Arkisto avainsanalle ‘taloustiede’

Talouskriisi, taloustieteen kriisi?

6.3.2012 Kirjoittanut Pertti Haaparanta

Yhä jatkuva rahoitusmarkkinakriisi on nostattanut keskustelua siitä, onko kriisi osoittanut valtavirtataloustieteen kyvyttömäksi tai ainakin valtavirtataloustieteilijät kyvyttömiksi erittelemään kriisin syitä ja tarjoamaan keinoja uusien kriisien hillitsemiseksi ja nykyisestä irtipääsemiseksi. Vahvimmillaan taloustiedettä on jopa väitetty syypääksi koko kriisiin, tähänhän Englannin kuningatarkin pari vuotta sitten viittasi ja vaati selitystä. (lisää…)

Paul Krugman vs. John H. Cochrane (ja muut)

18.9.2009 Kirjoittanut Ari Hyytinen

Kansantaloustieteen professori Paul Krugman (Princetonin yliopisto) sai vuonna 2008 Nobelin taloustieteen palkinnon aluetaloustieteellisistä ja kansainvälistä kauppaa koskevista tutkimuksistaan.

Krugman on aktiivinen kirjoittaja ja esiintyjä, joka ottaa hyvin aktiivisesti kantaa taloustieteen tilaan ja harjoitettuun talouspolitiikkaan esimerkiksi roolissaan New York Times -lehden kolumnistina. Kenellekään on tuskin yllätys, että läheskään kaikki taloustieteilijät eivät ole yhtämieltä kuvasta, jonka Krugman antaa modernista taloustieteestä, saati hänen talouspoliittisista suosituksistaan.

(lisää…)

Taloustiede tänään - “dismal” vai “soulful”?

10.5.2009 Kirjoittanut Ari Hyytinen

Taloustiedettä sekä arvostetaan että arvostellaan, toisinaan vieläpä niin, että nämä sisältyvät yhteen ja samaan kannanottoon.  

Onko taloustiede jollain tavoin erikoinen tai erityinen yhteiskuntatiede? Suhtaudutaanko siihen useammin arvostellen tai kenties tunteellisemmin kuin muihin yhteiskuntatieteisiin?

(lisää…)