Alkeita: päästökauppa ja päästövero

28.11.2012 Kirjoittanut Marko Terviö

On kaksi toimivaa ja yksinkertaista tapaa vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä. Päästövero on poliittisesti määrätty kiinteä hinta päästöille, siihen hintaan kuka tahansa saa sitten tuottaa niin paljon saastetta kuin mistä jaksaa maksaa. Päästökauppa taas perustuu poliittisesti määrättyyn kiinteään määrään päästölupia, ne jotka eniten maksavat saavat ostettua päästöluvat itselleen ja hinta on se jolla luvat menevät kaupaksi. Veron ja lupakaupan periaatteellinen ero on mitätön. Jokaista veron tasoa vastaa tietty kokonaismäärä päästölupia, jolla päästään samaan lopputulokseen.

Yksi merkittävä ero veron ja lupakaupan välillä kuitenkin on, sillä epävarmuus päästöjen vähentämisen taloudellisista kustannuksista kanavoituu niissä hyvin eri tavoin.

Seuraavissa kuvissa havainnollistan päästöpolitiikan vaikutusta tilanteessa, jossa on epävarmuutta päästöleikkausten kustannuksista. Musta käyrä on etukäteen odotettu yhteys päästöjen hinnan ja määrän välillä, se on “kysyntäkäyrä” päästöille. Mitä kalliimpaa on saasteyksikön päästäminen saastuttajille (pystyakseli), sitä kalliimmista vähennyskeinoista tulee niille taloudellisesti kannattavia ja sitä pienempi on päästöjen kokonaismäärä (vaaka-akseli). Ja, mitä kalliimpaa on saasteyksikön päästäminen sitä kalliimpia tulee päästöjä aiheuttavista tuotteista, mikä pienentää niiden myyntiä ja sitä kautta päästöjä. Päästökäyrä on siis laskeva käyrä.

Päästökäyrän sijaintia on ennen politiikan käyttöönottoa vaikea tietää, kun ainoa saastuttamisen hinta mitä on ikinä havaittu on nolla. Katkoviivoilla on kuvattu kaksi muuta skenaariota: odotusarvon yläpuolella on tapaus, jossa kustannukset osoittautuvat ennakoitua korkeammiksi, alapuolella taas ennakoitua alhaisemmiksi.

Päästökauppa

figq1

Päästökauppa

Päästökaupan tapauksessa poliittisesti päätettävä numero on liikkeelle laskettavien päästölupien kokonaismäärä Q. Päästölupien markkinahinta asettuu tasolle, jolla luvat menevät kaupaksi. Jos päästöjen vähentämiskustannukset ovat odotettua korkeammalla, tulee markkinahinnasta odotettua korkeampi (P+ > PE), jos taas päästökäyrä on odotettua alempi jää hinta odotettua alhaisemmaksi (P- < PE). (Jälkimmäinen skenaario vastaa EU:n päästökaupan lyhyttä historiaa.) Epävarmuudella ei kuitenkaan ole vaikutusta päästöjen määrään, sillä päästökauppa on määräkontrolli ja se on hinta joka saa vaihdella.

Päästövero

Päästövero

Päästövero

Päästöveron tapauksessa poliittisesti päätettävä numero on päästöjen hinta T. Päästöjen määrä asettuu tasolle, jossa hintaa T halvemmat tavat vähentää päästöjä otetaan käyttöön. Jos päästöjen vähentämiskustannukset ovat odotettua alhaisemmat, eli päästökäyrä odotettua alempana, tulee päästöjen kokonaismäärästä odotettua pienempi (Q- < QE). Jos taas päästökäyrä on odotettua korkeammalla toteutuu odotettua suurempi määrä päästöjä (Q+ > QE). Epävarmuudella ei ole vaikutusta päästöjen hintaan, sillä päästövero on hintakontrolli ja se on määrä joka saa vaihdella.

Vertailua

Kumpi sitten on parempi tapa vähentää kasvihuonekaasuja, päästövero vai päästökauppa? Kummassakin tapauksessa on teknisesti hankalinta luoda se järjestelmä, jolla päästöjen todellinen määrä pystytään luotettavasti mittaamaan. Jos päästövähennysten kustannuksista ei olisi epävarmuutta, niin valinta olisi lähes merkityksetön, hallinnollinen kysymys.  Epävarmuuden vallitessa paremmuus riippuu tavoitteesta. Kasvihuonekaasujen tapauksessa päästöjen määrän kontrollointi on varmaankin tärkeämpää kuin hinnan stabilointi, joten päästökauppa tuntuisi hieman luontevammalta.

Kummankin systeemin saisi kyllä toimimaan ihan hyvin, päästöjen alentaminen vaatii joko tarpeeksi matalan päästölupien määrän tai tarpeeksi korkean päästöveron tason. (Toivoisin Suomen hallituksen ajavan EU:ssa myytävien päästölupien määrän vähentämistä.) Koska EU:n kasvihuonekaasujen päästörajoituksista ei yksinään ole paljon hyötyä elleivät ne leviä maailmanlaajuisiksi, on lopulta ehkä tärkein näkökohta se, mikä systeemi olisi poliittisesti hyväksyttävin tai “leviämiskykyisin.” Siinä mennään myös psykologisten tekijöiden puolelle.

Vaikuttaa siltä, että monet ihmiset mieltävät näinkin teknisen  valinnan ensisijaisesti jonkinlaisten ideologis-esteettisten preferenssien pohjalta. Homma olisi sinänsä helppo, jos sellaiset ihmiset (kutsuttakoon heitä teknisellä termillä “hörhöt”) olisivat kaikki samanlaisia. Valitaan se järjestelmä joka sopii hörhöille, fiksummat antavat aina periksi muotokysymyksissä. Ongelma on siinä, että hörhötyyppien yleisyys vaihtelee kovasti alueiden välillä. Tyypillinen vasemmistohörhö inhoaa sanaa “kauppa” mutta sympatisoi “veroja,” kun taas oikeistohörhöjen preferenssit menevät juuri päinvastoin.

Vesittämiset

Mikä tahansa päästönrajoituspolitiikka voi vesittyä monin tavoin taitavien lobbareiden käsissä. Veron osalta täytyy olla huolissaan erilaisten toimijoiden kyvystä lobata itselleen verohelpotuksia. Päästökaupan puolella vastaava lobbauksen kohde on omien päästöjen saaminen ilmaiseksi tai kiintiön ulkopuolelle. Jos olisi jokin selkeä syy sille miksi yksi tai toinen systeemeistä on jotenkin herkempi vesittymiselle niin se voisi olla tärkein kriteeri valita systeemien väliltä. Itse epäilen, että haittaverotus olisi päästöjen vähennystavoitteen suhteen hieman haavoittuvampi, koska epäsuoria veroetuja voi piilottaa jo muutenkin monimutkaiseen verojärjestelmään. Jos joku saa haittaverosta poikkeuksen tai alennusta, niin ei ole selvää kuinka paljon ja kenen toisen veroa pitäisi vastaavasti nostaa, jotta päästöjen tavoitetaso ei kärsi. Jos taas päästöjen kokonaismäärä otetaan suoraan politiikan kohteeksi niin on ratkaisu on paljon yksinkertaisempi. Yksi lahjaksi annettu päästölupa pitäisi olla tasan yksi vähemmän myyntiin laitettu. Haittaverotuksen lobbaaminen vesittää helpommin koko päästötavoitteen, kun taas päästökaupan lobbaaminen vesittää helposti “vain” valtion tuloja.

Kirjoitin aiemmin EU:n CO2-päästökaupasta ja lentoyhtiöiden lobbauskukkasesta.

Lopuksi linkki Ylen sekoilevaan juttuun, joka osaksi motivoi minut kirjoittamaan tämän rautalankaväännöksen.

Avainsanat: , , , ,

Aihealueet: Julkinen talous, Ympäristö

4 kommenttia kirjoitukseen “Alkeita: päästökauppa ja päästövero”

  1. Marko Terviö kirjoitti:

    Uusimmassa JEPissä (Journal of Economic Perspectives) on neljä juttua päästökaupan kokemuksista ja potentiaalista:
    http://www.aeaweb.org/articles.php?doi=10.1257/jep.27.1

    JEP on mainio, melko yleistajuisia artikkeleita julkaiseva journali, seuraamisen arvoinen jos taloustiede vähänkin kiinnostaa.

  2. Marjo kirjoitti:

    Hyvä, selkeä esitys päästökaupasta :) Yle kyllä sekoilee näissä. Tuoreessa jutussa puhuttiin koko lentoliikenteen päästökaupan jäädyttämisestä (http://yle.fi/uutiset/eu-komissio_haluaa_jaadyttaa_lentoliikenteen_paastokaupan/6373081) vaikka jäädytys koski vain Unionin ulkopuolelle suuntautuvia lentoja (http://europa.eu/rapid/press-release_MEMO-12-854_en.htm).
    Täytyy kuitenkin tuohon vanhaan ilmailun päästökauppaan liittyvään lobbauskukkaseen liittyen lisätä, että ilmeisesti suunnitelmat muuttuivat tuon jälkeen, koska tällä hetkellä esim. Unionin sivuilla lukee, että päästökiintiöt muodostuivat vuosien 2004-2006 päästöjen perusteella (http://ec.europa.eu/clima/policies/transport/aviation/allowances/index_en.htm).

  3. Poliittinen taloustieteilijä Robin Hahnel käsitteli erityisesti ilmastosopimusten kannustimia vieraillessaan Aallon kauppakorkeakoulussa aiemmin syksyllä. Hahnel argumentoi mm. sitovien kansallisten päästörajoitusten puolesta. Hahnelin luennosta on videotaltiointi katsottavissa täällä:

    http://www.youtube.com/watch?v=v1j4Nkdzg7Q&feature=plcp

  4. Juha Itkonen kirjoitti:

    Erittäin hyvä esitys aiheesta! Uutiskirjoitukset päästökaupasta valitettavan usein sisältää väärinymmärryksiä ja siksi on hyvä kerrata perusasioita.

    Päästökaupan ja hiiliveron epävarmuuksien vertailuun lisäisin vielä, että päästökauppa tarjoaa johdannaismarkkinoiden kautta ainakin yksittäisille toimijoille mahdollisuuden suojautua hinnan muutoksilta.

    Kirjoituksessa mainittu ilmastopolitiikan laajenemiskyky on mielestäni erittäin tärkeä pointti. Varsinkin kansainvälisen ilmastopolitiikan osalta rohkenisin väittää, että globaali hiilivero on mahdoton idea - juurikin verojärjestelmien monimutkaisuuden takia.

    Esimerkiksi Suomessahan on jo hiilivero ja se on varsin korkea: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961260
    Verotaulukosta karkeasti laskettuna kivihiilen hiilivero on noin 30 euroa per hiilidioksiditonni. Tämä vero on jo sitä luokkaa, tai jopa suurempi, kuin mitä maailmalla hiiliveroksi on kaavailtu.

    Valitettavasti korkea vero ei johdu siitä, että Suomi oli ympäristöpolitiikan edelläkävijä. Se korkea, koska kyseinen vero on fiskaalinen vero: sen tarkoitus on kerätä verotuloja. Jo vuodesta 1994 lähtien osaa polttoaineiden valmisteverosta on keksitty kutsua hiilidioksidiveroksi. Nimi on perusteltu siinä mielessä, että sen lähtökohtana on polttoaineen hiilisisältö. Tosin useimpien polttoaineiden kohdalla tästä lähtökohdasta on poikettu. Ainakin pari vuotta sitten, kun näitä asioita selvittelin, maakaasun vero oli puolitettu ja turpeen kokonaan poistettu.

    Nyt kun tämän esimerkin valossa palataan pohtimaan kansainvälistä ilmastosopimusta ja kuvitellaan, että siellä sovittaisiin globaalista hiiliverosta, on vaikea nähdä, miten se muuttaisi maiden verojärjestelmiä. Voisiko Suomi vain todeta, että meillähän on jo riittävän korkea hiilivero? Voisimmeko vain nimetä polttoaineveron muut osat uudelleen? Vai pitäisikö vain marginaaliveroastetta nostaa, huomioimatta olemassa olevia hiiliveroja? Saisimmeko yhä tukea saastuttajia tuotantoketjun toisesta päästä alentamalla sähköntuotannon arvonlisäveroa? Kun näihin kysymyksiin etsii vastausta ja hahmottelee tarvittavia kansainvälisiä hallinto- ja valvontamekanismeja, niin päästökauppajärjestelmä kaikkine ongelmineenkin alkaa näyttää kovin yksinkertaiselta ja toimivalta ratkaisulta.