Yleisimpiä automaation aiheuttamia huolenaiheita on kaksi. Yksi on, että tulevaisuudessa uusia työpaikkoja ei enää synnykään automaation myötä katoavien tilalle. Huoli perustuu yleensä väärinymmärykseen siitä, miksi niitä uusia työpaikkoja ennenkään syntyi—ks aiempi kirjoitukseni Työpaikkaterminaattori tulee? (se kannattaa lukea ensin). Toinen huoli, ja tämän jutun aihe, on että tällä kertaa automaatio ei enää hyödytäkään tavallisia ihmisiä, vaan rikastuttaa vain joitain biljonäärejä.
Olen kuullut pidettävän jopa itsestäänselvänä sitä, että robotisaatiosta tulevat hyötymään eniten robottien omistajat. Saman logiikan mukaan maatalouden huikean tuottavuuskasvun olisi pitänyt hyödyttää lähinnä traktoreiden ja lannoitetehtaiden omistajia/keksijöitä. Tämä on samantyyppinen väärinkäsitys kuin se tavallinen tarina työpaikkojen loppumiselle. Yhden yrityksen tai toimialan kannalta järkeenkäypä tapa jäsentää talouden ilmiöitä on itse asiassa järjetön, jos sen yleistää koko kansantalouden tasolle.
Älyttömin skenaario on scifi-dystopia, jossa automaatio kurjistaa tavallisten ihmisten elintason samalla kun eliitti rikastuu. Miten voi rikastua investoimalla työntekijät syrjäyttäviin robotteihin, jos kuluttajilla ei ole varaa ostaa tuotteita eli jos reaalipalkat ovat romahtaneet? Halpa työvoima on sama asia kuin kalliit pääomahyödykkeet: silloin olisi kannattavampaa tehdä pääomaa säästäviä investointeja, ja käyttää sitä halpaa työvoimaa…
Vähemmän älyttömässä skenaariossa tavallisten kuluttajien elintaso jämähtää suunnilleen nykyiselle tasolle, ja hyödyt tuottavuuskasvusta alkavatkin sataa suppean eliitin laariin. Tämä vaatii sen, että tällä kertaa jokin on aidosti toisin verrattuna aiempaan tuottavuuden kavuun. Huikeat määrät työvoimaa säästävissä innovaatioissa ei ole mitään uutta, mutta jokin toinen tekijä voisi toki olla tällä kertaa toisin—palaan tähän spekulaatioon kohta.
Baumolin ilmiö
Saattaa kuulostaa luontevalta, että kun koneet kehittyvät, niin niiden omistamisesta tulee entistä kannattavampaa. Ensimmäisenä ehtivät voivatkin hyötyä kilpailuedusta (ensimmäiset voivat myös olla liikkeellä liian aikaisin ja kärsiä tappioita). Mutta jos roboteilla tienaa suuria voittoja niin niitä voi ja kannattaa valmistaa lisää—kunnes niitä on niin paljon, että ei enää kannata. Ihmisten määrä ei reagoi samalla tavalla palkkatasoon, ei sitten Malthusin aikojen.
Toimiala, jonka tuottavuus kasvaa muita nopeammin, menettää ennen pitkää väistämättä taloudellista merkitystään, kun sitä mitataan toimialan osuudella BKT:sta tai työntekijöistä. Sama mikä pätee työntekijöihin pätee myös omistajiin. Huikea tuottavuuden kasvu on kutistanut maatalouden BKT-osuuden, ja maatalouslaitteita omistamalla tai tuottamalla ansaittujen voittojen täytyy tietenkin olla pienempiä kuin maatalouden tulojen. Halvat typpilannoitteet olivat merkittävin innovaatio 1900-luvun talouskasvulle, mutta lannoitepohatoista ei tullut maailmanvaltiaita (Fritz Haber sopisi kylläkin hollywood-dystopian pahikseksi).
Tämän ilmiön kuuluisin sovellus on Baumolin tauti. 1900-luvulla teknologisen kehityksen mahdollistama tuottavuuden kasvu oli nopeinta maataloudessa ja teollisuudessa, ja koska ne ovat yksityissektoria, niin julkisen sektorin tuottavuus oli väistämättä hitaampaa—millä William Baumol selitti julkisen sektorin BKT-osuuden valtavaa kasvua.
Markkinavoimaa vahvistava teknologia
Yksi asia, mikä voi olla toisin tulevaisuudessa, on teknologian kehitykseen liittyvä markkinavoima. Jos uuden teknologian hallitsee vain yksi yritys, voi se syrjäyttää kaikki muut tuottajat. Tämä kuitenkin onnistuu vain, jos ostajat preferoivat sen tarjoimia muihin. Tällöinkin kuluttajat siis hyötyvät, mutta eivät niin paljon, kuin jos ylivertainen teknologia olisi myös kilpailijoiden käytössä. Pidemmän päälle kuluttajat hyötyvät toimialan tuottavuuden kasvusta vähemmän, ja toimialan omistajat enemmän, kuin jos teknologialla olisi varteenotettavia kilpailijoita. Mutta onko ylivertaista teknologiaa hallitsevan monopolin skenaario jotenkin todennäköisempi roboteille kuin mitä se oli traktoreille?
Patenttien voisi ajatella turvaavan ylivertaiseen teknologiaan perustuvan monopolin, mutta isossa kuvassa patentit ovat aika lyhytkestoisia, ja käytännössä usein nopeastikin kierrettävissä. Tulevaisuuden teknologioiden pitäisi olla jotenkin aiempaa vaikeammin matkittavissa, jotta tämä voisi olla toisin. Ehkä, mutta veikkaan, että automaatiota edistävien pääomahyödykkeiden markkinat tulevat jatkossakin olemaan enemmän tai vähemmän kilpailulliset.
Sen sijaan yksi asia, jonka tiedetään jo olevan toisin, on markkinavoiman luonne informaatiotaloudessa. Siinä verkostohyödykkeiden merkitys kasvaa, ja niiden luonteeseen kuuluu, että asiakkaat hyötyvät suoraan tai epäsuorasti siitä, että muutkin käyttävät juuri saman yrityksen tuotetta (tai saman yrityksen kontrolloiman standardin mukaista tuotetta). Tämä on kuin resepti monopolille: jos suuri asiakasmäärä on itsessään arvokasta asiakkaille, niin suurin tuppaa pysymään suurena ja muut kuihtuvat. Verkostohyödykkeet ovat suurempi osa informaatioyhteiskunnan kulutuskorista, joten niihin luontaisesti liittyvät monopolit tulevat entistä merkittävämmäksi osaksi taloutta. (Vertaa maailman 10 suurimman yrityksen listaa 2007 ja 2017 — 10 vuotta sitten vain yksi oli “verkostoalalla”, nyt puolet).
Esimerkki verkostohyödykkeestä: Apple. Mitä enemmän sen alustalla on käyttäjiä, sitä enemmän sovellusten kehittäjien kannattaa suunnata tuotteensa heille; mitä enemmän alustalle tuotetaan sovelluksia sitä enemmän sinne tulee käyttäjiä. Välissä on standardia ja sovelluskauppaa hallitseva Apple, jonka puhelinten käyttäjille on hankala myydä sisältöä ilman, että luovuttaa Applelle osan voitostaan.
Esimerkki informaatiotalouden skaalaeduista: Google saa tulonsa mainostajilta; itse palvelu on kuluttajille ilmainen, joten niitä ei saa houkuteltua edes ilmaisella tuotteella, ellei se ole Googlea parempi. Käyttäessään Googlen tuotteita kuluttajat tuottavat sille arvokasta käyttäjädataa, joka auttaa kehittämään entistä parempia tuotteita kuluttajille… Uuden yrityksen olisi vaikea päästä alkuun tällaisessa kilpailussa, kun laadukkaan tuotteen kehittäminen vaatii asiakkaiden tuottamaa dataa.
Verkostohyödykkeiden nousu ei vaadi erityistä tuottavuuden nousua juuri niiden tuotannossa, vaan niiden merkitys taloudesta kasvaa jo sen takia, että muut tuotteet halventuvat ja siten kutistuvat tilastoista. Kyseessä on Baumolin taudin tyyppinen selitys: alat, joilla kilpailu toimii normaalisti, pienenevät yleisen tuottavuuskasvun myötä osuutena BKT:sta, jolloin heikkoon kilpailtavuuteen taipuvaisten alojen osuuden täytyy vastaavasti kasvaa. Niiden voittojen osuus BKT:sta voi kasvaa hurjastikin, mutta kolikon toinen puoli on hurja kasvu kuluttajien ylijäämässä.
Sivuhuomio: katoavaista on mainen markkinavoima
Kilpailun puute veltostuttaa minkä tahansa yrityksen, myös teknologiseen ylivertaisuuteen perustuvan monopolin. Yrityksen voittamattomalta näyttävä kilpailuetu vesittyy yleensä perustajien siirtyessä sivuun ja viimeistään seuraavan sukupolven aikana. Tämä taitaa olla jonkinlainen luonnonlaki. Siksi en usko, että ikinä päädyttäisiin vakaaseen ikuisesti elävien menestysyritysten maailmaan, vaikka nyt onkin vaikea nähdä mikä tämän hetken titaanit tappaisi (niin aina).
Edelliset voittamattoman näköiset teknologiayritykset, joiden ylivertaisesta asemasta oltiin huolissaan, olivat IBM ja Microsoft. Jälkimmäisen päätuote on vieläpä verkostohyödyke. Eivät taida pelottaa enää ketään.
Lopuksi
Kuka siis hyötyy automaatiosta? Pidemmän päälle vastaus on sama kuin kuka hyötyy traktoreista—ihmiset. Rakennemuutos voi olla (taas) kipeä prosessi, ja sen nopeus voi tehdä muutoksesta jopa aiempaa tuskallisemman. Automaation ansiosta kuluttajille jää enemmän aikaa ja rahaa kuluttaa muihin asioihin; kokonaan uusiin, sekä niihin, jotka eivät halpene automaation ansiosta. Nämä muut alat kasvavat ja hyötyvät pidemmän päälle enemmän kuin automaatiota suoraan hyödyntävät alat, jotka kilpailevat itsensä huippuhalvoiksi ja kutistuvat tilastoissa. Niin kävi alkutuotannolle, ja niin on käymässä valmistavalle teollisuudelle.
Alaviite: Automaatio vs robotisaatio vs Skynet
On trendikästä puhua “roboteista” tai “tekoälystä”, mutta taloudellisessa mielessä molemmissa on kyse vain automaatiosta. “Robotti” on taloudesta keskustellessa pikemminkin hämärtävä kuin hyödyllinen käsite (ks kommenttini Ekonomistikoneen kysymykseen robottiverosta).
Ihan toisenlainen huolenaihe on ihmisiltä vallan kaappaava kaikkivoipa tekoälyolento (linkki). Tietokonesovellukset ovat edistyneet kovaa vauhtia siinä, kuinka hyvin ne suoriutuvat erilaisista tehtävistä, mutta tietokoneiden “tietoisuudessa” tai kyvyssä “haluta” yhtään mitään ei onneksi ole näkynyt edistystä.
Avainsanat: automaatio, baumolin tauti, robotit, tekoäly
Anteeksi myöhäinen kannanottoni. Törmäsin tähän linkkiin saatumalta. Muutama kommentti kuitenkin Marko Tervon alkuperäiseen kirjoitukseen.
57. Poliitikot ja valtamediat valehtelevat työttömyydestä. https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/66-poliitikot-ja-valtamediat-valehtelevat-tyottomyydesta
41. Robottiasiantuntija lupaa 2-4 tunnin työpäiviä.
https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/41-robottiasiantuntija-lupaa-2-4-tunnin-tyopaivia
13. Tekoäly uhkaa jo ylempiäkin toimihenkilöitä.
http://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/13-tekoaly-uhkaa-jo-ylempiakin-toimihenkiloita
Lisää faktatietoa täältä:
Blogin kaikki kirjoitukset KU:ssa peräkkäin:
https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/
Maailman tarkasteleminen ihmisen näkökulmasta on varsin rajoittunutta. Superäly syntyessään ei ole ihmisen mittari vaan hän luo oman todellisuutensa.
Nyt kun luin tämän jutun uudestaan niin taidan olla tämän artikkelin osalta samaa mieltä Markon kanssa kaikesta. Sensijaan Työpaikkaterminaattori artikkelista taidamme jäädä erimielisiksi. Siinä lukee “… tuottavuuskasvu kanavoituisi vain työaikojen tai työurien lyhenemiseen. Tätä on uumoiltu kauan ja turhaan …”. Minun käsitys on, että ei ole uumoiltu ollenkaan turhaan: automaatio on eliminoinut tähän mennessä noin puolet sadanvuoden takaisesta vuosityöajasta ja nykytrajektorilla kuluvan vuosisadan aikana lähtee puolet jäljelläolevasta työajasta.
Automaatio on tärkein syy siihen miksi nykyään on varaa kaikenlaiseen kivaan mihin 1800-luvulla ei ollut, vapaa-aikaan myös.
Suuri osa vapaa-ajan lisääntymisestä on pakkautunut viimeisiin ikävuosiin elinajan pitenemisen takia. Pitkän aikavälin trendejä mittaavissa tutkimuksissa tämä yleensä putsataan pois, koska näkökulma on vapaa-aika ehdolla ikä. Mutta jos kysyisikin, mikä osuus aikuisista on kullakin hetkellä “vapaalla”, niin saisi tulokseksi suuremman kasvun.
Korjaus. Piti äsken kirjoittaa: “Työtuntien globaalia laskutrendiä EI voi järkevästi kiistää. “
Ok. Tulkitsen sivun 23 ylälaidan graafeja niin, että viikoittainen vapaa-aika lisääntyi vuositasolla n.20 minuuttia. Puolet siitä tuli palkkatyöstä ja toinen puolikas “kotityöstä”. Jotkut muut näkemäni paperit (esim. http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/@dgreports/@dcomm/@publ/documents/publication/wcms_104895.pdf sivu 25) tukevat tuota samaa työtuntien määrän vähenemisnopeutta aina 1800-luvulle asti.
Työtuntien globaalia laskutrendiä voi järkevästi kiistää. Ehkä kuitenkin jää ikuisiksi ajoiksi todistamatta, että kuuluuko tästä kunnia automaatiolle vai esimerkiksi ILOn väsymättömälle taistelulle lyhyempien työaikojen puolesta.
Muutokset työpaikkojen määrässä, työllisyydessä ja työttömyydessä näyttävät vaisuilta verrattuna työtuntien puolittumiseen sadassa vuodessa -> ehkä vähenevät tunnit jaetaan jatkossakin tasan työvoiman kesken.
Tässä taitaa olla uusinta tietoa ajankäytön kehityksestä:
https://bfi.uchicago.edu/sites/default/files/research/Hurst_draft_v2.pdf
Minua kiinnostaisi akateemisten talousihmisten käsitys näistä:
- onko työnteon osuus ihmisten ajankäytöstä muuttunut viimeisten 100 vuoden aikana?
(minun käsitys on, että se on laskenut runsaasti =kymmeniä prosentteja)
- jos työnteon osuus on laskenut, niin mikä mahtaa olla syynä?
(mielestäni on perusteltua sanoa, että laskutrendi on nimenomaan automaation syytä/ansiota)
- jos työteon osuus ihmisten ajankäytöstä on automaation ansiosta vähentynyt niin jatkuuko työn laskutrendi tulevaisuudessa?
(minä arvaan että jatkuu varsin samanlaisena ja jatkossakin on perusteltua syyttää/antaa kunnia siitä automaatiolle)
Jos luet jutun kokonaan, niin huomaat etten tyrmännyt ajatusta, että “this time is different”, mitä automaation vaikutuksiin tulee. Mutta yleisimmin esitettyjen automaation uhkakuva-argumenttien perusteella dystopian olisi pitänyt syntyä jo ainakin sata vuotta sitten. Kun niihin ei tuhlata aikaa, voidaan pohtia oikeita uhkia ja mahdollisuuksia—mikä voisi nyt olla toisin? Mainitsemaasi “datan määrä ja laatu” etua kutsuin informaatiotalouden skaalaeduiksi. Tulevaisuuden sijoittajista en oleta sen kummempaa kuin, että ne yhä vaan haluavat tehdä voittoa.
Kirjoitus on sinänsä pätevä taloustieteellinen päättely, jossa katsotaan asioita riittävän pitkällä tähtäimellä jotta voidaan todeta, että kovin paljon mikään ei muutu joten kaikki huolet ovat turhia ja nykymenoa jatkamalla pääsemme parhaaseen mahdolliseen maailmaan.
Premisseissä on kuitenkin ongelmia. Ensinnäkin, on toki todennäköistä, että robotit eivät vie ihan kaikkia töitä eikä tulonjako vinoudu ihan täysin. Kuitenkin on myös ihan selvää, että välttämättä ei tarvita kovin isoja muutoksia, että yhteiskunnallinen eriarvoisuus kasvaa pidemmällä aikavälillä selvästi, ja että tällä on riittävästi jatkuessaan luultavasti vakavia vaikutuksia esimerkiksi yhteiskuntarauhaan.
Automaation lisääntyminen siirtää ihan päivänselvästi tulonjakoa palkkatuloista pääomatulojen suuntaan. Näin se kiihdyttää entisestään nyt jo vallitsevaa kehityskulkua, missä pääomatuloja saavat vaurastuvat selvästi samalla kun palkkatulojen varaan jäävät jopa köyhtyvät suhteellisesti mitaten. Kysymys on siis ennen kaikkea kehityksen kiihdyttämisestä, ei jostain täysin uudesta ilmiöstä.
On myös epärealistista olettaa, että yksittäisten yritysten investointipäätöksiin vaikuttaisi huoli kansalaisten ostovoimasta. Jollain tähtäimellä tietenkin ostovoiman heikkeneminen rajoittaa investointeja, mutta tässäkin kysymys on siitä, mitä kaikkea ehtii tapahtua ennen kuin nämä mekanismit purevat. Suhteellisesti köyhtyvää työpaikkansa menettänyttä ei paljon lohduta talousviisaiden jorina siitä, että asiat korjaavat itsensä 20-30 vuoden kuluessa.
Neljänneksi, pelkään ettei kirjoittaja ole oikein ymmärtänyt, miten kilpailuetu oppivien algoritmien tapauksessa muodostuu. Kyse ei ole helposti kopioitavissa olevasta teknologiasta, koska oppivien algoritmien ts. tekoälyjen kehittämisessä datan määrä ja laatu ovat aivan keskeisellä sijalla. Koska tekoäly on ohjelma, sen monistamisen rajakustannus on noin nolla, ja parasta tekoälyä tarjoava yritys voi tarjota tekoälynsä samaan hintaan kuin vähän huonompaa tarjoava. Näin ollen suurinta datamäärää ja suurinta datavolyymia hallitseva on se todennäköinen pitkän tähtäimen voittaja.
Tulevaisuudessa on melko luultavaa, että tekoäly ladataan laitteisiin pilvestä, ja älyä hallinnoi jokin yksittäinen yritys. Robotteja voi siis toki rakentaa samalla tavalla kuin Android-älypuhelimiakin, mutta kilpailevan ohjelmiston kehittäminen ei olekaan ihan niin yksinkertaista - kuten Nokia ja Microsoft saivat huomata. Patenteilla on tässä vähemmän väliä kuin silkalla datan määrällä: vaikka algoritmin voisikin kopioida, siitä ei ole juuri mitään hyötyä ilman sen opettamiseen käytettävää dataa.
Näin alkuvaiheessa on toki niin, että tekoäly-yrityksiä on lukuisia, ja myös algoritmeja on useita. Konsolidaatio on kuitenkin lähes täysin varmaa. Tämän ei myöskään tarvitse edetä yhden yrityksen täydelliseksi monopoliksi, jotta tulon ja varallisuuden jaon ongelmat kärjistyisivät.
“Olen kuullut pidettävän jopa itsestään selvänä sitä, että robotisaatiosta tulevat hyötymään eniten robottien omistajat. Saman logiikan mukaan maatalouden huikean tuottavuuskasvun olisi pitänyt hyödyttää lähinnä traktoreiden ja lannoitetehtaiden omistajia/keksijöitä.”
Eikö muka näin ole tapahtunut? Hyöty on tosin jakautunut pikkupuroiksi traktoreiden ja lannoitteidenvalmistajien keskinäisen kilpailun seurauksena, kuten aina ennemmin tai myöhemmin tapahtuu uuden ja kannattavan osalta. Mm. juuri tästähän kerrot.
“Miten voi rikastua investoimalla työntekijät syrjäyttäviin robotteihin, jos kuluttajilla ei ole varaa ostaa tuotteita eli jos reaalipalkat ovat romahtaneet?”
Eihän henkilökuluttajat osta kuin osan - lopulta vain varsin pienen osan - robottien avulla valmistetuista tuotteista. Pääosan tai usein kaiken tuotannosta ostavat toiset yritykset alihankintoina ja investointituotteina oman tuotansa osiksi. Ei kuluttaja - sellainen jollaiseksi se on totuttu mieltämään - ole välttämätön. Sen korvaavat yritykset käydessään keskenään kauppaa, vaikka se tapahtuisi verisen kilpailun kautta. Hyödyt tuottavuuskasvusta alkavatkin sataa suuryritysten laariin, eikä pelkästään suppean eliitin tileille.
Nämä yritykset on ohjelmoitu jatkuvan kasvun luomiseen. Toki nämä yritykset tarvitsevat ihmisiäkin, mutta vain harvoja. Heidän valinnalleen yritys asettaa tiukat ehdot. Jos ne täyttyvät, työntekijöille kannattaa maksaa hyvin. Pääjohtajakin on vain yrityksen työntekijä ja ero alaisiin on erorahan suuruudessa, potkut saa helposti hänkin. Palkkaan kuuluu eroraha, koska potkut kuuluvat asiaan, kun yritys löytää vielä paremman työntekijän palvelemaan robottejaan ja suunnittelemaan niiden parantelua ja edistämään kaikkea muutakin yritykselleen tarpeellista.
Tämä voisi olla se, mikä on tällä kertaa pitkälti toisin verrattuna aiempaan tuottavuuden kasvuun.
“Vertaa maailman 10 suurimman yrityksen listaa 2007 ja 2017 — 10 vuotta sitten vain yksi oli “verkostoalalla”, nyt puolet”
Toinen mielenkiintoinen vertaus on katsoa, miten moni näistä yrityksistä on sama yritys. Vaihtuvuus on ollut aika suurta. Kun mennään vuosikymmeniä taaksepäin, löytyy aikoja, jolloin kokonaisia nykyisellä skaalalla merkittäviä toimialoja ei edes ollut olemassa.
Siispä, erinomainen kirjoitus, ja toivottavasti tämä auttaa (tuskin) innokkaimpia lobbaajia hahmottamaan muutamia perusasioita.
Yksi sellainen tekninen ero näillä nykymuotoisilla “verkostomonopoleilla” ja “vanhoilla monopoleilla” on, että merkittävä osa niistä kerää merkittäviä määriä tietoa käyttäjistään ja perustaa toimintansa AB-testaukselle eli käytännössä vaikkapa googlen tuotekehitys toimii laajalti ekonometrisen tarkan kausaalianalyysin perusteella.
Se tekee toiminnasta todennäköisesti vähän laadukkaampaa. Kun inkrementaaliset innovaatiot on valjastettu käyttöön tällä tapaa, on todennäköisesti aika vaikea enää kilpailla inkrementaalisilla innovaatioilla näiden toimijoiden kanssa, koska inkumbenteillä on (verrattain) huolelliseen kausaalipäättelyyn perustuva, huomattavasti laadukkaampi tieto siitä miten toiminta kannattaa hoitaa.
Tietenkin 30 vuotta sitten ei varsinaisesti ollut sosiaalista mediaa eikä hakukoneita. Ihmisen tasolla oleva tekoäly on vielä ainakin 300 vuoden päässä.
kultti: Se huoli oli selitetty linkin takana. Älykäs ei-ihminen voisi suhtautua meihin kuten me muurahaisiin. Aika scifiä vielä.
Miksi on onnekasta, että tekoälyn kyvyssä haluun ei ole tapahtunut edistystä? Mitä jos sinulla olisi pikkulapsi ja kaikki taloustieteilijäkaverisi onnittelisivat sinua, että vaikka se on jo monta vuotta vanha niin onneksi sen tietoisuudessa ei ole tapahtunut mitään edistystä. Mikä täsmälleen on ero pikkulapsen ja tekoälyehdokkaan välillä?
Esa: ks aiempi työpaikkaterminaattori-juttuni.
“melkeinpä mikä tahansa työtehtävä on tulevaisuudessa järkevintä suorittaa koneella?” Niin aina. Melkeinpä mikä tahansa tällä hetkellä olemassaoleva työtehtävä on tulevaisuudessa järkevintä suorittaa koneella. Sitä voisi kutsua vaikkapa teknologian kehityksen rautaiseksi laiksi.
Eräs näkökulma asiaan. Koneet ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä kovaa vauhtia ja niiden kehitys sen kuin kiihtyy kiihtymistään. Ihmislapsi sen sijaan syntyy edelleen suurin piirtein samanlaisena kuin tuhat vuotta sitten. Tämä ero kehitysnopeudessa johtaa siihen, että melkeinpä mikä tahansa työtehtävä on tulevaisuudessa järkevintä suorittaa koneella?
Työtuntien määrä per capita on laskussa. Esim. Juha Itkonen on leikkimielisesti katsonut “viivotinanalyysillä”, että työn tekeminen loppuu kokonaan 2200-luvulla. Kuitenkin, työpaikkojen määrä lienee laskentatavasta riippuen säilynyt kutakuinkin ennallaan. Miksi työn tekeminen vähenee? Siksikö, että melkein kaikkialla säädetään Suomen työaikalain kaltaisia lakeja, joissa työn tekemisen määrä pakoitetaan pienemmäksi. Väitän, että tälläisiä lakeja ei säädettäisi mikäli ihmisten elämä olisi edelleen suuren työmäärän varassa. Mielestäni voidaan sanoa, työn tekeminen on vähentynyt nimenomaan automaation takia. Eli ehkä “mantrat” pitäisi muuttaa seuraavasti:
“automaatio ei vie työpaikkoja, ei traktorikaan vienyt” pitäisi muuttaa muotoon “automaatio vie työntunnit, niin traktorikin vei”.
Ja “ihmiset pelkäävät, että automaatio vie työpaikat” -> “ihmiset pelkäävät, että jatkossa automaatio ei enää viekään työtunteja.”
Mikko: Patenttien kierrettävyydessä oli kyse laajan teknologian (kuten esimerkkini robotit tai traktorit) kontrolloimista. “Reverse engineering” tai saman idean toeuttaminen vähän esikuvaa huonomminkin riittää luomaan kilpailua. Isossa kuvassa lääkemolekyylien 20 vuoden patentitkaan eivät paljon muuta sitä, että ne hyödyttävät lopulta lähinnä kuluttajia, vaikka ehtivät toki takoa rahaa omistajillekin.
Allan: Yleispätevä tekoälyagentti on niin toisenlainen teknologia, kuin nyt nähtävät entistä paremmat tekoälytyökalut, että en ehdi huolestua. Jos ihmiskunta pääsee joskus niin pitkälle, että AGI:sta pitäisi olla huolissaan, niin hyvin menee: selvisimme siis siitä aiemmin iskevästä ongelmasta, että kaikenmaailman hullut ihmiset käyttävät huippuhyviä tekoälytyökaluja hulluihin päämääriinsä, tyyliin Aum-kultti + cripsr + tapa kaikki joilla ei vastalääkettä…
Hyvä kirjoitus. Viimeiseen kappaleeseen tosin sen verran kommentoisin, että eksistentialistisessa AI-riskissä ei ole niinkään kyse tietokoneen oman “tietoisuuden” tai “halujen” puutteesta, vaan siitä, ovatko AI:n tavoitteet linjassa ihmisten hyvinvoinnin kanssa. Tästä alignment-ongelmasta voi lukea enemmän esim. täältä: https://intelligence.org/stanford-talk/. Ehkä tunnetuin havainnollistava ajatusleikki tästä on paperclip maximizer: https://wiki.lesswrong.com/wiki/Paperclip_maximizer
Hyvä katsaus! Patenttien merkitys on ainoa detalji, josta jään erimieliseksi. Aineettomat oikeudet muotoutuivat nykyisenlaisikseen ennen verkostotalouden aikaa. Ne toimivat kohtuullisesti esim. lääkkeelle, jonka käyttöön ei juuri vaikuta se kuinka moni muu käyttää samaa lääkettä. Verkostotaloudessa pelkkä verkkoefektin saavuttaminen on enemmän kuin riittävä kannuste innovaatiotoimintaan. Aineettomien oikeuksien oleelliseksi rooliksi verkostotaloudessa jääkin voittavan teknologian kuluttajahintojen pönkittäminen. Vahvat asema verkostotaloudessa näyttää tyypillisesti syntyvän noin 10 vuoden ajanjaksossa (Facebook, Google, Alibaba). Aineettomia oikeuksia suojataan jopa 70 vuotta. Lisäksi patenttien arvostustasot esim. yrityskaupoissa eivät mielestäni puolla teesiä, että patentit olisivat “lyhytkestoisia” tai “helposti kierrettävissä”.