Akateeminen talousblogi

Pari kuukautta sitten Lawrence Summers aiheutti kohua pohtimalla mahdollisuutta, että rikkaat maat ovat ajautuneet stagnaatioon, pitkäaikaiseen alhaisen kasvun tilaan. Summersin mukaan ainoastaan talouskuplat saattavat luoda talouskasvua. Mikä on kuplien ja talouskasvun yhteys?

Kuplat voivat syntyä silloin, kun korkokanta on pienempi kuin talouden kasvuvauhti. Tällöinhän esimerkiksi velan määrä voi kasvaa nopeampaa vauhtia kuin korko ja sen nykyarvo on ääretön. Velkaa voidaan maksaa takaisin uudella velalla, Ponzi-pelit ovat siis mahdollisia.

Kuplien on ajateltu heikentävän talouskasvua, sijoitukset kuplasijoituskohteisiin ovat poissa reaali-investoinneista. Kuplat voivat kuitenkin lisätä kansalaisten tuloja: tilanne, jossa  korko on alempi kuin talouden kasvuvauhti, tarkoittaa sitä, että talouden kokonaispääoma-aste on kasvanut liian suureksi. Pääoma-asteen alentuminen parantaa talouden kokonaistuottavuutta niin, että kansalaisten tulotaso nousee.

Tällainen tarina tuskin oli Summersin mielessä, hän selvästi ajatteli kuplien mahdollistavan talouden kasvun investointien kasvun kautta. Jotta tämä olisi mahdollista, alhaisen korkotason pitäisi olla yhteydessä alhaiseen pääoma-asteeseen, siis tilanteeseen, joka maailmassa vallitsee.

Alberto Martin ja Jaume Ventura osoittavat artikkkelissaan “Managing Credit Bubbles”, että tämä on mahdollista. Heidän mallissaan yrittäjien mahdollisuuksia saada rahoitusta rajoittaa se, kuinka suuren osan tulevista tuloistaan he pystyvät sitomaan lainojen takaisinmaksuun, kuinka suuret vakuudet yrittäjät voivat antaa. Lainapaperi on vain paperia, jolleivät lainojen ehdot ole sopusoinnussa lainanottajien takaisinmaksukannusteiden kanssa. Tämä on varsin yleinen tapa mallittaa epätäydellisen informaation aiheuttamia kitkoja rahoitusmarkkinoilla.

Jos nämä kannustinongelmat ovat tarpeeksi pahat, niin lainakorko on alhainen, liian korkea korko rikkoo kannustimet. Korot voivat olla alemmat kuin talouden kasvuvauhti, vaikka sekin on alhainen, talous on siis stagnaatiossa. Tällöin kupla voi helpottaa rahoituksen saamista ja siten elvyttää investointeja.

Kuplat helpottavat investointeja, koska ne lisäävät vakuuksia: ottamalla velkaa, joka maksetaan uudella suuremmalla velalla kasvattaa varoja, jotka yrittäjät voivat taata velkojilleen. Tämä vaikutus syntyy kuitenkin vain silloin, jos kuplat eivät ole liian suuria, suuret kuplat syövät investointeja. Martinin ja Venturan mallissa mikään ei kuitenkaan takaa sitä, että kuplat olisivat oikean suuruisia.

Martinin ja Venturan mallitaloudessa kuplat voivat särkyä ja syntyä uudelleen. Jo kuplien mahdollisuus vaikuttaa kuitenkin talouteen myös silloin, kun se ei ole kuplassa. Politiikalla on mahdollista säädellä kuplien kokoa.

Optimaalinen politiikka pitää kuplan koon sellaisena, että sen kasvuvaikutus on suurin mahdollinen, se hillitsisi liian suuria kuplia ja kasvattaisi liian pieniä. Julkisen viranomaisen tehtävänä olisi toimia eräänlaisena viimekätisenä lainanmaksajana, se takaa yritysten lainat sopivaan rajaan asti ja maksaa ne, jos yritys ei pysty. Martin ja Ventura osoittavat, että viranomainen pystyy rahoittamaan toimintansa yksinomaan yrityksille asetettavien verojen avulla.

Martinin ja Venturan ajatuskehikkoa voidaan verrata siihen, mitä reaalimaailmassa tapahtuu. Se on varsin lähellä EMU-alueen pyrkimyksiä muodostaa pankkiunionia ja kerätä rahoituslaitoksille asetettaville maksuilla rahastoa, jolla rahoitusamarkkinakriisien hoito katetaan.

Mutta entä jos veroja ei esimerkiksi poliittisista syistä voida kerätä tarpeeksi paljon? Tällöin viranomainen joutuu laskemaan liikkeelle velkaa. Itse asiassa se joutuu laskemaan velkaa liikkelle niin paljon, että valtion velasta tulee kupla: velkaa maksetaan ottamalla uutta velkaa aiempaa enemmän. Valtion velan nykyarvo on äärettömän suuri, valtio tarvitsee äärettömän suuret varat voidakseen hallita äärettömän suurta yksityisen sektorin velkaa, yksityinen velkakupla synnyttää julkisen velan kuplan. Tämä kaikki voi tapahtua ilman kyyneleitä.

Uskaltaisin sanoa, että tämä antaa aika tavalla uusia mahdollisuuksia tulkita sitä, mitä viime vuosien rahoitusmarkkinakriisin aikana on tapahtunut. Valtiot ovat velkaantuneet, mutta järkevimmät keskuspankit ovat suoraan lainoittaneet yksityistä sektoria epätavanomaisten rahoitusmarkkinaoperaatioiden avulla. Yhteenlaskettuna julkinen sektori on siis velkaantunut huomattavasti. Martin ja Ventura opettavat, että tästä ei ole syytä olla huolissaan, näin sen pitikin mennä. He opettavat myös sen, että kysymys, mistä erilaiset elvytystoimet rahoitetaan, on idioottimainen: Ponzi-pelillä tietenkin, se on meidän kaikkien etu. Suhdannepolitiikka on kasvupolitiikkaa, se vaikuttaa pitkän ajan kasvu-uraan. Tämäkin on hyvä ymmärtää.

Kuplavelka ei ole myöskään rasite tuleville sukupolville, ne vyöryttävät sen eteenpäin kuten mekin, kunnes aurinko sammuu. Niistä tulee rasite vain, jos ne yritetään maksaa takaisin.

Ajattelukehikkoa voidaan muokata myös niin, että pankit mallitetaan erikseen. Tämä antaa mahdollisuuden ymmärtää pankkiluotto ja -talletuskuplia ja pankkikriisejä. Martin ja Ventura esittelevät tietoaineistoa, joka osoittaa, miten pankkiluottojen arvo suhteessa kokonaistuotantoon on kasvanut rikkaissa maissa jo pitkän aikaa.

Jos kuplat kasvattavat hyvinvointiamme, niin miten niitä luodaan, miten saadaan aikaan henki, jossa yritykset uskaltavat ottaa lainaa ja me tavalliset kansalaiset uskallamme niitä rahoittaa (joka siis käy helposti, sataahan kuplaraha myös meidän taskuumme)? Valitettavasti reseptiä ei ole, kuplahenki täytyy taikoa.

EMU:ssa ainoa kuplan taikoja voisi olla Euroopan keskuspankki. Martinin ja Venturan malli lisää ymmärtämystämme siitä, kuinka huonoa politiikkaa eteläisen Euroopan kriisimailta vaadittu politiikka oli. Myöskin rahaliiton peruspilari, vakaus- ja kasvusopimus, rajoittaa politiikan sellaisiin vaihtoehtoihin, jotka estävät talouskasvun tai kriiseistä ja stagnaatiosta ulospääsyn. Mielikuviksettomat maat, Saksa, Hollanti ja Suomi, estänevät tällaisen hurjastelun.

Lopuksi pieni alaviite jälkikeynesiläisille: Martinin ja Venturan malli on tarjontapuolen malli, puhdas reaalisten suhdannevaihteluiden malli.

Avainsanat: kupla, Ponzi-peli, suhdannepolitiikka

Aihealueet: Julkinen talous, Kansainvälinen talous, Kummalliset, Makro

Kommentointi on suljettu
CC: by-nd-nc