Taloustieteen haasteista, ongelmista ja merkityksestä talouspoliittisessa päätöksenteossa on kirjoitettu ja keskusteltu viime aikoina paljon.
On kirjoitettu hyvin, perustuen asialliseen, perusteltuun ja eri näkökulmat huomioon ottavaan rakentavaan kritiikkiin. Ja sitten on kirjoituksia, joissa kirjoittaja lähinnä näyttää paljastavansa oman tietämättömyytensä taloustieteestä, tai kenties oman yksipuolisen ja tarkoituksellisesti (?) harhaisen ennakkokäsityksensä.
Esimerkiksi Tony Yates (Bristolin yliopisto) ja Karl Whelan (University College Dublin) ovat hiljattain arvostelleet (T. Yates täällä ja K. Whelan täällä) BBC:n radio-ohjelmassa (Radio 4 / Aditya Chakrabortty) esitettyjä, varsin kapeita näkemyksiä taloustieteen ja taloustieteellisen opetuksen puutteista. Pari kotimaista esimerkkiä melkolailla yksipuolisista kirjoituksista on nostettu esiin tässä ja tässä.
Tänään Helsingin Sanomissa (ja verkossa hieman eri nimellä) julkaistu kirjoitus ”Kriisiprofeetan paluu” kuuluu monilta osin harmillisen yksipuolisten kirjoitusten luokkaan. Kirjoituksessa korostetaan Hyman Minskyn tutkimuksia rahoitus- ja luottomarkkinoiden epävakauteen liittyen. Siinä on montakin kohtaa, joista olisi voinut esittää tasapainoisemman näkökannan ja joilla ei sinällään välttämättä ole mitään tekemistä H. Minskyn itsensä esittämien näkemysten kanssa.
Nostan tässä esiin mielestäni varsin kapeasti käsitellyistä asioista kolme:
Ensinnäkin, HS-kirjoituksessa viitataan Adair Turnerin ja Steve Keenin lausuntoihin ja annetaan ymmärtää, että taloustieteessä ei olisi tutkittu ”velkaan, luotonantoon tai rahaan” liittyviä kysymyksiä. Vaikka on totta, että monissa makrotaloudellisissa malleissa ei ennen finanssikriisiä ollut juuri ollenkaan tai ainakaan kovin monipuolisesti mukana rahoitustekijöitä, tämä väite on - näin yleisesti esitettynä - virheellinen ja yksipuolinen, eikä vastaa todellisuutta.
Kuten mm. K. Whelan ja muutkin ovat korostaneet, tutkimusta näistä teemoista on tehty paljon ja monipuolisesti: Monet taloustieteilijät ovat luoneet jotakuinkin koko uransa tutkimalla velkaan, luotonantoon ja/tai rahaan liittyviä kysymyksiä. Ja mitähän esimerkiksi on käsitelty niissä sadoissa tai ellei peräti tuhansissa tutkimusartikkeleissa, joita on vuosien varrella julkaistu mm. Journal of Monetary Economics, Review of Financial Studies, Journal of Financial Intermediation, Journal of Money, Credit and Banking, Journal of Banking and Finance tai Journal of Financial Stability –aikakauskirjoissa, ellei juuri näitä teemoja?
Toiseksi, HS-kirjoituksessa nostetaan esiin näkemys, että taloustiede tai taloustieteilijät eivät opi mitään aiemmista kriiseistä. Väite on omituinen, eikä mielestäni pidä paikkaansa.
Yhdysvaltain keskuspankin entisen pääjohtajan Ben Bernanken 1930-luvun suurta lamaa koskevat tutkimukset ovat yksi hyvä esimerkki tutkimustraditiosta, jossa on yritetty ymmärtää menneitä kriisejä ja josta saatuja opetuksia hyödynnettiin, kun finanssikriisiä pyrittiin saamaan hallintaan.
On ehkä totta, että taloushistoriallista tuntemusta voisi olla taloustieteilijöillä nykyistä enemmän, mutta on karkeaa liioittelua ja jopa harhaanjohtavaa sanoa, että taloustieteilijät eivät opi mitään aiemmista kriiseistä.
Taloustieteelliset aikakauskirjat alkavat olla tulvillaan finanssikriisin vuoksi ja myötä tuotettua tutkimusta, jota on tehty siis juuri siksi, että opimme ja oppisimme menneestä kriisistä ja historiasta. Tämä ei tietystikään tarkoita, että seuraava kriisi kyettäisiin estämään tai ennustamaan. Kriiseissä ja niihin johtaneissa mekanismeissa on yhtäläisyyksiä, mutta samalla ne ovat monella tapaa ainutkertaisia.
Kolmanneksi, HS-kirjoituksen alussa viitataan siihen, että finanssikriisiä ei osattu ennustaa. Luen kirjoituksen niin, että tämän tulkitaan olevan merkki siitä, että ”valtavirta” taloustiede on hakoteillä.
Tulkinta on erikoinen siksi, että suurin osa taloustieteellisestä tutkimuksesta tai edes politiikkasuuntautuneiden makrotaloustieteilijöiden työstä, ei liity talousennusteiden laatimiseen, kriisien ennustamiseen tai ennustemenetelmien kehittämiseen. Merkittävä osa tutkimuksesta ja taloutta- ja talouspolitiikkaa koskevasta ekonomistityöstä keskittyy mm. erilaisten vaikutusmekanismien ymmärtämiseen, politiikkatoimien vaikutusten arviointiin, ja ”mitä jos” –tyyppiseen analyysiin.
Kuten mm. K. Whelan korostaa, monilla saattaa myös olla hieman ylioptimistinen kuva siitä, miten ennustettavia makrotaloudelliset ilmiöt ylipäätään tai lähtökohtaisesti ovat: Ne kun riippuvat miljoonien ja taas miljoonien kotitalouksien, yrityksien ja muiden taloudenpitäjien (itsenäisesti) tekemistä kulutus- ja investointi yms. päätöksistä ja heidän tulevaisuutta koskevista uskomuksista. Taloudellisen toiminnan yksi ominaisuus on myös se, että käännöskohtia ei välttämättä voidakaan täysin ennustaa (kuten mm. täällä lyhyesti kuvasin); ks. myös tämä Antti Suvannon kirjoitus ja tämä Asiattoman lehdistökatsauksen Katsastaja H:n blogikirjoitus.
*********************
Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Avainsanat: taloustiede
Aihealueet: Kummalliset, Makro, Mikro
Nimellispalkat eivät jousta alaspäin, reaalipalkat voivat joustaa. Lisäksi talous - yleensä - kasvaa, joten työn tarjonnan lisääminen voisi tarkoittaa, että nimellispalkat kasvavat hetken hitaammin kuin perusurassa.
Taloudessa ei ole mitän ehdottomia ja kaikkiin tilanteisiin päteviä yleistotuuksia: on totta että jossakin tilanteissa työn tarjonnan lisääminen, palkkojen olessa kiinteitä, ei vättämättä lisää työllisyyttä.
Työn tarjonnan lisääminen lisää työttömyyttä. Suomen pankin selvityksen mukaan sivu 16. Työvoiman tarjontaa ei kannata lisätä, se kasvattaa työttömyyttä. Julkisuudessa on ehdotettu työvoiman tarjonnan lisäämistä työttömyyden torjuntaa, siis nyt lyhyellä tähtäimellä tähäm talus lamaan lääkkeeksi.
Palkat eivät laske jos työvoiman tarjontaa lisätään. Verrataan esim. lähihoitajan palkkaa 5 vuoden ajalta, jolloin lähihoitajien tarjonta on kasvanut paljon. Koulutetaan jo kortistoon. Heidän palkka on vain noussut, sen voi tarkistaa työehtosopimuksista. Työehtosopimusten piirissä on valtaosa työntekijöistä ja ne koskee myös liittoon kuulumattomia. Työntekijää suojaa myös moni laki ja säännös; työaikalaki, työsuojelu, rikoslaki ym. Eli palkat eivät laske kovinkaan helposti työvoiman tarjontaa lisäämällä. Työehtosopimusten minimipalkat ja muutkin tekstisopimukset tulisi purkaa? Kannatus tälle voi olla pientä.
Jos halutaan palkkoja laskea, se on mahdollista sopimalla. Ei väkisin onnistu, eikä vapaalla kilpailulla. Moni yrittäjä vastustaa palkkojen alentamista, mm Hesburgerin omistaja Talouselämä-lehdessä 4.2.12015: “Maailman idioottimaisin asia” - KL: Hampurilaiskeisari Heikki Salmela tyrmää palkkojen alentamisen.
Suomessa tarvitaan lisää sekä työn kysyntää että tarjontaa. Saksissa on kaksi terää; taloudessa on kysyntää ja tarjontaa. Suomen Pankin kirjoitus kertoo hyvin “miksi työn tarjonnan lisääminen voi olla perusteltua silloinkin, kun taloudessa on työttömyyttä, tai miksi työn tarjonnan kasvun voi odottaa kasvattavan työllisyyttä eikä kasvattavan työttömyyttä. Analyysi tiivistyy ajatukseen, että työn (tai työpaikkojen) määrä taloudessa ei ole vakio vaan pitkällä aikavälillä työn tarjonnan lisäys johtaa myös sen kysynnän kasvuun.” Kelvollinen analyysi ei vain Suomessa kelpaa talouspolitiikan ohjenuoraksi, siksi ekonomistit joutuvat vain puhumaan siitä mitä pitäisi tehdä. Taloutta (pl. rahapolitiikka) ohjaavat poliitikot, etujärjestöt ja poliittisen taloustieteen edustajat ilman kelvollista taloudellista osaamista.
Työntarjonnan lisääminen lisää työntarjontaa… ja lamanoloissa todellista työttömyyttä. Julkilausumaton toive on työn hinnan lasku. Työn hinnan lasku lisää halvan(ns.tuottamattoman) työn kysyntää. Todellinen työnkysynnän nousu tulee joko julkisen kulutuksen kasvun kautta tai yksityisen kysynnän kasvun kautta. Yksilö pihtaa kulutustaan lamassa, joka vie innon yksityisistä yrityksiltä ottaa velkaantumisen riskin investoimalla. Kierre on valmis, ja sen katkaisee vain valtion väliintulo. Valtio voi joko ottaa vastuun kysynnän kasvattamisesta kunnes yksilöiden usko tulevaisuuteen palaa tai ajaa hyvinvointiyhteiskunnan alas ja pakottaa ihmiset hyväksymään alemmat euromääräiset palkat nälkäkuolemen tai paleltumisen uhalla.
Kumpaa linjaa te kannatatte? Media on valinnut puolensa.
sivukeskusteluun liittyen, suosittelen jalankulkijaa lukemaan Haavion, Schaumannin ja Vanhalan (2013) kevyehköön paperiin, linkki ohessa:
http://www.suomenpankki.fi/pdf/172066.pdf
Se että johonkin hyvään työpaikkaan on paljon tarjontaa, ei tarkoita että työn tarjonnan lisääminen ei ole suotavaa. Työn tarjonnan lisääminen ei lisää työttömyyttä, vaan työllisyyttä. Kun työn tarjontaa lisätään, niin tarjonnan lisääminen kasvattaa kysyntää. Työn tarjonnan lisäämisessä on kyse juuri työllisyyden parantamisesta.
Noh, työttömyyden lisäämine lisää työttömyyttä. Taulukoida ei tarvita, riittää kun katsoo mikä on tilanne. Työttömyys ei hellitä vaikka kuinka tarjontaa lisättäisiin. Hain töitä H:gin yliopistolta vahtimestarin paikkaan, oli 350 hakijaa ja 26 haastatteluun 4 ehkä? valittiin siis noin 1% - missä se tarjonnan pula? Eikä nämä työpaikat olisi lisääntyneet tarjontaa vielä lisäämällä vaikka 1000:een.
Onko tämä kiusantekoa, kun ei ymmärretä työvoiman tarjonnan määrää?
Paras ratkaisi saataisi olla eu-valuutan sitominen kiinteeseen kurssiin ja devalvointi 5 % aluksi. Sit lisää jos ei toimi.
Toinen konsti olisi kuitenkin kansallisvaltioiden varallisuuden kasvattaminen sille tasolle kun se oli v. 82 Suomessa, niillä valtionyhtiöiden osinkotuloilla voisi alentaa veroja. Valtion velka oli Suomessa silloin n 12%/bkt.,luin mmm kirjasta (maailma oli eri?).
Rikkaan valtion ei tarvitse kiusata kansaa eikä yrityksiä veroilla. Miksi valtio ei saa olla rikas ja osinkoja keräävä?
Haastan SH:n ja jalankulkijan, ja kaikki muutkin valtavirtataloustieteen arvostelijat, piirtämään työvoiman kysyntä- ja tarjontakäyrät, joiden mukaan työvoiman tarjonnan lisääminen ei lisää työllisyyttä!!!
Juhanaa kuuntelee ja uskoo koko hallitus. Työttömyys kuulemma vähenee työttömiä lisäämällä, tarjontaa lisäämällä. Iltalehdessä on hyvä vastakirjoitus blogeissa 2.2.2015 Pauli Vahteralta. Outoa, että elinkeinoelämä haluaa lisää veroja.
Hesarin mielestä taloustieteilijät eivät opi mitään virheistään johtuu siitä, että Hesari kohtelee taloustiedettä eksaktina tieteenä. Hesarin ongelma on toki se, että se kuulee Juhana Vartiaisen tyyppisiä taloustieteilijöiksi itseään kutsuvia kavereita vuosi toisensa jälkeen, koska se he esittävät hesarin linjan mukaisia näkemyksiä.
Sitten ulvotaan myöhemmin, että on se kumma, kun eivät opi mitään vaikka pieleen menee koko ajan.
Rosa Lampelalle: Näkemyseromme johtuu vain siitä, että tulkitset sanojani ”pankkien rahanluomisprosessi on siis riippumaton talouden tilasta, eli siitä onko kyseessä nousu- vai laskukausi” sillä tavoin, että siinä väitetään, että rahakerroin on vakio. Pankit siis luovat rahaa nousu- ja laskukaudella. Tämän sanoin. Tästä ei seuraa, että rahakerroin olisi vakio, enkä näin kirjoituksessa sanonutkaan.
Kirjoitin, että ”pankit luovat rahaa antolainauksen yhteydessä”. Sanoit, että ”tämä malli ei päde nykyisessä järjestelmässä lainkaan.” Väitteesi tueksi linkitit mm. Suomen Pankin Karlo Kaukon kirjoituksen. Tämän tutkimuksen kappaleissa 3 ja 4 kuitenkin kuvataan taloustieteen oppikirjoista tuttu väite ”että pankit luovat rahaa antolainauksen yhteydessä”. Kirjoituksessa sanotaan, että ”lainan myöntämisvaiheessa siis muodostui lisää rahaa”, tämä on täysin sama asia, jonka minä sanoin.
Kirjoitit ”Rahanluomisprosessi ei ole riippumaton talouden tilasta”. Kuten edellä toin esiin, rahoitusjärjestelmä voi luoda rahaa, riippumatta talouden tilasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että rahakertoimen täytyy olla vakio.
USA:n M2 luvut ovat täällä:
http://research.stlouisfed.org/fred2/series/M2NS
Jos tarkastellaan prosenttimuutoksi vuoden takaisesta, niin huomataan, että M2 on USA:ssa kasvanut aina (1959-). Rahoitusjärjestelmä on siis “luonut” rahaa myös taantumissa.
Sori, että vastaamiseen meni pitkä aika. Huomasin kommenttisi vasta eilen.
Juha Tervala kirjoitti:
“Valtavirtataloustiede opettaa, että pankit luovat rahaa antolainauksen yhteydessä (ns. rahakerroin engl. money multiplier). Tämä prosessi toimii aina.”
Tämä mallihan ei päde nykyisessä järjestelmässä lainkaan. Pankit luovat rahaa antolainauksen yhteydessä yksinkertaisesti lisäämällä lainasumman taseeseensa. Uusi raha ei siis synny jonkun säästöistä, vaan yksinkertaisesti lainasumma eli uusi raha kirjoitetaan pankin taseeseen. Tässä Bank of Englandin ja Suomen Pankin julkaisut aiheesta:
http://www.bankofengland.co.uk/publications/Documents/quarterlybulletin/2014/qb14q1prereleasemoneycreation.pdf
http://www.suomenpankki.fi/pdf/169229.pdf
“Se [pankkien rahanluomisprosesssi] on siis riippumaton talouden tilasta, eli siitä onko kyseessä nousu- vai laskukausi. Näin ollen on vaikea nähdä rahanluomisoikeiden ja voimakkaiden suhdannevaiheluiden välillä syy-yhteyttä. Pankit ovat luoneet rahaa aina, ammoisista ajoista lähtien, joten on täysin epäselvää miksi tämä olisi aiheuttanut ongelmia vaikka Suomessa juuri 90-luvun alussa ja euroalueella ja USA:ssa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Meidän pitää selittämään voimakkaat suhdannevaihtelut asioilla, jotka eivät ole vakiota!”
Rahanluomisprosessi ei ole riippumaton talouden tilasta. Koska pankkien lainanannossa syntyy aina uutta rahaa, nousukaudella rahan määrä taloudessa lisääntyy liikepankkien myötäessä aiempaa enemmän lainoja. Liikepankit tekevät lainanannolla voittoa, joten niillä on insentiivi myöntää lainoja mahdollisimman paljon. Nousukauden yleinen positiivisuus saa uskomaan, että ihmisillä on varaa maksaa lainansa takaisin. Taantuma alkaa, kun velkojen takaisinmaksukykyä alataan epäillä, jolloin lainanantoa supisteaan. Näin pankkien rahanluontikyky nousukaudella ylikuumentaa taloutta liiallisella lainanannolla ja toisaalta pahentaa taantumaan lainaamalla huonoina aikoina liian vähän. Rahan määrä taloudessa ei siis ole vakio, koska lähes kaikki rahana ymmärretty pankkivarallisuus on velkaa, joka syntyy lainanannossa ja häviää, kun laina maksetaan takaisin. Näin ollen argumenttisi siitä, että rahan määrä tai sen luomisprosessi ei voisi selittää voimakkaita suhdannevaihteluita, on tyhjä. Rahajärjestelmä ei ole luonnonvoima, vaan ihmisen luoma järjestelmä. Näin ollen se on myöskin ihmisen kontrolloitavissa, jos niin halutaan.
Ymmärsinkö, Juha, kirjoituksesi väärin, vai onko suomalaisilla ekonomisteilla tosiaan näin heikko tietämys rahajärjestelmästämme?
Roger Wessman kirjoittaa, että yliarvostusta ei ole. Korot ovat pysyvästi matalampia mm. hidastuvan talouskasvun ja lisääntyneen säästämisen vuoksi. Jonkin verran ne nousevat, mutta se on jo hinnoissa. Diskonttauskorko nostaa tulevien voittojen. Vaikutusta osakkeiden hintoihin. Korkojen BKT-osuuden lasku on pysyvästi nostanut voittojen BKT-osuutta, Yhdysvalloissa myös ulkomailla tehtyjen voittojen osuus. http://www.marketnoze.com/uutiset/ajankohtaista/buffet-ja-osakkeiden-yliarvostus.html
Ilmeisesti HS:n toimittajalla Paavo Teittisellä on ilmeisesti jokin poliittinen peruste uskoa näihin vaihtoehtoisiin teorioihin, joihin tosiasiassa hyvin harva uskoo. Vaihtoehtoisiin teorioihin Suomessa uskovia näyttäisi yhdistävän vasemmistolainen ajatusmaailma.
Luin HS:n artikkelin enkä ymmärtänyt sitä, minkä jälkeen aloin ottaa selvää asiasta alan kirjallisuudesta. Sen jälkeen aloin hiljalleen tajuta vähän asioita kunnes Ari Hyytisen kirjoitus kirkasti ajatuksiani. Kyseessä oleva lehtijuttu on todellakin hyvin kyseenalainen. Kutsuisin sitä mielipidekirjoitukseksi.
Kiitän professori Ari Hyytistä hyvästä kirjoituksesta. Minäkin ymmärsin nyt paremmin HS:n artikkelin virheet, joihin kiinnitin jo sitä lukiessani huomiota. Mielestäni kirjoitus muistutti vähän poliittista julistusta, jossa yritetään soimata muita ja kehua valittua joukkoa.
Aki K teki osuvan havainnon. Mainitussa artikkelissa HS:n toimittaja tuskin edes pyrki tasapuoliseen, objektiiviseen ja totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Sen aikaan hän kirjoitti tarinan, mutta se ei ollut edes tarinana hyvä.
Nykyään journalismissa toteutuu yhä useammin vanha sanonta: Ei anneta tosiasioiden pilata hyvää tarinaa.
Samaan aikaan toisalla, kannattanee mainita että parhaillaan Harhalassa on käynnissä saman aiheen tiimoilta niin kovat cembalot että kannattaa tarkistaa, jos tänne astikin on jo eksynyt.
http://harhala.blogspot.fi/
Ari on tiedemiehenä täysin oikeassa kritiikissään.
Hänen kolumnissaan jää kuitenkin huomaamatta journalismin muutos. HSn juttu ei pyri tieteelliseen totuuteen vaan mahdollisimman vaikuttavaan TARINAAN. Tarinalla on oma logiikkansa. Jos juttu pyrkisi vain totuuteen lukijamäärä romahtaisi. Siksi onkärjistettävä ja luotava tarpeeksi selkeä hyvän ja pahan välinen taistelu draaman kaarineen. Siitä näkökulmasta HS- juttu oli erinomainen. Tunteet kuohahtivat ja keskustelu on ollut vilkasta. Ilman tunnetta jutusta ei tule TARINAA.
R&R kiteytti “ansiokkaasti”, kuten ekonomistit sanovat. Eihän kriisi pääse syntymään, jos se laajalla rintamalla kyetään ennustamaan. Faktisesti kriisin voi ennustaa oikein osuvaksi vain joku jolla ei ole vaikutusvaltaa markkinoihin.
Yleisiä ennusmerkkejä sen sijaan voi povata, ja niistä vallitsee aika laajojakin yhteisymmärryksiä. Itse pidän parhaana ennusmerkkinä sitä, että pitkään jatkunut löysä rahapolitiikka johtaa kupliin, jotka poksahtavat ennemmin tai myöhemmin. Nyt ollaan tulossa tähän tilanteeseen, ja ennustan, että kahden vuoden sisään poksahtelee kunnolla.
Kuten Tervala kirjoitti, jos joku oikeasti ennustaisi hyvin kriisejä, hän tekisi valtavan omaisuuden rahoitusmarkkinoilla. Se toiminta puolestaan aikaistaisi ja lieventäisi kriisejä. Siksi rahoitus markkinat ovat jo nyt poistaneet kaikki kriisit, jotka pystytään uskottavasti ennustamaan, ja kun ennustustaito paranee, poistavat lisää. Siksi jäljelle jääneitä kriisejä ei pysty ennustamaan kuin onnella. Maallikoiden ja yleensä muidenkin kannattaa uskoa kunkin tieteen valtavirran olevan todennäköisimmin oikeassa. Erimieliset, jopa saman alan arvostetut professorit, ovat yleensä enemmän väärässä.
Taloustieteellistä keskustelua käydään paljon lukuisissa journaaleissa, mutta edes kaikki ekonomistit eivät kykene lukemaan niitä, koska ne kirjoitettu korkeammaksi matematiikaksi, saati dramaturgit.
“Toimittajilla, dramaturgeilla”, ja monilla muillakin voi olla vaikeuksia erottaa syvällistä ristiriitaa ennustamisen ja tieteen välillä, kuten Hannu esitti.
Ehkä tämä johtuu siitä että erosta ei taida vallita selvää konsensusta edes alan sisällä.
Vai valitseeko?
Onko ennusteiden laatiminen edes tehtävä, saatika mahdollista?
Mun nähdäkseni jopa tästä esitetään täysin vastakkaisia mielipiteitä, jopa niin suppeassa ryhmässä kuin “kotimainen valtavirta”.
… ja siitä ettei kriisejä voisi ennustaa.
Tulevaisuuteen voi nähdä perustellusti ja valistuneella arvauksella:
http://www.businessinsider.com/a-remarkable-quote-from-the-1970s-that-perfectly-predicted-why-the-euro-would-be-a-disaster-2012-8?IR=T
Miksi taloustieteilijöiden politiikkasuositukset eivät ole tavoittaneet päättäjiä? Vai olisiko sittenkin niin että osan suositukset ovat päätyneet aivan poliittisiin ohjelmiin asti tuhoisin seurauksin - ainakin niiden näkökulmasta jotka kuvittelivat tavoitteen olevan hyvinvointiyhteiskunta.
Kiitos professori Haaparannalle tärkeästä huomiosta. Toimittajat ja dramaturgit eivät ilmeisesti ymmärrä tätä syvällistä ristiriitaa tieteen ja ennustamisen välillä.
Luin itävaltalaisen Mises instituutin blogikirjoituksia vuosien 2004-2005 paikkeilla jolloin alhaisen korkotadon ja kovan velkaantumisen yhdistelmää pidettiin alkavan kriisin syinä.
Kaikki tosin oli kirjoittajien mukaan valtion ja keskuspankin vika.
Itävaltaöaiset ennustavat kriisejä aika usen joten 15/10 suhteella osuu yleensä hyvin maaliin…
Koska Arin arvioimassa HS:n artikkelissa, ainakin sen paperiversiossa, Stephen Keen oli melko näkyvässä osassa, lienee hyvä tuoda keskusteluun mukaan yhden valtavirtataloustieteilijän arvio hänen tekemistään talousennusteista ja ylipäätänsä yhä jatkuvan rahoitusmarkkinakriisin ennustamisesta ja Minskystä. Noah Smith, silvuplee: http://noahpinionblog.blogspot.fi/2013/05/what-does-it-mean-to-have-predicted.html.
Vaikka Smithin arvio on paikoin rankka, se on minusta kuitenkin hyvin tasapainoinen ja antaa arvon arvostelun kohteelle silloin, kun sen paikka on.
Kiitos professori Hyytiselle hyvin perustelluista ja asiallisista kommenteista. Kiitokset myös Juha Tervalalle. Toivottavasti keskustelu tieteestä jatkuu tieteellisenä eikä poliittisena väittelynä siitä, kuka on väärässä, ja kuka mahdollisesti oikeassa.
Mielestäni on kummallista, perusteetonta ja tyylitajuntonta, että taloustieteeseen perehtymätön toimittaja Timo Harakka “tuomitsee” Ari Hyytisen häpeään.
Tuskin professori Hyytinen ottaa kantaa dramaturgiaan esiintymällä dramaturgian tuntijana.
Jos seuraa monipuolisesti taloustieteellisiä julkaisuja, voi havaita tieteenalan sisäisen kriittisen keskustelun, joka ei ole aivan vähäistä. HS:n artikkeli oli hyvin yksipuolinen ja siinä oli ilmiselviä asiavirheitä ja väärinkäsityksiä. Niistä huolimatta artikkeli ei ollut läheskään pahimmasta päästä toimittajien sekoiluja.
Mielestäni on kiistatonta, että artikkeli on hyvin tarkoitushakuinen ja asenteellinen. Siinä pyrittiin vahvistamaan toimittajan ennakkoluuloa Minskystä ja taloustieteestä, kysymättä asiaa keneltäkään muulta kuin tunnetuilta Minskyn kannattajilta. Eikö tosiaan olisi löytynyt objektiivisempia kommentoija artikkeliin?
Arvon Juha Tervala:
“Jälkeenpäin ajateltuna finanssikriisi vaikuttaa ilmiselvältä. Velkaantuminen oli Yhdysvalloissa kestämätöntä. Miksi Minsky näki uhkaavan kehityksen, mutta osa ekonomisteista ei?”
Kuinkahan monta kilpailevaa Nostradamusta MInskyllä oli tuona aikana? Kuulen jatkuvasti erilaisia kriisien ennustuksia. Vasta jälkiviisaat voivat jossitella sillä miksi oikeaa lottonumeroa ei tiedetty rastittaa vaikka hra/rva X niin kertoi
“Jos Minsky eläisi, näkisikö hän uuden rahoitusmarkkinoiden romahduksen horisontissa?
“Aivan varmasti, hän sanoisi että se on vain ajan kysymys. Uusi kriisi on hyvin todennäköinen ja se tulee nopeammin kuin edellinen”, arvioi Keen.”
Ettäkö oikein uusi kriisi tulee. Kriisit ovat nopeutuneet ja se on jo tiedossa. Tosin myös kriisistä nousut ovat nopeutuneet. Tieto, ihmiset ja pääoma liikkuu nopeammin, oliko tämä jollekkin yllätys. Se että ennustusten lisäksi keskityttäisiin enemmän suojaaviin tekoihin on toki viisautta. Kuten nyt esim pankkien vakavarausvaatimukset riskitasojen mukaan. Investointipankeille, hegderahastoille ja sen sellaisille eri tasevaatimukset kuin talletuspankeille.
Tarkoitushakuisuus ja suuren ennustajan julistaminen oli minusta huuhaata. Huuhaalle ei lienee teknistä määritelmää ja oli minun mielipiteeni. Olen edelleen sitä mieltä että keskimääräinen HS:n lukija sai jotain poliittista näkemystä paljon enemmän kuin avartavaa tietoa.
Minsky ei ole huuhaata jos se nyt jäi jollekkin epäselväksi.
Ari Hyytisen teksti on itsessään asiaton kritiikki. HS:n juttu on asiallinen ja monipuolinen (myös printtiversiossa), mutta Hyytinen vääristää sen sisältöä.
Tulkitsemalla tekstiä sanamuodoin “antaa ymmärtää, että…” ja “luen tämän niin, että…” hän rakentaa omia olkiukkoja, jotka onkin sitten helppo kaataa.
Muiden tieteiden edustajien keskuudessa yleistyy käsitys, että taloustieteen keskustelukulttuurissa viis veisataan tiedeyhteisön yleisistä arvioinnin ja kritiikin käytännöistä. Esimerkiksi ad hominem -argmentit ovat paitsi sallittuja, jopa suosittuja: koska henkilö X on laatua Y, häntä motivoi Z, joten hän on väärässä.
Se on häpeäksi akateemiselle professiolle.
Kiitos kommenteista.
Selvyyden vuoksi totean lyhyesti pari asiaa:
1. Kommenttini kohdistuivat erityisesti painetussa HS:ssa julkaistuun “Kriisiprofeetan paluu” -kirjoitukseen. Verkosta löytyvä, pidempi kirjoitus ei ole täysin sama.
2. Kuten totesin, HS-kirjoituksessa kapea-alaisesti käsitellyillä kohdilla ei sinällään välttämättä ole mitään tekemistä H. Minskyn itsensä esittämien näkemysten kanssa. Tarkoitukseni ei siis ole vähätellä hänen esittämiä teorioita rahoituskriiseistä ja rahoitussektorin epävakauden mahdollisista syistä.
Minä kannustan myös osaltani kaikkia taloustieteilijöitä paljastamaan vaihtoehtoistaloustieteen ja uskomustaloustieteen väärinkäsityksiä.
Mikko kirjoitti: “Loistavaa huomata että akateemiset alkavat julkisesti kritisoimaan näitä huuhaa-juttuja.”
Sanoisin, että HS:n kirjoitus ei ollut lähelläkään huuhaa-tasoa, siinä oli vain joitakin hyvin kyseenalaisia väitteitä.
Lainoihin liitty oleellisesti riski. Jos riskit eivät hakeudu korkoihin, ollaan lirissä.
- Euro-alue, PIGS maat - Maakohtaiset korot?
- Amerikka, Clintonin hallinnon luoma “The National Homeownership Strategy 1995″?
Lainamäärät pysyvät markkinaehtoisesti paremmin hallinnassa mikäli riskit realisoituvat rahoituksen hintaan. Näin riskiprofiilit eri sijoittajilla automaattisesti säätävät korkean riskiluokituksen lainojen määrää. Jos joku esittää tämän mekanismin lamauttamista, saamme nauttia riskien kasautumisesta ja väärästä hinnoittelusta.
Ja mitä ennustajiin tulee…
Jokaisella kriisillä on oma onnistunut ennustajansa. Nämä tikkaa heittävät apinat eivät ole profeettoja jos kerran osuu oikeaan. Suorastaan pelottavaa että tämä Halo-ilmiö saa valtaa talouslehdistössä, vaikka se on jo aikaa sitten tutkittu huuhaaksi. HS:n Toimittajilla on todellisia vaikeuksia objektiivisten talousaiheisten juttujensa kanssa.
Loistavaa huomata että akateemiset alkavat julkisesti kritisoimaan näitä huuhaa-juttuja. Vielä kun valtavirta media toivottaisi tervetulleeksi syvempää osaamista ihan sinne printtiversioon asti.
Esko Rantanen kirjoitti: ”Toimittajana luin HS:n kirjoituksen niin, että finanssikriisit johtuvat pankkien rahanluontioikeudesta. […] Tuo rahanluontioikeuden ja kriisien toistumisen syy-yhteys tai korrelaatio askarruttaa minua. Olisi hauska kuulla, mitä mieltä valtavirta- ja sivuvirtaekonomistit ovat tästä hypoteesista.”
Valtavirtataloustiede opettaa, että pankit luovat rahaa antolainauksen yhteydessä (ns. rahakerroin engl. money multiplier). Tämä prosessi toimii aina. Se on siis riippumaton talouden tilasta, eli siitä onko kyseessä nousu- vai laskukausi. Näin ollen on vaikea nähdä rahanluomisoikeiden ja voimakkaiden suhdannevaiheluiden välillä syy-yhteyttä. Pankit ovat luoneet rahaa aina, ammoisista ajoista lähtien, joten on täysin epäselvää miksi tämä olisi aiheuttanut ongelmia vaikka Suomessa juuri 90-luvun alussa ja euroalueella ja USA:ssa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Meidän pitää selittämään voimakkaat suhdannevaihtelut asioilla, jotka eivät ole vakiota!
Yksi asia, joka ei ole vakio, on velka (suhteessa BKT:hen). Legendaksi muodostuneessa kirjassa This Time is Different Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff sanovat ”If there is one common theme to the vast range of crises we consider in this book, it is that excessive debt accumulation, whether it is by the government, banks, corporations, or consumer, often poses greater risk than it seems during a boom”. Lisäksi he korostavat – valtavirtataloustieteeseen nojaten – että velkavetoinen kehitys aiheuttaa suuren riski, koska se tekee taloudet haavoittamiseksi luottamuskriiseille, erityisesti jos velan maturiteetti on lyhyt. Ennen nykyistä kriisiä rahoituslaitokset rahoittivat toimintaansa entistä enemmän lyhyen maturiteetin instrumenteilla. Tämä teki niiden rahoituksen entistä alttiiksi likviditeetin ehtymiselle kriisitilanteessa.
Valtavirtataloustieteeseen nojaa myös Paavo Teittisen tarina HS:ssä: ”Äskettäin julkaistussa artikkelissaan Betting the House Californian yliopiston professorit Alan Taylor ja Oscar Jordà sekä Bonnin yliopiston professori Moritz Schularick käyvät läpi neljäntoista kehittyneen talouden historiaa 140 vuoden ajalta. Tutkijat päätyvät siihen tulokseen, että löysän rahapolitiikan, luotonannon kasvun, asuntojen kallistumisen ja finanssijärjestelmän epävakauden välillä on selvä yhteys. Yksityisen velan kasvu ennustaa tutkijoiden mukaan kriisien syntymistä selvästi paremmin kuin muut muuttujat, ja se myös vaikeuttaa kriisistä nousua.” Tämä tulos on sopusoinnussa muiden tutkimusten kanssa ja edustaa hyvin valtavirtataloustieteen modernia näkemystä talouksien ylikuumentumisista, romahtamisista ja toipumisista.
Suomessakin ekonomistit ovat kirjoittaneet velkaantumisen, rahapolitiikan, asuntohintojen ja rahoitusjärjestelmän vuorovaikutuksesta talouksien ylikuumentumisissa ja kriiseissä:
http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/images/stories/kak/KAK22012/kak22012tervala.pdf
http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/images/stories/kak/KAK32011/kak32011tervala.pdf
http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2014/10/KAK32014Kauko.pdf
Kaksi eri asiaa, jotka Olli ymmärtääkseni sivuuttaa: talouspoliittinen keskustelu ja taloustieteellinen keskustelu.
Tieteellinen keskustelu niin taloustieteessä kuin muillakin tieteenaloilla kannattaisi jättää tieteenalan edustajien väliseksi keskusteluksi, kun taas taloupoliittiseen keskusteluun pitäisi periaattessa kaikkien osallistua.
Taloustiede ei ennusta, vaan tutkii. Kenties 10 vuoden kuluttua saamme vähitellen luetettavaa tieteellistä näyttö siitä, mikä johti syksyn 2008 romahdukseen. Hyytisen vertaus 1930-luvun suuren lamaan on osuva: sitäkin aihetta on tutkittu aivan viime vuosiin saakka.
Erittäin usein tapahtuu nimittäisin niin, että tieteenalan ulkopuolinen kommentoija ei ymmärrä kommentoimansa tieteenalan systematiikkaa, metodologiaa, teoriaa eikä edes käsitteitä. Toki poikkeuksiakin, mutta ne ovat harvassa.
Toimittajana luin HS:n kirjoituksen niin, että finanssikriisit johtuvat pankkien rahanluontioikeudesta. En tiedä, onko Minsky pieni vai suuri profeetta, mutta aika ajoin hänen nimensä pullahtaa esiin tyyliin, kyllä Minsky tiesi.
Tuo rahanluontioikeuden ja kriisien toistumisen syy-yhteys tai korrelaatio askarruttaa minua. Olisi hauska kuulla, mitä mieltä valtavirta- ja sivuvirtaekonomistit ovat tästä hypoteesista.
Esko Rantanen, Talouselämä
olisi ollut mielenkiintoisempaa, jos kirjoittaja olisi käsitellyt Minskin teorioita ja artikkelissa esitettyjä nakemyksiä pohtien sen sijaan että puolustelee oman ammattikuntansa pätevyyttä ja tuomitsee muiden kuin ekonomistien osallistumista keskusteluun. Enemmän asiallista poikkitieteellistä keskustelua peliin!
Ensinnäkin, nähdäkseni Ari Hyytisen kritiikki vaikuttaisi poimivan aivan vastaavalla tavalla ‘rusinoita pullasta’ kuin se tulkitsee ‘vastavirran’ kriitikoiden tekevän. Eräs kommentaattori toi muun muassa seuraavat kohdat esille. Hänen luvallaan tuon ne tänne:
“Kritiikki 1: “Ensinnäkin, HS-kirjoituksessa viitataan Adair Turnerin ja Steve Keenin lausuntoihin ja annetaan ymmärtää, että taloustieteessä ei olisi tutkittu ”velkaan, luotonantoon tai rahaan” liittyviä kysymyksiä. ”
Alkuperäinen teksti: “Turnerin mukaan talousteoria ei _juuri_ kiinnittänyt huomiota velkaan, luotonantoon tai rahaan.”
Kritiikki 2: “Toiseksi, HS-kirjoituksessa nostetaan esiin näkemys, että taloustiede tai taloustieteilijät eivät opi mitään aiemmista kriiseistä.”
Alkuperäinen teksti: “Ryöpytys kuulostaa kovalta, ottaen huomioon että myös maailman johtaviin valtavirran ekonomisteihin kuuluva Raghuram Rajan linjasi varsin tarkasti ennen romahdusta, miksi talous tulee ajautumaan kriisiin. ”
Kritiikki 3: “Kolmanneksi, HS-kirjoituksen alussa viitataan siihen, että finanssikriisiä ei osattu ennustaa. Luen kirjoituksen niin, että tämän tulkitaan olevan merkki siitä, että ”valtavirta” taloustiede on hakoteillä.”
Alkuperäinen teksti: “- Hänen ylhäisyytensä ei vain tuntenut oikeita tahoja. Muutama ekonomisti näki kriisin tulevan. Valtaosa heistä oli lukenut Hyman Minskyä ” (Ks. myös edellinen kohta).
Jos erittäin asiallista ja ennen kaikkea Minskyn ajatteluun keskittyvää tekstiä pystyy tällä tavalla tulkitsemaan hyökkäyksenä valtavirtaista taloustiedettä kohtaan, silloin todennäköisesti kaikki muukin ei-valtavirtainen talousajattelu ja epäortodoksiset talouskirjoitukset koetaan hyökkäyksenä.”
Toinen asia mikä pistää silmään on tämä: “Ja sitten on kirjoituksia, joissa kirjoittaja lähinnä näyttää paljastavansa oman tietämättömyytensä taloustieteestä, tai kenties oman yksipuolisen ja tarkoituksellisesti (?) harhaisen ennakkokäsityksensä.”
Viitaten aiempiin keskusteluihin, kaikissa tapauksissa joissa ‘valtavirran’ edustaja kritisoi jälkikeynesiläisten näkemyksiä, ottaa hän samalla asiantuntijaposition suhteessa JK:een. Vastaavasti jos JK:nen kritisoi valtavirtaisia, häneltä riistetään puheoikeus. Mikä siis, viitaten Hyytiseen, tekee valtavirtaisesta asiantuntijan jälkikeynesiläisten kritisointiin, jota täälläkin on harrastettu?
Hyytinen poimii myös tähän blogaukseen itselleen mieleisiä viittauskohteita ja nostaa ne auktoriteeteiksi siksi, että ne vastaavat hänen näkemyksiään. Onko tämä tasapainoista sillä tavalla, jonka perään hän itsekin peräänkuuluttaa?
Yllä mainituissa tapauksissa taloustieteilijä siis tuntuisi poimivan omiin näkemyksiinsä sopivia argumentteja, aivan samalla tavalla kuin hän esittää muiden tekevän.
Kolmanneksi, hämmästyttää tämä näkemys ylipäätään siitä, että ainoastaan saman koulutuksen kuin itse saanut, on pätevä arvioimaan oman alan mahdollisia heikkouksia. Jos toinen ihmistieteilijä näkee, että jossain talousteorian osa-alueessa on jotain pielessä, niin sillä ei ole väliä, vaikka molemmat teoriat tulkitsevat ihmisen käyttäytymistä?
Hyvä kirjoitus Ari Hyytiseltä. Ongelmia syntyy lähes poikkeuksetta, kun taloustieteeseen perehtymättömät toimittajat yrittävät aloittaa tieteellistä debattia. Puutteellisilla tiedoilla ja puutteellisella ymmärryksellä syntyy putteellisia kirjoituksia.
Minskyllä oli hetkensä ja ansionsa, mutta eihän hän millään mittarilla ole merkittävä taloustieteen uudistaja tai kehittäjä. HS oli jostain syystä katsonut tarpeelliseksi haastatella juttuun juuri tunnettuja Minsky-uskovaisia. Olisiko ollut rehellisempää tai uskottavampaa kysyä mielipide myös joltain vähemmän värittyneiltä ekonomisteilta?
Tervalan kanssa olen samaa mieltä, että HS:n taloussivut ovat kehnot. Sanoisin, että ne ovat hyvin kehnot.
Arin kirjoitus on hyvä ja asiallinen. On harmillista, että julkinen keskustelu taloustieteestä on pahasti irrallaan todellisuudesta.
Valtavirtataloustiede on korostanut, että luottokannan voimakas kasvu yhdessä vaihtotaseen vajeen (maan ulkoinen velkaantuminen) ovat hyviä (ei suinkaan täydellisiä) indikaattoreita ennustamaan talouskriisejä. Syystä tai toisesta valtavirtataloustieteen opit eivät tunnu kelpaavan.
Suurten talousennustajien suurin taito tuntuu olevan kyky “ennustaa” menneitä talouskriisejä. Monikohan suuri talousennustaja on oikeasti kyennyt - rahoitusmarkkinoita paremmin - ennustamaan (tulevia) talouskriisejä? Jos nämä suuret ennustajat omaavat markkinoita paremman kyvyn nähdä talouskriisejä, heidän varallisuuden pitäisi vastaa satumaisesti jokaisen talouskriisin myötä (voihan markkinoita paremmalla tietämyksellä tehdä paljon rahaa).
On myös surullista, että Suomen suurimman ja mahtavimman sanomalehden taloussivut ovat - makrotaloutta koskevissa uutisissa - varsin kehnot.