Könttäsummaverolla tarkoitetaan taloustieteessä veroa, jonka suuruuteen verotettava ei itse voi vaikuttaa millään tavalla. Ehdotettu mediamaksu on hyvin lähellä könttäsummaveroa. Toisin kuin nykyisestä tv-lupamaksusta, sen maksamista ei voi välttää luopumalla televisiosta. Se olisi ilmeisesti myös täysin riippumaton esimerkiksi kansalaisen ansiotuloista, varallisuudesta tai kulutuksen määrästä.
Aivan oppikirjaesimerkkinä könttäsummaverosta mediamaksua ei ehkä voi pitää sen vuoksi, että kaavaillun maksun ollessa kotitalouskohtainen, jokainen voisi yrittää pienentää omaa maksuosuuttaan hakeutumalla jäseneksi mahdollisimman suureen kotitalouteen. Ja aina on tietysti mahdollisuus muuttaa maasta pois, jos mediamaksu alkaa todella harmittaa.
Könttäsummaverojen hyvä puoli on, että ne eivät ohjaa ihmisten valintoja. Verotuksen vaikutuksesta vaikkapa työn tarjontaan ei tarvitsisi murehtia lainkaan, jos kaikki verot voitaisiin kerätä könttäsummaveroilla. Könttäsummaverojen ilmeisin ongelma taas liittyy tulonjakoon. Teoriassa eri kansalaisille voitaisiin asettaa erisuuruiset könttäsummaverot sen perusteella, kuinka suuri tulonhankkimiskyky heillä on. Todellisuudessa emme kuitenkaan tiedä eri ihmisten tulonhankkimiskykyä (semminkin kun se voi muuttua nopeasti). Tämän vuoksi valtaosa veroista joudutaan asettamaan suhteessa tuloihin tai kulutukseen, jolloin ne vaikuttavat myös kannusteisiin hankkia tuloja.
Könttäsummaveroja käytetään hyvin vähän. Tärkeimmät syyt siihen liittyvät varmasti tulonjakoon. Mutta toisin kuin taloustieteilijät, monet muut ihmiset tuntuvat ylipäätään inhoavan erityisesti veroja, joita on vaikea välttää. Esimerkiksi kiinteistöveroa kuulee usein vastustettavan viittaamalla siihen, että ”jokaisen on asuttava jossakin”.
Ehkä tunnetuin esimerkki lähellä puhdasta könttäsummaveroa olevasta verosta on Thatcherin vuonna 1989 käyttöönottama poll tax, joka oli jokaisen täysi-ikäisen maksettavaksi tuleva vero. Veron suuruus oli työssä oleville kiinteä (vaikkakin kuntakohtainen). Työttömille ja opiskelijoille annettiin kuitenkin tästäkin verosta alennus.
Poll taxia pidetään yhtenä tärkeimmistä syistä Thatcherin valtakauden päättymiselle. Thatcherin jälkeen se korvattiin nopeasti kiinteistöverolla – sitäkin pidettiin siis parempana! Tämä historiallinen episodi saa minut epäilemään, että mediamaksu ei välttämättä tarjoaisi YLElle ainakaan sen vakaampaa rahoitusta kuin ilmeisin vaihtoehto sille, eli suora budjettirahoitus.
Avainsanat: könttäsummavero, Mediamaksu, verotus
Aihealueet: Julkinen talous
Oikein piristävää kun jutussa mainittiin mahdollisuus maisemanvaihtoon! Toivottavasti mahdollisimman moni nuori tarttuu tähän tilaisuuteen, ja “äänestää jaloillaan”.
Sinä et maksa minun kitaraani, enkä minä sinun YLEäsi.
On hyvä, ettei mediamaksusta kaavailla tuloista riippuvaa. Progressiota tässä maassa on riittävästi. Sen sijaan en ymmärrä lainkaan, miksi maksu olisi talous-, eikä henkilökohtainen. Perheillähän on kuitenkin useita tv-vastaanottimia. Olisi paljon järkevämpää asettaa maksu, joka olisi henkilökohtainen ja antaisi ko. henkilölle oikeuden katsoa televisiota myös kesämökillä, kakkosasunnolla tai vaikkapa veneessä. Olen toki samaa mieltä kuin moni maksua kritisoinut siitä, että on hieman kohtuutonta, jos opiskelija joutuu maksamaan saman maksun kuin työssäkäyvä. Niinpä ehdottaisin, että lapset ja opiskelijat voisivat saada 50% alennuksen.
Könttäsummavero on myös tapa korvamerkata verotuloja tiettyyn tarkoitukseen. Erillisellä verolla hankitut tulot ovat ehkä turvatumpia kuin muihin valtion menoeriin sekoitetut tuet, sitten kun juustohöylä alkaa heilua. Luulisin että tässä on osasyy Jungnerin tyytyväisyyteen.
Osaksi mediamaksussa voi olla kyse myös kirjanpitokikasta. Jos “mediamaksun” tuottoa ei otettaisi mukaan kokonaisveroasteen laskennassa niin se auttaisi hallitusta näennäisesti pitämään menoja kurissa.