään. Jos se on pahasti ali- tai ylijäämäinen se merkki vaihtotaseen epätasapainosta. Minä olen käsittänyt, että tämä olisi järkevä tapa ajatella vaihtotasetta.
Päteeks tää pelkästään valtioden tasolla vai myös pienemmissä yksiköissä (tai isommissa?!)? (Esim. maanosien, kaupunkien, yritysten tai yksilöiden välillä.) Jos ei, niin miksi ei?
Tai ok, mitä tarkoitat sanalla pitäisi? Sitä, että jos maat ovat muuten täysin identtisiä? Eli teitkö normatiivisen vai positiivisen väitteen?
Vielä vähän tästä vastuukysymyksestä: meillä on vaihtoehtona, että ongelmissa olevat taloudet sopeuttavat hintojaan, tai että ongelmattomat taloudet sopeuttavat tai että molemmat sopeuttavat. Olettaisin, että se mikä “tie” valitaan riippuu sekä siitä mikä aiheuttaa vähiten haittaa hyvinvoinnille nyt ja mitä vaikutuksia sillä on hyvinvoinnille tulevaisuudessa.
Tähän välittömään hyvinvointivaikutukseen vaikuttaa kai se, että kuinka moni joutuu kärsimään ja miten paljon. Jos nyt oletetaan, että ongelmissa euroalueelta olis pelkästään Espanja ja Kreikka, niin onko hintojen sopeuttaminen alaspäin suhteessa niin kivuliasta, että enemmistön kannattaisi mieluummin sopeuttaa hintojaan ylöspäin?
Pitemmän aikavälin vaikutuksia hyvinvoinnille voidaan sitten miettiä ainakin siltä kannalta, että jos ongelmattomat valtiot sopeuttavat omia hintojaan tai kantavat ainakin osan taakasta tämä vähentää valtioden kannustimia hoitaa asiansa kunnolla, koska he voivat ulkoistaa osan haitoista muiden valtioiden kannettavaksi.
Pelkona on, että jutusta tulee pitkä, mutta kun kerran aiheeseen on tarttunut…
I: “Hitsi kun meillä menee hyvin, vaihtotase on todella ylijäämäinen.”
On vaikea ymmärtää, miksi vaihtotaseen ylijäämä olisi merkki siitä, että menee hyvin. Japanilla on vuosikymmeniä ollut vaihtotaseen ylijäämä, onko tänä merkki siitä, että maalle menee hyvin. Vaikka vaihtotaseen painuminen pahasti alijäämäiseksi on hyvä merkki talouden epätasapainosta, ei vaihtotaseen rakenteellista ylijäämää voida mitenkään automaattisesti pitää onnistumisen mittarina. Reaalisen valuuttakurssin sopeutuminen on aina ollut tärkeä talouden ulkoisen tasapainon (vaihtotaseen) sopeutumiskeino. Ei euro poista sitä mihinkään.
I: ” Niin, typerä on melko kärjistetty sana, mutta pysyn sanojeni takana. “Hitsi kun meillä menee hyvin, vaihtotase on todella ylijäämäinen. Harmi kun nuo ulkomaalaiset ostavat meidän tuotteita, pitäisikö nostaa palkkatasoa?” Eikö kuulosta typerälle? Minusta kuulostaa.”
Ei kuulosta typerältä. Oliko Adam Smith joka sanoi ”tuotannon lopullinen tarkoitus on kulutus”? Miksi maa olisi yhtään erilainen? Miksi Saksan pitäisi vain viedä ja viedä ilman vastaavaa kulutusta? Sanottuani tähän tunnustan, että Saksan (ja Suomen) väestönikääntyminen oikeuttaa säästämisen (vaihtotaseen ylijäämän). Mutta miksi Saksan, Hollannin ja Suomen pitää keskellä vakavinta taantumaa sitten WWII:n säästää? Toiseksi, kun maan vienti vetää - kelluvassa valuuttakurssijärjestelmässä - reaalipalkat nousevat (ulkomaisten tuotteiden suhteellisten ihtojen laskiessa) nimellisen valuuttakurssin vahvistuessa. Joten kun nuo ulkomaalaiset ostavat meidän tuotteita, meidän palkka palkkataso nousee automaattisesti. Kun tätä mekanismia ei ole, niin palkkojen pitää sopeutua.
I: ”Tiedätkö yhtään loistavaa ekonomistia, joka ei olisi joskus ollut väärässä?”
Edward Prescott ei taatusti ole koskaan - omasta mielestään - ollut väärässä. Me loput olemme erehtyväisiä ja samalla oppivaisia.
I: ”Kreikan kannalta Saksa on erittäin tärkeä maa: yli 12 % tuonnista tulee Saksasta ja yli 10 % viennistä menee sinne. Mielestäni ajatus “nostetaan saksalaisten palkkoja, niin he ostavat kreikkalaisia tuotteita” ei ole kovinkaan uskottava, eli en usko että se toimii käytännössä. Sen merkitys Kreikan talouskasvulle olisi joka tapauksessa pieni, koska Kreikka ei varsinaisesti elä viennistä. Kreikkalaisten intoon ostaa saksalaisia tuotteita se saattaisi vaikuttaa pidemmässä juoksussa, jos inflaatio alkaa laukata. Luulen silti, että sen vaikutus vaihtotaseeseen saattaa olla suhteellisen pieni, ei se ainakaan sitä “tasapainoittaisi”.
Kyse ei ole ainoastaan Saksasta ja Kreikasta; journalistilla on oikeus oikoa mutkia. Joka tapauksessa: euroalueella vaihtotaseelta ylijäämäisten maiden inflaation tulisi olla alijäämämaiden inflaatiota nopeampaa. Nettovienti kasvaa reaalisen valuuttakurssin heiketessä, tätä seikka vastaan on vaikea taistella.
I :”Minkä takia noiden maiden pitäisi nostaa (laskea) palkkatasoa? Mikä velvoittaa saksalaisia heikentämään omaa kilpailukykyään? Eikös vapaa kilpailu ole kapitalismia? Kreikkalaiset ovat itse heikentäneet omaa kilpailukykyään takavuosien palkankorotuksilla, joten onko reilua että saksalaisten pitäisi tehdä sama?”
Nyt on hyvä tehdä selväksi, että puhutaan hintakilpailukyvystä (ei siis reaalisesta kilpailukyvystä). Tämä on täysin suhteellinen asia.
Tietyksi, kreikkalaiset (kuten mm. espanjalaiset) ovat tuhonneet talouden sisäisellä revalvaatiolla 2000-luvulla. Nyt tarvitaan siis Kreikan sisäinen devalvaatio suhteessa muihin euromaihin. Kreikan (ja kaikkien muiden alijäämämaiden), tietyn suuruinen, suhteellisten hintojen lasku voi tapahtua isolla sisäisellä devalvaatiolla. Tai pienemmällä sisäisellä devalvaatiolla, jos muiden euromaiden kustannukset nousevat. Molemmissa tapauksissa Saksan ja Kreikan suhteellinen hintakilpailukyky muuttuu saman verran.
Pidetään kuitenkin vielä mielessä vielä seuraavat kaksi asiaa: (i) vaihtotaseen vajetta vastaa aina toisen maan vaihtotaseen ylijäämä ja (ii) pitkäaikainen ja odotettu devalvaatio on taloudelle pahasti. Ehkä osin näistä syistä Wolf kannattaa Saksan sisäistä revalvaatiota? Jos näin toimitaan, tulee alijäämämaiden toteuttaa pienempi sisäinen devalvaatio. Ja kun pitää mielessä kuinka hitaita ja kivuliaita sisäiset devalvaatiot ovat länsimaissa, olisi syytä ehkä valita toinen vaihtoehto.
Sanottuani tämän, on kuitenkin syytä pitää mielessä, että talouden sisäisen tasapainon kannalta sisäinen revalvaatio ei ole tähän tilanteeseen se ykkösvaihtoehto. Kysyntää lisäävää talouspolitiikka, joka lisää kulutusta, painaen vaihtotaseen vajeen pienemmäksi olisi - ehkä - parempi vaihtoehto.
I: ”Maailmassa on lisäksi muutakin kilpailua kuin EU:n sisäinen. Oman kilpailukyvyn heikentäminen olisi varma tapa saada tehtaat siirtymään Kiinaan ja Itä-Eurooppaan pidemmässä juoksussa.”
Tietysti, ei tässä ole mitään epäselvää, mutta nimellinen valuuttakurssi suhteessa euroalueen ulkopuolelle kelluu. Siten euroalueen sisällä reaalisten valuuttakurssimuutokset tulee tehdä inflaation kautta. Ja Wolf ja allekirjoittanut ovat puhuneet euroalueen sisäisistä tekijöistä.
I: ”Olisin myös toivonut todisteita sisäisen revalvaation (tai devalvaation) toimivuudesta käytännössä, kyseessähän on vain teoria.”
J-käyrässä on kyse nimenomaan reaalisen (!) valuuttakurssin ja vaihtotaseen suhteesta, vaikka se usein vain valuuttakurssin ja vaihtotaseen suhteena esitetäänkin. Ja tälle on runsaasti evidenssiä: reaalisen valuuttakurssin devalvoituminen parantaa vaihtotasetta noin 6-12 kk:n viiveellä. Kirjan sivuilla 464-465 on puhe J-käyrästä:
http://books.google.fi/books?id=L5DaCeXtNq0C&lpg=PP1&dq=International%20economics%3A%20theory%20and%20policy&pg=PP1#v=onepage&q=&f=false
Q: Tiiätkö muuten miks Saksan vaihtotase olis liian ylijäämäinen? Tai oikeestaan mitä se ees tarkoitaa, että vaihtotase on liian ylijäämäinen?
En ole missään puhunut ”liian ylijäämäisestä” vaihtotaseesta. En lähde ruotimaan muiden sanomisia.
Akateeminen blogi (miksi muuten nimi on niin jäykkä?) on onnistunut saamaan aikaan taloutta koskevaa kirjoittelua, hyvä niin!
“On, heti tämän kirjoituksen alapuolella on vielä typerämpi kirjoitus: vailla mitään perusteita, moititaan FT:n loistavaa ekonomistia typeryyksien kirjoittajaksi.”
Niin, typerä on melko kärjistetty sana, mutta pysyn sanojeni takana. “Hitsi kun meillä menee hyvin, vaihtotase on todella ylijäämäinen. Harmi kun nuo ulkomaalaiset ostavat meidän tuotteita, pitäisikö nostaa palkkatasoa?” Eikö kuulosta typerälle? Minusta kuulostaa.
Tiedätkö yhtään loistavaa ekonomistia, joka ei olisi joskus ollut väärässä? Pyrin yleensä olemaan lähdekriittinen enkä usko jotakin asiaa faktaksi vain siksi, että FT:ssä lukee niin, ihan sama miten hyvä ekonomisti Wolf on.
Kreikan kannalta Saksa on erittäin tärkeä maa: yli 12 % tuonnista tulee Saksasta ja yli 10 % viennistä menee sinne. Mielestäni ajatus “nostetaan saksalaisten palkkoja, niin he ostavat kreikkalaisia tuotteita” ei ole kovinkaan uskottava, eli en usko että se toimii käytännössä. Sen merkitys Kreikan talouskasvulle olisi joka tapauksessa pieni, koska Kreikka ei varsinaisesti elä viennistä. Kreikkalaisten intoon ostaa saksalaisia tuotteita se saattaisi vaikuttaa pidemmässä juoksussa, jos inflaatio alkaa laukata. Luulen silti, että sen vaikutus vaihtotaseeseen saattaa olla suhteellisen pieni, ei se ainakaan sitä “tasapainoittaisi”.
“Näin ollen maiden, joilla on vaihtotaseen ylijäämä (alijäämä), tulisi toteuttaa sisäinen revalvaatio (devalvaatio), eli nostaa (laskea) palkkatasoa suhteessa muihin maihin.”
Teoria on minulle tuttu, kiitos vain selväkielisestä selostuksesta. Minkä takia noiden maiden pitäisi nostaa (laskea) palkkatasoa? Mikä velvoittaa saksalaisia heikentämään omaa kilpailukykyään? Eikös vapaa kilpailu ole kapitalismia? Kreikkalaiset ovat itse heikentäneet omaa kilpailukykyään takavuosien palkankorotuksilla, joten onko reilua että saksalaisten pitäisi tehdä sama?
Maailmassa on lisäksi muutakin kilpailua kuin EU:n sisäinen. Oman kilpailukyvyn heikentäminen olisi varma tapa saada tehtaat siirtymään Kiinaan ja Itä-Eurooppaan pidemmässä juoksussa. Olisin myös toivonut todisteita sisäisen revalvaation (tai devalvaation) toimivuudesta käytännössä, kyseessähän on vain teoria.
“Juha Tervala: Tiiätkö muuten miks Saksan vaihtotase olis liian ylijäämäinen? Tai oikeestaan mitä se ees tarkoitaa, että vaihtotase on liian ylijäämäinen?”
Hyviä kysymyksiä.
Juha Tervala: Tiiätkö muuten miks Saksan vaihtotase olis liian ylijäämäinen? Tai oikeestaan mitä se ees tarkoitaa, että vaihtotase on liian ylijäämäinen?
Kansainvälinen makrotaloustiede se vasta vaikeaa onkin.
Ilari kirjoitti: “Martin Wolfin ratkaisu euro-alueen ongelmiin on karkeasti se, että Saksan pitäisi heikentää kilpailukykyään esim. nostamalla palkkatasoa. Onko kukaan koskaan kuullut mitään typerämpää?”
On, heti tämän kirjoituksen alapuolella on vielä typerämpi kirjoitus: vailla mitään perusteita, moititaan FT:n loistavaa ekonomistia typeryyksien kirjoittajaksi.
Mitkä onkaan lääke vaihtotaseen vajeeseen? Reaalisen valuuttakurssin devalvaatio. Mikä on taas lääke vaihtotaseen ylijäämään? Reaalisen valuuttakurssin revalvaatio. Näin talouden tuotanto ja kulutus tasapainottuvat.
Ja kun on kyse euroalueen sisäisistä vaihtotaseen epätasapainoista, ei voida käyttää nimellisen valuuttakurssin sopeuttamista. Siksi ainoaksi sopeutumiskeinoksi jää inflaatioerot. Näin ollen maiden, joilla on vaihtotaseen ylijäämä (alijäämä), tulisi toteuttaa sisäinen revalvaatio (devalvaatio), eli nostaa (laskea) palkkatasoa suhteessa muihin maihin. Eli Wolfin analyysi on täysin järkevää – vaihtotaseen kannalta. Lisäksi tämä analyysi on täysin klassista, eikä sidoksissa IS-LM-mallin tai keynesiläisyyteen.
Onko suomalaisilla ekonomisteilla mielipiteitä tästä:
http://blogs.ft.com/economistsforum/2010/03/ft-column-excessive-virtue-can-be-a-vice-for-the-world-economy/
Martin Wolfin ratkaisu euro-alueen ongelmiin on karkeasti se, että Saksan pitäisi heikentää kilpailukykyään esim. nostamalla palkkatasoa.
Onko kukaan koskaan kuullut mitään typerämpää? Wolfin kirjoituksista kyllä usein paistaa se, että mies on käynyt yliopiston joskus 30-luvulla, sen verran vanhentuneita ja keynesläisiä näkemyksiä hänellä on. Mutta tämä on jo kaiken huippu. Eikö IS-LM-malli ja muu vanhanaikainen taloustiede pitäisi jo kieltää lailla?
Oma näkemykseni on, että koko euro-alueen pitäisi parantaa omaa kilpailukykyään, jotta päästäisiin pitkän aikavälin ratkaisuun. Saksan (ja Hollannin ja jne.) olisi luultavasti kannattavampaa erota eurosta, kuin heikentää omaa kilpailukykyään.
Ilari Puranen:
Kyllä, se minkälaisia seurauksia velan laiminlyömisetä seuraa,
riippuu varmasti paljon valtiosta ja sen tilanteesta. Mutta sijoittajat eivät pysty järjestämään valtiolle sellaista rangaistusta, että se eristettäisiin lopullisesti kv. rahoitusmarkkinoista.
Velan laiminlyöminen voi olla valtion omien etujen mukaista koska seuraukset siitä eivät ole ikuisia tai katastrofaalisia. Sijoittajat ymmärtävät tämän ja vaativat rahalleen vastaavasti parempaa korkoa. Juuri sen vuoksi korot nousevat niin herkästi kun luottamus maan talouspolitiikkaan alkaa horjua. Ja nousevat korot taas tekevät velan laiminlyömisestä entistä houkuttelevamman vaihtoehdon…
Se mitä Kotlikoff linkittämässäsi artikkelissa ehdottaa on ns. sisäinen devalvaatio. Kotlikoffin ehdotus on kylläkin jonkinlainen ääriversio sisäisestä devalvaatiosta. Sisäisellä devalvaatiolla tarkoitetaan ymmärtääkseni yleensä vain yritysten palkkakustannusten kertaluonteista ja koordinoitua laskemista. Kotlikoff laskisi koordinoidusti myös hyödykkeiden hintoja.
Niku:
“Mutta velan laiminlyömisestä ei seuraa, että maa eristettäisiin lopullisesti kv. rahoitusmarkkinoista.”
Eikös tämä riipu aika pitkälti valtiosta? Eikös esim. Argentiina suljettu pois kansainvälisiltä markkinoilta?
Joku ehdottaa FT:ssä tällaista ratkaisua:
http://blogs.ft.com/economistsforum/2010/02/how-greece-can-devalue-without-devaluing/
Marko,
Espanjan uskottavaan takaamiseen tarvittaisiin jo aika paljon rahaa. EU:n budjetti ei taida riittää.
“Mitä käytännössa tapahtuu jos valtio vaan ilmoittaa, että entisiä velkoja ei makseta? Seuraavana päivänä pyydetään sitten lisää velkaa, joka maksetaan kyllä varmasti takaisin.”
Suurinpiirtein juuri noin. Toki velan laiminlyömisestä voi koitua maalle monenlaisia ongelmia ja vähintäänkin uusi lainaraha voi olla aika kallista. Mutta velan laiminlyömisestä ei seuraa, että maa eristettäisiin lopullisesti kv. rahoitusmarkkinoista. Maailmassa on aika vähän valtioita, jotka eivät olisi koskaan itsenäisyytensä aikana laiminlyöneet lainojaan. Yleensä kysymys ei tosin ole siitä, että velat jätettäisiin kokonaan maksamatta, vaan siitä, että lainanottajavaltio yksipuolisesti muuttaa maksuehtoja.
Devalvaatio on ennen kaikkea tulonsiirto vientisektorille: vientituotteista saadaan aikaisempaa parempi hinta palkkoihin nähden. Jos vientisektorin elpyminen lisää työllisyyttä, niin reaalinen bkt kasvaa.
Nyt kovasti pelätään Kreikan hylkäämisen johtavan siihen, että seuraavaksi pahiten velkaongelmassa paineksivat maat menettäisivät myös lainaajien luottamuksen. (Espanja, Portugal, Italia). Tällaisista peloista tulee helposti itsensä toteuttavia.
Kreikkalaiset ymmärtävät tämän pelon mikä aiheuttaa edellä mm Artturin viittaaman kannustinongelman.
EUn nettomaksajat voisivat ehkä ratkaista molemmat ongelmat kerralla. Ei ilmoiteta Kreikan tukipaketista, tai hylkäämisestä, vaan suurella fanfaarilla ilmoitetaan vain kakkosena riskilistalla olevan maan (ilmeisesti Espanja?) vakauden turvaavista toimista. Tietysti niillä pitäisi olla vastinetta Espanjan taholta, mutta uskon että Espanjan tapauksessa se onnistuisikin.
Tämän jälkeen kreikkalaiset voisivat miettiä millä toimilla he saisivat EUn auttamaan itseään. Voi hyvin olla että ei millään, silloin heidän osakseen jäisi toimia varoittavana esimerkkinä tulevaisuuden kreikoille.
Mitä käytännössa tapahtuu jos valtio vaan ilmoittaa, että entisiä velkoja ei makseta? Seuraavana päivänä pyydetään sitten lisää velkaa, joka maksetaan kyllä varmasti takaisin. Saksalaiset veronmaksajat suuttuvat kreikkalaisille?
“Kreikka ja eräät muut Etelä-Euroopan maat tarvitsisivat devalvaatiota saadakseen viennin vetämään. ”
Devalvaatio on tulonsiirto kuluttajilta tuottajille. Vienti kasvaa & tuonti pienenee & kulutus pienenee. Nimellinen BKT kasvaa, miten käy reaalisen?
EU-maista varisnkin Saksa on Kreikka-ongelman kanssa ikävässä tilanteessa: maan pankit ovat lainoittaneet Kreikkaa runsaasti ja Saksan pitää nyt rientää takuumieheksi Kreikalle, vaikka mitään tekeita ei kai voi olla siitä, että helleenit pitäisivät vastavuoroisesti lupauksensa.
Miksei Saksa (ja EU) vain jätä Kreikaa IMF:n armoille? Olisiko se sittenkin euroalueen kannalta parempi, kun jo nyt tilanne rassaa esimerkiksi just euroa.
Itsenäinen valtio ei voi mennä konkurssiin samassa mielessä kuin yritykset, sillä ei ole olemassa valtioita koskevaa konkurssilainsäädäntöä. Jos valtio ei pysty maksamaan velkojaan, tai ei yksinkertaisesti halua maksaa niitä, se vain jättää velat maksamatta.
Valtionvelan laiminlyömisestä (sovereign default) on lukemattomia esimerkkejä (esim. Venäjä 1998 ja Argentiina 2001 mainitakseni vain pari isompaa ja suhteellisen tuoretta tapausta). Kattava lista löytyy Reinhardtin ja Rogoffin viime vuonna ilmestyneestä kirjasta This time is different.
Kreikka ja eräät muut Etelä-Euroopan maat tarvitsisivat devalvaatiota saadakseen viennin vetämään. Devalvaatio ei auttaisi euromääräisen valtion velan hoitamisessa vaan pikemminkin vaikeuttaisi sitä. Tilanne on aika äärimmäinen esimerkki vaikeuksista, joita rahaliitossa voi tulla ja siinä mielessä tosiaankin hyvin kiinnostava. Kasvu- ja vakaussopimuksen piti estää tällaisen tilanteen syntyminen. Sitä vain ei ole koskaan noudatettu.
Kiinnostava tapaus konkurssikypsästä valtiosta. Yleensähän kun maalla on käytössä itsenäinen rahapolitiikka, poliitikot bailaavat itsensä ulos devalvoimalla. Tässä se ei ole mahdollista EMU:n takia. Mitä käy, jos itsenäinen valtio menee konkurssiin? Onko ennakkotapauksia? Miten Islanti (julkinen velka on 300% GDP:stä) ?
Tuollaiseen lupaukseen pitäisi tietysti liittää erilaisia Kreikan julkista taloutta sitovia rajoituksia. Sillä tavalla toimii kansainvälinen valuuttarahasto. Maan turvautuessa IMF:n rahoitukseen, se samalla luopuu itsenäisestä finanssipolitiikasta.
Niku Määttänen:
Toisaalta mitä kannustimia Kreikkalaisilla poliitikoilla on saada julkinen talous tasapainoon, jos muiden maiden veronmaksajat kuittaavat velat?
Tästä jatkokysymyksenä seuraa sitten, että mitä kannustimia minkään euromaan poliitikoilla on pitää maansa julkinen talous tasapainossa, jos velat voi jättää muiden maksettavaksi?
Voisi tulla aika mielenkiintoisia vaalilupauksia poliitikoilta.