Miten hillitä kotitalouksien velkaantumista?

13.11.2012 Kirjoittanut Niku Määttänen

Antti Tanskasen johtama “makrovalvontatyöryhmä” esitti (monien muiden asioiden lisäksi), että Finanssivalvonnalle annetaan mahdollisuus määrätä asuntolainakatto, joka rajoittaa lainan suuruutta suhteessa asunnon hintaan. Lainakaton tavoitteena olisi hillitä kotitalouksien liialliseksi katsottua velkaantumista ja vaarallisen nopeaksi arvioitua asuntojen hintojen nousua.

Epäilemättä joidenkin kotitalouksien velkaantuminen on huolestuttavaa ainakin kotitalouksien itsensä kannalta. Toisaalta lainakatto saattaa rajoittaa myös järkevästi toimivien kotitalouksien taloudenpitoa. Se hankaloittaisi kulutuksen sopivaa ajoitusta yli elinkaaren ja vähentäisi siten joidenkin kotitalouksien hyvinvointia. On sinänsä ymmärrettävää, että suomalaiset kotitaloudet rahoittavat omistusasuntonsa suurelta osin lainarahalla, sillä eläkesäästäminen hoituu meillä pitkälti lakisääteisen eläkejärjestelmän kautta.

Turvallisempi tapa hillitä kotitalouksien velkaantumista olisi poistaa tarpeettomia velkaantumisen kannustimia.

Ensimmäisenä tulee mieleen omistus- ja vuokra-asumisen verokohtelu. Vuokra-asunnoista peritään pääomatuloveroa, omistusasunnoista ei. Siksi omistusasuminen on jo verotuksellisesti vuokra-asumista edullisempaa. Näin ollen ei pitäisi olla kovin yllättävää, että kotitaloudet ovat valmiita ostamaan asunnon tarvittaessa suurellakin velkavivulla.  Omistusasumisen verotuksen kiristäminen tai vuokra-asumisen verotuksen keventäminen hillitsisi velkaantumista.

Toinen juttu on asuntokauppojen varainsiirtovero. Varovainen nuoripari ostaisi ensin pienen asunnon ja muuttaisi suurempaan vasta kun osa ensimmäistä asuntolainaa on maksettu pois.  Varainsiirtovero tietysti rankaisee tällaisesta toiminnasta. Tämä on yksi varainsiirtoveron ongelma (lisää varainsiirtoveron kauheudesta täällä, täällä ja täällä.)

Erikoista kyllä, ensiasunnon ostajat on vapautettu varainsiirtoverosta. Tämä tarjoaa vielä lisäporkkanan suuren asuntolainan ottamiseen. Säästetty varainsiirtovero on sitä suurempi, mitä arvokkaamman asunnon ostaa ensiasunnoksi.

Valitettavasti sekä omistusasunnon veroeduille että varainsiirtoverolle tuntuu olevan paljon poliittista tukea. Nykyinen hallitus tosin leikkasi hieman asuntolainojen korkovähennystä mutta toisaalta pääomatuloveron nostaminen kiristää vuokra-asumisen verotusta. Varainsiirtovero puolestaan nousee vuodenvaihteessa.

Avainsanat: ,

Aihealueet: Julkinen talous, Makro

17 kommenttia kirjoitukseen “Miten hillitä kotitalouksien velkaantumista?”

  1. SH kirjoitti:

    Mikähän vaikutus vuokratulon verottomuudella olisi vuokra-asuntojen rakentamiseen. Sehän voisi olla ihan huomattava piristysruiske samalla, kun epäneutraalisuus omistusasumisen kanssa tulisi hoidettua pois päiväjärjestyksestä.

  2. Olli Kärkkäinen kirjoitti:

    Vuokratulon verovapaus kiinteistöveron korotukseen yhdistettynä (kustannusneutraaliuden aikaansaamiseksi) voisi olla asuntotulon verottamista toteuttamiskelpoisempi idea polittisesta näkökulmasta. Tällöin äänestäjille ei tarvitsisi myydä asuntotulon käsitettä, joka voi olla monille vaikea ymmärtää/hyväksyä.

    Lisäksi vuokratulojen verovapaus johtaisi nykyistä yksinkertaisempaan verojärjestelmään ja asuntotulon verottaminen nykyistä monimutkaisempaan järjestelmään. Tämänkin vuoksi vuokratulojen verovapaus voisi olla näistä kahdesta parempi uudistus.

  3. Austrian kirjoitti:

    Ihmiset mieltävät asumisen kulutukseksi ja sijoitusasunnon ostamisen samanlaiseksi toiminnaksi kuin vaikka osakesäästäminen. Ihmiset eivät miellä että kulutuksesta voi tulla tuloja, koska asumisen rahoittaminen vaatii muita rahatuloja. Ja pörssipelureilta voikin verottaa rahaa pois…:D

    Tilinpidossa laskennallinen tulo oikaistaan laskennallisella kulutuksella.

  4. Niku Määttänen kirjoitti:

    Kyllä, vuokratulon verottomuus (tai vastaava vähennys suoraan vuokralaiselle) saattaisi omistus- ja vuokra-asumisen verotuksellisesti samalle viivalle. Menetetyt verotulot voitaisiin kattaa kiinteistöveroja korottamalla.

  5. Pasi Nygren kirjoitti:

    Ajaisiko vuokratulon verovapaus ja esim. kiinteistöveron roima nosto saman asian. Ei tarvitsisi kauhistella taas uutta veroa ja verotaakka kohdistuisi neutraalisti eri asumismuotoihin.

  6. Kasimir Kaliva kirjoitti:

    Johannes Holmsten kirjoitti:

    “Koka ihmisten on pakko asua. Asunto ei tuota yhtään mitään, mutta se kyllä maksaa aika lailla ja jatkuvasti.
    Sat sapienti!”

    Omistusasunto tuottaa sen hyödyn, että ei tarvitse maksaa vuokraa. Koska ihmisen on pakko asua jossakin, omistusasunnon tuottoa on arvioitava suhteessa vuokra-asumiseen eikä ei-missään asumiseen. Asunto, joka on vuokralla tuottaa valtiolle enemmän veroa kuin asunto, jossa omistaja asuu.

  7. Johannes Holmsten kirjoitti:

    Tuukka Saarimaa kirjoitti:

    Pakko kuitenkin kysyä Johannes Holmstenilta, että miksi omistusasujat ovat valmiita maksamaan asunnoista, jos omistusasunto ei tuota mitään (vain virtuaalituloa)?

    Koka ihmisten on pakko asua. Asunto ei tuota yhtään mitään, mutta se kyllä maksaa aika lailla ja jatkuvasti.
    Sat sapienti!

  8. Tuukka Saarimaa kirjoitti:

    Aika yllättävä keskustelu. Vain yksi (!) ihminen, joka kyseenalaistaa omistus- ja vuokra-asumisen verotuksen epäsuhdan. Joko blogin suosio on laskussa tai sitten blogilla on ollut vaikutusta ja kansa sivistyy.

    Pakko kuitenkin kysyä Johannes Holmstenilta, että miksi omistusasujat ovat valmiita maksamaan asunnoista, jos omistusasunto ei tuota mitään (vain virtuaalituloa)? Vuokranantajat saavat vuokratuloa, joten vuokranantajien pitäisi aina voittaa huutokaupassa omistusasujat, jotka eivät saa asunnosta mitään tuottoa. Tällä logiikalla kaikkien asuntojen pitäisi olla vuokranantajien hallussa. Näin ei kuitenkaan ole. Miksi?

  9. Johannes Holmsten kirjoitti:

    Veroteoreetikoiden innolle keksiä uusia, mitä mielikuvituksellisimpia veroja ei näköjään näytä olevan mitään rajaa. Olen kuitenkin aika vakuuttunut siitä, että ne poliittiset puolueet ja poliitikot (sekä vallassa olevat että etenkin valtaan pyrkivät) oman kodin verollepanoa (muista mielikuvitusveroista puhumattakaan) ehdottaessaan ymmärtävät leikkivänsä tulella. Vaaleissa tavataan.

  10. Johannes H. kirjoitti:

    Holmsten, tuo hengitysvertaus ontuu, koska hengittämisellä ei ole hintaa, mutta asumisella on.

    Mutta olen samaa mieltä siitä, että “asuntotulo” ei välttämättä ole se ihanteellisin nimitys. Kirjoitin aiheesta blogissani pari vuotta sitten:
    Asuntotulo ei ole tuloa

  11. Mikko Mustonen kirjoitti:

    Kyllähän hengittämistä jo verotetaan. Sisäänhengitystä tupakan läpi.

  12. Johannes Holmsten kirjoitti:

    Kasimir Kaliva kirjoitti:

    Johannes Holmsten :”Muutenkin asumisen - perustarpeen - verottaminen on yksinkertaisesti täysin hävytöntä.”
    Siispä kannatat vuokratulon muuttamista verovapaaksi? Myös muista perustarpeista ruoka, vaatteet jne. joutuu maksamaan veroa, niin miksi ei myös asumisesta?

    Kirjoitin laskennallisesta eli täysin teoreettisesta, virtuaalisesta ‘vuokratulosta’.
    Jos asumisen verottamista verrataan erilaisten hyödykkeiden arvonlisäveroon, niin sitten yhtä hyvin voitaisiin ruveta verottamaan esim. hengittämistä.

  13. Kasimir Kaliva kirjoitti:

    Johannes Holmsten :”Muutenkin asumisen - perustarpeen - verottaminen on yksinkertaisesti täysin hävytöntä.”
    Siispä kannatat vuokratulon muuttamista verovapaaksi? Myös muista perustarpeista ruoka, vaatteet jne. joutuu maksamaan veroa, niin miksi ei myös asumisesta. Pitää myös hyväksyä, että ihmisillä on erilaiset arvostukset. Henkilö A arvostaa kallista asuntoa ja on valmis maksaa korkeita asumismenoja säästäen samalla muista menoista. Henkilö B taas arvostaa enemmän vapaa-ajan harrastuksia ja on valmis tinkimään asuinmukavuudesta sen vuoksi. Onko reilua, että henkilö B subventoi henkilö A:n kulutusta? Siitä on loppujen lopuksi kysymys.

  14. Johannes Holmsten kirjoitti:

    Käsite ‘asuntotulo’, tai ‘laskennalinen vuokratulo’, jota me siis emme ymmärrä, on malliesimerkki orwellilaisesta uuskielestä. Joutuisimme siis maksamaan reaaliveroa virtuaalitulosta. Yhtä hyvin voidaan väittää, että sairauskuluilta säästyvien terveiden ihmisten ‘terveystulo’ on (toistaiseksi) verovapaata. Muutenkin asumisen - perustarpeen - verottaminen on yksinkertaisesti täysin hävytöntä.

  15. [...] tukijärjestelmä ei ole ainoastaan epäreilu, vaan myös velkaannuttaa kansalaisia turhaan. Kun lainanottoa tuetaan verovähennyksin, houkutus ottaa suuria asuntolainoja kasvaa. Ja [...]

  16. Kasimir Kaliva kirjoitti:

    Omistumisasumisen verosuosimisen poliittinen tuki perustuu siihen, että suurin osa ihmisistä ei ymmärrä sitä. Asuintulon vero on vain liian abstrakti käsite, jotta sillä olisi mahdollisuus poliittisesti mennä läpi. Varainsiirtoveroon taas liittyy “keinottelijat kyykkyyn” -populismia.

  17. Johannes H. kirjoitti:

    Tuossa linkittämässäsi Talouselämän jutussa Katainen toteaa:

    “omistusasumista tuetaan jo nyt monin eri tavoin.”

    Sehän tässä onkin perverssiä. Toisaalta kannustetaan omistusasujiksi, mutta painostetaan olemaan muuttamatta! Varainsiirtoverottomuus ei olisi omistusasumisen “tuki”, vaan muuttamisesta rankaisemisesta luopumista.

    Varainsiirtovero saa asumiskapasiteetin kohdistumaan tehottomasti ja siitä pitäisi luopua. Pitää mainostaa nyt vielä omia kirjoituksia varainsiirtoveron älyttömyydestä:

    http://valmismaa.blogspot.fi/search/label/varainsiirtovero

Vastaa