Saska Saarikoski (SS) käsitteli kolumnissaan (Kreikan kohtalo on Kreikasta kiinni, HS 11.6.2015) Kreikan kriisiä tavalla, jota on syytä kommentoida. Se oli hyvä esimerkki irrationaalisesta journalismista, jota näkee yhä enemmän. En ehtinyt kommentoida SS:n kirjoitusta tuoreeltaan, mutta sen jälkeenkin on samanlaista irrationalismia Suomenlahteen juoksutettu.
Saarikoski väittää, että “Amerikkalaisten ekonomistien ja liberaalilehtien tuki on vahvistanut kreikkalaisten muutenkin vahvaa käsitystä siitä, että he ovat moraalisesti vahvoilla. Syyllisiä ovat pankit ja saksalaiset, joten miksi kreikkalaisten tulisi kärsiä”.
Amerikkalaisekonomisteilla SS viittaa Paul Krugmaniin, Joseph Stiglitziin ja Jeffrey Sachsiin. SS jatkaa “Kreikkalaiset eivät ymmärrä, että amerikkalaisten kiinnostus Kreikkaan on puhtaasti teoreettista laatua. Juuri nyt Kreikka tuntuu sopivalta taistelukentältä uusliberaaleja vastaan, mutta huomenna kiistakumppanit väittelevät ehkä Japanista, Kansasista tai jostain muusta kiinnostavammasta. Liberaalikolumnistien innostus on jo hiipumaan päin.” Jatkoa seuraa vähän myöhemmin: “Ikävä kyllä amerikkalaiset ovat olleet kiinnostuneempia teoriasta kuin praxisesta, mikä on sikäli ymmärrettävää, että eurooppalaisen politiikan kiemuroiden hallitseminen vaatii syvällisempää perehtymistä kuin kiireiseltä intellektuellilta voi kohtuudella odottaa.”
SS:n kirjoituksesta on vaikea saada mitään tolkkua, minkään väitteen taakse hänellä ei ole mitään näyttöä eikä viittauksia Kreikan kriisin faktoihin. Mitä näyttöä SS:llä on siitä, että amerikkalaisten (ilmeisesti liberaalien, muuten SS:n kirjoituksessa ei ole mieltä) ekonomistien (ilmeisesti näihin hän viittaa) kiinnostus on puhtaasti teoreettista? Onko kukaan noista SS:n nimeämistä ekonomisteista kertaakaan kirjoittanut Kreikasta viittaamatta faktoihin? Jos ei, niin mikä heidän puhdas teoreettinen kiinnostuksensa on? Ovatko he vähentäneet kirjoitteluaan Kreikasta? Tässä muuten linkki Krugmanin äskettäiseen kirjoitukseen, jossa hän näyttää, että Kreikalta jo vaaditut julkisen talouden kuristamistoimet ovat olleet paljon suuremmat kuin vaikkapa Espanjalta vaaditut, eivätkä missään suhteessa Kreikan julkisen sektorin velkaan suhteessa Espanjan velkaan.
Krugmanin tietoaineisto on julkisesti saatavilla olevista lähteistä, niihinhän SS:kin olisi voinut tutustua, mutta aivan selvästi ei ole. Eikö tällä perusteilla ole selvää, miksi kreikkalaiset tuntevat olevansa moraalisesti vahvoilla? Ja eivätkö kaikki Kreikalle annetut lainat olekin menneet ranskalaisille ja saksalaisille pankeille ja muille velkojille? Eikö tämä ole totta? Tosiasiat eivät merkitse SS:lle yhtään mitään, siitä huolimatta hän käyttää teoriaherra-asetta.
Paul de Grauwe on useammassa kirjoituksessaan osoittanut, että Kreikalle annetut lainat todella käytettiin ranskalaisten ja saksalaisten pankkien pelastamiseen, Simon Wren-Lewis jatkaa tässä hänen analyysiään. Paolo Manasse on koonnut Kreikan kriisiä ja sen taustaa koskevat faktat yhteen tässä. Kriisi oli ja yhä on aivan tyypillinen pääomien sisäänvirtaus-kriisi, joita historia on täynnä. Onko tähän viittaaminen teoriaherruutta? Tämän tieto auttaisi rakentamaan paremman euroalueen, se osoittaa, kuinka huonosti toimiva yhteisvaluutta-alue euro-alue nyt on.
SS puhuu liberaalilehdistä ja liberaalikolumnisteista. Kuuluvatko esimerkiksi Financial Timesin kolumnistit tähän joukkoon? Jos kuuluvat, niin mitähän näyttöä SS:llä on heidän Kreikkaan kohdistuvan kiinnostuksensa laantumisesta, itse en ole sellaista nähnyt, hehän ovat jatkuvasti arvostelleet Kreikkaan kohdistettuja toimia? SS näyttää syyttävän vain liberaaleja amerikkalaisekonomisteja puhtaasta teoreettisesta ja epäaidosta Kreikka-intressistä (esittämättä mitään faktoja). Eikö konservatiiveilla sitten ole pelkästään sellaista intressiä ja onko heillä joku syvempi intressi? Jos hän viittaakin kaikkiin amerikkalaisiin ekonomisteihin, niin SS ei esitä mitään näyttöä siitä, että muiden maiden ja maanosien (ml. Kanada ja Etelä-Amerikka) ekonomistien kiinnostus olisi vain pragmaattista ja aitoa. Ilmeisesti tämä koskee myös eurooppalaisia liberaaliekonomisteja? de Grauwe, Manasse ja Wren-Lewis eivät muuten ole amerikkalaisia (tai siis yhdysvaltalaisia) ekonomisteja.
Kaikkein hämmentävin on kuitenkin SS:ltä siteeraamani viimeinen väite. Oikeuttaako se, että eurooppalainen politiikka on kiemuraista tehdyn virheellisen politiikan, antaako se päättäjille synninpäästön? Eikö käytännön politiikan arvostelu aina ole teoreettista, sehän on aina jonkun ei- toteutuneen esittämistä? SS näyttäisi siis haluavan eristää kaiken päätöksenteon ulkopuoliselta arvostelulta. Ainoa sallittu arvostelu on siis päätöksentekijöiden omiin toimiinsa kohdistuva arvostelu.
SS ei kuitenkaan ole ainoa. Samassa HS:n numerossa pääministeri esittää surullisen kuuluisan kantansa, että ennakkoarvioita politiikan vaikutuksista ei tarvitse tehdä päätöksenteon tarpeisiin, arviot tehdään jälkeenpäin. Politiikka (ainakaan nykyhallituksen) ei siis perustu rationaaliselle arvioinnille päätösten vaikutuksista. Näin ollen pääministerikin käytännössä hyväksyy ainoastaan itsekritiikin.
Eurooppalaisen politiikan kiemuroihin kuuluu massiivinen Kreikan valtion syyllistäminen Kreikan kriisistä. Tämä arvostelu ei perustu tosiasioille, sen ainoa tavoite on löytää syyllinen, joka ei ole omasta maasta ja jolle voidaan esittää lasku. On hätkähdyttävää kuulla uutisista ilman mitään kommentointia, että Kreikka tarvitsee lisälainaa kyetäkseen maksamaan entisiä lainojaan takaisin. Olen mielelläni teoriaherra, eikö se ole selvä merkki siitä, että Kreikan velkoja tulisi antaa anteeksi, sen velat eivät ole maksettavissa takaisin? Eikö se ole ilmeistä, SS? Vai jatketaanko sen inttämistä, että Kreikalla kyllä on varaa?
Tämä ei ole kuitenkaan uutta Euroopassa. Victor Klemperer tutki Natsi-Saksan kieltä. Yksi sille tunnusomainen piirre oli yksinkertaisten väitteiden jatkuva toistaminen ja vyörytys kaikkialla, niin että niistä tuli totuus, muuta ei etsitty, syyllinen tehtiin selväksi. Yksi ensimmäisistä Natsi-Saksan uussanoista oli “kämpferisch” (taisteluhalukkuus, taisteluvalmius), jonka perustalle ihmisten mielen tuli rakentua. Nyt puhutaan ilmiöiden ja ongelmien “haasteellisuudesta”, mutta samasta asiasta on kyse kuin “kämpferisch”ssä. Kreikan asioiden hoito on “haasteellista”, mutta ja koska Kreikka vain vatuloi.
Mutta mikä kutsutaan paikalle silloin, kun ihmiset etsivät totuutta eikä heistä löydy “kämpferisch”iä?
Ja lopuksi vastaus otsikon kysymykseen: Ei kumpaakaan, vain naurattaa.
Avainsanat: Eurokriisi, Kreikka, Saska Saarikoski
Aihealueet: Kansainvälinen talous, Kummalliset, Makro
Pertti Haaparanta asetti minulle kysymyksen: “heikensikö pääomien maahanvirtaus (joka on yhtä hyvin seurausta luotonantajien toimista kuin luotonotajien toimista) Kreikan kilpailukykyä vai ei?”
Olen samaa mieltä Pertin kanssa: pääomavirta heikensi kilpailukykyä. Vaihtotaseen vajeiden taustalla oli sekä kilpailukyvyn rapistuminen että ylikysyntä.
Artikkelissani Euroalueen talouskriisin syyt kirjoitin aikanaan: “Kreikan julkisia alijäämiä voidaan pitää kriisin osatekijöinä myös toisesta syystä [niiden vaikutuksesta kilpailukykyyn]. Benetrix’in ja Lanen (2009, 2010) empiiriset tutkimukset tuovat esiin, että ekspansiivinen finanssipolitiikka [rahojen lainaaminen ulkomailta] siirtää tuotantoa avoimelta sektorilta suljetulle sektorille, heikentää voimakkaasti kauppatasetta ja vahvistaa reaalista valuuttakurssia. Näin ollen maiden finanssipolitiikka on surkastuttanut maan avointa sektoria, kasvattanut kauppataseen alijäämää ja heikentänyt maan kilpailukykyä aikana, jolloin vaihtotaseen vajeet kasvoivat.”
Ylipäätään pidän hieman eriskummallisena, että debatoin Pertin kanssa. Näin siksi, että olen monista talouskriisiin liittyvistä asioista hyvin paljon samaa mieltä. Mutta toisaalta makroon liittyvät monimutkaiset kysymykset ovat niin tulkinnallisia, että eriäviä mielipiteitäkin on.
Juha: Yksinkertainen kysymys: heikensikö pääomien maahanvirtaus (joka on yhtä hyvin seurausta luotonantajien toimista kuin luotonotajien toimista) Kreikan kilpailukykyä vai ei? Minä väitän, että näin tapahtui (ja väitän myös, että se oli tärkein tekijä), kasvaneet luotot lisäsivät kotimaista kysyntää, mikä kohotti kotimaisia hintoja ja kustannuksia. Sama ilmiö on toistunut lukuisia kertoja. Vai väitätkö, että kilpailukyky heikkeni noin vain, yht’äkkiä se vain meni? Ja kuten sanoin, Kreikan vientimenestys oli 2000-luvulla yhtä hyvä kuin Saksan, vienti romahti 2008 (kuten tietysti Saksankin, mutta Kreikalla enemmän), Kreikan vienti ei vain ole toipunut kuin vähän huolimatta palkkojen roimasta alentumisesta. Miten selität tämän kaiken? Capital inflow-teoria on oikein hyvin sopusoinnussa niiden kanssa.
Juha Tervala kirjoitti: “KREIKAN jäykät työmarkkinat ja suuria palkankorotuksia vaatineet työmarkkinajärjestöt ovat keskeisimpiä syyllisiä talouskriisiin.”
Silti Syriza yrittää taas olla korjaamatta niitäkään ja valitsee mieluummin leikata kysyntää ja kannustimia “kovilla veronkorotuksila” 90-prosenttisesti.
http://www.hs.fi/talous/a1435031967521
“Tsipras yrittää myydä esitystään jonkinlaisena voittona, koska se ei sisällä eläkeleikkauksia tai työmarkkinauudistuksia.”
“kaikki myöntävät Kreikan kaipaavan niitä kipeästi. Rakenteellisia toimia ei kuitenkaan löydy uudesta esityksestä juuri lainkaan. Esimerkiksi verojärjestelmään, korruptioon ja kilpailun esteisiin puuttuminen loistaa poissaolollaan.”
Miksi euroalue ja erityisesti sen ongelmamaat (KREIKKA, Portugali, Irlanti, Espanja ja Italia) kärsivät vakavasta talouskriisistä? Talouskriisin taustoja voidaan lyhyesti kuvata seuraavasti: Ongelmamaiden kotitaloudet halusivat kuluttaa enemmän kuin tienasivat ja lisäksi ongelmamaiden kansainvälinen kilpailukyky rapistui nopeasti 2000-luvulla. Kilpailukyvyn menetys johti vaihtotaseen alijäämien kasvuun vuosina 2000–2008. Velaksi tapahtuneen kulutuksen rahoittamiseksi euroalueen ytimestä (Saksa, Ranska, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Itävalta ja Suomi) virtasi pääomia ongelmamaihin. Nousukauden aikana ulkomainen pääomavirta kiihtyi, taloudet ylikuumenivat ja lopulta velkavetoisesta nousukaudesta tuli järjetön kupla. Jälleen kerran kansakunnat, ja erityisesti kreikkalaiset, pystyivät vakuuttelemaan itselleen, että – tällä kertaa, päinvastoin kuin aiemmin – ulkoisen velkaantumisen varassa ollut nousukausi on kestävällä pohjalla. Lopulta Yhdysvalloista alkanut rahoituskriisi käynnisti globaalin taantuman, joka puhkaisi ongelmamaiden kuplan. Näin Kreikan velkavetoinen nousukausi päättyi katkeriin kyyneliin. Nyt jäljellä on velkainen ja kilpailukyvytön talous, joissa talouskriisin kielteiset vaikutukset ovat kaikkien nähtävissä.
Ongelmamaissa luottokanta, erityisesti Irlannissa ja KREIKASSA, kuitenkin kasvoi huomattavasti ydintä nopeammin. Tämä aiheutui osin siitä, että rahapolitiikka oli aivan liian löysää ongelmamaille. Lisäksi euro helpotti pääomien virtaamista ytimestä ongelmamaihin, laski korkoja ongelmamaissa ja toi monelle ongelmamaalle paremman luottoluokituksen sijoittajien silmissä. Näiden tekijöiden yhteisvaikutus oli ongelmamaissa tapahtunut voimakas luottoekspansio, joka lisäsi rahoituskriisin todennäköisyyttä.
Vaihtotaseen epätasapainot ytimen ja ongelmamaiden välillä ovat euroalueen talouskriisin suurin syy. Suuria vaihtotaseen vajeita voidaan pitää ongelmallisina useasta syystä johtuen. Suuri vaihtotaseen vaje on selkeä oire liiallisesta ulkoisesta velkaantumisesta, eli huomattavasta ylikulutuksen suhteessa tuotantoon. Suuri vaje onkin rahoituskriisin tyypillinen ominaisuus. Vaihtotaseen alijäämä myös supistaa vientisektoria ja siirtää työvoimaa tuottavammalta vientisektorilta suljetulle sektorille. Ongelmamaiden ulkoinen velkaantuminen, erityisesti KREIKAN velkaantuminen, saavutti ennen talouskriisiä massiiviset mittasuhteet ja maat ovat eläneet radikaalisti yli varojen. Onkin huomionarvoista, että Kreikalla oli suuri vaihtotaseen alijäämä ennen talouskriisiä. Noin joka kuudes kulutukseen käytetty euro oli velkarahaa.
Ongelmamaiden vaihtotaseen vajeiden taustalla ovat erot maiden kilpailukyvyssä. Ongelmamaissa palkat nousivat 2000-luvulla huomattavasti nopeammin kuin ytimessä, erityisesti Saksassa. Tuottavuuden kasvu ei ollut riittävää kompensoimaan palkkojen nousua. Siksi ongelmamaat menettivät kilpailukykyä, erityisesti suhteessa Saksaan. Kilpailukyvyn menetys tarkoitti, että ongelmamaiden reaalinen valuuttakurssi vahvistui suhteessa muuhun euroalueeseen ja erityisesti Saksaan 2000-luvulla. Vastaavasti ytimen – erityisesti Saksan – reaalinen valuuttakurssi suhteessa ongelmamaihin heikkeni euron syntymästä saakka aina talouskriisin alkamiseen saakka. Kehitystä on seurannut yhtäältä ongelmamaiden vaihtotaseen alijäämän huomattava kasvu vuosina 2000–2007; toisaalta ytimen – erityisesti Saksan – vaihtotaseen ylijäämä kasvoi jatkuvasti tänä aikana.
Euroalueen talouskriisin ehkä suurimman syyn, suuren vaihtotaseen epätasapainon, taustalla on siis ollut yhtä fundamentaalinen ongelma: ytimen ja ongelmamaiden, ml. KREIKAN, välinen kilpailukykyero kasvoi aivan liian suureksi. Talouskriisin yksi keskeisimmistä opetuksista on, että jos lähtee rahaliittoon Saksan kanssa, pitää omaksua saksalainen palkkapolitiikka. Muiden euromaiden palkankorotusten olisi tullut olla sopusoinnussa Saksan palkankorotusten kanssa. Näin ollen voidaan siis sanoa, että KREIKAN jäykät työmarkkinat ja suuria palkankorotuksia vaatineet työmarkkinajärjestöt ovat keskeisimpiä syyllisiä talouskriisiin. Ne ovat tehneet maista kilpailukyvyttömiä ja ajaneet maat suurien vaihtotaseiden maiksi.
Ongelmamaiden suuret vaihtotaseen vajeet johtuivat myös euroalueen ulkopuolisista tekijöistä. Ensiksikin Aasian ja erityisesti Kiinan taloudellinen kehitys 2000-luvulla kasvatti kysyntää saksalaisille koneille ja laitteille. Toisaalta Aasia ja Kiina kasvattivat tuotantoa, joka kilpaili ongelmamaiden kanssa. Näin ollen Aasian ja Kiinan nousu lisäsi Saksan nettovientiä, mutta vähensi ongelmamaiden nettovientiä. Toiseksi öljyn hinnan voimakas nouseminen 2000-luvulla kasvatti öljyntuottajamaiden tuloja, mikä lisäsi kysyntää ytimen, erityisesti Saksan, koneille ja laitteille. Näin ollen öljyn hinnan nousemisella 2000-luvulla ei ollut ytimen vaihtotaseeseen yhtä voimakasta negatiivista vaikutusta; ongelmamaiden vaihtotasetta öljyn hinnan nouseminen rasitti enemmän. Kolmanneksi Itä-Euroopan kehittyminen ja matalat palkat saivat ytimen yritykset lisäämään siellä tuotantoa, joka kilpaili ongelmamaiden tuotannon kanssa. Tämä kehitys vähensi ongelmamaiden nettovientiä, eli kasvatti niiden vaihtotaseen vajeita.
Neljäs euroalueen ulkoinen tekijä oli euron vahvistuminen. Kun euro vahvistui 2000–2009 ja samanaikaisesti ongelmamaiden kilpailukyky rapistui suhteessa ytimeen, ongelmamaiden kilpailukyky heikkeni (enemmän kuin ytimen) suhteessa euroalueen ulkopuolisiin maihin. Näin ollen euron vahvistuminen vaikutti kaikkien haitallisimmin ongelmamaiden nettovientiin. Euroalueen ulkoisen tekijät ja euron vahvistuminen siis voimistivat ongelmamaiden vaihtotaseen vajeiden kasvua. Ongelmamaiden vaihtotaseen vajeet, jotka ovat olleet huomattavasti suurempia kuin vajeet ovat tyypillisesti olleet rahoituskriiseissä, voidaan nähdä merkittävänä tekijänä euroalueen talouskriisissä. On kuitenkin huomattava, että ongelmamaiden suuret vaihtotaseen vajeet ovat enemmänkin oire heikosta kilpailukyvystä, kuin varsinainen ongelmien syy.
Reinhart ja Rogoff (2009) löytävät, että rahoituskriisit tapahtuvat tyypillisesti talouden ajautuessa taantumaan nousukauden jälkeen, jolle on tyypillistä varallisuusesineiden (ml. asuntojen) hintojen nouseminen, velkaantuminen, suuret vaihtotaseen alijäämät ja rahoitusmarkkinoiden liberalisointi. Vuonna 2007 KREIKKA täytti kaikki merkit siitä, että se oli vakavan rahoituskriisin kynnyksellä.
Euroalueen talouskriisin suurimmat taustatekijät ovat erot kilpailukyvyssä ja vaihtotaseen vajeet. Perinteinen lääke kilpailukyvystä johtuviin vaihtotaseongelmiin, nimellisen valuuttakurssin devalvoiminen, ei ole rahaliitossa mahdollista. Ongelmamaiden kilpailukyvyn korjaaminen onkin valtava haaste euroalueelle. On kolme tapaa ratkaista erot kilpailukyvyssä. Ensimmäinen keino on Saksan ja muun ytimen palkkainflaatio. Toinen keino on palkkojen laskeminen ongelmamaissa. Kolmas keino on tuottavuuden parantaminen ongelmamaissa. Ongelmamaiden kilpailukyvyn palauttaminen näiden keinojen yhdistelmällä on mahdollista myös rahaliitossa. Palkkojen on pitänyt laskea Kreikassa, jotta kriisi ratkeaisi.
Saksan vaihtotaseen ylijäämä on ollut suurempi kuin Kiinan. Kiinan ylijäämiä on pidetty huomattavana tekijänä globaaleille (vaihtotaseen) epätasapainoille ja sitä on toistuvasti kehotettu vahvistamaan valuuttaa ja kasvattamaan kotimaista kysyntää. On eriskummallista, että Saksaa ei ole vaadittu – yhtä päättäväisesti kuin Kiinaa – tekemään samoja asioita. Saksan kysyntää elvyttävä talouspolitiikka ja palkkainflaatio, joka vahvistaisi reaalista valuuttakurssia, tasapainottaisivat euroaluetta ja edesauttaisivat talouskriisistä toipumista. Euroalueen pitäisi korjata kilpailukykyeroja ja vaihtotaseen epätasapainoja, ei ainoastaan laskemalla palkkoja ja kasvattamalla tuottavuutta ongelmamaissa, vaan myös nostamalla palkkoja ja kasvattamalla kysyntää Saksassa.
Vaikka monissa euromaissa - ei kuitenkaan KREIKASSA - suuret julkiset alijäämät ovat paljolti seurausta talouskriisistä, ei sen syy, keskeiseksi kriisin ratkaisukeinoksi on valittu julkisten alijäämien vähentäminen. Empiiristen tutkimusten mukaan julkisten alijäämien vähentäminen keskellä taantumaa on haitallista tuotannolle ja työllisyydelle. Yhtäältä ytimen ei siis edes pitäisi yrittää tasapainottaa julkista taloutta keskellä talouskriisiä. Toisaalta monissa maissa julkisten alijäämien vähentämistä on tosin vaikea välttää, koska julkisten menojen tulee pitkällä aikavälillä vastata tuloja. Ongelmamaiden, erityisesti KREIKAN, on mahdotonta välttää julkisten alijäämien vähentämistä kielteisistä vaikutuksista huolimatta, koska rahoituksen kustannus on noussut kestämättömän korkeaksi tai rahoitusta ei ole lainkaan saatavissa markkinoilta!!! Tässä valossa on ymmärrettävää, miksi KREIKAN vastuuton finanssipolitiikka ennen talouskriisiä oli virhe: se pakottaa julkisten alijäämien supistamiseen vakavassa taantumassa, eli aikana jolloin finanssipolitiikan teho on suurin ja kokonaiskysyntä on riittämätön!!!
http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/images/stories/kak/KAK22012/kak22012tervala.pdf
http://taloustieteellinenyhdistys.fi/images/stories/kak/KAK42012/kak42012tervala.pdf
Vastailen kommentteihin vähän myöhässä muiden kiireiden ja osin heikkojen verkkoyhteyksien vuoksi.
Juha Tervala (ja osin SS): Luonnehdintasi Kreikan kriisistä huonon kilpailukyvyn kriisinä on vähintäänkin yksioikoinen ja harhaanjohtava. Miten väitteesi sopii yhteen sen tosiasian kanssa, että Kreikan vientimenestys EMU:n olemassaolon aikana ennen talouskriisiä oli yhtä hyvä kuin Saksan? Tämän faktan näet esimerkiksi Talous ja Yhteiskunta lehden artikkelistani: http://www.labour.fi/TjaYpdf/ty12015/ty12015Haaparanta.pdf . Toki Kreikan vaihtotaseen alijäämä kasvoi.
Et pohdi kilpailukyvyn heikkenemisen syitä. Syyt kyllä löytyvät, sellaiset jotka ovat sopusoinnussa sekä vaihtotaseen alijäämän Kasvun kanssa että hyvän vientimenestyksen kanssa. Vaihtotaseen vajeen kasvun taustalla on kreikkalaisen yksityisen sektorin, erityisesti kotitalouksien mutta myös yritysten, velan kasvu. Kreikan valtion velka ei kasvanut (suhteessa BKT:hen) vaan pysyi vakaana samalla tasolla kuin esimerkiksi Englannin. Yksityisen sektorin velkaantuminen lisäsi kotimaista kysyntää ja siten nosti kotimaista hintatasoa suhteessa muiden maiden hintoihin. Tämä tietysti heikensi tavanomaisia hintakilpailukykyindikaattoreita. Tämän ei tarvinnut häiritä Kreikan vientiä esimerkiksi siksi, jos Kreikan vientisektorin palkat entuudestaan olivat korkeammat kuin muilla aloilla.
Kreikan kriisi, kuten myös muiden eteläisen Euroopan maiden ja Irlannin kriisit, olivat siis tavanomaisen yksityisen pääoman sisäänvirtaus-kriisejä. Virrat olivat niin suuria, että niiden hallinta oli melkoisen mahdotonta, Irlannin tapauksessa täysin mahdottomia hallita finanssipolitiikan välinein. Toki voidaan väittää, että kriisimaat eivät yrittäneet tarpeeksi, mutta ei niiltä sitä vaadittukaan, ei esimerkiksi EU:n komission tai euro-elimien taholta.
Kriisin synty ja ratkaisukin olivat tavanomaisia: Kreikan pankit ajautuivat ongelmiin kansainvälisen rahoitusmarkkinakriisin vuoksi. Pitääkseen ne pystyssä Kreikan valtion oli otettava velkaa, siis sosialisoitava pankkien ja viime kädessä Kreikan yksityisen sektorin velka. Tällöin ranskalaiset ja saksalaiset pankit näkivät tilaisuutensa tulleen: luottaen siihen, että ne tultaisiin pelastamaan, ne antoivat Kreikan valtiolle erittäin korkeakorkoista lainaa, ja tekivät niillä tuntuvat voitot. Kun Kreikan masukyvyttömyys kävi selväksi, Kreikan valtio pakotettiin ottamaan lisälainaa, jolla pankeille maksettiin takaisin niiden antamat lainat. Vaihtoehtoinen järjestely ja Aasian kriisin jälkeen vallitseva käytäntö oli ollut, että myös luotonantajat pannaan vastuuseen. Tähän euroalueen maat erityisesti Ranskan ja saksan johdolla eivät suostuneet IMF:n esityksestä huolimatta. Mitään selitystä tälle ei ole annettu. Ehkä juuri tämän vuoksi Kreikka tuli leimata yksin syylliseksi ja tämä leimaaminenhan jatkuu yhä. Tosiasia kuitenkin on, että lainanantajat ovat yhtä syyllisiä ongelmiin kuin lainanottajat, Kreikan tapauksessa erityisen selvästi. Juuri siksi, päinvastoin kuin Juha ja SS väittävät, Kreikka ei ole yksin syyllinen.
Kreikan syyllistäminen kilpailukyvyn heikkenemisestä ei ole oikein myöskään siksi, että yhden maan kilpailukyky ei koskaan riipu vain maasta itsestään, tavanomaiset mittarit kun ovat suhdelukuja, siis esimerkiksi kustannukset suhteessa muiden maiden kustannuksiin. Tämä on erityisen selvää euroalueella yhteisen valuutan vuoksi. Missä mielessä esimerkiksi Saksa ei ole syyllinen Kreikan ja muiden euromaiden kilpailukyvyn heikkenemiseen 2000-luvun loppupuoliskon työmarkkinauudistusten vuoksi? Uusimman tutkimustiedon perusteella työmarkkinauudistukset eivät ole parantaneet (kokonais-)tuottavuutta, tärkeintä talouskasvun lähdettä. Ne ovat siis pikemminkin naapureiden köyhdyttämistoimia.
Euroalueella sallittu politiikka on kuitenkin perustunut ajatukselle talouden kuristamisesta kilpailukyvyn parantamiseksi. Alueen sisällä se on hävittänyt talouskasvun ja monissa maissa, erityisesti eteläisessä Euroopassa mutta myös Suomessa, supistanut kokonaistuotantoa.
SS: Syytät minua natsikortin käytöstä, anteeksi, että muotoilin väitteeni huonosti. Vertasin kielenkäyttöäsi siihen, millaiseksi Victor Klemperer luonnehtii natsien kieltä, en väittänyt sinua natsiksi. Tapaan, jolla kreikkalaisista keskustellaan, viittasi Timo Harakkakin HS-kirjoituksessaan pari päivää sitten.
Juuri äsken kuuntelin YLE:ltä jotakin keskustelua, jossa Kreikan nykyjohtoa syytettiin kaikista ongelmista, yhtenä esimerkkinä väitettiin heidän valehdelleen luotonantajille. Varmasti näin onkin tapahtunut, mutta eikö suurin vale koko tässä kriisissä ole ollut rahoittajien väite, että Kreikalta vaaditut toimet olisivat johtaneet talouskasvuun? Ainoana rahoittajan IMF on myöntänyt virheen, valitettavasti sen johto kuitenkin edelleen haluaa jatkaa samaa politiikkaa. Eikö tämä ole irrationaalista?
Tämän viikon aikana tiedotusvälineet ovat päivittäin raportoineet Kreikan eläkeläisten ongelmista. Eikö Kreikan eläkeläisillä ennen tätä viikkoa ole ollut ongelmia? Heidän eläkkeitään on supistettu kriisin aikana yli 40 prosenttia. Samaan aikaan monet heistä ovat ainoina tulonsaajina joutuneet huolehtimaan lapsistaan ja lapsenlapsistaan, koska työttömyys on kasvanut ja sosiaalitukia on leikattu. Eikö tämä ole ollut lisännyt heidän ahdistustaan tämänkin viikon aikana?
Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka lähes koko Kreikka uutisointi on ollut natsikielistä, vain harvoin on puhuttu troikan politiikan aiheuttamista ongelmista: sitä ole tietysti pidetty tarpeellisena, syyllinen on tiedetty, syyllistä pitää rangaista. Tämä on täysin riippumatonta siitä, onko Kreikan eläkejärjestelmä uudistusten tarpeessa vai ei, uudistuksia toteutettaessa tulee arvioida ja nähdä niiden seuraukset.
En ymmärrä, mitä tarkoitat, kun sanot, että Kreikka ei ota vastuuta omasta taloudestaan? Eikö tämä hallitus ole sitä juuri yrittänyt, sehän on esittänyt oman talouden elvytysohjelmansa, joka todella olisi elvyttänyt taloutta, päinvastoin kuin troikan vaatima? Onko troikan ohjeiden seuraaminen todella ollut vastuun ottamista omasta taloudesta, eikö puu tunneta hedelmistään? Kreikka on tehnyt rakenteellisia uudistuksia selvästi eniten kaikista OECD-maista,ja Transparency Internationalin havaitun korruption indeksin perusteella sen korruptoituneisuus on vähentynyt radikaalisti vuodesta 2012 vuoteen 2014. Missä tulokset?
Itse asiassa troikka ei ole ottanut vastuuta omista toimistaan. Paul DeGrauwe huomautti vast’ikään, että Kreikan velkojen todellinen arvo, niiden saatavien nykyarvo, on paljon alempi kuin niiden nimellisarvo. Tämä johtuu muun muassa siitä, että lainojen maksuaikaa on jatkettu ja lainan lyhennyksiä on siirretty. Rahoittajien taseissa se on kuitenkin nimellisarvoltaan, ei todelliselta arvoltaan.
Kreikan velkoja voitaisiin siis hyvin antaa anteeksi, jos troikka suostuisi näkemään tosiasiat.
Ongelma on täysin analoginen kehitysmaiden velkaongelman kanssa, joka ratkaistiin 2000-luvun alussa. DeGrauwe esittää, että Kreikan lainoille luotaisiin jälkimarkkinat EKP:n johdolla, mutta toteaa, että se tuskin on poliittisesti mahdollista. Menettäisihän mm. Suomi vakuutensa. Mutta ei tämä päästä troikkaa ja euromaita moraalisesta vastuudesta, eihän? Olen kanssasi samaa mieltä, että tosiasioista ei voi päätellä, mitä pitäisi tehdä. Valintoja varmasti auttaa, jos tosiasiat tunnustetaan, eikä yritetä korvat niitä syyllisyys-väitteillä.
Mainittakoon, että kehitysmaiden velkaongelmien ratkaisussa velkojen anteeksiannon lisäksi kullekin maalle tehtiin yhteistyössä rahoittajien ja maan omien päättäjien kanssa köyhyyden vähentämisohjelma. Vaikka todellisuus ei aina ollut ruusuinen, niin näiden ohjelmien ja velkojen anteeksiannon ansiosta kehitysmaat alkoivat kasvaa nopeasti ja köyhyyskin väheni.
Asioiden ymmärtämiseksi pitää ottaa lukuun myös ihmismieli:
Kun missä hyvänsä – oli kyseessä perhe, väestöryhmä tai kokonainen kansa - alkaa mennä huonommin, moraali lähtee rappeutumaan. Jos on muutaman kerran poikettu kaidalta tieltä, paluu takaisin on vaikeaa. Ihmisluonto on sellainen. Aluksin olot Kreikassa vaikeutuivat ilman omaa syytä ja monen oli jopa pakko turvautua väärinkäytöksiin pysyäkseen hengissä. Sekin kaikkialla riittää veronkierron aloittamiseen ja huijaamiseen sosiaaliturvalla, kun elintaso lähtee laskuun niin, että toiset sen huomaavat ja status kärsii, vaikkei vielä olisikaan varsinaista hätää. Ja näin käy laskukausina monelle, koska silloin eriarvoisuus kasvaa.
Vasta kun elinkeinot saadaan uudistettua, hyvinvointia voidaan palauttaa ja sen mukana on mahdollista yhteiskuntamoraalin tervehdyttäminen. On onnetonta, että Kreikalle annetusta avusta - kuten lähes aina kaikkialla kehitysavusta ja monesta muustakin avusta - osa on tuomittu ohjautumaan väärinkäyttäjien hyväksi eikä pelkästään kohteisiin, joihin se on tarkoitettu. Muuta keinoa kuin tämän tosiasian hyväksyminen ei kuitenkaan taida olla olemassa, kun halutaan saada maa toipumaan.
Edellistä lainakertaa perusteltiin, että ilman lainansaantia Kreikan pankkeja olisi mennyt vararikkoon. Se olisi uhannut koko Eurooppaa pankkikriisillä, koska erityisesti Saksan ja Ranskan pankeilla omasta syystään oli Kreikan pankeilta runsaasti yksityisiä saatavia, joista oli tullut roskalainoja. Kreikan lainasta tehtiin peitetoimi Ranskan ja koko Euroopan pankkien pelastamiselle. Näin ollen lainasta vain osa auttoi kreikkalaisia.Tapahtui Kreikkaa kohtaan vääryys, kun kreikkalaiset on pantu lainallaan maksamaan toistenkin maiden pankkiturvaa. Se ei tietysti mitätöi toista väärinkäytöstä, nimittäin kreikkalaisten aikaisempaa elämistä yli varojensa.
Helsingin Sanomat jatkaa sekoiluaan julkaisemalla Timo Harakan hyvin sekavan ja oudon esseeksi kutsutun mielipidekirjoituksen. Onneksi Haaparanta on ottanut kantaa jo Harakan talouden “ymmärrystasoon”.
Juuri näin kuten ei-akateeminen disinforma kirjoittaa. Minullekin Olli Rehn kertoi pari vuotta sitten kuinka Kreikka on oikealla tiellä ja on tehty välttämättömiä uudistuksia. Hesari tietenkin tuki tätä täysin. Ja kun koko karmeus paljastui, kuten puolestaan de Grauwe ja moni muu ennusti, niin sanotaan, että uudistuksia ei ole tehty.
Tämä antaa äärettömän heikon kuvan maamme ykköslehden ( leviikiltään) tasosta, kuten koko julkisen keskustelun tasosta. ( Oma keskustelunsa olisi mistä tämä johtuu.)
Ja tämän sanominen ääneen ei tarkoita Syrizan tukemista.
Teoriaherra, Kreikan hallitus on hyvin tietoinen tekemisistään. He ajavat Kreikan etua. Vaihtoehdot on taloudenkiristys ja siitä seuraava sosiaalinen romahdus vastaan oma valuutta, oma raha- ja (finanssi) politiikka, vuosia jatkuvat oikeustaistelut veloista ja Euroeliitin hyljeksintä ja kampitus. Tämän tietäen Kreikan hallitus pyrkii minimoimaan velat ja maksimoimaan euromääräiset saatavat ennen omaan valuuttaan siirtymistä. Se mikä meille esitetään Kreikan hallituksen tempoiluna on looginen pelin strategia kun vastassa on taipumaton ideologia.
Saska tosiaan aivan yksiselitteisesti valehteelee Helsingin Sanomien lukijoille väittäessään, että muut kriisimaat olisivat tehneet uudistuksia ja Kreikka ei. Kyse ei ole mistään näkökulmaeroista vaan siitä, että nimenomaan käytännön tasolla Kreikka on tehnyt huomattavasti muita kriisimaita suuremmat sopeutustoimet: http://krugman.blogs.nytimes.com/2015/02/17/comparative-austerity/
Tähän nähden on melko pöyristyttävää, että Saskalla on pokkaa kommentoida Haaparannan tekstiä ohittamalla totaalisesti tämä sisällöllinen kritiikki ja jauhamalla jostain natsikorteista ja Kreikan asunnoistaan. Vuoden 2014 journalisti - oikeasti?
Luin uudestaan Saarikosken kolumnin ja sehän ennusti, aivan oikein, viime päivien tapahtumat. Vajaan viikon aikana olemme nähneet käänteitä kuin parhaassakin saippuaoopperassa: välillä Tsipras vaatii kansaa äänestämään velkojien jo pöydältä vedettyä esitystä vastaan, välillä hän hakee pidennystä lainaohjelmaan. Kuka tällaisen johtajan kanssa enää neuvottelee tai tekee mitään sopimuksia?
Saska, tätä sinä et taida ymmärtää:
“Kreikan muuttuminen kilpailukyvyttömäksi Kreikan huonon hallinnon ja euron puuteiden takia on totta, mutta eurossa Kreikan romahdus oli väistämätöntä. Kreikan jälkeen putoaa joku toinen ja seuraava ja seuraava…EMU-alueelta puuttuvan vaihtotaseiden tasausmekanismin takia.
Kulttuurien yhdistäminen pakolla talouden kautta on täysin mahdotonta. Yhtenäisvaluutta ilman aluepolitiikkaa on mahdotonta. Aluepolitiikka ilman Eurooppalaista solidaarisuutta on mahdotonta. Solidaarisuus on sitä että ollaan valmiit pitämään huolta toisenkin ihmisen lapsien tulevaisuudesta. Kuinka solidaarisilta meidän johtajat vaikuttavat kreikkalaisen syöpäsairaan näkökulmasta.
Eurolla ei ole tulevaisuutta, eikä Kreikkaa eikä muitakaan pidä tuhota tällä sosioekonomisen luokkayhteiskunnan rakennusaparaatilla. Optimaalinen valuutta-alue on se jossa ihmiset tuntevat solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Suomikin tuntuu nykyään liian suurelta.”
Mitäköhän tilastoja/artikkeleita/tutkimusta Juha Tervala on tarkastellut viimeiset 7 vuotta, kun on itsekin noin hukassa?
Syriza päätti sitten ajaa maan vielä syvemmälle kriisiin. Vasemmistopopulismi aiheuttaa Kreikalle isoja kärsimyksiä.
Saskan kolumni oli ehkä hieman naiivi ja liikaa virallista linjaa toistava, mutta oli siinä kin pointtinsa. Kreikkalaiset eivät ole täysin viattomia uhreja, jotka nyt vaan sattumalta joutuvat pahuuden uhriksi. Kreikkailaiset ovat osaltaan syyllisiä siihen mikä ajoi Kreikan tähän tilanteeseen. Ei, se ei tarkoita, että nykyinen politiikka olisi ollut oikeaa, mutta se tarkoittaa sitä, että Kreikka ei voi uhriutua täysin.
Tämä Haaparannan teksti ei ollut kovin hyvä. Haaparanta kyllä kykenee parempaakin, ja toivoisin että jatkossa taso olisi parempi. Akateemisempi ja asiallisempi.
Eikö samaan aikaan ole totta, että
- Kreikka olisi voinut ja sen olisi kannattanut tehdä tuotantorakennetta muuttavia ja tuottavuutta kasvattavia uudistuksia jo kauan ennen finanssikriisiä; käyttää maahan virrannutta rahaa hieman toisin; tilanne nyt voisi olla ainakin jossain määrin parempi kuin se nyt on
- Kreikalta vaaditut toimet ovat olleet rankkoja ja pahentaneet tilannetta entisestään; lääke selvästikään ei näytä auttavan; lisäksi iso osa kreikkalaisista on todellisessa ahdingossa
Mitä sitten pitäisi tehdä?
- Kreikalla ei tosiaan ole mahdollisuutta elvyttävään finanssipolitiikkaan (eikä sitä heille haluta antaa); (elvyttävän finassipoltiikan ei kuitenkaan tarvitsisi tarkoittaa sitä, että mahdolliset huonot politiikkavalinnat jatkuisivat - samalla voi tehdä perusteltuja uudistuksia, joita varmasti löytyisi)
- lehtiä lukemalla en kuitenkaan ole vakuuttunut, että Kreikalta vaaditut uudistukset olisivat juuri niitä, joilla esimerkiksi tuottavuus kasvaa tai tuotantorakenne uudistuu (myönnän, etten ole syvällisemmin perehtynyt näihin, tietoni perustuu uutisointiin vaadituista uudistuksista)
- ylipäätään niihin ei voida nopeasti vaikuttaa
- olisiko Kreikalla halukkuutta ajaa tällaisia uudistuksia ja muilla pitkämielisyyttä odottaa mahdollisia tuloksia (joista ei voi antaa varmaa lupausta)?
- niin voisi toivoa - ainakaan nyt vaaditut toimet eivät näytä johtavan toivottuun tulokseen
Kreikassa on varmasti tehty jo ennen kriisiä huonoja päätöksiä - mistä ei kuitenkaan seuraa, että nykyiset toimet olisivat juuri ne oikeat.
Saska Saarikosken kolumni ei ollut huono. Yksittäisenä tekstinä se on aivan kelvollinen. Ongelma on siinä, että Hesari kirjoittaa Kreikan kriisistä liiaksi virallista totuutta, jonka mukaan Kreikan kuuluukin säästää itsensä hengiltä. Hesarin toimittajat kirjoittavat näin, kulttuuritoimittajat ja taloustoimittajat.
Vuosien 2008-2015 finanssikriisi on sen tason onnettomuus, että se on Martin Wolfin mukaan Britanni-an neljänneksi kallein katastrofi viimeisten 225 vuoden aikana, tuhoten vuotuista kansantuotetta 20 %. Pahempia olivat vain maailmansodat ja Napoleonin sodat. Kreikka ei ollut finanssikriisin tärkein aiheut-taja, vaan lepsu pankkisäätely ja yhteinen rahapolitiikka.
Joku Hesarin toimittaja voisi kirjoittaa tästäkin perspektiivistä. Lisäksi Hesarin toivoisi pitävän yllä suo-malaista näkökulmaa: miksi suomalaisten veronmaksajien pitää olla mukana pelastamassa Saksan ja Ranskan pankkeja. Ja miksi vain Timo Soini puhui viisi vuotta sitten pankkien sijoittajavastuusta.
Saarikoski voisi kirjoittaa Kreikasta omilla vahvuuksillaan, joita on paljon.
En kykene ymmärtämään miksi kukaan suuttuu Saskan kolumnista. Se oli kommentti, joka otti kantaa. Yksi pääpointeista oli, että Kreikan ongelmat ovat Kreikan aiheuttamia. Niin, eiköhän Kreikka itse tuhonnut kilpailukyvyn ennen kriisiä? Eiköhän kreikkalaiset itse ottaneet ne yksityiset ja julkiset velat, joista suoriutuminen on nyt vaikeaa? Miksi he rahoittivat velalla julkista ja yksityistä kulutusta, joihin heillä ei ollut varaa? Amerikkalainen teoriaherra on luullut, että Kreikan ei pitäisi vähentää julkisia alijäämiä. Tämä on teoreettinen näkemys, koska Kreikalla ei ole mahdollisuutta elvyttävään finanssipolitiikkaan.
“sen sijaan, että pohdittaisiin taloustieteen keinoin Kreikan tilanteen ratkaisua, täällä keskustellaan Saarikosken epäonnistuneesta kolumnista ja hänen henkilöstään. Väittely on fanaattista ja kaukana hyvästä ajattelusta.”
Minusta polemiikki ei ole haitaksi. Ja noin yleisellä tasollahan Haaparannan kirjoitus vain avaa sitä miksi HS:n levikki on laskussa: jutut eivät ole tosia, joten aiempaa harvempi haluaa maksaa niistä.
Haaparannan kirjoitus ja keskustelu täällä blogissa on kaukana blogin alkuperäisestä tasosta: sen sijaan, että pohdittaisiin taloustieteen keinoin Kreikan tilanteen ratkaisua, täällä keskustellaan Saarikosken epäonnistuneesta kolumnista ja hänen henkilöstään. Väittely on fanaattista ja kaukana hyvästä ajattelusta.
Kreikka, tai kreikkalaiset, ei ole mikään viaton olosuhteiden uhri: tilastoja vääristeltiin, julkista velkaa otettiin huolettomasti ja pankkivalvonta epäonnistui. Yksi shokki kaatoi korttitalon. Lisäksi on täysin absurdia väittää, että kriisin jälkeen on pelastettu pelkästään europpalaisia pankkeja - vaikka julkisen sektorin palkkoja ja eläkkeitä on Kreikassa leikattu, ne on sentään vielä maksettu. Jos Kreikkaa ei olisi tuettu, kaikki julkisen sektorin velvoitteet olisivat jääneet hoitamatta, maa todennäköisesti olisi ajautunut kaaokseen ja voisi olla sisällissodassa - nk. failed state - kuka tietää. Turha edes haaveilla, että uusi valuutta olisi saatu helposti käyttöön, se olisi “hieman” devalvoitunut, jonka jälkeen vienti olisi alkanut vetää ja maa olisi palannut kv-rahoitusmarkkinoille. Tällaista tapahtuu vain satukirjoissa.
Jos Kreikan tilanteeseen olisi olemassa helppo ratkaisu, se varmaan olisi jo keksitty. Mutta sitä odotellessa, parempaa analyysiä, kiitos!
“Kreikkalaiset eivät yritä siirtää velkoja muiden valtioiden maksettavaksi, vaan tämän tekivät Saksan, Ranskan ja Italian pankkien lobbarit, jotka tekivät Kreikasta valtioiden ongelman. Velkoja olisi voinut leikata useammalla miljardilla, silloin kun velat olivat näiden pankkien hallussa, jolloin sijoittajavastuu olisi toteutunut ja Ranska, Italia sekä Saksa olisivat rahoittaneet omat pankkinsa tai niitäkin olisi rahoitettu erilaisin EU-järjestelmin.”
Olisihan se niinkin voitu tehdä ja tavallaan se olisi ollut moraalinenkin vaihtoehto. Sitä ei vain uskallettu tehdä, koska tiedettiin ettei euroalue olisi selvinnyt jos kriisimaiden lisäksi olisi pitänyt yrittää pelastaa myös sitä ennen vakaiden maiden pankkijärjestelmät tilanteessa missä markkinoilla olisi ollut täysi paniikki ja kaaos. Veronmaksajan kannalta tilanne on toki erittäin inhottava, mutta toisaalta vaihtoehtokaan ei olisi välttämättä ollut kovin ruusuinen.
“Kreikka on tehnyt kaikkea, mitä Troikka on halunnut, mutta se on vain PAHENTANUT tilannetta. Saman tekeminen uudestaan, odottaen eri tulosta on tyhmyyttä Einsteinin mukaan, joten kannattaisiko meidän oikeasti katsoa niitä faktoja ja keskustella sen pohjalta. Ei sen propagandan, jota ihmiste, jotka näitä huonoja päätöksiä ovat tehneet tahtovat meidän uskovan.”
Tässä on kyllä propagandaa puolin ja toisinkin. Kyse on siitä, katsotaanko lyhyen vai pitkän aikavälin vaikutuksia, sekä siitä mikä on realistisesti mahdollista ja mikä ei. Taantumassa leikkaaminen on huono vaihtoehto, mutta siinä vaiheessa kun talous on jo ajettu seinään ei enää kysellä onko joskus myöhemmin parempi hetki. On myös erittäin kyseenalaista tulisiko sellaista “parempaa hetkeä” koskaan, Suomessahan on tätä yritetty turhaan jo monta vuotta. Kyvyttömyys tehdä rakenteellisia uudistuksia on näkynyt olemattomana talouskasvuna ja investointilamana joka on vasta nyt alkanut pikkuhiljaa hellittää - ja siitä huolimatta joudumme sopeuttamaan menoja. Fakta on se, että ilman uudistuksia kukaan ulkopuolinen ei suostu rahoittamaan Kreikkaa, eikä myöskään rahoittamaan kroonista syömävelkaa ilman uskottavaa suunnitelmaa talouden tasapainottamisesta siltä osin. Yritys paikata tuota vajetta veronkorotuksin on täysiin tuhoon tuomittu ajatus jo ennestään löysästä veronmaksumoraalista ja mittavasta korruptiosta tunnetussa maassa. Suomessahan tätä yritettiin koska se oli poliittisesti “sopivaa”, “oikeudenmukaista” (huom. lainausmerkit) ja ennen kaikkea helpompaa kuin menoleikkaukset, mutta taantumassa veronkorotukset ovat kaikkein tuhoisin mahdollinen asia mitä voidaan ikinä tehdä. Ja kyllähän se valitettavasti myös näkyy, talouskasvumme on ollut todella todella surkeaa.
Olen yllättynyt, että tässä keskustelussa on niin paljon Kreikan-asiantuntijoita. Myönnän, etten ole itse seurannut maata kuin 21 vuotta, vuokrannut maassa taloa 6 vuotta ja lukenut jokseenkin kaiken mitä mailman valtalehdissä on maasta viime vuosina kirjoitettu. Kun pari vuotta sitten (ennen nykyhallitusta, joka on ajanut asiat huonompaan suuntaan) kirjoitin oheisen jutun, Kreikan Suomen-suurlähettiläs kutsui minut Krunikaan iloisena siitä, että Suomessa edes joku tuntee kreikkalaisten mielenlaatua ja kulttuuria. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1382163857615. Kun tämä on talousblogi, kaikki eivät ole ehkä huomi0ineet, että minun kiinnostukseni asiaan ja syy, miksi kirjoitin kolumnini on nimenomaan Kreikka, eivät talousteoriat. Haaparantaa kuitenkin muistuttaisin vielä siitä, että Kreikka (toisin kuin vaikka Espanja tai Portugali) on itse myöntänyt päässeeensä euroon petollisesti, väärennettyään talouslukunsa. Siihenkin nähden eurooppalaiset ovat minusta suhtautuneet Kreikkaan hämmästyttävän pikämielisesti - ja tama sanottuna erittäin vannoutuneen grekofiilin suulla.
Tiedän, että tällainen puhe kuulostaa hämmentävältä nykymaailmassa, jossa pitää olla puolesta tai vastaan, natsi tai kommunisti, mutta todellisuus on hämmentävä paikka.
Huoh, Saarikoskea on hieman puijattu, sillä monet tiesivät, että Kreikka ei tule selviämään veloistaan, varsinkaan leikkausten jälkeen, jotka pienentävät verotuloja ja mm. tämän vuoksi velka\bkt-suhde sen kuin kasvaa. Mikäli olet lukenut Jan Hurria, niin hän ainakin kuvaili nykyisen tilanteen varsin selkeä sanaisesti. Kreikkalaiset eivät yritä siirtää velkoja muiden valtioiden maksettavaksi, vaan tämän tekivät Saksan, Ranskan ja Italian pankkien lobbarit, jotka tekivät Kreikasta valtioiden ongelman. Velkoja olisi voinut leikata useammalla miljardilla, silloin kun velat olivat näiden pankkien hallussa, jolloin sijoittajavastuu olisi toteutunut ja Ranska, Italia sekä Saksa olisivat rahoittaneet omat pankkinsa tai niitäkin olisi rahoitettu erilaisin EU-järjestelmin. QE olisi voitu aloittaa jo silloin ja valtiot olisivat voineet ostaa omat velkakirjansa, eli luoda rahaa ja näin pitää korot alhaalla ja saada massia itselleen. Näin Japanikin on tehnyt jo useamma vuoden ja omistaa yli 100 % omasta velastaan, eli on vain luonut rahaa.
Kreikka on tehnyt kaikkea, mitä Troikka on halunnut, mutta se on vain PAHENTANUT tilannetta. Saman tekeminen uudestaan, odottaen eri tulosta on tyhmyyttä Einsteinin mukaan, joten kannattaisiko meidän oikeasti katsoa niitä faktoja ja keskustella sen pohjalta. Ei sen propagandan, jota ihmiste, jotka näitä huonoja päätöksiä ovat tehneet tahtovat meidän uskovan.
Kannattaa ehkä mennä ihan perusteisiin takaisin:
“Journalismi on toimintaa, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa ja eritellä tietoa ja esittää se joukkoviestimien avulla esimerkiksi uutisten muodossa. Sen kohteena ovat erityisesti yhteiskunnallisesti tärkeät, ajankohtaiset ja kiinnostavat asiat ja ihmiset. Sana journalismi tulee ranskan sanasta jour, joka merkitsee päivää. Journalismia harjoittavat journalistit eli toimittajat.”
Mielestäni kolumni ei anna oikeutta satuilla, sitä varten on ihan omat kirjansa.
Itse olen käynyt useamman vuoden keskusteluja Herra Varoufakisin kanssa ja hän on saanut minut käännytettyä markan puolelta euron kannattajaksi ja on mielestäni ehdottomasti loistavin valtiovarainministeri koko EU:ssa. Investointirahastokin, jota Käteinen johtaa oli hänen ideansa, joka selviä Modest Proposalista hänen kotisivultaan.
“Totta kai Kreikan kriisin hoidossa on tehty molemmin puolin virheitä, mutta pahimmat virheet ovat tehneet kreikkalaiset”
Saska, tämä ei ole enää edes huonoa itseoikeutusta vaan puhdasta rasismia, jota muuten suomen media kylvää enemmän kuin mitään analyyttistä tekstiä. Minkä virheen nämä “kreikkalaiset” ovat kollektiivisesti tehneet? Laittakaapa huviksenne hesarin tai ylen uutisten hakuun sana “kreikkalaiset”. Kreikka kriisin yhteydessä muista Euroopan valtioista puhutaan lähinnä valtioina (saksa teki sitä ja tätä – ei koskaan saksalaiset), mutta kreikkalaisista jostain syystä usein kirjoitetaan kansana. Tässä päästään (taas) kovin lähelle 30-luvun retoriikkaa.
Yhden kansan leimaaminen moniongelmaiseksi muistuttaa karmaisevasti sitä mitä kansallissosialistisen Saksan virallinen SS-lehti Schwarze Korps kirjoitti juutalaisista vuonna 1938: “jos aikaisemmin ei ollut kaikille selvää, että juutalaiset ovat tämän maailman saastaa, tulee se selville viimeistään silloin, kun nämä ihmiset on ajettu kurjuuteen ja Euroopan rajoja ylittää selvästi tunnistettava joukko kerjäläisiä – tautisia ja likaisia, *veloista* ja vaikeuksista rahattomina”. Tätä retoriikkaa harjoittavat monet journalistit – olipa natsivertaus miten kaukaa haettu tahansa – minä en tätä retoriikkaa ole valinnut vaan journalistit. Ehkä ovat vain ajattelemattomia hölmöjä nämä korkeakoulutetut viestinnän alan ammattilaiset.
Siitä mitä Kreikan tai eri osapuolten tulisi tai ei tulisi tehdä voi keskustella loputtomasti. Mutta jo nyt on selvää että suomlaisessa keskustelussa, ja etenkin Hesarissa, hyvin pitkään jätettiin huomioimatta tai haluttiin asettaa naurunalaiseksi kritiikki jota troikan linjalle saattoi seurata juuri esimerkiksi FT:ssä.
Sitäkin pahempi, että ainakin nyt näyttää kritiikissä olleen perusteensa; Kreikan suhteen olemme paljon lähempänä tilannetta johon vaikka Paul de Grauwe sanoi meidän joutuvan, kuin vaikka Olli Rehn.
Kuka oli tai on oikeassa on toki tärkeää mutta avoimella ja monipuolisella keskustelulla tulisi olla itseisarvonsa. Suomessa eurokriisin osalta siihen päästiin edes jossakin määrin tyydyttävästi vasta tänä vuonna.
Saska: “Kreikka ottaa aikuisen oikeasti vastuun omasta taloudestaan tai letkut pannaan lopullisesti poikki. ”
Ovatko nuo keskenään ristiriidassa?
Mitä tarkoittaa “letkut pannaan lopullisesti poikki”?
Milloin Hesari alkaa kirjoittaa Kreikan kriisistä sellaisella asiantuntemuksella, mitä aiheen tärkeys edellyttää?
”..Kreikan kädestä suuhun linkutus jatkuu niin kauan kuin tapahtuu jompikumpi kahdesta asiasta: Kreikka ottaa aikuisen oikeasti vastuun omasta taloudestaan tai letkut pannaan lopullisesti poikki.”
Tämä kommentti viimeistään osoittaa, ettei Saarikoskella ole mitään hajua Kreikan talouden tilanteesta tai Kreikan toteuttamista toimenpiteistä. Pitäisikö taloustieteilijöiden kirjoittaa talouteen liittyvät kolumnit vai miten tällaisesta roskajournalismista päästäisiin eroon? Saarikosken teksteissä on ilmennyt käytännössä kaikki Kreikan tilanteeseen liittyvistä myyteistä (ks. esim. http://blogit.image.fi/rahajatalous/kreikka-keskustelun-tolkuttomuudet/)
KOPIO FACEBOOK-PÄIVITYKSESTÄNI.
Taidan laittaa uuden päivityksen, kun tama Kreikka-keskustelu eri puolilla kovasti kuplii. Taloustieteellinen pohdinta on hyvää ja järkevää, mutta omassa kolumnissani kirjoitin Kreikan ja Euroopan käytännöllisistä vaihtoehdoista.
Rahoittajat olisivat varmasti voineet toimia Kreikan suhteen viisi vuotta sitten järkevämmin, mutta heidän käsiään sitoi kaksi asiaa: tulipalon leviäminen pankkisektorille ja rahoittajamaiden kansalaisten vastustus allekirjoittaa blankosekkiä (tilanteessa, jossa Kreikan vuosikausia jatkunut petollinen kirjanpito oli juuri paljastunut).
Nykytilanteessakin olisi taloustieteellisesti parempia vaihtoehtoja, mutta päättäjien käsiä sitoo taas kaksi asiaa: ei makseta velkaa -liikkeen leviäminen Espanjaan, Portugaliin ym. sekä yhä edelleen rahoittajamaiden kansalaisten vastustus (tilanteessa, jossa Kreikka on irtisanoutunut aiemmista lupauksistaan ja käyttänyt edelliset puoli vuotta rahoittajiensa haukkumiseen)..
Taloustieteilijät voivat todistaa, että todellisuus on väärässä, mutta se on silti todellisuus. Se kuka on milloinkin ollut moraalisesti oikeassa tai väärässä, voidaan varmasti ratkaista joskus jossain seminaarissa.
Entä seuraavaksi? Kreikka saattaa saada risukasansa eli vähän rahaa, mutta matkan varrellla se on menettänyt täysin muun Euroopan ja markkinoiden luottamuksen. Siksi sen on todella vaikea nousta kuopastaan. Kukaan ei sijoita Kreikkaan euroakaan - hemmetti, kuka uskaltaa edes varata sinne loman ensi kevääksi?
Uusi raha sidotaan varmasti tarkasti uudistusten toteutumiseen ja Kreikan kädestä suuhun linkutus jatkuu niin kauan kuin tapahtuu jompikumpi kahdesta asiasta: Kreikka ottaa aikuisen oikeasti vastuun omasta taloudestaan tai letkut pannaan lopullisesti poikki. Tällä hetkellä veikkaan ikävä kyllä jälkimmäistä.
Hetken Haaparannan tekstiä mutusteltuani minun on vielä pakko lisätä hämmästykseni siitä, että professori vertasi julkisesti kolumniani natsien retoriikkaan. Minusta se osoittaa kirjoittajalta aikamoista historian- sekä suhteellisuudentajun puutetta. Jos melko tavanomaista kolumnitekstiä voidaan verrata natseihin, mitä tahansa voidaan. Ja silloin päädytään esseisti Timo Hännikäisen äskettäin julkisesti lausumaan ajatukseen, jonka mukaan kansallissosialismi on vain yksi ideologia muiden joukossa. Täällä USA.ssa näen niin paljon hullua leimakirveiden heiluttelua, etten oikein toivoisi sen leviävän Suomeen, en varsinkaan professoripiireihin.
Kreikan kriisin ratkaisussa on koko ajan ollut kyse politiikasta eikä taloustieteestä. Taloustieteilijät voivat pohtia seminaareissaan, kuka on ollut enemmän väärässä ja mitä olisi pitänyt tehdä milloinkin, mutta poliitikot ovat joutuneet tekemään ratkaisujaan lennossa ja ottaen huomioon sen, mikä on poliittisesti mahdollista. Tällä hetkellä iso poliittinen kysymys on tietysti se, mitä siitä seuraisi muissa maissa, jos Kreikka saisi lisähelpotuksia. Kannatan sitä, että Euroopan taloudellista päätöksentekoa uudistetaan nykytilanteen vaatimusten mukaiseksi - silloin on varmasti helpompi toimia niin kuin olisi järkevää, eikä pelkästään niin kuin on mahdollista.
Saska, olet Suomen suurimman sanomalehden tähtitoimittaja ja koska tässä kirjoitat todella isoista kysymyksistä ja kun journalistina mätkit puolen metrin halolla akateemisia talousoppineita, niin eikö sinulla tulisi olla vastuu väitteidesi todistamisesta ja todentamisesta - ja parhaimmillaan myös kykyä itskritiikiin? En näe kommentissasi vastausta Haaparannan kritiikkiin ja kysymyksiin.
Monelle Hesari on pääasiallinen tiedonlähde maailmasta.
Kreikan kerrotaan peruvan jopa irtisanomissuojan keventämisen. Minä en lainaisi omia rahojani taholle, joka ei edes viitsi yrittää auttaa itseään, tehdä työllisyyttä, talouskasvua ja uskottavuutta parantavia ja korruptiota ja korkotasoa vähentäviä rakenneuudistuksia pois valtiojohtoisuudesta.
Saarikosken kolumni ei silti ollut hänen normaalitasoaan. Hesarin pitäisi rajoittaa kolumnien pituus kolmannekseen, ettei niitä tarvitsisi venyttää löysällä puheella kuten Haaparantakin tekee. Tämänkertainen oli häneltä tavallista faktapohjaisempi, joskin tavanomaisen yksipuolinen.
Kirjoitin kolumnin, en akateemista tekstiä. Olen seurannut Kreikan asioita vakituisesti yli 20 vuotta viime aikoina mm. Kathimerinista ja täällä luen tarkasti NYT:n, WP:n ja WSJ:n kirjoitukset. Totta kai Kreikan kriisin hoidossa on tehty molemmin puolin virheitä, mutta pahimmat virheet ovat tehneet kreikkalaiset. Uusin niistä on yritys pakottaa muiden Euroopan maiden kansalaiset maksamaan Kreikan laskut neuvottelutaktiikalla, joka perustuu puhtaasti kiristykseen, uhkailuun ja ajanpeluuseen. Tunnen suurta myötätuntoa kreikkalaisia kohtaan, koska olen viettänyt maassa lähes kaksi vuotta elämästäni. Juuri siksi toivoisin, että he vihdoin saisivat vastuullisempia johtajia. Kreikan tilanteen typistäminen talousteoreettiseksi oikeisto vs. vasemmisto -väittelyksi ei ole auttanut ratkaisemaan tilannetta, eikä auta kreikkalaisia vähääkään.
“Toistan itseäni, Kreikka on kuristanut talouttaan velkojien vaatimusten vuoksi huomattavasti enemmän kuin muut kriisimaat, se on yksi tärkeä syy sen lisävelkaantumiseen. Se on toteuttanut myös vaadittuja uudistuksia hyvin paljon, päinvastoin kuin väitetään, erityisesti työmarkkinauudistuksia, joista ei siis niitäkään ole ollut apua, aivan kuten saattoi odottaakin.”
Lyhyellä aikavälillä niistä ei olekaan apua, eikä ole olemassa mitään keinoa millä tilanne pystyttäisiin oikaisemaan ns. “kauniisti” lyhyellä aikavälillä. Oleellista olisi saada aikaan sellaiset uudistukset ja sopeutukset, joilla maan talous olisi jollain tavalla tasapainoinen edes ennen lainanhoitokustannuksia eikä se onnistu millään muulla tavalla kuin leikkaamalla menoja ja tekemällä uudistuksia. Oleellinen kysymys on myös se, mikä on vaihtoehto - kuka lähtisi rahoittamaan Kreikkaa jos odotettavissa on että se meno mikä on ajanut maan nykyiseen umpikujaan jatkuu hamaan tulevaisuuteen ilman muutosta, koska julkisen sektorin sopeuttaminen on jotenkin “pahasta”? Eikö silloin kaikkein loogisin vaihtoehto olisi yksinkertaisesti päästää maa suoraan konkurssiin, tehdä alaskirjaukset ja katsoa nouseeko niistä raunioista enää mitään.
Saarikoskihan aikoinaan kirjoitti Krugmanin kritiikin Olli Rehnin talouspolitikkaan kohtaan perustuvan johonkin Rehnin opiskeluaikaiseen paperiin jossa kritisoi Krugmanin tutkimusta. Se oli ilmeisesti ihan vakavissaan kirjoitettu.
Ikävää tuossa on tietenkin se, että mitä se kertoo maamme ylivoimaisesti suurimman sanomalehden tasosta.
Nordean Kreikka raportista selviää, miten ennen ulkomaisilla pankeilla oli päälle 300 miljardilla Kreikan velkakirjoja ja nyt alle 50 miljardilla.
Sijoittamiseen liittyy yleensä sellainen riski, että pääoman voi menettä. Kreikan valtionvelkakirjoissakin tällainen riski oli. Ei kai se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. No nyt sijoittajavastuu ei toteutunut ja päättäjät yrittävät syyttää tappioista kreikkalaisia, että saavat huomion pois itsestään.
Herra Varoufakis uusimmassa bloggauksessaan ja puheensa euroryhmän kokouksessa mielestäni kertoo varsin hyvin, mitä kaikkea Kreikassa on tehty.
- Palkat ovat tippuneet 37 %
- Eläkkeitä vähennettiin 48 % asti
- Valtion työntekijöiden määrä väheni 30 %
Noh, yllättäen kokonaiskysyntä tippui dramaattisesti ja Kreikka on aivan lirissä. Yksityiset varmasti kiittää, sillä tuo valtion työntekijöiden määrän vähentäminen ei tarkoita sitä, että esim. siivojia kouluissa ja muualla ei tarvittaisi, vaan ne yksityistettiin, kuten monet muut.
Kyllä tässä on taas koijattu hölmöjä oikein kunnolla ja veronmaksajat maksavat laskun.
Ajattelin hieman vilaista tuota Saskan kirjoitusta ja löysin “muutamia” epäkohtia:
- Ad hominem hyökkäys EU:n pätevintä valtionvarainministeriä, Varoufakisia kohtaan. Btw. Varoufakis on jo luennoinut varsin monissa yliopistoissa, Leedsistä en tiedä.
- Kreikkalaiset ovat jo laskeneet palkkojaan ja eläkkeitään, eikä se ole auttanut.
- Onko todellisuus meillä sitten kohdannut, kun olemme koko ajan “kreikkalaisia” “solidaarisuuden” nimissä pelastaneet, vaikka rahat menivät pankeille?
- Kreikka on geopoliittisest varsin tärkeä länsialliansille, vaikka Saarikoski ei sitä taida ymmärtää.
Näyttää siltä, että Saarikoski on vain jotain palkkansa eteen väsännyt. Itse en olisi jaksanut lähteä kommentoimaan näin kehnoa populisimia, josta Saarikoski syyttää kreikkalaisia kirjoituksessaan. Faktat loistavat poissaolollaan ja juttua tulee mutu-tuntumalta.
Kyllähän jenkkiekonomisteille oli jo 1990-luvun alussa selvää että nämä Euroopan eri muodoissa kokeillut valuutta-alueen pystytys yritykset eivät toimi, Kreikan osalta illuusiota on vain jatkettu liian pitkälle tuhoisin seurauksin sen taloudelle.
Toistan itseäni, Kreikka on kuristanut talouttaan velkojien vaatimusten vuoksi huomattavasti enemmän kuin muut kriisimaat, se on yksi tärkeä syy sen lisävelkaantumiseen. Se on toteuttanut myös vaadittuja uudistuksia hyvin paljon, päinvastoin kuin väitetään, erityisesti työmarkkinauudistuksia, joista ei siis niitäkään ole ollut apua, aivan kuten saattoi odottaakin.
“Olen mielelläni teoriaherra, eikö se ole selvä merkki siitä, että Kreikan velkoja tulisi antaa anteeksi, sen velat eivät ole maksettavissa takaisin? Eikö se ole ilmeistä, SS? Vai jatketaanko sen inttämistä, että Kreikalla kyllä on varaa?”
Ei kai kukaan siitä intäkään että Kreikalla olisi varaa maksaa takaisin. Kysymys on siitä, annetaanko velat anteeksi suunnilleen olkapäivä kohauttamalla ilman että asiat ja käytännöt, jotka johtivat nykyiseen tilanteeseen muuttuvat. Velan leikkauksista ei ole mitään hyötyä, jos Kreikka jatkaa samoja käytäntöjä ja velaksi elämistä. Sitähän Kreikan nykyjohto ei halua tehdä, vaan idea on pitää julkinen sektori yhtä anteliaana kuin ennenkin, vaikka sitten toisten laskuun. Sitten ihmetellään kun sille lystille ei löydykään halukkaita maksajia…
Vaikka en ihan yhtä vasemmalle liippaa (mitä sekin nykypäivänä tarkoittaa), niin aika samoilla jäljillä.
Creditor-maiden ulkopuolella oikeastaan kaikki puhuvat siitä, miten Kreikan kriisi on hoidettu huonosti ja velkojamaat ovat tekopyhiä. Saskasta tulee uusi Apunen, mark my words.
http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197103-paatimme-vahan-huorata
Ja dellaa rauhassa, jos mainostaminen häiritsee. Linkkaus voittaa copypasten.