Suomi vaatii Kreikalta vakuuksia tulevaisuudessa sille myöntämilleen luotoille. Miten tämä vaikuttaa Kreikan velka-ongelmaan?
Kreikka on maksukyvytön, sitä ei saada jaloilleen antamalla sille uutta lainaa. Se että Suomi vaatii vakuuksia, tarkoittaa sitä, että Suomen hallitus käytännössä tunnustaa ongelman. Samalla se myöntää kertomatta asiaa julkisuudessa, että EU:n ja Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) ohjelmat eivät tule Kreikkaa auttamaan. Jos ne auttaisivat (tai niiden uskottaisiin auttavan), niin vakuuksia ei tarvittaisi. Mutta miksei hallitus sitten suoraan kieltäydy osallistumasta uusiin paketteihin ja vaadi uusien keinojen ottamista käyttöön? Miksi tämä pelleily vakuuksilla?
Jos Suomi saa haluamansa vakuudet, niin muiden maiden halu antaa uusia lainoja Kreikalle tietysti heikkenee. Yhdelle annetut vakuudet heikentävät muiden mahdollisuuksia saada rahojaan takaisin. Jos maksukyvyttömälle maalle annetaan lisää lainaa, niin aivan varmasti Suomikin saa osan rahoistaan takaisin vakuuksien realisointina. Tämä tulee olemaan muilta pois. Eikö olisi paljon rehellisempää aloittaa Kreikan velkojen uudelleenjärjestely?
Tätä ilmeisestikään Suomi ei halua. Tuore valtiovarainministeri ilmoitti televisiohaastattelussa pari päivää sitten, että Suomi vastustaa suunnitelmia, joissa uudella rahalla ostetaan pois markkinoilta Kreikan vanhoja velkoja alhaiseen hintaan, suunnitelma, joka historian valossa on helpottanut velkakriisejä, kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin. Perusteluksi hän ilmoitti sen, että kunkin maan on hoidettava velkansa.
Tässä ei enää ole mitään tolkkua, hän ei ilmeisesti vieläkään ole tietoinen siitä, millä rahoilla Kreikan lainoja jo nyt hoidetaan. Ainoa tapa tulkita Suomen hallituksen toimet järjellisesti on, että Suomi haluaa saada vakuudet ja sitten saada ne myös realisoiduksi. Tässä taas ei ole mitään järkeä muuten kuin silloin, että vakuudeksi annettu omaisuus on alihinnoiteltu. Suomen toimia ei siis voi ymmärtää muuten kuin tietoisena pyrkimyksenä ryöstää kreikkalaisilta heidän omaisuutensa. Suomi ei siis millään tavalla halua auttaa Kreikan velkaongelman hoitoa, vaan hyötyä siitä.
Jos Suomi olisi toimissaan johdonmukainen, niin kai sen itsekin pitäisi alkaa tarjota vakuuksia lainaajille. Suomen valtion velalta vaadittava korko on alkanut nousta, joten vakuuksilla voisi olla käyttöä. Parhaat jäljellä olevat palat Helsingistä ja tunnetuimmat luonnonpuistot eteläisestä Suomesta voisivat olla varsinaisia hittejä sijoittajien keskuudessa. En kuitenkaan odota, että Suomen hallitus alkaisi vakuuksia tarjota, mutta miksei? Ja miksi samaa kuitenkin vaaditaan Kreikalta?
Suomen hallitus on unohtanut sen, että velan tärkein vakuus on maan veronkantokyky. Unohdus lienee tietoinen, koska Kreikan paketit ovat tuhonneet sitä ja jopa enemmän kuin on odotettu. Tämä käy ilmi tuoreesta IMF:n Kreikka-raportista, joka kuitenkin vaatii Kreikkaa vielä tunnollisemmin noudattamaan samaa lääkettä, jota se on jo syönyt. Mielenkiintoista on, että Kreikan talouden odotettua suurempaa romahtamista ei millään tavalla liitetä sen noudattamaan EU:n ja IMF:n vaatimaan talouspolitiikkaan. Samaa vaaditaan suurempina annoksina, ja tätä käänteisen homeopatian periaatetta Suomikin on saarnaamassa.
Yhdysvalloissa monet osavaltiot ovat olleet historiassa maksukyvyttömiä, tällä hetkellä Kalifornia on käytännössä konkurssissa. Tästä huolimatta missään ei ole keskusteltu mahdollisuudesta, että tällaiset osavaltiot eroaisivat USA-nimisestä valuutta-alueesta. Syy tähän on yksinkertainen: Yhdysvallat on liittovaltio, jossa yhden osavaltion kokemien talouskriisien kustannukset jaetaan suurelta osin automaattisesti kaikkien osavaltioiden kesken. Jos siis vaikkapa Kaliforniassa tuotanto laskee ja työttömyys kasvaa, niin esimerkiksi kasvaneen työttömyyden aiheuttamat kustannukset kuten työttömyyskorvaukset maksetaan liittovaltion budjetista. Tämä ylläpitää tuloja ja veronmaksukykyä. Eurojärjestelmän valukiva on, että siinä tällaista automatiikkaa ei ole.
Nyt EU, IMF ja Suomi näiden mukana vaativat päinvastaista, Kreikkaa vaaditaan kantamaan kaikki kustannukset itse. Tämä on mahdotonta, mikä näkyy Kreikan talouden nopeana alasajona. Eurojärjestelmän suurin uhka ei siis ole se, että Kreikka ei noudattaisi täysin siltä vaadittua talouspolitiikkaa vaan että se noudattaa sitä. Tätä valuvikaa tulisi alkaa korjata ja silloin on puhuttava EU-tasoisista veroista ja myös liittovaltiosta. Yhteinen riskienjakojärjestelmä huolehtii maiden välisistä erojen luomista paineista yhteisen valuuttaa kohtaan.
Kreikalta vaadittavat uhraukset ovat siis osin täysin tarpeettomat ja jopa haitalliset. Jälkimmäisiin kuuluu julkisen omaisuuden yksityistäminen. Tässä on Daniel Grosin selitys sille, miksi yksityistäminen haittaa Kreikan velkakriisin hoitoa. Aivan omaksi ilokseni huomasin, että Gros myös päättelee omaisuuden tulevan myydyksi alihintaan, kuten itsekin aiemmin esitin.
Näinä aikoina on siis hienoa olla suomalainen! Kaikilla radiokanavilla tulisikin soittaa tunnin välein Porilaisten marssi ja nimenomaan laulettuna: “viel’ on Suomi voimissaan, voi vainolaisten hurmehella peittää maan. Pois, pois rauhan toimi jää, jo tulta kohta kalpa lyö ja vinkuen taas lentää luoti. Joukkoon kaikki yhtykää,meit’ entisajan sankarhenget tervehtää.”
Avainsanat: Kreikka, maksukyvyttömyys, vakuudet
Aihealueet: Julkinen talous, Kansainvälinen talous, Makro
Kreikka jatkuvasti edelleen törsää rahojansa, mitä keskuspankilta saa. Toki valtio on säästöjen sekä muiden kurien kautta jotenki saanut menojansa kuriin, mutta kyllähän se kieltämättä näkyy työpaikkojen määrässä sitten. Ei tuota valtiota tule pelastamaan mitkään lainat.
Miten maksukyvytön maksaa? Koita selittää sitä niille yrittäjille, joita on ratkaisu maksuhäiriömerkinnällä, eivätkä pysty yrityksensä puolesta solmimaan mm. puhelinliittymiä, luottokortteja tai mitään muutakaan yrityksien kannalta tärkeitä asioita.
Suomen hallituksen mielestä on tärkeää, että kun kerran tippuu rivistä sivuun niin tippuminen ei lopu pitkään, pitkään aikaan.
- Jyrki
Edellinen kommenttini perustui pitkälti moderniin rahateoriaan ja funktionaaliseen rahoitukseen, joita käsitellään mm. Raha ja talous -blogilla (http://rahajatalous.wordpress.com/2011/02/08/euroalueen-velkakriisi-syyt-seuraukset-ja-ratkaisut/).
Yllättävän hyvä kirjoitus. Tällä kertaa jaan monia näkemyksiä Haaparannan kanssa. Kommentoisin kuitenkin hieman väitettä “…velan tärkein vakuus on maan veronkantokyky.”
Mielestäni talouspoliittisesti suvereenin valtion veronkantokyky on toissijainen vakuus velalle. Ylivoimaisesti tärkein vakuus on oikeus luoda rahaa. Jo määritelmällisesti talouspoliittisesti suvereeni valtio ei VOI ajautua maksukyvyttömyyteen, koska se voi aina hankkia tarvitsemansa rahat keskuspankista. Tästä toimii hyvänä esimerkkinä Japani, jonka valtion velka huitelee yli 200 % BKT:sta, eikä sen siitä maksama korko ole kuin pari prosenttia.
Ongelma tietenkin Kreikan, ja yleisemminkin euroalueen, kohdalla on, että mikään valtio ei ole talouspoliittisesti suvereeni - mikään valtio ei päätä itse valuuttansa liikkeeseen laskemisesta, vaan valtiot ovat ainoastaan valuutan käyttäjiä. Niinpä, aivan kuten Haaparantakin tekee, euroalueen valtiot ovat pikemminkin rinnastettavissa Yhdysvaltojen osavaltioihin.
Yhdysvalloilla on kuitenkin myös keskitetty finanssipoliittinen auktoriteetti, joka tasaa osavaltioiden välisiä eroja. Olenkin aivan samaa mieltä Haaparannan kanssa, että juuri tästä syystä euroalueen tulisikin harkita finanssipoliittisen auktoriteetin perustamista euroalueelle, joka huolehtii kokonaiskysynnän säätelystä ja euroalueen “osavaltioiden” maksukyvystä. Toinen vaihtoehto on tietenkin koko euroalueen purkaminen ja talouspoliittisen suvereniteetin palauttaminen kansallisvaltioille.
Yhdysvallat on todennäköisesti maailman talouspoliittisesti suvereenein valtio, koska dollarin kansainvälisen aseman takia sen ei tarvitse hankkia muita valuuttoja edes kansainväliseen kaupankäyntiin. Siitä huolimatta sillä on käytössään täysin absurdi velkakatto, joka käytännössä on sen itse itselleen asettama rajoite taloudelliselle suvereniteetille.
Kreikan tarjoamat vakuudet ovat melkoinen poliittinen silmänkääntötemppu, joka antaa hallituspuolueille vasta-argumentin keskusteluun. Pitkäaikaisen lainan vakuudet, jotka realisoituvat alta muutamassa vuodessa, ovat aika jännittävä konsepti ja vain poliitikko pystyy keksimään sellaiset.
Tomi Viitasen kommentti on lähinnä omia ajatuksiani; miksi velallisen epärehellisyyttä ei nosteta missään esiin? Kreikka oli jo liittyessään euroon, epärehellinen ja jatkoi epärehellisen tiellä myös myöhemmin vääristellen talouslukujaan. Kummallista. Samoin omien perusajatusten lyttääminen koko euroopan unionissa heikentää sen uskottavuutta!
Miten yksityishenkilö voi ymmärtää omalla oikeudentajullaan, että silti tätä epärehellistä valtiota tuetaan? Millä nämä epäkohdat saadaan keskusteluun ja Kreikka vastaamaan valehtelusta? Kreikka on kuitenkin niin pieni valtiontalous suhteessa maailmaan, että hallittu (tai osittainen) velkajärjestely olisi valtiolle itselleenkin, varsin kivulias, mutta tarpeellinen ratkaisu. Kiinnostaisi, miten tämä tehtäisiin oikeasti, konkreettisesti ja kansantajuisesti.
” Jos aina joku heittää pelastusrenkaan, ei koskaan opi itse uimaan”. Täytyy muistaa se seikka, että kansalaiset, jotka mahdollisesti vertaavat valtiolainoitusta omiin lainoihinsa ja omaan yksityistalouteen, ottaa mallia. Kansalaisten ajatukset peilautuvat velka-asioissa omiin tilanteisiin. Miten nämä tavan ihmiset oppivat, ettei velkaa kuitata velalla, jos se tehdään julkisesti suuresti ja puhutaan miljardeista. Vastuu olisi nyt kannettava ja oikeutta annettava koko euroalueelle. Miten sitten hallittu velkasaneeraus tehtäisiin kokonaisessa valtiossa?
Sekä Paul Krugman että Milton Friedman vastustivat euroa. Euroopassa palkat joustavat aivan liian heikosti, joten miksi viedä niistä valuutankellumisjoustokin pois? Työttömyys ja ongelmat lisääntyvät entisestään.
Olen aina kannattanut EU:ta, mutta valtaa ei pidä keskittää enempää vaan antaa kunkin valtion kärsiä omista virheistään ja kansalaisten huomata hyvän ja huonon talouspolitiikan ero. Ennemmin vaikka erotaan kuin mennään liittovaltioon. Loppu tukiaisille, talous terveelle pohjalle, kannustimet kuntoon.
Peukku Hetemäelle osallistumisesta keskusteluun.
Olisi kiinnostavaa kuulla Haaparannan kommentti euroon optimaalisen valuutta-alueen näkökulmasta. Muistan Krugmanin kritisoineen sitä, että euroalue ei olisi optimaalinen, mutta euroforiassa päättäjät eivät halunneet kuunnella.
Olisiko Kreikan ja kumppaneiden oman etunsa vuoksi parasta irrottautua eurosta tai koostaa euroryhmä uudelleen niin, että se todella olisi optimaalinen valuutta-alueena?
Itse pelkään moraalikatoa, jos Kreikka pääsee rangaistuksetta tilanteesta, johon heidät ajoi velallisen epärehellisyys. Muille maille ja niiden poliitikoille kiusaus tehdä samanlainen yritys saattaa vaikeutua, jos seuraukset ovat ankarat (ja toisinpäin).
Financiaalinen systeemi on tullut “loppusuoralle”, eika sille enaa vanhat keinot voi antaa tekohengitysta. Tilanne on syopapotilaan tapainen, teit mita tahansa potilas kuolee ja se on elaman laki. Ihminen on “tehnyt kaikkensa” pitaakseen sairasta yhteiskuntaa – ei vain elossa, mutta elossa sairaana – ja teimmepa mita tahansa luonnon lain mukaista on, etta sairas kuolee. En tarkoita tassa tapauksessa fyysillista kuolemaa, (mika kaikesta huolimatta seuraa henkista rappioitumista), vaan pikemminkin psykologista asennoitumistamme realiarvojen suhteen. Systeemit, monetaariset mukaanluettuina, eivat oskaan voi olla perusluonteeltaan erilliset niiden rakentajista ja “jos ja kun” olemme ahneita on ainoa vastaus loydettavissa vain systeemin tekijasta, eika kuten kuvittelemme, systeemista.
Jos lahdemme asiaan etsimaan jotakin fundamenttaalisen kaanteentekevaa, ei syita tarvitse menna etsimaan Kreikasta tai jostakin muusta kaukaisesta maanosasta, vaan omasta, henkilokohtaisesta “taloussysteemista” ja siita koneistosta joka tuota systeemia ohjailee. Asian yksinkertaisyys on aina tyrmannyt specialistin, silla yksinkertaisuus katsotaan myoskin typeryydeksi, mita specialisti ei voi sietaa. Han, specialisti nakee yksityiskohdan, muttei voi sovelluttaa yksityiskohtaa kokonaisuuteen. JA tassa sita sitten ollaan. Kuinka ollakaan, ehka meiden tulisi palata alkuun, silla jos ensimmainen askel on lahtenyt “vaaraan suuntaa”, minka taman hetkinen tulos on osoittanut, niin voimme vain joko pysahtya ja “take new bearings – or – go down in the curglar with the other shit”.
“Käsittämätöntä kommentointia. Jos lähtökohta on, että velallisella - olkoon vaikka suvereeni valtio - ei ole juridista tai moraalista velvoitetta velkojen maksuun, rahan lainaaminen loppuu siihen.”
Valtio ja kansalainen ovat kaksi eri asiaa. Valtiolla tuskin on koskaan juridisia velvollisuuksia mihinkään, ainoastaan kansainväliset sopimukset, mitkä valtio voi aina jättää noudattamatta. Moraalista velvoitetta ei taas ole velattomia kansalaisiaan ryöstämällä maksaa velkoja. Millään parlamentilla ei ole mandaattia yksilön vapauksien luokkaamiseen. Se olisi enemmistön diktatuuria.
Valtiolla on veronkanto-oikeus. Jos Urpilainen haluaa Kreikan saaren korvaukseksi veloistaan, Kreikka voi verottaa sen vuokratuoton itselleen, eikä siihen ole Urpilaisella mitään sanomista.
Summa summarum: Mitään “vakuuksia” ei juridisesti ole olemassa.
Suomen vakuuksien esillenostoa pyritään tälläkin palstalla ymmärtämään talouden logiikan kautta vaikka sen taustalla olikin poliittiset syyt.
Perussuomalaisten vaalimenestys nosti ulkomaakysymykset aivan toiselle tasolle myös SDP:n sisällä. Ulkomaalaisvihamielisyys kanavoitui sekä maahanmuuttajiin että Suomen ulkomaisiin taloudelisiin sitoumuksiin.Nyt ollaan tilanteessa, jossa yli kolmasosa kansasta on sitä mieltä, että maahanmuuttajat ovat turha kustannustekijä ja euron kriisin varjolla Suomea taloudellisesti kupataan.
SDP:n johdon piti reagoida tähän kokonaisuuteen tavalla, jonka tavallinen suomalainenkin ymmärtää ja joka selvästi ajaa Suomen etua. Kyse ei siis ole siitä että erityisemmin haluttaisiin auttaa Kreikkaa ja muita vaan siitä että annetaan vahva signaali äänestäjille, että nyt ajetaan heidän etujaan. Poliittinen tilanne tähän johti.
Se, että vakuuksien vaatiminen johtaisi siihen, että Kreikka joutuisi pikavauhtia myymään omaisuuttaan alihintaan on nyt täysin hyväksyttävä ja looginen seuraamus. Kreikkalaiset joutuvat siis sijaiskärsijöiksi siinä, että suomalaiset haluavat löytää ulkomailta maksajan maahanmuuton ja eurokriisin kustannukslle.
Tavallisen kansalaisen mielestä kansakunta voidaan asettaa aivan samalla tavalla konkurssiin kuin yritys. Vertailukohtia ei tällöin pidä etsiä lähihistoriasta vaan aikaisemmista barbaarisemmista ajoista, kuten hunnien ja viikinkien aikakausilta, jolloin kansakunnat ajautuivat reaalikonkursseihin.
Täytyy heti sanoa, että itsekään en tästä pidä, mutta ajan henki Suomessa on nyt aika brutaali. Ekonomistienkin olisi hyvä joskus astua alas tähän raadolliseen maailmaan.
Kaikkien huolestuttavinta on se, että riippumatta eurosta EU on taloudellisena yhteenliittymänä epäonnistunut. Vauhditetun vapaakaupan avulla se on pystynyt ottamaan vanhasta taloudesta löysät pois, mutta mitä sen jälkeen!
EU:n varsinainen valuvika liittyy siihen, että hyödyt on käytetty erilaisten vanhaa tukevien järjestelmien aikaansaantiin. Siirtymässä uuteen talouteen on raskaasti epäonnistuttu. Ilman euroakin ongelmiin olisi varmasti jouduttu, tosin hitaammin ja vähän kerrallaan. Ennen kuin tähän perusongelmaan löydetään lääkkeitä, tuskin markkinat rauhoittuvat.
Jos pankki pyytää vakuuksia asuntolainalle, niin pitääkö pankki asiakasta maksukyvyttömänä?
[...] ja muuttaisivat liittovaltion keskuspankin sääntöjä ja sitä kautta rahapolitiikkaa tai kuten Pertti Haaparanta kirjoittaa Akateemisessa talousblogissa: “Yhdysvallat on liittovaltio, jossa yhden osavaltion kokemien talouskriisien kustannukset [...]
“Ei ole mitään juridista tai moraalista velvoitetta maksaa”!!!
Käsittämätöntä kommentointia. Jos lähtökohta on, että velallisella - olkoon vaikka suvereeni valtio - ei ole juridista tai moraalista velvoitetta velkojen maksuun, rahan lainaaminen loppuu siihen.
Ihmettelen vain miten valtio voi lunastaa toisen valtion omaisuutta olkoon sovittu miten hyvänsä ja väkisinkin joiden poliitikkojen kesken. Pieni vähemmistö vakuuksia antamaan pyrkivässä maassa pystyy estämään tällaiset itsenäisen valtion perustuslakien vastaiset luovutukset. Homma on käytännössä tuuleen huutelua ilman esitettyä uhkaa voimankäytöstä, jota nyt tietenkään ei pidä tehdä. Minkähän verran EU:sta virtaa ihan ns. normaaleja maatalous- yms. tukia Kreikkaankin? Niiden panttaamisesta tai panttausuhasta päättäminen lienee vahvemmin maksajien päätösvallassa ja toimisi jonkinasteisena sopimusvakuutena. Vai onko EU-koneisto vielä kykenemättömämpi tekemään päätöksiä kuin hoippuvat jäsenmaansa? Vaikka on tullut pariin kertaan ko. taholta huijatuksi.
Porissa Suomi Areenalla käytiin monenmoista keskustelua Euroopan, etenkin Kreikan taloustilanteesta. Itselleni jäi tunne, että omat aatteelliset lähtökohdat sai loogisiksi, kun perusolettamat valittiin vääriksi.
Yksi näistä liittyi vakuuskeskusteluun. Viisastelevalla ironialla pari tieteilijää kertoi häpeävänsä Urpilaista, joka kehtaa viedä Kreikan saaret alihintaan vakuuksina kreikkalaisilta. Voimakkkaasti myös korostettiin, että Kreikan ongelmat eivät suinkaan ole kreikkalaisen syy, vaan ahneiden sijoittajien.
Virheväittämä oli myös, että jos Kreikka antaa vakuudeksi omistamiaan liiketoimintayksikköjä (esim. teleoperaattori), niin Kreikka jää ilman niiden tuottoja.
Selvyyden vuoksi on todettava, että tuotot kuuluvat aina vakuuden antajalle, ei vakuuden saajalle. Tältä osin ei siis tuottojen jaossa tapahdu mitään muutosta.
Selvyyttä toivoisin myös sille, mitä tarkoitetaan “sijoittajavastuulla”. Käsitykseni mukaan sillä ei voida tarkoittaa muuta kuin että lainan antaja vastaisi velallisen puolesta siitä, että velallinen myös maksaa velkansa takaisin. Ajatuskin on absurdi.
Hyvin hoidetun kansantalouden valionlainan korko on tasoa, jossa puhutaan enemmänkin rahan turvasatamasta kuin olennaisista tuotoista. Tällä hetkellä esimerkiksi Suomessa valtionlainojen keskimääräinen korkotaso on suurin piirtein sama kuin inflaatio - efektiivistä tuottoa ei siis ole.
Kun lähtökohdaksi otetaan “sijoittajavastuu” esimerkiksi Suomen valtion lainoissa, silloin on myös hyväksyttävä, että sijoittaja laskee korkoon riskipreemion. Suomen valtion lainoissa se voisi olla esimerkiksi neljä prosenttiyksikköä - eli 400 miljoonaa euroa jokista lainattua 10 miljardia kohti.
Jo on proffalla mielipiteet. Suomen kannattaa valita Kreikan tie ja vääristellä talousnumerot. Tässä tapauksessa kuitenkin huonommiksi mitä ne ovat ja heittäytyä toisten rahoitettaviksi, tietenkin ilman vakuuksia. Sitten vain velat anteeksi.
Mitä mieltä olet Economist-lehden ideasta, jossa puolet kreikan velasta annetaan anteeksi? Lainottajat ovat jo käytännössä merkanneet tappioksi kreikan lainat, miksei sitä voisi julkisesti myöntää? Onko kellään enää epäselvää, että kreikka ei selviydy lainoistaan.
Onko tässä jokin ihmeellinen pelko, että joutuu naurunalaiseksi jos myöntää tehneensä virheen? Talousjournalistit eivät muista enää seuraavalla viikolla koko asiaa, kun olemme saaneet uuden facebook-kopion nasdaq-listalle.
Omasta mielestäni tällä olisi markkinoita rauhoittava vaikutus ja voitaisiin aloittaa uudet lainakeskustelut puhtaammalta pöydältä. Tähän synninpäästöön voisi tietenkin laittaa ehtojakin, esim. Omaisuuden myynnit, julkisen talouden leikkaukset yms.
“…ei ole mitään järkeä muuten kuin silloin, että vakuudeksi annettu omaisuus on alihinnoiteltu. Suomen toimia ei siis voi ymmärtää muuten kuin tietoisena pyrkimyksenä ryöstää kreikkalaisilta heidän omaisuutensa…”
Pakko hämmästellä professorin hyvin yksioikoista näkemystä vakuuksien kautta tapahtuvasta ryöstöstä. Lähtökohtana vakuuksia annettaessa ja vaadittaessa on, kuten edellä on ansiokkaasti esitetty, ikään kuin pakottaa velallinen noudattamaan velkasopimuksen ehtoja ja suorittamaan velkansa sillä uhalla, että vakuudet muussa tapauksessa realisoidaan ja velallinen menettää ne.
Väite ryöstämisestä on sikäli virheellinen, että mikäli velkoja joutuu turvautumaan saamaansa vakuuteen (maksukyvyttömyys), tämä normaalisti realisoi sen (vapailla markkinoilla tms.) sen sijaan että pitäisi sen itse. Kuten sanottua vakuutena ollessaan velallinen normaalisti saa käyttää kyseistä vakuusomaisuutta ja hankkia sillä esim. tuottoa.
Vakuusomaisuuden arvo vakuutta annettaessa ei ole automaattisesti sama kuin sen realisointiarvo. Toisin sanottuna vakuusomaisuus voi olla panttaushetkellä, professorin esittämän mukaisesti, huomattavankin alihintainen, jolloin vakuuksia tietysti tarvitaan enemmän. Kuitenkin vakuuksien realisointivaiheessa hinta voi olla noussut siitä mitä se oli vakuudeksi annettaessa.
Mikäli kävisi niin, että vakuuden realisoinnista kertyisi enemmän kuin mitä velkojan saatava on, ei velkoja saa näitä ylimääräisiä varoja, vaan ne tilitetään aivan normaaliin tapaan vakuudenantajalle.
Näin ollen pidän ryöstöväitettä provokatiivisena yksinkertaistuksena
Asiaa kirjoitat.
Koska EU ei kuitenkaan ole liittovaltio, ainakaan vielä ei muilla mailla ole mielestäni mitään velvollisuutta maksaa muiden leväperäisestä taloudenhoidosta johtuvia laskuja. Parempi olisi kun sanottaisiin suoraan että emme (enää) osallistu perseilijöiden velanmaksuun. Koko ongelmaa alettiin jo alunperin hoitamaan väärin. Kaikki tahot ovat sen jo ymmärtäneet mutta nyt ei enää ole poliittista rohkeutta suoraan tätä myöntää. Siksi lainoitusta halutaan jatkaa vaikka tiedetään että sillä ei ole mitään vaikutusta. Suomi sentään (vaikkakin epäsuorasti) tämän virheen myöntää ja vaatii siksi vakuuksia kun ei suoraan voida sanoa että ilmaista rahaa ei enää tipu.
Olisi ollut huomattavasti parempi jos kreikan olisi annettu kaatua ja jokainen maa olisi sitten tarpeen mukaan pääomittanut pankkejaan omista verovaroistaan. Stressitesti oli ja on oikean suuntainen toimi tähän suuntaan. Ainut vaan että sitäkään ei uskallettu tehdä kunnolla vaan nyt pääomitustarve on vain luokkaa muutama prosentti todellisesta tarpeesta. Ehkä seuraavassa stressitestissä sitten taas kiristetään testejä hieman jotta saadaan pikkuhiljaa pankit pääomitettua tarpeellisen määrän PIIGS maiden kaatumisen tullessa ajankohtaiseksi. Onko silloin jo kuitenkin liian myöhäistä, todennäköisesti kyllä.
Paras ratkaisu tietenkin olisi jos EU:sta saataisiin liittovaltio mutta sitä varten nykyiset suurimmat kansallisvaltiot pitäisi hajoittaa pienemmiksi kokonaisuuksiksi jotta osavaltiot olisivat edes jotenkin järkevässä suhteessa saman kokoisia. Saksa pitäisi hajoittaa ja jokaisen nykyisen liittovaltion jäsenen liittyä erikseen EU:n. Samoin iso-britannia jossa jako voisi olla britannia, wales, skotlanti… Espanjassakin löytyy luonnolliset jakolinat katalonian, baskimaan ja muiden suhteen. Taitaa vain olla niin että tätä ei tapahdu minun elinaikanani. Valitettavasti.
Kyllä ne minuakin näköjään pankissa pitävät maksukyvyttömänä kun vaativat vakuuksia, onhan se juu pelleilyä. Samat periatteet pitävät niin yksittäisen kansalaisen lainoissa kuin valtion kahdenvälisissä lainoissa, typerää logiikkaa professorilta. Ainahan lainanantajan pitää olla varma lainanmaksusta takaisin, ja jos varmuutta ei saada pitää lainan koron olla kaksinumeroinen otettuun riskiin nähden.
Hyväntekeväisyys on eri asia, normaalissa markkinalainassa ei ole kyse mistään ryöstöstä.
Juuri näin. Hienoa, että Suomessa on edes yksi oikea asiantuntija, joka ymmärtää taloutta.
Itsenäisen valtion “vakuudet” ovat sen verotulot. Jos sillä ei ole verotuloja, ei sillä ole mitään juridista eikä moraalista velvollisuutta maksaa kenellekään mitään ohi eduskunnan päätösvallan.
Islanti pani pystyyn kansanäänestyksen, kietäytyi maksamasta Gordon Brownille pankkitukia, eikä Englanti voi asialle mitään. Ei yhtään mitään. Kaikki vaatimukset kaatuisivat jokaisessa kansanvälisessä tuomioistuimessa.
[...] ett
Juhani Talvela kiteytti hyvin vakuuden idean. Reaalivakuuksien vaatiminen valtioilta on uutta, tähän asti on selvitty “henkilötakauksilla”.
Mutta euroalueen valtiothan eivät olekaan perinteisiä valtioita, koska ne eivät voi suvereenisti alentaa valuuttansa arvoa. Ne ovat verrattavissa yrityksiin joilta raha voi todellakin loppua.
Tätä keskustelua on sitäpaitsi lyhytnäköistä käydä vain Suomen ja Kreikan välisiä vakuuksia koskevana. Jos tällainen ennakkotapaus hyväksyttäisiin, eikö se varsin pian väistämättä muuta koskisi myös kaikkia muita euromaiden keskinäisiä lainoja?
On ymmärrettävää, että Suomen vaatimat vakuudet Kreikalta herättävät monia kysymyksiä. Muutama pointti tähän tärkeään keskusteluun:
1. Kreikalle tai muillekaan maille lainaaminen ei ole riskitöntä. Euromaiden väliaikaisella vakausvälineellä ei ole etuoikeutetun velkojan asemaa, päinvastoin kuin IMF:llä ja euromaiden tulevalla pysyvällä vakausmekanismilla. Näissä oloissa Suomen kannalta on perusteltua vaatia vakuudet.
2. Suomi ei ole esittänyt, että muut euromaat eivät saisi vakuuksia.
3. Suomi tosiaan vastustaa suunnitelmia, joissa uudella rahalla ostetaan pois markkinoilta Kreikan vanhoja velkoja. Tähän on kolme syytä. Ensinnäkin tuota uutta rahaa ei olisi tulossa muilta kuin euro-mailta. Toiseksi EU:n perussopimuksen artikla 125 (ns. no bailout lauseke) kieltää jäsenmaata otta-masta vastuuta toisen jäsenmaan vastuista. Kolmanneksi velan hinta nousee, kun tällainen osto teh-dään. Siksi tällaiset velkojen takaisinostot ovat lahja velkojille, kuten Krugman jo 1980-luvun lopussa osoitti (ks. Paolo Manasse, EU Vox, 5 February 2011 http://www.voxeu.org/index.php?q=node/6082).
4. Vakuudet eivät ole pois Kreikan velanhoitokyvystä. Kreikka käyttäisi omaisuuseriä vakuuksina en-nen kuin se myisi ne.
5. Kreikan valtion omaisuuden arvo suhteessa BKT:een on useimpiin muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen suuri mutta valtaosin hyvin epälikvidi. Monien omaisuuserien saattaminen myyntikuntoon kestää vuosikausia. Suomessa valtion omaisuuden hoitoyhtiö Arsenal myi valtiolle kertynyttä kiinteistöomaisuutta ilman, että se herätti suurta vastustusta.
6. Ei ole tosiaan järkevää, että Kreikka realisoisi nopeassa tahdissa omaisuutensa alihintaan. Tässä olen Haaparannan kanssa samaa mieltä. Kuten edellä totesin, omaisuutta käytettäisiin ensin vakuutena ennen kuin se on valmis yksityistettäväksi.
7. Vakuusjärjestelyn luominen on jossain vaiheessa Kreikalla joka tapauksessa todennäköisesti edessä. Niin kauan kuin Kreikan luottoluokitus on hyvin matala, se ei pystyne pääsemään takaisin lainamarkkinoille ilman, että sen liikkeellelaskema velka on vakuudellista. Markkinoille takaisinpääsy ja ulkopuolisen rahoituksen tarpeen lakkaaminen (ns. exit-strategia) on Kreikan ohjelman onnistumisen kannalta kriittinen asia. Tässä yhteydessä on puhuttu rahoituksellisen Afganistanin ongelmasta, kun maa uhkaa jäädä pysyvästi muiden maiden rahoituksen varaan.
8. Suomen lähtökohta on Kreikan velkakestävyyden parantaminen. Velkakestävyyden kannalta velan korko on avainasemassa. Suomi on esittänyt, että euromaat olisivat valmiita alentamaan Kreikalta pe-rittävän velan korkoa ja pidentämään maksuaikoja, jos Kreikka antaa vakuudet.
9. Kreikan ongelmat ovat syviä ja niiden korjaaminen vie pitkän aikaa. Kreikan nykyinen hallitus on täysin sitoutunut panemaan täytäntöön politiikkaa, joka varmistaa, että Kreikka pystyy maksamaan velkansa. Tulevat hallitukset saattavat kuitenkin olla vähemmän sitoutuneita. Näissä oloissa vakuudet ovat keino luoda tulevillekin hallituksille argumentit ja kannustimet velanhoitokyvyn ylläpitämiseksi.
Juu, torkeaa. Minakin tarvitsin kipeasti pankista lainaa, ja kehtasivat pyytaa asuntoani takuuksi!
(Olisi ehka pitanyt tajuta vaittaa vastaan etta “saahan se Kreikkakin ilman takuita, ja paljon enemman!”)
Kreikan (ja Euron) ongelma on fundamentalinen (Ladaa ja Rolls Roycea on vaikea sovittaa yhteen, kuten Euron talouksiakin), ja nykyisilla lainoilla annetaan Kreikalle lisa-aikaa, mika valitettavasti ei tule riittamaan. Ei pakkasella housuun kuseminenkaan usein riita, varsinkaan pidemmalla tahtaimella.
Niin, ja kuten Tomi mainitsi, etta Kreikka onnistui liittymaan Euroon petoksen avulla, niin pitaisi tosin lisata, etta paasiaspupua lukuunottamatta kukaan muu ei uskonut Kreikan lukujen oikeellisuutta ensinkaan. Eli Euron nykyisista ongelmista voidaan myos kylla kiittaa Euro-maiden kollektiivista ahneutta ja idealismia.
Mutta muuten kiitokset ajatuksia herattavasta kirjoituksesta, ja tottakai asiaa sopii (ja pitaa) tarkastella eri nakokulmista.
Ajatuksia herättävä kirjoitus - siitä kiitokset.
Vaan mitä kirjoittaja tarkoittaa sanoessaan: “…että Suomi haluaa saada vakuudet ja sitten saada ne myös realisoiduksi. Tässä taas ei ole mitään järkeä muuten kuin silloin, että vakuudeksi annettu omaisuus on alihinnoiteltu”.
Kirjoittaja näyttää olettavan että vakuuksilla halutaan tehdä voittoa, eikä pelkästään turvata saaminen. Mihin tämä oletus perustuu? Vakuuksien vaatiminen voidaan kyllä hyvin ymmärtää myös siten, että emme halua olla vietävänä kuin ‘pässiä narussa’.
Vakuudet pitää olla velalliselle sellaiset että velallinen oikeasti haluaa hoitaa velkansa. Kreikan tapauksessa epäilys velanhoitohalusta on aivan aiheellinen. Vakuuksien vaatiminen kertoo kreikkalaisille sen mikä meille muille on itsestään selvyys - velat pitää maksaa takaisin.
Jos Suomen valtio joutuisi antamaan vakuudeksi kirjoittajan mainitsemat luonnonpuistot ja muut, niin kuinka se vaikuttaisi Suomen maksuhalukuuuteen. Jos maksuvaikeuksia tulisi niin kansa taipuisi melkoisiin “sotakorvaustalkoisiin” saadakseen pitää kansallisomaisuutensa. Eli vakuudet tuottaisivat sen mitä niillä haettaisiin. Tätä samaa lääkettä kreikkalaisetkin tarvitsevat.
Mitenkäs muuten on sen Kreikan kultavarannon laita vakuutena? Kreikka ei voi myydä kultaansa kansainvälisten sitoumustensa takia mutta vakuutena sen käyttämiselle ei kait olisi esteitä, vai kuinka?
Kohtalaisen kova on sellainen tukimies Kreikan kannalta, joka konkurssin jälkeen, kun talous on muutenkin selvitystilassa, vie vielä pantatun omaisuuden mukanaan. Ja on tehnyt sen vielä tietoisesti. “Tukee kuin köysi hirtettyä” vanhan sanonnan mukaisesti.
Liittovaltioajatukseen on viime aikoina täytynyt alkaa suhtautua varauksella, koska EU:n tuntien samat italialaiset, portugalilaiset ja belgialaiset olisivat sielläkin hommaa pyörittämässä kuin nyky-EU:ssa. Pohjoisen talousviisaille kansoille jäisi kyytiläisen rooli.
Jos liittovaltio on ainut vastaus euron ongelmiin, eikö siloin olisi oikea ratkaisu antaa rahaliiton hajota. Ilmeisesti hajoaminen alkaakin sitten kun Espanja ja Italia ovat tukiluukulla.
Tottahan toki valtiovarainministeri Urpilainen ymärtää sen, että Kreikan uusilla lainoilla maksetaan pois vanhaa velkaa. Velkasaneeraukseen turvaudutaan sitten kun kaikki yksityinen velka on valtiollistettu.
Toisaalta, ei ole sattuma etta Kreikka on myrskyn keskipiste.
Maa kun liittyi valuuttaunioniin petoksella ja jatkoi petosta seka varojensa yli elamista.
Kreikka ei ole uhri, ovat elaneet yli varojensa ja saattaneet siten kaikki EURO-maat ongelmien eteen.
Toinen perimmainen ongelma on etta Valuutaunioni ei itse noudata omia perussopimuksiaan.
Tamakaan ei ole uutinen.
Suomella ei varsinaisesti olisi mitaan ongelmaa, jos olisi jarjestetty kansanaanestys valuuttaunioniin liittymisesta ja tulos olisi ollut kielteinen. Tai jos olisi tehty kuten Tanska, ei vain olisi menty mukaan tahan EU:n osaan.
Luulen, että Kreikan tapauksessa tuo oikeus kerätä veroja ei ole niin suuri apu, että sillä saataisiin velat kuitattua. Jos veroaste on liian suuri, niin verojen korotus ei lisää valtion verotuloja, vaan saattaa jopa vähentää niitä. Luulen että ainakin Suomi on jo ylittänyt valtion verotulot maksimoivan veroasteen ja en tiedä pitäisikö itkeä, kun hallitus kaavailee veron korotuksia.
Tuo Haaparannan vertaus jenkkeihin on hyvä. Jenkeillä on myös toinen erittäin tärkeä etu, eli työvoiman liikkuvuus. Kieli ja kulttuuri on kuitenkin valtaosassa maata sama toisin kuin Euroopassa. Veikkaan, että kovinkaan moni portugalilainen työtön ei lähtisi töihin Suomeen.
Jenkeillä on vielä kolmaskin etu, eli keskuspankki. Fed ei ole läheskään niin itsenäinen kuin EKP ja ryhtyy varmasti ostamaan lisää julkisen sektorin velkaa, jos tilanne sitä vaatii. En usko, että Fed olisi yhtä sitoutunut inflaatiotavoitteiseenkaan.
“…hän ei ilmeisesti vieläkään ole tietoinen siitä, millä rahoilla Kreikan lainoja jo nyt hoidetaan. ”
Mitäpä Urpilainen mistään tietäisi.
“Eikö tällainen järjestelmä juuri houkuttaisi Moral Hazardiin, eli tässä tapauksessa yli varojen elämiseen? Joku muuhan ne menot silloin maksaisi.”
Kyllä houkuttaisi. Tästä on hyvänä esimerkkinä Saksa, jossa tietyt osavaltiot ovat olleet jo pitkään vaikeuksissa.
“Tätä valuvikaa tulisi alkaa korjata ja silloin on puhuttava EU-tasoisista veroista ja myös liittovaltiosta. Yhteinen riskienjakojärjestelmä huolehtii maiden välisistä erojen luomista paineista yhteisen valuuttaa kohtaan.”
Eikö tällainen järjestelmä juuri houkuttaisi Moral Hazardiin, eli tässä tapauksessa yli varojen elämiseen? Joku muuhan ne menot silloin maksaisi.
Minusta fiksu valtio vain huolehtisi siitä, että ei eläisi yli rajojen. Valtio saa kuitenkin hyvin pitkälti itse määrittää menonsa ja tulonsa. Veroja ei kannata nostaa äärettömyyksiin jottei talous hidastu, mutta useista palveluista voi aina leikata. Moni valtion tuottama palvelu on vain lisähyvinvointia kansalaisille. Ei mitään välttämätöntä, jonka uupuessa talous erityisesti kärsisi. Pitäisi siis kehittää mekanismeja, jotka pakottaisivat valtiot pysymään yhdessä sovituissa tulo- ja menoraameissa.
Pelotevaikutus pitää kansat ahkerina.
http://jtalous.blogspot.com/2011/07/miten-maksukyvyton-maksaa.html