Helsingin Sanomien taloussivuilla on tänään uutinen rasvaverosta. Uutisen mukaan Valtion ravitsemusneuvottelukunta esittää ministeriölle, että elintarvikkeiden verotuksella pyrittäisiin ohjaamaan kuluttajien rasvankäyttöä ja siten mm. hillitsemään liikalihomista. Mistä rasvaverossa olisi oikein kysymys? Syntiverosta vai haittaverosta (a la A. Pigou)?
Ero syntiveron ja Pigoun haittaveron välillä on merkittävä, eikä erossa ole kysymys vain akateemisesta saivartelusta näennäisen hienoilla taloustieteen termeillä.
Syntivero perustuu ainakin epäsuorasti paternalistiseen (ks. myös aikaisempi ATB-kirjoitukseni) näkemykseen: Ihmiset tekevät toisinaan virheitä, eivätkä he aina tiedä (ainakaan paternalistin mielestä), mikä heille on hyväksi. Paternalistisen väliintulon tavoitteena on ehkäistä muita tekemästä huonoja päätöksiä tai peräti vahinkoa itselleen.
Pigoun haittaverossa kyse on verosta, jolla pyritään korjaamaan tai ainakin vähentämään ihmisten (ja myös vaikkapa yritysten) valinnoista ja käyttäytymisestä syntyviä haitallisia ulkoisvaikutuksia. Haittaverotuksen kohteena ovat tyypillisesti esimerkiksi ympäristö-, melu- ja terveyshaittoja muille ihmisille aiheuttava taloudellinen toiminta.
Harvardin taloustieteen professorilla Greg Mankiwilla on jo muutaman vuoden vanha mutta edelleen ajankohtainen blog-kirjoitus synti- ja haittaveroista ja niiden eroista.
Mankiwin kirjoituksen loppuun on lisätty ajatuksia herättävä päivitys. Siinä esitetään näkemys, että edes tupakan verotusta ei voida motivoida ulkoishaitta-argumentilla, jos ulkoishaitaksi mielletään (vain) se, että tupakoimattomat veronmaksajat joutuvat epäsuorasti tupakoivien sairauskustannusten maksajiksi. Syy tähän on se, että tupakointi lyhentää odotettavissa olevaa elinikää. Siten se lyhentää aikaa, jonka tupakoivat henkilöt saavat eläkettä. He eivät myöskään ehdi nauttia vanhuksille suunnatuista ja julkisin varoin kustannetuista terveys- ja muista palveluista yhtä pitkään kuin tupakoimattomat.
Taitaa olla niin, että rasvaverossa olisi mitä ilmeisimmin kyse vain paternalistisesta, syntiveron kaltaisesta verosta? Esitän alustavana rasvaverokannanottonani, että suomalaiset eivät tarvitse virkamiehiä tai neuvottelukuntaa ohjaamaan syömistään. En pidä ajatuksesta silläkään uhalla, että kolesteroliarvoni eivät taida olla parhaat mahdolliset.
Varaan tosin oikeuden muuttaa kannanottoani, jos erityisesti transrasvoja sisältävän ruoan syömiseen liittyvä itsekontrolliongelmani on vakavampi kuin arvelen sen nyt olevan…
***
Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori.
Avainsanat: haittavero, rasvavero, syntivero
Aihealueet: Julkinen talous, Terveydenhuolto
Mankiw syntiveroista New York Timesissa
http://www.nytimes.com/2010/06/06/business/06view.html
Suomen Elintarvikelaki 23/2006 toteaa 7 §:ssä, että elintarvikkeiden tulee olla kemialliselta laadulta (siis esim. rasvojen osalta) sellaisia, etteivät ne aiheuta vaaraa ihmisen terveydelle. Määräys pohjaa EY:n asetuksen 178/2002 14. artiklaan, joka sanoo: “Markkinoille ei saa saattaa elintarvikkeita, jotka eivät ole turvallisia. Elintarviketta ei pidetä turvallisena, jos se on terveydelle haitallinen”. Lakimme 57 §:n mukaan elintarvikkeiden turvallisuutta koskevien vaatimusten vastainen elintarvike tulee poistaa markkinoilta.
Jos siis rasvaveron perusteluksi esitetään terveyshaitta, ko. elintarvikkeen valmistus, kaupanpito ja markkinointi tulee siis kokonaan kieltää. Haittaverotus ei sisälly lainsäädännön suomaan menetelmävalikoimaan.
EY:n asetus korostaa elintarvikkeiden turvallisuutta arvioitaessa myös tieteellistä avoimuutta, ristiriidattomuutta ja julkisuutta. Tiede on osoittanut kiistattomasti, etteivät tyydyttyneet rasvat (siis lähinnä eläinrasvat) ole haitallisia terveydelle.
Vuosina 2009 ja 2010 on ilmestynyt kolme laajaa selvitystä tästä asiasta. Ne kattavat satojentuhansien henkilöiden miljoonien seurantavuosien rasvankäytön ja sydänterveyden seurannan (Mente ym. 2009, Skeaff ja Miller 2009, Siri-Tarino ym. 2010, kts. tarkemmin esim. Kehittyvä Elintarvike 1/2010). Johtopäätös on yksikäsitteisen selvä: tyydyttyneet rasvat eivät ole yhteydessä sydän- ja verisuonisairastuvuuteen tai -kuolleisuuteen.
Asia sinänsä todistettiin (ja valitettavasti vaiettiin julkisuudessa) suomalaisessa Kansanterveyslaitoksen ja Harvardin Setti-tutkimuksessa.
Rasvaveron säätäminen terveysperustein on lainsäädäntömme vastaista. Mikäli se pyritään toteuttamaan, se tulee asettamaan eduskunnan ja maan korkeimmat oikeusoppineet kiperän pulman eteen.
Kari Salminen
Olen talousasioissa täysi amatööri, mutta tästä keskustelusta heräsi pari ajatusta mieleen:
1) Vaikka talouden lainalaisuudet asettavatkin monissa asioissa jotain ylä- ja alarajoja erilaisilla asioille, niin elämään kuuluu myös monia sellaisia asioita, joissa ihmiset eivät yksinkertaisesti halua taloudellisimman toimintatavan käyttöä, koska se koetaan jollain muulla tavalla niin huonoksi. Mieleen tulee vaikkapa se, että antiikin aikoina käytetystä uhkaus varattoman henkilön pilkkomisesta kappaleiksi velkojien kesken, on menetettely josta on luovuttu ja johon tuskin haluttaisiin palata, vaikka joku sen onnistuisikin osoittamaan nykyjärjestelmää taloudellisesti optimaalisemmaksi ratkaisuksi. Eikä muutenkaan ihmiset elämässään ole kaikissa asioissa ehdottoman rationaalisia - ainakaan samalla tavalla kuin usein talouselämässä oletetaan.
2) Tupakointi varmistikin lyhentää keskimääräistä elinikää ja siten säästää eläkemenoissa (terveydenhuoltomenoihin en ota kantaa), mutta toisaalta tämäkin tarkastelu jättää asioita huomioimatta. Jos ihmisten keskimääräinen elinikä saadaan selvästi kohoamaan, kenties samalla saadaan ajan mittaan kohoamaan selvästi myös työssäoloaika. Tällöin se 20-25 ensimmäisen elinvuoden taloudellisesti tuottamaton aika kuolettuisi paremmin, kun koulutukseen yms hukattuja resursseja voitaisiin maksaa pidempään kestävän työnteon muodossa paremmin ja rahaa jäisi paremmin muuhunkin.
Rasvan ulkoishaitat kohdistuvat ruuan syöjiin, kun taas rasvaveron maksaisivat ruuan tuottajat. Nythän vaikkapa ravintola- tai roskaruuasta ei tarvitse kertoa sen transrasvapitoisuuksia. Paistoöljyssä voi olla 2 tai 27 % transrasvoja.
Parasta olisi tietenkin seurata Tanskaa ja kieltää kokonaan teollisten transrasvojen käyttö. Se vaan ei Suomessa onnistu niin kauan kuin kaima on THL:n johtajana - Pekan kovasti mainostamassa rypsiöljyssä kun on deodorisointikäsittelyn jäljiltä väkisinkin niitä erittäin vaarallisia osittain hydrattuja transrasvoja.
Marko: Olet toki oikeassa siinä, että verotukseen liittyviä hyvinvointitappioita voidaan vähentää, jos verotus kohdistuu erityisesti joustamattoman kysynnän tuotteisiin. Lähtökohta tässä on kuitenkin hieman eri kuin se, että verotus motivoidaan haitta- tai syntiverona?
Jos kysyntäjoustoperiaate olisi elintarvikeverotuksen lähtökohta, se kaiketi pitäisi viedä loogiseen johtopäätökseensä asti: Kullekin elintarvikkeelle määritellään vero sen kysyntäjouston mukaan.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ravitsemusyksikkö ylläpitää elintarvikkeiden koostumustietopankkia ja ao. sivustolta löytyy tieto, että erilaisia elintarvikkeita on yli 2000. En tiedä, olisiko tämä luokittelu täsmälleen oikea verotuksen lähtökohta, mutta arvelen, että erilaiseksi luettevia elintarvikkeita ja siten tarvittavia kysyntäjoustoja olisi lukumääräisesti paljon.
Ja sitten voimme vain käydä arvailemaan, miten verotusta varten tarvittavat kysyntäjoustot määriteltäisiin. Eturyhmien esittämien vaatimusten kirjo ja runsaus olisivat ilmeisiä. Tämä kasvattaisi merkittävästi ainakin kahta ammattiryhmää, eli elintarvikkeiden kysyntäjoustoihin erikoistuneiden konsulttien ja lobbareiden määrää.
Samankaltaiseen konsulttien ja lobbareiden kasvuun saattaa tietysti johtaa myös Valtion ravitsemusneuvottelukunnan rasvaveroaloite, jos ja kun sen pohjalta käynnistyy taistelu siitä, mitkä tuotteet kuuluvat ja eivät kuulu ao. veron piiriin.
Verotuksen hyvinvointitappioiden minimoinnin kannalta olisi parasta verotettaa enemmän joustamattoman kysynnän tuotteita. Jos monet ovat “koukussa” rasvaan, ja rasvaa sisältävät tuotteet ovat suht nopeasti pilaantuvia (=vaikea hakea Virosta), niin se puoltaisi korkeaa veroa juuri rasvoille. Kolikon toinen puoli on monimutkaisemman verojärjestelmän byrokratiakulut.
Lopuksi tämä on tietysti empiirinen kysymys, enkä tunne alan tutkimusta. Sama pätee Mankiw’n heittoon tupakoitsijoista - ulkoisvaikutus julkistalouden kautta voi periaatteessa mennä kumpaan suuntaan vaan, ja Suomen systeemissä helposti eri suuntaan kuin USAssa.
“Eikös tämä nimen omaan kerro siitä, että vero olisi huono ajatus. Jos ihmiset tietävät käytöksensä riskit ja silti valitsevat tämän käytöksen, niin eikä nollahypoteesi olisi, että tästä valinnasta on valitsijoille niin paljon iloa, että he ovat valmiita kantamaan valintansa kustannukset.”
Totta, jos katsoo tuosta näkökulmasta. Itse ajattelin lähinnä sitä kautta, että jos informaatio ei auta muuttamaan käytöstä, niin sitten vero ehkä auttaa. Tässä aiheessa ei olisi niinkään ongelmaa, jos valinnan kustannukset koskisivat vain henkilöä itseään, tällöin koko vero olisi turha. Käytökseen pitää kuitenkin vaikuttaa, sillä siitä on haittaa koko yhteiskunnalle, maksetaanhan noiden henkilöiden terveydenhoito veropotista.
“Jos verolla tavoiteltaisiin kuluttajien ruokailutottumuksien ohjaamista terveellisempään suuntaan, epäterveellisiä aineita verottamalla, niin ensiksi olisi oltava tieto siitä mikä on epäterveellistä.”
Tuon jälkimmäisen linkin perusteella vaikuttaa tosiaan, että Suomessa tuo vero olisi nimenomaan rasvavero, kun Tanskassa puolestaan verotetaan myös makeisia, suklaata ja limpparia. Alkaa siis kuulostaa aika typerälle verolle. Makeiset kuitenkin tunnetaan varmasti epäterveellisiksi.
Moi,
Googletin pari uutista aiheesta. Tässä http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/09/959321 Katainen on kovien rasvojen verottamisen kannalla. Tässä http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta.aspx?id=1131683 eläkkeellä oleva professori Kari Salminen katsoo että rasvavero ei ole tieteellisesti perusteltu.
Jos verolla tavoiteltaisiin kuluttajien ruokailutottumuksien ohjaamista terveellisempään suuntaan, epäterveellisiä aineita verottamalla, niin ensiksi olisi oltava tieto siitä mikä on epäterveellistä.
Ilari Puranen:
Eikös tämä nimen omaan kerro siitä, että vero olisi huono ajatus. Jos ihmiset tietävät käytöksensä riskit ja silti valitsevat tämän käytöksen, niin eikä nollahypoteesi olisi, että tästä valinnasta on valitsijoille niin paljon iloa, että he ovat valmiita kantamaan valintansa kustannukset.
Ehkä voisi ajatella jotain vapaaehtoista rasvaveroa niille joilla on ongelmia itsehillintänsä kanssa. Turha sitä on alkaa muiden elämää pilaamaan…
Aika kummallinen käsitys sinulla valinnan vapaudesta…
Tästähän voi olla montaa eri mieltä, mutta itse melkein voisin olla tuollaisen veron kannalla, jos sillä oikeasti on vaikutusta. Suomalaisten ruokailutottumukset (allekirjoittanut mukaanlukien) ovat melko epäterveelliset ja ylipaino on kasvava ongelma (tulipas “nokkela” sanaleikki). Jos vero auttaisi asiaa, niin ehkäpä se olisi hyvä asia. Toki valtion holhous ottaa välillä päähän.
Veroa puoltaisi sekin, että tietoa ja informaatiota tuputetaan koulusta asti todella paljon. Mediakin on sitä pullollaan. Luulen, että suurin osa ihmisistä tiedostaa omat epäterveelliset elintapansa. Eli ehkäpä paternalistisella väliintulolla olisi vaikutusta. Toki roskaruokaa voi syödä veron voimaantulon jälkeenkin, jos haluaa, mutta sitten siitä vain pitää maksaa vähän enemmän. Valinnan vapautta vero ei siis vie.
Ehkä muuten huomiona noihin Jani Koskelan linkkeihin, että niissä käsiteltiin pelkästään tyydyttyneitä rasvahappoja. Epäterveellisiin elintarvikkeisiin kuuluu kuitenkin paljon muitakin aineita kuten sokeri. Lisäksi esim. einesruoissa on erilaisia lisäaineita ja “piilorasvoja”, jotka ovat todella epäterveellisiä. Onko nämä tuossa veroideassa myös mukana? Jos eivät, niin vähän hölmöltä kuulostaa.
Mitä tulee sitten noihin tyydyttyneisiin rasvahappoihin, niin vaikka noiden tutkimusten valossa ne eivät ole niin haitallisia mitä on luultu, ovat ne silti lihottavia ja kansanterveydelle haitallisia. Eli eipä nuo tutkimukset juurikaan muuta asetelmaa, vai miten?
Moikka,
En päässyt kauppiksen kautta lukemaan W. Kip Viscusin (1999) paperia, sillä Journal of Law & Economicsin tilaus elektronisena on loppu. Mieleeni nousi kysymys siitä että onko tutkimuksessa otettu huomioon mahdollisten sairauspoissaolojen ja aikaisemman työelämästä poistumisen aiheuttamat taloudelliset vaikutukset yrityksille ja sitä kautta kansantaloudelle?
Jos rasvaisen ruoan terveysvaikutukset kiinnostavat, niin kehottaisin lukemaan tämän http://manninen-nutraceuticals.blogspot.com/2010/01/tyydyttyneet-rasvat-eivat-ole.html Anssi Mannisen blogikirjoituksen. Tässä http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/ajcn.2009.27725v1 on linkki kirjoituksessa viitattuun paperiin.
Pieni tarkennus kirjoitukseeni on ehkäpä paikallaan:
Ensinnäkin, tarkoitukseni ei ole vähätellä rasvaisen ruoan haitallisia terveysvaikutuksia tai Valtion ravitsemusneuvottelukunnan työtä.
Toiseksi, tuen ajatusta, että julkisia varoja käytetään sekä tuottamaan tietoa erilaisten ruokien terveyshaitoista ja -vaikutuksista että myös kuluttajien informoimiseen niistä. Tällaisen tiedon tuottamiseen ja jakamiseen liittyy selkeitä kiinteitä kustannuksia, enkä usko, että yksittäisillä toimijoilla olisi kannustin investoida ao. tiedon tuottamiseen riittävästi.
amen!