Artikkelin Joulusaarna, tai sinne päin kommentit http://blog.hse-econ.fi/?p=1830 Thu, 28 Mar 2024 12:36:55 +0000 http://wordpress.org/?v=2.7.1 hourly 1 Kirjoittaja: Matti Hyryläinen http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-504 Matti Hyryläinen Thu, 31 Dec 2009 19:28:10 +0000 http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-504 Joulusaarnan jatkoksi vähän uuden vuoden saarnaa. Kysyttäessä millaisella informaatiolla yhteiskunnallisia päätöksiä, siis lakeja, asetuksia ja hallituksen toimia, tulisi tehdä, mieleen tulee kaksi vaihtoehtoa. Joko korostetaan asiantuntijoiden tietoa, joka käsittelee yhteiskunnallisia vaikutussuhteita: jos halutaan sitä tai tätä, on paras toimia niin tai näin. Tai sitten korostetaan tavallisten yksilöiden toiveita jokapäiväisestä leivästä ja terveydestä. Ongelma on siinä, etteivät nämä ole erotettavissa toisistaan. Yksilöiden, jotka haluavat leveämpää leipää, kannattaa turvautua asiantuntijoihin, jotka osaavat neuvoa kuinka he parhaiten pääsevät tavoitteisiinsa. Asiantuntevuus on kuitenkin sidoksissa yhteiskunnan sääntöihin. Ellei mitään yhteistä sääntöä ole olemassa, asiantuntijat neuvovat ihmisiä juonittelun ja voimankäytön saloihin, koska ilman rajoituksia parhaat juonittelijat ja voimankäyttäjät menestyvät parhaiten. Sitten menestyneiden ja asiantuntijoiden kannattaa laeilla ja säännöillä vakiinnuttaa asemansa. Näin päädytään jonkinlaiseen alueelliseen harvainvaltaan, institutionaalisen väkivallan ja juonittelun yhteisöön, esimerkiksi sääty-yhteiskuntaan. Sellaisessa yhteisössä tutkijoiden vahvistama neuvo tavallisille kansalaisille on: yritä sääntöjen rajoissa juonitella ja taistella itsesi harvojen etuoikeutettujen joukkoon. Sama tieteellinen neuvo koskee koko yhteisöä suhteessa muihin yhteisöihin. Sellainen yhteisö menestyy, jonka vallanpitäjät onnistuvat juonittelua, painostusta ja väkivaltaa käyttämällä valtaamaan alueita muilta yhteisöiltä. Ajan myötä, kun suuret institutionalisoituneet väkivaltakoneistot joutuvat vastakkain, joudutaan kuitenkin hankaluuksiin. Sotakoneistojen kehittyessä niiden aikaansaamat tuhot ja menetykset ylittävät niillä saavutettavat voitot. Järjestelmän sisäinen asiantuntevuus johtaakin laajemman kokonaisuuden kautta huonoon tulokseen. Tarvitaan laajempaa asiantuntevuutta. Esimerkkitapauksessa se tarkoittaa tietoa siitä, että yhteiset säännöt kannattaa muuttaa sellaisiksi, ettei juonittelulla ja väkivallalla pääse niin helposti sellaiseen asemaan, jossa voi ohjata maita ja omaisuuksia itselleen. Se tehdään rajoittamalla vallanpitäjien valtaa demokraattisilla säännöillä, joiden mukaan vallanpitäjät valitaan vapailla vaaleilla ja näin annetaan enemmän painoa tavallisten kansalaisten järjestymättömille toiveille. Siirrytään tähän päivään ja niihin vaikeuksiin, joihin Kööpenhaminassa törmättiin ja joihin Haaparanta viittasi. Maailman kansantalouksien ja yritysten kasvu on törmännyt rajoihin, joiden ylittäminen uhkaa aiheuttaa kokonaisuudelle enemmän haittoja kuin hyötyjä. Eikä se päätöksentekomekanismi, jonka ohjeiden mukaan maailmantalous kehittyy, löydä keinoa uhan torjumiseksi. Tilanne muistuttaa niitä vaikeuksia, joihin harvainvallat joutuivat mm. Euroopassa, kun helposti valloitettavat alueet loppuivat ja kilpailu koveni alkaen kuluttaa enemmän voimavaroja kuin voitettiin. Kun talouskasvun aiheuttamaa ongelmaa yritetään ratkaista tilanteessa, jossa taloustieteen päätehtävänä on auttaa kansallisia talouksia nopeuttamaan kasvuaan ja valtaamaan uusia markkina-alueita, tehtävä on ymmärrettävästi vaikea. Ehdotettu ratkaisuperiaate, että jokaisella olisi sama oikeus tiettyyn määrään luonnon saastuttamista ja tästä oikeudesta voitaisiin käydä kauppaa tai sitä verottaa, on vastaava kuin jos maiden valtaamiskilpailun ongelmiin olisi esitetty ratkaisuksi se, että vedetään rajat asukasluvun mukaan, mutta muu meno jatkuisi niin kuin ennenkin. Miksi tähän pitäisi suostua, koska mikään olennainen ei muuttuisi. Maiden hyödyntämisen paine ja sen vaatima luonnon ja köyhien alistaminen jatkuisi entisellään. On otettava oppia historiasta. Ratkaisu ei ole se, että kaikille annetaan sama valta tai omaisuus vaan sama oikeus hankkia valtaa tai omaisuutta. Politiikassa se tarkoittaa yleistä ja yhtäläistä oikeutta toisaalta ehdokkuuteen ja toisaalta äänestämiseen, taloudessa se tarkoittaa yleistä ja yhtäläistä oikeutta toisaalta tuotteiden myymiseen ja toisaalta ostamiseen. Kummassakaan tapauksessa se ei tarkoita vapaata oikeutta kaupantekoon. Tätä ratkaisuperiaatetta on syytä kutsua talouden demokratiaksi, koska sen periaatteet vastaavat poliittisen demokratian periaatteita. Keskeinen periaate on vapaus tietoon, mikä politiikassa tarkoittaa hallinnon avoimuutta ja sananvapautta ja taloudessa yritysten talouden avoimuutta, siis kirjanpitojen julkisuutta ja sitä koskevaa sananvapautta. Toinen keskeinen periaate koskee asiakkaiden syrjimättömyyttä. Tuotteen myyjä ei saa antaa kenellekään toista parempaa asemaa ostajana, niin kuin ei politiikassakaan ehdokas saa tehdä ketään suosivia sopimuksia. Demokratian luonnon kuormitusta vähentävä vaikutus perustuu palkinnon pienentämiseen. Taloudessa suurin palkintohan on tuottajan/myyjän valta suosia toisia ja syrjiä toisia ja salata asioita. Niillä omaisuudet tehdään. Kun tätä palkintoa pienennetään, heikkenee myös se paine, jolla kilpailua vallasta käydään. Mitä pienempi on palkinto, sitä vähemmän luonnonvaroja voittamiseen kannattaa uhrata. Tällaista uutta vuotta. Mikäli on tarvetta. Joulusaarnan jatkoksi vähän uuden vuoden saarnaa.

Kysyttäessä millaisella informaatiolla yhteiskunnallisia päätöksiä, siis lakeja, asetuksia ja hallituksen toimia, tulisi tehdä, mieleen tulee kaksi vaihtoehtoa. Joko korostetaan asiantuntijoiden tietoa, joka käsittelee yhteiskunnallisia vaikutussuhteita: jos halutaan sitä tai tätä, on paras toimia niin tai näin. Tai sitten korostetaan tavallisten yksilöiden toiveita jokapäiväisestä leivästä ja terveydestä.

Ongelma on siinä, etteivät nämä ole erotettavissa toisistaan. Yksilöiden, jotka haluavat leveämpää leipää, kannattaa turvautua asiantuntijoihin, jotka osaavat neuvoa kuinka he parhaiten pääsevät tavoitteisiinsa.

Asiantuntevuus on kuitenkin sidoksissa yhteiskunnan sääntöihin. Ellei mitään yhteistä sääntöä ole olemassa, asiantuntijat neuvovat ihmisiä juonittelun ja voimankäytön saloihin, koska ilman rajoituksia parhaat juonittelijat ja voimankäyttäjät menestyvät parhaiten. Sitten menestyneiden ja asiantuntijoiden kannattaa laeilla ja säännöillä vakiinnuttaa asemansa. Näin päädytään jonkinlaiseen alueelliseen harvainvaltaan, institutionaalisen väkivallan ja juonittelun yhteisöön, esimerkiksi sääty-yhteiskuntaan. Sellaisessa yhteisössä tutkijoiden vahvistama neuvo tavallisille kansalaisille on: yritä sääntöjen rajoissa juonitella ja taistella itsesi harvojen etuoikeutettujen joukkoon.

Sama tieteellinen neuvo koskee koko yhteisöä suhteessa muihin yhteisöihin. Sellainen yhteisö menestyy, jonka vallanpitäjät onnistuvat juonittelua, painostusta ja väkivaltaa käyttämällä valtaamaan alueita muilta yhteisöiltä.

Ajan myötä, kun suuret institutionalisoituneet väkivaltakoneistot joutuvat vastakkain, joudutaan kuitenkin hankaluuksiin. Sotakoneistojen kehittyessä niiden aikaansaamat tuhot ja menetykset ylittävät niillä saavutettavat voitot. Järjestelmän sisäinen asiantuntevuus johtaakin laajemman kokonaisuuden kautta huonoon tulokseen. Tarvitaan laajempaa asiantuntevuutta.

Esimerkkitapauksessa se tarkoittaa tietoa siitä, että yhteiset säännöt kannattaa muuttaa sellaisiksi, ettei juonittelulla ja väkivallalla pääse niin helposti sellaiseen asemaan, jossa voi ohjata maita ja omaisuuksia itselleen. Se tehdään rajoittamalla vallanpitäjien valtaa demokraattisilla säännöillä, joiden mukaan vallanpitäjät valitaan vapailla vaaleilla ja näin annetaan enemmän painoa tavallisten kansalaisten järjestymättömille toiveille.

Siirrytään tähän päivään ja niihin vaikeuksiin, joihin Kööpenhaminassa törmättiin ja joihin Haaparanta viittasi. Maailman kansantalouksien ja yritysten kasvu on törmännyt rajoihin, joiden ylittäminen uhkaa aiheuttaa kokonaisuudelle enemmän haittoja kuin hyötyjä. Eikä se päätöksentekomekanismi, jonka ohjeiden mukaan maailmantalous kehittyy, löydä keinoa uhan torjumiseksi.

Tilanne muistuttaa niitä vaikeuksia, joihin harvainvallat joutuivat mm. Euroopassa, kun helposti valloitettavat alueet loppuivat ja kilpailu koveni alkaen kuluttaa enemmän voimavaroja kuin voitettiin.

Kun talouskasvun aiheuttamaa ongelmaa yritetään ratkaista tilanteessa, jossa taloustieteen päätehtävänä on auttaa kansallisia talouksia nopeuttamaan kasvuaan ja valtaamaan uusia markkina-alueita, tehtävä on ymmärrettävästi vaikea.

Ehdotettu ratkaisuperiaate, että jokaisella olisi sama oikeus tiettyyn määrään luonnon saastuttamista ja tästä oikeudesta voitaisiin käydä kauppaa tai sitä verottaa, on vastaava kuin jos maiden valtaamiskilpailun ongelmiin olisi esitetty ratkaisuksi se, että vedetään rajat asukasluvun mukaan, mutta muu meno jatkuisi niin kuin ennenkin. Miksi tähän pitäisi suostua, koska mikään olennainen ei muuttuisi. Maiden hyödyntämisen paine ja sen vaatima luonnon ja köyhien alistaminen jatkuisi entisellään.

On otettava oppia historiasta. Ratkaisu ei ole se, että kaikille annetaan sama valta tai omaisuus vaan sama oikeus hankkia valtaa tai omaisuutta. Politiikassa se tarkoittaa yleistä ja yhtäläistä oikeutta toisaalta ehdokkuuteen ja toisaalta äänestämiseen, taloudessa se tarkoittaa yleistä ja yhtäläistä oikeutta toisaalta tuotteiden myymiseen ja toisaalta ostamiseen. Kummassakaan tapauksessa se ei tarkoita vapaata oikeutta kaupantekoon.

Tätä ratkaisuperiaatetta on syytä kutsua talouden demokratiaksi, koska sen periaatteet vastaavat poliittisen demokratian periaatteita.

Keskeinen periaate on vapaus tietoon, mikä politiikassa tarkoittaa hallinnon avoimuutta ja sananvapautta ja taloudessa yritysten talouden avoimuutta, siis kirjanpitojen julkisuutta ja sitä koskevaa sananvapautta. Toinen keskeinen periaate koskee asiakkaiden syrjimättömyyttä. Tuotteen myyjä ei saa antaa kenellekään toista parempaa asemaa ostajana, niin kuin ei politiikassakaan ehdokas saa tehdä ketään suosivia sopimuksia.

Demokratian luonnon kuormitusta vähentävä vaikutus perustuu palkinnon pienentämiseen. Taloudessa suurin palkintohan on tuottajan/myyjän valta suosia toisia ja syrjiä toisia ja salata asioita. Niillä omaisuudet tehdään. Kun tätä palkintoa pienennetään, heikkenee myös se paine, jolla kilpailua vallasta käydään. Mitä pienempi on palkinto, sitä vähemmän luonnonvaroja voittamiseen kannattaa uhrata.

Tällaista uutta vuotta. Mikäli on tarvetta.

]]>
Kirjoittaja: Artturi Björk http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-503 Artturi Björk Thu, 31 Dec 2009 10:34:03 +0000 http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-503 :) :)

]]>
Kirjoittaja: Jukka http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-501 Jukka Wed, 30 Dec 2009 17:30:44 +0000 http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-501 Kannattais Dorianin avata edes yks taloustieteen oppikirja ennen kuin kertoo totuuksia taloustieteestä. Tämä on siis korjaus. Olet väärässä. Kannattais Dorianin avata edes yks taloustieteen oppikirja ennen kuin kertoo totuuksia taloustieteestä. Tämä on siis korjaus. Olet väärässä.

]]>
Kirjoittaja: Dorian P. http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-500 Dorian P. Wed, 30 Dec 2009 11:09:21 +0000 http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-500 En oikeastaan ymmärrä, miksi taloustieteisiin on lanseerattu mokoma hyvinvoinnin käsite, kun sillä ymmärtääkseni tarkoitetaan vain ja ainoastaan yksilön käytössä olevaa rahamäärää. Korjatkaa, jos olen väärässä. Yleiskielessä kuitenkin hyvinvoinnin käsite on laajempi ja tarkoittaa maallikon kielessä sellaistakin, joka talousajattelun, usein yksisilmäisen maksimointiajatuksen näkökulmasta on haitallista, vaikkapa nyt niin epämuodikkaat pienet yksiköt esim. kunnan palveluissa. Ja mitä demokratiauskovaisuuteen tulee, kyllä ihmisellä on ja pitääkin olla jotain perustavanlaatuisia arvoja ja periaatteita, jotka nostetaan "jalustalle", väkisinkin tietenkin jonkin toisen yläpuolelle. Kiihkokapitalistihan pitää jalustalla omaa omaisuuttaan, ja on vahvasti sitä mieltä, että jos vain minun hyvinvointini lisääntyy, se on myös kokonaisuuden kannalta hyväksi, sillä silloinhan kokonaisummakin kasvaa! En oikeastaan ymmärrä, miksi taloustieteisiin on lanseerattu mokoma hyvinvoinnin käsite, kun sillä ymmärtääkseni tarkoitetaan vain ja ainoastaan yksilön käytössä olevaa rahamäärää. Korjatkaa, jos olen väärässä. Yleiskielessä kuitenkin hyvinvoinnin käsite on laajempi ja tarkoittaa maallikon kielessä sellaistakin, joka talousajattelun, usein yksisilmäisen maksimointiajatuksen näkökulmasta on haitallista, vaikkapa nyt niin epämuodikkaat pienet yksiköt esim. kunnan palveluissa. Ja mitä demokratiauskovaisuuteen tulee, kyllä ihmisellä on ja pitääkin olla jotain perustavanlaatuisia arvoja ja periaatteita, jotka nostetaan “jalustalle”, väkisinkin tietenkin jonkin toisen yläpuolelle. Kiihkokapitalistihan pitää jalustalla omaa omaisuuttaan, ja on vahvasti sitä mieltä, että jos vain minun hyvinvointini lisääntyy, se on myös kokonaisuuden kannalta hyväksi, sillä silloinhan kokonaisummakin kasvaa!

]]>
Kirjoittaja: tulonjaosta voi päättä http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-494 tulonjaosta voi päättä Sun, 27 Dec 2009 13:21:41 +0000 http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-494 Kaikkien etu olisi tehokkuuden maksimi eli kansainvälinen haittavero tai kiintiökauppa. Tulonjako voidaan toteuttaa miten tahansa tästä riippumatta. Pitäisi vain löytää jokin tapa, jolle saadaan riittävän laaja hyväksyntä. Kaikkien etu olisi tehokkuuden maksimi eli kansainvälinen haittavero tai kiintiökauppa.

Tulonjako voidaan toteuttaa miten tahansa tästä riippumatta. Pitäisi vain löytää jokin tapa, jolle saadaan riittävän laaja hyväksyntä.

]]>
Kirjoittaja: Artturi Björk http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-484 Artturi Björk Wed, 23 Dec 2009 10:41:39 +0000 http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-484 Niin siis mun pointti oli, että jos ihminen (ei kukaan tietty joku) on kuitenkin sen mitta mitä informaatiota käytetään, niin eiks se oo sama asia kuin että käytetään pelkästään yksilöiden hyvinvointi-informaatiota? Toisaalta kai sen päätöksen siitä mitä informaatiota käytetään vois eristää ihmisistä ja sanoa, että se annetaan jostakin ulkopuolelta, mutta eikös me silloin olla uskonnon alueella? Jos pystyt vinkkaamaan tarkemmin tuohon Amartya Seniin, niin lukisin mielelläni. Mä oon siitä täysin samaa mieltä, että vapaus on kehityksen tärkein päämäärä, mutta en mä tiennyt, että tämän voi perustella muutenkin kuin vaan uskonnolla. (Tosin se käy yleensä yksiin kyllä tuon yksilön hyvinvoinninkin kanssa...) Niin siis mun pointti oli, että jos ihminen (ei kukaan tietty joku) on kuitenkin sen mitta mitä informaatiota käytetään, niin eiks se oo sama asia kuin että käytetään pelkästään yksilöiden hyvinvointi-informaatiota?

Toisaalta kai sen päätöksen siitä mitä informaatiota käytetään vois eristää ihmisistä ja sanoa, että se annetaan jostakin ulkopuolelta, mutta eikös me silloin olla uskonnon alueella?

Jos pystyt vinkkaamaan tarkemmin tuohon Amartya Seniin, niin lukisin mielelläni. Mä oon siitä täysin samaa mieltä, että vapaus on kehityksen tärkein päämäärä, mutta en mä tiennyt, että tämän voi perustella muutenkin kuin vaan uskonnolla. (Tosin se käy yleensä yksiin kyllä tuon yksilön hyvinvoinninkin kanssa…)

]]>
Kirjoittaja: Pertti Haaparanta http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-482 Pertti Haaparanta Wed, 23 Dec 2009 08:43:48 +0000 http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-482 Ei tässä ole kyseessä se, onko (joku) ihminen kaiken mitta vai ei, yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kun ihmiset tekevät päätökset. Kyse todella on informaatiosta, jolle päätöksenteko rakentuu. Jos kiinnostaa, niin Amartya Senillä on esimerkkejä erikoisista tilanteista, joihin päädytään, jos päätöksenteon pohjana käytetään vain yksilöiden hyvinvointi-informaatiota. Ei tässä ole kyseessä se, onko (joku) ihminen kaiken mitta vai ei, yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kun ihmiset tekevät päätökset. Kyse todella on informaatiosta, jolle päätöksenteko rakentuu. Jos kiinnostaa, niin Amartya Senillä on esimerkkejä erikoisista tilanteista, joihin päädytään, jos päätöksenteon pohjana käytetään vain yksilöiden hyvinvointi-informaatiota.

]]>
Kirjoittaja: Artturi Björk http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-481 Artturi Björk Wed, 23 Dec 2009 07:42:07 +0000 http://blog.hse-econ.fi/?p=1830#comment-481 Pertti Haaparanta: <blockquote>Se ei esimerkiksi salli mitään itseisarvoja kuten demokratiaa, ihmisoikeuksia tai puhdasta luontoa, niillä ei voi olla muuta kuin välineellistä arvoa. Se ei myöskään salli sitä, että vapautta sinällään pidettäisiin hyvänä. Tämä on suuri heikkous</blockquote> Tai vahvuus. Riippuu varmaan siitä pitääkö itse demokratiaa, ihmisoikeuksia, vapautta tai puhdasta luontoa itseisarvoina. Jos haluaa, että jokaisen ihmisen mielipiteet itseisarvoista ovat yhtä arvokkaita, niin yksilön hyvinvointien summa on aika hyvä likiarvo. Joku voisi sanoa, että koska ihminen on kaiken mitta (eli se antaa kaikelle arvon), niin olisi jotenkin omituista pitää demokratiaa sinällään arvokkaana riippumatta siitä mitä mieltä yksilöt ovat. Demokratia on oikeastaan tästä aika hyvä esimerkki, koska yhteiskunnassa on niin paljon demokratiauskovaisia, joille demokratia on arvokas riippumatta sen vaikutuksesta ihmisten hyvinvoinnille samalla tavalla kuin vaikka jumalan sana kristinuskossa. Olisi huolestuttavaa, jos se nostettaisiin jalustalle ihmisten hyvinvoinnin rinnalle. <blockquote>antaisivat mahdollisuuden jakaa päästöjen vähentämisen taakka oikeudenmukaisesti, eli niin, että kaikille maailman ihmisille annettaisiin yhtäläinen oikeus ilmakehään. <blockquote> Oon tästä samaa mieltä, mutta moni muu ei ole. Jotkut pitävät oikeudenmukaisena, että ilmakehä jaetaanyhtäläisesti kaikille valtioille tai kaikelle maapinta-alalle (tai realistisesti ehkä kaikelle sotilaalliselle mahdille...) Jotenkin tuo oikeudenmukainen-sanan käyttö silloin kun on kyse mielipiteistä tuntuu liittoittelulta. Pertti Haaparanta:

Se ei esimerkiksi salli mitään itseisarvoja kuten demokratiaa, ihmisoikeuksia tai puhdasta luontoa, niillä ei voi olla muuta kuin välineellistä arvoa. Se ei myöskään salli sitä, että vapautta sinällään pidettäisiin hyvänä. Tämä on suuri heikkous

Tai vahvuus. Riippuu varmaan siitä pitääkö itse demokratiaa, ihmisoikeuksia, vapautta tai puhdasta luontoa itseisarvoina. Jos haluaa, että jokaisen ihmisen mielipiteet itseisarvoista ovat yhtä arvokkaita, niin yksilön hyvinvointien summa on aika hyvä likiarvo. Joku voisi sanoa, että koska ihminen on kaiken mitta (eli se antaa kaikelle arvon), niin olisi jotenkin omituista pitää demokratiaa sinällään arvokkaana riippumatta siitä mitä mieltä yksilöt ovat.

Demokratia on oikeastaan tästä aika hyvä esimerkki, koska yhteiskunnassa on niin paljon demokratiauskovaisia, joille demokratia on arvokas riippumatta sen vaikutuksesta ihmisten hyvinvoinnille samalla tavalla kuin vaikka jumalan sana kristinuskossa. Olisi huolestuttavaa, jos se nostettaisiin jalustalle ihmisten hyvinvoinnin rinnalle.

antaisivat mahdollisuuden jakaa päästöjen vähentämisen taakka oikeudenmukaisesti, eli niin, että kaikille maailman ihmisille annettaisiin yhtäläinen oikeus ilmakehään.

Oon tästä samaa mieltä, mutta moni muu ei ole. Jotkut pitävät oikeudenmukaisena, että ilmakehä jaetaanyhtäläisesti kaikille valtioille tai kaikelle maapinta-alalle (tai realistisesti ehkä kaikelle sotilaalliselle mahdille…)

Jotenkin tuo oikeudenmukainen-sanan käyttö silloin kun on kyse mielipiteistä tuntuu liittoittelulta.

]]>