Ydinvoimapakettia on myyty hyvinvointivaltion pelastushankkeena, joka synnyttää uuden kasvun ja kukoistuksen kauden. Todellisuudessa pakettia voi luonnehtia Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanslerin sanoin (Matti Lehti/Avista 2/2009):
“Teollisuus on uusi maatalous”.
Ongelma 1. Ydinvoimasta riippuvilla aloilla tuottavuuskehitys ei tule alkuunkaan riittämään, jotta voitaisiin puhua hyvinvointivaltion pelastamisesta. Totuus on, että ydinvoimalla ei ole juurikaan tekemistä pitkän aikavälin talouskasvun kanssa. Alla on kuva Suomen BKT:n talouskasvuprosenteista viime vuosikymmeninä ja eri toimialojen kontribuutiosta kasvuun (lähde: Matti Pohjola). Kuviosta näkyy kuinka kasvun lähteet jakautuvat eri toimialoille. Kannattaa huomata, että metsäteollisuuden voisi pyyhkiä viimeisestä palkista pois eikä kokonaiskuva juuri muuttuisi. Metsäteollisuuden osuus Suomen Bruttokansantuotteesta on alle 3 prosenttia! Rautalangasta: 97 prosenttia taloudellisesta hyvinvoinnista syntyy jo nyt jossain muualla.
Kasvua pitäisi syntyä ainakin 2 prosenttia vuodessa koko talouden tasolla, jottei tarvitse puhua taantuvasta Suomesta. Ne toimialat, joille ydinvoimapäätös on kriittinen, eivät tätä kasvua synnytä.
Jotkut ehkä muistavat, että 90-luvun laman aikana erään kauppakorkeakoulun professorit ehdottivat Suomelle uutta teollistamisohjelmaa, joka sisälsi useita ydinvoimaloita sekä paperitehtaita. Missähän nyt oltaisiin, jos taloudelliset resurssit olisi sidottu näihin hankkeisiin?
Ongelma 2. Ydinvoimapakettia on myyty kuluttajalle myös lupaamalla alempaa sähkölaskua. Tämän argumentin ongelma on siinä, että ydinvoima luo teollista kysyntää, joka voi syödä koko lisätarjonnan. Suomessa ydinvoiman omistus on järjestetty niin, että tarjonta tulee ennen kaikkea omistajille. Teollisen kysynnän lisäkasvua ei tulisi samassa mittakaavassa ilman ydinvoimaa, joten nettohyöty tavalliselle kuluttajalle ei ole lainkaan selvä.
Ongelma 3. Suurin kuluttajan huijaus liittyy uusiutuvan energian tukeen, johon on suunniteltu kaksihintajärjestelmää: tavallinen kuluttaja maksaa mutta teollisuus ei. Tukien hauska piirre on se, että ne ovat markkinapohjaisia eli niitä täytyy maksaa sitä enemmän mitä alempia sähkön hinnat ovat. Jos uusiutuvan energian rakentaminen etenee pohjoismaissa suunnitellusti, niin lisäydinvoima voi romahduttaa kotimaisen hintatason. Tällöin kuluttaja käytännössä ostaa tuulivoimalaitokset investoijille. Ja vielä piste päälle: tuet on suunniteltu niin, että ne eivät näy valtion budjetissa vaan ne kerätään kuluttajalta suoraan osana sähkölaskua. Ideana on hyödyntää sitä, että kuluttaja ei ymmärrä sähkölaskusta muutenkaan mitään. Tämä on kaikkia hyviä hallintoperiaatteita vastaan.
Ongelma 4. Jotta paketti olisi täydellinen taantumapommi, niin puun hintaa pönkitetään siten, että vaihtoehtoinen puunjalostusteollisuus ei pääse Suomessa nytkään kehittymään. Hetken jo näytti siltä että näin voisi käydä.
Avainsanat: ydinvoima
[...] henkisen suorituskykynsä ja tunnustamaan, ettei Suomen tuhoaminen ikuisiksi ajoiksi ole ratkaisu maamme talouskasvun väliaikaiseksi nopeuttamiseksi. Uskaltaisivatko SDP:n ay-rahalla voidellut parlamentaarikot äänestää eduskunnassa yhtä [...]
Ajatuksessa, että ydinvoimayhtiöiden omistusrakenne vaikuttaisi siihen, tuleeko sähkö markkinoille, on looginen virhe. Esimerkiksi siitä, että TVO:n omistuksesta suunnilleen puolet on UPM:llä on seurauksena vain se, että sähkön myy markkinoille UPM eikä TVO. Markkinoihin se vaikuttaa aivan yhtä lailla. Tämä voi toteutua osittain ostojen vähennyksenä eikä pelkästään myyntinä, mutta vaikutus on Nord Poolin perimää pientä provisiota lukuun ottamatta täsmälleen sama.
Olettaen, että ydinvoiman kustannukset ovat todellakin huomattavasti alle markkinahintojen, saa omistaja hyvän katteen sijoitukselleen. Nyt se tulee suoraan omistajalle, mikä saattaa vaikuttaa verotukseen. Erityisen vahvasti vaikuttaa ns. Mankala-periaate kunnallisten omistajien tapauksessa.
Runsaasti sähköä kuluttavalle teolliselle omistajalle ydinvoima vähentää myös taloudellisia riskejä, kun ydinvoiman voitot kasvavat saman verran kuin teollisuusprosessin kustannusten kasvu pienentää sen katetta.
Norjassa on tiettävästi vesivoimaoikeuksia, joiden käyttö on rajattu tiettyyn teolliseen kulutukseen. Tällainen sidos poistaa tuotannon todellakin markkinoilta erityisesti silloin, kun halpa sähkö on edellytyksenä tuotannon jatkumiselle. Suomessa ei tällaisia sidoksia ole. Suomessa kytkentä omaan teolliseen käyttöön on saattanut vaikuttaa siihen, kenelle lupa annetaan, mutta tämä on vain vääristyneen päätöksentekoprosessin tuote, jota ei olisi, ellei valtio olisi ottanut itselleen valinnan toteuttamista.
Ajatus kysymykseni taustalla oli seuraava: Vaikka sähkön saisi omakustannushintaan, sen käyttämisen vaihtoehtoiskustannuksen määrää kuitenkin markkinahinta. Esim. jos markkinahinta nousee kovin korkeaksi, kannattaa ehkä ennemmin myydä markkinoille kuin käyttää itse. Ihmettelin siis sitä, miksi tällainen mekanismi ei toimisi. Estävätkö sopimukset sen vai onko kyse jostakin muusta?
Matin kommenttiin ”Suomessa ydinvoiman omistus on järjestetty niin, että tarjonta tulee ennen kaikkea omistajille.” lisävalaistusta sen verran, että sekä TVO että Fennovoima toimivat säätiöperiaatteella, eli he tarjoavat ydinsähköä omistajilleen omakustannushintaan eivätkä suoraan markkinoille kuten Fortum olisi tehnyt. TVO:n ja Fennovoiman ydinvoimalla tuotetusta sähköstä ainakin osa tosin tullee pohjoismaisille sähkömarkkinoille, sillä omistajien joukossa on sähköyhtiöitä, jotka myyvät sähköä markkinoilla.
P: Jos luet kirjoituksen tarkkaan huomaat, että siinä ei suinkaan teilata koko ydinvoiman lisärakentamista. Siksi tässä ei ole mitään ristiriitaista.
Hieno kirjoitus, johon voin yhtyä. Yllättävää tosin, että kirjoittaja laatii ensin ydinvoimamyönteisen esityksen Valtiovarainministeriölle (vai kelle se nyt olikaan?) ja sitten teilaa koko ydinvoiman lisärakentamisen. Ristiriitaista?
Risupaketti on suuri harppaus menneisyyteen. Energiantuotannossa palataan hajautettuun puunpolttoon. Nyt sitä jopa tuetaan verovaroilla. Tuulivoima on tuurivoimaa. Toimii vain navakalla tuulella, ja silloinkin pakkosubventiolla.
Siis lupa kolmelle ydinvoimalalle lisäisi talouskasvua ehkä vain 0,1 % vuodessa eli jotain 0,2 mrd? Kymmenessä vuodessa se tekisi 2 mrd jne.
Tämä tämä siis olisi nelihenkistä perhettä kohden vain pari satasta lisää lisätuloa vuosittain, siis 1. vuotena 200, toisena 400, kolmantena 600, 20:ntenä 4000 euroa enemmän kuin ilman ydinvoimalapäätöstä. Luulen, että perheet kiittävät - siinäkin tapauksessa, että osa hyötyy vähemmän kuin osuutensa verran, toiset enemmän.
Tuo 0,1 % on tietysti epävarma arvio, se voi olla vieläkin pienempi tai moninkertainen.
Matti:
Vääntäisitkö vielä rautalangasta, mitä tarkoitat ongelman 2 yhteydessä sillä, että ”Suomessa ydinvoiman omistus on järjestetty niin, että tarjonta tulee ennen kaikkea omistajille.”?
Ongelmien 2 ja 3 kohdalla mainitset, että kotimaisen ydinvoiman lisääminen saattaa vaikuttaa kotimaisen sähkön hintaan. Joissakin toisissa arvioissa taas esitetään, että eurooppalaiset sähkömarkkinat ovat yhdistymässä ja sähkön hintaerot pienenemässä. Mikä tilanne on nyt? Miten arvioit sen muuttuvan esim. seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana?
Kaikki tämä on totta, mutta onhan se energiankin tuottaminen taloudellista toimintaa siinä missä minkä tahansa muunkin hyödykkeen tuottaminen.
Onhan sekin tuottavuuden kehittymistä, että sähköä tuotetaan enemmän vähemmillä panoksilla.