Eurokriisin yhteydessä puhutaan yhä useammin eurobondeista, eli euromaiden yhdessä takaamista joukkovelkakirjalainoista. Suomessa eurobondeja vastustetaan aika kategoriseseti. Eurobondit nähdään askeleena kohti liittovaltiota, jossa Suomi joutuu jatkuvasti rahoittamaan rahaliiton budjettikurittomia jäsenmaita.
Tällainen huoli on aiheellinen, sillä eurobondit tarkoittaisivat yksiselitteisesti euromaiden yhteisvastuuta toisten veloista. Eurobondeilla voidaan kuitenkin tarkoittaa monenlaisia järjestelyjä. Selkein ja perustelluin esitys, joka minun silmiini on osunut, on tämä Bruegel -tutkimuslaitoksen esitys. Esityksessä on Suomen kannalta hyviäkin kohtia.
Ensinnäkin, eurobondien liikkeelle laskua tietysti rajoitettaisiin. Eurobondien avulla rahoitettava velka voidaan rajoittaa esimerkiksi kasvu- ja vakaussopimuksessa mainittuun 60 prosenttiin BKT:sta. Myös velanottovauhtia rajoitettaisiin.
Toiseksi, euromaat ovat ensisijaisesti vastuussa eurobondeistaan. Maan on siis tarvittaessa laiminlyötävä omissa nimissään ottaman velan hoitaminen hoitaakseen eurobondivelkaansa.
Kolmanneksi, EKP ei hyväksy maiden omissa nimissään ottamaa velkaa vakuudeksi pankkien jälleenrahoituksessa, vaan ainoastaan eurobondeja. Sikäli kun pankeilla on hallussaan euromaiden omissa nimissään liikkeelle laskemia velkapapereita, niiltä edellytetään vastaavasti korkeampaa vakavaraisuutta.
Tiukat rajat eurobondien määrälle ja eurobondien senioreetti suhteessa maiden omissa nimissään ottamaan velkaan pienentävät riskiä, että joudumme huolehtimaan toisten maiden velasta. Samalla ne laskevat korkoa, jonka sijoittajat eurobondeille vaativat.
Eurobondien avulla velkaantunutkin maa saa ainakin osan budjettialijäämästään katetuksi suhteellisen matalalla korolla. Sitä kautta eurobondit voivat ehkäistä euromaita ajautumasta kierteeseen, missä nousevat korot heikentävät sijoittajien luottamusta valtion velanhoitokykyyn, mikä taas nostaa korkoja entisestään ja lopulta pakottaa maan laiminlyömään velkansa.
Toisaalta sijoittajat vaatisivat maiden omissa nimissään ottamalle velalle korkeampaa korkoa kuin eurobondeille. Tämä mekanismi rankaisisi automaattisesti liialliseksi katsotusta velkaantumisesta.
Kolmannen kohdan pitäisi taata se, että valtioiden omissa nimissä ottamat lainat eivät muodosta suurta riskiä Euroopan rahoitusmarkkinoilla. Yksi tavoite on tehdä valtioiden omissa nimissään ottaman velan uudelleenjärjestely nykyistä helpommaksi.
Bruegelin esitykseen voi tietysti liittää paljon kysymysmerkkejä. Voi esimerkiksi kysyä, kuinka uskottavasti euromaat pystyvät rajoittamaan velanottoa eurobondien avulla, kun kerran kasvu- ja vakaussopimuksella ei ole ollut mitään merkitystä. Toisaalta rahaliitolla on tällainen uskottavuusongelma ilman eurobondejakin. Velkaantumista pitää yrittää rajoittaa etukäteen, koska valtioiden ei (näköjään) uskalleta antaa laiminlyödä velkojaan.
Suurin eurobondeihin liittyvä uhka on minusta se, että Italian valtiovarainministerillä voi olla mielessään aivan erilainen järjestelmä kuin mitä tässä kuvailtiin. Riippuen yksityiskohdista, eurobondit saattaisivat todella tulla meille hyvin kalliiksi. Varuillaan on siis syytä olla.
Avainsanat: eurobondit
Aihealueet: Julkinen talous, Kansainvälinen talous, Makro
[...] Eurobondeista, kuten muistakin kriisin hallintaan käytetyistä välineistä, on tehty useampia esityksiä. Nykyisistä tukipaketeista ne erottaa käytännössä suurempi yhteisvastuu: eurobondeja taattaisiin yhteisvastuullisesti, jolloin sijoittajat voisivat rahoittaa esimerkiksi Espanjan uudistuspolitiikkaa niin, että tietäisivät ainakin saksalaisten ja suomalaisten maksavan rahat takaisin. Tämä toisi eurobondien korot alas, ja kriisimaiden korkokustannukset voitaisiin saada hallintaan. Käytännössä tämä vaatisi tietenkin rajoja ja parempaa talouspoliittista valvontaa: yhteiset velat tarkoittavat myös yhteistä vastuuta. Hyvä analyysi toistaiseksi kannatetuimmasta eurobondimallista löytyy Akateemisesta talousblogista. [...]
Hyvä avaus tosiaan tuo Bruegelin 6 sivun ehdotus. Jos “skaalaeduilla” todella säästäisi 0.8% vuodessa niin sinipunabondit kannattaisivat Suomellekin, kriisistä riippumattomista syistä, ehkä aluksi AAA-maiden yhteisenä supereurobondina.
Tuo 0.8% luku vaan perustuu Warnock & Warnock artikkeliin, Journal of International Money and Finance (2009). Onko se uskottava vertailukohta?
Se siis keskittyy kehittyvien maiden savings glut-aikakauteen. Voi jäädä aika erikoiseksi episodiksi. Tämä luvun käyttö tuntuu myös olettavan, että euromaiden bondeja ei nyt vielä päätyisi ollenkaan euroalueen ulkopuolelle.
Kyllähän valtioiden omissa nimissäänkin laskemissa velkakirjoissa on velkaantumista rajoittava mekanismi. Kun valtionvelan määrä kasvaa kyllin korkeaksi, se on omiaan nostamaan valtion velastaan maksamaa korkoa.
Toki eurobondit loisivat selkeämmän korkoportaan, jonka yli ei kannatta velkaantua.
Erilaisiin sopimuksiin kirjattaviin rajoituksiin ja niiden pitämiseen tosipaikan tullen en usko hetkeäkään. Eivätkä usko poliitikot itsekään.
Kaikki lienevät yhtä mieltä euroalueen uskottavuusongelman kanssa: sääntöjä on aina kierretty, kun on kyseessä on ollut eurovaltion velka.
Itsehän ehdotin jo tällä blogilla ajat sitten, että euroalueen valtioiden rahoitus voisi olla puhtaasti EKP:n vastuulla. Ehdotukseni on monelta osin täysin yhdenmukainen Määttäsen ajatusten kanssa: loppupeleissä EKP voisi säädellä jäsenmaiden velkaantumista. Tämä olisi ehdottomasti ratkaisu mainittuun uskottavuusongelmaan, mikäli EKP pitäytyisi säännöissä.
Markkinat on selvästi eurobondien kannalla. Mun mielipide: EKP ja FED voisivat kuitata kaikki USA:n ja euroalueen valtion velat ostamalla bondeja. Inflaatio ei ole suuri ongelma, sillä se auttaa hoitamaan myös yksityisen sektorin velkaantumista. Lisäksi: miksi rahan tarjonnan pitäisi olla kiinni vain korkokäyrän lyhyestä päästä?
Niku Määttänen:
Niin siis meinaatko, että ei ole uskottavaa, että Saksan omissa nimissään ottamat lainat on pelkästään saksalaisten vastuulla? Vai tarkoitatko, että raameissa pysyminen on yhtä epäuskottavaa?
Jos meinaat ensimmäistä, niin sit meillä on eurobondit jo olemassa ja on ihan turha perustaa mitään “uusia eurobondeja” ja jos meinaa jälkimmäistä, niin sopimuksista luistaminen on sitä turmiollisempaa mitä suuremmat odotukset niiden noudattamiselle ladataan. Siinä mielessä nykyiset uskottavuusongelmat ei oo niin pahoja kuin mitä ne olis eurobondeilla.
Toiseen kohtaan: miten niin euromailla on parempi neuvotteluasema kuin ulkomaisilla sijoittajilla? Vai meinaatko, että jos Saksa jättäis maksamatta velkansa, niin sen maksamat korot ei juuri nousis? Mitä euromaat voi tehdä? Eiks Saksa oo nettomaksaja? Eiks muut euromaat tartte Saksaa huomattavasti enemmän kuin Saksa muita euromaita?
(Voi olla ihan mahdollista. Jos sulla olis muutenkin vinkkiä johonkin paperiin, missä käsiteltäis sovereign defaultin vaikutuksia valtion lainankorkoihin, niin lukisin mielelläni. Jotenkin tuntus, että jos vaikka Suomi defaulttas kaikki lainansa niin jatkossa sais lainaa aika halvalla, ku kukapa nyt ei lainais länsimaalle, jonka velka suhteessa BKT:hen on 0%)
Artturi B,
Liittyen ensimmäiseen mainitseemaasi kohtaan: Kuten juttuni lopussa totean, samanlainen uskottavuusongelma on joka tapauksessa olemassa. Uskottavuutta voisi ehkä yrittää lisätä EKP:n avulla. Sillä pitäisi olla intressi vahtia, että eurobondeja ei lasketa liikaa liikkeelle.
Liittyen toiseen kohtaan: Toisilla euromailla luulisi olevan aina vahvempi neuvotteluasema Saksaa vastaan kuin yksityisillä sijoittajilla. Siksi on vaikea nähdä, miksi Saksa enemmin hoitaisi oman velkansa kuin eurobondivelkansa.
Niku Määttänen:
Siis tarkoitatko, että voitaisiin sanoa tai kirjoittaa, että rajoitetaan vai että näistä rajoituksista pidettäs kiinni tosipaikan tullen?
Mä veikkaan, että rajoitteiden kirjaaminen kyllä onnistuu, mutta niistä kiinnipitäminen not so much.
minkälaisella järjestelyllä tää voidaan hoitaa? Tai siis, jos Saksa vaikka sanoo, että hei ei me ruveta maksaan näistä eurobondei, ku muut ootte menny tuhlaan niillä hankitut rahat, mutta joo kyllä me maksetaan meidän omat velat takas, niin mitä tapahtuu?