Viimeisen parin kuukauden aikana on käynyt selväksi, ettei voi olla kunniallinen kansalainen tai organisaatio, ellei ilmoita olevansa kriisitietoinen. Vakavasti otettavien sanomalehtien pääkirjoitukset raportoivatkin kriisitietoisuuden kasvusta. Minä en ole k-tietoinen, mutta kerron teille k-tietoisille, mitä haluaisin tietää, ja kerron myös mitä tiedän.
Kriisitietoisuudella tarkoitetaan selvästikin sitä, että sen vallassa oleva henkilö on nähnyt valtiovarainministeriön laskeman arvion kestävyysvajeen suuruudesta, kauhistelee sitä, ja on valmis ryhtymään tarvittaviin kipeisiin toimiin sen supistamiseksi. Lisäksi k-tietoinen henkilö levittää aktiivisesti k-tietoisuutta.
Kestävyysvaje on yksi luku, joka ilmoittaa kuinka paljon valtion nettotuloja (ilman korkomenoja) tulee kasvattaa pysyvästi, jotta julkisen velan suhde talouden kokonaistuloihin pysyisi nykyisellään tästä ikuisuuteen. Jotta kestävyysvaje saadaan laskettua täytyy tehdä iso kasa oletuksia talouden pitkän ajan kehityksestä ja tulevasta politiikasta. Siksi kaikkiin laskelmiin liittyy paljon epävarmuutta. Tämä epävarmuus ei kuitenkaan näy millään tavalla valtiovarainministeriön laskelmissa, sieltä tulee vain yksi luku. Jo yksistään tämän vuoksi mikään järkevä päätöksenteko ei ole ministeriön laskelmien pohjalta mahdollinen, meillä ei ole mitään perustetta olla k-tietoisia tai -tiedottomia.
Ministeriön laskelmissa oletetaan perinteisesti politiikan pysyvän nykyisellään. Tämä tarkoittaa sitä, että velkaisuusaste räjähtää, mikä ei tietenkään voi koskaan tapahtua. Siihen, miten laskelmat tehdään, vaikuttaa erittäin paljon vallitseva suhdannetila. Tämä on tietysti outoa, kun kyse on pitkän ajan tarkastelusta. Eikö siis olekin syytä ihmetellä, että lasketut kestävyysvajeet jopa kaksinkertaistuvat yhdessä vuodessa?
Minulla ei siis ole mitään perusteita olla kriisitietoinen, enkä ymmärrä, miksi kukaan muukaan on. Mitä sitten haluaisin tietää? Ensiksikin haluaisin nähdä sellaisia kestävyyslaskelmia, joissa laskelmiin liittyvä epävarmuus on otettu vakavasti ja saisin nähdä niiden pohjalta tehtyjen kestävyysvajeiden jakauman. Toiseksi, haluaisin saada käsiini laskelmat, jotka eivät perustu sellaisille arvioille tulevasta politiikasta, jotka eivät voi toteutua, vaan arvioille politiikasta, jotka tulevaisuudessa ovat mahdollisia.
Kolmanneksi, haluaisin nähdä laskelmia, joissa arvioidaan, kuinka paljon varaa Suomella on velkaantua, mitkä velkaisuustasot on pidettävissä yllä. Nyt laskelmat perustuvat oletukselle, että velkaisuus vakautetaan nykytasolle. Miksi se on hyvä lähtökohta? Tämä käytäntö tarkoittaa sitä, että velkaisuuden tavoitetaso on aina uusi eri laskelmissa, miksi yksikään niistä on tavoiteltavampi kuin joku toinen? Aivan sama voidaan kysyä tavoitteesta pitää velkaantuminen alle EU:n vakaus ja kasvusopimuksen 60 prosentin rajan. Miksi, eiväthän muutkaan maat välitä siitä. Vastauksena tähän on, että pelätään markkinoiden luottamuksen häviävän ja julkisen velan korkojen nousevan. Mutta tämähän voidaan ja pitää ottaa laskelmissa huomioon, vasta sen jälkeen voimme perustellusti olla k-tietoisia, jos tarvetta on.
Lukija arvannee, että en olisi ylläolevaa kirjoittanut, jollei minulla olisi jotakin hajua laskelmista, jotka täyttävät vaatimukseni. Englannin kuninkaallisen taloustieteellisen yhdistyksen julkaisemassa Economic Journal-aikakauslehdessä sen helmikuun teemanumero käsitteli nykyistä talouskriisiä ja julkisen velan kasvua. Tutkijoiden A. Ghosh, J. Kim, E. Mendoza, J. Ostry ja M. Qureshi artikkelissa “Fiscal Fatigue, Fiscal Space and Debt Sustainability in Advanced Economies” arvioidaan yksittäisille OECD-maille, kuinka paljon niillä on mahdllisuuksia velkaantua siitä, mitä IMF on vuonna 2010 ennustanut niiden velkaisuuden olevan vuonna 2015. Suomen julkisen velan suhteeksi bruttokansantuotteeseen IMF arvioi tuolloin olevan n. 76 prosenttia.
Tutkijat arvioivat laskelmiensa pohjaksi, miten OECD-maissa politiikka on reagoinut julkisen velan tasoon ja muihin kestävyysvajelaskelmissakin käytettyihin tekijöihin kuten ikääntymiseen. Mukana on myös muita muuttujia, jotka arvioivat karkeasti maan instituutioiden tasoa. Lisäksi he arvioivat, miten velkaantuminen vaikuttaa korkoon, jolla maa saa lainaa. Jos maa on hyvin velkainen, niin maa ei saa enää velkaa, koska se ei enää kykene huolehtimaan entisistäkään veloista.
Maan maksimivelkaisuus määritellään tutkimuksessa juuri siksi velkaisuuden tasoksi, jolla se ei enää saa uutta velkaa. Kunkin maan “fiskaalinen liikkumatila” on sen mahdollisuus velkaantua lisää niin, että velka on hoidettavissa, ts. velkaantuneisuus on vakautettavissa. “Fiskaalinen tila” on siis maksimivelkaisuuden ja vuodelle 2015 arvioidun velkaantuneisuuden erotus. Pohjoismaiden fiskaalinen liikkumatila on hyvin suuri, niiden joukossa Suomen tila on kuitenkin pienin.
Tutkijoiden arvio Suomen fiskaaliselle liikkumatilalle on 108,4, toisin sanoen Suomen julkisen sektorin on mahdollista velkaantua niin paljon, että julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen nousee vähän yli 180 prosentiin. Tämä olisi valtiovarainministeriön tapa ilmoittaa asia. Tutkijat ovat kuitenkin fiksumpia ja tunnustavat laskelmiin liittyvän epävarmuuden. He ovatkin arvioineet, että Suomen fiskaalinen liikkumatila on lähes varmasti suurempi kuin 50 (julkisen velan suhde BKT:hen voi nousta siis ainakin 125 prosenttiin ja on silti vakautettavissa), mutta on suurempi kuin 100 vain pienellä todennäköisyydellä. Epävarmuutta liittyy myös laskutapaan, toinen heidän käyttämänsä laskutapa antaa Suomen fiskaaliseksi liikkumatilaksi luvun 90,9, ja jälleen lähes varmasti se on suurempi kuin 50 mutta hyvin suurella todennäköisyydellä pienempi kuin 100.
Lukija ymmärtänee nyt, miksi en ole k-tietoinen. K-tiedottomuuttani vahvisti lehden toinen tutkimus, H. Bin, E. leeperin ja C. Leithin “Uncertain Fiscal Consolidations”. Siinä tutkijat tarkastelevat, miten julkisen talouden velkaisuutta rajoittavaan politiikkaan liittyvät epävarmuudet vaikuttavat politiikan vaikutuksiin. Heidän päätuloksensa on, että politiikan tulokset riippuvat politiikan painotuksista (kuinka paljon leikataan menoja, kuinka paljon nostetaan veroja), velkaisuutta alentavan politiikan kestosta, julkisen velkaantumisen tasosta, rahapolitiikasta ja yksistyisen sektorin odotuksista. Yksi heidän keskeisistä tuloksistaan on se, että yksistään julkisten menojen karsintaan perustuva politiikka ei luo kasvua. Tämä tietysti on päinvastoin kuin terveeseen järkeen nojautuvat poliitikot Suomessa väittävät.
Minä joka tapauksessa aion mennä tänäänkin nukkumaan katumatta pätkääkään k-tiedottomuuttani. Teen näin, vaikka aivan varmasti näistäkin esittelemistäni tutkimuksista löytyy paljon huomautettavaa. Niissä on kuitenkin yritetty tehdä jotakin, jolle järkevä päätöksenteko voidaan rakentaa.
Avainsanat: fiskaalinen liikkumavara, Julkinen velka, kriisitietoisuus
Aihealueet: Julkinen talous, Kummalliset, Makro
olennaista on kenelle on velkaa. jos velka otetaan omasta keskuspankista korotta, sitä saa olla miten paljon vaan eikä se aiheuta ongelmia.
usa selvitti 30 luvun laman velkaantumalla jotakin 130%, ei koskaan maksanut pois eli velkasumma ei alantunut, sen velan bkt osuus alentui koska talous kasvoi.
Pertti: Kestävyyslaskelmia, epävarmuudella tai ilman, ei ole tarkoitettu suhdannepolitiikan ohjenuoraksi, eikä sellaisena pitäisi käyttää. Suomen velkataso ei myöskään ole elvytyksen rajoite.
Kuten kirjoitit, paljon tärkeämpi asia on sen tunnistaminen kuinka paljon heikossa kasvussa on kyse suhdanneluonteisista ja kuinka paljon rakenteellisista tekijöistä. Se on se vaikea asia, jota ei tilastollisilla menetelmillä saada kovin hyvin esille edes jälkikäteen. Myötäsyklisyyden takia harha on heikon kasvun aikana todennäköisesti siihen suuntaan että rakennealijäämä arvioidaan liian suureksi. Mutta suuren epävarmuuden vuoksi tämänkään varaan ei massiivista elvytystä voi rakentaa. Ei edes Espanjassa, jonka rakenteellisen työttömyyden arvioihin ei kukaan täysijärkinen usko.
Etlassa tehdään parhaillaan hyvin mielenkiintoista tutkimusta EU:n uusien sääntöjen ja rakenteellisen alijäämän estimointien tiimoilta. Osa tuloksista liittyy sääntöjen rajoittavuuteen, kun tulevaisuudesta tiedetään vain talousennusteet. Siis aidon päätöksentekotilanteen jäljittelyä. Riskien empiirisen arvioinnin sisältävä epävarmuustarkastelu olisi tähän luonteva jatke.
Pääoma = velka !!!
Miksi itkeä velkaa koska se on pääomana jossakin, ja siksi verotettavissa valtiolle jos ei muu auta.
Ai niin… mehän olemme Eurossa ja pääomat pääsevät pakoon verotusta. Mitenkä ihmeessä me olemme tällaiseen tilanteeseen päässeet !!! Kysympä vaan näin retoorisesti.
Kenen tai siis minkä sopotukset kuuluivat ja kuuluvat päätöksentekijöiden pöydissä
“Kansalaisten ja tutkijoiden ei siis pitäisi hyväksyä velkaantumista, etenkään kun sitä ei osata maksaa pois hyvinä aikoina.”
1) Hyvät ajat merkitsevät sitä, että velkataakka pienenee maksamattakin, koska ratkaisevaa on velan BKT-osuus. Talouden kasvaessa se supistuu automaattisesti, vaikka velkaa ei maksettaisi lainkaan pois. Mutta tästä huolimatta
2) Suomessa ei hyvinä aikoina muuta tehdäkään kuin makseta velkaa pois. Viimeksi “hyvinä aikoina” (1997-2008) velan BKT-osuus pieneni 12 vuodessa alle puoleen laman jälkeisestä lähtötasosta, ja se myös pieneni joka vuosi yhtä ainoaa vuotta (2003) lukuunottamatta:
http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_valtiontalous.html
[...] professori Pertti Haaparanta kritisoi blogissaan ”En ole kriisitietoinen” kestävyysvajelaskelmiin perustuvaa kriisitunnelmaa, ja siteeraa tutkimusta jonka mukaan Suomen [...]
Jos ottaa ison velan, on Kreikan tapaan velkojien lainanuusimishalujen armoilla ja markkinoiden korkoheilahteluista riippuvainen. Erityisesti vasemmiston tulisi kavahtaa tätä.
Mitä helpompaa poliitikkojen on ottaa lainaa, sitä vaikeampi heidän on tehdä epäpopulistisia mutta tärkeitä rakenteellisia uudistuksia, esim. poistaa työttömyys. Kansalaisten ja tutkijoiden ei siis pitäisi hyväksyä velkaantumista, etenkään kun sitä ei osata maksaa pois hyvinä aikoina.
Kritisoit säästämistarvelukemaa siitä, että siinä oletetaan poliitikkojen epärealistisesti olevan säästämättä? Eikö realistinen minimisäästäminenkin ole osa säästämistarvetta?
Pertti,
täytyy myöntää että tuo kestävyysvaje on käsitteenä ameebamainen, toisaalta se voi olla painelaskelma tai projektio ja toisaalta objektiivinen, ilman epävarmuutta mitattava suure..:)
Ehdottomasti olen samaa mieltä Haaparannan huomioista k-tietoisuuteen liittyvista epävarmuustekijöistä. ja niiden edes osaksi järkevästä huomioinnista.
Mua häiritsee kuitenkin keskustelussa toinenkin tekijä tavattomasti.
Julkisen sektorin velan lähde ja velan hoitokustannukset otetaan annettuina. No, rahapolitiikan puuttuessa näin pitkälti onkin mutta olis silti toivottavaa aloittaa “valtion ollessa pääosin ulkomaisen yksityisen sektorin rahoituksen varassa” jne.
Tämä on mua hirveästi häiritsevää henkistä lihavuutta: tehdyt ratkaisut otetaan annettuina ja niiden kustannukset kohdistetaan väärälle momentille. Esim julkisen velkan hoitiksutannuksiin valtiolla nin halutessaan voi olla huomattavastikin sanomista, samoin reaalisen ja nominaalisen kasvun ero on parhaimmillaan pirin tehokas peliväline.
No, ehkä se vahvan markan politiikka ( Saksa 1924->, Suomi 1980->) on sitten hyvä vaihtoehto, sitähän on jo kokeiltu.
Liikumatila tarkoittaa peruslähtökohdan (IMF:n ennuste vuodelle 2015) ja maan maksimivelan (jota suuremmalle velalle ei löydy markkinoilta ostajaa) ero. Artikkelissa yhdellä tavalla laskettuna liikkumatilan piste-estimaatti Suomelle oli 108, joka tarkoittaa sitä, että nykyisen velan päälle voitaisiin ottaa suhteessa BKT:hen noin paljon lisää. Mutta se on piste-estimaatti ja artikkelin tekijät olivat arvioineet erikseen todennäköisyyttä, että Suomen liikkumatila olisi yli 100. Todennäköisyys oli pienehkö (muistini mukaan n. 25 prosenttia), kun todennäköisyys, että liikkumatila on yli 50 oli 99 prosenttia. Olen käyttänyt tätä (siis tuon artikkelin näkökulmasta hyvin konservatiivista arviota) sanoessani, että Suomelle ei pitäisi syntyä ongelmia, vaikka julkinen velka olisi 125 % BKT:sta.
Valitan, että en löytänyt artikkelille muuta työpaperiversiota kuin NBER:n sarjan, joka sekin on maksullinen.
Toisaalta eihän meillä oikeasti ole mitään kriisiä kuten Perttikin on kirjoittanut. Kaikki ongelmathan johtuvat siitä että tämän maan pienipiirinen johtoporras on laiskaa ja ylipalkattua, eiväthän he ole saaneet kehitettyä maailman markkinoille innovatiivisia ja hyväkatteisia tuotteita….
Me tämän maan kansainvälisesti lyhyttä työpäivää tekevät ja hemmotellut työntekijät haluamme ahkeramman ja osaavamman yritysjohdon kuin mitä tällä hetkellä olemme ansainneet!
Hei Pertti.
Olisi kyllä ihmeellistä jos BTK:n tason romahdus vuoden 2009 aikana ei näkyisi noissa luvuissa. Ne vuoden 2006 laskelmat on varmaan tehty siltä pohjalta että talouskasvu olisi ollut vuosien 2008-2012 toteumaa parempi.
Toisaalta niissä laskelmissa on mielivaltaisuuksia, mm. oletus että veroaste vakautetaan nykyiselle tasolle ja lisäksi se, että eläkemaksujen nousupaine alentaa silloin mahdollisuuksia muiden verojen korotuksiin.
Eläkejärjestelmän osalta kestävyysvaje tarkoittaa sitä että eläkeläiset eivät enää osallistu tuotantoon mutta kuluttavat kuitenkin. Valtio taas ei saa heidän tuloistaan aiempaa vastaavaa määrää veroja. Eläkeläisten verojen korottaminen ratkaisisi tämän ongelman, samoin toki tietysti vapaa-ajan yleinen verottaminen…
Mark, kuntasektorin alijäämä on ollut 0,5 - 2 miljardia euroa vuosien 2007-2012 aikana. Nämä luvut voi katsoa Tilastokeskuksen sivuilta. Itse asiassa kuntasektori ei ole ollut ylijäämäinen 2000-luvulla yhtenäkään vuotena. Jos lähelle tasapainoa on yksittäisenä vuotena päästy niin sen tilanteen on korjannut koko ajan kasvanut julkinen tuotanto. Kuntien menot ovat kasvaneet tuloja nopeammin ja lisäksi investoinneissakin on ollut koko ajan nousupaineita.
Kunnilla oli parempi taloustilanne vuosina 1993-1996 kuin nykyisin.
En ole lukenut alkuperäisjulkaisua, josta asia ehkä selviäisi, mutta kuulostaa ristiriitaiselta että ensin “arvio Suomen fiskaaliselle liikkumatilalle on 108,4″ ja heti perään se onkin “suurella todennäköisyydellä pienempi kuin 100″. Onko tähän lipsahtanut joko ajatus- tai kirjoitusvirhe?
On myös epäselvää, miten liikkumatila 108,4 tarkoittaa 180% * BKT, ja liikkumatila 50 tarkoittaa 125% * BKT. Ehkä näidenkin lukujen merkitys ja laskutapa selviäisivät alkuperäisjulkaisusta.
Allan Seuri: Kuten huomaat Tarmo Valkosen kommentista, niin rakenteellisen alijäämän arviot ovat myötäsyklisiä. Tähän voi olla monta syytä, yksi on esimerkiksi rakenteellisen työttömyyden arviointi. Se tehdään usein puhtaasti tilastollisesti kuten HP-suotimella tms, jolloin aina osa työttömyyden muutoksesta näkyy rakenteellisen työttömyyden arvioissa. Eikös EU tai OECD arvioinut Espanjan rakenteelliseksi työttömyysasteeksi 24 %? Mm. juuri siksi vuotuiset vaihtelut rakenteellisen alijäämän arvioissa voivat olla suuret. Ja siinähän ei ole mieltä.
Tarmo Valkonen: Olen kyllä tietoinen siitä, että ETLA itse asiassa ainoana asiantuntijatahona Suomessa on yrittänyt ottaa huomioon laskelmiin sisältyvän epävarmuuden. Politiikka tehdään kuitenkin VM:n laskelmien pohjalta. Mutta olisi minun pitänyt ETLA:n panos mainita. Olen kuitenkin erimieltä niiden hyödyllisyydestä kaikkeen siihen, mihin niitä käytetään. Miten niiden avulla voidaan arvioida esimerkiksi, onko elvytyspolitiikalle tilaa? Juuri tämän(kin) vuoksi viime vuosina on maailmalla alettu eri tavoin keskustella fiskaalisesta liikkumatilasta. Eikö Suomessa ja yleisemmin EU:ssa ole täysin ilman perusteita väitetty, että elvytykselle ei ole ollut mahdollisuutta, rahoitusta ei löydy?
Minua huvittaa koko keksitty sana “kestävyysvaje”, joka muistaakseni alunperin viittasi suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen kustannuksiin, mutta joka käännähti sitten tarkoittamaan valtion budjettivajetta.
Suomalaiset eivät aivan yleiseti näytä ymmärtävän, että valtiontalous on vain osa julkista taloutta, ja että muut osat ovat viime vuodet olleet jatkuvasti ylijäämäisiä, jolloin se parametri millä on merkitystä, julkinen vaje onkin itse asiassa ollut hyvällä tasolla. Tämä kokonaisuuden parametri, julkisen talouden vaje, on kansaivälisessä vertailussa aivan maailman huipputasolla, jaa jäänee tänäkin vuonna alle 3%.
Kuntien talous on jotain miljardin ylijäämästä viime vuodet, ja eläkerahastot useamman miljardin. Kriisitietoisuus nyt laskee, kun valtio siirtää alijäämäänsä kuntiin?
Ohtolle senverran, että julkisten alijäämien kanssa voidaan elää loputtomiin, samoin kuin vaikkapa kauppavajeiden kanssa. Kysymys on vain rahoituksesta.
[...] käyttöä 27.9.2013 Jari Parantainen Kommentoi Pertti Haaparanta ihmettelee Akateemisessa talousblogissa, miksi niin monet haluavat lietsoa kriisitietoisuutta. Hän viittaa [...]
Tosin nyt Haaparantakin on ilmeisesti virallisesti liittynyt harhaoppineiden taloustietelijöiden kasvavaan joukkoon.
Hyvä kuulla, että ainakin jossain määrin valtavirtaisenkin taloustieteen sisältä löytyy kritiikkiä kestävyysvajelaskelmia kohtaan.
Hyvä kirjoitus. Annan muutaman kommentin, kun olen noita VM:n papereita jonkin verran selaillut.
“Siihen, miten laskelmat tehdään, vaikuttaa erittäin paljon vallitseva suhdannetila. Tämä on tietysti outoa, kun kyse on pitkän ajan tarkastelusta. Eikö siis olekin syytä ihmetellä, että lasketut kestävyysvajeet jopa kaksinkertaistuvat yhdessä vuodessa?”
Lopun pointti laskelmien kaksinkertaistumisesta jää lähteiden ja lukujen puutteessa vähän roikkumaan. VM:n kestävyysvajearvioiden (prosentteina BKT:sta) kehitys on seuraava:
2013: 4,2
2012: 3,5
2010: 5,5
2008: 3
2007: 1
2006: 1,5
Lähde kahteen ensimmäiseen Vakausohjelma 2013, lähde kolmeen seuraavaan Julkinen talous tienhaarassa ja viimeiseen Julkisen talouden liikkumavara 2007. Tietty luku löytynee useammastakin dokumentista, mutta näistä itse poimin ne.
Kestävyysvajeindikaattorithan lasketaan ns. rakenteellisen jäämän perusteella, josta on poistettu kertaluontoiset erät ja suhdannevaikutus. Todennäköisesti kun puhut siitä, että vallitseva suhdannetila vaikuttaa arvioihin, tarkoitat, että rakenteellisen jäämän arvioissa on syklisiä virheitä. Tämä on mahdollista, ja yllä esitetyt luvut antavat viitteitä tähän suuntaan, joskin datapisteiden määrässä ei ole hurraamista.
Ensimmäiseen pointtiisi epävarmuudesta. Niissä papereissahan on jonkin verran esitetty arvioita siitä, miten muutos perusuraan (tuottavuus, työurat ym.) vaikuttaa kestävyysvajearvioon. Tulkitsenko oikein, että kaipaat sitä, että näille taustatekijöille annettaisiin jonkinlainen todennäköisyysjakauma, jonka perusteella voitaisiin tehdä itse kestävyysvajearviosta viuhka tai jakauma? Kuulostaa fiksulta.
Voitko avata vähän toista pointtia politiikkaoletuksista? Miten kestävyysvajelaskelmissa oletetaan mahdottomia politiikkoja ja miten tarkalleen ottaen arviot siitä, millaista politiikkaa tulevaisuudessa tullaan harjoittamaan, pitäisi sisällyttää laskelmiin?
Kolmas pointti velka/BKT-suhteen “tavoitetasosta” on hyvä, ja toivottavasti ministeriö ottaa tämän huomioon tulevaisuudessa.
Anteeksi banaali vertaukseni, mutta voisiko munakkaan todella paistaa munia rikkomatta?
Ehkä se (vaikka itse luotu) kriisi on ensin tarpeen, jotta Suomi voisi todella tervehtyä joskus myöhemmin.
Olemme tehneet ETLAssa ikääntymislaskelmia nyt reilusti yli kymmenen vuotta ottaen huomioon keskeisiin muuttujiin liittyvän epävarmuuden. Julkaisuja on kymmeniä. Esimerkkejä:
- Lassila J. ja T. Valkonen (2001): Pension Prefunding, Ageing and Demographic Uncertainty. International Tax and Public Finance, 8, ss. 569–589.
- Lassila J. and T. Valkonen (2004): Prefunding Expenditure on Health and Long-term Care under Demographic Uncertainty. Geneva Papers on Risk and Insurance – Issues and Practice, Vol. 29, 621-640.
- Alho, J.M., S.E.H. Jensen, J. Lassila and T. Valkonen (2005): Controlling the Effects of Demographic Risks: The Role of Pension Indexation Schemes. Journal of Pension Economics and Finance. Vol. 4, No. 2, 139 - 153.
- Alho, J.M., J. Lassila ja T. Valkonen (2005): Demographic Uncertainty and Evaluation of Sustainability of Pension Systems. Teoksessa R. Holzmann and E. Palmer (toim.): Pension Reform: Issues and Prospects for Non-Financial Defined Contribution (NDC) Schemes. The World Bank, 2005.
- Alho, J.M. - Jensen, S.E.H. - Lassila, J. (toim): Uncertain Demographics and Fiscal Sustainability. Cambridge University Press (2008).
- Lassila, J. and T. Valkonen, (2008): Fiscal sustainability in Finland: a stochastic analysis. Bank of Finland Research Discussion papers 28/2008.9. - - Lassila, J., T. Valkonen ja J.M. Alho (2011): Assessing the sustainability of health and long-term care financing - and the usefulness of policy guidelines based on demographic forecasts. Teoksessa J. Honkatukia (toim.) Three takes on sustainability. VATT Publications 58.
- Lassila, J., T. Valkonen ja J.M. Alho (2011): Fiscal sustainability and policy rules under changing demographic forecasts, ETLA, DP no. 1265.
Olemme parhaillaan tekemässä lisää näitä laskelmia liittyen seuraavaan eläkeuudistukseen.
Samaa mieltä olen Pertin kanssa siitä, että laskelmien tekeminen perustuu suurelle joukolle oletuksia tulevaisuudesta. Myös lähtötilanteen rakenteellinen alijäämä on arvio ja historian perusteella arviot ovat olleet myötäsyklisiä.
Kestävyyslaskelmien tarpeellisuudesta olen täysin eri mieltä. Tutkimustemme mukaan väestöennusteet sisältävät niin paljon informaatiota, että niiden perusteella nykyisellä politiikalla pitäisi olla ainakin 20 vuoden aikahorisontti. Toinen relevantti asia on, että tulevaisuutta koskevaa politiikkaa tehdään joka tapauksessa koko ajan. Olisiko parempi että politiikka perustuisi poliitikkojen tai kolmikannan arvaukseen tulevaisuudesta?
Velkarajoite ei minukaan mielestäni ole nyt kovin sitova Suomelle. 60 prosentin jälkeen joudumme kuitenkin tilanteeseen, jossa EU:n ohjeistus rajaa päätöksentekoa. Lähes kaikissa muissa euromaissa tämä on jo todellisuutta.
Muissa EU-maissa kestävyysongelma on otettu tosissaan mikä näkyy muun muassa siten että normaali eläkeikä on pääosassa EU15-maita nousemassa vähintään 67 vuoteen. Kestävyysarvioissa olemmekin siirtyneet parhaasta A-ryhmästä pahnanpohjimmaisten joukkoon.
Pertin esille ottama epävarmuus johtaa siihen, että on syytä varautua myös huonompiin vaihtoehtoihin, kuin nykyisissä kestävyyslaskelmissa. Velkaantumisen suhteen tämä tarkoittaa sitä, että nopea velkaantuminen täytyy perustua todella poikkeukselliseen tilanteeseen, koska samalla syödään tulevaa velkaantumisvaraa.
Kriisitietoisuudessa - etenkin yhdistyen räväkkään oppositiopolitiikkaan - on myös ongelmia. Kriisien tiedostaminen on nimittäin itseään toteuttava ennuste.
Joukkoviestimet kertovat kestävyysvajeesta, nurkalla odottavasta kriisistä ja laajoista YT-neuvotteluista. Negatiiviset uutiset nolla-palkankorotuksinen ja “talouden pelastustalkoineen” ajavat kansan säästämään. Autonosto lykätään tuelvaisuuteen, siivooja irtisanotaan ja siivotaan itse, ostetaan uudet käyttötavarat pihakirpputorilta jne. Kohta menee kuitenkin huonosti - viisas varautuu jo nyt!
Säästäminen johtaa kokonaiskysynnän laskuun. Laskeva kokonaiskysyntä pakottaa yritykset irtisanomaan työntekijöitä. Irtisanomisten seurauksena viesti vain vahvistuu => nyt menee huonosti!
Lopulta ollaan keskellä kotitekoisesti - ihan itse - rakennettua taantumaa / lamaa.
Kriisitietoisuus on vain kiertoilmaisu muutoshaluiselle tai -valmiille.
Tunnettu muutoshallinnan konsultti John P. Kotter on vuosia paukuttanut, ettei kukaan suostu muuttumaan tuumaakaan ilman kriisiä.
Niinpä johtajan tehtävä on heti ensimmäiseksi lietsoa kriisitunnelmia, jos hän haluaa kenenkään kuuntelevan.
Kestävyysvaje tarkoittaa sitä, onko taloudenpito kestävällä pohjalla. Jos syömävelkaa otetaan lisää, niin se ei ole kestävää toimintaa, vaan loppu tulee sille politiikalle jossakin vaiheessa. Siksi se on ‘kestämätön’ prosessi, eli se ei kestä loputtomiin, vaan loppuu täysin jossakin vaiheessa. On siis olemassa vajetta kestävyydessä, joka ei jatku täältä ikuisuuteen. Siitä voidaan johtaa yhdyssana kestävyysvaje, joka syömävelkaa 9 miljardia vuodessa ottavalla valtiolla eittämättä on.
Onko velaksi eläminen ongelmallista, on tietysti hyvä kysymys. Nykypoliitikot, kuten kansan enemmistö, pitävät vajetta ongelmana. Onko tämä enemmistön tyranniaa nallewahlroosilaisittain ajateltuna?