Malja monopsonille!

30.9.2009 Kirjoittanut Marko Terviö

Suomalaiset nauttivat viinien ja väkevien alkoholijuomien maailmanmarkkinoilla harvinaislaatuisesta markkinavoimasta. Alko on suomalaisten ostokartelli maailman viinimarkkinoilla.

Alko sekä ruotsalaisten Systembolaget ovat Euroopan suurimpia alkoholijuomien ostajia, joten niiden ostopäätökset ovat merkittäviä niin pienille kuin suurillekin alkoholituottajille. Suurella ostajalla on neuvotteluvoimaa tukkualennukseen.  Suomen markkinoille ei käytännössä ole pääsyä ellei pääse Alkon kanssa sopuun hinnasta. (Alkon kautta voi toki tilata minkä tahansa viinipullon, mutta omien tilausten markkinaosuus on mitätön.)

Monopsonivoiman hyödyntäminen on periaatteessa analogista monopolivoiman hyödyntämiseen. Alkon tapauksessa hyöty menee valtion kassaan. En tiedä kuinka tehokkaasti Alko on käyttänyt neuvotteluvoimaansa viinimarkkinoilla, mutta ostajien markkinavoiman keskittämisestä saisi yhden puoltavan syyn vähittäiskauppamonopolille.  Onhan siinä huonotkin puolensa, ja voi hyvin olla että osa hyödyistä uppoaa matkan varrella Alkon toiminnan tehottomuuksiin - niitä kun tuppaa kerääntymään organisaatioihin joiden ei tarvitse murehtia olemassaolostaan.

Ostokartellin järjestämisessä olisi ideaa muillekin aloille, mutta perustelu EU:n kilpailuviranomaisille tuskin onnistuisi. Ellei sitten kehitetä EUn laajuinen ostokartelli. Ehdotan että aloitetaan öljystä ja kaasusta.

Avainsanat: , ,

Aihealueet: Julkinen talous, Kummalliset, Mikro

6 kommenttia kirjoitukseen “Malja monopsonille!”

  1. Marko Terviö kirjoitti:

    Niku, tämä voi lisäksi kertoa siitä, että markkinavoimansa ansiosta Alko saa varattua itselleen haluttuja harvinaisuuksia suurten tuottajien valikoimasta. Niiden kannattaa olla hyvissä väleissä Alkon ostajiin, jotta saa massatuotteensa Alkon hyllyille. Jos siis i) Alkon rajakustannus harvinaisuuksille on alempi kuin ulkomaisilla välittäjillä, ii) Alko ei voi trokata ostoksiaan ulkomaille ja iii) alkoholiveron osuus kalleista viineistä on häviävän pieni… niin helposti käy että sellaisen viinin kuluttajahinta Suomessa olisi alempi kuin ulkomailla.

  2. Niku Määttänen kirjoitti:

    Ilmeisesti Alkolla on myös jonkinlainen tulonjakotavoite, jota se toteuttaa myymällä joskus joitakin viinejä kansainvälistä hintatasoa halvemmalla, esim. pyhäpunkuksikin kelpaavaa Chateau Petrusta (ks. http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=200731868).

  3. monopoli + monopsoni = ö kirjoitti:

    Ylikansallinen sääntelymonopsoni kuulostaa pelottavalta, mutta Terviön vastaus Björkille tuntui ensi kuulemalta järkevältä: jos myyjäpuolikin on kartelloitunut, haitat pienenevät.

    Vai pienenevätkö? Eikö se tarkoita samanlaista tilannetta kuin big business - big union -työmarkkinoilla? Siis kumpikin osapuoli uhkaa toista myynti/ostolakolla, jos toinen ei taivu, ja usein lopulta päästään sopuun ennen lakkoa, toisinaan tulee (taloudellisesti tuhlaava) lakko kunnes jommankumman tilanne muodostuu sietämättömäksi.

    Ehkä nykytilanne on sittenkin pienempi paha, joskin EU:n oikeus antaa kartellisakkoja Opecille tietysti houkuttelisi. Öljyä ainakin tulee haittaverottaa riittävästi mahdollisimman monessa maassa, koska liian alhainen haittavero vain johtaa liian suureen siivuun tuottajamaille.

  4. Artturi Björk kirjoitti:

    Joo noinhan se menee. Tuosta sun kirjoituksesta saa vaan sen kuvan, että kaasusta ja öljystä voi aloittaa ja jatkaa sitten aloille, joissa myyjäpuoli ei ole organisoitunut monopoliksi…

  5. Marko Terviö kirjoitti:

    AB: On tosiaan koko EUn kannalta hyvä, että yksittäiset maat eivät perusta tällaisia monopsoneja, ja kannatan EU:n kilpailupolitiikkaa tässä suhteessa. Eka ja vähemmän vakava pointtini oli kertoa joidenkin kiroaman monopolimme valoisammasta puolesta.

    Sen sijaan markkinoilla, jossa myyjät käyttävät monopolivoimaa (OPEC, Venäjä-Gazprom) jo lähtötilanne on tehoton ja ostajien järjestäytyminen monopsoniksi ei mitenkään väistämättä lisää tehottomuutta, vaan se voi jopa parantaa sitä. EU:n energianostokartellin idea olisi siirtää osa öljyntuottajien monopolivoitoista EU:n verotuloiksi. Öljyn kohdalla tämän pitäisi olla poliittisestikin mahdollista, koska myyjäpuoli on jo organisoitunut.

  6. Artturi Björk kirjoitti:

    Markku Terviö: “Ostokartellin järjestämisessä olisi ideaa muillekin aloille, mutta perustelu EU:n kilpailuviranomaisille tuskin onnistuisi. Ellei sitten kehitetä EUn laajuinen ostokartelli. Ehdotan että aloitetaan öljystä ja kaasusta.”

    Ymmärsinkö oikein: ehdotat siis tehokkuustappioden lisäämistä, kunhan nämä tappiot maksetaan muiden kuin suomalaisten (eurooppalaisten) pussista? Ihailtavaa isänmaallisuutta! ;)

    Eiköhän se ole kokonaisuuden kannalta kuitenkin parempi, että ei organisoida mitään monopoleja valtion toimesta, vaan annetaan niiden syntyä vapaasti, kun yritykset pystyvät tarjoamaan kuluttajille niin ylivertaisen tuotteen, että saavuttavat monopoliaseman. Jos ostosten keskittämisestä saa merkittävää etua, vähittäiskauppa on luonnollinen monopoli ja markkinat kehittyvät siihen suuntaan ilmankin valtion puuttumista asioiden kulkuun.

Vastaa